Futiskirjat: Hornankattila, Nick Hornby

Nick Hornbyn Hornankattila on jalkapallokirjallisuuden klassikko. Romaanissa kertoja tilittää raatorehellisesti oman rakkaus- ja riippuvuustarinansa Pohjois-Lontoolaiseen Arsenal FC -joukkueeseen. Yhdeksänvuotiaana alkavasta rakkaudesta ja kumppanuudesta piirtyy raamit kertojan koko elämälle. Muutamaa heikompaa hetkeä lukuun ottamatta kertojan elämän koho- ja kiinnekohdat linkittyvät Arsenalin otteluihin. Elämän ja Arsenalin välillä rakentuvat kytkökset saattavat vaikuttaa koomisiltakin, mutta romaani kuvaakin juuri sitä välillä uskonnonkaltaisia vivahteita saavaa suhdetta kannattajan ja seuran välillä, joka saattaa jäädä sivustakatsovalle jäädä vieraaksi.

Nick Hornbyn Hornankattila

Masennuskaudet päättyvät, kun Arsenal saa voittoputken päälle. Jos oman kotiseuran voittamisella saattaa edes olla pienin pienikin yhteys siihen, että sokerihiiren pää puraistaan aina ennen ottelua poikki ja ruho heitetään kadulle, näin tehdään: kuukaudesta toiseen ilman sen kummempaa epäröintiä. Romaanin kertojan eksistentiaaliset ongelmat polkevat pohdinnoissa, joissa omaa suhdetta seuraan arvioidaan. Se kiteytyy kysymyksiin siitä, mikä osa seuran menestyksestä kuuluu kannattajalle ja millä ehdoin? Kertoja tekee kuitenkin epäröimättä ja kerta toisensa jälkeen rinnastuksia oman elämänsä ja Arsenalin välillä. Niin romaani on myös rakennettu. Lyhyistä kappaleista, joiden otsikkona on päivämäärä ja ottelu (yleensä Arsenalin).

Romaanin alkuperäisversio on kustannettu vuonna 1992 ja käsillä oleva WSOY:n Suomennos on vuodelta 2000. Romani itsessään on ajaton, koska oman seuran kannattaminen tai vastaavaan riippuvuussuhteen rakentuminen johonkin toiseen asiaan on väkevä osa ihmisen olemassaoloa. Kohteen rationaalisuutta voidaan aina arvioida kulloisenkin ajan hengen narratiivissa, mutta tietyn rajan ylitettyä muun maailman on sopeuduttava tekijän maailmaan tai jäätävä siitä pois.  Täysin mutkatonta tämäkään ei tietysti ole, koska mikäli oma kumppani ja potentiaalinen yhteisten lasten toinen vanhempi kannattaa myös samaa seuraa, tullaan väistämättä siihen ongelmaan, että jos lasta ei voi ottaa matsiin mukaan, niin kumpi saa käydä kotipeleissä. Romaanissa kyseinen ongelma ratkeaa kertojan mökötysväsytyksen avulla saadulla voitolla.

Lukukokemuksen romaani lämpesi itselle kappale kerrallaan ja romaanin loppupuolella oli jo todellista imua. Kenties matkan varrella piti pudottaa omien jalkapalloseuroihin liittyvien tunnesiteiden nostamia defenssejä. Arsenalin kannattajalle kirja on selkeää kirjahyllykamaa. Tosin sen käsiinsä saaminen saattaa olla vaikeaa. Romaanin kertojan ja Arsenalin suhteen taustalta aukeaa myös nuoren pojan kasvutarina nuoreksi mieheksi ja vaikka kasvutarinaa symboloikin katsomolohkon vaihto kotistadionilla, niin kirja on täysin lukukelpoinen, vaikka ei olisi koskaan jalkapalloa seurannutkaan. Kirjaa voi lämpimästi suositella oman seuransa pauloissa riutuville jalkapalloromantikoille tai ilmiöstä muuten kiinnostuneille.

Viinikuvaus: dopamiinia, räntäkeliä ja tunnemaniaa oman seuran nimikkotuopista

FC Internazionale Milano-Juventus FC: Derby d'Italia - kenen Italia?

