Sydäntensärkijä: Juventus-Atlético Madrid

Juventuksen ja Atlético Madridin kohtaamisissa on sitä jotain. Torinon mustavalkoinen mammutti koittaa murtaa Madridin punavalkoisen jättiläiskilpparin läpipääsemättömän kilven. Punavalkoisen kuoren alta pistää esiin itsevarman ja kiukkuisen kalkkarokäärmeen pää. Itseään isompien kaatamisen kulttuuri virtaa sen haarniskoiduissa suonissa. Juventus tarvitsee sankaritarinan mennäkseen tänään jatkoon.

100 miljoonan portugalilaisprinssi tulee sankaritarinoiden mailta. Sieltä missä Mestareiden liigan finaaleita on voitettu hymy huulilla ja kaatuneita laivueita on kellautettu pystyyn tuosta noin vaan. Cristiano Ronaldolle on paikka lauteilta varattu: Diego Godinin ja Jose Gimenezin välistä. He ovat vuosien saatossa tiputelleet sankareiden kyyneleitä aamukahvinsa joukkoon. Laidoilta ei pääse sen paremmin löylyttelemään, koska Atlético Madridille minkä tahansa hyökkäyksen nappaaminen hikiseen kainaloon on mallia kaurapuuro. Siitä ja voittamisesta rakentuu heidän käyrän identiteettinsä ydinluu.

Diego Simeone lennättää petolintunsa Torinoon lihanpaloja hampaissaan, suupielet pyyhkimättä ja kuivunutta verta kauluksellaan. Juventus ei vapise sillä sen rankana on keskuspuolustus, joka ei tarvitse jalkoja taklatakseen, päätä puskeakseen tai käsiä repiäkseen raajat irti maantiekiitäjiltä: Giorgio Chiellini ja Leonardo Bonucci pysäyttävät yli pyrkivän biisonilauman pelkällä sydämellään. Sikäli molempien joukkueiden laskimot aukeavat samaan suuntaan.

Juventus joutuu ulvomaan kohti täysikuuta ja toivomaan magiaa iltaansa.  Atlético Madridin täytyy jaksaa raivota systemaattisesti koko olemassaolollaan ja muistaa, että intohimossa saa käydä rajalla, mutta yli meneminen saattaa päättää tarun. Atléticolla on yksi vapaudu vankilasta -kortti: maali ja missä tahansa vaiheessa, jos Juventuksen puolustuksessa heilahtaa kuinka pieni kiven- tai hiekanmurunen tahansa. 

Massimiliano Allegrinkaan povitaskut eivät ole tyhjät. Se mikää näyttää siintävän valtamerten takana saattaakin olla lätäkön mitan tai pistoolin tussahduksen päässä. Kuivuneen veren lisäksi ilmassa on ruudin tuoksua. Peti on pedattu ruusun terälehdillä. Illan päätteeksi sille lasketaan särkynyt luodin puhkoma sydän: musta- tai punavalkoinen

Viinikuvaus: verta, ruutia ja kuumaa tunnetta taikalapiolla kaivetussa hiekkakuopassa

Taikuri Simeonen tyhjä hattu

Vicente Calderónilla taikuri Diego Simeone saattaa nostaa hatustaan kanin tai kaksi. Terrierin hampaissa on tällä kaudella kuitenkin sen verran purentavikaa, että kuninkaallisten valkoinen ratsu askeltaa finaaliin. Cristiano Ronaldo uneksii lannistuneesta puolustuslinjasta ja kauniissa kaaressa takatolpalle liitelevistä keskityksistä, joita mestari siirtelee tyhjään maaliin samaan aikaan, kun jalkapallon ennätysten kirjaa pikakirjoitetaan uusiksi.

Simeonen hattu on tyhjä ja pisara vettä on päässyt punavalkoisten veren joukkoon. Perinteinen isoveli – pikkuveli -asetelma palaa Madridiin. Mestarit ovat lopulta mestareita ja haastajat vetäytyvät valtakuntaa reunustaviin metsiin nuolemaan haavojaan. Zinedine Zidanen marseillen-pyörähdys ja taktiset silmänkääntötemput vievät Real Madridin kansalliselta lavalta maailman päänäyttämölle. Valkoinen baletti on viime vuosina ollut siellä tuttu näky.

