Arsenal -vielä neljäs?

Arsenal sai käynnistellä koneitaan alkukaudesta melko rauhassa, kun Arsene Wenger luovutti 22-vuotta kestäneen prosessinsa piirrustukset Unai Emerylle. Elokuussa Chelsea vastaan tuli 3-2 -takkiin esityksellä, joka alleviivasi sitä, että imperiumia ei ehkä rakenneta päivässä eikä oikein pitävää puolustustakaan. Valoheittimet suunnattiin muihin seuroihin ja Emeryn Arsenal jätettiin kannen alle muhimaan.

Unai Emery Etxegoien ei ole paistatellut valmentajamaailman räiskyvissä otsikoissa, mutta hän on toistuvasti onnistunut valmentajapesteissään ja edennyt urallaan. Emery nosti ensin Lorca Deportivan Espanjan Segunda divisioonaan. Sen jälkeen Emery vei Almerian historiansa ensimmäistä kertaa Espanjan pääsarjaan. Noste vei hänen Valenciaan, jossa hän hätyytteli toden teolla Real Madridin ja Barcelonan hegemoniaa. Emery teki lyhyen syrjähypyn Sprartak Moskovan riveihin, josta käsky kävi takaisin Espanjaan Sevillaan. Sevillassa Emery voitti Eurooppa liigan kolme kertaa peräkkäin. Tyhjennettyään Sevillassa pajatson Emery ylitti Espanjan pohjoisrajan, jossa häntä odotti PSG. Pariisissa Emery voitti käytännössä kaiken muun paitsi Mestareiden liigan ja matka jatkui edelleen pohjoiseen sumusaarten pääkaupungin tykkimiesten riveihin.

Emery on tuonut Arsenalille tiiviinä yksikkönä liikkuvan koko joukkueen prässipelin. Puolustus- ja hyökkäyslinjan väli on prässätessä noin 20m, mikä tekee vastustajan pelinrakentelun haastavaksi keskikentän kautta, koska tilaa ei kentällä ole. Taktiikka on haavoittuvainen, mikäli vastustajalla on hyvin peliä avaavia toppareita ja heitä ei päästä riittävästi häiritsemään, sillä Arsenalin puolustuslinja on verrattain korkealla ja puolustuksen taakse jää tilaa. Verrattuna Arsene Wengerin vapaasti aaltoilevaan hyökkäysorientoituneeseen peliin Unai Emery on tuonut selkeän systeemin, jolle Arsenalin pelillinen identiteetti rakentuu.

Emeryn Arsenal rakentaa peliä lyhyillä syötöillä houkutellakseen vastustajan prässäämään ja saadakseen täten tilaa vastustajan keskikentän ja puolustuslinjan väliin. Se missä Arsenal antoi alkukaudesta tasoitusta pelinrakentelussa oli Petr Čechin pallollinen pelaaminen. Hän ei ole avauspelaamisessa samaa tasoa Manchester Cityn Edersonilla tai Liverpoolin Alissonilla. Emery hankkikin Leverkusenista Bernd Lenon tilkkimään tätä potentiaalista heikkoa kohtaa.

Arsenal hyödyntää hyökkäyspelissään nousevia laitapakkeja, mikä mahdollistaa Arsenalin hyökätessä Alex Iwobin ja Henrikh Mkhitaryan siirtymisen keskustaan Pierre-Emerick Aubameyangin tueksi. Toisaalta Arsenal pystyy rakentamaan hyökkäyspeliään Aubameyangin ja Alexandre Lacazetten hyvin toimivan yhteispelin varaan. Aubameyang on hieman yskähtelevän starttinsa jälkeen löytänyt taas maalijyvänsä ja hänen upottaessa tasaisesti palloja vastustajan verkkoon kertyy myös Arsenalin pistepotti.

Tykkimiehet ovat projektinsa alussa ja sumusaarilla tuulet ovat alkaneet puhaltamaan Manchesterin hegemoniaa vastaan. Liverpool on ensimmäisenä upottamassa naapurikaupunkinsa aluksen ja jalkapallomaailman sykleissä Lontoo saattaa olla kukoistuksensa esiporteilla. Vuosikymmeniä ei huippujalkapallossa ole yhteenkään projektiin enää  aikaan, joten kolmen vuoden sisällä pitää alkaa tapahtua. Lisäksi Mauricio Sarrin Chelsea pitää huolen siitä, että pelkkä Lontoon valtikka on upotettu sen verran syvälle peruskallioon ettei sitä kepein hauiksin saada kivestä irti. 

