Valioliiga: siitäkään kirjoittaja ei osaa kertoa

Angelo Ogbonna levitoi korkeimmalla ja West Ham siirtyy 1-2 johtoon Elland Roadilla. Peliä on jäljellä kymmenen minuuttia ja koko otteluun peilaten on vaikea nähdä vierasvoiton ohi. Leeds, jonka peli perustuu energiaan ja intensiteettiin, joutuu hakemaan viimeistä potkua tyhjien katsomoiden kaiuista. Putkikatseisesti tulee mieleen, että olisipa edes sellaista, Twin Peks -fibaista ulinaa, jolla stamfordbridgeläiset kannattajat yrittivät provosoida Leedsin Diego Llorentea vajaa viikko sitten. Peli taputellaan kuitenkin valmiiksi hiljaisuudessa.

Kuluvan kauden Valioliiga on aivan oma lukunsa. Pre-seasonit ovat jääneet tyngiksi, otteluruuhkassa lihassyyt ja nivelet repeilevät. Yleisöä ei ole paria ottelua lukuun ottamatta ollut. Sitten tulee 7-2 ja 1-6 -tuloksia. Valioliiga ja kansainvälinen huippufutis tuntuvat olevan kummallisella kiepillä. Sitten sumu hälvenee ja kärjessä ovat Tottenham, Liverpool ja Chelsea. Leicester on yllättävän korkealla, mutta onko siinä enää mitään yllättävää? Manchesterin suunnallakin tehdään maskit naamalla nousua sekä europelipaikoille että koronaluokituksissa sellaisille sijoille, että jouluna lehtereitä saattaa koristaa pari tuhatta kannattajaa.

Tulee mieleen, että Tottenhamin José Mourinho on poikkeusolojen erikoismies. Alkukausi ei Spursille povannut juuri mitään, mutta Big Ben -kalkattelee nyt toisin. Tottenham on kellistänyt päävastustajiaan sarjana ja Mourinho nauttii parrasvaloista. He voivat viedä pallon mukanaan kotiinsa. Minä otan kolme pistettä. Omien sanojensakaan mukaan Mourinho ei ole tullut muuttamaan kaikkea, vaan vain hienosäätämään. Modernisoitudussa bussissa on teslamaista uutuuden viehätystä ja ratkaisevan mailin kantavaa hydrauliikkaa. Tottenhamilla on nyt käsillään samanlainen momentum kuin sillä kaudella, jonka kaikki muistavat ketun lennosta. Kuka sitten voittaa Valioliigan? Sitä kirjoittaja ei osaa kertoa.

Liverpoolin ja Leedsin ottelu puhalletaan 4-3 -tilanteessa päättyneeksi. Koko illan oli jotenkin epätodellinen tunne. Jo pelkästään siitä, kun silmäili punaisiin paitoihin painettuja nimiä ja sitten valkoisiin paitoihin painettuja nimiä. Puolillaan olevaa tuoppia tuijottaessa ymmärtää sen, että Lutoneista, Millwalleista ja Cardiffeista on tultu Yorkshiressä pitkä matkaa siihen, kun Mohamed Salahille ei saisi antaa tilaa, koska se tuppaa tarkoittamaan sitä, että omissa helähtää. Nopeina flashbackeinä vilahtavat Liverpoollille lahjoitetut kaksi helppoa rangaistuspotkua. Se on hallitsevaa mestaria vastaan ratkaisevan paljon liikaa. Tuoppi tyhjenee. Ketkä sitten tippuvat Valioliigasta? Sitäkään kirjoittaja ei osaa kertoa eikä aio asiaa mitenkään puolueettomasti käsitelläkään, joten Aston Villa on yksi, joka lähtee.

Valomerkki tulee kymmeneltä. Televisio sammuu kotona puolen yön aikaan. Niskat ovat aamulla jumissa. Sumu hälvenee ja tulokset mitataan Valioliigassa seuraavan kerran joulukuun ruuhkien jälkeen. Siihen asti jokainen päivä on pelipäivä.

Viinikuvaus: kaikuja ja vivahteita täysistä katsomoista. Turvallinen runko erikoisessa kaatimessa

Tauolla osa I

Josê Mourinhon FC Internazionale Milano vie Derby della Madonninan 0-4. Elokuussa 2009. Soittolistalla seuraavana on samaisen vuoden El Clásico. Roberto Carlosin myötä valkoisen baletin imuun tempautuneelle kirjoittajalle viihde tulee piikikkäänä, mutta Tuomas Virkkusen ja Mika Väyrysen tunnelmoima matsi jää illan leaderboardin kärkipaikalle. Tyttären pelimekko -projekti etenee jo nettikaupan ostoskoriin asti, mutta vaimon kanssa käyty nopea konsultointi paljastaa, että koko oli jäämässä liian pieneksi. Sopivaa ei sitten tähän lähtöön löydykään, joten projekti jatkuu.

Milanon derby vuosimallia 2009

Jesús Gilistä kertova dokumenttisarja kulkee muutamassa illassa alku- ja lopputekstien välin. Fiktiivisenä sen olisi voinut nauttia hieman keveimmin mielin, mutta kun ensimmäisissä kohtauksissa kaivetaan ruumiita piittaamattomasti pikavoittojen toivossa rakennetun ravintolan alta, jää mahdollisen veijaritarinan päälle varjoisa klangi. Se ei toki ota mitään itse kuvaukselta pois. Gil ei ole historian ensimmäinen eikä viimeinen hahmo, joka rakentaa oman suuruudenhulluutensa jalkapallon, politiikan ja rakennusbisneksen varaan.

Jesus Gil:n elämästä kerova "The Pioneer" on katsomisen arvoinen dokumenttisarja

Lataan virtuaalisen ostoskoriin kolme futisaiheista kirjaa. Ne tulevat kun tulevat, mutta Thomas Mannin Tohtori Faustus ei ehtine ennen niitä valmiiksi ja jäänee kesken. Jalkapalloa on ikävä, mutta myös kirjastoon olisi kiva päästä. Universumin logiikassa on selvästi epäjohdonmukaisuutta, koska sekä jalkapallo että kirjastot ovat menneet samaan aikaan kiinni. Tartun vimmalla spekulaatioon siitä, että Teemu Pukki saattaisi siirtyä ensi kaudeksi Leedsiin. Lätkään päin kenollaan oleva kollegakin nostaa asiaa Whatasappissa. Huolimatta siitä, että tilanne on kuin olisi nähnyt labyrintin loppupäähän ennen kuin on sisään astunutkaan, niin mutkat on tässä hetkessä armollista vetää suoriksi. 

Bundesliiga saatetaan pyöräyttää jo piankin käyntiin. Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon liittyminen Hansin matkaan on kulttuuriteko. Zlatan Ibrahimović iskee kipinää länsinaapurissa. Hammarbyn ja Malmö IF:n matsi nousee tietyin reunaehdoin omalle futiksen bucket -listille, vaikka Ruotsin tilanne muutoin ihmetyttää. Valkoinen baletti tanssii klassikkomatsissa sidotuilla jaloilla. Niikseen suvereeni Josep Guardiolan Barcelona on. Tikulla silmään. Siitä nyt kuitenkin on aikaa

Viinkuvaus: kuplii

Hajatelmia Marcelo Bielsasta ja Leedsistä

Emirates -stadionilla nähtiin yksi brittifutisvuoden kertomuksellisimmista puoliajoista, kun Marcelo Bielsan Leeds painoi Arsenalin aivan purjeisiin. Mikel Arteta sai puoliajalla äyskäröityä kölinsä tyhjäksi ja lopulta tykkimiehiltä kastuivat vain jalat. Ottelun päätyttyä Arteta juhlii helpottuneena. Bielsa vastasi tähän lempeällä ja hieman ironisella hymyllä. Artetan ja Arsenalin lakanat pysyivät puhtaana, vaikka Bielsa toi maailman nähtäväksi menestysreseptin sekä futismaailman menneisyydestä, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Futishumun humalluttamana helposti unohtuu, että yksistään Arsenal hyökkääjän Alexandre Lacazetten markkina-arvo on osapuilleen sama kuin koko Leedsin pelaavaan kookonpanon.

Brittifutiksen terävin kärki pelaa bielsapalloa: pallonhallintaan perustuvaa korkean intensiteetin ja prässin jalkapalloa. Bielsa itse vie jalkapalloa kuitenkin koko ajan uusille tasoille ja uusiin konteksteihin. Esimerkkinä: futikseen ja huippu-urheiluun leimallisesti kuuluva ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä”-mentaliteetti saa vastinparinsa Bielsan korkeamman moraalin pelifilosofiasta. Leeds on championshipissä yksi vähiten rikkoneista joukkueista, vaikka se on samaan aikaan yksi eniten taklanneista. Kokonaisuus ei toki ole näin mustavalkoinen, vaan harmaansävytteinen, mutta Bielsa on itse alleviivannut sitä, että uskoo pelaajien performoivan paremmin silloin, kun he uskovat tekevänsä oikein ja he pelaavat korkealla pelimoraalilla.

Kulttivalmentajan auraa kantava Bielsa elää itse vaatimattomasti paikallisen kaupan yläkerrassa jalkapallolle omistautuen. Samaan aikaan huippufutaajat ympäri maailmaan elävät kuin Rock -tähdet konsanaan. Tapa elää on persoonaan menevää, mutta vaikutusvaltaisena hahmona Bielsa tuo jalkapallossa hengen materian rinnalle. Leedsin osalta on nähty, että pelkät pitkät perinteet ja laaja kannattajakunta eivät takaa taivaspaikkaa. Leeds pelaa valmentajansa arvojen mukaista futista ja se on kenties merkittävin syy sille, että se keikkuu sarjatasonsa kärjessä ja pystyy haastamaan isompia seuroja luopumatta kuitenkaan omasta pelillisestä identiteetistä. Arsenal-Leeds -matsista tuli sellainen tuntu, että kentällä olevat joukkueet tulevat jotenkin eri maailmoista.

Huolimatta siitä, että jalkapallon suuriin kertomuksiin kuuluisi Leedsin paluu Valioliigaan ja nimenomaan kummisetä -Bielsan johtamana, ei Elland roadin taivas ole mitenkään pilvetön. Ennen alkukesää ilkeitä äitipuolia koputtelee länsi-Yorkshiressa ovia totuttuun tapaan.  Bielsan vahva ja jääräpäinenkin tapa toteuttaa omaa jalkapallofilosofiaansa on toistuvasti päättynyt siihen, että hänen joukkueiltaan loppuu kaasu ennen kauden loppua. 