Atletico Madridin mahdollisuus piilee nopeassa avausmaalissa. Se saattaa tehdä toisenkin, mutta pelatessaan epämukavuusalueellaan eli hallitessaan palloa ja hyökätessään, on vaikea nähdä, että omaa maali varjeltuisi. Taikurikimaran ällistyttävin korttitemppu nähtiin jo Kataloniassa. Tänään sahataan kahtia siitä, mihin Santiago Bernabeulla viime viikolla merkkiviiva vedettiin.

Viinikuvaus: Perinteikäs, kuninkaallinen, mestarillinen ja ihanan ylimielinen 

El Derbi madrileño: mitä neljäs kerta sanoo?

Kevät on derbyjä derbyjen perään. Eurooppalaisen huippujalkapallon syke kiihtyy hallitsemattomana ja sitten arpa tuo Madridin suurseurat jälleen samalla starttiviivalle. Diego Simeone jättää palkintopöydälle hieman himmennyttä hopeaa ja Zinedine Zidane asettelee sieniliigan pöytäliinalle tiimalasin, jota ei käännetä, jos argentiinalaissparrajaa saa paremmat tuomaripisteet. 

Zidanen tiimalasi kellahti jo hetkeksi kumolleen El Clásicon käsistä karanneilla viimeisillä minuuteilla. Zidane on nähnyt varmasti painajaisia Luka Modrićin ja Marcelon edestä kirmaavasta Sergi Robertosta. Roberto Carlos olisi napannut Roberton paidasta, nykäissyt hänet tantereelle ja sitten pyytänyt anteeksi. Simeone olisi pelaajauransa aikana lanannut Roberton hymyissä suin ja korkeintaan ironisesti taputellut olkamusta. Nyt Roberto sai tyhjän kiitoradan ja lopulta Lionel Messi pääsi paistattelemaan ja traumatisoimaan kotiyleisön. Haava vuotaa vielä pitkään.

Real Madrid on Real Madrid. Suosikki pikkuveljeään vastaan. Taktinen asetelma on tuttu. Kuninkaalliset lähtevät hallitsemaan peliä ja punavalkoiset terrierit roikkuvat rajusti nilkoissa. Atletico Madrid lähtee kisaan omalta paikaltaan: kotimaisen sarjan kolmosradalta. Sen odotetaan aloittavan kolmantena, päättävän kolmantena ja tippumaan mestareiden liigasta vahvempaansa vastaan. Asetelma on odotusarvoltaan niin banaali, että markkinamies Zidane on jo lupaillut tuovansa ottelupariin jotain uutta. Tosiasiassa mitään uutta ei tarvita, sillä sota syttyy, kun pallo potkaistaan peliin. Katsomot ympäri maailmaa myydään täyteen, vaikka futisfanit istuvat penkeilleen vasta juuri ennen ottelun alkua.

Atléticolla on mahdollisuutensa, jos sen pelaajien taulu on intensiivisellä psykoterapialla saatu hapotettua tyhjäksi aiempien mestareiden liigan kohtaamisten jäljiltä. Lisäelementtinä tarvitaan hyvä ja onnekas hetki, joka tuo pari maalia. Sen jälkeen leuat kiinni akillesjänteisiin ja pohkeisiin niin kuin huomista ei tulisi. Kuninkaallisten lähtötelinettä keinuttaa se, että he joutuvat pelaamaan topparipeliä. Jose Mourinhon vitsaillessa nimeävänsä itsensä Manchester Unitedin kokoonpanoon eräälle tehtävistään vapautetulle Aitor Karankalle rakennetaan Florentino Perezin kuumaa linjaa. Tähän otteluun se ei kuitenkaan valmistu kuin kuninkaallisten legendankatkuisissa unissa. Myös Zidanen vihjaus ”jostain uudesta” on mielikuvana yhtä miellyttävä kuin puheen pitäminen vieraalla kielellä. Silti. Real Madrid on aina Real Madrid.

