Sukupolvikokemuksena huuhkajat

Sateisella stadikalla oman pakin perseen kautta putattu oma maali ratkaisuottelussa Unkaria vastaan oli vain jäävuoren huippu. Suomi pelasi hyvin tai surkeasti siinä, missä muutkin, mutta kaverit juoksivat aina loppusuoran kovempaa. Maajoukkue oli kuin kirottu ja matsien päättyessä makuhermoihin oli syötetty monta lusikallista kalanmaksaöljyltä maistuvaa maailmaa.

-Miten helvetissä tässä nyt taas näin kävi?

Suomi tulee kahden maalin takaa Tšekkiä vastaan tasoihin ja 3-3 -tilanteessa Shefki Kuqi pukkaa apposellaan ammottavan maalin ainoaan neliöön, josta pallo ei voi mennä maaliin. Siinä tönöttää Petr Čech. Peliä ei olisi ollut montaakaan minuuttia jäljellä. Tšekki iskee tilanteesta seuranneesta hyökkäyksestä taululle 4-3 -lukemat ja voittaa ottelun. Suomen kisaunelmien ruska varisee aiempien jo reippaasti maatumaan päin olevien lehtien päälle. Yksittäisten otteluiden muistot hämärtyvät, mutta polttavana tunnejälkenä jomottaa se, että usein olisi ansaittu enemmän, kunnes sitten kohdalle osuu historiallisen helppo lohko: silloin pelataan kuin ei olisi jalkapalloa koskaan pelattukaan eikä edes ansaita mitään ja rallatellaan jo hyvissä ajoin laulukuoroon. Kaiken tämän välillä penkin päässä käy kotimaista ja ulkomaista vuorovedoin, mutta mikään ei pure. Potkupallolla irvailevilla on koko ajan parempi käsi.

Siksi kylmä hiki puskee läpi, kun historiallisen EM-kisapaikan jälkeen samaan MM-karsintalohkoon tarjoillaan Ranskaa, Ukrainaa, Bosnia Hertsegovinaa ja Kazakstania. Ensimmäisen ottelun tasapelin jälkeen takaraivossa kumisee, että nyt, jos hävitään Ukrainalle, niin homma alkaa olla paketissa.  Oli vain suonenveto ja päiväuni, joka tulee hetkenä minä hyvänsä päätökseensä, ja kun Ukraina lopulta sohii pallon maaliin ja Paulus Arajuuri moukaroi pallon tolppaan ja huuhkajat painavat vimmatusti päälle, mutta eivät vaan saa maalia aikaiseksi, niin siinä ei ole mitään uutta, ja kun Teemu Pukki revitään vyötäisiltä kenttään ja palloa viedään pilkulle, silmissä vilisevät kaikki kauden aikana nähdyt missatut rankkarit ja kun palloa kaivetaan Ukrainan verkosta, niin ohimoilla välähtää, että ylivoimallakin ottelu voidaan vielä hävitä, ja kun lisäajalla pallo kiepsahtaa kohti Suomen maalin takakulmaa eikä laskeudukaan sivuverkkoon, vaan Jesse Jorosen näppeihin, ja kun ottelu sitten siihen päättyy, niin muistaa, että maailma on nyt futismaajoukkueen kannattajille eri. Edellisten sukupolvien traumat eivät yllä tähän päivään. Vuoro on vaihtunut.

Sitten Pukki, Arajuuri ja Rive käyvät kameran edessä virnistelemässä ja manaavat sitä, ettei peli kulkenut ja kahden pinnan sijaan kasassa voisi olla neljä tai kuusi: se uppoaa sukkana. Futispainajainen on ollut päättyneenä jo vuosia, mutta vielä sen varjot lymyilevät alitajunnan onkaloissa, ja kun sitten laskeskelee, että Bosnia -awaysta ja kotoa Ukrainasta tarvitaan todennäköisesti kuuden pisteen potti, niin ensin katse lasittuu, mutta sittenhän sen ymmärtää, että sole poika mikhään. Rive hoitaa niin kuin aina tähänkin asti.

Viinikuvaus: katkeransuloisesta makeaan

Veritaksella. Takuuvarmaa viihdettä.