Bielsalle töitä tekevät pelaajat kehittyvät usein harppauksittain, mutta samalla Bielsan tapa valmentaa on pelaajille sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin kuluttava. Tähän yhtälöön, kun lisätään 46:n ottelun championship -kausi ja poikkeuksellisen pientä pelaavaa kokoonpanoa pyörittävä Leeds, nousee kylmä hiki pintaan. Leedsin kahdesta pelaavasta kärjestä toinen palasi vuoden vaihteessa lainapestiltään Arsenaliin. Ykkösveskari Kiko Casillaa uhkaa pitkä pelikielto ja kesällä Tottenhamille myytiin Jack Clarke. Korvaajat puuttuvat vielä. Leeds on viritetty äärimmilleen niin pelillisesti kuin business -mielessä. Leedsin omistajaa ja liikemiestä Andrea Radrizzania on tiettävästi lähestytty seuran ostoaikeissa. Mikä kauppa olisikaan sen parempi kuin saada Leeds mahdollisimman edullisesti Valioliigaan ja sitten myydä pois? Pokeripöydässä pelataan kovaa peliä jalkapallomaailman sattumanvaraisuutta vastaan.

Leedsin kannattajien keskuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että Englannin mestaruussarjan kabineteissa ei haluta Leedsin nousevan. Narratiiviin liittyy se, että tuomareiden päätöksissä ja peliohjelman suunnittelussa, Leedsille jää aina lyhyt tikku käteen.  Syyt tähän kumpuaisivat historiasta, seuran perinteistä ja mestaruussarjan taloudellisista intresseistä. Bielsa ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä hahmona tuo myös oman lisänsä soppaan. Kuluvalta kaudelta käsiin on jäänyt kaksi Leedsiä vastaan selvästi väärin puhallettua rankkaria ja pari Leedsille puhaltamatta jäänyttä. Viime kauden Spygate -tapaus jätti myös omat varjonsa keskusteluun. Kuluva kausi kokonaisuudessaan tulee sitten jättämään asialle joko puoltavan tai vahvistavan todistuksensa.

Leeds pelaa nyt 100-vuotiskauttaan. Se on sarjan kärjessä ja sellaisen valmennuksen alaisena, jota on vaikea tai mahdoton lähiaikoina korvata. Silmut ovat jo kesken talven puhkeamaisillaan ja minkälainen kliimaksi se olisikaan, jos Bielsa pääsisi ensi kaudella saman shakkilaudan ääreen Josep Guardiolan, Jürgen Kloppin, Jose Mourinhon ja Carlos Ancelottin, ja monen muun kanssa? On helppo ennustaa, että mikäli Leeds ei nouse, lähtee Bielsa. Leedsiin tulee pitkä talvi ja kevääseen jää pelkät talventörröttäjät. Siksi kuluva kausi vaikuttaa niin kohtalonomaiselta.

Viinikuvaus: modernin viinin kypsyttämisen juuret, nykyhetki ja tulevaisuus. 

Molden hymyilevä arkkienkeli Manchesterissä

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United kaataa Tottenhamin 1-0 Wembleyllä. Riippumatta ottelun tapahtumista tai tuloksen oikeudenmukaisuudesta Molden hymyillen harmaantuva enkeli jättää viimeistään tässä kohtaa selvän viestin siitä, että Manchester United on tällä hetkellä perustavanlaatuisesti jotain aivan muuta kuin mitä se on alkukaudesta ollut. Ottelulla on myös se psykologinen ulottuvuus, että juuri Tottenhamin Mauricio Pochettinon on spekuloitu olevan Unitedin seuraava valmentaja ja nyt Pochettino hävisi kotikentällään Solskjærin muutamia viikkoja kestäneelle projektille.

Solskjær on tuonut Unitedin peliin nopeutta, pallonhallintaa, korkeaa prässiä ja aktiivisuutta hyökkäyspeliin. Solskjær on myös luonut pelisysteeminsä pelaajien vahvuuksien ehdoilla, kun Jose Mourinho alisti pelaajat systeemin ehdoille. Tottenhamia vastaan United jatkoi aktiivista ja korkeaa prässiä, joka rikkoi Tottenhamin pelinrakentelua erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla Unitedin prässi ei toiminut samalla tavalla, Tottenham pääsi rakentamaan peliään paremmin ja se loi kosolti vaarallisia maalitekopaikkoja. David de Gean unelmapeli ja Tottenhamin tuhlailu maalipaikoissa johti siihen, että United nappasi täydet kolme pistettä.

Taktisten ja pelaajalaadullisten asioiden lisäksi valmentajan tehtävä on johtaa pelaajien sekä joukkueena ja yksilöinä. Juuri tämä seikka on saattanut olla taustalla vaikuttavin syy siihen, että United on alkanut voittamaan. Solskjær on itse todennut, että valmennettavat pelaajat ja maailma, jossa he elävät on muuttunut viime vuosina. Huippujoukkueissa pelaajat tuleva vielä eri kulttuurisista taustoista, jolloin valmentajan rooli johtajana korostuu. Solskjær itse alleviivaa pelaajien maailman ja lähtökohtien ymmärtämistä johtamisfilosofiansa perustana. Juuri tämä saattaa erottaa hänen positiivisesti kokeneemmista ja osin leipääntyneistä valmentajista.

Solskjær on selvästi innoissaan saamastaan mahdollisuudesta ja ilo on tarttunut myös pelaajiin ja se näkyy myös pelissä itsessään. Solskjær on itse sanonut uskovansa siihen, että pelaajat ovat parhaimmillaan, kun he pelaavat hymyissä suin ja hyvällä itseluottamuksella. Näiden taustalla on sitten kova työnteko, pelaajien kehittyminen ja pelisuunnitelmalliset aspektit. Solskjær näyttääkin onnistuneen juuri siinä, että hän on luonut positiivisen ympäristön sille armottomalle työnteolle, jota jalkapallomaailman huipulla vaaditaan. Solskjær vaikuttaa myös palauttaneen Manchester Unitedin siihen Alex Fergusonin jättämään pelilliseen malliin ja perinteeseen, joka Unitedilta on Fergusonin jälkeen ollut kadoksissa.

Manchester Unitedin Mestareiden liiga -paikka vaikutti jo enemmänkin etäiseltä kangastukselta vuoden vaihtuessa, mutta nyt kangastukseen on tarttunut realismin väriä. Ei ole väärin sanoa, että United on tällä hetkellä parempi, mitä viidentenä oleva Arsenal. Ei ole väärin sanoa etteikö United olisi lähes yhtä hyvä, mitä neljäntenä oleva Chelsea, jonka kone on yskähdellyt. Kolmantena olevan Tottenhamin United juuri voitti. Manchesterin punaisen puolen lehtiöissä on jo varovaisia kahdeksan tähteä sisältäviä luonnoksia.

Viinikuvaus: toiveikas, skandinaavinen ja omia vahvuuksiaan korostava

Mestareiden liigan -paikasta. Ystävällisesti.

Tottenhamin ja Manchester Unitedin -ottelussa kietoutuvat yhteen jo väliin loppusäveliä tapaileva Mauricio Pochettinon ja uuteen kevääseen kurottava Manchester Unitedin aikakausi. Tottenhamin kierrosmittari on jo muutaman kauden ajan ollut pykälän punaisen puolella ja se on vaikuttanut luoneensa nahkansa toistuvasti omana parhaanaan. Valioliigan terävin kärki on kuitenkin karannut ja vuori on nostanut huippunsa korkeammalle kuin aiemmin, joten vuoristotauti piileksii pohjois-Lontoon keuhkoissa. Pochettinoa huhuillankaan järjestäen kaikkiin huippuseuroista avautuviin pesteihin. Nyt viimeksi juuri Manchester Unitediin.

Pochettinon Tottenhamin pelaajarunko on pysynyt useamman vuoden melko samana. Lisäksi avainpelaajat ovat muodostaneet sekä Englannnin (Kane, Dele Alli, Trippier, Rose, Dier) että Belgian (Alderweireld, Verthogen ja Dembele) maajoukkueiden rungot. Pelaajat tuntevat siis toisensa erityisen hyvin. Tähän liittynee sekä Spursin pelillinen harmonia että myös se laajempi Tottenhamia kuvastava kulttuuri, jossa pelaajat eivät revittele sarjan kovimmilla viikkopalkoilla, mutta pelaavat silti erittäin hyvin viikosta toiseen ja pysyvät seurassa. Tottenhamin laadullinen haaste liittyykin siihen, että sillä tiukkaa palkkakuria ylläpitävänä seurana on varmasti haasteita houkutella kaikkein parhampia pelaajia riveihinsä. Toistaiseksi se on kuitenkin onnistunut pitämään omansa.

Pochettinon Spurs prässää korkealta, sen keskikenttä toimii hyökkäyspelissä dynaamisesti ja pelaajat sekä vaihtavat aktiivisesti pelipaikkojaan että hakevat pelin avaamiselle tilaa eri puolilta kenttää. Tottenham rakentaa peliä nopeilla peliä eteenpäin vievillä lyhyillä syötöillä, mutta Harry Kanen liikkuminen avaa tilaa myös vastustajan puolustuksen selustaan ja erityisesti vastaiskutilanteissa Tottenham hyödyntää tätä tilaa pitkillä syötöillä. Tottenhamin laitapakit nousevat aktiivisesti mukaan hyökkäysiin ja luovat täten alueellista miesylivoimaa.

Molden jo hieman harmaantunut herrasmiesenkeli Ole Gunnar Solskjær vaikuttaa kääntäneen Manchester Unitedin kurssin silmänräpäyksessä. Realismin nimissä on kuitenkin todettava, että vastustajat eivät ole olleet niitä kaikkein pahimpia ja se on osaltaan auttanut Solskjærin alkutaivalta. Solskjærin Manchester United on muuttanut pelityyliinsä hyökkäävämmäksi kuin mitä se oli Jose Mourinhon aikana. United pitää palloa nyt selvästi enemmän ja Paul Pogban rooli on muuttunut hyökkäävämmäksi. Pogba onkin tuikkinut peli-iloa ja kiittänyt tehoilla. 