Juventus FC:n ja F.C.Internazionale Milanon välinen Derby D’Italia on kahden Italian menestyneimmän seuran köydenveto. Derby on leimattu myös Italian kiihkeimmäksi sellaiseksi otteluksi, jossa joukkueet tulevat eri kaupungeista. Joukkueet voittivat Italian mestaruuksia suhteellisen tasaiseen tahtiin 1970 -luvulle asti, jolloin Juventus tikkasi karkumatkalle mestaruuksien osalta.

Juventuksen ja Interin Italia

Vuosikymmenten aikana derby on ottanut ekstrakieppiä useammasta erikoisemmasta tapahtumasarjasta. 1960-1961 -kaudella mestaruuskamppailun loppusuoralla Juventuksen ja Interin -ottelu jouduttiin keskeyttämään katsojien rynnättyä kentälle. Ottelu tuomittiin Interin voitoksi, mutta päätös pyörrettiin myöhemmin ja ottelu määrättiin pelattavaksi uudelleen. Sinimustien leirissä nähtiin, että Umberto Agnellin kaksoisrooli Juventuksen hallituksessa ja Italian jalkapalloliiton presidenttinä oli päätöksen pyörtämisen näkökulmasta ratkaiseva tekijä. Protestiksi Inter juoksutti uusintaotteluun juniorijoukkueensa ja peli päättyi 9-1 Juventukselle. Juventus toki oli tässä vaiheessa jo varmistanut sarjavoiton.

Angelo Morattin ja Umberto Agnellin Italia

Kaudella 1998-1999 Inter oli Juventusta mestaruustaistelussa yhden pisteen perässä, kun joukkueet kohtasivat. Parin minuutin sisällä Juventuksen Mark Iuliano lanasi Ronaldon nurin rangaistusalueella. Taklauksesta ei tullut rangaistuspotkua. Tilannetta seuranneessa hyökkäyksessä Taribo West kaatoi Juventuksen Alessandro Del Pieron ja pallo vietiin pilkulle. Juventus otti 1-0 johdon Del Pieron lakaistessa ampumansa rangaistuspotkun riparin sisään. Inter teki myöhemmin tasoitusmaalin, mutta sekin hylättiin. Tapahtumat vahvistivat sitä Italiassa voimissaan olevaa narratiivia, jonka mukaan sekä Italian jalkapalloliitto että erotuomarit suosivat aina Juventusta. Juventus voitti kyseisen ottelun ja lopulta myös scudetton. Interistit kutsuvat kyseistä ottelupäivää Suuren varkauden -päiväksi. Kiista ottelusta vietiin Italian parlamentin kyselytunnille asti, josta kehkeytyi myös farssimainen näytelmä. 

Juventus menetti vuoden 2004-2005 scudetton, koska heidän todettiin syyllistyneen ottelumanipulaation. Lisärangaistuksen Juventus pudotettiin 2005-2006 -kaudella sarjan viimeiseksi. Inter vei scudetton, jolloin interistit pääsivät näpäyttämään juvelaisia siitä, että he olivat olleet syytöstensä kanssa koko ajan oikeassa. Ruori pyörähti kuitenkin vielä kertaalleen ja myös Interin epäiltiin syyllistyneen ottelumanipulaatioon. Vanha Rouva pääsi näpäyttämään takaisin. Juventus pudotettiin Serie B:hen ja Inter sai skandaalissa lopulta ylemmän käden, koska se nappasi Juventuksesta sekä Zlatan Ibrahimovićin että Patrick Vieiran riveihinsä eikä siltä ole valituksista huolimatta viety scudettoa.

Juventuksen palatessa Serie A:han ottivat Giorgio Chiellini ja Ibrahimović väkevästi yhteen, mikä on myös noussut yhdeksi Italian derbyn symboliksi. Paolo Monteron Luigi Di Biagioon kohdistama nyrkkikolhaisu oli jo aiemmin noussut mukaan kuvastoon.

José Mourinhon ja Claudio Ranierin Italia

Derby saavutti polttopisteensä José Mourinhon käydessä Inter -aikakautenaan mediapeliään Juventuksen Claudio Ranieria vastaan. Samaisena aikakautena Juventuksen kannattajat ottivat kotiottelussaan sellaisella vimmalla Interin Mario Balotellin vastaan, että he joutuivat pelaamaan seuraavan ottelunsa tyhjille katsomoille. Balotelli vastasi kyseiseen huomionosoitukseen filmaamalla Felipe Melon ulos kentältä. Tapahtumien seurauksen jopa Gianluigi Buffonin vati kaatui ja tämä kävi Thiago Mottan raiveleihin kiinni. Mourinho oli itse lentänyt jo tässä vaiheessa katsomon puolelle.

