Sivut

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.


Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.



The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille


Videolla Marching on Together:



Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin



Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds




Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

torstai 23. joulukuuta 2021

Matkalla (osa II): välipäiviä

BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta. Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se, kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)


Tikulla silmään


Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.


Etihad by day

Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä pelaajaputkea pitkin.


Matsipäivän aikataulu

Kotijoukkueen pukukoppi

Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa

”No red!”

Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen tartutetaan jo hyvissä ajoin.


Etihad

Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.

Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.

Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos peliä nyt ylipäätään edes pelataan.

 

Leedsiin

Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä, yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa

-You aren’t Leeds fans, are you?

Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää mustanhuumorin värittämää tarinaa.

-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.

Viini: asvaltti- ja betonipölyinen 

tiistai 21. joulukuuta 2021

Matkalla (osa I): Manchester City-Leeds United

Loppujen lopuksi en ole varma lätkinkö enemmän lappuja lähtöselvityksen tiskille vai lätkikö Manchester City enemmän maaleja Illan Meslierin taakse. Koronatesteihin meni enemmän rahaa kuin matsilippuihin, mutta kun valoshow Etihad -stadionilla syöksähti käyntiin niin tuntui kuin jotain olisi jo saavutettu. Matka Etihadin mukavan pehmeille penkeille oli ollut ensimmäisestä ajatuksesta pitkä ja Omicron oli siinä välissä ehtinyt muuttaa maailma, mutta yhtä kaikki, täällä oltiin. Päivällä huhuttiin myös, että peli monen muun tapaan peruttaisiin COVID -casejen vuoksi, mikä lisäsi levottomuutta hotellihuoneen sängyllä köllötellessä ja sekä matsia että koronatestin -tuloksia odotellessa.

Taksi ei Etihadille kauaa keskustasta aja. Tilasin edestakaisen matkan samalta taksiyhtiöltä, koska yritin varmistella jotenkin jouhevan poistumisen pelin jälkeen. Erehdyin kuitenkin kysymään kuskilta Etihadin lähellä siitä, miten löytäisin paluutaksin ja vastaus oli mallia: ”Ei mitään käryä. Koita soittaa vaikka kuskille puoli tuntia ennen pelin päättymistä. Itse en koskaan hae täältä ketään pelipäivinä." Niinpä hautaan toiveet helposta paluusta ja toivon, että neljän vuoden elämänkokemuksella maailmaa matkaavan taisteluparin hermot kestävät myöhäisillan väistämättömän samoamisen.


Tunnelmia pelin alla

Etihad ja City sopivat siinä mielessä hyvin reissukohteeksi, että lippujen kanssa ei tyypillisesti tarvitse Amerikan temppuja tehdä. Tilaa on ja näkeehän sitä samalla, mitä jalkapallossa rahalla saa. Minä halusin nähdä parin vuoden tauon jälkeen Leedsin ja sain taisteluparista vielä reissukaverin viikon koluamiselle Englannissa. Myös Leedsin kannattajat olivat kauhoneet käsiinsä reilusti kotijoukkueen kannattajille tarkoitettuja lippuja, mikä tarkoitti sitä, että katsomossa oli tavallista enemmän sähköä ja vaaran tuntua.

Videolla vähän vanhaa ja uutta maailmaa


Ensimmäinen maali tulee niin nopeasti, että pystyn vielä maistamaan pahvimukista nautitun Amstelin poskieni sisäpinnoilta. Vieressäni istuva noin viisikymppinen nainen ryntää penkkiriviä viitisen metriä eteenpäin ja höyryää Leedsin kannattajiksi tunnistettavan poikajoukon niskaan. Suukopu ei lopu ja nainen ottaa tilanteesta kaiken irti. Muutaman reippaan ”Fuck off” -palautteen saattelemana nainen palaa hetkeksi paikalleen ennen kuin nousee jälleen pystyyn ja ilmoittaa saaneensa tarpeekseen siitä, että vierasjoukkueen kannattajia on joka kerta Cityn katsomossa. Nainen ei kuitenkaan lähde stadionilta, vaan käy juttelemassa vartioiden kanssa.