Solskjærin Unitedissa myös topparit tuovat palloa rohkeammin ylöspäin ja osallistuvat aktiivisemmin hyökkäyspelin rakentamiseen. Enemmän pallolliseen peliin osallistuva rooli on sopinut etenkin Victor Lindelöfille. Lisäksi United prässää aiempaa aktiivisemmin, kun se menettää pallon, mutta myös silloin kuin vastustaja on ollut rakentamassa peliään puolustuksen ja maalivahtinsa kautta. Kokonaisuutena vaikuttaakin että Solskjær on rakentanut Unitedin pelisysteemin pelaajien vahvuuksien varaan, kun taas Mourinho istutti pelaajat palvelemaan pelisysteemiään.

Illan ottelussa testataankin nyt Manchester United toden teolla, sillä Tottenham tulee varmasti laittamaan painetta Unitedin puolustajiin ja maalivahtiin näiden ollessa pallossa kiinni. Mielenkiintoista onkin nähdä, että valitseeko Solskjær konservatiivisemman lähestymistavan kyseiseen otteluun vai jatkaako hän sarjan hännänhuippuja vastaa nähdyllä positiivisella pelisuunnitelmalla.

Viinikuvaus: vähän ylikypsää ja vähän raakaa sopuisassa liemessä.

Olé Jose

Jose Mourinhon potkut saivat monien vahingoniloisten suupielet nytkähtelemään. Manchester Unitedin alamäkijuoksu on tänäkin vuonna ottanut lisää kieppejä. Näkymä on jotenkin nokiamainen: kun skene on ollut hallussa, mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Nyt sekä valioliigassa että futismanagerimaailmassa on fuusioitumisen paineistaman jalokiven hohtoa. Perinteet ja niistä säteilevä nostalgia ovat paraatipaikalla, mutta museon puolella.

Mourinho pääsi Manchesterissä kalistelemaan kolmea pokaalia, viittamaan kolmen sormen kintaalla epäilijöilleen, mutta lopulta kolmas vuosi toi liian kylmät merivirrat espadalle. Liverpool osoitti raatorehellisesti sen krateerin, joka huippujoukkueiden ja Manchester Unitedin välille on ratkennut. Uskon hyppyä ei enää nähty, vaan Old Traffordin nurmeen painautuneet askeleet osoittavat kiertotien suuntaan.

Manchesterin punainen puoli huutaa projektia jalkapallomaailmassa, jota lyhenevät elinkaaret ja kärsimättömyys säestävät. Josessa on myös enemmän mestarivarkaan kuin projektipäällikön auraa. Eivätkä joukkueen tähtipelaajatkaan ole piirtäneet karttaansa erityisen pitkää viivaa. Raiteet haalistuvat jo ennen seuraava asemaa ja United vaikuttaakin liukastuneen pois ytimeltään. Vaikeista oloista nousseet, säälimätöntä työntekoa pelkäämättömät, kaikin keinoin voittoa tavoittelevat ja ruohoa kolmea kertaa päivässä syövät brittilädit ovat vaihtuneet somea näprääviin rokkitähdenkaltaisiin dandyihin. Se on ehkä tätä päivää, mutta juuri tähän päivään United ei ole sopeutunut.

Supervaihturi Ole Gunnar Solskjær juoksutetaan kentälle nyt jo ennen kuin ensimmäinen puoliaika on pelattu. Häneltä odotetaan ratkaisuja, kuten ennen vanhaan ja ensi töikseen hän on kertonut tuovansa ilon Unitedin pelaamiseen. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan pitkään elätä ja Molden enkelillä onkin kova työ sekoittaa napalmisopasta lohikeittoa. Manchesterin maniassa soivat nyt sähkökitarat ja seiniltä on seuralegendojen julisteet vaihdettu kampaamokatalogeihin. Täyden kympin ammattilainen on toki jotain aivan muuta kuin Manchesterissä on aiemmin nähty. Avainkysymyksiä lieneekin että saadaanko myös takarivin lökäpöksyt menemään ajoissa nukkumaan ja tekemään säännöllisesti kotiläksyt.

Solskjærin startti on todella kutkuttava, kun punainen laivue ankkuroituu Cardiffiin Walesiin brittikyynikko Neil Warnockin satamaan. Vastaan tulee seura, joka aikoinaan palautti keltanokkamanageri Solskjærin takaisin Norjaan riittämättömien tulosten johdosta. Kaunotar ja hirviö näytellään Walesissa.

Viinikuvas: portugalilaista viiniä, norjalaista lohisoppaa, yökerhon lattialle kaadettua premium vodkaa ja samppanjaa. Maku arvoitus. Krapulta taattu.

Taikaa Manchesterissä

Manchesterissä pysähdytään isän- ja sinkkupäivän kunniaksi huippufutiksen äärelle. Josep Guardiolan City on kahden kauden aikana kirinyt selvästi kaupungin kärkipaikalle, kun José Mourinholla on ollut vaikeampaa. Erikoismies on alkukaudesta joutunut käyttämään erikoisliikkeittä, jotta ei ole jäänyt viikatteen alle. Punaisten alus vaikuttaa hitaasti kääntyvän, mutta sumusaarilta Portugaliin vellovalla Atlantin valtamerellä merivirrat ovat sen verran arvaamattomia ettei ManU:sta oikein osaa sanoa.

Mourinho lähti Torinosta virne naamallaan ja kiitellen paikallista poliisia hyvistä järjestelyistä. Myöhemmin oli pahoittelujen aika ja niissäkin oli hento hyppysellinen ironiaa. Mourinhon pää on pinnalla, vaikka joukkueen pelilliset esitykset eivät ole olleet henkeäsalpaavia. Pisteet ja pystit ratkaisevat. Se on painettuna portugalilaisen DNA:han. Cityä vastaan United lähtee selkeänä altavastaajana ja sehän joukkueelle sopii.

Guardiolan vaaleansiniset ovat futismanifestillaan tehneet selväsi sen, että kärkivaunujen ja muun valioliigajunan etäisyydet ovat kasvaneet. Lätkäjonnet saattavat olla ihmeissään Cityn pöllyttäessä harva se viikko vastustajan verkkoa 5-6 -kertaa. Cityn virheettömän tehokas hyökkäyspeli on jotain, josta jalkapallohistorioitsijat tulevat vielä vetämään analyysejä. 2010-luvun jälkimodernissa jalkapallossa on Pep-pallon leimaa. Toki muutakin, mutta Pep -palloa runsaalti.

Guardiola ja Mourinho ovat olleet fanien ja median rakastama taistelupari koko vuosikymmenen ajan. Filosofinen Guardiola valitsee yleensä hiljaisuuden, kun taas Mourinho hyökkää, jos saa edes etäisen vainun maalitaulusta tai jos ei saa, hän luo sen itse. Riitaan ei välttämättä tarvitakaan kahta. Pelkkä José ja alati maailmassa muuttuvat diskurssit ja merkitykset riittävät. Niiden imulle ei yksikään jalkapallovalmentaja ole immuuni.

Pallon pyörähtäessä Etihad stadionin nurmelle vaaleansiniset lähtevät raakaa matemaattisuutta, huippuunsa viritettyä yksilötaitoa ja sellaista systematiikkaa ilmentävää peli-ilmettä huokuen, että robotiikkaan uskovat insinöörimaailman maradonat ovat ihmeissään. Punaiset iskevät psykologisella kulmalla, joka rosoisuudessaan porautuu jalkapallomaailman ja vastustajan ohimoihin. Lipsahduksia voi freudilaisittain sattua ja kaikki ei välttämättä tule olemaan sitä, miltä tilastot näyttävät.

Spektaakkeli on valmis. Voittakoon se joka voittaa.

Viinikuvaus: sateisen Manchesterin harmaissa pisaroissa tanssivaa taikuutta  

Mikä ManU:a mättää vai mättääkö ManU?

Cesar Azpilicueta keskittää, David Luiz puskee pallon takatolppaan, josta se kimpoaa Rüdigerille. David de Gea venyttää itsensä vielä Rüdigerin puskun eteen, mutta torjunnasta seuranneen reboundin Ross Barkley niittaa vastustamattomasti maaliin. Chelsea on noussut Manchester Unitedia vastaan aivan viime hetkillä tasoihin. Marco Ianni tuulettaa Manchester Unitedin vaihtopenkin edessä. Jose Mourinho pomppaa pystyyn ja lähtee jahtaamaan Iannia. Järjestysmiehet tulevat väliin ja hiljalleen tilanne rauhoittuu. Peli päättyy. Stamford Bridgellä kaikuu ”Fuck Off, Mourinho”. Mourinho astelee kotiyleisön edessä ja nostaa kolme sormea pystyyn. Ele symboloi kolmea mestaruutta, jotka Mourinho on aiemmin voittanut Chelsealle. Taka-askeleita ei oteta, vaan Chelsean ja Manchester Unitedin välit ovat juuri tulleet pykälää kiinnostavimmiksi ja kuumemmiksi. Kuluvan kauden valioliigaan aukeaa uusi sivujuonne, jonka osuus koko tarinassa määritellään myöhemmin.

Manchester Unitedin kriisistä on käyty keskustelua koko alkukauden ajan. Kriisi on henkilöitynyt Jose Mourinhoon. Otsikoissa on viillelty tehottoman pallonhallinnan, henkilökohtaisten virheiden ja henkilökemioiden suuntaisesti. Pelilliset ongelmat ovat olleet todennettavissa ja niiden kausaliteetti on näkynyt sarjataulukossa. Henkilökemioiden suhteen ilmassa on enemmän lehtiä myyviä arvauksia kuin faktisesti todettua todellisuutta. Ei savua ilman tulta sanotaan, mutta Newcastlea vastaan kahden maalin sillasta voittoon nousseen Unitedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin managerin ulossavustamisen tai luovuttamisen haituvia. On reilua kuitenkin todeta, että Newcastle ei ole valioliigaan priimaa, vaan pikemminkin hapantuvaa maitoa eli ainoastaan Unitedin tappio olisi ollut käänteentekevä tulos.

Chelsea vastaan oli tapahtumassa jo jotain kohtalonomaista, mutta täysikäännös meni viimeisellä hetkellä turva-alueen puolelle. Mourinholle pystytetty kolmen vuoden kirouksen patsas on ollut murtumispisteessä, mutta vielä Lontoon vierailunkin jälkeen se pysyy pystyssä. Manchesterin punaisella puolella leimasimia heristävät nyrkit leijailevat malttamattomina ilmassa, mutta paperit on pidetty vielä salkkujen syövereissä tai ne on vedetty viime hetkellä pöydältä pois. Jatkuva shakki on päällä, mutta taitaville siirroille on kentällä tilaa. Tilanne on ratkaisematon, joten kabinettiin palataan nyt jokaisen ottelun jälkeen.