Veikkausliigan alkumetreillä FC Inter Turku on tyypillisen toiveikkaassa tilanteessa. Talven aikana tehdyt hankinnat yhdistettynä tuuletettuun valmennusportaaseen lupaavat hyvää kautta. Pelaajamateriaalin puolesta joukkue saattaisi hätyytellä kärkisijoja, mutta sitä on vielä vaikea arvioida, miten peli lopulta lähtee rullaamaan. Avausottelun 6-2 -ilottelu antoi positiivisen signaalin. Interin kärjessä häärännyt trio Njazi Kuqi, Timo Furuholm ja Guy Gnabouyou vaikutti pysäyttämättömältä. Ilmoille nousi ajatus, että olisiko tässä koko veikkausliigan tulivoimaisin hyökkäystrio? Lisäksi Benjamin Källmann täydensi vaihdosta tullessaan hyökkäystä miehekkäästi.

Arki iski heti seuraavassa pelissä KuPSia vastaan. Tasaisessa pelissä kuopiolaiset olivat kliinisempiä viimeistelyssä ja korjasivat koko pistepotin. Kahden ottelun jälkeen Inter haki edelleen asemiaan. Pelkät kotivoitot eivät tuo paikkaa auringossa, vaan myös vieraissa olisi onnistuttava.

Kotimaisen pääsarjafutiksen turkulaiset mitalitoivot

MIFKiä vastaan Interin loukkaantumisten puhkoma puolustuslinja oli kysymysmerkki. Enteenomaisesti Aleksei Kangaskolkka karkaa Interin puolustukselta ja vie maarianhaminalaiset johtoon heti ottelun alkuminuuteilla. Jatko ei luvannut sen parempaa, sillä MIFK pääsi helpohkosti kääntämään pelin Interin keskikentän ohi. Seurauksena tästä oli, että jo valmiiksi haastavaan paikkaan heitetty mallia ’kootut teokset’ oleva puolustuslinja joutui ottamaan vastaan vieraiden täydessä vauhdissa tulevia hyökkäyksiä. Lisäksi puolustuslinja oli välillä melko korkealla, jolloin se kutsui pelaamaan vaarallisia palloja selustaansa. Turkulaisten onneksi MIFK ei onnistunut tätä ilmeistä Akilleen kantapäätä lopulta kunnolla hyödyntämään.

Ottelun kulku kääntyi, kun Julien Faubertin pitkä syöttö tavoitti Njazi Kuqin, joka otti pallon taiturimaisesti alas ja survoi oman laukauksensa paluupallosta pallon maaliin. Ennen maalia alhaalta tiiviillä puolustuksen ja keskikentän nelikolla hyökkäyksiä vastaanottaneet maarianhaminalaiset vaikuttivat vaarallisemmalta joukkueelta. Interin peli asettui maalin jälkeen paremmin uomiinsa. Faubert löysi tilaa MIFK:n kärkien takaa, josta hän rakensi peliä pitkillä ja tarkoilla syötöillä MIFK:n laitapakkien taakse. Syötöt olivat laadukkaita ja sen seurauksena MIFK valui alemmas eikä se päässyt enää nopeasti kääntämään peliä kohti Interin puolustuslinjaa.

Toisella puoliajalla Inter varioi hyökkäyspeliään myös pitkien pallonhallintajaksojen ja lyhyiden syöttöjen avulla. MIFK jatkoi vetäytymistään ja vaikutti, että heille riittäisi piste tästä ottelusta. Kuqille siunaantui vielä toisella jaksolla avopaikka, mutta tällä kertaa hän ei saanut kunnon osumaa palloon. Pisteet tasattiin. Inter oli alkuvaikeuksien jälkeen lähempänä ottelun voittoa.

FC Interin Kevin Mombilo ja MIFK:n Brian Span mitalijuoksussa

Interillä on nyt kasassa voitto, tasapeli ja tappio. Kaksi kotiottelua nähneenä seuraavat havainnot:

+ Hyökkäyskalustolla on voimaa ja taitoa ratkoa pelejä. Inter pystyy hyökkääjiensä yksilötaidolla naaraamaan pisteitä niistäkin otteluista, joissa se on pelillisesti altavastaaja

+ Interin laitapakkien taitotaso riittää siihen, että ne pystyvät tukemaan hyökkäyksiä.

