FC Inter-KuPS: kalakukkoa perunapellolla

Interin huivi nousi tällä kertaa kauden avauksen kunniaksi sisätiloissa järjestetyn kisastudion pöydälle. Korona ei päästänyt meitä vielä katsomoihin, mutta sen ei toki tarvinnut tarkoittaa sitä, etteikö kauden avausta voisi juhlistaa muutoin. Niinpä nojauduimme isommalla porukalla nojatuolien ja sohvien seinuksiin, kun FC Inter Turku avasi Veikkausliigakauden KuPSia vastaan. Cupin välierätappion aiheuttama levottomuus ei ollut vielä aivan laskeutunut, vaikka väliin oli mahtunut yksi voitettu harjoitusmatsikin. 

Kausi 2021-2022 käyntiin sisäilmastudiosta

Pelin alla klikkilinkkien takaa avautuvat statistiikat näyttivät, että Interin suhteellinen pelaajabudjetti oli laskenut kanssakilpailijoihin nähden. Lisäksi KuPS:n kerroin vedonlyöntimarkkinassa rullasi reilusti alaspäin vielä aivan ottelun alla. Interin toppariosasto oli huhujen mukaan menossa kokonaan uusiksi. Todellisuudessa toppariosaston lisäksi pelisysteemi sorvattiin sinimustien osalta poikkeukselliseen muotoon. Pelissä riitti sinimustien kannattajille perhosia.

Sitten peli poljetaan käyntiin ja Inter ottaa sen noin vain hallintaansa. Veritaksen nurmi, jota omassa kisastudiossamme muun muassa raviradan kaltaiseksi kuvattiin, ei ehkä taaskaan tehnyt kunniaa kotimaiselle futikselle, mutta kenttä oli molemmille joukkueille sama. Kuopiolaiset vetäytyivät joko pelisuunnitelmansa tai pakon sanelemana. KuPS myös rikkoo suhteellisen paljon, mutta sillä lailla savolaisittain vekkulimaisesti, että korteilta vältytään. 

Kellossa on kymppi, kun Jesper Engström on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta hän ei saa aseteltua jalkaa sopivaan asentoon, kun Timo Furuholm siirtää pallon Engströmille avopaikkaan. Sinimustien seuraavat läheltä piti tilanteet tulevat Taiki Kagayaman lapikkaasta ja siitä, kun Benjamin Källman raavitaan nurin rangaistusalueella. KuPS:n yritelmät ovat enemmän sääpallo-osastoa. Pallon alle ei vain löydy sopivaa sateentekijää.

KuPS saa pallon maalin, kun Arttu Heinonen lakaisee palloa alakulmaan. Henrik Moisander ei palloon ehdi, mutta sitä kohti hyökkää vielä paitsiossa piileskellyt Urho Nissilä, joka kipittäessään Moisanderin torjuntalinjalla päästää myös pallon jalkojen välistä maaliin. Homma puhalletaan paitsioksi ja pian tämän jälkeen pelin ensimmäinen puoliaika myös päättyneeksi.

Kahvimuki polttelee vielä sormia, kun Ruudun intensiivisemmäksi käyvä selostus viestii, että pallo on saatu jälleen maaliin. Tarkempi kuulostelu osoittaa vielä sen, että kyseessä on keltamustien maali. Niinpä ruudun ääreen kiirehtii useampi maalin missannut kahvittelija. Sikäli ilmiö ei ihan tavaton ole livenä nähdyistä matseistakaan. Aina ei ehdi maaliksi takaisin katsomoon, mutta jos niitä näin saadaan aikaiseksi, niin täytyy lisätä temppu tämän kauden temppukirjaan. 