Kolme vuotta ja pikaisesti kenkää olikin ehkä liian banaali skenaario, joten Mourinho kitkuttelee vielä ja Chelsea vastaan hän näytti, että kyse on julkisesta sodanjulistuksesta. Sissitaistelut kuuluvat toisten pirtaan.

Viinikuvaus: ruudinkatkuinen ja laidasta laitaan keinuva skandaalinkäryinen portugalilais-englantilainen viini

Valioliigan viisari, joka ei vielä värähtänyt

Riayd Mahrezin rankkari lipaisi ylärimaa. Manchester Cityn ja Liverpoolin vauhdikas hyökkäyspeli ja vastaprässi oli vaihtunut tarkan harkituiksi siirroiksi Anfield Roadin pelilaudalla. Viisari vääntyi jo idän suuntaan, mutta jäi vaappumaan jonnekin Stockportin ja Chesterin välimaastoon. Manchesterin päärautatieaseman vaaleansiniselle puolelle palasi päätään puisteleva ja yhden pinnan reppuunsa sullonut jalkapalloheimo. Mestaruus on yhtä kaukana tai lähellä kuin se ennen Anfieldin reissua oli.

Samaan aikaan Lontoossa on saatu rauhassa punoa juonia. Maurizio Sarrin Chelsea hallitsee kenttätapahtumia ja muuan Eden Hazard nauttii jalkapalloelämänsä keväästä, vaikka saderintama on sumusaaret jo saartanut eikä sillä ole kiire minnekään. Sarri on tämän valioliigakauden ilmiö numero uno. Jalkapallon vauvauinnista haaveilevan kannattaa sukeltaa kohti Chelsean tämänhetkisen keskikentän muodostamia pohjalla lilluvia kolmioita ja ihastella, miten pallo mutkattomasti niissä liikkuu.

Sarjataulukkoa selaillessa alaspäin ensin säikähdin ja sitten alkoi naurattaa. Arsenal on neljäntenä. Vakavasti puhuen tykkimiehet ovat kuitenkin muutaman töyssyn jälkeen ottaneet sellaisen liidon, että on pakko laajentaa tutkaa pohjois-Lontoon suuntaan. Unai Emery jäi lähtölaukauksen jälkeen hetkeksi nauttimaan tapaksia, mutta on nyt iloisesti harpponut mukaan pääjoukkoon eikä hapot tunnu pohkeissa painavan. Tottenhamikin mahtuu kuvaan, mutta on saattanut jo nyt löytää paikkansa lopullisessa sarjataulukossa.

Manchester Unitedista ei nyt oikein tiedä. Newcastlea vastaan nähty fantastinen nousu saattoi olla käänteentekevä tai sitten vain selkäevästä koukkuun tarttunut saalis. Henkilökohtaisesti toivoisin että ensi kaudella nähtäisiin valioliigassa Josep Guardiola, Jürgen Klopp, Maurizio Sarri, Jose Mourinho, Unai Emery ja Marcelo Bielsa, mutta lankku notkuu jo ja hait haistelevat portugalilaisia varpaita. Maajoukkuetauko saattaa palauttaa hengettömyyden ja tehottaman pallonhallinnan Manchesterin punaiselle puolelle tai sitten tulossa on jotain muuta. Unitedin seuraavat kuusi ottelua ovat luokkaa kujajuoksu silmät sidottuna kylkiluut paljaana moukareiden villisti heiluessa laidalta laidalle. Marraskuun loppupuolella alkaisi helpottaa, mutta sinne on valovuoden verran matkaa mourinholaisittain laskettuna. Futisfaneille toki tarjotaan manchesteriläinen pitkä ja maltainen illallissyksy.

Viisarit töröttävät päällekkäin kahdessatoista. Kenties Big Benissä. Mestaruuteen on matkaa.

Viinikuvaus: tasaisesti eri puolilta täytetty tynnyri, joka ei vielä paljasta keitoksestaan kuin pintavärin

Valioliigan ensihenkoset

Viikonloppuna mellastettiin kokonaisen valioliigakierroksen verran televisio-oikeuksien luvatussa aarrekammiossa. Mitään kovin käänteentekevää ei valioliigan auringon alla nähty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käsillä olisi jälleen kokonaisen kirjasarjan verran draamaa ja ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat saamaan 18/19 -leiman.

Manchester City sahasi tykkimiesten piipun poikki useammasta kohtaa. Pelkästään taivaansinisten vaihtopenkki laittaa futisromantikon tangat ja stringin pyörimään. Josep Guardiola talutti Unai Emeryn British libraryn klassisen filosofian osasastolle ja osoitti espanjalaiskollegalla olevan hyllykaupalla kirittävää. Cityn nopeissa linjoja puhkovissa syötöissä, laitalinkkien haastoissa ja korkeassa prässissä väreilee kangastus dynastiasta.

Manchester United nousee tulevaan kauteen taas myrskyn silmästä. Joukkueen ympärillä vellovat ja median hypettämät kriisisoinnut ovat tuttua José Mourinhon fadoa. Arvailujen varaan jää, mikä on totta ja mikä portugalilaista tarinankerrontaa. Ensimmäisestä ottelusta napsahti kysymyksiä herättävä voitto, josta kuitenkin tuloutuvat samat kolme pistettä kuin mistä tahansa muustakin voitosta. Muutaman ottelun kuluttua, kun unelmien teatterin yltä kaikkoaa juorujen ja juonittelun verho, nähdään kirittääkö punaiset Manchesteriä kohti toista peräkkäistä kaksoisvoittoa.

Liverpool starttasi vauhdikkaasti, jolloin innokkaimmat fanit aloittivat mestaruusjuhlansa. Ensimmäisessä ottelussa silmiin pistävää oli kuitenkin West Hamin heikkous. Pool oli vauhdikas ja viihdyttävä itsensä. Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus on varmasti aivan liipaisimmella, mutta mestaruudesta spekuloidessa mukana täytyy olla hurttia ”it’s coming home” -brittihuumoria. Sille on sijansa ja Jürgen Kloppin arvokivikimpale tulee olemaan yksi kauden viihdyttävimmistä seurattavista.

Chelseassa puhaltaa uudet tupakankäryiset tuulet. Maurizio Sarri tuo valioliigaan jotain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, joten Chelsealla on hyvin hyvin hentoinen yllätysmestarin aura. Sarrin Chelsea saa kulkea paineettomammassa tilassa kuin kanssaveljet. 0-3 Huddersfieldiä vastaan on vakuuttava suoritus. The Bluesin pöytä saattaa olla vaivihkaa tulevaa kautta varten katetumpi kuin on ajateltu. Sarri on siirtynyt körssin polttelusta natsojen pureskeluun ja joukkueen tähtipelaajien on synnyttävä uudelleen napolilaisessa pelikirjassa.

Pohjois-Lontoossa on välivuosi. Unai Emery saa rakentaa rauhassa uutta aikakautta Arsenalissa. Tie saattaa olla valmentajaansa pidempi, mutta projekti vaikutti heti olevan uhkasakon alla, jos Sarriin vastaavaan verrataan. Toki jaot olivat epäreilut. Tottenhamin ja Mauricio Pochettinon rakkausmatka jatkuu, vaikka Pochettino saataakin vilkuilla jo vieraisiin. Tottenham on hyvä. Jopa erinomainen, mutta viimeisen kierroksen kellon kalkattaessa kärki lienee jo karannut.

Mestarit ja voittajat muistetaan. Tämän kauden tarinoiden prologien ensimmäiset sivut ovat valmiit.

Viinikuvaus: välimerellisten vivahteiden hallitsema Espanjaan ja Portugaliin vivahtava laadukkasti kypsyvä yllätyksetön, mutta viihdyttävä viini

José Mourinho: voittaja ja johtaja

Luis Lourencon kirjoittama kirja ”José Mourinho - Special Leadership: Creating and Managing Successful Teams” valaisee osaltaan sitä, miksi Jose Mourinho on yksi aikakautemme parhaista valmentajista. José Mourinho ja Josep Guardiola ovat valmentajamaailman Lionel Messi ja Cristian Ronaldo: kaksikko, jonka työpöydällä sulaneen steariinin ja auki jääneen muistikirjan lisäksi on vuoroin maailman parhaan valmentajan valtikka.

Mourinhon nousu valmentajamaailmaan vaikuttaa nopealta, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt hääräämään Bobby Robsonin apuna sekä Sporting Lissabonissa että Barcelonassa. Robsonin saatua kenkää Barcelonasta Mourinho jatkoi vielä Louis Van Gaalina suojissa valmentaen Barcelonan kakkosjoukkuetta.

Päävalmentajan Mourinhon ensimmäinen pidempi testi oli portugalilaisen UD Leirian suitsuttajana. Mourinho onnistui nostamaan seuran kärkikahinoihin mukaan, minkä siivittämänä Porto iski silmänsä valmentajalupaukseen. Mourinhon siirryttyä Portoon se voitti kahden kauden aikana Portugalin mestaruuden kahdesti, Eurooppa-liigan kerran ja sensaatiomaisesti myös Mestareiden liigan kerran. Sen jälkeen hänet tiesi ja halusi kaikki: matka on jatkunut suurseurasta toiseen.

Voittamisen kulttuuri

Tullessaan Portoon Mourinho ilmoitti ensimmäisessä haastattelussaan, että Porto tulee voittamaan mestaruuden. Lupaus oli sikäli uhkarohkea, että Mourinho otti päävalmentajana vasta ensiaskeleitaan ja Portolla oli mestaruuksien suhteen pidempi kuiva kausi meneillään. Lausunto kuitenkin kuvastaa sitä väkevää voittamisen kulttuuria, jonka Mourinho tuo aina mukanaan uusiin seuroihin. Samaa johtamisen ja voittamisen elementtiä alleviivasi myös se, kun Mourinho haastoi Chelsean pelaajia siitä, että nämä ovat hyviä pelaajia, mutta eivät ole koskaan voittaneet mitään. Mourinhon rummuttaa siis voittamisen rumpua ehdoitta ja julkisesti saapuessaan uuteen seuraan. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki tekeminen tähtää seuraavan voittoon. Mourinhon maailmassa voitto menettää kuitenkin merkityksensä nopeasti, sillä voitto on vain välietappi seuraavaan voittoon.

