FC Inter-Bröndby IF: lähellä

FC Interin ja Bröndby IF:n matsin kakku vaikutti päällisin puolin valmiiksi taputellulta. Ottelua edeltävissä tarinoinneissa oli myös ihmeen odotusta. Interin olisi kyettävä kaivamaan vähintään kolmen maalin verran maata tanskalaisjättiläisen alta ja samalla sen oman puolustuspelaamisen tulisi olla kauden parasta.

Eurooppa liiga näkyi myös Turun katukuvassa

Jokirannassa yksittäiset Bröndbyn fanit naputtelivat tarroja satunnaisesti vastassa jökötteleviin liikennemerkkeihin. Bröndbyn lisäksi Turku isännöi kansainvälisiä suurmarkkinoita. Köpiksen keltapaitaisten ampiaispesä oli pystytetty Aussie Barin kansille. Hunaja virtasi ja tankkaus illan koitosta varten näytti sujuvan letkeissä merkeissä. 

Köpisläisten ampparipesä

Muutaman sadan hengen Veritakselle suuntautuvaa juuttimarssia piti silmän alla kourallinen maijoja: ei laulua, ei ilmaan halkovia iskulauseita tai kannatuslauluja vain uneliasta laahautumista kohti seuraavaa päämäärää.

Keltapaitojen marssi Veritakselle

Ohi viilettää yksi Interin Ultraboyz-huppariin sonnustautunut fillaroitsija. Tilassa on symboliikkaa siitä, minkälaista David ja Goljat -asetelmaa ottelu heijastelee. Bröndby on kulttuurinsa puolesta jättimäinen möhkäle juuriaan voimisteleviin Turun sinimustiin nähden. Kliimaksi on kuitenkin 90 minuuttia mahdollisine lisä- ja jatkoaikoineen. Riippumatta siitä, mitä kukin on kerännyt vuosien saatossa historiikkiinsa, helmitaulun helmet osoittavat lopussa voittajan. Niin tänäänkin.

Inter aloittaa ennakkoluulottomasti. Se on sorvannut pelinsä viime viikkoina 3-5-2 -muotoon useammankin kerran 4-3-3:n sijaan. Niin tänäänkin. Bröndby jättää parhaan pakkinsa Paulus Arajuuren ja ykköspyssynsä Kamil Wilczekin penkille. Laatukamaa pukkaa tilallekin, mutta psykologisesta näkökulmasta ihmeen kurssi nytkähtää pykälän tai pari alaspäin. 

Interin etsikkoaika kestää ensimmäisen vartin. Maalia ei tule.  Peli tasoittuu ja Bröndby tyytyy pelailemaan pois oman momentumimsa. Keltapaitaiset näyttävät tyytyvän, mihin tahansa vähämaaliseen lopputulemaan.

Olympia -katsomon puolella pirskeitään pitävien vierasjoukkueiden matkamiesten ja naisten meno on vaikuttavaa. Kotiyleisö ei kokonaisuudessaan vastaa huutoon ja useampi on tainnut nukkua onnensa ohi, sillä paikalle on kömpinyt vaatimattomat 3700 katsojaa. Lehtereille mahtuisi enemmänkin ja täydemmän katsomon siivittämänä pelistä olisi mahdollista tehdä vieraille hankalampi. Inter on pelannut koko kauden viihdyttävää futista, joten sen puolesta Veritaksen pillipiiparin sulosointujen perässä kannattaa tulla kotikatsomoon asti.

Bröndbyn kannattajien ilonpitoa

Niko Markkula kääntää terävän vastaiskun päätteeksi pallon vasemmalle jalalleen ja juuteille juotetaan saippuavettä. Seuraavaksi pöytään paiskataan koko pullo fairya, kun Filip Valencic painaa pallon näyttävän kuvion päätteeksi maaliin. 2-0 Interille. Vinkkinä potkupalloa -hemmoille ja suomifutiksen laatu/tasoasioiden irvailijoille: maali kestää useammankin uusintakatselmuksen. Olkaa hyvä!

Bröndbyn Niels Frederiksen painaa toisen maalin jälkeen turbo -nappia tuplavaihdon muodossa. Vierasmaali nousee prioriteettilistan kärkeen. Bröndby leikkaa muutenkin jarruvarjonsa irti ja paahtaa eteenpäin Puolan kuvat silmissään. Inter ottaa kelvollisesti vastaan pelin virran muutoksen ja ihmeelle jää iltaan tilansa. Peli jatkuu tasaisena joskin keltapaitaiset ovat pykälän verran vaarallisemman oloisia.

Inter kesti hyvin Bröndbyn rynnistyksen

Kööppenhaminan linnakkeen nostosilta hilataan kohti pilvetöntä Turun taivasta, kun Frederiksen tuo viimeisenä temppunaan vielä Arajuuren kentälle. Läpi ei enää tulla ja suurempi jättää vallin reunalle urhoollisesti kamppailleen pienemmän.

Jännitys, jokilaivojen hunaja ja kuuma Turun aurinko ovat olleet ilmeisen liikaa muutamille juuttifaneille, kun someen virtaa kuvia, joissa poliisi lakaisee keltapaidoilla Kupittaan nurmikenttiä. Jatkopaikka kuitannee kuitenkin pesulalaskun ja muut mahdolliset säryt.

Viinikuvaus: kesäinen sinimustana pirskahteleva Jose Riveiron keittämä erikoiserä, jossa pieni häivähdys ihmettä.

Juventus FC-AC Milan: loppuun asti

Juna pyyhälsi vajaassa tunnissa Milanosta Torinoon. Junassa ei vielä näkynyt merkkejä illan futiskoitoksesta, jossa Serie A:ta viime vuodet suvereenisti hallinnut Juventus kohtaisi uutta nousua tekevän A.C Milanin. Teoriassa Juventus oli voiton päässä mestaruudesta, mikäli Napoli häviäisi seuraavana päivänä Genoalle ja A.C Milan kaipasi kipeästi lisäpisteitä sekä kamppailussa Mestareiden liiga -paikasta että pysyäkseen paikallisvihollisensa Inter Milanon kannoilla.

Matka Milanosta Torinoon taittui melko haipakkaa

Vanha rouva varmasti oli vilkuillut jo Mestareiden liigan suuntaan ja esimerkiksi Cristiano Ronaldoa ei kolhujen takia kokoonpanossa nähty. Yhden kauden kontekstissa motivaatioetu oli rossonerillä, mutta seuraperinteiden ja italialaisen jalkapallohistorian punnukset painoivat varmasti enemmän. Tänään pelattaisiin loppuun asti.

Alppien reunustaman Juventus tai Allianz -stadionin ympäristössä kaikki vaikutti olevan kohdillaan. Mustavalkoinen sydän, jonka päälle iso osa Torinosta on rakennettu, sykki pizza-, olut- ja paitakojujen rytmissä. Jalkapallon näkökulmasta Torinossa asiat olivat hyvin. Sen verran iloa ja menestystä oli vanhan rouvan voitonmaljoista läikkynyt kaupungin kaduille. Tapahtuma oli seesteisesti paikoillaan ja ihmiset valuivat kohti turvatarkastuksia.

Juventuksen ja A.C Milanin otteluun sai lippuja vielä peliviikolla virallisen ticketone.it:n kautta. Lippujen hinnat huitelivat 160-250 euron välillä. Sikäli ymmärtää että futismatsit ovat karkaamassa niiden ihmisten saavuttamattomiin, joiden kautta futiskulttuuri hengittää. Se tasapainoilee rahavirtojen optimoinnin ja kannattajakulttuurin välissä. Osin lippujen korkeiden hintojen, mutta myös Ronaldon puuttumisen takia peliin oli vielä futisturistina mahdollista päästä virallisia reittejä pitkin ja sopuhintaan, vaikka matkatoimistot kiljuivat Sold Outtia ja trokareiden sivuilla lipuista pyydettiin mieliluvituksellisia hintoja.

Mellakkapoliisit kerääntyvät kadunpätkän molemmille puolille ja siniset valot vilkkuivat, kun vierasjoukkueen faneja tuotiin sinivalkoisilla paikallisbusseilla matsiin. Kädet, huudot ja kansainvälisesti tunnetut käsimerkit kaivautuvat ulos bussin ikkunoista. Hetken kestänyt näytös palautti muistijälkiä siitä, että seurojen välinen vihanpito juoksi syvällä geeneissä ja historian saatossa seurauskollisuudesta on saattanut joutua maksamaan hengellään.

Poliisi turvaamassa vierasjoukkueen kannattajien saapumista

Italiaan pääsi helpommin kuin Allianz -stadionille. Turvatarkastuksia oli muutamia ja lippujen lisäksi syynättiin henkilöllisyystodistus. Omat paikat oli helppo löytää ja pian kuuluikin korvia vihlova vihellys, kun punamustat saapuivat stadionille lämmittelemään.

Milanin kannattajille oli varattu oma kakkupalan muotoinen karsina yhdestä stadionin kulmasta. Pirskeet olivat siellä jo pystyssä, kun stadionin muut sektorit täyttyivät kotijoukkueen kannattajista. Tunnelma kohosi kohti Alppien korkeuksia, kun kuuluttaja ja yleisö juhlivat Juventuksen kokoonpanoa perinteisellä etunimi (kuuluttaja) - sukunimi (yleisö) -mallilla. Juhlat saivat alkaa ja Storia Di Un Grande Amore liimasi kiinni mustavalkoisen jalkapalloidentiteetin. Kuuluttaja latelee vielä korostetun monotonisella ja pitkästyneellä äänellä vierasjoukkueen kokoonpanon.

