Valioliigan roolijako

Valioliiga on pyörähtänyt hyvän kierroksen eteenpäin. Joukkueet ovat kaivaneet ensimmäiset lähtökuoppansa. Povattu Manchesterin kaksoisvoitto on vahvasti raiteillaan. Yllätyksenä kuitenkin se, miten hyvä Manchester City tällä hetkellä on. Cityn vastustajien maaliverkot ovat venyneet siihen malliin, että analogiat valioliigan ja la liigan erityisluonteista ovat vaikenemassa. Valioliigassakin pystyy paukuttamaan maaleja barcamaisesti melkein neljän tehdyn maalin keskiarvolla.

Manchester City - West Bromwich -ottelun ensimmäinen vartti herätti siihen, että maailman paras seurajoukkue majailee tällä hetkellä Manchesterissä. Josep Guardiola on sen sinne vaivihkaa nurkannut ja City vaikuttaa pysäyttämättömältä. Etenkin kun Arsenalia vastaan pelatussa matsissa jopa tuomaritkin seurasivat vaaleansinisten huilunsoittoa.

Jose Mourinhon Manchester United saa vielä yhden momentumin. Se on Manchesterin derby joulukuussa Old Traffordilla. Mikäli täysi pistepotti jää Mourinhon pussukkaan, voidaan vielä avata keskustelua mestaruustaistelusta. Muussa tapauksessa laliigamaisesti peli on selvä ennen kuin vuosi vaihtuu, sillä eletään kautta, jossa 0-0 vierastasapelit eivät kanna mestaruuteen asti.

Tottenham ja Chelsea viettävät siestakautta, jonka päässä häämöttävät paikat mestareiden liigaan. Tottenhamin mestaruusvaunut rymistelevät ohi kahtena edellisenä kautena. Mauricio Pochettinon naamasta sen näkee. Chelsean Antonio Conten puvun taskusta ei täksi kaudeksi löydy enää kania tai kyyhkystä. Arsenal on Arsenal ja Liverpool on Liverpool. Toinen niistä päätyy toisen edelle valioliigassa.

Mancester Cityn ylivoima saattaa viedä mielenkiinnon. Mainittakoon kuitenkin se, että Burnley on ollut tympeä vastus melkein kaikille, Crystal Palace tulee vielä nousemaan pois pahnojen pohjalta ja täksi kaudeksi valioliigaan nousseet joukkueet näyttävät tulleen jäädäkseen, joten shokkiputoamisia on tyrkyllä. Tulee mieleen, että näinköhän Wayne Rooney päättää uransa championshipistä käsin? Tragediaa, draamaa ja komediaa on näytillä kakkossalissa, jos jokin ärsyke herättää vaaleansinisestä hypnoosista.

Viinikuvaus: vaaleansinistä, päihdyttävää ja pettävää

Huuhkajat -kaikkien aikojen karsinnat 16/17

Avauskierros

Suomi aloittaa MM-karsintansa sateisessa Turun illassa Turkkia vastaan. Viime karsintojen totaalipettymyksen varjo on hiljalleen haihtunut ja tunnelma on varovaisen optimistinen. Karsinnoilta odotetaan hyvää starttia ja kannattajien suunnalta kuuluu paljon ”ottelu joka pitää voittaa”-suuntaista kommentointia, vaikka vastassa on lähtökohtaisesti selvästi vahvempi joukkue. Toivo kisapaikasta ei ole kariutunut historian tai edellisen karsinnan taakasta. Ei vaikka tämän kertainen lohko on selvästi aiempaa vaikeampi.

Markku Kanervan johdolla Suomi avaa kyynisen vetäytyvällä taktiikalla. Turkki hallitsee peliä, mutta ei saa luotua vaarallisia tilanteita. Asetelma miellyttää ”jos edes kerran elämässäni näkisin Suomen arvokisoissa”-ajattelevaa suoraan tulokseen katsovaa joukkoa. Etenkin kun Turkin pelaajat alkavat pelin edetessä selvästi turhautumaan. Ensimmäisen puoliajan lopussa Suomi saa luotua pari hyvää tilannetta, mutta pallo ei löydä maaliin asti. Karsintojen ensimmäinen puoliaika on lupauksia herättävä.

Toiselle puoliajalle peli rytmi muuttuu. Suomi lähtee pelaamaan aktiivisemmin, mikä lisää peliin viihdyttävyyttä ja toisaalta osoittaa sen, että Kanerva ja huuhkajat hakevat kotiottelusta voittoa. Suomi esiintyy pirteästi ja saa luotua tilanteita, mutta sydäntä kylmää joka kerta, kun Turkki pääsee vauhdilla iskemään Suomen puolustuslinjaa vastaan. Riittääkö meidän rahkeet oikeasti tähän?

Suomen hallitessa peliä Cenk Tosun pääsee kuin varkain ja toisaalta jopa hieman odotetustikin iskemään Turkin johtoon. Viimeisten vuosien karsintamatsien filmi pyörii kyynistyneen fanin silmillä. Ero taitotasossa on juuri tämän verran kallellaan vierasjoukkueelle. Edessä siintävä tappio tuntuu myös pieneltä kuoliniskulta koko karsinnalle.

Pelin rytmi pysyy samana ja Suomi nousee tasoihin. Maailma vaikuttaa taas hetken oikeudenmukaiselta paikalta, kunnes Suomelta ensin hylätään maali ja Turkin Tosun käy tekemässä toisen maalin, kun peliä on jäljellä enää noin kymmenen minuuttia. Tulee mieleen, että kuinka monta ruoskaniskua jalkapallojumalat ovat Suomen maajoukkueelle säätäneet ja paljonkin niitä oikeasti on vielä jäljellä. Se mikä aiemmin tuntui vaikealta, näyttäytyy nyt mahdottomana. Tämä on nyt nähty. Tämä oli tässä.

Suomen tasoitusmaali vie kaiken kontrollin. Euforinen ilo ja riemu sokaisevat todellisuuden, jossa tämä oli ”ottelu joka pitäisi voittaa”-kategorian tapahtuma. Epäuskoisuuden vallassa vielä nopea katse linjatuomarin suuntaan siltä varalta, että tässä olisi vielä joku ansa asetettuna. Ei ole. Peli on 2-2. Se päättyy 2-2, vaikka lopussa vaikuttaa, että tuomari tahtoo ratkaisullaan pitää voiton avaimet turkkilaisten käsissä.

Lyhyeksi jäävät yöunet eivät tässä kohtaa paina. Kaikki oli tämän arvoista.

Lohkon tilanne avauskierroksen jälkeen:

Kroatia 1-1-0-0 2-0 3

Islanti 1-1-0-0 2-0 3

Suomi 1-0-1-0 2-2 1

Turkki 1-0-1-0 2-2 1

Kosovo 1-0-0-1 0-2 1

Ukraina 1-0-0-1 0-2 1

Kroatia ja Islanti avaavat omat karsintansa hyvin ja Suomessa alkaa optimistinen spekulaatio siitä, että nämä olisivat Suomen päävastustajat näissä karsinoissa.

Kaikkien aikojen karsinnat

Paljon jäi vielä tarinaa kertomatta. Lähtökohtaisesti karsintojen vaikeimmassa ottelussa Kroatian vieraana Suomi nousee viimeisillä minuuteilla tasoihin. Kroatia on ollut tehoton ja antanut Suomelle tähän mahdollisuuden. Tulos on millä tahansa standardilla todella huikea ja on yksi kaikkien aikojen kovimmista. Pisteitä on toki vain kaksi, mutta Suomi on osoittanut kahdessa ottelussa kyvykkyyttä tehdä tulosta. Suomi ei mene enää kategoriaan lupauksia herättävä esitys ja paljon positiivisia elementtejä, mutta 0 pistettä.

Suomi on jonkin verran pulassa nopeaa, taitavaa ja hyvin taistelevaa Kosovoa vastaan. 0-0 tilanteessa minuutit laukkaavat armottoman nopeasti. Ottelun lopussa Teemu Pukki pääsee kuitenkin rouhimaan irtopallon maalin ja Suomi ottaa tarvittavat kolme pistettä. Esitys ei vakuuta, mutta näinhän jalkapallomaailman suuruudetkin usein pelaavat: ne jauhavat omaa peliään ja ratkaisevat ottelut lopussa, kun vastustajan peli alkaa herpaantumaan. Kosovolla on lopussa vielä paikka tulla tasoihin, mutta he eivät siinä onnistu. Marginaali taidossa, kokemuksessa ja pelikypsyydessä on kääntynyt Suomelle. Ottelun tiimoilta nostetaan kuitenkin perustellusti huoli siitä, miten tuleva kotiottelu selkeästi Kosovoa vahvempaa ja voittoputkessa olevaa Islantia vastaan tulisi päättymään.

Hyvä tuloskunto ei näyttäydy enää suonenvetona, kun Suomi kukistaa Tampereella hetkessä jalkapallomaailman tähdistöön nousseen piskuisen Islannin. Suomi on todella näin hyvä eikä tuloksia voi enää kiistää. Kanerva on osoittanut jälleen taktista kypsyyttä tuomalla Islantia vastaan fyysisemmän kokoonpanon. Alexander Ringin yläkulmaan lennättämä vapaapotku-maali on harvinaista herkkua suomalaisille jalkapallofaneille, mutta se sopii todella hyvin kokonaiskuvaan. Jalkapallomaajoukkue on kuin puskista rakentamassa samanlaista tuhkimotarinaa, mikä ollaan nähty jo lentopallossa ja jalkapallossa. Suomi on karsintalohkonsa ainoa tappioton joukkue.