Osana voittamisen kulttuuria Mourinho uhraa yksilöt joukkueelle ja sitä kautta joukkueen tehtäväksi tulee palvella sen omistajia ja kannattajia. Joukkue palvelee seuraa kokonaisuudessaan nimenomaan voittamalla. Seuran ekosysteemissä yksilöillä on merkitystä vain kokonaisuuden osana. Valmentajan ja pelaajien tehtävä on luoda joukkueesta parempi kuin se yksilöidensä summana olisi. Osittain tähän filosofiaan liittyy se, että Mourinho hankkii mielellään älykkäitä ja kokeneita pelaajia joukkueisiinsa, koska heillä on paras kyky sopeutua Mourinhon filosofiaan. Mourinho katsoo joukkuetta rakentaessaan kokonaisuutta eli hän ei etsi parhaita mahdollisia vaan kaikkein sopivimpia pelaajia. Siksi ei olekaan ihme, että Mourinho on tuonut joukkueisiinsa Didier Drogban ja Samuel Eto’on kaltaisia pelaajia vielä heidän uransa ehtoopuolella.

Lourenco painottaa kirjassa vielä sitä, että voittaminen on varmasti kaikkien valmentajien agendalla ensimmäisenä, mutta Mourinholla sen tavoitteleminen on kokonaisvaltaisempaa ja käsittää pelitapahtumien ympärille rakentuvan kokonaisuuden kaikkine psykologisine, pelillisine ja taktisine elementteineen. Esimerkkinä kirjassa nostetaan ottelu, jossa Mourinhon Porto ensimmäistä kertaa kohtasi vieraskentällä Benfican. Mourinho asteli ennen pelaajia stadionille ottamaan vastaan vihellys- ja buuauskonsertin, jotta hän säästäisi pelaajansa siltä.

Porton ensimmäisen mestaruuskauden jälkeen Mourinho pelkäsi, että mestaruus olisi vahingoittanut joukkueen moraalia, joten hän vaihtoi seuraavaksi kaudeksi joukkueen taktiikan 4-3-3:sta 4-4-2:een, jotta pelaajat joutuisivat taas epämukavuusalueelleen ja sitä kautta antamaan pelille enemmän. Mourinho ei jätä kiveäkään kääntämättä silloin, kun tähtäimessä on voitto ja taktiikan muutos spekulatiiviseen psykologiseen elementtiin perustuen osoittaa hyvin sen, miten Mourinho pystyy venyttämään ajattelun rajoja päästäkseen janoamaansa lopputulokseen.

Ihmisten johtaja   

Kirjassa piirtyy Mourinhosta kuva erinomaisena yksilöiden käsittelijänä. Kirjaan haastatellut Drogba, Deco, Vitor Baia, Jorge Costa ja Rui Faria toteavat yhdellä suulla sen, että Mourinho kykenee motivoimaan ja johtamaan yksilöitään heidän persoonansa mukaan. Hän tuntee pelaajansa hyvin ja tietää, miten heidät saa parhaalla tavalla syttymään. Hän venyttää myös rajoja ja menee hyvin pitkälle hakiessaan yksilöistä parasta mahdollista suoritusta. Mourinho esimerkiksi tiesi, että Jorge Costa kärsi, koska ei voinut viettää riittävästi aikaansa perheensä kanssa, joten hän suunnitteli yhdessä Costan kanssa, milloin tämä ottaisi keltaisia kortteja kauden aikana, jotta hän pääsisi perheensä luo silloin, kun häntä ei tietyissä peleissä tarvittu.

Mourinho sulautuu joukkueisiin enemmänkin isovelimäisenä kuin isällisenä hahmona. Hän laskee leikkiä ja heittää huulta pelaajiensa kanssa, mikä johtamisen näkökulmasta luo luottamusta hänen ja pelaajien välille. Hän on kuitenkin samaan aikaan vaativa ja voi olla pelaajia kohtaan kova, mikäli he eivät suoriudu odotusten mukaisesti tai erityisesti silloin, kun he eivät noudata sovittua pelisuunnitelmaa.

Mourinho ei toimi autoritäärisenä johtajana, vaan hän mielellään kuuntelee muiden ajatuksia ennen kuin tekee päätöksensä. Hän kuvaa johtamistaan opastettuna löytöretkenä eli käskyttäjän sijaan valmentajan ja johtajan tulee osata johdattaa pelaajia oikeaan suuntaan. Opastettuna pelaajat oivaltavat asioita itse, mikä stimuloi ja kehittää heidän omaa ajatteluaan. Lisäksi pelaajien mentaalinen kestävyys kasvaa. Mourinho näkeekin yksilön kunnon sekä fysiologisena että psykologisena kokonaisuutensa ja fyysisten harjoitteiden lisäksi on yhtä tärkeää kehittää pelaajien psykologista kestävyyttä.                                                                                                                                

Huippuvalmentaja

Mikä sitten tekee Jose Mourinhosta yhden aikamme suurimmista valmentajista? Didier Drogba kiteyttää kirjassa asian siten, että Mourinho on kentän laidalla erittäin hyvä, taktisesti paras, mutta valmistaessaan pelaajia aivan poikkeuksellisen erinomainen ja älykäs. Mourinho soutaa kirkkain silmin siinä kokonaisuudessaan ja kontekstissa, jossa jalkapallo tapahtuu. Hän pystyy tarttumaan yksittäisiin hetkiin ja asioihin ja kääntämään ne joukkueilleen suotuisiksi. Benfican omistajan lipsauttaessa, että hän tahtoisi voittaa Mourinhon Porton 3-0, Mourinho tarttuu hetkeen ja nostaa kyseisestä lausunnosta nostetun artikkelin pukuhuoneensa seinälle.  Motivoidessaan Frank Lampardia hän tekee selväksi, että Lampard on yhtä hyvä kuin kuka tahansa maailman parhaista pelaajista. Lampardin tarvitsee vain alkaa voittamaan.

Mourinho pystyy myös ennakoimaan ja varautumaan eri skenaarioihin ennalta. Drogban mukaan Mourinho kertoi välillä ärsyttävänkin tarkasti, mitä peleissä seuraavaksi tapahtuu. Tunnetuksi on myös tullut lehdistötilaisuus, jossa hän ennusti tulevan vastustajansa Barcelonaan kokoonpanon pelaajan tarkkuudella. Mourinho ottaa riskejä, pyrkii olemaan useamman askeleen edellä ja ennakoi tulevia tapahtumia. Hän myös muuttuu ja muuttaa käytänteitä, koska peli ja maailma kehittyy. Kuten Vitor Baiakin Lourencon kirjassa toteaa: olen varma, että jos menisin nyt Mourinhon joukkueeseen harjoittelemaan, kaikki olisi aivan erilaista nyt kuin aiemmin.

Lopulta menestymisen salaisuuden perustan valaa intohimo. Mourinho on löytänyt sen asian, jossa hän on erittäin hyvä eli jalkapallon valmentaminen ja laittanut kaiken likoon. Mourinho elää ja hengittää jalkapalloa. Se kulkee hänen mukanaan niin seurasta toiseen kuin yhteisille illallisille vaimon kanssa. Jalkapallo nivoutuu hänen maailmassaan osaksi sitä kompleksisista todellisuutta, jossa ihmiset elävät ja Mourinho on sekä löytänyt että vallannut lähtemättömästi oman nurkkansa siitä.

Viinikuvaus: portugalilainen arvoviini ja legenda

Kirja on Adlibriksen kokoelmissa

Valioliigan roolijako

Valioliiga on pyörähtänyt hyvän kierroksen eteenpäin. Joukkueet ovat kaivaneet ensimmäiset lähtökuoppansa. Povattu Manchesterin kaksoisvoitto on vahvasti raiteillaan. Yllätyksenä kuitenkin se, miten hyvä Manchester City tällä hetkellä on. Cityn vastustajien maaliverkot ovat venyneet siihen malliin, että analogiat valioliigan ja la liigan erityisluonteista ovat vaikenemassa. Valioliigassakin pystyy paukuttamaan maaleja barcamaisesti melkein neljän tehdyn maalin keskiarvolla.

Manchester City - West Bromwich -ottelun ensimmäinen vartti herätti siihen, että maailman paras seurajoukkue majailee tällä hetkellä Manchesterissä. Josep Guardiola on sen sinne vaivihkaa nurkannut ja City vaikuttaa pysäyttämättömältä. Etenkin kun Arsenalia vastaan pelatussa matsissa jopa tuomaritkin seurasivat vaaleansinisten huilunsoittoa.

Jose Mourinhon Manchester United saa vielä yhden momentumin. Se on Manchesterin derby joulukuussa Old Traffordilla. Mikäli täysi pistepotti jää Mourinhon pussukkaan, voidaan vielä avata keskustelua mestaruustaistelusta. Muussa tapauksessa laliigamaisesti peli on selvä ennen kuin vuosi vaihtuu, sillä eletään kautta, jossa 0-0 vierastasapelit eivät kanna mestaruuteen asti.

Tottenham ja Chelsea viettävät siestakautta, jonka päässä häämöttävät paikat mestareiden liigaan. Tottenhamin mestaruusvaunut rymistelevät ohi kahtena edellisenä kautena. Mauricio Pochettinon naamasta sen näkee. Chelsean Antonio Conten puvun taskusta ei täksi kaudeksi löydy enää kania tai kyyhkystä. Arsenal on Arsenal ja Liverpool on Liverpool. Toinen niistä päätyy toisen edelle valioliigassa.

Mancester Cityn ylivoima saattaa viedä mielenkiinnon. Mainittakoon kuitenkin se, että Burnley on ollut tympeä vastus melkein kaikille, Crystal Palace tulee vielä nousemaan pois pahnojen pohjalta ja täksi kaudeksi valioliigaan nousseet joukkueet näyttävät tulleen jäädäkseen, joten shokkiputoamisia on tyrkyllä. Tulee mieleen, että näinköhän Wayne Rooney päättää uransa championshipistä käsin? Tragediaa, draamaa ja komediaa on näytillä kakkossalissa, jos jokin ärsyke herättää vaaleansinisestä hypnoosista.

