José Mourinho: voittaja ja johtaja

Luis Lourencon kirjoittama kirja ”José Mourinho - Special Leadership: Creating and Managing Successful Teams” valaisee osaltaan sitä, miksi Jose Mourinho on yksi aikakautemme parhaista valmentajista. José Mourinho ja Josep Guardiola ovat valmentajamaailman Lionel Messi ja Cristian Ronaldo: kaksikko, jonka työpöydällä sulaneen steariinin ja auki jääneen muistikirjan lisäksi on vuoroin maailman parhaan valmentajan valtikka.

Mourinhon nousu valmentajamaailmaan vaikuttaa nopealta, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt hääräämään Bobby Robsonin apuna sekä Sporting Lissabonissa että Barcelonassa. Robsonin saatua kenkää Barcelonasta Mourinho jatkoi vielä Louis Van Gaalina suojissa valmentaen Barcelonan kakkosjoukkuetta.

Päävalmentajan Mourinhon ensimmäinen pidempi testi oli portugalilaisen UD Leirian suitsuttajana. Mourinho onnistui nostamaan seuran kärkikahinoihin mukaan, minkä siivittämänä Porto iski silmänsä valmentajalupaukseen. Mourinhon siirryttyä Portoon se voitti kahden kauden aikana Portugalin mestaruuden kahdesti, Eurooppa-liigan kerran ja sensaatiomaisesti myös Mestareiden liigan kerran. Sen jälkeen hänet tiesi ja halusi kaikki: matka on jatkunut suurseurasta toiseen.

Voittamisen kulttuuri

Tullessaan Portoon Mourinho ilmoitti ensimmäisessä haastattelussaan, että Porto tulee voittamaan mestaruuden. Lupaus oli sikäli uhkarohkea, että Mourinho otti päävalmentajana vasta ensiaskeleitaan ja Portolla oli mestaruuksien suhteen pidempi kuiva kausi meneillään. Lausunto kuitenkin kuvastaa sitä väkevää voittamisen kulttuuria, jonka Mourinho tuo aina mukanaan uusiin seuroihin. Samaa johtamisen ja voittamisen elementtiä alleviivasi myös se, kun Mourinho haastoi Chelsean pelaajia siitä, että nämä ovat hyviä pelaajia, mutta eivät ole koskaan voittaneet mitään. Mourinhon rummuttaa siis voittamisen rumpua ehdoitta ja julkisesti saapuessaan uuteen seuraan. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki tekeminen tähtää seuraavan voittoon. Mourinhon maailmassa voitto menettää kuitenkin merkityksensä nopeasti, sillä voitto on vain välietappi seuraavaan voittoon.

Osana voittamisen kulttuuria Mourinho uhraa yksilöt joukkueelle ja sitä kautta joukkueen tehtäväksi tulee palvella sen omistajia ja kannattajia. Joukkue palvelee seuraa kokonaisuudessaan nimenomaan voittamalla. Seuran ekosysteemissä yksilöillä on merkitystä vain kokonaisuuden osana. Valmentajan ja pelaajien tehtävä on luoda joukkueesta parempi kuin se yksilöidensä summana olisi. Osittain tähän filosofiaan liittyy se, että Mourinho hankkii mielellään älykkäitä ja kokeneita pelaajia joukkueisiinsa, koska heillä on paras kyky sopeutua Mourinhon filosofiaan. Mourinho katsoo joukkuetta rakentaessaan kokonaisuutta eli hän ei etsi parhaita mahdollisia vaan kaikkein sopivimpia pelaajia. Siksi ei olekaan ihme, että Mourinho on tuonut joukkueisiinsa Didier Drogban ja Samuel Eto’on kaltaisia pelaajia vielä heidän uransa ehtoopuolella.

Lourenco painottaa kirjassa vielä sitä, että voittaminen on varmasti kaikkien valmentajien agendalla ensimmäisenä, mutta Mourinholla sen tavoitteleminen on kokonaisvaltaisempaa ja käsittää pelitapahtumien ympärille rakentuvan kokonaisuuden kaikkine psykologisine, pelillisine ja taktisine elementteineen. Esimerkkinä kirjassa nostetaan ottelu, jossa Mourinhon Porto ensimmäistä kertaa kohtasi vieraskentällä Benfican. Mourinho asteli ennen pelaajia stadionille ottamaan vastaan vihellys- ja buuauskonsertin, jotta hän säästäisi pelaajansa siltä.

Porton ensimmäisen mestaruuskauden jälkeen Mourinho pelkäsi, että mestaruus olisi vahingoittanut joukkueen moraalia, joten hän vaihtoi seuraavaksi kaudeksi joukkueen taktiikan 4-3-3:sta 4-4-2:een, jotta pelaajat joutuisivat taas epämukavuusalueelleen ja sitä kautta antamaan pelille enemmän. Mourinho ei jätä kiveäkään kääntämättä silloin, kun tähtäimessä on voitto ja taktiikan muutos spekulatiiviseen psykologiseen elementtiin perustuen osoittaa hyvin sen, miten Mourinho pystyy venyttämään ajattelun rajoja päästäkseen janoamaansa lopputulokseen.