Lohkon tilanne neljän ottelun jälkeen:

Islanti 4-3-0-1 7-1 9

Suomi 4-2-2-0 5-3 8

Kroatia 4-2-1-1 4-2 7

Ukraina 4-2-0-2 4-4 6

Turkki 4-1-1-2 3-7 4

Kosovo 4-0-0-4 0-6 0

Viinikuvaus: alahyllyltä positiivinen ja lennokas yllätys

Valioliigakausi 2017-2018 -laatutakuu

Iso ratas on napsahtanut liikkeelle. Valioliiga alkoi. Ei ehkä niin hehkutettuna kuin mitä viime kaudella, jolloin säihkyvimpien aurojen valmentajat löysivät yksi toisensa perässä sumusaarille. Toisaalta valioliiga on tällä kaudella viime kautta vaikeampi voittaa. Josep Guardiola, Antonio Conte, José Mourinho ja Maurcio Pochettino ovat saaneet hioa pelisysteemiään yhden kauden pidempään. Pala palalta joukkueet heijastavat täydellisemmin sitä ideaalia, jonka luomiseen suurten valmentajat ovat laittaneet kaiken sen, mihin he voittamisessa uskovat. Toinen kausi on sikäli armoton, että menestystä on tultava niin, että se tuntuu tai ledivalot syttyvät stadionilla ja johdattavat takaoven kautta ulos. Kaikki eivät voi voittaa, mutta se ei silti käy selitykseksi.

Chelsealle yskähti. Ketjut olivat liian öljyssä ja tippuivat. Conte vaikutti melkein koko matsin poissaolevalta. Oliko Conte kenties Milanossa vai muuten vain ajatuksissaan? Herätyskello täytyy Stamford Bridgellä saada soimaan saman tien, koska tällä kaudella pelkkä kirivaihde ei riitä. Mestaruus on tulosvetoinen projekti, jonka on käynnistyttävä heti ensimmäisestä ottelusta. Chelsea epäonnistui lähdössä ja nyt sillä on painetta onnistua illan ottelussa Tottenhamia vastaan. Kärki karkaa muuten jo kuuden pisteen päähän.

Manchester City otti avauskierroksella rutiinivoiton. Vielä jäi spekuloitavaa siitä, että oliko ilman turbovaihdetta otettu voitto vaaleansinisten hyvyyttä vai Brighton Hove & Albionin heikkoutta. Tottenham oli vaarallinen ja vakuuttava. Manchester United suvereeni. Mestaruus ratkaistaneenkin juuri näiden kolmen kesken.

Tällä kaudella yllätykset nähdään yksittäisissä otteluissa, mutta kokonaiskuvaa ne tuskin pääsevät leimaamaan. Valioliigan kärki on niin vahva, tasainen ja laadukas, että se on ketunlennosta haaveileville liikaa. Stereotyyppisesti Liverpool tullee menettämään johtoasemansa useamman kerran tälläkin kaudella ja Arsenal ailahtelee. Siksi niiden mestaruus on paikka mestareiden liigassa.

Viinikuvaus: loppuun asti hiottua, tasaista, laadukasta ja hieman yllätyksetöntäkin

Pari sataa miljoonaa sinne tänne

Neymarin ennätyssiirto PSG:hen valaisi jalkapallon estradilta varjoihin ja katveeseen jääneitä nurkkauksia. Raha ei haise. 222 miljoonaa euroa voi tuntua hassuttelulta, mutta tosiasiassa PSG:lle kyseessä ei taloudellisesti ole kovinkaan kummoinen riskisijoitus. Neymarin mukana tuoma globaali kiinnostus ja brändiarvo tuotteistuksineen tulevat todennäköisesti muutamassa vuodessa kattamaan ja ylittämään niin siirtokulut kuin sen huikean palkan, jota brasilialainen seurassa nostaa. Neymaria ei olisi hankittu, jos ennuste olisi toisenlainen.

Kiinnostava tulokulma on myös YLE:n kolumnissa esiin tuotu ajatus siitä, miten Neymarista rakennetaan osa Qatarin poliittista ja kaupallista brandia. Ajatusta on viety jopa niinkin pitkälle, että jalkapallon rooli osana Qatarin PR-strategiaa ehkäisee mahdollista sotilaallista uhkaa naapurimaiden suunnalta. Tähän valtapoliittiseen peliin Neymarin siirto imeytyy mukaan. Siirto toistaa tuttua mantraa: jalkapallo on maailman kuva.

Huippufutiksesta keskusteltaessa välillä kuuluu huokailua siitä, miten asiat olivat jotenkin rehdimmin, vähemmän kaupallisemmin ja urheilullisemmin ennen. Jalkapallo elää kuitenkin maailman pulssilla siinä määrin, että vanha mielikuva suoraan raksalta peliin tulevasta brittilädistä, joka painaa pari maalia, vetää matsin päätteeksi savukkeen ennen kuin karkaa pubiin kippaamaan kymmenkunta pinttiä, liimautuu väistämättä osaksi jalkapalloromantiikan kiiltokuvakirjaan. Sitä tulevat sukupolvet voivat sitten halutessaan ironinen tai nostalginen hymy huulilla selailla. Niin kauan kuin jalkapallo bisneksenä kasvaa, kasvavat myös siirtokorvaukset ja palkat. Lisäksi näkyvyysaddiktit sponsorit tulevat jatkossakin lapioimaan otsa hiessä rahaa huippufutiksen uuniin. Se on maailman ja jalkapallon väistämätön suunta. Pallo on kuitenkin edelleen pyöreä

Jalkapallo on jalkapalloa. Aloituspotkut ovat Euroopassa päivä päivältä lähempänä. Neymarin siirroon kiinnostavin puoli on, miten se vaikuttaa futisjoukkueiden valta-asemiin ja PSG:n pelilliseen ilmeeseen. Tätä spekulaatiota ja siihen linkittyvää analyysiä seuraisi myös mielellään. Istutetaanko Neymar Pariisissa oikeaksi laitahyökkääjäksi vai sorvataanko hänelle vapaampaa kymppipaikan roolia? Nostaako Neymar PSG:n vihdoinkin aivan eurooppalaisen huippufutiksen aallon harjalle? Saiko Barcelona pienen kuoliniskun jo ennen kauden alkua vai hioutuuko joukkue nyt paremmin yhteen? Jotenkin tarinan kaareen on kirjoitettu Barcelonan ja PSG:n kohtaaminen mestareiden liigassa tällä kaudella ja kun se tapahtuu, aion olla ruudun ääressä.

Viinikuvaus: katalonialaista tulisuutta, pariisilaista eleganssia ja brasilialaista sambaa

Eurokesästä senttikesään?

Suomalainen seurafutis löi pallonsa vesiesteeseen. MIFK hävisi odotetusti Legia Varsovalle. 0-3 tulos kotikentälle ei ole par -tason suoritus, vaan se meni reilusti tuplabogin puolelle. MIFK ei saanut mitattua kotiedustaan käytännössä mitään ulos, vaan puolalaisvieraat ratkaisivat koko otteluparin ensimmäisen 45:n minuutin aikana. Seurojen budjeteissa, pelaajamateriaaleissa ja perinteissä toki on eroja, mutta kylmä fakta on, että Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintaotteluita pelattiin ke-to -akselilla 50 kappaletta ja 0-3 on huonoin kotitulos, mitä missään otteluparissa nähtiin. Hallitsevan Suomen mestarin lisäksi vain Hibernians ja Nomme JK Kalju ottivat kotonaan kuokkaan samoin lukemin. Muuten sitten olikin lähtökohdista riippumatta tasaisempaa.

Toinen tuplabogi nähtiin, kun HJK suli helteisessä Tetovossa ja hävisi makedonialaiselle Shkëndijalle 3-1. Ottelu ei lähtökohtaisesti ollut helppo. Ongelmallisinta mielestäni kuitenkin on, että HJK johti peliä 0-1 eli sillä oli hetkellisesti kaikki valtit käsissään, mutta oikeanlaista voittavaa pelisuunnitelmaa ei silti löytynyt. Olkoonkin että HJK oli melkein koko ottelun vastustajaansa heikompi, mutta vastassa ei HJK:lla ollut Real Madrid tai Barcelona tai mikään niihin vertautuva suurseura. Tähtiin ei siis mitenkään ollut kirjattuna, että vastustajan pelillinen tai psykologinen yliote olisi niin vahva, että se vääjäämättä tulisi ohi ja tyylittelisi vielä kahden maalin voiton. Päinvastoin. Onnekkaaseen avausmaalin kätkeytyi ottelun mahdollinen haukkakohta eli peli olisi hyvinkin voinut kääntyä Suomen suurimmalle ja kauneimmalle. Näin ei kuitenkaan käynyt. HJK on Suomessa itseään suurempi seura ja sillä on tärkeä rooli Euroopassa suomalaisen jalkapallon lipunkantajana, joten viikon päästä on kasvojen pesun paikka. Ainoastaan jatkopaikka kelpaa.

VPS löi par -tuloksen. Brøndby oli kotiottelussaan odotetusti vahvempi. Kahden maalin tappio ei sinällään ole katastrofi, joskaan siinä ei ole mitään tarunhohtoista hehkuakaan. VPS:lle jää vielä ensi viikoksi pelattavaa, vaikka kuten aiemmassa blogitekstissä kirjoitin, se on työnsä jo Euroopassa tehnyt. Nyt on KiKy -tunnit meneillään.

Yleisellä tasolla ajateltuna Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintakierrosten ajankohtien pitäisi suosia suomalaisia joukkueita. Veikkausliiga on yksi harvoista jalkapallosarjoista, jossa on täysi tohina keskikesällä päällä. Suurin osa sarjoista odottaa vielä alkamistaan ja tästä on yksinomaan vedettävä se johtopäätös, että muiden sarjojen joukkueet ovat haavoittuvampia sille, että pelaajat eivät ole vielä täydessä tikissä eikä koko joukkueen pelinkään luulisi olevan vielä parhaimmillaan. Vuodet ovat kuitenkin jättäneet vähemmän muistijälkiä siitä, miten isompia kesäterässä olevia seuroja on kellistetty kuin niitä, joissa kääpiömaiden puoliammattilaisseurat pyörähtävät Suomessa, polttavat porukalla tupakat sekä ennen että jälkeen ottelun ja korjaavat palkintorahat ja jatkopaikat mennessään.

Samaan aikaan ruotsalainen Östersunds FK lyö eaglen ja voittaa Galatasarayn 2-0 ensimmäisessä europelissään ikinä. Vähemmästäkin alkaa vadelmavenepakolaisuus kiinnostamaan.