Viinikuvaus: vaaleansinistä, päihdyttävää ja pettävää

Valioliigakausi 2017-2018 -laatutakuu

Iso ratas on napsahtanut liikkeelle. Valioliiga alkoi. Ei ehkä niin hehkutettuna kuin mitä viime kaudella, jolloin säihkyvimpien aurojen valmentajat löysivät yksi toisensa perässä sumusaarille. Toisaalta valioliiga on tällä kaudella viime kautta vaikeampi voittaa. Josep Guardiola, Antonio Conte, José Mourinho ja Maurcio Pochettino ovat saaneet hioa pelisysteemiään yhden kauden pidempään. Pala palalta joukkueet heijastavat täydellisemmin sitä ideaalia, jonka luomiseen suurten valmentajat ovat laittaneet kaiken sen, mihin he voittamisessa uskovat. Toinen kausi on sikäli armoton, että menestystä on tultava niin, että se tuntuu tai ledivalot syttyvät stadionilla ja johdattavat takaoven kautta ulos. Kaikki eivät voi voittaa, mutta se ei silti käy selitykseksi.

Chelsealle yskähti. Ketjut olivat liian öljyssä ja tippuivat. Conte vaikutti melkein koko matsin poissaolevalta. Oliko Conte kenties Milanossa vai muuten vain ajatuksissaan? Herätyskello täytyy Stamford Bridgellä saada soimaan saman tien, koska tällä kaudella pelkkä kirivaihde ei riitä. Mestaruus on tulosvetoinen projekti, jonka on käynnistyttävä heti ensimmäisestä ottelusta. Chelsea epäonnistui lähdössä ja nyt sillä on painetta onnistua illan ottelussa Tottenhamia vastaan. Kärki karkaa muuten jo kuuden pisteen päähän.

Manchester City otti avauskierroksella rutiinivoiton. Vielä jäi spekuloitavaa siitä, että oliko ilman turbovaihdetta otettu voitto vaaleansinisten hyvyyttä vai Brighton Hove & Albionin heikkoutta. Tottenham oli vaarallinen ja vakuuttava. Manchester United suvereeni. Mestaruus ratkaistaneenkin juuri näiden kolmen kesken.

Tällä kaudella yllätykset nähdään yksittäisissä otteluissa, mutta kokonaiskuvaa ne tuskin pääsevät leimaamaan. Valioliigan kärki on niin vahva, tasainen ja laadukas, että se on ketunlennosta haaveileville liikaa. Stereotyyppisesti Liverpool tullee menettämään johtoasemansa useamman kerran tälläkin kaudella ja Arsenal ailahtelee. Siksi niiden mestaruus on paikka mestareiden liigassa.

Viinikuvaus: loppuun asti hiottua, tasaista, laadukasta ja hieman yllätyksetöntäkin

Middlesbrough FC -askel ohi

Illan valioliiga -ottelussa samaan keitokseen keitetään äärimmäinen epätoivo ja pilkahdus mestaruuspystistä. Middlesbrough:n olisi pakko voittaa ottelu, jotta sillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus uusia sarjapaikkansa. Vastus on pahin mahdollinen: Chelsea FC. Chelsea on valioliigan paras joukkue ja se ei varmasti halua jättää mestaruustaistelussa mitään sattuman varaan. Chelsea pystyisi voitolla nykäisemään seitsemän pisteen eron Tottenhamiin. Voitto tarkoittaisi sitä, että Chelsea saisi kolme ottelupalloa mestaruustaisteluun. Antonio Contelta on tällä kaudella lähtenyt jo niin monta ässä -syöttöä, että viimeisen pallon tappaminen tuskin olisi enää mikään ihmeteko. 

Pikemminkin odotettavissa olisi italialaisen kapellimestarin viimeinen pitkä, harkittu ja hallittu nuotti.

Aitor Karanka jätettiin Middlesbrough:n kyydistä maaliskuussa

Middlesbrough:n kausi toisintaa tyypillistä hissijoukkueen kaarta. Kausi alkoi hyvin, mutta iltojen lyhetessä ja pimetessä tiukat ottelut kääntyivät tappioiksi ja täyden pistepotin saaminen oli tuulimyllyjä vastaan taistelua. Aitor Karanka sai kenkää. Hänen tarinansa on ollut hyvin vivahteikas ja tästä kirjotinkin jo aiemmin: Middlesbrough -askel kerrallaan

Karankan lähtiessä Middlesbrough oli kolmen pisteen päässä säilymisestä ja nyt matkaa on illan ottelun jälkeen minimissään neljä pistettä, mutta suurella todennäköisyydellä seitsemän. MM-lätkän kirvoittamana koko suomalainen urheilupöytäseurue keskustelee tällä hetkellä valmentajista ja heidän vastuustaan. Milloin valmentajan pitää lähteä ja mitä kannattaa ottaa tilalle? Karankan kohdalla voidaan rakentaa case Claudio Ranierin paaluttamille perustuksille. Kiistämätön tosiasia on, että Middlesbrough oli huonossa tuloskunnossa. Karankan korvaaminen ei kuitenkaan parantanut tilannetta toisin kuin Ranierin kohdalla. Väistämättä tulee mieleen, että olisiko sittenkin fanien rakastamalla valmentajalla, joka on ensin pelastanut joukkueen putoamiselta englannin ykkösliigaan ja sitten kahdessa vuodessa nostanut sen pääsarjaan suurten ja rikkaiden joukkoon, ollut vielä mahdollisuus koota vielä kerran joukot yhteen ja rymistellä putoamismuurin läpi. Illan tulos asettaa valaistuksen tähän käsikirjoitukseen.

Kirjoitus on hyvä päättää Karankan oppi-isän Jose Mourinhon sarkastiseen kommenttiin:

“I think he deserves to be sacked,” he said. “In the first year he arrived, the team was going into League One and he saved the team.

“In the second year, he took the team to the play-off final at Wembley. In the third year he had direct promotion. So I think in the fourth year, he deserved to be sacked!”

Viinikuvaus: hiljalleen kypsytetty ja pilaantuneista rypäleistä siivilöity uuteen tynnyriin kesken käymisen pakotettu hapan sangria.

Kuva: By Christophe95 - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=27254518

Lainaus: http://www.express.co.uk/sport/football/780687/Jose-Mourinho-Manchester-United-Aitor-Karanka-Middlesbrough-Premier-League

Laitakaupungin kapakoiden derby

Syyskuussa valioliigan otteluohjelmaa plaratessa, saattoi hyvinkin painaa punaisen neulansa tälle päivämäärälle. Arkkivihollisten Josep Guardiolan ja Jose Mourinhon jälleen näkeminen saman kaupungin verisesti kilpailevien silmäterien luotseina enteili haukkakohtaa mestaruustaisteluun. Arki laskeutui kuitenkin sumuisena ja sateisena Manchesteriin. Valioliigan voittoa tullaan juhlimaan Lontoon pilvettömillä taivailla neonvaloja sykkivissä yökerhoissa.

Manchesterin derby käydäänkin kuningaskunnan valaisemattomilla reunamilla öljylamppujen himmeässä kajossa. Mourinho ja Guardiola ovat tarinan lainsuojattomat mestarit. Panos on selvä: alustava pöytävaraus mestareiden liigaan.

Molemmat velhot ovat haavoilla. Punaiset eivät ole saaneet toivotusti palloa maaliin ja taivaansiniset ovat nukkuneet etsikko-otteluidensa ohi. Tietty hehku ottelusta puuttuu, vaikka se on yksi brittifutiskauden odotetuimpia. United lähtee otteluun raajarikkoisena. Loukkaantuneista pelaajista rakentaisi helposti rungon menestyvälle valioliiga -joukkueelle. Asetelma sopii Mourinholle, joka tulee niin voiton kuin tappion inspiroimana heiluttamaan B-joukkue korttia Guardiolan silmien edessä. City joutuu lähtemään otteluun suosikkina.

Cityn on ongelmat vaikuttavat olevan enemmän psykologisella puolella. Joukkue on tottunut viime vuosina paistattelemaan valioliigan kirkkaimmassa kärjessä ja kotiuttamaan pokaaleja tasaiseen tahtiin. Tällä kaudella kärki on karannut ja tähtäimessä on enää minimitulos eli suora paikka ensi kauden mestareiden liigaan. Cityllä on loppu kaudella enemmän hävittävää kuin voitettavaa, mikä laittaa henkisen kantin koetukselle. Käsissä on epämiellyttävä liukas pala saippuaa, jota ei saisi pudottaa ennen kuin saunavuoro päättyy.

Kokoonpanojen tilanne on suotuisampi taivaansinisille kuin punaisille. Toisaalta Mourinho vaikuttaa välillä hieman masokistisesti nauttivan mahdollisimman hankalaista asetelmista. Niiden selättäminen pönkittää nerouden auraa portugalilaislegendan yllä. Illan otteluun hän voi ”olosuhteiden pakottamana” rakentaa, miten kyynisen puolustusbussin tahansa. Cityn ja Guardiolan tulisi saada kotiutettua illan ottelun materiaalietu. Sinänsä Cityn pallonhallinnan ja Guardiola -pallon hakema voitto vaikuttaa vähän liian ilmeiseltä tullakseen todeksi. Tilanne on vähän sama kuin El Clásicossa, jossa tuulet vaikuttivat puhaltavan suotuisammin kuninkaallisten purjeisiin.

Viinikuvaus: pöytäviiniä kuningaskunnan laitakaupunkien kapakassa

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.

Ykköskorin mestareita kakkoskorin Cupissa

Eurooppa-liiga on kuin meren alta pilkistävä jäävuori. Pinnalta pilkistävät eurooppalaisen jalkapallon seksikkäimmät ja rahavirtojen keskiössä lekottelevat seurat. He eivät haluaisi pelata Eurooppaa-liigaa, koska se on kuin harrastustoiminta, joka haittaa työntekoa. Se myös kiusallisesti muistuttaa siitä, miten edellisen kauden jälkeen moni kysyi ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä?”.

Eurooppa-liiga kauden alussa Manchester Unitedin Jose Mourinho totesi medialle, että he eivät haluaisi olla kyseisessä turnauksessa mukana, koska se vaikeuttaa ponnisteluja valioliigassa. Etenkin ilman talvitaukoa porskuttavat valioliigalaiset ovat usein päästäneet Eurooppa-liigassa pienemmät seurat puolisuosiolla jonossa edelleen. Näin siitäkin huolimatta, että ammattiylpeyden päälle varmasti ottaa, kun kaiken maailman genkit ja gentit marssivat suoraan VIP-pöytiin, kun itse värjöttelee sormet palellen kylmässä itä-Eurooppalaisessa syysillassa ja toivoo, että pääsisi kotiin. 