Milan vie peliä ja Juventus vaikuttaa hieman uneliaalta. Se ei pääse oikein rakentamaan hyviä hyökkäyksiä ja maalintekopaikkoja. Ymmärrän että osaltani läksyt ovat tekemättä, koska iso osa stadionilla pauhaavista lauluista jää aukeamatta. Punamustien suunnatessa laulunsa oman joukkueensa sijasta Juventukseen reagoi muu stadioni voimakkaasti viheltäen. Tunnelma on hurmoksellinen.

Fino Alla Fine

Kryszof Piatek karkaa Tiemoue Bakayokon syötöstä ja sijoittaa pallon ohi vastaanryntäävän Wojciech Szczęsnyn. Milan siirtyy ansaittuun johtoon ja pirskeet alkavat vierasjoukkueen fanikatsomossa. Johto on täysin ansaittu ja hetkeä aiemmim Milanilta on evätty rangaistuspotku VAR:n perusteella. Milan on horjuttamassa tämänhetkistä italilaisen jalkapallon suurinta. Puoliaika pelastaa Juventuksen. Onko se kuitenkin jonkinlaisessa virransäästötilassa?

Stadionilla on helppo ymmärtää, miten rakkaus jalkapalloon siirtyy sukupolvelta toiselle. Vieresämme isä ja poika nousevat toisella puoliajalla pomppimaan Juventuksen kannattajalaulun tahtiin. Se on täysin luonnollista ja teeskentelemätöntä. Tapahtuman tunnelman imu on myös jotain sellaista, mitä jokaisen suomalaisen futisjunnun tulisi ainakin kerran kokea. Sen jättämä tunnejälki saattaisi varmasti läpi jäisten hiekkakenttien, puuduttavien harjoitusjaksojen ja niiden tunnekuohojen, joiden keskellä nuoret asettelevat elämänsä perustuksia varovasti paikoilleen.

Juventus ottaa pelin haltuunsa. Nuori poika vieressämme nauraa, kun jostain kaatui olut, jonka edessä oleva mies onnekaasti väistää. Hän ei edes huomaa pieniä farkuille leviäviä roiskeita, vaan tapittaa intensiivisesti kentälle.

Mateo Musacchio kaataa Paolo Dybalan. Michael Fabbri osoittaa määrätietoisesti rangaistuspilkkua ja väläyttää keltaista korttia. Dybala painaa pallon pilkulta maaliin ja ottelu on tasan.

Virransäästötilasta ei ole tietoakaan ja Juventus vyöryy Milanin maalille kerta toisensa jälkeen. Se on tarttunut momentumiinsa mestarin lailla ja vaikka minuutit napsahtelevat valotaululla eteenpäin ja Milan saa viriteltyä jotain hyökkäysten tapaista, niin lopulta se oli vain ajan kysymys: vaihdosta tullut Miralem Pjanic katkaisee Milanin puolustukselta lähtevän heikon syötön ja vapauttaa Juventuksen superlupauksen Moise Keanen, joka upottaa pallon takakulmaan. Fino alla Fine: Juventus voittaa.

Voiton raukaisemat kotijoukkueen kannattajat valuvat stadionilta kioskeille, autoihinsa ja täyteen ahdettuihin busseihin, joita tönöttää rivissä teiden varsilla. Ilta hämärtyy hiljalleen ja kävelemme Torinon holvimaisia katuja pitkin kohti rautatieasemaa. Junaan noustessa poliisit saartavat yhden henkilön: hän on nousemassa Milanoon vievään yöjunaan Juventuksen huivi kaulassa. Sitä ei turvallisuussyistä sallita, vaan huivi on piilotettava. Juna nytkähtää liikkelle jättäen taakseen poikkeuksellisesta futisdynastiasta nauttivan Torinon.

Viinikuvaus: futishurmosta vanhan rouvan tarjoilemana

Sydäntensärkijä: Juventus-Atlético Madrid

Juventuksen ja Atlético Madridin kohtaamisissa on sitä jotain. Torinon mustavalkoinen mammutti koittaa murtaa Madridin punavalkoisen jättiläiskilpparin läpipääsemättömän kilven. Punavalkoisen kuoren alta pistää esiin itsevarman ja kiukkuisen kalkkarokäärmeen pää. Itseään isompien kaatamisen kulttuuri virtaa sen haarniskoiduissa suonissa. Juventus tarvitsee sankaritarinan mennäkseen tänään jatkoon.

100 miljoonan portugalilaisprinssi tulee sankaritarinoiden mailta. Sieltä missä Mestareiden liigan finaaleita on voitettu hymy huulilla ja kaatuneita laivueita on kellautettu pystyyn tuosta noin vaan. Cristiano Ronaldolle on paikka lauteilta varattu: Diego Godinin ja Jose Gimenezin välistä. He ovat vuosien saatossa tiputelleet sankareiden kyyneleitä aamukahvinsa joukkoon. Laidoilta ei pääse sen paremmin löylyttelemään, koska Atlético Madridille minkä tahansa hyökkäyksen nappaaminen hikiseen kainaloon on mallia kaurapuuro. Siitä ja voittamisesta rakentuu heidän käyrän identiteettinsä ydinluu.

Diego Simeone lennättää petolintunsa Torinoon lihanpaloja hampaissaan, suupielet pyyhkimättä ja kuivunutta verta kauluksellaan. Juventus ei vapise sillä sen rankana on keskuspuolustus, joka ei tarvitse jalkoja taklatakseen, päätä puskeakseen tai käsiä repiäkseen raajat irti maantiekiitäjiltä: Giorgio Chiellini ja Leonardo Bonucci pysäyttävät yli pyrkivän biisonilauman pelkällä sydämellään. Sikäli molempien joukkueiden laskimot aukeavat samaan suuntaan.

Juventus joutuu ulvomaan kohti täysikuuta ja toivomaan magiaa iltaansa.  Atlético Madridin täytyy jaksaa raivota systemaattisesti koko olemassaolollaan ja muistaa, että intohimossa saa käydä rajalla, mutta yli meneminen saattaa päättää tarun. Atléticolla on yksi vapaudu vankilasta -kortti: maali ja missä tahansa vaiheessa, jos Juventuksen puolustuksessa heilahtaa kuinka pieni kiven- tai hiekanmurunen tahansa. 

Massimiliano Allegrinkaan povitaskut eivät ole tyhjät. Se mikää näyttää siintävän valtamerten takana saattaakin olla lätäkön mitan tai pistoolin tussahduksen päässä. Kuivuneen veren lisäksi ilmassa on ruudin tuoksua. Peti on pedattu ruusun terälehdillä. Illan päätteeksi sille lasketaan särkynyt luodin puhkoma sydän: musta- tai punavalkoinen

Viinikuvaus: verta, ruutia ja kuumaa tunnetta taikalapiolla kaivetussa hiekkakuopassa

Olé Jose

Jose Mourinhon potkut saivat monien vahingoniloisten suupielet nytkähtelemään. Manchester Unitedin alamäkijuoksu on tänäkin vuonna ottanut lisää kieppejä. Näkymä on jotenkin nokiamainen: kun skene on ollut hallussa, mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Nyt sekä valioliigassa että futismanagerimaailmassa on fuusioitumisen paineistaman jalokiven hohtoa. Perinteet ja niistä säteilevä nostalgia ovat paraatipaikalla, mutta museon puolella.

Mourinho pääsi Manchesterissä kalistelemaan kolmea pokaalia, viittamaan kolmen sormen kintaalla epäilijöilleen, mutta lopulta kolmas vuosi toi liian kylmät merivirrat espadalle. Liverpool osoitti raatorehellisesti sen krateerin, joka huippujoukkueiden ja Manchester Unitedin välille on ratkennut. Uskon hyppyä ei enää nähty, vaan Old Traffordin nurmeen painautuneet askeleet osoittavat kiertotien suuntaan.

Manchesterin punainen puoli huutaa projektia jalkapallomaailmassa, jota lyhenevät elinkaaret ja kärsimättömyys säestävät. Josessa on myös enemmän mestarivarkaan kuin projektipäällikön auraa. Eivätkä joukkueen tähtipelaajatkaan ole piirtäneet karttaansa erityisen pitkää viivaa. Raiteet haalistuvat jo ennen seuraava asemaa ja United vaikuttaakin liukastuneen pois ytimeltään. Vaikeista oloista nousseet, säälimätöntä työntekoa pelkäämättömät, kaikin keinoin voittoa tavoittelevat ja ruohoa kolmea kertaa päivässä syövät brittilädit ovat vaihtuneet somea näprääviin rokkitähdenkaltaisiin dandyihin. Se on ehkä tätä päivää, mutta juuri tähän päivään United ei ole sopeutunut.

Supervaihturi Ole Gunnar Solskjær juoksutetaan kentälle nyt jo ennen kuin ensimmäinen puoliaika on pelattu. Häneltä odotetaan ratkaisuja, kuten ennen vanhaan ja ensi töikseen hän on kertonut tuovansa ilon Unitedin pelaamiseen. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan pitkään elätä ja Molden enkelillä onkin kova työ sekoittaa napalmisopasta lohikeittoa. Manchesterin maniassa soivat nyt sähkökitarat ja seiniltä on seuralegendojen julisteet vaihdettu kampaamokatalogeihin. Täyden kympin ammattilainen on toki jotain aivan muuta kuin Manchesterissä on aiemmin nähty. Avainkysymyksiä lieneekin että saadaanko myös takarivin lökäpöksyt menemään ajoissa nukkumaan ja tekemään säännöllisesti kotiläksyt.

Solskjærin startti on todella kutkuttava, kun punainen laivue ankkuroituu Cardiffiin Walesiin brittikyynikko Neil Warnockin satamaan. Vastaan tulee seura, joka aikoinaan palautti keltanokkamanageri Solskjærin takaisin Norjaan riittämättömien tulosten johdosta. Kaunotar ja hirviö näytellään Walesissa.