Viinikuvas: laimennettua puolalaista, makedonialaista ja tanskalaista

Eurokesä

Suomalaisen futiksen kurssi on sojottanut kohti kaakkoa jo turhauttavan pitkään. Sellaista ojittajaa ei ole löytynyt, joka kuivaisi sen suon, missä maajoukkue rämpii. Rakenteet ovat lahoja ja maajoukkue heiluu suomalaisen futiksen pellolla kuin variksenpelätin. Huuhkajat voivat tälle hetkellä hävitä melkein kenelle tahansa, mutta minkä tahansa joukkueen voittaminen on kärsimysten tie. Lapsenomainen toive siitä, että Suomi pääsisi edes kerran oman elämäni aikana arvokisoihin, on vaihtunut epämääräiseen kangastukseen Nations Leaguesta ja siinä piilevästä porsaan reiästä, joka mahdollistaisi jollekin heikommalle joukkueelle villin kortin kisoihin. Matka on yhtä pitkä kuin ennenkin, vaikka reittiin on saattanut tulla muutoksia.

HJK:lla menee melko hyvin. Suomen suurin on nyt Suomen suurin ja se näyttää rymistelevän kohti mestaruutta. Mestaruus avaa jälleen mestareiden liigan portit, jotka ovat juuri HJK:lle hieman raollaan. Kylmä fakta on se, että muilta ne ovat toistaiseksi kiinni. HJK näytti myös luonnetta pudottaessaan Connah Quay Nomadsin pienen kompastumisen jälkeen. Toki skeptikko kysyy, että miksi Suomen suurimman ja kauneimman piti jo tässä vaiheessa näyttää luonnetta? Seuraavan kierroksen vastustaja makedonialainen Shkëndija leimautuu väkisinkin kategoriaan, josta HJK:n tulisi päästä eteenpäin. Muuten eurokesä jää lyhyeksi ja märäksi.

VPS toi hetkellisen sateen menestystä ja parempia futisaikoja janoaville suomifutis -faneille. Vaasalaiset pudottivat itseään isomman slovenialaisen NK Olimpija Ljubljanan tiukan taistelun jälkeen. Se oli hieno suoritus ja tavallaan VPS on hommansa Euroopassa tehnyt, vaikka keskivertoa mielipuolisempi kaveri saattaa vielä uskoa, että hyvässä vireessä olevat vaasalaiset vetävät piikkimaton tanskalaisen Brøndby IF:n eteen. Jalkapallossa on tilaa ihmeille ja unelmille eli VPS:n eurokesä jatkuu niin kauan kuin se jatkuu.

SJK vei huonon vireensä Seinäjoelta Eurooppaan. Se on sääli. Sarjataulukkoa katsoessa voi todeta SJK:n hävinneen kauden tärkeimmän ottelunsa 6.7 OmaSp -Stadionilla. Ottelusta voisi vääntää pitkääkin pilkkavirttä, mutta tosiasiassa SJK:n hävitessä pienemmälleen, hävisi koko suomalainen jalkapallo. Ottelu oli yksi surullinen klapi lisää siihen märkään puukasaan, jota on suomalaisessa jalkapallossa kasattu jo pitkän aikaa. Vieressä tönöttävä kuiva kasa on huomattavasti pienempi.

Sitten on vielä IFK Marienhamn. Saarelle matkustaa keskiviikkona kymmenen kertaa arvokkaampi KP Legia Varsovaa otteluun, jollaista ei saarelaisten jalkapallohistoria taida tuntea. Ottelu on hiukan kuin kummitusjunan kyytiin lähtisi. Ihan ei tiedä, mitä uskaltaisi toivoa tai pelätä. Vaikean alkukauden jälkeen maarianhaminalaiset ovat saaneet koneita käyntiin. Puolassa jalkapallon pääsarja ei ole vielä alkanutkaan. Siinäpä ne kortit ovat, joilla saarelaiset pelaavat. Muu pakka laulaa nuotiolaulua.

Viinikuvaus: taiteilee hennossa historiassaan ja saa makunsa vaasalaisista aromeista

Valkoinen baletti: Ronaldolla tai ilman

Millenium -stadionin pukukoppien lattiat ovat hädin tuskin ehtineet kuivua, kun eurooppalaisen huippufutiksen uumenissa vellovat maanjäristysaallot. Cristiano Ronaldo ilmoitti siirtohaluistaan hieman sen jälkeen, kun sensaatio- ja klikkilehdistöjen otsikot kiljuivat veronkiertoepäilyistä. Madrid on nostettu korkeimpaan hälytysvalmiuteen ja jokaisen eteen, jolle on varattu edes lyhyt sivuvirke Ronaldon elämänkerrasta, on tuotu punainen luuri. Langat ovat kiihkeästi laulaneet.

Kyseessä saattaa olla sopimussirkukseen liittyvä siirto, josta ulos pullahtaa rahasäkki pullollaan myhäilevä Ronaldo agentteineen, valtapeli mahdolliseen oikeusjuttuun liittyen tai Ronaldo saattaa oikeasti olla lähdössä. Mielestäni jalkapallomaailmaa määrittää edelleen yksi selvä lainalaisuus: yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Lainalaisuus pätee myös Ronaldoon tai vaikkapa Lionel Messiin. Cristiano Ronaldo on kiistatta yksi aikamme suurimmista urheilijoista. Hänen olemassaoloonsa kiteytyy urheilumaailmassa jotain niin poikkeuksellista, että sellaista emme välttämättä tule toiste näkemään. Kiistatonta on kuitenkin myös se, että Ronaldolla on huomattavasti vähemmän pelivuosia edessään kuin on jo takanapäin.

Ronaldon erinomaisuus viime kaudella perustui merkittävästi Zinedine Zidanen peluutukselliseen nerouteen. Ronaldo oli parhaassa tikissä juuri silloin kuin Real Madrid maailman parasta boksipelaajaa tarvitsi. Sen siivittämänä taskuun jäivät La Ligan ja mestareiden liigan voitot. Ehkä aika onkin kypsä yhdelle vuosikymmenen sensaatiomaisimmalle siirrolle. Takalukko on saatettu vaivihkaa jättää auki, vaikka Florentino Pérez muuta vielä vakuuttaakin.

Valkoisen baletin askeleet eivät mene solmuun, vaikka Ronaldo lähtisikin. Se muuttaa muotoaan ja voi olla, että baletti saa monipuolisemman esiintyjäkaartin, joka asettuu monsieur Zidanen johdolla aivan uudenlaiseen harmoniaan. Valta-asemat espanjalaisessa jalkapallossa ovat lähes kertakäyttöisiä. Jos vaaka Ronaldon lähdön jälkeen hetkellisesti kääntyisi Katalonian suuntaan, se olisi vain hetkellinen heilahdus loputtomien heilahdusten sarjassa, joissa uusia sankaritarinoita ja tragedioita synnytetään.

Viinikuvaus: kuninkaallisten harmoninen keitos; portugalilaisilla rypäleillä tai ilman

Vanha Rouva vs. Valkoinen Baletti

Vanhan Rouvan ja Valkoisen Baletin kohtaamisessa on kaksi polttopistettä:

1. Herrasmiesvaras Gianluigi Buffon ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa

2. Mikään joukkue ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa kahta kertaa peräkkäin

Mikäli jalkapallo rakentuisi kohtuullisuuden ja sankaritarinoiden epiikalla Buffon nostelisi tänään pokaalia ja vetäisi viimeisen rastin palkintokuponkiinsa. Buffonilla saattaa olla viimeinen mahdollisuus kohdassa yksi, kun Real Madrid tai joku muu jalkapallogalaksi tulee vetämään vielä viivan kohdan kaksi yli. Jalkapallojumalat eivät kuitenkaan tunne hyväveli -järjestelmään. Jokainen voitto on ansaittava viekkaudella, vääryydellä, taidolla tai onnella. Yksittäisessä ottelussa yksittäisen tapahtuman ja onnen rooli saattaa korostua, vaikka kentällä ovat maailman parhaat joukkueet parhaimmilleen viritettynä.

Zinedine Zidane lyö kaudesta vähintään PAR -tuloksen. Semiookoon. Tähtäimessä on kuitenkin birdie. Madridin maanisella jalkapalloviheriöllä se lienee paras mahdollinen tulos. Voittamisen aura kulkee Zidanen mukana, mutta tänään illalla hän kohtaa puolustuksen, jollaista ei ole kellään muulla.

Myöskään Massimiliano Allegri ei ole ”new kid on the block”. Kaksi vuotta sitten Juventus kävi ottelemassa parhaistaparhain -ottelussa Berliinissä. Kaikkien aikojen Barcelona oli tuolloin kuitenkin liikaa ja mestarivarkaat joutuivat palaamaan hiljaisina ja hävinneinä öljylamppujen valaisemiin pirtteihinsä. Tämän illan Juventus voittaisi kuitenkin Serie A:n kahden vuoden takaisen Juventuksen nenän edestä. Tämän illan Real ei välttämättä ole parempi, mitä kahden vuoden takainen Barcelona eli torinolaiset lähtevät illan kisaan paremmilta askelmerkeiltä, mitä kaksi vuotta sitten.

Ottelun ratkaisu saattaa löytyä pihan varjoisemmalta puolelta. Gonzalo Higuaínille ja Sami Khediralle ei ollut tilaa Madridissa, mutta Torinossa he ovat avainpelaajia. Álvaro Morata olisi kyllä kelvannut Torinoon, mutta istuu tänään kuninkaallisten penkillä. Illan pelikarttaan mahtuu ironinen pääseura-satelliittiseura -asetelma. Tarinan kaareen sopisi, että seurojen leikkauspisteissä kelluvat pelaajat olisivat osa ottelun ratkaisun ydintä. Tai sitten Juventus puolustaa itselleen voiton tai sitten Ronaldo – Ramos -akseli kääntää pelin kuninkaallisille.

Viinikuvaus: 2017 sadon parhaista paras

Eurooppa-liigan finaali: ilkeä noita vs. nuori prinssi

Illan finaalia värittävät pettymysten sävyt. Jose Mourinho sai Manchester Unitedin kurssin keväällä koholleen, mutta tiivis otteluohjelma ja kentältä pois nilkuttavat pelaajat jättivät Unitedin sarjassaan kuudenneksi. Tulppaanien maassa Rotterdamin lähiön kova Feyenoord vei kirkkaimman pystin yhden pisteen erolla AFC Ajaxiin. Solnan viheriön viereen on laskettu mittanauha, jolla mitataan sekä Unitedin että Ajaxin kauden onnistuminen. Tappiosta tulee suora hylkäys.