Esimerkkinä puolivillaisesta tulokulmasta käy tämän kauden lohko K, jossa Southamptonin ja Inter Milanin taso ei riittänyt jatkopaikkaan israelilaista mahtiseuraa Hapoel Be'er Shevaa ja perinteistä, mutta auttamatta kansainvälisen huippufutiksen luokalta jäänyttä Sparta Prahaa vastaan.

Meren alla kuitenkin kuplii. Eurooppa-liiga tarjoaa hyvän aarrejahdin pienemmille seuroille. HJK:n pelatessa turnauksen lohkovaihetta 2014-2015 kuittasi se palkinto- ja televisiointioikeusrahoina hyvää reilut kaksi miljoonaa euroa. HJK:lle se oli merkittävä lisä toiminnan kehittämiseen, vaikka samalla summalla saisi Mourinhon helsinkiläisten puikkoihin vain puoleksitoista kuukaudeksi, jos kaikki muut tekisivät töitä talkoohengessä. Pienten liigojen seuroille Eurooppa-liiga onkin sellainen rahasampo, jota kannattaa takoa, vaikka kotimaisen liigan kustannuksella. Eurooppa-liiga on myös niitä harvoja kattauksia, joissa pienemmät seurat pääsevät samoihin pöytiin korkeamman profiilin kansainvälisten vieraiden kanssa. Se tekee hyvää pelaajille, brändille ja esimerkiksi suomalaiselle jalkapallolle.

Keväällä lämpenevä turnaus

Kevätauringon pilkistäessä Eurooppa-liiga alkaakin yhtäkkiä kiinnostaa myös setä Josea. Valioliigamestaruus meni jo ja taivaspaikka ensi kauden mestareiden liigaan ei ole varma. Asioiden edetessä omalla painollaan on Manchester Unitedilla nyt kaksi eri reittiä sieniliigaan. Olkoonkin, että nykytikissään pelaava ManU kuitannee molemmat tarjolla olevat mestareiden liigan liput, mutta eräänlaista ”hei, mehän taidetaan voittaa tämä” -heräämistä on ilmanalassa. 

Eurooppa-liigan voittajia selatessa listalta löytyy Sevillaa, Chelsea, Atletico Madridia ja Mourinhon luotsaamaa FC Portoa. Muutamaa itäisestä Euroopasta tullutta suonenvetoa lukuun ottamatta Euroopan kakkospystiä ovat nostelleet ykköskorin joukkueet. Eurooppa-liiga tarjoaa etumatkaa motivoituneille pienemmille seuroilla, mutta vain alkupelien ajaksi. Tasalähdöt alkavat viimeistään puolivälierissä ja silloin päättyvät tuhkimotarinat.

Jatkossa ovat kotimaisessa sarjassaan alemmassa keskikastissa rämpivä Schalke 04. Kaivoskaupungin joukkue lähtee kahden maalin taka-ajo asemasta entistä eurooppalaista suurseuraa ja nykyistä futistalenttihautomoa AFC Ajaxia vastaan. Schalkella etuna on se, että Ajax pelaa sunnuntaina elintärkeän ottelun PSV Eindhovenia vastaan. Mikäli vaikeasta vierasottelusta ei irtoa kolmea pistettä saattaa toinen hollantilainen pikaravuri Feyenoord karata amsterdamilaisilta ja viedä Hollannin mestaruuden mennessään. Mikäli Amsterdamissa nähdään pienikin kallistuma kotimaisen mestaruuden suuntaan, pääsee Schalke mukaan peliin.

Kaiken maailman genkeistä ja genteistä jatkossa on vielä Jere Urosen Genk. Genk jäi Jupiler-liigan runkosarjassa kahdeksanneksi, joten se on mestaruustaistelusta ulkona. Belgian vähintäänkin innovatiivinen sarjasysteemi mahdollistaa kuitenkin vielä yhden ”vapaudu kotimaan kentiltä” -kortin. Mutkat suoriksi vetäen riittää, kun Genk voittaa loput ottelut, niin Uronen pelaa, ellei vaihda seuraa, Eurooppa-liigaa ensi kaudellakin. 

Genkin vastustajana on taivaansinisissä viipottava espanjalainen Celta Vigo. Galician pikkukelteillä on sarjassa aika lailla samat asetelmat, mitä Genkilläkin. Ylöspäin ei oikein enää ole asiaa, mutta huonommat seurat pitävät huolta siitä, että sarjapaikka säilyy helposti. Luvassa onkin kahden kotimaisessa sarjassa riman jo pudottaneen joukkueen ylimääräinen hyppy. 

Lyonin ja Besiktasin ensimmäisessä ottelussa alustettiin dramaattisimmat otsikot. Ranskassa unohdettiin klassinen viisaus: tilaisuus tekee varkaan. Besiktasin fanit sijoiteltiin kätevästi kotijoukkueen kannattajien yläpuolelle. Ensin alkoi rähinä ja sitten tavaraa alkoi sataa alakatsomoon. Suuri joukko katsojia pelastautui viheriölle. Lyonin seuraava pääsarjaottelu jouduttiin keskeyttämään, koska SC Bastian fanit hyökkäsivät Lyonin pelaajien kimppuun. Nopea googlaus osoittaa, että Lyonin joukkueeseen linkittyy myös äärioikeistolainen ryhmittymä, joka tykkää kenties enemmän tapella kuin seurata jalkapalloa. Riidoissa siis lienee ollut klassiset kaksi osapuolta. Illan ottelusta tulee todella kuuma, kiihkeä ja poliittinen. Gallialaisille tulee varmasti tukalat oltavat sulttaanikunnan syleilyssä. Toivottavasti lieveilmiöt jäävät minimiin, sillä pelillisesti tästä parista nousee potentiaalisesti kovin haastaja punaisille paholaisille.

Manchester United menee jatkoon Anderlechtia vastaan. Nyt pelataan turnausvoitosta, ja Mourinho on aivan liian pokaaliaddikti päästääkseen kuin varkain auenneen mahdollisuuden käsistään. Pelissä on sekä takaovi mestareiden liigaan että uusi rivi CV:hen. Lisäksi jo nyt rakennetaan psykologisia asetelmia ensi kauteen. Se että Mourinho pääsee muistuttelemaan kilpaveljiään siitä, kuka pokaaleita lopulta kaudella 2016-17 voitti, on kuin makeannälkäisen eteen tuotu tuoreensulava suklaakakun palanen, jossa on jo lusikka valmiiksi pystyssä.

Viinikuvaus: hailakka ja teollinen alkumaku, josta pullon huvetessa löytyy kuitenkin perinteisten arvoviinien reseptiikkaa.  

Middlesbrough -askel kerrallaan

Juhlitaanko Middlesbroughissa kauden päätteeksi sarjapaikan säilymistä?

Sunnuntaina 13:sta marraskuuta 2015 Middlesbrough FC oli vedenjakajalla, kun se matkusti Charltonin vieraaksi. Middlesbrough oli keikkunut vuoden vaihteen jälkeen championshipin kärjessä, mutta se oli ajautunut vaikeuksiin. Viimeisestä yhdeksästä pelistä se oli voittanut vain kolme. Pelillisten ongelmien lisäksi pukukopissa salamoi. Joukkueen valmentaja Aitor Karanka ei matkustanut vieraspeliin olleenkaan. Huhuttiin että syynä olivat yhteenotot pelaajien kanssa. Ei ollut selvää oliko Karankalla enää valmiuksia jatkaa valmentajana vai oliko joukkue livennyt liian kauaksi hänen näpeistään.

Middlesbrough häviää ottelun Charltonille 2-0. Tappio saattoi hyvinkin avata väylän valioliigaan. Karankan oli mahdollista palata takaisin. Kannattajat osoittivat seuraavassa ottelussa Hull Cityä vastaan yksiselitteisesti tukensa Karankalle. Viesti oli painava ja se upposi varmasti myös pelaajiin. Karankan haluttiin pysyvän Middlesbroughissa. Tasaisen ottelun lisäajalla David Nugent puskee Middlesbroughille voittomaalin. Middlesbrough voittaa seuraavat viisi peliä ja pysyy tappiottomana koko loppukauden ajan. Se tietää lopulta paluuta valioliigaan.

Middlesbrough FC on perustettu 1876 ja se on yksi nykyisen valioliigan perustajajäsenistä. Seuran omistaa kotikylän oma liikemies-miljardööri-poliitikko Steve Gibson. Gibsonin haaveena on tehdä Middlesbroughista säännöllisesti Euroopan kentillä pelaava joukkue. Tähän asti joukkue on rullaillut tasaisesti Englannin kolmen ylimmän sarjatason väliä. Sen paras jakso osui vuosille 1997-2009, jolloin Bobby Robsonin jalanjäljissä Terry Venables, Steve McClaren ja Gareth Southgate heiluttivat Middlesbroughin viiriä valioliigassa. Tuona ajanjaksona Middlesbrough voitti Liiga Cupin ja tuli toiseksi sekä FA Cupissa että UEFA Cupissa. Sittemmin joukkue valui takaisin champioshipiin, jossa se vietti seitsemän kautta ennen paluutaan täksi kaudeksi valioliigaan.

Aitor Karankalla on neljäs kausi menossa Middlesbroughin valmentajana

Palataan takaisin Middlesbroughin pukukoppiin. Valtataistelut, ristiriidat valmentajien ja pelaajien välillä tuovat kaikuja myös toisesta valioliigassa vaikuttavasta valmentajasta. Aitor Karanka aloitti valmennusuransa Real Madridissa Jose Mourinhon avustavana valmentajana. Karanka on sanonut Mourinhon olevan maailman paras valmentaja, joten selvää on, että hän on ammentanut paljon vaikutteita Mourinholta. Karanka on itse maininnut oppineensa Mourinholta voittamisen mentaliteettia ja sen, että yksittäinen pelaaja ei koskaan ole joukkuetta suurempi. Middlesbrough tuli championshipissä tunnetuksi keinoja kaihtamattomasta tuloksen tavoittelusta. Tyylipisteitä ei kerätty. Vain pisteet merkitsivät.

Karanka on rakentanut Middlesbroughia puolustuksen kautta. Sitä vastaan ei ole ollut helppoa tehdä maaleja. Middlesbrough ei hae pallonhallintaa vain pallonhallinnan takia, vaan pallonhallinnalla tulee olla merkitys ja jokin tietty tavoite pelisuunnitelmassa. Joukkuetta on vahvistettu suunnitelmallisesti. Karanka haluaa ottaa selkeitä yksittäisiä askelia ja tämän kauden askel on valioliigassa säilyminen.