Viinikuvaus: poltettua verta, ranskalaisen lähiön eleganssia ja argentiinalaisen vesikauhuisen härän kiveksiä

Madridin hegemonia

Bayern München aloitti kaksiosaiset turnajaiset vahvasti. Vetäytyvä Real Madrid ei saanut tilkittyä tilaa keskikentällään baijerilaisilta. Chilen ylänköjen maestro Arturo Vidal nousee perinteisesti korkeaa Madridin erikoistilannemuuria korkeammalle ja pakottaa pallon Keylor Navasin läpi maaliin. Florentino Pérezin työhuoneessa vilkkuu punainen valo. Tuo olisi pitänyt torjua ja kenties se olisikin torjuttu, mikäli Navasia ei väkisin yritettäisi politikoida ulos välillä maanisena pyörivästä kuninkaallisten karusellista.

Seuraa jalkapallojumalien kepponen: arpinaamainen gallian ritari siirtelee koko Realin ryhmitystä sivusuunnassa ja laukoo terävästi. Dani Carvajal kääntää sydämensä pallon eteen. Radioaallot tuovat päätuomarin korvanappiin viestin siitä, että pallo osuisi käteen. Ei osu. Sillä ei kuitenkaan ole väliä ja pallo viedään pilkulle. Müncheniläiset hakevat irtiottoa. Madridilaisten suksissa on ollut vääränlainen voitelu. Ribery kaulailee Carvajalia. Marcelo kuiskii jotain Vidalille ennen varsinaista suoritusta. Nauru karehtii molempien naamalla. Pallo lentää taivaan tuuliin. Oikeus toteutuu. Pérezin huoneessa valo vaihtuu vihreään, mutta huone on jo tyhjä. Pérez katselee parvekkeeltaan Manchesterin ja Lontoon suuntaan. Valojen ja poliittisten haaveiden välkkeessä unohtuu se, että yksi syy epäonnistuneeseen rangaistuspotkuun lienee ollut Navasin maine rangaistuspotkujen torjujana. Siihen limittyvä psykologinen kierre on jatkumona vaikuttanut Vidalin jalkaterän osumisen liiaksi pallon alareunaan. Karkki vai kepponen?

Toisella puoliajalla Cristiano Ronaldo pysäyttää vauhtinsa vastustajan rangaistusalueella. Sekunnin kymmenysten ajan müncheniläisten puolustusseinämä jatkaa juoksuaan kohti omaa maaliaan. Nämä sekunnin kymmenykset saavat maalinteon näyttämään maailman yksinkertaisimmalta asialta. Oikealta laidalta liitää Carvajalin lähettämä polvenkorkuinen leijapallo Ronaldolle, joka ohjaa pallon maaliin. Peli on tasan. Kaikki muuttuu.

Huippujalkapallossa pienet marginaalit ratkaisevat isot asiat. Javi Martinez on jäämässä pelin taakse kaksi kertaa. Sekunnin kymmenykset pyörivät jälleen olutmaan ylpeyttä vastaan. Punainen kortti päättää lohduttomana tuomarin käden kaarta seuraavan Martinezin ottelun. Oktoberfestit ovat ohi. Laskuhumala ja orastava krapula laskeutuvat Allianz -areenalle.

Real Madridin toinen maali tulee itsestään selvänä. Marco Asensio nostaa pallon kohti Ronaldoa, joka tökkää sen jalkapohjallaan verkon uumeniin. Bayern ei pysty vajaamiehisenä rimpuilemaan kuninkaallisia vastaan. Lisää maaleja ei kuitenkaan tule. Turnajaiset tulevat saamaan arvoisensa kakkospäivän.

Samaan aikaan raivopäisen Diego Simeonen gladiaattorit tuhlailevat kotikentällään turkkinsa uudelleen kasvattaneita lentäviä kettuja vastaan. Spektaakkeli siirtyy sumuisten saarien kuoppaiselle nurmikolle, johon ovat jo valmiiksi painuneet Jamie Vardyn askelmerkit.

Miten tänään pelataan ja kuka pelaa?