Mourinholle ottelu on ainakin näennäisesti erittäin vaikea. Unitedin pelin tähtikartta on täynnä pimeää. Pelaajia puuttuu lohduttoman paljon. Spartalaisesta harvennuksesta huolimatta United saatetaan kentälle ennakkosuosikkina. Mourinho on ’tulos tai ulos’-tyyppisessä tilanteessa. Ennen illan ottelua viivan alla on punaista eikä lukuja silmäilevä talousjohtaja ole kiinnostunut selityksistä.

Ajax on nuori hyväntahtoinen prinssi ja Mourinho ilkeä noita. Suuruuden vuodet Amsterdamissa on kätketty muiden legendojen hyllyyn, mutta nyt joukkue profiloituu hyökkäävää ja viihdyttävää peliä pelaavana nuorten pelaajien ykköskouluna. United on läikyttänyt rahaa viime vuosina surutta, kun taas Amsterdamissa on nostettu omien pelaajien arvoa ja myyty voitolla. Ajax on nuorten lupausten ihmemaa, kun taas United on keinoja kaihtamattomien gangstereiden VIP-pöytä. Perinteiden juurista on kasvanut kaksi hyvin erilaista puuta. Enemmän kieroon kasvanut on menestyneempi.

Mourinho parkkeera bussin tai jonkin muun kulkuneuvon. Nähtäväksi jää minkälaisen ja missä suhteessa vallitsevaan pelitilaan ja maailmaan. Ajax tulee ringissä tanssien ja yrittää ottaa lavan haltuun Paul Pogban, Zlatan Ibrahimovićin ja muiden VIP-vieraiden ihmetellessään pöydästään, miksi ovat päätyneet poikasten kanssa samaan yökerhoon. Illalla punaisessa kulmassa ottelee kyynisyys ja sinisessä hurmio.

Viinikuvaus: Perinteikäs, melankolinen ja kyynisesty maustettu kokonaisuus

Taikuri Simeonen tyhjä hattu

Vicente Calderónilla taikuri Diego Simeone saattaa nostaa hatustaan kanin tai kaksi. Terrierin hampaissa on tällä kaudella kuitenkin sen verran purentavikaa, että kuninkaallisten valkoinen ratsu askeltaa finaaliin. Cristiano Ronaldo uneksii lannistuneesta puolustuslinjasta ja kauniissa kaaressa takatolpalle liitelevistä keskityksistä, joita mestari siirtelee tyhjään maaliin samaan aikaan, kun jalkapallon ennätysten kirjaa pikakirjoitetaan uusiksi.

Simeonen hattu on tyhjä ja pisara vettä on päässyt punavalkoisten veren joukkoon. Perinteinen isoveli – pikkuveli -asetelma palaa Madridiin. Mestarit ovat lopulta mestareita ja haastajat vetäytyvät valtakuntaa reunustaviin metsiin nuolemaan haavojaan. Zinedine Zidanen marseillen-pyörähdys ja taktiset silmänkääntötemput vievät Real Madridin kansalliselta lavalta maailman päänäyttämölle. Valkoinen baletti on viime vuosina ollut siellä tuttu näky.

Atletico Madridin mahdollisuus piilee nopeassa avausmaalissa. Se saattaa tehdä toisenkin, mutta pelatessaan epämukavuusalueellaan eli hallitessaan palloa ja hyökätessään, on vaikea nähdä, että omaa maali varjeltuisi. Taikurikimaran ällistyttävin korttitemppu nähtiin jo Kataloniassa. Tänään sahataan kahtia siitä, mihin Santiago Bernabeulla viime viikolla merkkiviiva vedettiin.

Viinikuvaus: Perinteikäs, kuninkaallinen, mestarillinen ja ihanan ylimielinen 

Torinolainen pöydän putsaus

Vanhan rouvan ryöstöretki Monacon ruhtinaskuntaan meni viime viikolla askeleelleen merkille. Kortit iskeytyivät pöytään matemaattisen tarkasti. Punaisten valtit juuttuivat käteen ja katosivat merkityksettömään pinoon. Monaco on ahdistettu pöydän ahtaaseen nurkkaan ja kotiyleisö on vaeltanut tiluksilleen.

Tänään Juventus putsaa pöydän. Voitto olisi dominointia, mutta 0-0 koko skenen täydellistä hallintaa. Ruhtinaskunnan seurue saapuu Torinoon pelokkaana ja yrittää säilyttää nahkansa. Mustavalkoisten raitapaitojen mestarivarkaat hiiviskelevät varjoissa ja putsaavat lopulta pöydän. Vieraiden seurue joutuu palaamaan kotiinsa vähin äänin, rahoin ja vaattein.

Vanhan rouva menee jatkoon kiikkutuolissa torkkuen. Se osoitti, että jalkapallojumalten suotuisat tuulet pysähtyvät sen puolustusmuuriin kuin mikä tahansa kevätpuuska. Myötäinen tuuli kaikuu nyt Torinon luolissa. Siellä minne monta aarretta on kätketty.

Viinkuvaus: mestarivarkaan ja vanhan rouvan eliittiviiniä

Middlesbrough FC -askel ohi

Illan valioliiga -ottelussa samaan keitokseen keitetään äärimmäinen epätoivo ja pilkahdus mestaruuspystistä. Middlesbrough:n olisi pakko voittaa ottelu, jotta sillä olisi edes teoreettinen mahdollisuus uusia sarjapaikkansa. Vastus on pahin mahdollinen: Chelsea FC. Chelsea on valioliigan paras joukkue ja se ei varmasti halua jättää mestaruustaistelussa mitään sattuman varaan. Chelsea pystyisi voitolla nykäisemään seitsemän pisteen eron Tottenhamiin. Voitto tarkoittaisi sitä, että Chelsea saisi kolme ottelupalloa mestaruustaisteluun. Antonio Contelta on tällä kaudella lähtenyt jo niin monta ässä -syöttöä, että viimeisen pallon tappaminen tuskin olisi enää mikään ihmeteko. 

Pikemminkin odotettavissa olisi italialaisen kapellimestarin viimeinen pitkä, harkittu ja hallittu nuotti.

Aitor Karanka jätettiin Middlesbrough:n kyydistä maaliskuussa

Middlesbrough:n kausi toisintaa tyypillistä hissijoukkueen kaarta. Kausi alkoi hyvin, mutta iltojen lyhetessä ja pimetessä tiukat ottelut kääntyivät tappioiksi ja täyden pistepotin saaminen oli tuulimyllyjä vastaan taistelua. Aitor Karanka sai kenkää. Hänen tarinansa on ollut hyvin vivahteikas ja tästä kirjotinkin jo aiemmin: Middlesbrough -askel kerrallaan

Karankan lähtiessä Middlesbrough oli kolmen pisteen päässä säilymisestä ja nyt matkaa on illan ottelun jälkeen minimissään neljä pistettä, mutta suurella todennäköisyydellä seitsemän. MM-lätkän kirvoittamana koko suomalainen urheilupöytäseurue keskustelee tällä hetkellä valmentajista ja heidän vastuustaan. Milloin valmentajan pitää lähteä ja mitä kannattaa ottaa tilalle? Karankan kohdalla voidaan rakentaa case Claudio Ranierin paaluttamille perustuksille. Kiistämätön tosiasia on, että Middlesbrough oli huonossa tuloskunnossa. Karankan korvaaminen ei kuitenkaan parantanut tilannetta toisin kuin Ranierin kohdalla. Väistämättä tulee mieleen, että olisiko sittenkin fanien rakastamalla valmentajalla, joka on ensin pelastanut joukkueen putoamiselta englannin ykkösliigaan ja sitten kahdessa vuodessa nostanut sen pääsarjaan suurten ja rikkaiden joukkoon, ollut vielä mahdollisuus koota vielä kerran joukot yhteen ja rymistellä putoamismuurin läpi. Illan tulos asettaa valaistuksen tähän käsikirjoitukseen.

Kirjoitus on hyvä päättää Karankan oppi-isän Jose Mourinhon sarkastiseen kommenttiin:

“I think he deserves to be sacked,” he said. “In the first year he arrived, the team was going into League One and he saved the team.

“In the second year, he took the team to the play-off final at Wembley. In the third year he had direct promotion. So I think in the fourth year, he deserved to be sacked!”

Viinikuvaus: hiljalleen kypsytetty ja pilaantuneista rypäleistä siivilöity uuteen tynnyriin kesken käymisen pakotettu hapan sangria.

Kuva: By Christophe95 - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=27254518

Lainaus: http://www.express.co.uk/sport/football/780687/Jose-Mourinho-Manchester-United-Aitor-Karanka-Middlesbrough-Premier-League

Vanhan Rouvan Bridge

Hulppeat jahdit lilluvat Stade Louise II:sen liepeillä. Ruhtinaat odottavat vieraita kruunut ohimoillaan. Pelipöytä on kultaa. Se peilaa kortit isäntien nähtäviksi. Oveen koputetaan. Vieraat saapuvat sänkisinä mustissa tyylikäissä puvuissaan. He ovat olleet näiden pöytien ääressä jo pitkään ja ensi töikseen kultaiselle pöydälle rullataan musta liina. Tänään kukaan ei näe toisten kortteja.

Mestarivarkaat vievät tämän erän. Jalkapalloevoluutio on hionut raitapaitojen pelitavan vuosien saatossa eleettömän virheettömäksi. Sen puolustus näkee jokaisen merkatun kortin ja paljastaa bluffit kyynisellä tarkkuudella. Se osaa myös häikäilemättömän kivuliaasti astua tekopakkaa sekoittavan käden päälle. Vanha rouva luo pelipöydälle asetelmia, joihin kristallivalojen häikäisemät ruhtinaskunnan lipevät eksyvä kuin labyrinttiin.

Ruhtinaskunnan nuoret leijonat ovat jo kääntäneet korttinsa ja käyttäneet onnensa loppuun. Ne saattavat marssia hännät ojossa saleihin, mutta kun vanha rouva kääntyy, ne muuttuvat aroiksi leijonan pennuiksi. Taso huippujalkapallon ja todellisen huippujalkapallon välillä tulee lopulta ammottamaan valtavana kraaterina. Monacon mahdollisuus siinä, että sen hyökkäyspeli on maailman parasta ja vanha rouva unohtuu muistoihinsa kiikkumaan eikä huomaa lattialle karanneita leijonanpentuja.