Middlesbrough aloitti kauden väkevästi tasapelillä Stokea vastaan, vierasvoitolla Sunderlandista ja vierastasurilla West Bromwichia vastaan. Vaikutti että joukkue on viritetty ottamaan riittävät pisteet löytääkseen itsensä jopa valioliigan keskikastista. Kausi on jatkunut sen jälkeen kolmella tappiolla. Etenkin Evertonia vastaan joukkue oli melko aseeton. Omiin on myös mennyt liikaa maaleja. Mourinho on tunnettu valmennussykleistä, jossa kolmas vuosi on vaikea ja yleensä myös viimeinen. Karankalla on nyt neljäs vuosi Middlesbroughissa menossa. Vieläkö tuulta riittää purjeissa?

Viinikuvaus: Perusbulkkia jossa espanjalaisten ja portugalilaisten vivahteiden tuomaa arvoviinin potentiaalia.

Kuvat:

1. By Paul - Flickr: Boro vs Hull, CC BY 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=16469240

2. https://www.flickr.com/photos/fordspain/9074483295/in/photolist-ePT6Jx-eQ5vqh-tMSw1q

Kolmen tahdin kausi

Tänään potkaistiin käyntiin kesätauon jälkeen valioliiga. Asetelmat ovat tälle kaudelle kenties herkullisemmat, mitä koskaan. Siirtoruletti on pyörinyt hullun lailla, mutta parrasvaloissa ovat nyt valmentajat. Jose Mourinhon ja Pep Guardiolan saapuminen Manchesterin suureseurojen peräsimeen on jotain sellaista, mikä saa futisfanin pulssin kiihtymään. Soppaan kun heittää italialaista twistiä Mauricio Pochettinon ja Antonio Conten muodossa, yhden kahelin saksalaisen Jürgen Kloppin, Mourinhon oppipojan Aitor Karankan, hollantilaisen legendan Ronald Koemanin ja vaikka kaikkien rakastaman britin Eddie Howen, on kattaus valmentajien osalta helposti useamman Michelin –tähden arvoinen.

Katse kääntyy väistämättä Machesteriin. Mourinhon kyyninen ja keinoja kaihtamaton voiton tavoittelu kalistelee miekkaansa Guardiolan pallonhallinnasta taidetta kutovaan futisfilosofiaan. Pääestradin ulkopuolella Conte saa hioa pelillisiä yksityiskohtia. Lopputulemana on muotoja, joita ei ennen tiedetty olevan. Muilla ei tällä kaudella ole jakoa. Tottenham saattaa pelata hyvän kauden, mutta isojen poikien leikki on nyt muuttunut legendojen jumalaiseksi näytelmäksi. Arsenalin kannattajien puolesta tuntuu valmiiksi pahalta. Leicester hävisi jo. Ketunlento on ohi.

Toinen skenaario olisi, että isoilla kone yskii. Joukkueet eivät ole valmiita, jolloin vahva starttaaja, jonka moottori on heti kauden alussa käynnissä, rykäisisi karkuun. Taso on kuitenkin niin kova, että mahdollinen ketunlento jäisi tällä kaudella jänikseksi. Tottenham ei vakuuta. Leicester hävisi jo. City kääntää vaikean avausottelunsa lopussa voitoksi. ManU vienee oman ottelunsa. Sitä, minkä kiven Conte kääntää ensimmäisenä, ei vielä tiedetä. Hyvä niin. Alkutahdit on hakattu. Ne ovat tyylikkään kolmitahtisen konserton tahdit.

Viinikuvaus: täydellinen klassikko kaikilla parhailla mausteilla

Jose Mourinho: mediapelin mestari

Jose Mourinhon mediapelillä on yksi päämäärää: voittaa lisää pokaaleja

Hallitsevan mestarin Chelsean alkukauden yskähdellessä on parrasvaloihin astunut jälleen tuttu hahmo: Jose Mourinho. Kahden ottelun jälkeen on ehditty hyllyttää lääkintähenkilökuntaa ja Machester City-ottelun 0-3 tulos oli feikki. Chelsean vaikeudet tekevä valioliigalle hyvää, koska Jose Mourinho on jälleen tilanteessa, jossa kaikki kortit on käännettävä. Mediassa käytävässä psykologisessa pelissä haetaan nyt asetelmia uudestaan. Manuel Pellegrini iski ennen Chelsea- ottelua Chelsean pelitapaan. Pellegrini vihjasi, että Chelsean puolustava pelisuunnitelma ei palvele valioliigan faneja. Lausunto sinänsä on sisällöltään yhtä hatara kuin mikä tahansa ajojahti, feikkitulos tai Unicefin vaikutus tuomareihin, mutta Pellegrinillä vaikuttaa oleva lievä yliote Mourinhoon tällä hetkellä niin kentällä kuin mediassakin. Sunnuntain 3-0 kotivoitto leimasi tätä.

Mourinhon mediapelin yksi perusstrategioita on me vastaan muut-asetelman ruokkiminen. Mourinho viittaa retoriikassaan oikeudenmukaisuuteen ja siihen, miten asioiden tulisi oikeudenmukaisesti olla. Me vastaan muut-asetelman lisäksi kysymys on myös hyvän ja pahan tasapainosta. Luonnollisesti Mourinhon oma joukkue edustaa aina hyvää ja kärsii epäoikeudenmukaisuutta suurempien toimijoiden masinoimana.Tästä strategiasta oli viitteitä jo hänen Porton ajoiltaan (kannattaa laittaa englanninkielinen tekstitys päälle). Videoissa lisäksi kaksi esimerkkiä yllä mainitusta strategiasta. Ensimmäisessä videossa Real Madridia valmentava Mourinho ihmettelee, miksi UEFA näyttäisi suosivan Barcelonaa eli sorsivan Real Madridia ja muita joukkuetta. Toisessa videossa Chelsean peräsimessä oleva Mourinho kertoo siitä, miten muilla valioliigajoukkueilla ja tuomareilla on kampanja Chelsea vastaan. Kyseisellä mediastrategialla on mahdollista saavuttaa ainakin kolmenlaista etua:

1. Motivoida omaa joukkuetta yhtenäisestä taistelemaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan

2. Kerätä omalle joukkueelle sympatiaa ja kannattajakuntaa

3. Häiritä vastustajien psykologista tasapainoa

Toinen strategia astuu kuvioihin, kun Mourinhon joukkueen tulokset eivät vastaa odotuksia. Pelin takkuillessa Mourinho kääntää aktiivisesti huomiota pois pelillisistä seikoista. Syyt Mourinhon joukkueiden huonoihin tuloksiin löytyvät tuomareista, pallopojista  tai viimeisimpänä omasta lääkintähenkilökunnasta. Samalla Mourinho yleensä korostaa oman joukkueen hyviä jaksoja: esimerkiksi tiettyä vaihetta tai puoliaikaa ottelusta. Syyt joihin hän viittaa tuloksellisesti huonosti menneiden ottelujen jälkeen ovat usein varsin triviaaleja otteluihin kuuluvia tapahtumia. Kuitenkin Mourinholla on selkeä strategia, miten hän reagoi mediassa huonoihin tuloksiin ja silloin on helppo tarttua johonkin yksityiskohtaan ja nostaa sitä ottelun tapahtumien kulusta riippumatta huomion keskiöön. Tällä strategialla Mourinho saa siirrettyä kritiikin kärkeä pelillisistä seikoista ja pelaajista toisaalle. Media myös ruokkii tätä strategiaa, koska Mourinhon pressitilaisuudet ovat viihdyttäviä ja ne keräävät katsojia. Pressitilaisuudessa itse pelin sijaan keskiössä on Jose Mourinho.

Jose Mourinholla on kyky kiinnittää median huomio itseensä

Kolmas selkeä mediastrategia Mourinholla on horjuttaa päävastustajiensa tasapainoa. Mourinho kohdistaa kritiikkiään päävastustajiensa valmentajiin ja heidän tuloksiinsa. Frank Rijkaard sai Barcelonassa piikin valmennustaidoistaan, Arsene Wenger on vuosien saatossa saanut useampia huomautuksia pokaalittomista kausistaan ja Mourinhon nykyinen arkkivihollinen Manuel Pellegrini on saanut kuulla Manchester Cityn resurssien ylivoimaisuudesta ja holtittomasta rahan käytöstä. Samaan aikaan hän saattaa korostaa lämpimiä välejään vastustajien pelaajien kanssa eli hän asettuu vastustajan valmentajan ja tämän tähtipelaajien väliin. Kilpailun ollessa kovaa ja erojen marginaalisia lähes kaikki keinot ovat käytössä. Pitkässä juoksussa pienet erot tekevät ratkaisevat mestaruuksia. Mourinho selvästi uskoo, että hän pystyy media kautta vaikuttamaan vastustajiensa pelaajiin ja valmentajiin. Tätä kautta pieni häiriö valmentajan ajattelussa tai pelaajan kentällä tekemässä ratkaisussa saattaa kääntää voimasuhteita. Paras tapa median kautta suunnatulta paineistukselta suojautumiseen olisi mediapimento, mutta ymmärrettävästi pelaajat ja valmentajat ovat päivä päivältä enemmän tekemisissä somen ja eri medioiden kanssa. Siksi mediaan syötetyt tarinat löytävät varmasti kohteensa. Eri asia sitten on, miten ne keneenkin vaikuttavat.

Mourinho on poikkeuksellinen mediapersoona. Päämäärä on selkeä: voittaa lisää mestaruuksia. Tämän päämäärän eteen hän on valmis menemään mediaesiintymisisään pidemmälle, mitä muut. Kommenteissaan Mourinho liikkuu pelottoman ja hullunrohkean rajamaastossa. Hän sanoo asioita, joita muut eivät uskalla eivätkä oikein voikaan sanoa. Sovinnaisuuden rajat ovat hänelle hyvin veteen piirrettyjä tai niitä ei ole jalkapallon sisällä ollenkaan. Strategia toimii niin kauan kuin tulosta tulee. Nerosta tulisi hullu, jos esimerkiksi Chelsea tippuisi tällä kaudella valioliigan kärkinelikön ulkopuolelle. Tähän ei taida uskoa kukaan.

Viinikuvaus: portugalilaista ironiaa, voitonmakua, ruutia, ruoskaa ja teräviä tikareita

Kuvat:

1. https://www.flickr.com/photos/dorothy201305/8946062653/

2. https://www.flickr.com/photos/dorothy201305/8933689748/