Viinikuvas: portugalilaista viiniä, norjalaista lohisoppaa, yökerhon lattialle kaadettua premium vodkaa ja samppanjaa. Maku arvoitus. Krapulta taattu.

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Taikaa Manchesterissä

Manchesterissä pysähdytään isän- ja sinkkupäivän kunniaksi huippufutiksen äärelle. Josep Guardiolan City on kahden kauden aikana kirinyt selvästi kaupungin kärkipaikalle, kun José Mourinholla on ollut vaikeampaa. Erikoismies on alkukaudesta joutunut käyttämään erikoisliikkeittä, jotta ei ole jäänyt viikatteen alle. Punaisten alus vaikuttaa hitaasti kääntyvän, mutta sumusaarilta Portugaliin vellovalla Atlantin valtamerellä merivirrat ovat sen verran arvaamattomia ettei ManU:sta oikein osaa sanoa.

Mourinho lähti Torinosta virne naamallaan ja kiitellen paikallista poliisia hyvistä järjestelyistä. Myöhemmin oli pahoittelujen aika ja niissäkin oli hento hyppysellinen ironiaa. Mourinhon pää on pinnalla, vaikka joukkueen pelilliset esitykset eivät ole olleet henkeäsalpaavia. Pisteet ja pystit ratkaisevat. Se on painettuna portugalilaisen DNA:han. Cityä vastaan United lähtee selkeänä altavastaajana ja sehän joukkueelle sopii.

Guardiolan vaaleansiniset ovat futismanifestillaan tehneet selväsi sen, että kärkivaunujen ja muun valioliigajunan etäisyydet ovat kasvaneet. Lätkäjonnet saattavat olla ihmeissään Cityn pöllyttäessä harva se viikko vastustajan verkkoa 5-6 -kertaa. Cityn virheettömän tehokas hyökkäyspeli on jotain, josta jalkapallohistorioitsijat tulevat vielä vetämään analyysejä. 2010-luvun jälkimodernissa jalkapallossa on Pep-pallon leimaa. Toki muutakin, mutta Pep -palloa runsaalti.

Guardiola ja Mourinho ovat olleet fanien ja median rakastama taistelupari koko vuosikymmenen ajan. Filosofinen Guardiola valitsee yleensä hiljaisuuden, kun taas Mourinho hyökkää, jos saa edes etäisen vainun maalitaulusta tai jos ei saa, hän luo sen itse. Riitaan ei välttämättä tarvitakaan kahta. Pelkkä José ja alati maailmassa muuttuvat diskurssit ja merkitykset riittävät. Niiden imulle ei yksikään jalkapallovalmentaja ole immuuni.

Pallon pyörähtäessä Etihad stadionin nurmelle vaaleansiniset lähtevät raakaa matemaattisuutta, huippuunsa viritettyä yksilötaitoa ja sellaista systematiikkaa ilmentävää peli-ilmettä huokuen, että robotiikkaan uskovat insinöörimaailman maradonat ovat ihmeissään. Punaiset iskevät psykologisella kulmalla, joka rosoisuudessaan porautuu jalkapallomaailman ja vastustajan ohimoihin. Lipsahduksia voi freudilaisittain sattua ja kaikki ei välttämättä tule olemaan sitä, miltä tilastot näyttävät.

Spektaakkeli on valmis. Voittakoon se joka voittaa.

Viinikuvaus: sateisen Manchesterin harmaissa pisaroissa tanssivaa taikuutta  

José Mourinho: voittaja ja johtaja

Luis Lourencon kirjoittama kirja ”José Mourinho - Special Leadership: Creating and Managing Successful Teams” valaisee osaltaan sitä, miksi Jose Mourinho on yksi aikakautemme parhaista valmentajista. José Mourinho ja Josep Guardiola ovat valmentajamaailman Lionel Messi ja Cristian Ronaldo: kaksikko, jonka työpöydällä sulaneen steariinin ja auki jääneen muistikirjan lisäksi on vuoroin maailman parhaan valmentajan valtikka.

Mourinhon nousu valmentajamaailmaan vaikuttaa nopealta, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt hääräämään Bobby Robsonin apuna sekä Sporting Lissabonissa että Barcelonassa. Robsonin saatua kenkää Barcelonasta Mourinho jatkoi vielä Louis Van Gaalina suojissa valmentaen Barcelonan kakkosjoukkuetta.

Päävalmentajan Mourinhon ensimmäinen pidempi testi oli portugalilaisen UD Leirian suitsuttajana. Mourinho onnistui nostamaan seuran kärkikahinoihin mukaan, minkä siivittämänä Porto iski silmänsä valmentajalupaukseen. Mourinhon siirryttyä Portoon se voitti kahden kauden aikana Portugalin mestaruuden kahdesti, Eurooppa-liigan kerran ja sensaatiomaisesti myös Mestareiden liigan kerran. Sen jälkeen hänet tiesi ja halusi kaikki: matka on jatkunut suurseurasta toiseen.

Voittamisen kulttuuri

Tullessaan Portoon Mourinho ilmoitti ensimmäisessä haastattelussaan, että Porto tulee voittamaan mestaruuden. Lupaus oli sikäli uhkarohkea, että Mourinho otti päävalmentajana vasta ensiaskeleitaan ja Portolla oli mestaruuksien suhteen pidempi kuiva kausi meneillään. Lausunto kuitenkin kuvastaa sitä väkevää voittamisen kulttuuria, jonka Mourinho tuo aina mukanaan uusiin seuroihin. Samaa johtamisen ja voittamisen elementtiä alleviivasi myös se, kun Mourinho haastoi Chelsean pelaajia siitä, että nämä ovat hyviä pelaajia, mutta eivät ole koskaan voittaneet mitään. Mourinhon rummuttaa siis voittamisen rumpua ehdoitta ja julkisesti saapuessaan uuteen seuraan. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki tekeminen tähtää seuraavan voittoon. Mourinhon maailmassa voitto menettää kuitenkin merkityksensä nopeasti, sillä voitto on vain välietappi seuraavaan voittoon.

Osana voittamisen kulttuuria Mourinho uhraa yksilöt joukkueelle ja sitä kautta joukkueen tehtäväksi tulee palvella sen omistajia ja kannattajia. Joukkue palvelee seuraa kokonaisuudessaan nimenomaan voittamalla. Seuran ekosysteemissä yksilöillä on merkitystä vain kokonaisuuden osana. Valmentajan ja pelaajien tehtävä on luoda joukkueesta parempi kuin se yksilöidensä summana olisi. Osittain tähän filosofiaan liittyy se, että Mourinho hankkii mielellään älykkäitä ja kokeneita pelaajia joukkueisiinsa, koska heillä on paras kyky sopeutua Mourinhon filosofiaan. Mourinho katsoo joukkuetta rakentaessaan kokonaisuutta eli hän ei etsi parhaita mahdollisia vaan kaikkein sopivimpia pelaajia. Siksi ei olekaan ihme, että Mourinho on tuonut joukkueisiinsa Didier Drogban ja Samuel Eto’on kaltaisia pelaajia vielä heidän uransa ehtoopuolella.

Lourenco painottaa kirjassa vielä sitä, että voittaminen on varmasti kaikkien valmentajien agendalla ensimmäisenä, mutta Mourinholla sen tavoitteleminen on kokonaisvaltaisempaa ja käsittää pelitapahtumien ympärille rakentuvan kokonaisuuden kaikkine psykologisine, pelillisine ja taktisine elementteineen. Esimerkkinä kirjassa nostetaan ottelu, jossa Mourinhon Porto ensimmäistä kertaa kohtasi vieraskentällä Benfican. Mourinho asteli ennen pelaajia stadionille ottamaan vastaan vihellys- ja buuauskonsertin, jotta hän säästäisi pelaajansa siltä.

Porton ensimmäisen mestaruuskauden jälkeen Mourinho pelkäsi, että mestaruus olisi vahingoittanut joukkueen moraalia, joten hän vaihtoi seuraavaksi kaudeksi joukkueen taktiikan 4-3-3:sta 4-4-2:een, jotta pelaajat joutuisivat taas epämukavuusalueelleen ja sitä kautta antamaan pelille enemmän. Mourinho ei jätä kiveäkään kääntämättä silloin, kun tähtäimessä on voitto ja taktiikan muutos spekulatiiviseen psykologiseen elementtiin perustuen osoittaa hyvin sen, miten Mourinho pystyy venyttämään ajattelun rajoja päästäkseen janoamaansa lopputulokseen.

Ihmisten johtaja   

Kirjassa piirtyy Mourinhosta kuva erinomaisena yksilöiden käsittelijänä. Kirjaan haastatellut Drogba, Deco, Vitor Baia, Jorge Costa ja Rui Faria toteavat yhdellä suulla sen, että Mourinho kykenee motivoimaan ja johtamaan yksilöitään heidän persoonansa mukaan. Hän tuntee pelaajansa hyvin ja tietää, miten heidät saa parhaalla tavalla syttymään. Hän venyttää myös rajoja ja menee hyvin pitkälle hakiessaan yksilöistä parasta mahdollista suoritusta. Mourinho esimerkiksi tiesi, että Jorge Costa kärsi, koska ei voinut viettää riittävästi aikaansa perheensä kanssa, joten hän suunnitteli yhdessä Costan kanssa, milloin tämä ottaisi keltaisia kortteja kauden aikana, jotta hän pääsisi perheensä luo silloin, kun häntä ei tietyissä peleissä tarvittu.

Mourinho sulautuu joukkueisiin enemmänkin isovelimäisenä kuin isällisenä hahmona. Hän laskee leikkiä ja heittää huulta pelaajiensa kanssa, mikä johtamisen näkökulmasta luo luottamusta hänen ja pelaajien välille. Hän on kuitenkin samaan aikaan vaativa ja voi olla pelaajia kohtaan kova, mikäli he eivät suoriudu odotusten mukaisesti tai erityisesti silloin, kun he eivät noudata sovittua pelisuunnitelmaa.