Game on!

City ehtii tekemään toisen maalin ennen kuin vartijat ajavat poikajoukon pois katsomosta. City tekee kolmannen maalinsa, kun reilu puolituntia on pelattu ja käytännössä ratkaisee pelin. Leedsin kannattajat pitävät vieraskatsomossa hyvää meteliä, vaikka peli lipeää käsistä ja siksi Etihad ei pelitapahtumista huolimatta käy uneliaaksi, vaan päinvastoin: kun peli alkaa olla selvä, on hyvä keskittyä toisen joukkueen kannattajille vittuilluun.

”Is this a library?”, ”Your support is fucking shit” ja tummemman sävyinen ”She said no, Mendy”, kajahtavat Leedsin katsomosta

Kotijoukkue vastaa: ”You are not fit to Premier league” ja ”You are fucking shit” -chänteillä.


Cityn metkut olivat liikaa siipirikkoiselle Leedsille

Peli pysyy 3-0:ssa, kun ihmiset valuvat stadionin uumeniin tankkaus- ja tyhjennystouhuihin. Kioskijonossamme poikajoukko kertaa puoliajalla käymäänsä nahinaan vierasjoukkueen kannattajien kanssa. Tämä on omalta osaltani neljäs Etihadilla nähty matsi ja joka kerta jaksan hämmästellä sitä, miten tehokkaasti kymmenientuhansien ihmisten liikutteleminen ja palveleminen onnistuu puoliajalla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät, ehtivät sekä vessaan että myös nauttimaan Amstelinsa puoliajan aikana.


Terveiset naapurille kulkivat kätevästi punatakkisten herrasmiesten olkapäiden yli

City ei anna tuumaakaan toisella puoliajalla periksi, vaan menee 4-0 -johtoon heti alkajaisiksi. Tunnin kohdalla se naulaa Leedsin arkkuunsa, kun ensin Phil Fodenin maali hylätään paitsiona, mutta Kevin de Bruyne oikaisee asian minuutin sisällä ja homma menee hiukan humoristiseksikin: 5-0. Kotijoukkueen osalta tunnelma on tässä kohtaa korkeimmillaan ja mikään ei viittaa siihen etteikö tahti voisi jatkua. Siipirikkoinen Leeds on pahasti yltäkylläisyydessä kylpevän Cityn hyökyaallon armoilla.


Lisää tulee

Sitten tulee 6-0 ja sitten 7-0. 7-0 -tilanteessa kotijoukkueen kannattajat ovat selvästi saaneet shownsa, sillä katsomonosat alkavat tyhjentymään. Leedsin kannattajat jatkavat edelleen metelöintiään ja tilanteesta huolimatta laulavat rakkauttaan joukkueelleen. Taistelupari ilmoittaa kannattavansa Manchesteriä.

Lopulta peli päättyy ja lähdemme myöhäisessä illassa tarpomaan kaupungin keskustaa kohti. Kello tikittää Englannissa kymmentä ja Suomessa puolta yötä, joten jokainen pääväylän suuntaan otettu kilometri tuntuu epätoivoisen pitkältä. Vähintään puolisen tuntia se ottaa ennen kuin lopulta saamme Überin allemme ja loppumatkaa taittuu taksin takapenkillä. Hotellilla huomaan, että aiemmalta taksiyhtiöltä oli tullut WhatsAppiin linkki, jota klikkaamalla olisin saanut paikannettua tilaamamme taksin. Etihadilta paluun koodi jäi kuitenkin edelleen murtamatta, vaikka lähellä se oli.