Mikäli Arsenal mielii mestaruuskahveille lähivuosina, pitää seuran myös tukea Emeryä hankinnoissa, joilla laadulliset haasteet saadaan selätettyä. Samaan aikaan Emeryn on huolehdittava joukkueensa neljän parhaan joukkoon, jotta se näkyy huippupelaajien tummien Ray-Banien takaa. Neljäs sija olisi tällä kaudella riittävä. Niin vitsikkäältä kuin se kuulostaakiin.

Viinikuvaus: iäisyysprojektin jälkeinen toiveikas murrosviini

Olé Jose

Jose Mourinhon potkut saivat monien vahingoniloisten suupielet nytkähtelemään. Manchester Unitedin alamäkijuoksu on tänäkin vuonna ottanut lisää kieppejä. Näkymä on jotenkin nokiamainen: kun skene on ollut hallussa, mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Nyt sekä valioliigassa että futismanagerimaailmassa on fuusioitumisen paineistaman jalokiven hohtoa. Perinteet ja niistä säteilevä nostalgia ovat paraatipaikalla, mutta museon puolella.

Mourinho pääsi Manchesterissä kalistelemaan kolmea pokaalia, viittamaan kolmen sormen kintaalla epäilijöilleen, mutta lopulta kolmas vuosi toi liian kylmät merivirrat espadalle. Liverpool osoitti raatorehellisesti sen krateerin, joka huippujoukkueiden ja Manchester Unitedin välille on ratkennut. Uskon hyppyä ei enää nähty, vaan Old Traffordin nurmeen painautuneet askeleet osoittavat kiertotien suuntaan.

Manchesterin punainen puoli huutaa projektia jalkapallomaailmassa, jota lyhenevät elinkaaret ja kärsimättömyys säestävät. Josessa on myös enemmän mestarivarkaan kuin projektipäällikön auraa. Eivätkä joukkueen tähtipelaajatkaan ole piirtäneet karttaansa erityisen pitkää viivaa. Raiteet haalistuvat jo ennen seuraava asemaa ja United vaikuttaakin liukastuneen pois ytimeltään. Vaikeista oloista nousseet, säälimätöntä työntekoa pelkäämättömät, kaikin keinoin voittoa tavoittelevat ja ruohoa kolmea kertaa päivässä syövät brittilädit ovat vaihtuneet somea näprääviin rokkitähdenkaltaisiin dandyihin. Se on ehkä tätä päivää, mutta juuri tähän päivään United ei ole sopeutunut.

Supervaihturi Ole Gunnar Solskjær juoksutetaan kentälle nyt jo ennen kuin ensimmäinen puoliaika on pelattu. Häneltä odotetaan ratkaisuja, kuten ennen vanhaan ja ensi töikseen hän on kertonut tuovansa ilon Unitedin pelaamiseen. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan pitkään elätä ja Molden enkelillä onkin kova työ sekoittaa napalmisopasta lohikeittoa. Manchesterin maniassa soivat nyt sähkökitarat ja seiniltä on seuralegendojen julisteet vaihdettu kampaamokatalogeihin. Täyden kympin ammattilainen on toki jotain aivan muuta kuin Manchesterissä on aiemmin nähty. Avainkysymyksiä lieneekin että saadaanko myös takarivin lökäpöksyt menemään ajoissa nukkumaan ja tekemään säännöllisesti kotiläksyt.

Solskjærin startti on todella kutkuttava, kun punainen laivue ankkuroituu Cardiffiin Walesiin brittikyynikko Neil Warnockin satamaan. Vastaan tulee seura, joka aikoinaan palautti keltanokkamanageri Solskjærin takaisin Norjaan riittämättömien tulosten johdosta. Kaunotar ja hirviö näytellään Walesissa.

Viinikuvas: portugalilaista viiniä, norjalaista lohisoppaa, yökerhon lattialle kaadettua premium vodkaa ja samppanjaa. Maku arvoitus. Krapulta taattu.

Superclásico -maalliset rajoitteet kielletty

River Platen ja Boca Juniorsin Superclásico, jossa tällä kertaa ratkaistaan myös Etelä-Amerikan mestareiden liigan eli Copa Libertadoresin mestaruus, on värjännyt jalkapallomaailman taivaan siniseksi, keltaiseksi, punaiseksi ja valkoiseksi. Ottelu itsessään on kasvanut niin suureksi, että pyörtyilevien bussikuskien, kivillä rikki pommitettujen bussin ikkunoiden ja kyynelkaasun katkuinen ottelu jouduttiin ensin perumaan ja sitten se siirrettiin Buenos Airesista Madridiin. Joukkueiden kohtaamisessa on sellaista vuosisatojen kiihkoa ja jännitettä, jota ei läpeensä kaupallisessa Eurooppalaisessa huippufutiksessa ei enää ole, mikä ei ehkä yksinomaan ole huono asia.