Mestareiden liigassa on taustakaikuna usein se, että takaa tullaan. Carlos Ancelotti tuntee Madridin ja hän tuntee sen pelaajat. Fläppitaululle on sivelty kuvioita, joilla synkennetään Madridin ilta. Zinedine Zidane tuntee Ancelottin ja omat pelaajansa. Hän on synnynnäinen voittaja. Kuninkaallisten eturivin ritareita on jouduttu kiikuttamaan huoltoteltoille. Pieni tasoero tai epätasapaino saattaa kääntää juonen kulun täysin. Uskon että saksalaisitalialainen koneisto jauhaa lähelle jatkopaikkaa, mutta päätepysäkki jää siintämään häränkuseman päähän.

Adolfo Suárezin Barajasin kansainvälisellä lentokentällä otettiin läpsystä vaihto ja Madridin punavalkoiset lähtevät ennakkosuosikkina kettujahtiin. Ketut ovat kaivautuneet niin syvälle altavastaajan koloihin, että heitä on vaikea paikantaa. Se sopii Leicesterille. Uskon ihan yhtä vähän kettujen jatkopaikkaan kuin heidän valioliigamestaruuteen viime kauden alussa. Madrid tulee juhlimaan kahta välieräpaikkaa futisillan päätteeksi, mutta vasta dramaattisten käänteiden jälkeen.

Viinikuvaus: espanjalaista pitkään kypsytettyä laatuviiniä maanisella voittamisen kulttuurilla

Tarinoita ja kramppeja San Sirolla

Eilen illalla eurooppalainen huippufutiskausi sai taas päätöksensä. Mestareiden liigassa kohtasivat Real Madrid ja Atlético Madrid. Hiljattain pelattiin myös jääkiekon MM-kisojen finaali Suomen ja Kanadan välillä. Tuo finaali oli yksi tylsimmistä näkemistäni finaaleista huippu-urheilussa. Kanada teki alussa maalin, jonka jälkeen se keskittyi sekoittamaan Suomen avauspeliä ja Suomi ei päässyt koko ottelussa oikein mihinkään. Lätkän MM-finaali jätti pienen karvaan jälkimaun suuhun. Se maistui edelleen, kun Alicia Keys hiljensi koko San Siron stadionin. Väkisinkin tuli mieleen, että mitä seuraavaksi? Atlético Madrid puolustaisi villisti, iskisi yhden maalin ja Real Madrid ei pääsisi mihinkään. Skenaario olisi melkoinen allegoria Kanada-Suomi-pelille ja antikliimaksi yhdelle maailman hienoimmista urheiluturnauksista.

Jalkapallo osoitti taas paikkansa kuningaslajina ja mestareiden liigan finaalin tarina oli toisenlainen. Atlético Madrid otti tai sille annettiin pallonhallinta ja Real Madrid iski vastaan. Peli oli alusta asti vauhdikas ja viihdyttävä. Sergio Ramos rouhi pallon maaliin. Real-ikonin osuma finaalissa, oli se sitten paitsio tai ei, oli monella tasolla merkittävä. Se ei ollut pelkästään tärkeä peliä avaava maali, vaan se herätti henkiin koko sen kulttuurin ja ikuisen isovelipikkuveli -köydenvedon, jota madridilaisseurojen välillä on. Ramos oli täydellinen pelaaja tekemään maalin Real Madridille. Samansuuntaista syvyyttä ja merkitysten kirjoa olisi edustanut Fernando Torresin maali Atléticolle.

Diego Simeone ei jäänyt puristelemaan muniaan, vaan loihti toiselle jaksolla hyökkäävämmän pelisysteemin ja se puri. Real Madrid oli purjeessa toisella jaksolla. Simeonen johdolla Atlético, joka on vuosien varrella tehnyt puolustuspelistä taidetta, osoitti hienoa muuntautumiskykyä. Otteluun tuli mielenkiintoinen vivahde: ensimmäistä puoliaikaa hallitsi entisen hyökkäävän keskikenttäpelaajan, Zinedine Zidanen, kliininen puolustussysteemi. Toista puoliaikaa väritti entisen tinkimättömän taistelijan, katkojan ja puolustuspelin moottorin, Diego Simeonen, tehokkaasti Realin maalia kohti vyöryvä hyökkäyspeli.