Viini: uusi variantti

maanantai 1. marraskuuta 2021

FC Inter-SJK: legendoille

Pub -Derbyn ovella tarkistetaan kausikortit silmämääräisesti. Kuunvaihteen ilta on paksun pilvimassan lämmittämä. Ihmiset ovat jakautuneet pariin pöytään. Sunnuntai -ilta on Turussa juhlailta. FC Inter saa pronssimitalin kohtalon määrittävässä ottelussa vastaansa SJK:n. Samalla juhlitaan Inter -legendojen Timo Furuholmin ja Henrik Moisanderin futisuran päättymistä. Hyvästit illassa heitetään myös sinimustat viime kausina jalometallin makuun saattaneelle José Riveirolle. Sekä FC Inter että SJK olivat varmistaneet jo europaikan ensi kaudelle, mutta molemmilla joukkueilla oli kipinää iskeä vielä pronssiin kiinni.

Kannattajakatsomosta pelmahtaa sinistä savua ilmaan ja tifoja nousee sinimustien lippujen heiluessa katsomonosan reunoilla. José Riveiro talsii tapansa mukaan ensimmäisten joukossa kentällä ja ottaa kotiyleisön. Pelaajat saapuvat vastakkaisilta reunoilta ja ääntä on pelinkuvaan sopivan remakasti. Derbyssä käyty keskustelu siitä, että onko tuloksella enää niin väliä, kun pelin arvo on niin paljon muutakin, jomottaa ohimoissa. Sydämestään sitä kuitenkin toivoo, että Interistä luopuvat henkilöt saisivat voitokkaan päätöksen sinimustalle taipaleelleen.


Mayhem

SJK:n vahva pelillinen vire näkyy pian kentällä. Nottajokiset pystyvät kontrolloimaan peliään hyvällä pallonliikuttelulla ja pallonhallinnalla. Inter tulee prässissään askeleen kaksi perässä. Vartti siinä menee, kun SJK vyöryttää pallon oikeaan laitaan, jossa Jake Jervisillä on pikkuisen liikaa aikaa asetella jalkaterää pallon alle ja samalla Tuco hiipii Interin topparin väliin. Jervisin keskitys putoaa Tucon valitsemaan kanavaan ja Tuco puskee tyylikkäästi yläkulmaan. 

Kahdeksan minuuttia menee edellisestä, kun Timo Furuholm juoksee kärjestä omalle puolustusalueelle peittämään keskitystä. Furuholmin lennokkaasta taklauksesta tuomaristo arpoo kulmapotkun, mikä ei kotijoukkueen kannattajille putoa hyvin. Pyry Hannolan kulma taasen putoaa oikeaan neliöön ja Tuco pudottaa sen alakulmaan. Sinimustien mehuhetki on päättymässä ikävästi, kun Tuco vie päivänsankareita.


Mehuhetki päättymässä ikävästi

Matias Ojala ehtii kolauttamaan pallon tolppaan ennen kuin Jervis löytää Tucon matalalla keskityksellä Interin puolustuksen puristuksista. Moisander poimii ensimmäisen omenan, mutta seuraavakin putoaa Tucolle, joka luutii itselleen knallitempun. Kotikatsomon rumpu ei laannu, vaikka useampaa puristaa varmasti rinnasta. Juhlaottelusta on vääntäytymässä lähes traumaattinen kokemus, vaikka uskoa pelin kääntymiseen riittää vielä.

Puoliajalla vallitsee hieman epäuskoinen tunnelma. Kirjoittajakin sopeutuu siihen maailmaan, jossa toiselta puoliajalta riittäisi kunnon taistelu ja se onneksi saadaan.

Oma ääni alkaa hajota toisen puoliajan alussa. Syvä kiitollisuus purskahtaa päällimmäiseksi tunteeksi, kun Timo Furuholm heittää pallon Benjamin Källmanin kaistalle. Pallon taakse tulee jälleen säkenöivää voimaa ja Inter kaventaa pelin 1-3:een. Myös Petteri Forsell hakeutuu aktiivisesti seinäjokisten ihon alle samalla, kun palloa kuskataan kohti keskiympyrää. Me ollaan pelissä taas mukana!