+ Julien Faubertin rooli keskikentän pohjan pelinrakentajana toimi MIFKiä vastaan erittäin hyvin. Faubert pystyy siirtämään pelin painopisteen pitkillä tarkoilla syötöillä nopeasti vastustajan puolustuslinjan selustaan

+ Inter pystyy rakentamaan peliä myös nopeilla lyhyillä syötöillä

-  Keskikentän puolustuspelaaminen ailahtelee. Tarvetta olisi Interin omalle Casemirolle tai N’Golo Kantelle, joka ensisijaisesti rikkoisi ja hidastaisi vastustajan pelinrakentelua.

- Keskikentän tasapainottomuuden takia Interin puolustajat joutuvat kovalla vauhdilla tulevien hyökkäysten paineistamiksi.

- Interin puolustuslinja on pelannut verrattain korkealla ja vastustajien on ollut helppo pelata palloja Interin selustaan. Henrik Moisander ei ole pystynyt selustaan jäävää tilaa täyttämään. Puolustuslinja voi pelata korkealla silloin, kun koko joukkue prässää vastustajan kenttäpuoliskolla. Tässä onnistuminen vaatii sen, että kaikilla hyökkäyspään pelaajilla on motivaatioita tehdä töitä myös puolustussuuntaan.

- Interin pelaajat käyvät paljon pieniä palavereita keskenään pelin aikana. Kaikki eivät siis ole pelisuunnitelmassa vaikuttaneet olevan vielä samalla sivulla

Sitä mihin suuntaan kausi tästä lähtee, on vaikea vielä ennakoida. Inter ei ole saanut loukkaantumisten takia ideaalikokoonpanoaan kentälle. Mikäli vahvuudet tulevat koko kauden ajan olemaan hyökkäyspelissä, ja haasteet puolustuspelissä, takaa se, että Turussa tullaan näkemään viihdyttävää pääsarjajalkapalloa kaudella 2017. Kärkikahinoihin päästäkseen Interin on joukkueena hitsauduttava vielä paremmin yhteen ja löydettävä tasapaino puolustus- ja hyökkäyspelin välillä. Joukkuepelin on noustava yksilöiden taidon tasalle tai mielellään jopa vähän sen yli.

Viinikuvaus: viihdyttävää turkulaista jalkapallosirkusta

Suomen Milanon nälkävuodet

FC Inter on turkulaisen jalkapallon nuori nousukas

Lauantaina ratkaistiin se, että FC Inter jatkaa myös ensi kaudella veikkausliigassa. Tämä tarkoitti sitä, että toinen turkulainen joukkue TPS pelaa sarjaporrasta alempana. Leikkisästi on heitetty, että Turku olisi Suomen jalkapallomaailman Milano. Milanossa on nyt nälkävuodet. Muutamia vuosia takaperin molemmat turkulaiset seurat kisasivat veikkausliigan mitalisijoista. Sen jälkeen on alkanut hyvin perusteellinen pelillinen rämpiminen, jonka seurauksena TPS lähti divariin ja Inter on palloillut veikkausliigassa putoamisen ja säilymisen rajamailla.

TPS:n ja Interin vastakkainasettelu perustuu siihen, että TPS nähdään perinteisenä kasvattajaseurana ja Inter on nopeaan tahtiin rahalla rakennettu uusi seura. Molemmissa näkemyksissä on reilusti totuuspohjaa. Omilta junnufutisvuosilta muistan, miten FC Interin junnut yleensä voitettiin, mutta TPS:n junnujen kanssa oli haastavampaa. Piirijoukkue -kuviot olivat vahvasti tepsiläisten hallussa. Valmentajana oli tuolloin nykyinen TPS:n valmentaja Mika Laurikainen. Jollain tavalla varsinaissuomalainen jalkapallo oli läpeensä tepsiä, joten Interin tuleminen mukaan on varmasti tuulettanut rakenteita. Silti mitään ei voida ottaa pois siltä arvokkaalta työltä, mitä TPS:ssä on tehty turkulaisen ja suomalaisen jalkapallon hyväksi. Siksikin on sääli, etteivät molemmat seurat pelaa ensi kaudellakaan pääsarjassa.