Illan ottelu on sikäli erityinen, että Juventuksen scudettoputki saattaa tällä kaudella olla katkolla. Vanha rouva on tällä hetkellä sarjassa viidentenä. Tosin sitä ei millään matematiikalla voi laske vielä mestaruuskamppailusta ulos, koska kärkisijat ovat iskuetäisyydellä. Milanon molemmat raitapaidat ovat Juventuksen edellä ja haistavat varmasti tulevan kauden scudetton. Illan ottelu väräyttääkin Serie A:n vaakaa väkevästi joko Novarasta itään tai länteen.

Antonio Conten vai Andrea Pirlon Italia?

Viinikuvaus: Fiateja, muotia ja kädestä käteen pöytien alla kulkevia pulloja

Futiskirjat: Brittifutis. Englantilaisen jalkapallon tarina

Mieli vaeltaa hetkeksi leudon talvisen Manchesterin London roadille. Kello on vähän yhdeksän jälkeen aamulla ja paikka on The Piccadilly Tavern. Tunnin päästä portsari joutuu käännyttämään ihmisiä pubin ovelta muualle: tänään on pelipäivä ja paikka on täynnä.

Saku-Pekka Sundelinin Brittifutis

Takaisin Turkuun: joulupapereiden alta on kuorittu esiin Saku-Pekka Sundelinin kirjoittama Brittifutis. Otsikossaan se lupaa kertoa englantilaisen jalkapallon tarinan. Muistan nähneeni kirjoittajan twiitin, jossa teoksen ensiaskelia juhlittiin ja vaikutti siltä, että jotain poikkeuksellista on tekeillä, ja nyt kirja on pöydällä kertaalleen loppuun asti pureksittuna.

Muutaman kappaleen jälkeen selviää, että kirja ei niinkään ole tunnelmaltaan Piccadilly Tavernin tuopin yli valuttaman oluen tahmeaa, vaan se on kirkkaan valkoiselle paperille syvän mustilla kirjaimilla kirjoitettu faktat tarkistava ja lähteensä tunteva brittifutista monesta kulmasta valottava tietokirja, joka ei pelkää päästää tarinan puolelle.

Kirja piirtää kompaktin pituisiksi kappaleiksi jaoteltua kaarta siitä hetkestä, jolloin tunnistettiin jotain jalkapallon kaltaista pelattavan, niihin hetkiin, jolloin britit omivat pelin itselleen ja suomalaisten sydän valitsi nimenomaan brittifutikseen. Nykyhetken peruuttaessa vastaan kirjoittaja on käsitellyt brittifutista muun muassa huliganismin, keltaisen lehdistön, kaupallistumisen ja Crazy Gangin kautta. Kirja valottaa ansiokkaasti muutaman suomalaisen esimerkin kautta, minkälaista on olla pelaajana suurseurojen akatemiassa, ennen kuin se käyttää lukijansa Stellalla ja päätyy lopulta kysymään viimeisen kysymyksensä: voiko jalkapallo muuttaa maailmaa?

Kirja avaa valtavan määrän näkökulmia brittifutikseen. Hieman David Goldblattmaiseen tapaan kirjassa on pieniä kaikuja siitä, että aihealueesta halutaan kertoa kaikki tai ainakin kaikki olennainen. Kyseisessä missiossa ei toki kukaan voi onnistua, mutta kirja pistelee varmasti suomalaisten brittifutis -utelikkojen sydämiä eri puolilta. Kirjan eri näkökulmista isompaa kieppiä ottavat saatellaan turvallisesti vähintäänkin oikeaan double-deckeriin. Päätepysäkkinsä jokainen valitsee itse. Omalta osalta brittifutis solahtaa kirjahyllyssä goldblattien (joista toki se toinen tuhat sivuinen on vielä kesken) väliin. Uskon palaavani vielä hymyissä suin jonkin futisknopin,- tarinan tai -tunnelman sieltä tarkistamaan.

Viinikuvaus: Stellaa reippaasti tuopin yli valutettuna