Inter ja kotikannattajat löytävät yhteisen flown. Sinimusta, raivohullu pauhaa katsomosta. Peli säkenöi ja nyt SJK joutuu vetäytymään. Furuholm uittaa kertaalleen maalin, mutta tilanne on paitsio. Kello tikkaa seitsemääkymppiä, kun kenties kauden parasta peliään pelaava Lassi Järvenpää ohjaa Anthony Annanin syötön linjan taakse Forsellille, jonka keskitys näyttää osuvan SJK:n puolustajan käteen. Forsellin vielä protestoidessa tilannetta pallo putoaa uudelleen maestron jalkaan, ja kun ylävartalon tuulimylly pysähtyy ja jalka hakeutuu pallon alle, ei mikään pysäytä Jesper Engströmin korkealentoa maalille, jonka lopputuotteena pallo painuu riman alle ja Inter tulee jo maalin päähän.

Lopulta ottelun pallo hiukan tyhjenee, kun Annan ja Henrique Murilo ottavat sähäkästi laidalla yhteen. Lopputulemana on Murilon pikku-Zidane, mutta tuomaristo päätyy tilanteessa Salomonin tielle. Air-Källman liitelee vielä kerran omissa korkeuksissaan ennen kuin Rafal Wolsztynski vapauttaa ottelun viime minuuteilla vielä Tucon kertaalleen maalintekoon. SJK ei paikkojaan Turun illassa hassaa ja peli on 2-4. Sama akseli vaihtaa vielä rooliasujaan ja kosmeettista viidettä viedään ennen kuin pelaajat vapautetaan kannattajiensa luokse.

Sinistä savua pelmahtaa taas kentälle. Yksi aikakausi Turussa päättyy. Juhlallisuudet ja juhlat jatkuvat pitkälle iltaan. Monilla varmasti vielä yöhönkin asti ja seuraavana aamuna ohimoissa varmasti kolkuttaa se, että mitä elämään nyt talvikuukausiksi kotimaisen huippufutiksen jättämään tyhjiöön.


Kiitos tästä kaudesta...

...ja kaikkea hyvää tulevaan!

Bussi vie käheäkeuhkoisen, mutta hyvästä taistelusta kiitollisen pois Kupittaalta. Sydän läikkyy lämpimänä. Ensi kaudella jatketaan!

Viini: legendoille


perjantai 29. lokakuuta 2021

Ilves-FC Inter: Tapparaa ja Inter Turku shalalalaa-la-laa-laa-laa

Runosmäen Teboilin pihalle vihmoo syyssade. Tuijottelen lentolaukku jaloissani tyhjälle bussipysäkille. Kyyti Tampereelle oli ehtinyt jo lähteä, mutta se on kääntynyt takaisin. Ultraboyzin minibussi kaartaa parkkipaikalle. Nopeasti todetaan se, että tauko jäänee nyt hiukan lyhyeksi, mutta matsiin kyllä ehditään. Oikeastaan koko matkan sataa ja myös Tampereella sataa, joten katsomopaikkamme on siirretty pääkatsomon puolelle. Portilla lipunlukijat hangoittelevat vastaan, mutta helpottavia kilahduksia alkaa kuulumaan, kun sojotan kännykän taskulampulla QR -koodeja. Pelin alkuun on vielä kymmenisen minuuttia eli Ratinassa kaikki hyvin.


Kiitos Inter!

Pääkatsomoa on täytetty Ilveksen junioreilla ja heidän vanhemmillaan. Sen verran ilmantilaa on kuitenkin vapaana, että mitään hornankattilaa ei Ratinasta näillä rakenteilla ja katsojamäärillä saada. Yksi ottelun käänteentekevistä hetkistä nähdään jo minuutin pelin jälkeen, kun tupsukorvien Teemu Jäntin kuti pomppaa Inter -puolustuksesta vaakaputken alareunaan ja siitä Lassi Järvenpäälle, joka luutii pallon pois vaara-alueelta. Ottelun ensimmäiset hetket painellaan muutenkin vauhdilla päästä päähän, joka lupaa viihdyttävää futisiltaa, vaikka kannustushuudot katoavatkin kohti sateista avaruutta. Ensimmäiseen vitoseen sekä vieraat että kotiväki käyvät koputtelemassa ovella, mutta takalukko pitää vielä molemmissa päissä.