Heti toisen puoliajan alussa jalkapallonmaailman vihaama Pepe ajoittaa taklauksensa huonosti ja Torres kalastaa rankkarin. Vahingonilon mittarit värähtivät varmasti tappiin. Kuka olisikaan ollut sopivampi pelaaja aiheuttamaan rangaistuspotkun kuin Pepe? Pepen liskomaisessa olemuksessa ja keinoja kaihtamattomassa pelityylissä on jotain, joka pistelee koko futismaailmaa. Jätkä on täysi mulkku pelikentällä. Samalla hän on voittanut seurajoukkue-tasolla melkein kaiken, minkä voi voittaa.

Kenties Realin Keylor Navas pääsee juuri riittävästi Antoine Griezmannin ihon alle: Griezmann laukoo rankkarin noin kaksi senttiä liian korkealle. Pallo tärähtää takaisin pelikentälle. Ei maalia.

Peli näyttää kulkevan kohti väistämätöntä 1-0-tulosta, mutta seuraava käänne on jo muhimassa. Muutama nopea siirto Realin puolustuspäässä ja vaihdosta tullut Yannick Carrasco karkaa maalin edessä myös vaihdosta tulleelta Lucas Vazguezilta. Peli on 1-1. Altavastaaja ja neutraalin yleisön sydämet valloittanut pikkuveli, Atlético Madrid, tulee kuin tuleekin takaisin peliin. Finaali on jo tässä vaiheessa klassikko. Finaalin arvoinen spektaakkeli, joka jää elämään vielä pitkäksi aikaa. Tämän turnauksen päätteeksi ei minkään maan tai seuran kolmosjoukkue nostele pokaalia. Voitto ratkaistaan äärimmilleen treenattujen maailman lahjakkaimpien huippu-urheilijoiden välillä pienillä marginaaleilla.

Varsinaisen peliajan lopun häämöttäessä huomio kiinnittyy siihen, miten yksi toisensa jälkeen Realin pelaajat lakoavat nurmen pintaan kramppien lamaannuttamana. Rajuimmat krampit iskee ottelun todelliselle hahmolle Gareth Balelle. Koko ajan sattuu ja krampit näyttävä ruoskivan pohkeita jokaisen askeleen jälkeen. Vaihdot on tehty. Realia on haavoitettu. Haistaako Simeone veren?

Jatkoaika oli yllättävän tasainen. Periaatteessa Real pelasi kahden pelaaja vajaalla, koska myös Luka Modrić oli kramppien vallassa tiputtanut pelisukkansa. Huonosti ajoittuva kramppi tai väsymyksen aallon tuoma herpaantuminen saattaisi parissa sekunnissa ratkaista ottelun ja imaista tyhjäksi koko kauden työn. San Siro ei ollut enää vain jalkapalloareena. Se oli paljon enemmän: unelmien, toiveiden, historian, pakkomielteisen harjoittelun ja tuhansien tarinoiden näyttämö.

Jatkoaikakaan ei tuonut näyttämölle vielä voittajaa. Ammuttaisiin rangaistuslaukaukset. Real Madridin laukojista kaksi ensimmäistä Vazguez ja Marcelo näyttävät keskiympyrästä kävellessään siltä, että he murtuvat hetkenä minä hyvänsä kyyneliin. Ristiriita näyn ja kylmän viileiden rankkareiden välillä on valtava. Toisella puoliajalla antisankarin viittaa kannatellut Griezmann onnistuu. Gabi onnistuu. Hieman yllättäen aivan puhki ollut Bale tulee laukomaan Realin kolmannen rankkarin. Nyt ollaan haukkakohdassa. Miten ihmeessä fysiikkansa rajat jo ylittänyt Bale voi vielä laukoa rankkarin? Navas rukoilee maalin edessä Balelle edes pientä energian ripettä. Bale uittaa pallon oikeaan alakulmaan ja hölkkäilee irvistellen takaisin keskiympyrään. Niguez onnistuu. Ramos onnistuu.

Juanfran näyttää ottavan hieman hätäisen vauhdin. Navas on hyvin pilkussa mukana. Pallo pamahtaa tolppaan. Viiden sentin matka halkaisee tarinan juonen. Toinen puoli jää spekuloimaan ja toinen silottaa tien ottelun ratkaisulle.