Mourinho ei toimi autoritäärisenä johtajana, vaan hän mielellään kuuntelee muiden ajatuksia ennen kuin tekee päätöksensä. Hän kuvaa johtamistaan opastettuna löytöretkenä eli käskyttäjän sijaan valmentajan ja johtajan tulee osata johdattaa pelaajia oikeaan suuntaan. Opastettuna pelaajat oivaltavat asioita itse, mikä stimuloi ja kehittää heidän omaa ajatteluaan. Lisäksi pelaajien mentaalinen kestävyys kasvaa. Mourinho näkeekin yksilön kunnon sekä fysiologisena että psykologisena kokonaisuutensa ja fyysisten harjoitteiden lisäksi on yhtä tärkeää kehittää pelaajien psykologista kestävyyttä.                                                                                                                                

Huippuvalmentaja

Mikä sitten tekee Jose Mourinhosta yhden aikamme suurimmista valmentajista? Didier Drogba kiteyttää kirjassa asian siten, että Mourinho on kentän laidalla erittäin hyvä, taktisesti paras, mutta valmistaessaan pelaajia aivan poikkeuksellisen erinomainen ja älykäs. Mourinho soutaa kirkkain silmin siinä kokonaisuudessaan ja kontekstissa, jossa jalkapallo tapahtuu. Hän pystyy tarttumaan yksittäisiin hetkiin ja asioihin ja kääntämään ne joukkueilleen suotuisiksi. Benfican omistajan lipsauttaessa, että hän tahtoisi voittaa Mourinhon Porton 3-0, Mourinho tarttuu hetkeen ja nostaa kyseisestä lausunnosta nostetun artikkelin pukuhuoneensa seinälle.  Motivoidessaan Frank Lampardia hän tekee selväksi, että Lampard on yhtä hyvä kuin kuka tahansa maailman parhaista pelaajista. Lampardin tarvitsee vain alkaa voittamaan.

Mourinho pystyy myös ennakoimaan ja varautumaan eri skenaarioihin ennalta. Drogban mukaan Mourinho kertoi välillä ärsyttävänkin tarkasti, mitä peleissä seuraavaksi tapahtuu. Tunnetuksi on myös tullut lehdistötilaisuus, jossa hän ennusti tulevan vastustajansa Barcelonaan kokoonpanon pelaajan tarkkuudella. Mourinho ottaa riskejä, pyrkii olemaan useamman askeleen edellä ja ennakoi tulevia tapahtumia. Hän myös muuttuu ja muuttaa käytänteitä, koska peli ja maailma kehittyy. Kuten Vitor Baiakin Lourencon kirjassa toteaa: olen varma, että jos menisin nyt Mourinhon joukkueeseen harjoittelemaan, kaikki olisi aivan erilaista nyt kuin aiemmin.

Lopulta menestymisen salaisuuden perustan valaa intohimo. Mourinho on löytänyt sen asian, jossa hän on erittäin hyvä eli jalkapallon valmentaminen ja laittanut kaiken likoon. Mourinho elää ja hengittää jalkapalloa. Se kulkee hänen mukanaan niin seurasta toiseen kuin yhteisille illallisille vaimon kanssa. Jalkapallo nivoutuu hänen maailmassaan osaksi sitä kompleksisista todellisuutta, jossa ihmiset elävät ja Mourinho on sekä löytänyt että vallannut lähtemättömästi oman nurkkansa siitä.

Viinikuvaus: portugalilainen arvoviini ja legenda

Kirja on Adlibriksen kokoelmissa

Saku Amsterdamissa

Saku Ylätupa karkaa Norjan puolustukselta Abukar Mohamedin henkeäsalpaavan läpisyötön jälkeen. Italia -pelin jännityksestä ei ole tippaakaan jäljellä, kun Ylätupa kiertää maalivahdin ja painaa pallon tyhjään pussiin.

Leppävaaran Pallon kasvatti on spurtannut vauhdilla Suomen nuorten maajoukkueeseen FC Espoon ja HJK:n kautta. HJK:ssa Ylätupa haki vauhtia Klubi 04:n riveistä, mistä hän lähti lainasopimuksella RoPSiin. Siellä hän teki uransa ensimmäisen veikkausliiga -maalinsa. RoPS:ssa vietetyn lainapestin jälkeen Ylätupa kalasteltiin Ajax Amsterdamin organisaatioon, missä suomalainen suurlupaus on pelannut ja harjoitellut sekä nuorisojoukkueen että reservijoukkueen riveissä.

Ylätuvan peli perustuu räjähtävään nopeuteen ja taitoon hallita pallo pienessä tilassa. Ylätupa ajattelee peliä terävästi ja haastaa ennakkoluulottomasti vastustajia. Ylätuvan pelaamisessa on Marc Overmarsmaisia elementtejä. Sikälikin Ajaxin organisaatio vaikuttaa hedelmälliseltä kasvualustalta. Pelillisen lahjakkuuden lisäksi Ylätupa säteilee johtajuutta ja hänen äänestettiin nuorten maajoukkueen kapteeniksi.

Saku Ylätuvan nopeudesta ja teknisestä kyvykkyydestä voimme nauttia taas sunnuntain Suomi-Portugali -ottelussa.

Peli puhalletaan yllättäen poikki 89 minuutin kohdalla ja Suomi voittaa. Sunnuntaina minihuuhkajat pelaavat Portugalia vastaan sekä EM-kisojen jatkopaikaista että paikastaan nuorten MM-kisoihin. Saku Ylätupa teki Suomen voittomaalin.

Viinikuvaus: vauhdikas, arvaamaton ja lupaava

Jalkapallo saapuu Moskovaan

Moskovan Luzniki -areena kattaa pöydän maailman suosituimman urheilulajin kliimaksille. Yli 200 maajoukkuetta käsittävä karnevaali saa jälleen neljän vuoden odotuksen jälkeen huipentumansa. Ranskassa ja Kroatiassa katseet kiinnittyvät kaikkein tiukimmin näytöille, mutta käytännössä koko maailma kokoontuu MM-finaalin ympärille. Jalkapallo osoittaa sekä universaalin luonteensa että ihmisiä ja kansoja yhdistävän voimansa.

Meillä on Ranska, jolle povattiin kisoissa pitkää matkaa. Joukkueeseen on tiivistetty taitoa ja räjähtävää nopeutta kompaktiksi hiotussa paketissa. Varsinaisia heikkoja hetkiä Ranskalla ei juuri ole ollut. Ranska on ollut koko ajan pykälän vastustajiaan edellä. Voittamattomana ja itsevarmana se tuo gladiaattorinsa koko maailman nautittavaksi. Ranskan joukkueessa ei vaikuta olevan pehmeitä kohtia ja sen yllä leijailee väkevänä tulevan maailmanmestarin aura.

Meillä on Kroatia. Palloiluihme joka kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten puskee sarjana huippu-urheilijoita maailman areenoille. Nyt sen veikeät veijarit ovat uineet kaikkien tuhkimotarinoita rakastavien jalkapallofanien sydämiin. Äkkiseltään saattaa tuntua, että Kroatia on ”kerran elämässä”-kaltaisen tilaisuuden äärellä. Kroatian matka on ollut pidempi, mitä Ranskan, mutta se saapuu silti Moskovaan voittamaan. Huolimatta erinnäisistä Kroatian jalkapallon viulua vinguttavista riitasoinnuista kroatialaisten dna:ssa on nappulakenkien jäljet. Jalkapallo on Kroatiassa sekä elämän ja kuoleman että kansallisen identiteetin kertomus.

Maailmanmestari määritetään yksittäisen ottelun perusteella, jolloin onni ja epäonni laskevat kuplansa ottelun maljaan. Molemmat joukkueet ovat äärimmilleen viritetty, mutta maailmassa ja jalkapallossa, jossa kaikki asiat limittyvät toisiinsa, sattumalle jää oma roolinsa. Se luo finaalille herkullisen lähtökohdan. Legendat odottavat kirjoittajaansa.

Jalkapallo saapuu Moskovaan. Kiitos.

Viinikuvaus: juhlaviini

Kotimatka ja matkalla kotiin

Jalkapalloa on tuotu kotiin nyt useamman viikon ajan. Englanti on porskuttanut eteenpäin kuin historian tai huomisen taakkaa ei olisikaan. Dandymäinen Gareth Southgate on repinyt Englannin maajoukkueen juuriltaan ja nyt se lentää ilmalaivana äiti Venäjän yllä. Kotireitillä seuraavaksi vastaan astelee mystinen balkanilainen palloilukansa, jossa tarujen mukaan lapset syntyvät pallo sylissä. 

Kroatian ympärillä leijailee ottelu ottelulta enemmän kysymyksiä. Tanskaan vastaan jatkoajalle venynyt ottelu ei ollut varsinainen mestariteos. Myös Venäjä kaatui pitkän kaavan mukaan, joskin pelillisesti taikakivi syttyi vienoon hehkuun. Kylmä sateinen viima nousi kuitenkin Kiovan suunnasta. Ei niinkään asiana, vaan häiriötekijöinä, jotka saattavat koteloitua ohimoihin juuri nyt, kun ajatusten pitäisi avautua seesteiseen maisemaan. Berniin maastoutuneet kaksipäiset kotkat lennätettiin Pietarista kotiin. Jää nähtäväksi selviääkö Balkanin palloiluihme lastuistaan Ognjen Vukojevicin potkuilla. Maailmanmestarin on mahdollista pitää satiirisia puheenvuoroja, mutta kisat ovat vielä kesken ja varaslähdöt liputetaan armotta.