Viinikuvaus: viinievoluution aallon harjalla helmeilevää torinolaista taidetta

El Derbi madrileño: mitä neljäs kerta sanoo?

Kevät on derbyjä derbyjen perään. Eurooppalaisen huippujalkapallon syke kiihtyy hallitsemattomana ja sitten arpa tuo Madridin suurseurat jälleen samalla starttiviivalle. Diego Simeone jättää palkintopöydälle hieman himmennyttä hopeaa ja Zinedine Zidane asettelee sieniliigan pöytäliinalle tiimalasin, jota ei käännetä, jos argentiinalaissparrajaa saa paremmat tuomaripisteet. 

Zidanen tiimalasi kellahti jo hetkeksi kumolleen El Clásicon käsistä karanneilla viimeisillä minuuteilla. Zidane on nähnyt varmasti painajaisia Luka Modrićin ja Marcelon edestä kirmaavasta Sergi Robertosta. Roberto Carlos olisi napannut Roberton paidasta, nykäissyt hänet tantereelle ja sitten pyytänyt anteeksi. Simeone olisi pelaajauransa aikana lanannut Roberton hymyissä suin ja korkeintaan ironisesti taputellut olkamusta. Nyt Roberto sai tyhjän kiitoradan ja lopulta Lionel Messi pääsi paistattelemaan ja traumatisoimaan kotiyleisön. Haava vuotaa vielä pitkään.

Real Madrid on Real Madrid. Suosikki pikkuveljeään vastaan. Taktinen asetelma on tuttu. Kuninkaalliset lähtevät hallitsemaan peliä ja punavalkoiset terrierit roikkuvat rajusti nilkoissa. Atletico Madrid lähtee kisaan omalta paikaltaan: kotimaisen sarjan kolmosradalta. Sen odotetaan aloittavan kolmantena, päättävän kolmantena ja tippumaan mestareiden liigasta vahvempaansa vastaan. Asetelma on odotusarvoltaan niin banaali, että markkinamies Zidane on jo lupaillut tuovansa ottelupariin jotain uutta. Tosiasiassa mitään uutta ei tarvita, sillä sota syttyy, kun pallo potkaistaan peliin. Katsomot ympäri maailmaa myydään täyteen, vaikka futisfanit istuvat penkeilleen vasta juuri ennen ottelun alkua.

Atléticolla on mahdollisuutensa, jos sen pelaajien taulu on intensiivisellä psykoterapialla saatu hapotettua tyhjäksi aiempien mestareiden liigan kohtaamisten jäljiltä. Lisäelementtinä tarvitaan hyvä ja onnekas hetki, joka tuo pari maalia. Sen jälkeen leuat kiinni akillesjänteisiin ja pohkeisiin niin kuin huomista ei tulisi. Kuninkaallisten lähtötelinettä keinuttaa se, että he joutuvat pelaamaan topparipeliä. Jose Mourinhon vitsaillessa nimeävänsä itsensä Manchester Unitedin kokoonpanoon eräälle tehtävistään vapautetulle Aitor Karankalle rakennetaan Florentino Perezin kuumaa linjaa. Tähän otteluun se ei kuitenkaan valmistu kuin kuninkaallisten legendankatkuisissa unissa. Myös Zidanen vihjaus ”jostain uudesta” on mielikuvana yhtä miellyttävä kuin puheen pitäminen vieraalla kielellä. Silti. Real Madrid on aina Real Madrid.

Viinikuvaus: poltettua verta, ranskalaisen lähiön eleganssia ja argentiinalaisen vesikauhuisen härän kiveksiä

Pohjois-Lontoon tasting. Uusi ja vanha maailma.

Pohjois-Lontoolaisessa viinikellarissa lasiin kaatuvat uuden maailman argentiinalainen Malbec ja vanhaa viiniherruuden ajoista muistuttava ranskalainen Merlot. Viinimestari Mauricio Pochettinon keittämässä Malbecissa elementit ovat tasapainossa. Aromit kutoutuvat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikilla osasilla on oma etukäteen nimetty paikkansa. Malbec on tuhti, mausteinen ja hieman tulinenkin. Ainoastaan lopussa piipahtava karkea pisto muistuttaa siitä, että paras vuosikerta todennäköisesti tulee toiselta puolelta Lontoota.

Merlot on viinikonkari Arsene Wengerin perinteisellä reseptillä valmistettu marjaisampi viini. Maut pistävät viinistä esiin enemmän yksittäisinä ja joskus ristiriitaisinakin kärkinä. Rypäleseoksessa vierailevina rypäleinä ovat chileläisten Sánchezien tiloilta tuleva Syrah ja saksalaisturkkilaisten Özilien tilalta tuleva vihreiden rypäleiden kuningas Riesling. Vieraiden rypäleiden markkinointiarvo on kiistämätön. Varsinaisesti viinistä ne tekevät toisinaan kiinnostavan kokonaisuuden ja toisinaan ne rikkovat sen harmonian sekavaksi keitokseksi. Viini runko on viime vuosina ohentunut kuin vanhan veri ja arvosteluissa sanotaankin, että tämän vuoden vuosikerta saattaa olla vuosikymmenen epätasaisin. Merlot -fanien klubissa onkin esitetty arvioita, joiden mukaan mestarin olisi hyvä lähteä maailmalle hakemaan uusia vaikutteita tai jopa eläköityä.

Pochettino haluaisi nostaa mestariteoksena viiniputiikin ylimmälle hyllylle, kun taas ranskalainen viininiekka olisi salaa tyytyväinen siihen, jos Merlot pysyisi edes neljännellä hyllyllä. Selvää on, että illan tastingissa Malbecin vuosikerta on vahvempi. Merlot:n mahdollisuudet piilevät yksittäisten maistelijan mielenliikkeissä, valitun pullon korkkiviassa tai siinä, että Wenger onnistuu sotkemaan asetelmia vanhojen vuosikertojen ja perinteiden avulla.

Viinikuvaus: Toiseen lasiin tuhti ja mausteinen Malbec. Toiseen ohutrunkoinen, marjaisampi ja aromimaailmaltaan rikas Merlot.

Gabriel Jesus -tulinen pienen tilan taikuri

On tammikuu. Manchester City ja Tottenham pelaavat elintärkeää ottelua valioliigan mestaruustaistelua silmällä pitäen. Peli on ollut vauhdikas ja maalirikas. Tilanteessa 2-2 Etihadin kotiyleisö hullaantuu. Kentälle tuodaan 32 miljoonaa euroa maksanut brasilialainen Gabriel Jesus. Muistan kuulleeni, että City on tehnyt korkean profiilin hankinnan, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että en tiedä sen paremmin kenestä on kyse.

Heti alkuminuuteista alkaen Jesus haastaa ennakkoluulottomasti Tottenhamin puolustajia. Hän löytää tilansa kentältä, saa vietyä pallollisena peliä eteenpäin ja vaikuttaa olevan kuin kala vedessä Etihadin viheriöllä. Manchesterin kylmän kolea talvisää ja värittömät fish’n chipsit eivät ole pistäneet 19 -vuotiaan päätä tai vatsaa sekaisin. Jesus on syntyjään brasilialainen, mutta hänen kotinsa on selvästi jalkapallokentällä.

Kevin de Bruyne lähettää matalan keskityksen takatolpalle. Jesus liukuu sinne ja ohjaa pallon maaliin (1). Jalkapallon papyrukseen piirtyy tarina täydellisestä valioliiga -debyytistä, jossa kentälle tullut nuorukainen ratkaisee ottelun aivan viime minuuteilla. Tilanne on kuitenkin paitsio. Vilpitön ilo murtuu epäuskoiseksi pettymykseksi. Tässä kohtaa Jesus voittaa oman sydämeni. Hän ei tule valioliigan vapaamatkustajaksi, vaan rakentaa oman supertähteytensä pala palalta onnistumisten ja pettymysten kautta.

Jardim Perin favellasta Manchesterin vesisateeseen

Gabriel Jesus on lähtöisen köyhästä Sao Paulon favellasta Jardim Peristä. Sankaritarinassa on tyypillisiä elementtejä: äiti kasvatti pojan ja huolehti perheestä, koska isä katosi kuvioista. Rikollisuus ja huumeet ovat läpitunkeva osa Jardim Perin olemusta, mutta Jesus pysyi niistä loitolla ja kanavoi energiansa pelaamalla katufutista muiden lähitalojen lasten kanssa. Häntä on kuvattu ujoksi ja nöyräksi pojaksi, joka räiskyi vain silloin kun jalkapallopeli potkaistiin käyntiin.

Gabriel Jesus on saanut futiksen ensipuraisun Jardim Perin favellasta

Katufutiksesta hän siirtyi paikalliseen joukkueeseen União do Periin. Kyytejä oli vaikea saada peleihin ja välillä Jesus pelasi eri pari kengillä. Jesus loisti silti kentällä ja hänet laitettiin pelaamaan vanhempien poikien ja välillä jopa aikuisten kanssa. Seuraava etappi oli amatööriseura Associação Atlética Anhanguera, jossa teini iski 54 maalia 48:ssa ottelussa. Oli vain ajan kysymys, koska hän siirtyisi suurten brasilialaisten seurojen hoiviin.

Hieman ironisesti seura, johon Jesus lopulta haettiin, oli Palmeiras, jonka pahimmin kilpakumppanin Corinthiaksen kannattaja Jesus oli ollut. Jesus takoi heti maaleja Palmeirasin nuorisojoukkueessa. Hänen oli suvereeni kentällä alusta lähtien ja monet fanit alkoivat seurata Palmeirasin nuorisojoukkuetta pelkästään nähdäkseen Jesusin pelaavan. Jesus oli tähti ja kovien odotusten alla jo ennen kuin hän oli pelannut Palmeirasille yhtään aikuisten ottelua.

Siirryttyään edustusjoukkueeseen häntä vaadittiin heti kentällä. Monissa liemessä keitetty valmentaja Oswaldo de Olivera halusi kuitenkin odottaa oikeaa hetkeä. Se tuli marraskuussa 2015 CA Bragantinoa vastaan. Debyyttiä seurasi pian ensimmäinen maali. Brasialaisen jalkapallon tähtikartalle hänet toi kliininen yksilösuoritus, jossa hän karkaa Cruzeiron puolustukselta ja ajatuu hankalaan kulmaan maalivahtia vastaan, mutta onnistuu peippaamaan hänet pois tasapainosta ja sijoittamaan pallon maalin (2). Maali oli yhdistelmä pihapeleistä opittua pallonhallintaa ja nopeasti liikkuvien jalkojen ja ajatusten saumatonta symbioosia.

Lopulta kaikki Euroopan suurseurat olivat brasilialaisen superjunnun kintereillä. Yleensä kirkkaimpien lupausten matka jatkuu Brasiliasta Madridiin tai Barcelonaan, mutta Josep Guardiolan henkilökohtainen soitto, sai Jesusin valitsemaan Manchesterin.

Taisteleva pienen tilan taikuri

Gabriel Jesus sopii hyvin Guardiolan pelifilosofiaan, sillä hän on sekä taitava pallon kanssa että kova tekemään töitä kentällä. Jesus pystyy hyökkäyspelissä ratkaisemaan otteluita, mutta myös auttamaan puolustuspeliä prässäämällä pallon menetyksen jälkeen nopeasti vastustajaa. Jesusin voimakasrakenteisuus yhdistettynä nopeuteen tekee hänestä potentiaalisen vastustajan avauspelin häiritsijän, pallon riistäjän ja vastaiskun käynnistäjän.

Gabriel Jesusilla on poikkeksellinen kyky hallita peliä pienessä tilassa

Jesusin pelistä tekee poikkeuksellisen hänen kykynsä hallita peliä pienessä tilassa. Jesus löytää vastustajan maalia kohtia pelatessa riittävän tilan ja ajan rytmittääkseen hyökkäyspeliä nopeilla siirroilla. Siirrot vievät yleensä hyökkäyspeliä eteenpäin eivätkä vain turvaa pallonhallintaa. Pienen tilan taiturimainen hallinta on varmasti peruja katufutiskentiltä. Jesus pystyy myös pienessä tilassa nopeasti muuttamaan pelin painopistettä ja rikkomaan täten vastustajan puolustuspelin koheesioita ja avaamaan tilaa maalintekotilanteille. (3 ja 4)

Manchester Unitedia vastaan Jesus teki jälleen ratkaisumaalin ottelun ratkaisuhetkillä (5). Tilanne oli jälleen paitsio. Suuressa kuvassa kuitenkin näkyy selvästi, että Jesus on siellä, missä otteluita ja mestaruuksia ratkaistaan. Hän on jo kantanut Brasilian maajoukkuetta kohti uutta kukoistusta ja kun pienet osaset kokemuksen painamana napsahtava paikalleen, Gabriel Jesus ei ole enää paitsioissa ja unohtumattomia asioita tulee silloin tapahtumaan.

Viinikuvaus: tyypillinen karikkoinen sankaritarina, tynnyrissä poikkeukselliseksi arvoviiniksi kypsyvä tuliliemi.

1. Gabriel Jesusin hylätty maali Tottenhamia vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=pArXOeOxg_I
2. Gabriel Jesusin maali Cruzeiroa vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=BAOgu9E1xDs
3. Gabriel Jesusin parhaita paloja Manchester Cityssä: http://www.youtube.com/watch?v=vHbjE_CSEgA
4. Gabriel Jesusin parhaita paloja Palmeirasissa ja Brasilian maajoukkueessa: http://www.youtube.com/watch?v=Gqemskft0ag
5. Gabriel Jesusin hylätty maali Manchester Unitedia vastaan: http://www.youtube.com/watch?v=prt93RXxKwk

Laitakaupungin kapakoiden derby

Syyskuussa valioliigan otteluohjelmaa plaratessa, saattoi hyvinkin painaa punaisen neulansa tälle päivämäärälle. Arkkivihollisten Josep Guardiolan ja Jose Mourinhon jälleen näkeminen saman kaupungin verisesti kilpailevien silmäterien luotseina enteili haukkakohtaa mestaruustaisteluun. Arki laskeutui kuitenkin sumuisena ja sateisena Manchesteriin. Valioliigan voittoa tullaan juhlimaan Lontoon pilvettömillä taivailla neonvaloja sykkivissä yökerhoissa.

Manchesterin derby käydäänkin kuningaskunnan valaisemattomilla reunamilla öljylamppujen himmeässä kajossa. Mourinho ja Guardiola ovat tarinan lainsuojattomat mestarit. Panos on selvä: alustava pöytävaraus mestareiden liigaan.

Molemmat velhot ovat haavoilla. Punaiset eivät ole saaneet toivotusti palloa maaliin ja taivaansiniset ovat nukkuneet etsikko-otteluidensa ohi. Tietty hehku ottelusta puuttuu, vaikka se on yksi brittifutiskauden odotetuimpia. United lähtee otteluun raajarikkoisena. Loukkaantuneista pelaajista rakentaisi helposti rungon menestyvälle valioliiga -joukkueelle. Asetelma sopii Mourinholle, joka tulee niin voiton kuin tappion inspiroimana heiluttamaan B-joukkue korttia Guardiolan silmien edessä. City joutuu lähtemään otteluun suosikkina.

Cityn on ongelmat vaikuttavat olevan enemmän psykologisella puolella. Joukkue on tottunut viime vuosina paistattelemaan valioliigan kirkkaimmassa kärjessä ja kotiuttamaan pokaaleja tasaiseen tahtiin. Tällä kaudella kärki on karannut ja tähtäimessä on enää minimitulos eli suora paikka ensi kauden mestareiden liigaan. Cityllä on loppu kaudella enemmän hävittävää kuin voitettavaa, mikä laittaa henkisen kantin koetukselle. Käsissä on epämiellyttävä liukas pala saippuaa, jota ei saisi pudottaa ennen kuin saunavuoro päättyy.

Kokoonpanojen tilanne on suotuisampi taivaansinisille kuin punaisille. Toisaalta Mourinho vaikuttaa välillä hieman masokistisesti nauttivan mahdollisimman hankalaista asetelmista. Niiden selättäminen pönkittää nerouden auraa portugalilaislegendan yllä. Illan otteluun hän voi ”olosuhteiden pakottamana” rakentaa, miten kyynisen puolustusbussin tahansa. Cityn ja Guardiolan tulisi saada kotiutettua illan ottelun materiaalietu. Sinänsä Cityn pallonhallinnan ja Guardiola -pallon hakema voitto vaikuttaa vähän liian ilmeiseltä tullakseen todeksi. Tilanne on vähän sama kuin El Clásicossa, jossa tuulet vaikuttivat puhaltavan suotuisammin kuninkaallisten purjeisiin.

Viinikuvaus: pöytäviiniä kuningaskunnan laitakaupunkien kapakassa

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.

El Clásico -Jonnen ja Jirkan lanit

Suurista suurin on El Clásico. Ottelu, joka tulee kokea sellaisenaan ja itsessään. Sarjoista irrallisena spektaakkelina, joka jakaa maailman valkoisiin ja sinipunaisiin; kuninkaallisten notkuviin pöytiin, joita ympäröivät menestysaddiktit seurueet ja toisaalla asteleviin Katalonian kapinallisten ylväisiin kulkueisiin. Molemmat tietävät olevansa maantieteellisiä rajojaan suurempia. Suuret ja kuninkaallista ylpeyttä tihkuvat valkoiset ja suuruudessaan sympaattiset sinipunaiset.

Barcelona ja Real Madrid ovat valmentajille seuroja, joihin tullaan vaan käymään. Näyttämö roihuaa utopististen toiveiden ja odotusten laavassa jo valmiiksi. Siellä tanssahdellaan kintut käristen hetki ja paetaan vuorille meditoimaan. La Liigan ja Mestarien liigan voi voittaa vain yksi joukkue kerrallaan, mutta sekä kuninkaallisilta että sinipunaisilta niiden voittoa vaaditaan joka kerta. Eikä pelkkä voittaminen riitä. Voiton täytyy tulla tavalla, joka täyttää vuosisatojen saatossa kirjatut tuhannet eri kriteerit.

Lanit alkavat.

Luis Enriquen kahden vuoden takainen tripla ja viime kauden La Liigan mestaruus ovat fanien mielestä jo ajoilta, jolloin oli vielä dinosauruksia. Vanhan rouvan tarjoamaa löylytys sykkii kipeästi ohimolla. Vaikka Enrique voittaisi Barcelonan kanssa kaiken, mitä vielä on voitettavissa, mitataan hänen viimeistä kauttaan skaalalla, joka alkaa pettymyksestä ja päättyy anteeksiantamattomaan pettymykseen.

Zinedine Zidane on vielä tukevasti nuoralla. Nuoralta näkyvät sekä Mestarien liigan että La Liigan kannut. Mikäli molemmat saadaan museoitua Madridiin, ottaa Zidane viimeisen askelen kiinteälle maalle. Kannattajat ovat tyytyväisiä eivätkä välttämättä vihellä ensi kauden ensimmäisessä pelissä. Eivät välttämättä, mutta saattavat kuitenkin viheltää. Mikäli toinen pokaali lipsahtaa käsistä, sysätään Zidane takaisin nuoralle ja neuvotaan kokeilemaan ensi kaudella uudestaan. Jos molemmat paistit putoavat krokotiileille, perään paiskataan koko äijä.

Nyt he sitten iskevät yhteen. Ollaan tilanteessa, jossa Barcelonan pitäisi voittaa, vaikka sekään ei välttämättä riitä mihinkään. Laajalla linssillä, kun katsoo, niin näkee vielä koivunlehtiä Barcelonan pelipaidoilla. Sen verran perusteellista kylvetystä ovat vahvat kotijoukkueet viime otteluissa tarjonneet. Keskikenttä on ollut peilipintainen järvi, jonka läpi on pystynyt melkein millä tahansa kumiveneellä melomaan. Puhumattakaan siitä, että panosten käydessä kovemmiksi, vastustajilla on suoraan tehtaalta tulleet tupla- tai triplaevinrudet alustensa peräsimissä. Ihmettä ei ole tänään tarjolla. Ainoastaan kolme pistettä ja spekulatiivinen käännekohta La Liigan loppusuoralle.

Lanit päättyvät. Peli alkaa. Jonne luottaa Messin hattuun. Jirka uskoo, että illan ottelusta rakentuu koko kautta symboloiva monumentti. Real Madrid on ollut tällä kaudella parempi. Real on parantanut peliään samaan tahtiin, kun pajunkissoja on putkahdellut ojan pientareille. Se on nostanut tasoaan vastustajien tason noustessa ja se on lukemattomia kertoja noussut takamatkalta parrasvaloihin. Cristiano Ronaldo on tehnyt vähemmän maaleja, mutta tärkeämmissä paikoissa. Ennakkoasetelmat ovat kuninkaallisille jopa arveluttavan suotuisat. 

Jalkapallojumalat nauttivat draamasta ja yllättävistä käänteistä. Jalkapallossa mestari käy usein jo hyvissä ajoin liikuttelemassa kiveen iskettyä miekkaa. Paluureitti kiven luo on kuitenkin ansoilla, yllättävillä käänteillä ja kipeillä koettelemuksilla koristeltu.

Viinikuvas: keväinen espanjalainen arvoviini kellarin paraatipaikalta  

Veritaksella. Takuuvarmaa viihdettä.

Veikkausliigan alkumetreillä FC Inter Turku on tyypillisen toiveikkaassa tilanteessa. Talven aikana tehdyt hankinnat yhdistettynä tuuletettuun valmennusportaaseen lupaavat hyvää kautta. Pelaajamateriaalin puolesta joukkue saattaisi hätyytellä kärkisijoja, mutta sitä on vielä vaikea arvioida, miten peli lopulta lähtee rullaamaan. Avausottelun 6-2 -ilottelu antoi positiivisen signaalin. Interin kärjessä häärännyt trio Njazi Kuqi, Timo Furuholm ja Guy Gnabouyou vaikutti pysäyttämättömältä. Ilmoille nousi ajatus, että olisiko tässä koko veikkausliigan tulivoimaisin hyökkäystrio? Lisäksi Benjamin Källmann täydensi vaihdosta tullessaan hyökkäystä miehekkäästi.

Arki iski heti seuraavassa pelissä KuPSia vastaan. Tasaisessa pelissä kuopiolaiset olivat kliinisempiä viimeistelyssä ja korjasivat koko pistepotin. Kahden ottelun jälkeen Inter haki edelleen asemiaan. Pelkät kotivoitot eivät tuo paikkaa auringossa, vaan myös vieraissa olisi onnistuttava.

Kotimaisen pääsarjafutiksen turkulaiset mitalitoivot

MIFKiä vastaan Interin loukkaantumisten puhkoma puolustuslinja oli kysymysmerkki. Enteenomaisesti Aleksei Kangaskolkka karkaa Interin puolustukselta ja vie maarianhaminalaiset johtoon heti ottelun alkuminuuteilla. Jatko ei luvannut sen parempaa, sillä MIFK pääsi helpohkosti kääntämään pelin Interin keskikentän ohi. Seurauksena tästä oli, että jo valmiiksi haastavaan paikkaan heitetty mallia ’kootut teokset’ oleva puolustuslinja joutui ottamaan vastaan vieraiden täydessä vauhdissa tulevia hyökkäyksiä. Lisäksi puolustuslinja oli välillä melko korkealla, jolloin se kutsui pelaamaan vaarallisia palloja selustaansa. Turkulaisten onneksi MIFK ei onnistunut tätä ilmeistä Akilleen kantapäätä lopulta kunnolla hyödyntämään.

Ottelun kulku kääntyi, kun Julien Faubertin pitkä syöttö tavoitti Njazi Kuqin, joka otti pallon taiturimaisesti alas ja survoi oman laukauksensa paluupallosta pallon maaliin. Ennen maalia alhaalta tiiviillä puolustuksen ja keskikentän nelikolla hyökkäyksiä vastaanottaneet maarianhaminalaiset vaikuttivat vaarallisemmalta joukkueelta. Interin peli asettui maalin jälkeen paremmin uomiinsa. Faubert löysi tilaa MIFK:n kärkien takaa, josta hän rakensi peliä pitkillä ja tarkoilla syötöillä MIFK:n laitapakkien taakse. Syötöt olivat laadukkaita ja sen seurauksena MIFK valui alemmas eikä se päässyt enää nopeasti kääntämään peliä kohti Interin puolustuslinjaa.

Toisella puoliajalla Inter varioi hyökkäyspeliään myös pitkien pallonhallintajaksojen ja lyhyiden syöttöjen avulla. MIFK jatkoi vetäytymistään ja vaikutti, että heille riittäisi piste tästä ottelusta. Kuqille siunaantui vielä toisella jaksolla avopaikka, mutta tällä kertaa hän ei saanut kunnon osumaa palloon. Pisteet tasattiin. Inter oli alkuvaikeuksien jälkeen lähempänä ottelun voittoa.

FC Interin Kevin Mombilo ja MIFK:n Brian Span mitalijuoksussa

Interillä on nyt kasassa voitto, tasapeli ja tappio. Kaksi kotiottelua nähneenä seuraavat havainnot:

+ Hyökkäyskalustolla on voimaa ja taitoa ratkoa pelejä. Inter pystyy hyökkääjiensä yksilötaidolla naaraamaan pisteitä niistäkin otteluista, joissa se on pelillisesti altavastaaja

+ Interin laitapakkien taitotaso riittää siihen, että ne pystyvät tukemaan hyökkäyksiä.

+ Julien Faubertin rooli keskikentän pohjan pelinrakentajana toimi MIFKiä vastaan erittäin hyvin. Faubert pystyy siirtämään pelin painopisteen pitkillä tarkoilla syötöillä nopeasti vastustajan puolustuslinjan selustaan

+ Inter pystyy rakentamaan peliä myös nopeilla lyhyillä syötöillä

-  Keskikentän puolustuspelaaminen ailahtelee. Tarvetta olisi Interin omalle Casemirolle tai N’Golo Kantelle, joka ensisijaisesti rikkoisi ja hidastaisi vastustajan pelinrakentelua.

- Keskikentän tasapainottomuuden takia Interin puolustajat joutuvat kovalla vauhdilla tulevien hyökkäysten paineistamiksi.

- Interin puolustuslinja on pelannut verrattain korkealla ja vastustajien on ollut helppo pelata palloja Interin selustaan. Henrik Moisander ei ole pystynyt selustaan jäävää tilaa täyttämään. Puolustuslinja voi pelata korkealla silloin, kun koko joukkue prässää vastustajan kenttäpuoliskolla. Tässä onnistuminen vaatii sen, että kaikilla hyökkäyspään pelaajilla on motivaatioita tehdä töitä myös puolustussuuntaan.

- Interin pelaajat käyvät paljon pieniä palavereita keskenään pelin aikana. Kaikki eivät siis ole pelisuunnitelmassa vaikuttaneet olevan vielä samalla sivulla

Sitä mihin suuntaan kausi tästä lähtee, on vaikea vielä ennakoida. Inter ei ole saanut loukkaantumisten takia ideaalikokoonpanoaan kentälle. Mikäli vahvuudet tulevat koko kauden ajan olemaan hyökkäyspelissä, ja haasteet puolustuspelissä, takaa se, että Turussa tullaan näkemään viihdyttävää pääsarjajalkapalloa kaudella 2017. Kärkikahinoihin päästäkseen Interin on joukkueena hitsauduttava vielä paremmin yhteen ja löydettävä tasapaino puolustus- ja hyökkäyspelin välillä. Joukkuepelin on noustava yksilöiden taidon tasalle tai mielellään jopa vähän sen yli.

Viinikuvaus: viihdyttävää turkulaista jalkapallosirkusta

Ykköskorin mestareita kakkoskorin Cupissa

Eurooppa-liiga on kuin meren alta pilkistävä jäävuori. Pinnalta pilkistävät eurooppalaisen jalkapallon seksikkäimmät ja rahavirtojen keskiössä lekottelevat seurat. He eivät haluaisi pelata Eurooppaa-liigaa, koska se on kuin harrastustoiminta, joka haittaa työntekoa. Se myös kiusallisesti muistuttaa siitä, miten edellisen kauden jälkeen moni kysyi ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä?”.

Eurooppa-liiga kauden alussa Manchester Unitedin Jose Mourinho totesi medialle, että he eivät haluaisi olla kyseisessä turnauksessa mukana, koska se vaikeuttaa ponnisteluja valioliigassa. Etenkin ilman talvitaukoa porskuttavat valioliigalaiset ovat usein päästäneet Eurooppa-liigassa pienemmät seurat puolisuosiolla jonossa edelleen. Näin siitäkin huolimatta, että ammattiylpeyden päälle varmasti ottaa, kun kaiken maailman genkit ja gentit marssivat suoraan VIP-pöytiin, kun itse värjöttelee sormet palellen kylmässä itä-Eurooppalaisessa syysillassa ja toivoo, että pääsisi kotiin. 

Esimerkkinä puolivillaisesta tulokulmasta käy tämän kauden lohko K, jossa Southamptonin ja Inter Milanin taso ei riittänyt jatkopaikkaan israelilaista mahtiseuraa Hapoel Be'er Shevaa ja perinteistä, mutta auttamatta kansainvälisen huippufutiksen luokalta jäänyttä Sparta Prahaa vastaan.

Meren alla kuitenkin kuplii. Eurooppa-liiga tarjoaa hyvän aarrejahdin pienemmille seuroille. HJK:n pelatessa turnauksen lohkovaihetta 2014-2015 kuittasi se palkinto- ja televisiointioikeusrahoina hyvää reilut kaksi miljoonaa euroa. HJK:lle se oli merkittävä lisä toiminnan kehittämiseen, vaikka samalla summalla saisi Mourinhon helsinkiläisten puikkoihin vain puoleksitoista kuukaudeksi, jos kaikki muut tekisivät töitä talkoohengessä. Pienten liigojen seuroille Eurooppa-liiga onkin sellainen rahasampo, jota kannattaa takoa, vaikka kotimaisen liigan kustannuksella. Eurooppa-liiga on myös niitä harvoja kattauksia, joissa pienemmät seurat pääsevät samoihin pöytiin korkeamman profiilin kansainvälisten vieraiden kanssa. Se tekee hyvää pelaajille, brändille ja esimerkiksi suomalaiselle jalkapallolle.

Keväällä lämpenevä turnaus

Kevätauringon pilkistäessä Eurooppa-liiga alkaakin yhtäkkiä kiinnostaa myös setä Josea. Valioliigamestaruus meni jo ja taivaspaikka ensi kauden mestareiden liigaan ei ole varma. Asioiden edetessä omalla painollaan on Manchester Unitedilla nyt kaksi eri reittiä sieniliigaan. Olkoonkin, että nykytikissään pelaava ManU kuitannee molemmat tarjolla olevat mestareiden liigan liput, mutta eräänlaista ”hei, mehän taidetaan voittaa tämä” -heräämistä on ilmanalassa. 

Eurooppa-liigan voittajia selatessa listalta löytyy Sevillaa, Chelsea, Atletico Madridia ja Mourinhon luotsaamaa FC Portoa. Muutamaa itäisestä Euroopasta tullutta suonenvetoa lukuun ottamatta Euroopan kakkospystiä ovat nostelleet ykköskorin joukkueet. Eurooppa-liiga tarjoaa etumatkaa motivoituneille pienemmille seuroilla, mutta vain alkupelien ajaksi. Tasalähdöt alkavat viimeistään puolivälierissä ja silloin päättyvät tuhkimotarinat.

Jatkossa ovat kotimaisessa sarjassaan alemmassa keskikastissa rämpivä Schalke 04. Kaivoskaupungin joukkue lähtee kahden maalin taka-ajo asemasta entistä eurooppalaista suurseuraa ja nykyistä futistalenttihautomoa AFC Ajaxia vastaan. Schalkella etuna on se, että Ajax pelaa sunnuntaina elintärkeän ottelun PSV Eindhovenia vastaan. Mikäli vaikeasta vierasottelusta ei irtoa kolmea pistettä saattaa toinen hollantilainen pikaravuri Feyenoord karata amsterdamilaisilta ja viedä Hollannin mestaruuden mennessään. Mikäli Amsterdamissa nähdään pienikin kallistuma kotimaisen mestaruuden suuntaan, pääsee Schalke mukaan peliin.

Kaiken maailman genkeistä ja genteistä jatkossa on vielä Jere Urosen Genk. Genk jäi Jupiler-liigan runkosarjassa kahdeksanneksi, joten se on mestaruustaistelusta ulkona. Belgian vähintäänkin innovatiivinen sarjasysteemi mahdollistaa kuitenkin vielä yhden ”vapaudu kotimaan kentiltä” -kortin. Mutkat suoriksi vetäen riittää, kun Genk voittaa loput ottelut, niin Uronen pelaa, ellei vaihda seuraa, Eurooppa-liigaa ensi kaudellakin. 

Genkin vastustajana on taivaansinisissä viipottava espanjalainen Celta Vigo. Galician pikkukelteillä on sarjassa aika lailla samat asetelmat, mitä Genkilläkin. Ylöspäin ei oikein enää ole asiaa, mutta huonommat seurat pitävät huolta siitä, että sarjapaikka säilyy helposti. Luvassa onkin kahden kotimaisessa sarjassa riman jo pudottaneen joukkueen ylimääräinen hyppy. 

Lyonin ja Besiktasin ensimmäisessä ottelussa alustettiin dramaattisimmat otsikot. Ranskassa unohdettiin klassinen viisaus: tilaisuus tekee varkaan. Besiktasin fanit sijoiteltiin kätevästi kotijoukkueen kannattajien yläpuolelle. Ensin alkoi rähinä ja sitten tavaraa alkoi sataa alakatsomoon. Suuri joukko katsojia pelastautui viheriölle. Lyonin seuraava pääsarjaottelu jouduttiin keskeyttämään, koska SC Bastian fanit hyökkäsivät Lyonin pelaajien kimppuun. Nopea googlaus osoittaa, että Lyonin joukkueeseen linkittyy myös äärioikeistolainen ryhmittymä, joka tykkää kenties enemmän tapella kuin seurata jalkapalloa. Riidoissa siis lienee ollut klassiset kaksi osapuolta. Illan ottelusta tulee todella kuuma, kiihkeä ja poliittinen. Gallialaisille tulee varmasti tukalat oltavat sulttaanikunnan syleilyssä. Toivottavasti lieveilmiöt jäävät minimiin, sillä pelillisesti tästä parista nousee potentiaalisesti kovin haastaja punaisille paholaisille.

Manchester United menee jatkoon Anderlechtia vastaan. Nyt pelataan turnausvoitosta, ja Mourinho on aivan liian pokaaliaddikti päästääkseen kuin varkain auenneen mahdollisuuden käsistään. Pelissä on sekä takaovi mestareiden liigaan että uusi rivi CV:hen. Lisäksi jo nyt rakennetaan psykologisia asetelmia ensi kauteen. Se että Mourinho pääsee muistuttelemaan kilpaveljiään siitä, kuka pokaaleita lopulta kaudella 2016-17 voitti, on kuin makeannälkäisen eteen tuotu tuoreensulava suklaakakun palanen, jossa on jo lusikka valmiiksi pystyssä.

Viinikuvaus: hailakka ja teollinen alkumaku, josta pullon huvetessa löytyy kuitenkin perinteisten arvoviinien reseptiikkaa.  

Jonne vanhan rouvan helmoissa

Se tapahtuu taas. Katalonian sinipunaiset näyttävät unohtavan puolustuspelaamiseen perusperiaatteet. Keskikenttä on moottoritie. Puolustuslinjan ja keskikentän väliin jää Po -joen levyinen väylä. Sinne kaikessa hiljaisuudessa meloo Palermon rannoille rantautunut ja sittemmin pohjoiseen purjehtinut Paulo Dybala. Hänellä on pitkän argentiinalaisitalialaisen illallisen verran aikaa. Dybala leikkaa palan härän pihvistä, nuuhkaisee juuri laskettua talon marjaisaa punaviiniä, palauttaa sen, pyytää tilalle argentiinalaista malbecia ja laskee sitä kielelleen. Sen jälkeen hän ottaa vastaan Juan Cuadradon syötön, pyyhkäisee suupieliään, kääntyy ja laukoo pallon takakulmaan. Hetkeä myöhemmin Dybala asettelee haarukan ja veitsen kello viiteen, pyytää tarjoilijalta jälkiruokalistan ja kääntää Mario Mandžukićilta saamansa syötön etukulmaan: 2-0.

Barcelonalle on käynyt karulla tavalla ilmi, että nyt ei pelata sunnuntai -iltapäivähöntsää Leganesia vastaan. Juventus stadionin kotijoukkueen tukijoukot toteavat, että ottelu ei liiemmälti poikkea alkuillan kepeistä ja voitokkaista otteluista Serie A:ssa.

Katalonian kukkopojat ovat eksyneet vanhan rouvan helmoihin. Massimiliano Allegri toimii kapellimestarina samalla, kun Luis Enrique katkoo viulun kauloja. Puoliaika puhalletaan valmiiksi. Näytönsäästäjä napsahtaa jonnen luona pois päältä. Vartissa ehtii ottamaan matsin Counter Strikea. Jonne on varma, että Lionel Messi tekee toisella puoliajalla hattutempun. Hänellä on myös kaikki syy uskoa siihen, sillä hän on hiljattain saanut kokea, miten Barcelona toimittaa historiallisen nousun pariisilaisia vastaan koko globaalin jalkapallokansan lähettimiin.

Messi ei tee hattutemppua. Torinossa ilta ja peli jäähtyvät. Giorgio Chiellini voittaa karhunpainissa Javier Mascheranon ja kolistelee pallon tolpan sisäreunan kautta maaliin. Vanha rouva siirtyy kolmen maalin johtoon. Ottelu on ratkennut, mutta kukaan ei uskalla sanoa samaa otteluparista. Jotenkin tarinan kaareen sopii se, ettei Barcelona saa vierasmaalia. Kataloniassa huudetaan nyt ihmettä ihmeen perään.

Näytön sinertävä valo nousee taas seinille. Jonnella on taktiikka tulevaan peliin valmiina eikä siihen tarvita Neymaria: Messi tekee hattutempun ja Luis Suárez pari. Jonne saattaa olla oikeassa, kunhan koodinpätkään kirjataan aikainen maali, kourallinen onnea ja edes pieni murtuma maailman parhaan puolustuksen tukirangassa. Lisäksi Juventuksen argentiinalaisparin Paolo Dybalan ja Gonzalo Higuaínin tango tulee ohjata muualle kuin Barcelonan boksiin. Tehtävälista lienee kuitenkin liian pitkä ja koukeroinen yhteen futismatsiin muistettavaksi.

Ottelu, joka piti ja sitten ei olisi pitänyt pelata

Saksassa kertaalleen peruttu peli pelataan päivä pommi -iskusta teemalla. Psykologisesti peli on mahdoton. Pelaajat liikkuvat vaistojen ja tuhansien toistojen muodostamien hermoketjujen varassa. Hetkellisesti ketjut katkeavat ja maailmaa aukeaa paljon jalkapalloa suurempana kokonaisuutena. Silloin Monaco iskee. Ruhtinaskunnan ratsue pelaa koko pelin alamäkeen ja myötätuuleen. Signal Iduna Park tarjoaa pitkän katsauksen siitä, mikä jalkapallossa ja maailmassa on hyvää, ja mikä kylmäveristen ihmisten ja bisneksen armoilla. Borussia Dortmund selviää toisestakin iskusta pelkillä pintahaavoilla ja kipsatulla kädellä. Teknisesti tulos on vaikea, mutta kontekstissaan poikkeuksellinen. Ottelu tasapainoilee solidaarisuuden ja voitontavoittelun keinulaudalla.

Tänään pelataan viikko pommi -iskusta teemalla. Neutraalisti ottelua seuraavana sitä asettuu helposti aina pienemmän tai enemmän haavoitetun puolelle. Tulee mietittyä, että miten tämä ottelupari olisi parasta ollut ratkaista? Pelaamalla tietysti, mutta milloin ja miten?

Viinikuvaus: vahvat argentiinalaissävyt, etiketissä ihme ja lasissa halkeamia