Mestari työssään

Varttisatasta käydään, kun salvat murtuvat. Keskikentälle viime matseissa hienosti kotiutunut Noah Nurmi hakee laidalla pysäyttämättömällä liike-energialla puuskuttavan Benjamin Källmanin, joka taittaa edessään pyllähtävän Tatu Miettusen edestä keskelle ja antaa vasurinsa laulaa. Rasmus Leislahti kellahtaa vielä kudin eteen, mutta pesäpaikalla ensimmäisenä pyörii Aleksi Paananen, joka pistää toisella yrittämällä munan kennoon. Sen enempää ei munakenno enää ensimmäisellä puoliajalla täyty, mutta johdon tärkeys korostuu, kun Seinjäjoelta saadaan vaimeanrätisevällä äänellä tieto siitä, että nottajokisetkin johtavat kupsukkaa.

Puoliajalla lämmikettä saa mukavasti Ärjyn Ripasta ja chilisemmätkin palat saadaan huuhdottua kullanruskealla virvokkeella, joka tarjoillaan ihan klassisesta muovituopista.

Sinimustat saavat heti toisen puoliajan alkuun säpinää Ilveksen maalille, mutta siimoja ei vielä sen enempää venytellä. Inter vaikuttaa olevan vallitsevaan tilanteeseen ihan tyytyväinen eikä Ilveskään vaikuta ihan metsästysretkellä olevan, joten tempo hiisaa hieman

-Tapparaa ja Inter Turku, shalalalaa-la-laa-laa-laa, kajahtaa Armadan rallattelukirjasta.

Jossain siinä sivussa Miettunen päättää, ettei enää tällä kaudella käy Källmanin edessä perseelleen ja tinttaa avojäätaklauksen eteenpäin kiitävään Källmaniin. Lätkästä tästä olisi lähdetty suihkuun ja futisviheriölläkään kaikki ei ihan loksahda paikalleen, koska Miettunen selviää varoituksella tai sitten vaan tuomariston osalta turvaudutaan valotaululla räpsyvään korttikoneeseen, jossa räpsyy kaikkea vihreästä, mustaan ja seepraan. Källman lähtee tikattavaksi ja taika-Taiki vapautetaan nurmen puolelle. 

Nuoren Miettusen kärsimykset saavat Interiä vastaan vielä yhden luvun, kun Kagayama sipsuttaa Miettusen edestä Lassi Järvenpään matalaan keskitykseen ja ottelun ratkaisu näkee stadionin valot. Samalla myös ratkeaa se, että Inter pelaa sunnuntaina Veritaksella pronssista ja kausi tulee saamaan jännittävän päätöksen.


Taikin taikaa: 0-2

Niilon pojilta pyydetään vielä vierasmobin toimesta ”laulua”, mutta kuulematta se jää. Hyväntuulinen porukka lampsii sukat märkinä pois kauden viimeisestä vierasottelusta.

Viini: Pyynikiltä pikkuisen enemmän lämmittävää

tiistai 26. lokakuuta 2021

HJK-FC Inter: viimeisiä viedään

Kupittaan parkkipaikalla on juhlava ja nostalginen tunnelma, kun sinimustahuivisia Interin kannattajia nousee pieneen bussiin. Kotimainen futiskausi askeltaa kohti päätöstään. Pimenevät ja koleankosteat ilmat tarkoittavat myös sitä, että tämän kauden vieraspelimatkat hipovat viimeisiään. Viime kaudella Interin kautta päätettiin Bolt Arenalla. Nyt kyseessä on kolmanneksi viimeinen peli, jossa panokset todella ovat kohdillaan: HJK tarvitsee kipeästi voittoa, jotta se pysyy mestaruustaistelussa mukana ja Inter tarvitsee pinnoja pysyäkseen pronssin kannassa kiinni.