Hidastuksilta todellisuuteen piirtyvä maali on sitten sitäkin sykähdyttävämpi. Otso Virtanen syöksyy katkaisemaan pystysyöttöä ja nekkaa palloa eteenpäin. Saaliilla on ensimmäisenä Interin Juho Hyvärinen, joka lähettää kauniin sateenkaaren kaaren piirtävän pallon KuPS -maalin takakulmaan. Eurosport kamaa. Mietityttämään jää ainoastaan se, että jos Virtanen olisi saanut enemmän jerkkua purkuun, niin olisiko Hyvärinen lähtenyt pussittamaan saksipotkua vasemmalla vai oikealla jalalla? Englantia vastaan vastaavassa tilanteessa Zlatan Ibrahimović valitsi oikeanpuoleisen työkalunsa.

Maalin jälkeen KuPS saa momentuminsa ja se painaa pelin väkevästi Interin päähän. Muutamia maalia povaavia aihioitakin on ilmassa, mutta aivan härskeille maalipaikoille KuPS ei pääse ja oikeastaan se kiteyttää KuPS:n pelillisen haasteen. Se ei ole riittävän vaarallinen hyökkäyskolmanneksella, ja Interin Noah Nurmi-Martti Haukioja klaaraavat Moisanderin tukemana puolustuksen keskustan niin kuin tällä kombinaatioilla olisi pelattu aina ennenkin. José Riveiro vie pelin taktisen puolen.

Interin lähes virheetön puolustuspelaaminen ja Veritaksen perunapelto väsyttävät vierailijat, ja noin seitsemänkymmenen minuutin kohdilta Interillä on paremmat paikat. Pöytäkirjaan ei Valakarin ja Furuholmin sanailun, lipunmyyntikojun päältä lähtevien armadalaisten rytmikkäiden kannatushuutojen ja Moisanderin ja Haaralan kolisteluiden lisäksi maalien muodossa tule mitään lisää. Sinimustien voitto hälventää suurimmat tummat pilvet Veritaksen yltä (jos niitä nyt lopun viimein siellä olikaan). Kuopiolaisille jää enemmän mietittävää ja sellaisella hitsipillille töitä, joka tuosta materiaalista vielä polttaa voittavan joukkueen.

Peli oli tasaista vääntöä, mutta Interillä oli selvästi paremmat maalipaikat

Kauden avaus Turussa on lupauksia herättävä ja toivottavasti blogissakin päästään pian tekemään havaintoja vihreiden muovipenkkien päältä. Imu katsomoihin on kova.

Viini: perunapeltoviini 

Kun jalkapallo kävi rikki

José Mourinhon potkuissa olisi ollut yhdelle päivälle kerrakseen futisuutista, mutta klikkilinkit eivät juuri ehtineet vanheta, kun näytöille pomppii välähdyksiä ja kommentteja uudesta superliigasta. Viestit olivat painoltaan sellaisia, että tämä vaikuttaa menevän sukkana läpi. Ensimmäinen reaktioni oli melankolinen: tähänkö nyt oikeasti on tultu? Kokonaisuus avautuu rivi riviltä raadollisempana. Suurseurojen omistajat ovat laskeneet, etteivät he tarvitse muita enää, vaan suunnittelevat oman kutsuihin perustuvan sarjansa, jossa heidän rikastumisensa on kilpailullisesta menestyksestä riippumatta taattu. Kansallisissa sarjoissa voidaan sitten käydä ylivoimaisilla resursseilla heittämässä kärryn pyörää ja markkinoimassa superliigaa. Business casessa oli laskettu, että suurseurat tarvitsevat lisää pelejä, mutta eivät ketä tahansa, vaan toisiaan vastaan.