Englannilla menee hyvin. Harry Kane on tulikuuma, Harry Maguire on vallannut sekä hyökkäys että puolustuspään boksit, Harry Potterin tietävät kaikki eikä sumusaarten vastustajatkaan kalastele kaikkein kireimmillä siimoilla. Kroatialla on Luka Modrićin kultaiset pohkeet, mutta pitkät hapokkaat illalliset Nižni Novgorodin ja Sotšin vihreillä verannoilla ovat varmasti laskuttaneet siirtomaksut etukäteen. Ikiliikkujaa ei ole vielä keksitty, joten Kroatia ei voi laskea Danijel Subasicin kykyyn napsia rangaistuslaukaukset talteen, koska 120 minuuttia tarkoittaisi Kroatialle rämpimistä loputtomien ylä- ja alamaiden rämeikköjen läpi. 

Sekä Englannin että Kroatian kämmenet ovat kiinni kiveen upotetussa miekassa. Englannin käsi tärisee kokemattomuuttaan ja Kroatian puristusta keventää jo taitettu pitkä matka ja pään ympärillä lepatteleva sinikeltainen lepakko.

Viinikuvaus: slaavilaisella ja balkanilaisella mystiikalla maustettu kotiviini

Puolen matkan gostínitsa

MM-kisojen A-lohkosta jäi mieleen Venäjän yllättävä hyvä startti. Aeroflotin meno oli sen verran lennokasta, että epämukavuusalueellaan taaplanneen Uruguayn niukat voitot jäivät taigan varjoihin. Kisaisäntien hurmio vaihtui kylmiin väreisiin Uruguayn inkkareiden kömpiessä havumetsistä tundran puolelle. Venäjän ottaessa pallonhallinnan oli Uruguay Siperian aavoilla kuin kotonaan ja otti ansaitun 3-0 -voiton. Venäjän karhun valmistautunee hiljalleen talviunille. Uruguaylla renkaat ovat vasta irtoamassa kiitoradasta. Lusitaanit Ronaldoineen vaikuttaa tasavertaisen vahvalta vastustajalta, joten inkkarihenkeä tarvitaan, jotta Urugayn liito ei pääty hätälaskuun.

B ja D-lohkoissa matka oli kiinnostavampi kuin palkinto. B lohkossa Portugalin ja Espanjan maali-iloittelu aloitti kisat toden teolla. Marokko oli pirteä, mutta tehoton. Iran oli jopa Islantiakin tympeämpi vastus suuremmilleen. Välimeren rannan futiskansojen pulssi saattoi kuitenkin aiheuttaa viimeisellä kierroksella seismistä väreilyä, koska sekä Espanja että Portugali olivat lopulta maalin päässä kotimatkasta. Paineeton Marokko ja kyyninen Iran pakottivat suurmaat varpailleen viimeisten kierrosten viimeisille minuuteille asti. Katastrofin ja skandaalin merkkejä oli raavittu Portugalin ja Espanjan mestaruuksista toipuvien supertähtien kiiltävään peltiin, mutta lopulta ne kuitenkin pelastuivat. Normipäivä. Kuka näitä enää myöhemmin muistelee.

D lohkon draama oli jopa syvempää. Kriisissä olleen Argentiinan pelistä ei meinannut tulla mitään. Islanti ja Nigeria ahdistelivat loppuun asti, mutta jotenkin tangokansa keplotteli itsensä jatkoon. Argentiina vaikuttaa olevan sekaisin kuin El Diego konsanaan, joten sille on vaikea povata pitkää ikää. Kroatia on saattanut olla kisojen paras joukkue tähän asti. Nöyryyttävällä tavalla sen kakkosmiehistö puhkoi alkulohkon päätteeksi Islannin knarrin purjeet ja samalla viikinkien jatkohaaveet. Islanti oli lopulta liian yksipuolinen ja tappio Kroatian kakkosjoukkueelle hönki jonkin verran tein-sen-itse -henkeä. Nigeria oli Nigeria. Se väläytti ja viihdytti, mutta ei jaksanut kantaa itseään jatkoon asti.

C-lohkosta ei jäänyt hirveästi mieleen muuta kuin Ranskan ja Tanskan 0-0 pallottelu. Pitää melkein googlata, että saa mieleensä ne joukkueet, jotka siellä lisäksi pelasivat. E-lohko menee vähän samaa rataa. Unista sambaa, linkkuveitsiä ja kotkanpää -tuuletuksia. Suursuosikki Brasilia jatkoon ja hyvin pelannut Sveitsi siinä peesissä.

Lohko F leimataan ikimuistoisten vaunuun. Heti alkuun Meksiko maalasi kisojen galleriaan oman sommitelmansa palauttamalla Saksan maan pinnalle ja hieman jopa sen alle. Saksan nenä nousi kuitenkin reilusti asvaltin päälle, kun se seuraavassa koitoksessa Toni Kroos poltti pallon Ruotsin maalin takayläkulmaan. Saksa nousi suihkumoottoreilla varustettuna feeniks-aluksena tuhkasta ja sen marssi kaatoi vierestä seuraavien pienempien perinteiden jalkapallomaita. Etelä-Korean kunniassaan roikkuva lintusieppari lassosi kuitenkin feeniksin ja nyt saksanmaalla palaa. Kisojen epätodennäköisin tulos realisoi Saksan jo etäiseltä tuntuneen kotimatkan. Meksiko näyttäisi olevan vapaaliidossa ja Ruotsistakaan ei ihan ota selvää. Molemmat ovat jatkossa. Niin absurdilta kuin se lohkon viimeistä kierrosta edeltävästä vinkkelistä katsottuna vaikuttaakin.

Lohkosta H päättyi värittömien ja värikkäiden joukkueiden finaaleihin. Kolumbia nousi lopulta sillasta ja kiri lohkovoittoon. Senegalin voitto Puolasta oli omalla tavallaan yksi kisojen tähän asti tyydyttävimmistä. Japanista ei jäänyt paljoakaan vielä mieleen, joten jäämme odottamaan, josko viimeisen ottelun viime hetkien pallon siirtelyn sijaan, nouseva punainen aurinko saisi kehikkonsa vielä kisojen muistikirjasta jollain toisella tavalla.

Illalla pelataan vielä Englannin ja Belgian välinen matsi. Voittaja saa pudotuspelipuun oksaisemman puolen. Odotusarvoisesti ottelu on hädin tuskin kädenlämpöinen. Kiusalliseen tilanteeseen on tultu, koska sekä Belgia että Englanti ovat pelanneet hyvin. Englanti katsoo reippaasti tulevaisuuteen, kun taas Belgian kohdalla kultainen sukupolvi astelee jo kohti auringon laskua. Tunisia oli ajoittain hyvä, mutta taso ei lopulta riittänyt. Panama oli enemmänkin kisaturistin roolissa, mutta sen hellehattu -kansalle toki suo.

Viinikuvaus: Enteellinen mutta ei ennustettava. Sopivan sekaisin mutta ei sekainen

Pari sataa miljoonaa sinne tänne

Neymarin ennätyssiirto PSG:hen valaisi jalkapallon estradilta varjoihin ja katveeseen jääneitä nurkkauksia. Raha ei haise. 222 miljoonaa euroa voi tuntua hassuttelulta, mutta tosiasiassa PSG:lle kyseessä ei taloudellisesti ole kovinkaan kummoinen riskisijoitus. Neymarin mukana tuoma globaali kiinnostus ja brändiarvo tuotteistuksineen tulevat todennäköisesti muutamassa vuodessa kattamaan ja ylittämään niin siirtokulut kuin sen huikean palkan, jota brasilialainen seurassa nostaa. Neymaria ei olisi hankittu, jos ennuste olisi toisenlainen.

Kiinnostava tulokulma on myös YLE:n kolumnissa esiin tuotu ajatus siitä, miten Neymarista rakennetaan osa Qatarin poliittista ja kaupallista brandia. Ajatusta on viety jopa niinkin pitkälle, että jalkapallon rooli osana Qatarin PR-strategiaa ehkäisee mahdollista sotilaallista uhkaa naapurimaiden suunnalta. Tähän valtapoliittiseen peliin Neymarin siirto imeytyy mukaan. Siirto toistaa tuttua mantraa: jalkapallo on maailman kuva.

Huippufutiksesta keskusteltaessa välillä kuuluu huokailua siitä, miten asiat olivat jotenkin rehdimmin, vähemmän kaupallisemmin ja urheilullisemmin ennen. Jalkapallo elää kuitenkin maailman pulssilla siinä määrin, että vanha mielikuva suoraan raksalta peliin tulevasta brittilädistä, joka painaa pari maalia, vetää matsin päätteeksi savukkeen ennen kuin karkaa pubiin kippaamaan kymmenkunta pinttiä, liimautuu väistämättä osaksi jalkapalloromantiikan kiiltokuvakirjaan. Sitä tulevat sukupolvet voivat sitten halutessaan ironinen tai nostalginen hymy huulilla selailla. Niin kauan kuin jalkapallo bisneksenä kasvaa, kasvavat myös siirtokorvaukset ja palkat. Lisäksi näkyvyysaddiktit sponsorit tulevat jatkossakin lapioimaan otsa hiessä rahaa huippufutiksen uuniin. Se on maailman ja jalkapallon väistämätön suunta. Pallo on kuitenkin edelleen pyöreä

Jalkapallo on jalkapalloa. Aloituspotkut ovat Euroopassa päivä päivältä lähempänä. Neymarin siirroon kiinnostavin puoli on, miten se vaikuttaa futisjoukkueiden valta-asemiin ja PSG:n pelilliseen ilmeeseen. Tätä spekulaatiota ja siihen linkittyvää analyysiä seuraisi myös mielellään. Istutetaanko Neymar Pariisissa oikeaksi laitahyökkääjäksi vai sorvataanko hänelle vapaampaa kymppipaikan roolia? Nostaako Neymar PSG:n vihdoinkin aivan eurooppalaisen huippufutiksen aallon harjalle? Saiko Barcelona pienen kuoliniskun jo ennen kauden alkua vai hioutuuko joukkue nyt paremmin yhteen? Jotenkin tarinan kaareen on kirjoitettu Barcelonan ja PSG:n kohtaaminen mestareiden liigassa tällä kaudella ja kun se tapahtuu, aion olla ruudun ääressä.