Kivihovissa nautitaan piispanmunkit. Sitten Bolt Arenan valot leikkaavat kirkkaasti pimenevää iltaa. Kuljemme suuren maailman tyyliin järjestysmiehen kannoilla kohti vierassektiota. Kerrospukeutuminen on varsin tarpeen, sillä pykälää nollan päällä olevan mittarin lisäksi vesisade sakenee ja hapertaa kerrastojen lämpökerrointa. Vieraskatsomoon nousee nakkimukien, oluiden ja lämmittävien kahvien turruttamaa porukkaa. Kioskin edessä neuvotellaan vielä, että josko oluensa saisi viedä pahvimukissa katsomoon. Osa vieraskannattajista on tullut järjestetyn kannattajamatkan kyydissä ja osa omia reittejään.

-Tulkaa tänne lähemmäs!

Kajahtaa katsomon alimman rivin aidan edestä, johon eri aikojen reissulaiset ovat liimanneet tarrojaan. Vääriä rapsutellaan avaimilla ja muulla terävällä pois. Parinkymmenen hengen kannattajakatsomo hitsautuu yhteen ja ottaa punaisiin vieraspaitoihin sonnustautuneet omansa vastaan. Katsomovalojen sydämissä ei ole säästetty. Boltin muovi suorastaan hohkaa tummaa taivasta vasten.


Cold and Rainy night in Bolt

Pelillisesti HJK vaikuttaa olevan pykälän paremmalla jalalla liikenteessä. Näennäisestä hallinnasta huolimatta se on parhaimmillaan tilanteen vaihdoissa, joita se pääsee Interin pallonhallintajaksojen päätteeksi kääntämään. Inter säikäyttää kotijoukkuetta alussa, kun Timo Furuholmin keskitys leikkaa muovia Hugo Kedon ja HJK:n puolustuksen välistä. Benjamin Källman ei kuitenkaan aivan yllä siihen.

HJK tykyttää sydämiä sitten useamman vuoron putkeen. Henrik Moisander joutuu pariinkin kertaan todistamaan olevansa veskaosastolla sarjan eliittiä. Lopulta Moisanderkin kohtaa tekemättömän paikan, kun David Brownen matala keskitys liipaisee Inter puolustuksesta sopivan suunnanmuutoksen ja pallo päätyy Riku Riskille, joka uittaa saaliin Artto Hoskosen haaroista saaviin eikä Moisanderinkaan haavi ehdi väliin. Vesi loiskuu vielä ensimmäisen puoliajan lopussakin, mutta Jairin tuuttaus tuomitaan paitsioksi ennen kuin katsojat päästetään pakenemaan stadionin uumeniin.

Jonotella ei puoliajalla turhaan tarvitse vaan kaikki tarvittava käy suitsaitsukkelaan. Pelissä on sen panokseen nähden yllättävän vähän yleisöä, mutta liekö sitten HJK:n kuluvan viikon europettymys painanut osan päistä ja hyvissä ajoin tyynyyn.

Jostain syystä kirjoittajan puseroon nousee toisen puoliajan alussa vahva tunne siitä, että HJK on se, joka napauttaa seuraavan maalin, vaikka peli etenee melko tasaisissa merkeissä. Peli aaltoilee ja läikkyy toisen puoliajan ensi minuutit viihdyttävästi molempiin päihin, joten syketasot pysyvät korkeina. HJK tekee KuPSit ja realisoi kirjoittajan aiemman tunteen seuraavan maalin tekijästä. Kulmapotkun päätteeksi haavat heiluvat Interin maalilla ja pallo pomppaa kivasti Riskeistä Roopelle, joka nuijii nahkakuulan klubipäädyn verkkoihin. Ei voi sanoa, etteikö HJK ansaitsisi maalejaan, mutta kyllähän stadilaiset futisjumalat ovat jälleen kotikylän kundeilleen suotuisia. Klubipääty ryhtyy rallattelemaan Galaansa.


