Tänään potkaistiin käyntiin kesätauon jälkeen valioliiga.
Asetelmat ovat tälle kaudelle kenties herkullisemmat, mitä koskaan.
Siirtoruletti on pyörinyt hullun lailla, mutta parrasvaloissa ovat nyt
valmentajat. Jose Mourinhon ja Pep Guardiolan saapuminen Manchesterin
suureseurojen peräsimeen on jotain sellaista, mikä saa futisfanin pulssin
kiihtymään. Soppaan kun heittää italialaista twistiä Mauricio Pochettinon ja
Antonio Conten muodossa, yhden kahelin saksalaisen Jürgen Kloppin, Mourinhon
oppipojan Aitor Karankan, hollantilaisen legendan Ronald Koemanin ja vaikka
kaikkien rakastaman britin Eddie Howen, on kattaus valmentajien osalta helposti
useamman Michelin –tähden arvoinen.
Katse kääntyy väistämättä Machesteriin. Mourinhon kyyninen
ja keinoja kaihtamaton voiton tavoittelu kalistelee miekkaansa Guardiolan
pallonhallinnasta taidetta kutovaan futisfilosofiaan. Pääestradin ulkopuolella
Conte saa hioa pelillisiä yksityiskohtia. Lopputulemana on muotoja, joita ei
ennen tiedetty olevan. Muilla ei tällä kaudella ole jakoa. Tottenham saattaa
pelata hyvän kauden, mutta isojen poikien leikki on nyt muuttunut legendojen
jumalaiseksi näytelmäksi. Arsenalin kannattajien puolesta tuntuu valmiiksi
pahalta. Leicester hävisi jo. Ketunlento on ohi.
Toinen skenaario olisi, että isoilla kone yskii. Joukkueet
eivät ole valmiita, jolloin vahva starttaaja, jonka moottori on heti kauden alussa
käynnissä, rykäisisi karkuun. Taso on kuitenkin niin kova, että mahdollinen
ketunlento jäisi tällä kaudella jänikseksi. Tottenham ei vakuuta. Leicester
hävisi jo. City kääntää vaikean avausottelunsa lopussa voitoksi. ManU vienee
oman ottelunsa. Sitä, minkä kiven Conte kääntää ensimmäisenä, ei vielä tiedetä.
Hyvä niin. Alkutahdit on hakattu. Ne ovat tyylikkään kolmitahtisen konserton
tahdit.
Viinikuvaus: täydellinen klassikko kaikilla parhailla
mausteilla