Tällä haavaa superliiga lässähti

Lopputulemasta riippumatta tiesin, että minä seuraan omia joukkueitani: FC Inter Turkua ja Leeds Unitedia. Tässä järjestyksessä. Valkoisen baletin näyttämön olen jo osittain sulkenut ja superliigan skenaariossa laudat lyötäisiin lopullisesti oviin ja ikkunoihin. Ajatusketjun johdannaisena mielessä käy myös, että eivätkö kannattajat loppujen lopuksi valitse absoluuttisesti itse, mitä sarjoja ja joukkueita seuraavat? Jalkapallon markkinat ovat kuitenkin globaalit ja suurseurat imevät rahaa kaikkialta maailmasta. Neitseelliset markkinat ja kasvupotentiaali ovatkin pitkälti siellä, mistä vain harva kannattaja pystyy edes kerran tai kaksi kaudessa lentelemään paikan päälle peliä katsomaan. Raha liikkuu TV-oikeuksissa ja fanitavaran myynnissä. Täydet stadionit ovat pienempi siivu siitä potista, jonka suurseura rahana vaihtaa, ja kun omistajien intressit ovat nimenomaan sisään tulevan rahavirran maksimoinnissa, saavutaan kummallisiin risteyksiin. Omistajia ei välttämättä kiinnosta jalkapallo tipan tippaa. Heille on ihan sama, että täyttyykö Old Trafford Englannissa vai vuokrattu stadion jossain päin Aasia. Sillä on merkitystä kumpi tapa tuottaa enemmän. Kummasta kääritään paremmat TV-rahat, oheismyynnit ja kummassa tavassa lippujen hinta voidaan sovittaa (lue: nostaa) mahdollisimman tuottavalle tasolle.

Superliiga vaikutti jenkkityyliseltä NHL:n, NFL:n tai NBA :n tapaiselta konseptilta. Ottelutapahtumista olisi varmasti rakennettu suuren luokan spektaakkeleja. Tästä hetkestä katsottuna superliigan puuhamiehet eivät olleet ymmärtäneet edes vähää alusta sitä, miten syvälle juurtunutta jalkapalloa kulttuurillisesti ja historiallisesti on. Se oli suurin virhe ja haluan uskoa, että superliiga kaatui juuri tähän. Ohiveto ei koskenut nimenomaisesti urheilua viihteenä, vaan ihmisten elämää perustavanlaatuisesti. Jalkapallo tulee usein ensin ja elämä on silloin vain osa sitä. Siksi superliiga hankkeena politisoitui etenkin Englannissa.

Valioliigaan tämänhetkistä sarjataulukkoa katsellessa väkisinkin herää kysymys, että miksi Tottenhamin (kuudes), Liverpoolin (seitsemäs) tai Arsenalin (yhdeksäs) tulisi päästä pelaamaan suuremmista palkintorahoista kuin Leicesterin (kolmas) tai West Hamin (neljäs)? Juventus otti juuri pataan Atalantalta ja tämän siivittämänä Atalanta porskutti sen ohi sarjataulukossa. Urheilun ja osin liiketoiminnankin periaatteista katsottuna tuntuu vieraalta se, että isoilla resursseilla (jotkut jopa vuodesta toiseen) alisuorittavat seurat ansaitsisivat mitään erityiskohtelua. Hyväntahtoista naureskelua ne ansaitsevat, kunnes saavat kilpailullisen tasonsa resurssien mahdollistamalla tasolle. Toki he saavat myydä pelipaitojaan ympäri maailmaa niin paljon kuin pystyvät. Ei sitä kukaan ole heiltä ottamassa pois.

Kansalliset sarjat ja UEFA iskivät väkevästi vastapalloon. Tosin on ymmärrettävä, että heillä oli myös taloudellinen intressi varjeltavana, vaikka he saivatkin käteensä todelliset valttikortit:

Valtti 1: laji on olemassa kannattajia varten

Valtti 2: ansainnan tulee perustua kilpailulliseen menestykseen.

Ensimmäinen kortti olisi auennut superliigalaisille pienen tutkimuksen avulla ja toisessa olisi voinut konsultoida suomalaisia lätkäihmisiä. UEFA:n on nyt kuitenkin tarkasteltava kriittisesti myös omia mallejaan, sillä seuraava superliiga on varmasti jo pöytäkirjoissa. Rahan ja vallan tavoittelun lisäksi superliiga oli oire nykymallien riittämättömyydestä. Siksi sitä ei voi peittää laastareilla, vaan se on jotain, mikä täytyy tuntea ihollaan niin kauan kuin meillä on jalkapalloa ja siihen liittyviä asioita päätettävänä.

Viini: kontaminoitui vauhdilla

Leeds United -Liverpool FC: kylmää ja kuumaa

Leedsin ja Liverpoolin kilpailulliset intressit kolhaisivat toisiaan kunnolla 1960-luvulla. Sekä Don Revien Leeds että Bill Shanklyn Liverpool olivat tiukassa lennossa ja ne kilpailivat samoista taivaspaikoista. Yksi kilvoittelun kuumimmista pisteistä oli vuoden 1965 FA Cupin finaali. Liverpool vei matsin nimiinsä 1–0. Joukkueiden suhteen kannalta vielä merkittävämpi ja edelleen joukkueiden välejä määrittelevä ottelu oli 1969 Anfieldilla käyty mestaruuden ratkaissut ottelu. Leeds tarvitsisi vähintään pisteen voittaakseen sarjan. Liverpool tarvitsi voiton pitääkseen mestaruushaaveet elossa. Ottelu päättyi 0–0 ja tämä tarkoitti sitä, että Leeds nappasi mestaruuden Liverpoolin nenän edestä. 

Ennen kyseistä ottelua Don Revie oli ohjeistanut joukkuettaan tervehtimään Liverpoolin fanaattisimpien kannattajien Kop-päätyä, mikäli mestaruus ratkeaisi. Leedsin pelaajien juhliessa mestaruuttaan omien kannattajien edessä Revie vielä muistutti asiasta ja niinpä Leedsin pelaajat Bremnerin johdolla kävivät tervehtimässä Kop -päätyä. Huliganismin nousun vuosina tämä oli riskaabeli siirto, mutta Revie oli lukenut Liverpoolin jalkapallokaupungin sielunmaisemaa hyvin. Kop -pääty otti Leedsin hyvin vastaan, ja kannattajat katsomossa juhlivat yhdessä Leedsien pelaajien kanssa mestaruutta. Tapauksella ja ottelulla oma paikkansa molempien seurojen historiassa. Tuosta hetkestä alkaen joukkueilla ja sen kannattajilla on ollu keskenään tietty kunnioitukseen perustuva side.

Legendat Don Revie ja Bill Shankly

Välit lähtivät viilenemään päin 1973, jolloin joukkueet pelasivat Anfieldillä jälleen mestaruudesta. Kotiyleisö teki vihansa vierasjoukkuetta kohtaa selväksi. Liverpool voitti ottelun 2–0 ja marssi lopulta mestaruuteen. Vuotta myöhemmin Brian Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nyrkit heiluivat. Ensin Johnny Giles heitti sivukoukun Kevin Keeganiin. Giles selvisi keltaisella kortilla. Sitten sekä Liverpoolin Kevin Keegan että Leedsin Billy Bremner lensivät nyrkkeilymatsinsa jälkeen suihkuun. Tiettävästi Keegan oli luullut, että juuri Bremner oli losauttanut häntä aiemmin nyrkillä ja päätti maksaa kalavelkansa. Jalkapalloliitto ruokki molempia pelaajia 11:sta ottelun pelikielloilla, mikä hiekoitti heti alkuun Cloughin taivalta Leedsissä. Clough oli ottanut lyhyeksi jääneen, mutta intensiivisen Leeds-uransa agendalle seuran maineen ja pelityylin (dirty Leeds) puhdistamisen.

Kapteenit Kevin Keegan ja Billy Bremner

1980-lukua kohti mentäessä Leedsin siipi taipui ja se painui lopulta divareiden kurimukseen. Liverpool eli tuolloin omaa kulta-aikaansa ja suoran kilpailullisen asetelman puuttuminen laimensi seurojen välejä. Leedsin palatessa 1990-luvulla pääsarjaan sitä ja Liverpoolia yhdisti viha Manchester Unitedia kohtaan. Vuonna 1992 Manchester United tarvitsi Anfieldilla voiton pitääkseen itsensä Leedsin kannoilla mestaruustaistelussa. Liverpool voitti ottelun 2-0 ja The Kopista kuului jälleen Leeds -chäntit. Sittemminkin Leedsin ja Liverpoolin kohdatessa ”Stand up, if you hate ManU” -chäntti on kuulunut laululistaan. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Takaisin tähän aikaan

Katsoin joukkueiden kauden ensimmäistä matsia olut -lasin takaa pubissa. Ottelun seuraaminen oli jotenkin epätodellista. Alusta asti kilppariin vetäytyvien ja aikaa pelaavien lutoneitten, millwallien ja wiganeiden sijaan Leeds pelasi supertähtiä vilisevää Liverpoolia vastaan, joka ei todellakaan tullut peruuttelemaan. Leeds oli lyhyeksi jääneen kesätauon jälkeen ikään kuin matkustanut toiseen todellisuuteen. Se oli jotenkin hämmentävää ja tunsin myös jonkinlaista melankoliaa siitä, että divarivuodet olivat nyt takanapäin.

Kausi käynnistyi vauhdikkaasti

Ottelu potkaistiin käyntiin. Rankkari ja Mohamed Salahin salamamaali nostivat kylmää hikeä puseroon, mutta kun Leeds tuli ensin kerran ja sitten vielä toisenkin kerran tasoihin, oli helppo uskoa, että tämä tapahtuu kolmannenkin kerran. Toki 4–3 tappio jätti hapansilakanmakua suuhun, mutta tuossa ottelussa Leeds osoitti sen, että se pelaa aivan oikeassa sarjassa. Marcelo Bielsa alleviivasi pelisuunnitelmassaan myös sitä, ettei Leeds tule Valioliigassa luopumaan pelillisestä identiteetistään. Siksi se on voittanut kuluvalla kaudella paljon uusia futiksen ystäviä puolelleen ja hiljalleen irvileukojen huutelut naivista pelitavasta ovat vaienneet. Totuus löytyy sarjataulukosta.

Murder- vs. Heavy metal -ball

Tulevassa Leeds-Liverpool-ottelussa on vähän samaa klangia kuin Leedsin ja Manchester Cityn -ottelussa. Liverpoolilla painaa pohkeissaan Mestareiden liigan hapot. Tosin Liverpoolin tippuminen sieniliigasta tarkoittaa sitä, että sen kaikki panokset ovat nyt Valioliigan -pelipöydällä. Leeds voi lähteä otteluun käytännössä paineettomasti ja sillä on lähtökohtaisesti vain voitettavaa. 

Leedsin kokoonpano on viimeisissä otteluissa ollut kauden parhaassa kuosissa. Pienenä huolenaiheena on Cityä vastaan Fernandinhon sikamaisen taklauksen kohteeksi joutuneen Raphinhan tilanne. Rennesistä Leedsiin ryöstetty Raphinha on osoittanut olevansa yksi Valioliigan parhaita pelaajia ja jo itse ottelun kannalta olisi sääli, jos brassi jää pehmittelemään lihaksiaan. Bielsalla on kuitenkin heittää Helder Costa ja Jack Harrison laidoille eli mahdottomaksi tilanne ei Raphinhasta riippumatta äidy. Leeds voi voittaa ottelun ja pitää ainakin kannattajiensa salaisen haaveen jopa europelipaikoista hengissä. Liverpool on taasen klassisen pakkovoiton edessä, koska se on odotuksiinsa nähden alisuorittanut Valioliigassa ja se joutuu tosissaan venymään, mikäli aikoo ensi kaudellakin pelata Mestareiden liigaa. Yhtä kaikki. Ottelussa vauhdista ei tulla tinkimään, kun Jürgen Kloppin Liverpool paukuttaa heavymetalli -futistaan ja Bielsa auraa murhapallollaan näkymää siihen, minkälaista jalkapallo tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Viini: räjähteleviä makuja, nopeita lihassoluja ja rumpujen pauketta