Realin viimeistä pilkkua astelee ampumaan, ehkä puolikuntoinen ehkä muuten vaan varjojen mailla vaellellut, Cristiano Ronaldo. Olisihan tämä pitänyt arvata. Yksi aikamme parhaista urheilijoista ja kenties kaikkein paras jalkapalloilija: diiva, egoisti ja Real Madridin ykköstähti tulee ratkaisemaan ottelun. Lopputulema on niin ilmeinen, että hetkeksi rankkarin onnistumisen päälle hiipii epäilyksen varjo. Se kuitenkin häviää hetkessä, kun pallo painuu voimalla maaliin. Ei mitään uutta auringon alla. Isoveli on isoveli. Pikkuveli pikkuveli. Ronaldo Ronaldo ja Pepe Pepe. Mestareiden liiga on jälleen lunastanut paikkansa yhtenä maailman hienoimmista turnauksista.

Viinikuvaus: klassikko, arvokas ja vivahteikas

Madridin derby: mielikuvia ja lisää mielikuvia

Viime keväänä Madridin derby päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen  Realin juhliin

Diego Simeonen aikakaudella Atletico Madrid on noussut yhdeksi Euroopan parhaista jalkapallojoukkueista. Atleticon nousu on tuonut oman kulmansa myös Madridin derbyyn El Derbi madrileñoon. Madridin derby sai yhden kliimaksinsa viime vuoden mestareitten liigan finaalissa, jonka Real Madrid dramaattisten vaiheiden jälkeen voitti 4-1. Nyt joukkueiden ritarit taistelevat mestareiden liigan välieräpaikasta.

Real Madrid herättää mielikuvia elitismistä, rahasta ja keskushallinnon suosimasta seurasta. Real saa kaikuja Francon fasismista. Sen tähtipelaajat ovat sliipattuja ja ärsyttävän brändättyjä. Atletico on aggressiivinen pikkuveli, joka joskus mielletään työväen joukkueeksi. Atleticon pelaajilla tummat parrat saavat rehottaa ja ne symboloivat taistelutahtoa. Tosiasiassa molemmat seurat ovat miljoonabisneksiä, joilla on globaali ja laaja kannattajakunta ja joilla on omat vivahteensa oikeistopolitiikasta. Real on rikkaampi ja suurempi seura, mitä Atletico. Real Madrid henkilöityy tähtipelaajiinsa: eritoten Cristiano Ronaldoon. Atletico Madrid henkilöityy valmentajaansa. Real ostaa ja Atletico kasvattaa. Atletico on tällä hetkellä altavastaaja statuksen takia sympaattisempi joukkue, kun taas Realista häivähtää hieman ylimielisyyttä.

2000-luvulla Madridin derby oli pitkään yksi kiihkeä ja kiinnostava ottelu, jonka Real Madrid lopulta voitti. Sittemmin Simeone on onnistunut horjuttamaan Madridin valta-asemaa. Atletico kykenee aggressiivisella ja fyysisellä pelitavalla rikkomaan taitavampien joukkueiden peliä. Atletico kykenee myös hallitsemaan peliä ja hyökkäämään monipuolisesti peleissä heikompia joukkueita vastaa. Lisäksi Atleticon erikoistilannepelaaminen on erittäin tehokasta. Näillä eväin se vei La Liga-mestaruuden viime kaudella. Tällä kaudella Real ei ole voittanut Atleticoa kertaakaan. Lähellä se oli viimeksi Vicente Calderonilla, mutta tehottomuus maalipaikoissa jätti joukkueen 0-0 tasapeliin.

Keskiviikon ottelu tulee vetämään oman viivansa Madridin valta-asemiin. Atletico on tippunut La Ligan mestaruustaistelusta. Tippuminen Realille mestareiden liigassa leimaisi Atleticon jälleen räksyttäväksi pikkuveljeksi, joka hampaat irvessä roikkuu isoveljen lahkeessa. Voitto horjuttaisi isoveli-pikkuveli asetelmaa perustavanlaatuisesti.

Viinikuvaus: kiihkeä, tulinen, tuhkaa, verta ja historiaa

Kuvan alkuperäinen lähde: https://www.flickr.com/photos/azuaje/14244869336/