Ihmisten johtaja   

Kirjassa piirtyy Mourinhosta kuva erinomaisena yksilöiden käsittelijänä. Kirjaan haastatellut Drogba, Deco, Vitor Baia, Jorge Costa ja Rui Faria toteavat yhdellä suulla sen, että Mourinho kykenee motivoimaan ja johtamaan yksilöitään heidän persoonansa mukaan. Hän tuntee pelaajansa hyvin ja tietää, miten heidät saa parhaalla tavalla syttymään. Hän venyttää myös rajoja ja menee hyvin pitkälle hakiessaan yksilöistä parasta mahdollista suoritusta. Mourinho esimerkiksi tiesi, että Jorge Costa kärsi, koska ei voinut viettää riittävästi aikaansa perheensä kanssa, joten hän suunnitteli yhdessä Costan kanssa, milloin tämä ottaisi keltaisia kortteja kauden aikana, jotta hän pääsisi perheensä luo silloin, kun häntä ei tietyissä peleissä tarvittu.

Mourinho sulautuu joukkueisiin enemmänkin isovelimäisenä kuin isällisenä hahmona. Hän laskee leikkiä ja heittää huulta pelaajiensa kanssa, mikä johtamisen näkökulmasta luo luottamusta hänen ja pelaajien välille. Hän on kuitenkin samaan aikaan vaativa ja voi olla pelaajia kohtaan kova, mikäli he eivät suoriudu odotusten mukaisesti tai erityisesti silloin, kun he eivät noudata sovittua pelisuunnitelmaa.

Mourinho ei toimi autoritäärisenä johtajana, vaan hän mielellään kuuntelee muiden ajatuksia ennen kuin tekee päätöksensä. Hän kuvaa johtamistaan opastettuna löytöretkenä eli käskyttäjän sijaan valmentajan ja johtajan tulee osata johdattaa pelaajia oikeaan suuntaan. Opastettuna pelaajat oivaltavat asioita itse, mikä stimuloi ja kehittää heidän omaa ajatteluaan. Lisäksi pelaajien mentaalinen kestävyys kasvaa. Mourinho näkeekin yksilön kunnon sekä fysiologisena että psykologisena kokonaisuutensa ja fyysisten harjoitteiden lisäksi on yhtä tärkeää kehittää pelaajien psykologista kestävyyttä.                                                                                                                                

Huippuvalmentaja

Mikä sitten tekee Jose Mourinhosta yhden aikamme suurimmista valmentajista? Didier Drogba kiteyttää kirjassa asian siten, että Mourinho on kentän laidalla erittäin hyvä, taktisesti paras, mutta valmistaessaan pelaajia aivan poikkeuksellisen erinomainen ja älykäs. Mourinho soutaa kirkkain silmin siinä kokonaisuudessaan ja kontekstissa, jossa jalkapallo tapahtuu. Hän pystyy tarttumaan yksittäisiin hetkiin ja asioihin ja kääntämään ne joukkueilleen suotuisiksi. Benfican omistajan lipsauttaessa, että hän tahtoisi voittaa Mourinhon Porton 3-0, Mourinho tarttuu hetkeen ja nostaa kyseisestä lausunnosta nostetun artikkelin pukuhuoneensa seinälle.  Motivoidessaan Frank Lampardia hän tekee selväksi, että Lampard on yhtä hyvä kuin kuka tahansa maailman parhaista pelaajista. Lampardin tarvitsee vain alkaa voittamaan.

Mourinho pystyy myös ennakoimaan ja varautumaan eri skenaarioihin ennalta. Drogban mukaan Mourinho kertoi välillä ärsyttävänkin tarkasti, mitä peleissä seuraavaksi tapahtuu. Tunnetuksi on myös tullut lehdistötilaisuus, jossa hän ennusti tulevan vastustajansa Barcelonaan kokoonpanon pelaajan tarkkuudella. Mourinho ottaa riskejä, pyrkii olemaan useamman askeleen edellä ja ennakoi tulevia tapahtumia. Hän myös muuttuu ja muuttaa käytänteitä, koska peli ja maailma kehittyy. Kuten Vitor Baiakin Lourencon kirjassa toteaa: olen varma, että jos menisin nyt Mourinhon joukkueeseen harjoittelemaan, kaikki olisi aivan erilaista nyt kuin aiemmin.

Lopulta menestymisen salaisuuden perustan valaa intohimo. Mourinho on löytänyt sen asian, jossa hän on erittäin hyvä eli jalkapallon valmentaminen ja laittanut kaiken likoon. Mourinho elää ja hengittää jalkapalloa. Se kulkee hänen mukanaan niin seurasta toiseen kuin yhteisille illallisille vaimon kanssa. Jalkapallo nivoutuu hänen maailmassaan osaksi sitä kompleksisista todellisuutta, jossa ihmiset elävät ja Mourinho on sekä löytänyt että vallannut lähtemättömästi oman nurkkansa siitä.

Viinikuvaus: portugalilainen arvoviini ja legenda

Kirja on Adlibriksen kokoelmissa