Pohjois-pohjanmaalta alle kouluikäisenä Turun seudulle muuttaneena en suoraan kasvanut tietyn seuran kannattajaksi. Muistan kuitenkin, että ensimmäiset paikan päällä katsotut futismatsit olivat Interin pelejä ykkös- ja kakkosdivisioonassa. Ehkä edulliset ja toisinaan ilmaiset liput vaikuttivat tähän. Nuorena futisfanina minua viehätti se, että Interillä oli kourallinen ulkomaalaisia pelaajia. Oli Niccaa, Marceloa, Steven Polackia ja Lee Isaacia. Halusin nähdä näyttäviä harhautuksia, hienoja maaleja, värikkäitä persoonia ja hyökkäävää jalkapalloa. Interin pelitapa oli viihdyttävän hyökkäävää ja teknistä, jonka karikatyyri oli Mika-Matti Paatelaisen myöhemmin TPS:ään tuoma tiiviiseen puolustamiseen ja pitkiin korkeisiin avauksiin perustuva jalkapallo. TPS on omissa mielikuvissa ollut aina muutenkin puolustuspelaamiseen ja hyvään taktiseen joukkuepeliin nojaava joukkue.

TPS on perinteikäs turkulainen urheiluseura

Erikoismiehiä

Jos alkuperäiset milanolaiset, Inter Milan ja AC Milan, ovat olleet alavireisiä viime vuosina, niin Turussa paatti raapii tällä hetkellä pohjaa niin, että rohisee. Interin pohjalaudat ovat olleet liian pitkään huoltamatta. Siihen että vene saattaa upota, herättiin vasta tällä kaudella. Kovan kohinan saattelemana ja nopeana elvytyksenä tuotiin sisään Shefki Kuqi, joka toi sisään muutaman muunkin. Itse uskoin, että Kuqi herättää joukkueen. Moni muu oli sitä mieltä, että nyt joukkue viimeistään upotetaan. Tosiasiassa molemmat olivat väärässä. Taso pysyi Kuqeineen suunnilleen samana. Ehkä joukkueen varsinainen solmu ei ollut se, ettei tahdottu pelata hyvin ja voittaa, vaan se, ettei oikein tiedetty, miten tulisi pelata. Talvitauolla solmu on nyt mahdollista avata ja tuoda joukkue jälleen kotimaisen jalkapallon kärjen tuntumaan. Kuqi totesi karsintojen jälkeen olevansa Suomen ”Special One”. Sikäli kun hän Turussa jatkaa, niin heti ensi kaudella on näytettävä muuta kuin niukasti riman alta menevä loikka. Erikoismiehelle paikka on vapaa, mutta pusku ei saa nyt osua suoraan maalivahtiin.

TPS lähti kaudella 2014-2015 pohjaa kohti kuin Kursk konsanaan. Divariin mentiin sen verran reippaalla marginaalilla, että putoaminen saattoi lopulta olla aika odotettu lopputulema. Alkukausi alkoi TPS:llä samoissa merkeissä neljällä voitottomalla ottelulla. Kurssi kääntyi, mutta jälkiviisaana voidaan sanoa, että suora nousu hukattiin ensimmäisissä peleissä. Mielenkiintoista olisi myös tietää, että miten tosissaan ja milloin TPS:ssä oikeasti halutaan palata veikkausliigaan. Veikkausliiga kuitenkin kaipaisi pikaisesti stadin derbyn lisäksi myös toista yhden kaupungin sisäistä mittelöä. Mansesta sellaista ei ole näköpiirissä, joten veikkausliigan pöydässä on kiljuvin kirjaimin plaseeraattu paikka TPS:lle.

Viinikuvaus: Väriltään sinimustavalko –raidallinen. Tuoksussa perinteitä ja rahaa. Joko hieman kypsymätön tai sitten liian pitkään samassa astiassa kypsytetty. Kysyntää riittää, joten tuote kuntoon.

Kuvat: 

1. Sam Kelly, https://www.flickr.com/photos/samlkelly/3976142764

2. Sam Kelly, https://www.flickr.com/photos/samlkelly/3976136496