Viinikuvaus: katalonialaista tulisuutta, pariisilaista eleganssia ja brasilialaista sambaa

Eurokesästä senttikesään?

Suomalainen seurafutis löi pallonsa vesiesteeseen. MIFK hävisi odotetusti Legia Varsovalle. 0-3 tulos kotikentälle ei ole par -tason suoritus, vaan se meni reilusti tuplabogin puolelle. MIFK ei saanut mitattua kotiedustaan käytännössä mitään ulos, vaan puolalaisvieraat ratkaisivat koko otteluparin ensimmäisen 45:n minuutin aikana. Seurojen budjeteissa, pelaajamateriaaleissa ja perinteissä toki on eroja, mutta kylmä fakta on, että Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintaotteluita pelattiin ke-to -akselilla 50 kappaletta ja 0-3 on huonoin kotitulos, mitä missään otteluparissa nähtiin. Hallitsevan Suomen mestarin lisäksi vain Hibernians ja Nomme JK Kalju ottivat kotonaan kuokkaan samoin lukemin. Muuten sitten olikin lähtökohdista riippumatta tasaisempaa.

Toinen tuplabogi nähtiin, kun HJK suli helteisessä Tetovossa ja hävisi makedonialaiselle Shkëndijalle 3-1. Ottelu ei lähtökohtaisesti ollut helppo. Ongelmallisinta mielestäni kuitenkin on, että HJK johti peliä 0-1 eli sillä oli hetkellisesti kaikki valtit käsissään, mutta oikeanlaista voittavaa pelisuunnitelmaa ei silti löytynyt. Olkoonkin että HJK oli melkein koko ottelun vastustajaansa heikompi, mutta vastassa ei HJK:lla ollut Real Madrid tai Barcelona tai mikään niihin vertautuva suurseura. Tähtiin ei siis mitenkään ollut kirjattuna, että vastustajan pelillinen tai psykologinen yliote olisi niin vahva, että se vääjäämättä tulisi ohi ja tyylittelisi vielä kahden maalin voiton. Päinvastoin. Onnekkaaseen avausmaalin kätkeytyi ottelun mahdollinen haukkakohta eli peli olisi hyvinkin voinut kääntyä Suomen suurimmalle ja kauneimmalle. Näin ei kuitenkaan käynyt. HJK on Suomessa itseään suurempi seura ja sillä on tärkeä rooli Euroopassa suomalaisen jalkapallon lipunkantajana, joten viikon päästä on kasvojen pesun paikka. Ainoastaan jatkopaikka kelpaa.

VPS löi par -tuloksen. Brøndby oli kotiottelussaan odotetusti vahvempi. Kahden maalin tappio ei sinällään ole katastrofi, joskaan siinä ei ole mitään tarunhohtoista hehkuakaan. VPS:lle jää vielä ensi viikoksi pelattavaa, vaikka kuten aiemmassa blogitekstissä kirjoitin, se on työnsä jo Euroopassa tehnyt. Nyt on KiKy -tunnit meneillään.

Yleisellä tasolla ajateltuna Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintakierrosten ajankohtien pitäisi suosia suomalaisia joukkueita. Veikkausliiga on yksi harvoista jalkapallosarjoista, jossa on täysi tohina keskikesällä päällä. Suurin osa sarjoista odottaa vielä alkamistaan ja tästä on yksinomaan vedettävä se johtopäätös, että muiden sarjojen joukkueet ovat haavoittuvampia sille, että pelaajat eivät ole vielä täydessä tikissä eikä koko joukkueen pelinkään luulisi olevan vielä parhaimmillaan. Vuodet ovat kuitenkin jättäneet vähemmän muistijälkiä siitä, miten isompia kesäterässä olevia seuroja on kellistetty kuin niitä, joissa kääpiömaiden puoliammattilaisseurat pyörähtävät Suomessa, polttavat porukalla tupakat sekä ennen että jälkeen ottelun ja korjaavat palkintorahat ja jatkopaikat mennessään.

Samaan aikaan ruotsalainen Östersunds FK lyö eaglen ja voittaa Galatasarayn 2-0 ensimmäisessä europelissään ikinä. Vähemmästäkin alkaa vadelmavenepakolaisuus kiinnostamaan.

Viinikuvas: laimennettua puolalaista, makedonialaista ja tanskalaista

Valkoinen baletti: Ronaldolla tai ilman

Millenium -stadionin pukukoppien lattiat ovat hädin tuskin ehtineet kuivua, kun eurooppalaisen huippufutiksen uumenissa vellovat maanjäristysaallot. Cristiano Ronaldo ilmoitti siirtohaluistaan hieman sen jälkeen, kun sensaatio- ja klikkilehdistöjen otsikot kiljuivat veronkiertoepäilyistä. Madrid on nostettu korkeimpaan hälytysvalmiuteen ja jokaisen eteen, jolle on varattu edes lyhyt sivuvirke Ronaldon elämänkerrasta, on tuotu punainen luuri. Langat ovat kiihkeästi laulaneet.

Kyseessä saattaa olla sopimussirkukseen liittyvä siirto, josta ulos pullahtaa rahasäkki pullollaan myhäilevä Ronaldo agentteineen, valtapeli mahdolliseen oikeusjuttuun liittyen tai Ronaldo saattaa oikeasti olla lähdössä. Mielestäni jalkapallomaailmaa määrittää edelleen yksi selvä lainalaisuus: yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Lainalaisuus pätee myös Ronaldoon tai vaikkapa Lionel Messiin. Cristiano Ronaldo on kiistatta yksi aikamme suurimmista urheilijoista. Hänen olemassaoloonsa kiteytyy urheilumaailmassa jotain niin poikkeuksellista, että sellaista emme välttämättä tule toiste näkemään. Kiistatonta on kuitenkin myös se, että Ronaldolla on huomattavasti vähemmän pelivuosia edessään kuin on jo takanapäin.

Ronaldon erinomaisuus viime kaudella perustui merkittävästi Zinedine Zidanen peluutukselliseen nerouteen. Ronaldo oli parhaassa tikissä juuri silloin kuin Real Madrid maailman parasta boksipelaajaa tarvitsi. Sen siivittämänä taskuun jäivät La Ligan ja mestareiden liigan voitot. Ehkä aika onkin kypsä yhdelle vuosikymmenen sensaatiomaisimmalle siirrolle. Takalukko on saatettu vaivihkaa jättää auki, vaikka Florentino Pérez muuta vielä vakuuttaakin.

Valkoisen baletin askeleet eivät mene solmuun, vaikka Ronaldo lähtisikin. Se muuttaa muotoaan ja voi olla, että baletti saa monipuolisemman esiintyjäkaartin, joka asettuu monsieur Zidanen johdolla aivan uudenlaiseen harmoniaan. Valta-asemat espanjalaisessa jalkapallossa ovat lähes kertakäyttöisiä. Jos vaaka Ronaldon lähdön jälkeen hetkellisesti kääntyisi Katalonian suuntaan, se olisi vain hetkellinen heilahdus loputtomien heilahdusten sarjassa, joissa uusia sankaritarinoita ja tragedioita synnytetään.

Viinikuvaus: kuninkaallisten harmoninen keitos; portugalilaisilla rypäleillä tai ilman

Eurooppa-liigan finaali: ilkeä noita vs. nuori prinssi

Illan finaalia värittävät pettymysten sävyt. Jose Mourinho sai Manchester Unitedin kurssin keväällä koholleen, mutta tiivis otteluohjelma ja kentältä pois nilkuttavat pelaajat jättivät Unitedin sarjassaan kuudenneksi. Tulppaanien maassa Rotterdamin lähiön kova Feyenoord vei kirkkaimman pystin yhden pisteen erolla AFC Ajaxiin. Solnan viheriön viereen on laskettu mittanauha, jolla mitataan sekä Unitedin että Ajaxin kauden onnistuminen. Tappiosta tulee suora hylkäys.

Mourinholle ottelu on ainakin näennäisesti erittäin vaikea. Unitedin pelin tähtikartta on täynnä pimeää. Pelaajia puuttuu lohduttoman paljon. Spartalaisesta harvennuksesta huolimatta United saatetaan kentälle ennakkosuosikkina. Mourinho on ’tulos tai ulos’-tyyppisessä tilanteessa. Ennen illan ottelua viivan alla on punaista eikä lukuja silmäilevä talousjohtaja ole kiinnostunut selityksistä.

Ajax on nuori hyväntahtoinen prinssi ja Mourinho ilkeä noita. Suuruuden vuodet Amsterdamissa on kätketty muiden legendojen hyllyyn, mutta nyt joukkue profiloituu hyökkäävää ja viihdyttävää peliä pelaavana nuorten pelaajien ykköskouluna. United on läikyttänyt rahaa viime vuosina surutta, kun taas Amsterdamissa on nostettu omien pelaajien arvoa ja myyty voitolla. Ajax on nuorten lupausten ihmemaa, kun taas United on keinoja kaihtamattomien gangstereiden VIP-pöytä. Perinteiden juurista on kasvanut kaksi hyvin erilaista puuta. Enemmän kieroon kasvanut on menestyneempi.

Mourinho parkkeera bussin tai jonkin muun kulkuneuvon. Nähtäväksi jää minkälaisen ja missä suhteessa vallitsevaan pelitilaan ja maailmaan. Ajax tulee ringissä tanssien ja yrittää ottaa lavan haltuun Paul Pogban, Zlatan Ibrahimovićin ja muiden VIP-vieraiden ihmetellessään pöydästään, miksi ovat päätyneet poikasten kanssa samaan yökerhoon. Illalla punaisessa kulmassa ottelee kyynisyys ja sinisessä hurmio.