Sekä Boca Juniors että River Plate ovat lähtöisin samalta La Bocan työläis- ja satamakaupunginosasta. Sittemmin River Plate siirtyi  Núñezin alueelle. Kaikuna tästä seurasi, että Boca Juniorsin päälle lyötiin työväenluokan leima ja River Plate sai lempinimen Los Millonarios eli miljonäärit, mikä kuvastaa sen osin keinotekoistakin asemaa ylemmän keskiluokan seurana. Tosiasiassa molemmat seurat ovat sen verran suuria, että niillä on kannattajakuntaa kaikissa sosioekonomisissa ihmisryhmissä. River Plate kuitenkin käytti paljon rahaa pelaajahankintoihin jo 1900 -luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä, mikä osaltaan vahvisti luokkaperusteista vastakkainasettelua seurojen välillä. Identiteeltään Boca Juniors edustaa periksiantamatonta loppuun asti taistelua ja henkeä, kun taas River Plate tyyliä ja luovuutta. 

River Plate ja Boca Juniors ovat Argentiinaan menestyneimmät jalkapalloseurat. Ne ovat keränneet pystejä melko tasaiseen tahtiin, joten kumpikaan ei ole päässyt yksiselitteisesti nappamaan kisaa tai vihollisuutta laimentavaa aurinkopaikkaa. Jokainen pysti ja mestaruus painaa seurojen kilvoittelussa erityisen paljon. Joskin joukkueiden fanit mieltävät järjestäen tärkeämmäksi päävastustajan kuin minkä tahansa mestaruuden voittamisen. 

Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet kiihkeitä ja punakorttien sävyttämiä jo käpykarjapaimenten aikakaudella. Sanotaan että luokkavihan huuhtoutuessa laajojen kannattajakuntien salaojiin, jäljelle on jäänyt pelkkä alkuperäisestä merkityksestään irronnut viha. River Platen kannattajat nimittelevät Boca Juniorsin ihmisiä pikku sioiksi, kun taas Boca Juniorsin kannattajat nimittelevät River Platen ihmisiä kanoiksi. Toinen nimitys höyryttää luokkaeroa, kun taas toisella viitataan pelkuruuteen ja 1966 River Platen Penarolille kärsimään tappioon Copa Libertadoresin finaalissa. Sinikeltaiset eivät anna punavalkoisten unohtaa kyseistä ottelua.

Superclásicolla on tragediansa. Vuonna 1968 74 jalkapallofania tallautui epäselvissä olosuhteissa kuoliaaksi El Monumentalilla pelatussa derbyssä. 1994 Riverin kannttajat joutuivat Superclásicon jälkeen Boca Juniorsin järjestämään väijytykseen ja kaksi ihmistä ammuttiin kuoliaaksi. River oli voittanut ottelun 2-0, mutta pian tapauksen jälkeen nähtiin brutaali graffiti, jossa ottelun linjattiin päättyneen 2-2. Miedommassa muodossa vierasjoukkueen kannattajat saavat otteluissa niskaansa (silloin kun heidät on otteluihin päästetty), mitä tahansa mukana kannettavaa, kuten kolikoita tai virtsaa. 

Normaali sunnuntaipäivä Buenos Airesissa on jotain aivan muuta kuin poltettuja taloja ja mellakkapoliisien miehittämiä katuja. On aivan tavanomaista, että samassa ravintolassa istuu sekä River Platen että Boca Juniorsin kannattajia suosikkijoukkueidensa pelipaidoissa ilman mitään tuon taivaallisempaa jännitystä. Superclásicoon kanavoituukin rajusti hallintoon ja vallitseviin oloihin kohdistuvaa turhautumista. Superclásicon skene on politisoitunut ja onhan siinä ironian tuntua, että otteluun, johon päästetään vain toisen joukkueen kannattajia, joudutaan varautumaan kuin pieneen sisällissotaan.  Ketkä siis oikeastaan ovat vastakkain? Toki Argentiinan presidentti Mauricio Macri on toiminut Boca Juniorsin presidenttinä, mutta hän ei ollut erityisen pidetty tai menestynyt.

Superclásico jatku tänään Santiago Bernabeulla. Voitaneen sanoa että areenalla, joka on tarjonnut puitteen toiselle megalomaaniselle ottelulle: El Clásicolle. Raivoisassa intensiteetissään se taitaa jäädä pikkuserkun osaan debyjen sukujuhlissa. River Platen ja Boca Juniorsin ottelu on pohjavireeltään sellainen, jossa tappiota pelätään enemmän kuin voittoa janotaan. Tappio on liikaa. Sen demonien häätäminen vaatisi vuosikymmenien surutyön

Viinikuvas: ylimaallista intensiteettiä. Surua, riemua, verta ja virtsaa

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini