Veikkausliiga 2015 - suomalaisen jalkapallon vai HJK:n tragedia?

Veikkausliigan viimeinen kierros lähti mestaruustaistelun osalta käyntiin mielenkiintoisesta tilanteesta. Niin SJK:lla, RoPsilla kuin HJK:llakin oli mahdollisuus mestaruuteen. SJK:lle riittäisi mestaruuteen voitto, RoPSille riittäisi mestaruuteen voitto, jos SJK ei voittaisi, HJK tarvitsisi voiton ja konttaamista sekä SJK:lta että RoPSilta. SJK siirtyy ottelussaan johtoon. RoPS naputtelee 2-0 johdon tauluun hyvissä ajoin ensimmäisellä puoliajalla. Se on vahva viesti siitä, että HJK:n kuuden kauden mittainen mestaruusputki olisi tulossa päätökseen. HJK missaa rankkarin.

Ilmat ovat kylmenneet sen jälkeen, kun Astana areenalla iskettiin hyinen jääpiikki HJK:n ja suomalaisen jalkapallon nahkaan. Sen jälkeen itänaapurista tuli HJK:lle vastaan liikaa rahaa, resursseja ja materiaalia.  Katse kääntyi Euroopasta kotimaahan. Syttyisikö HJK pettymysten jälkeen vielä dominoimaan veikkausliigaa? Ei syttynyt. Siinä hetkessä, kun Euroopan ovet HJK:lta sulkeutuivat, haistoivat kilpakumppanit pohjanmaalta ja pohjoisesta veren. Täsmähankinnat saattavat tuoda hetkellistä nostetta, mutta pitkäjänteinen menestys vaatii pitkäjänteistä työtä ja kehittymistä. Mestaruuksia ei voiteta, jos motivaatiossa annettaan tasoitusta: HJK:lle tarjotaan nyt oppia traagisella tavalla.

Itse toivoin HJK:n kampeavan vielä loppukauden aikana mestaruuteen, koska pyöritteli sitä miten päin tahansa, SJK:ta tai RoPSia on vaikea vielä nähdä suomalaisen jalkapallon tulenkantajina Euroopassa ja mestareiden liigassa. Lähdetään vaikka alkuun siitä, että kummallakaan joukkueella ei taida olla mahdollisuutta pelata euro-otteluidensa kotiotteluita varsinaisella kotistadionillaan. Hienoja otteluita ja elämyksiä on tietysti tarjolla SJK:n ja RoPSin faneille. Tuhkimotarinoille on aina omat sivunsa, mutta mikä mahtaa olla niiden hinta suomalaiselle jalkapallolle tällä kaudella. Se jää nähtäväksi.

Toiset puoliajat pyörähtävät käyntiin. Kello käy SJK:lle, sitten RoPSille ja vasta sitten HJK:lle.

Viinikuvaus: tuhkimotarinoita, ailahtelevaa motivaatiota, huolta ja järkkyviä valta-asemia

EM-karsinnat: toivoa tulevaan

Pohjois-Irlanti -ottelu päättää Suomen kahdet arvokisakarsinnat kestäneen tarinan kaaren. Pallo karkasi jalasta jo hyvissä ajoin. Tulos on pettymys. Tulos on tyypillinen. Viimeisistä karsinnoista on mahdollista ottaa paljon oppia. Sikäli kun jatkossa aidosti tahdotaan kisoihin, tulee väärään suuntaan lähtevään kurssiin reagoida nopeasti ja voimalla. Suomen ei tarvitse pelata näyttävää jalkapalloa edes Färsaaria vastaan. Suomi voi pelata karseaa ja negatiivista futista. Se tuo pisteitä. Se voi vielä tuoda riittävästi pisteitä. Se antaa tuomarille Suomen johtaessa vaikeassa vierasottelussa  0-1 mahdollisuuden puhaltaa rankkarin, joka sinetöisi yllätysvoiton.

Väliaikainen koutsi toi heti kahdessa pelissä enemmän pinnoja, mitä kansainvälisellä kokemuksella kuorrutettu projektivalmentaja kuudessa ottelussa. On jollain tavalla jopa helpottavaa ettei viimeiseen otteluun jäänyt Färsaarten varaan laskettua oljenkortta. Nyt pöytä on puhdas ja katse edessäpäin. Nykyisenkaltaista lohkoa ei välttämättä saada enää vuosikymmeniin. Asioiden sattumanvaraisesta kulusta voidaan spekuloida sen verran, että kaikkien aikojen karsintalohko osui ironisesti Suomalaisen maajoukkuejalkapallon mahalaskuun: toisenlainen leikkaus olisi tarjonnut Suomella EM-kisapaikan hopeavadilla. Ei Jari Litmasta, ei Sami Hyypiää eikä jalkapallouransa maalirikasta juhlavuotta viettävää Mikael Forssellia. Ei Joonas Kolkkaa kipittämässä laidalla tai Shefki Kuqia rymistelemässä vastustajan maalia kohti. Tämä joukkue on parhaimmallaan seuraavissa ja sitä seuraavissa karsinnoissa.

Craig Cathgart juoksee keskityksen maaliin olympiastadionilla. Kamera suuntaa juhlivaan vihreäpaitaiseen faniryhmään. Jalkapallokevät kukkii vitoskorista EM-kisoihin rynnineelle Pohjois-Irlannille: momentum, riittävä tahto ja taito. Tärkein niistä on tahto. Suomi saa puolittaisia paikkoja. Ei osu ja uppoa. Tärkein niistä on tahto. Ville Jalasto niputtaa miehekkäästi Pohjois-Irlannin laitapakin. Vapari. Seuraavasta tilanteesta Paulus Arajuuri junttaa pallon häkkiin. Nyt oli muutamaan minuuttiin riittävästi tahtoa. Markku Kanerva ei häviä näissä karsinoissa kenellekään.

Gijonin ihme hautautuu hiljalleen futissyksyn viimaan ja kylmään tihkuun. Fanit puhaltelevat käsiinsä. Katsomo tyhjenee. Viimeiset huudahdukset kiipeävät vielä stadionin reunojen ylitse ja vaimenevat pakkasta vartovassa yössä. 

Viinikuvaus: syyssadetta ja toivoa

Pala Kaakkois-Aasiaa Turussa

Syyskuun 26:s päivä pelattiin Turussa Kaakkois-Aasialaisille suunnattu jalkapalloturnaus Asian Football Friendly Cup Finland. Itse olin paikalla hyvän ystäväni kutsumana. Turnaus järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa. Aiemmin turnaus on pelattu joitain kertoja Helsingissä. Kuntoilun ja hauskanpidon lisäksi turnauksen tavoite on luoda yhteisöllisyyttä Suomen aasialaisyhteisöjen välille.

Tänä vuonna turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta:

Vinateam (Porvoo)(Vietnam)
TiTa Turku (Turku)(Vietnam)
FC Singha (Vantaa)(Thaimaa)
ViSu (Helsinki)(Vietnam)
FC Tiger (Kokkola/Rovaniemi)(Myanmar)
Old Vinateam (Porvoo U40)(Vietnam)

Joukkueet jaettiin kolmen joukkueen lohkoihin ja lohkojen kaksi parasta pääsi välieriin. Välierien voittajat pelasivat illalla vielä finaalin. Pelaajille osallistumisen ehtona oli, että piti olla juuriltaan vähintään puoliksi Kaakkois-Aasialainen. Joukkueet olivat nimellisesti rakennettu tietyn maalaisista pelaajista, mutta käytännössä joukkueissa oli pelaajia ympäri Kaakkois-Aasiaa.

Aamun pelit pelattiin Kupittaan hiekkatekonurmilla. Kuvassa ViSun pelaajat suuntaamssa Old Vinateamia vastaan tehdyn maalin jälkeen keskiympyrää kohden

Kupittaan hiekkatekonurmilla puhallettiin matsit alkamaan yhdeksältä aamulla. Osalla oli aika lailla unihiekkaa vielä silmissä, sillä Helsingistä oli paikan päälle lähdetty aamu viiden tuimaan. Pelit olivat hyvähenkisiä tapahtumia. Edellisellä kerralla tunteet olivat lopulta käyneet niin kuumina, että kahinoitakin oli syntynyt. Nyt matseista ja pelaajista pystyi aistimaan, että turnaus halutiin viedä kunnialla loppuun. Turnauksen taso oli suunnilleen kotimaisen 3-4-divarin tasoa. Joukkueiden välille erot syntyivät suurelta osin fyysisen kunnon ja yhdessä treenaamiseen käytetyn ajan pohjalta. Alkulohkoista lauluun lähtivät thamaalaistaustainen FC Singha, jolla oli ollut vaikeuksia löytää yhteistä treeniaikaa ja hieman vanhempaa ikäluokkaa edustava Old Vinateam.

Välierät pelattiin Impivaaran jalkapallohallissa. Kentän pienen koon vuoksi peli oli välierässä nopeampitempoisempaa, mitä alkulohkoissa. Välierissä jatkosta tippuivat pääosin myanmarilaisista koottu FC Tiger ja vietnamilaistaustainen ViSu. FC Tiger pelasi teknistä ja väliin näyttävää, mutta hieman tehotonta lyhytsyöttöpeliä. FC Tigerilla oli välillä haasteita myös vastata vastustajien fyysiseen peliin. ViSu tippui tiukan väännön jälkeen rankkareilla Vinateamille.

Toinen finalisti ratkaistiin rankkareilla Visun ja Vineateamin välillä

Turnauksen ja pienen rahapalkinnon vei lopulta nimiinsä kotikaupungin oma seura TiTa Turusta. Joukkue pelasi suoraviivaista ja nopeaa futista. TiTa pelasi hyvin yhteen ja joukkueen keskinäinen kommunikointi vaikutti olevan erittäin hyvää. Joukkueella oli myös pari selvää pelillistä johtajaa, jotka suitsivat joukkuetta eteenpäin. Siitä ei varmasti myöskään ollut haittaa, että aamun herätys ei ihan niin raskaasti iskenyt oman kylän poikiin: TiTa voitti turnauksen ansaitusti.

Turnauksen voittanut TiTa (valkoisissa) kulmaväännössä Myanmar-taustaisen FC Tigerin kanssa

Jalkapallo tuo ihmisiä yhteen. Asian Football Friendly Cup Finland-turnaus jatkobileineen on hyvä esimerkki siitä. Jalkapallo on aina jalkapalloa. Tällä kertaa turnauskahvilassa vain myytiin jääkahvia, riisiä, paistettua lihaa ja vietnamilaista lihapatonkia.

Viinikuvaus: yhteisöllisyyttä, makeaa chiliä ja soijaa