Viinikuvaus: Perinteikäs, melankolinen ja kyynisesty maustettu kokonaisuus

El Derbi madrileño: mitä neljäs kerta sanoo?

Kevät on derbyjä derbyjen perään. Eurooppalaisen huippujalkapallon syke kiihtyy hallitsemattomana ja sitten arpa tuo Madridin suurseurat jälleen samalla starttiviivalle. Diego Simeone jättää palkintopöydälle hieman himmennyttä hopeaa ja Zinedine Zidane asettelee sieniliigan pöytäliinalle tiimalasin, jota ei käännetä, jos argentiinalaissparrajaa saa paremmat tuomaripisteet. 

Zidanen tiimalasi kellahti jo hetkeksi kumolleen El Clásicon käsistä karanneilla viimeisillä minuuteilla. Zidane on nähnyt varmasti painajaisia Luka Modrićin ja Marcelon edestä kirmaavasta Sergi Robertosta. Roberto Carlos olisi napannut Roberton paidasta, nykäissyt hänet tantereelle ja sitten pyytänyt anteeksi. Simeone olisi pelaajauransa aikana lanannut Roberton hymyissä suin ja korkeintaan ironisesti taputellut olkamusta. Nyt Roberto sai tyhjän kiitoradan ja lopulta Lionel Messi pääsi paistattelemaan ja traumatisoimaan kotiyleisön. Haava vuotaa vielä pitkään.

Real Madrid on Real Madrid. Suosikki pikkuveljeään vastaan. Taktinen asetelma on tuttu. Kuninkaalliset lähtevät hallitsemaan peliä ja punavalkoiset terrierit roikkuvat rajusti nilkoissa. Atletico Madrid lähtee kisaan omalta paikaltaan: kotimaisen sarjan kolmosradalta. Sen odotetaan aloittavan kolmantena, päättävän kolmantena ja tippumaan mestareiden liigasta vahvempaansa vastaan. Asetelma on odotusarvoltaan niin banaali, että markkinamies Zidane on jo lupaillut tuovansa ottelupariin jotain uutta. Tosiasiassa mitään uutta ei tarvita, sillä sota syttyy, kun pallo potkaistaan peliin. Katsomot ympäri maailmaa myydään täyteen, vaikka futisfanit istuvat penkeilleen vasta juuri ennen ottelun alkua.

Atléticolla on mahdollisuutensa, jos sen pelaajien taulu on intensiivisellä psykoterapialla saatu hapotettua tyhjäksi aiempien mestareiden liigan kohtaamisten jäljiltä. Lisäelementtinä tarvitaan hyvä ja onnekas hetki, joka tuo pari maalia. Sen jälkeen leuat kiinni akillesjänteisiin ja pohkeisiin niin kuin huomista ei tulisi. Kuninkaallisten lähtötelinettä keinuttaa se, että he joutuvat pelaamaan topparipeliä. Jose Mourinhon vitsaillessa nimeävänsä itsensä Manchester Unitedin kokoonpanoon eräälle tehtävistään vapautetulle Aitor Karankalle rakennetaan Florentino Perezin kuumaa linjaa. Tähän otteluun se ei kuitenkaan valmistu kuin kuninkaallisten legendankatkuisissa unissa. Myös Zidanen vihjaus ”jostain uudesta” on mielikuvana yhtä miellyttävä kuin puheen pitäminen vieraalla kielellä. Silti. Real Madrid on aina Real Madrid.

Viinikuvaus: poltettua verta, ranskalaisen lähiön eleganssia ja argentiinalaisen vesikauhuisen härän kiveksiä

Gabriel Jesus -tulinen pienen tilan taikuri

On tammikuu. Manchester City ja Tottenham pelaavat elintärkeää ottelua valioliigan mestaruustaistelua silmällä pitäen. Peli on ollut vauhdikas ja maalirikas. Tilanteessa 2-2 Etihadin kotiyleisö hullaantuu. Kentälle tuodaan 32 miljoonaa euroa maksanut brasilialainen Gabriel Jesus. Muistan kuulleeni, että City on tehnyt korkean profiilin hankinnan, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että en tiedä sen paremmin kenestä on kyse.

Heti alkuminuuteista alkaen Jesus haastaa ennakkoluulottomasti Tottenhamin puolustajia. Hän löytää tilansa kentältä, saa vietyä pallollisena peliä eteenpäin ja vaikuttaa olevan kuin kala vedessä Etihadin viheriöllä. Manchesterin kylmän kolea talvisää ja värittömät fish’n chipsit eivät ole pistäneet 19 -vuotiaan päätä tai vatsaa sekaisin. Jesus on syntyjään brasilialainen, mutta hänen kotinsa on selvästi jalkapallokentällä.

Kevin de Bruyne lähettää matalan keskityksen takatolpalle. Jesus liukuu sinne ja ohjaa pallon maaliin (1). Jalkapallon papyrukseen piirtyy tarina täydellisestä valioliiga -debyytistä, jossa kentälle tullut nuorukainen ratkaisee ottelun aivan viime minuuteilla. Tilanne on kuitenkin paitsio. Vilpitön ilo murtuu epäuskoiseksi pettymykseksi. Tässä kohtaa Jesus voittaa oman sydämeni. Hän ei tule valioliigan vapaamatkustajaksi, vaan rakentaa oman supertähteytensä pala palalta onnistumisten ja pettymysten kautta.

Jardim Perin favellasta Manchesterin vesisateeseen

Gabriel Jesus on lähtöisen köyhästä Sao Paulon favellasta Jardim Peristä. Sankaritarinassa on tyypillisiä elementtejä: äiti kasvatti pojan ja huolehti perheestä, koska isä katosi kuvioista. Rikollisuus ja huumeet ovat läpitunkeva osa Jardim Perin olemusta, mutta Jesus pysyi niistä loitolla ja kanavoi energiansa pelaamalla katufutista muiden lähitalojen lasten kanssa. Häntä on kuvattu ujoksi ja nöyräksi pojaksi, joka räiskyi vain silloin kun jalkapallopeli potkaistiin käyntiin.

Gabriel Jesus on saanut futiksen ensipuraisun Jardim Perin favellasta

Katufutiksesta hän siirtyi paikalliseen joukkueeseen União do Periin. Kyytejä oli vaikea saada peleihin ja välillä Jesus pelasi eri pari kengillä. Jesus loisti silti kentällä ja hänet laitettiin pelaamaan vanhempien poikien ja välillä jopa aikuisten kanssa. Seuraava etappi oli amatööriseura Associação Atlética Anhanguera, jossa teini iski 54 maalia 48:ssa ottelussa. Oli vain ajan kysymys, koska hän siirtyisi suurten brasilialaisten seurojen hoiviin.

Hieman ironisesti seura, johon Jesus lopulta haettiin, oli Palmeiras, jonka pahimmin kilpakumppanin Corinthiaksen kannattaja Jesus oli ollut. Jesus takoi heti maaleja Palmeirasin nuorisojoukkueessa. Hänen oli suvereeni kentällä alusta lähtien ja monet fanit alkoivat seurata Palmeirasin nuorisojoukkuetta pelkästään nähdäkseen Jesusin pelaavan. Jesus oli tähti ja kovien odotusten alla jo ennen kuin hän oli pelannut Palmeirasille yhtään aikuisten ottelua.

Siirryttyään edustusjoukkueeseen häntä vaadittiin heti kentällä. Monissa liemessä keitetty valmentaja Oswaldo de Olivera halusi kuitenkin odottaa oikeaa hetkeä. Se tuli marraskuussa 2015 CA Bragantinoa vastaan. Debyyttiä seurasi pian ensimmäinen maali. Brasialaisen jalkapallon tähtikartalle hänet toi kliininen yksilösuoritus, jossa hän karkaa Cruzeiron puolustukselta ja ajatuu hankalaan kulmaan maalivahtia vastaan, mutta onnistuu peippaamaan hänet pois tasapainosta ja sijoittamaan pallon maalin (2). Maali oli yhdistelmä pihapeleistä opittua pallonhallintaa ja nopeasti liikkuvien jalkojen ja ajatusten saumatonta symbioosia.

Lopulta kaikki Euroopan suurseurat olivat brasilialaisen superjunnun kintereillä. Yleensä kirkkaimpien lupausten matka jatkuu Brasiliasta Madridiin tai Barcelonaan, mutta Josep Guardiolan henkilökohtainen soitto, sai Jesusin valitsemaan Manchesterin.

Taisteleva pienen tilan taikuri

Gabriel Jesus sopii hyvin Guardiolan pelifilosofiaan, sillä hän on sekä taitava pallon kanssa että kova tekemään töitä kentällä. Jesus pystyy hyökkäyspelissä ratkaisemaan otteluita, mutta myös auttamaan puolustuspeliä prässäämällä pallon menetyksen jälkeen nopeasti vastustajaa. Jesusin voimakasrakenteisuus yhdistettynä nopeuteen tekee hänestä potentiaalisen vastustajan avauspelin häiritsijän, pallon riistäjän ja vastaiskun käynnistäjän.

Gabriel Jesusilla on poikkeksellinen kyky hallita peliä pienessä tilassa

Jesusin pelistä tekee poikkeuksellisen hänen kykynsä hallita peliä pienessä tilassa. Jesus löytää vastustajan maalia kohtia pelatessa riittävän tilan ja ajan rytmittääkseen hyökkäyspeliä nopeilla siirroilla. Siirrot vievät yleensä hyökkäyspeliä eteenpäin eivätkä vain turvaa pallonhallintaa. Pienen tilan taiturimainen hallinta on varmasti peruja katufutiskentiltä. Jesus pystyy myös pienessä tilassa nopeasti muuttamaan pelin painopistettä ja rikkomaan täten vastustajan puolustuspelin koheesioita ja avaamaan tilaa maalintekotilanteille. (3 ja 4)

Manchester Unitedia vastaan Jesus teki jälleen ratkaisumaalin ottelun ratkaisuhetkillä (5). Tilanne oli jälleen paitsio. Suuressa kuvassa kuitenkin näkyy selvästi, että Jesus on siellä, missä otteluita ja mestaruuksia ratkaistaan. Hän on jo kantanut Brasilian maajoukkuetta kohti uutta kukoistusta ja kun pienet osaset kokemuksen painamana napsahtava paikalleen, Gabriel Jesus ei ole enää paitsioissa ja unohtumattomia asioita tulee silloin tapahtumaan.

Viinikuvaus: tyypillinen karikkoinen sankaritarina, tynnyrissä poikkeukselliseksi arvoviiniksi kypsyvä tuliliemi.

1. Gabriel Jesusin hylätty maali Tottenhamia vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=pArXOeOxg_I
2. Gabriel Jesusin maali Cruzeiroa vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=BAOgu9E1xDs
3. Gabriel Jesusin parhaita paloja Manchester Cityssä: http://www.youtube.com/watch?v=vHbjE_CSEgA
4. Gabriel Jesusin parhaita paloja Palmeirasissa ja Brasilian maajoukkueessa: http://www.youtube.com/watch?v=Gqemskft0ag
5. Gabriel Jesusin hylätty maali Manchester Unitedia vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=prt93RXxKwk

Siksi futisilta on tänään erityinen

Eilen illalla saksalaisen jalkapallon yhtä ikonia Borussia Dortmundia vastaan iskettiin raukkamaisesti pommeilla. Ajan henki on sellainen, että varmasti monelle tuli ensimmäisenä mieleen, että kyseessä olisivat islamistiterroristit. Joku saattoi jopa toivoa sitä saadakseen pönkitystä omille ennakkoluuloilleen ja politikoinnille. Syyllistä ei vielä tiedetä, joten syyllisellä on turha sen enempää spekuloida.

Huippujalkapallo -ottelut ovat erittäin kansainvälisiä tapahtumia. Ne keräävät huikeita yleisömääriä ympäri maailmaa. Dortmundilla ja Monacolla on pelaajia lähemmäs kahdestakymmenestä eri maasta. Ainoat maanosat, jotka eivät joukkueiden pelaajistossa ole edustettuina ovat Oseania ja Antarktis. Tehty pommi-isku on vähintäänkin välillisesti nurkkakuntaisuuden isku kansainvälisyyttä vastaan. Tällaisten iskujen seurauksena on helppo kaivautua poteroonsa pelkäämään. Kansainvälisessä terrorismissa tavoitteena on lietsoa vihaa rauhanomaisesti elävien ihmisryhmien välille. Riippumatta siitä, mitä teon taustalta lopulta löytyy, kannattaa aina asettua hyvän puolelle pahan tavoitteita vastaan.

Jalkapallo globaalina ilmiönä osoitti suuruutensa. Monacon fanien katsomosta kaikuvat ”Dortmund, Dortmund” -huudot, kun tieto peliä edeltävistä tapahtumista kiiri stadionille. Vastavuoroisena solidaarisuuden osoituksena dortmundilaiset tarjosivat yösijaa kaupunkiin jääville monacolaisille. Niin kauan kuin paha saa peilikuvakseen hyvää, paha ei koskaan voita. Kirjoitin aiemmassa blogissa siitä, miten jalkapallo on maailman kuva. Eiliset tapahtumat asettuvat samaan kollaasiin. Paras tapa vastata eiliseen on kutsua tänään ystäviä kylään ja nauttia tänään yhdessä kansainvälisestä huippujalkapallosta.

Viinikuvaus: pysäyttämättömän kansainvälinen, vivahteikas ja hieno kokonaisuus.

Suomen Milanon nälkävuodet

FC Inter on turkulaisen jalkapallon nuori nousukas

Lauantaina ratkaistiin se, että FC Inter jatkaa myös ensi kaudella veikkausliigassa. Tämä tarkoitti sitä, että toinen turkulainen joukkue TPS pelaa sarjaporrasta alempana. Leikkisästi on heitetty, että Turku olisi Suomen jalkapallomaailman Milano. Milanossa on nyt nälkävuodet. Muutamia vuosia takaperin molemmat turkulaiset seurat kisasivat veikkausliigan mitalisijoista. Sen jälkeen on alkanut hyvin perusteellinen pelillinen rämpiminen, jonka seurauksena TPS lähti divariin ja Inter on palloillut veikkausliigassa putoamisen ja säilymisen rajamailla.

TPS:n ja Interin vastakkainasettelu perustuu siihen, että TPS nähdään perinteisenä kasvattajaseurana ja Inter on nopeaan tahtiin rahalla rakennettu uusi seura. Molemmissa näkemyksissä on reilusti totuuspohjaa. Omilta junnufutisvuosilta muistan, miten FC Interin junnut yleensä voitettiin, mutta TPS:n junnujen kanssa oli haastavampaa. Piirijoukkue -kuviot olivat vahvasti tepsiläisten hallussa. Valmentajana oli tuolloin nykyinen TPS:n valmentaja Mika Laurikainen. Jollain tavalla varsinaissuomalainen jalkapallo oli läpeensä tepsiä, joten Interin tuleminen mukaan on varmasti tuulettanut rakenteita. Silti mitään ei voida ottaa pois siltä arvokkaalta työltä, mitä TPS:ssä on tehty turkulaisen ja suomalaisen jalkapallon hyväksi. Siksikin on sääli, etteivät molemmat seurat pelaa ensi kaudellakaan pääsarjassa.

Pohjois-pohjanmaalta alle kouluikäisenä Turun seudulle muuttaneena en suoraan kasvanut tietyn seuran kannattajaksi. Muistan kuitenkin, että ensimmäiset paikan päällä katsotut futismatsit olivat Interin pelejä ykkös- ja kakkosdivisioonassa. Ehkä edulliset ja toisinaan ilmaiset liput vaikuttivat tähän. Nuorena futisfanina minua viehätti se, että Interillä oli kourallinen ulkomaalaisia pelaajia. Oli Niccaa, Marceloa, Steven Polackia ja Lee Isaacia. Halusin nähdä näyttäviä harhautuksia, hienoja maaleja, värikkäitä persoonia ja hyökkäävää jalkapalloa. Interin pelitapa oli viihdyttävän hyökkäävää ja teknistä, jonka karikatyyri oli Mika-Matti Paatelaisen myöhemmin TPS:ään tuoma tiiviiseen puolustamiseen ja pitkiin korkeisiin avauksiin perustuva jalkapallo. TPS on omissa mielikuvissa ollut aina muutenkin puolustuspelaamiseen ja hyvään taktiseen joukkuepeliin nojaava joukkue.

TPS on perinteikäs turkulainen urheiluseura

Erikoismiehiä

Jos alkuperäiset milanolaiset, Inter Milan ja AC Milan, ovat olleet alavireisiä viime vuosina, niin Turussa paatti raapii tällä hetkellä pohjaa niin, että rohisee. Interin pohjalaudat ovat olleet liian pitkään huoltamatta. Siihen että vene saattaa upota, herättiin vasta tällä kaudella. Kovan kohinan saattelemana ja nopeana elvytyksenä tuotiin sisään Shefki Kuqi, joka toi sisään muutaman muunkin. Itse uskoin, että Kuqi herättää joukkueen. Moni muu oli sitä mieltä, että nyt joukkue viimeistään upotetaan. Tosiasiassa molemmat olivat väärässä. Taso pysyi Kuqeineen suunnilleen samana. Ehkä joukkueen varsinainen solmu ei ollut se, ettei tahdottu pelata hyvin ja voittaa, vaan se, ettei oikein tiedetty, miten tulisi pelata. Talvitauolla solmu on nyt mahdollista avata ja tuoda joukkue jälleen kotimaisen jalkapallon kärjen tuntumaan. Kuqi totesi karsintojen jälkeen olevansa Suomen ”Special One”. Sikäli kun hän Turussa jatkaa, niin heti ensi kaudella on näytettävä muuta kuin niukasti riman alta menevä loikka. Erikoismiehelle paikka on vapaa, mutta pusku ei saa nyt osua suoraan maalivahtiin.

TPS lähti kaudella 2014-2015 pohjaa kohti kuin Kursk konsanaan. Divariin mentiin sen verran reippaalla marginaalilla, että putoaminen saattoi lopulta olla aika odotettu lopputulema. Alkukausi alkoi TPS:llä samoissa merkeissä neljällä voitottomalla ottelulla. Kurssi kääntyi, mutta jälkiviisaana voidaan sanoa, että suora nousu hukattiin ensimmäisissä peleissä. Mielenkiintoista olisi myös tietää, että miten tosissaan ja milloin TPS:ssä oikeasti halutaan palata veikkausliigaan. Veikkausliiga kuitenkin kaipaisi pikaisesti stadin derbyn lisäksi myös toista yhden kaupungin sisäistä mittelöä. Mansesta sellaista ei ole näköpiirissä, joten veikkausliigan pöydässä on kiljuvin kirjaimin plaseeraattu paikka TPS:lle.

Viinikuvaus: Väriltään sinimustavalko –raidallinen. Tuoksussa perinteitä ja rahaa. Joko hieman kypsymätön tai sitten liian pitkään samassa astiassa kypsytetty. Kysyntää riittää, joten tuote kuntoon.

Kuvat: 

1. Sam Kelly, https://www.flickr.com/photos/samlkelly/3976142764

2. Sam Kelly, https://www.flickr.com/photos/samlkelly/3976136496