Kirivaihdetta silmään


Turkulaiset eivät olekaan aivan niin peloissaan kuin chäntin sanoitus viestii, vaan Inter saa palloa paremmin hallintaansa ja se jauhaa hyökkäyksiään tuttuun tapaan puolustuksen kautta. Ongelmaksi meinaa muodostua se, että keskitykset putoavat kerta toisensa jälkeen Kedolle. Lopulta Petteri Forsell saa nostettua yhden koko niityn yli ja esiin nousee Källman, jonka puskun Keto työntää sopivasti Furuholmin jalkoihin. Inter tulee maalin päähän ja näin ottelu ottaa lisää kierroksia.

Inter on tulla tasoihin, mutta ehkä HJK:n kannalta jotkin todennäköisyydet napsahtavat taas paikalleen, kun hyvällä energialla peliin tullut Matias Ojala ei löydä keskeltä lähtevään kutiinsa riittävää väylää. Luis Murillo ehtii vielä sitomaan kengännauhansa puolen tusinaa kertaa ennen kuin Oliver Reitala päättää pelin. HJK:n pelaajilta näyttää putoavan punnuksia helmoistaan ja Interin pelaajien harteet eivät meinaa jaksaa kannatella painuvia päitä

-Kiitos Inter! Tampereella sitten voitetaan!

Siihen ei kirjoittajallakaan ole lisättävää.


Tampereella jatektaan

Viini: pahvimukista, puolilitraa

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

FC Inter-KuPS: kolmekaks käköseen

Jokirannassa tehdyn Pokemonien metsästysretken ja siipparin lauantailounaan jälkeen kello tikkaa jo sellaista vauhtia, että Petteri Forsellin synttäripiispanmunkeille ei enää ehditä. Taistelupari ottaa autossa pikapäikkärit, kun Veritas lähestyy. Veritaksen käytävillä on tavallisen paljon kuopiolaisia. Lauantaille aseteltu matsi mahdollista sen, että lehtereille saadaan tavallista enemmän painoa.


Juhlantuntua Veritaksella

Petterille helähtää myös ikiklassikko ”Paljon onnea vaan” samalla, kun hän ottaa osaa kuukauden pelaajavalinnan juhlallisuuksiin. KuPS puolestaan ottaa pelin haltuun ja pakottaa Interin sinimustaan kuoreensa. Interillä on myös alussa vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä aikaan. Hymyn kare nousee ensimmäistä kertaa huulille, kun Timo Furuholm puikottaa Urho Nissilän. Periaatteessa peli olisi voitu lopettaa tähän.

Interin kannattajat pitävät hyvää mekkalaa omassa katsomossaan ja KuPS:n kannattajat vastaavat Olympiakatsomon puolelta. Peli itsessään on aika tarkkaa puolin ja toisin. Inter saa hiljalleen paremmin pelin juonesta kiinni, mutta millään erityisen hyvillä maalipaikoilla ei puolin tai toisin juhlita. KuPS:n paineistuksesta huolimatta Inter puolustaa hyvin ensimmäisen puoliajan loppuhetkille asti. Santeri Haarala varoittaa kotijoukkuetta heilauttamalla jalkansa vapaaksi ja pallon rimaan, kun pelikellon lukema alkaa jo nelosella. Isoviisari ottaa tästä yhden kierroksen verran vauhtia, kun väliin kokovartalocojones -maisia otteita väläytellyt Diogo Tomas tulee säkenöivällä voimalla Nissilän lähettämään kulmaan ja talttaa KuPS:n johtoon.

Puoliajalla VPS:n Veikkausliigaan nousua mehustellaan kuuluttajan liidamana hetken aikaan. Piiloviesti on myös selvä. Lisäksi FC Interin 07 -vuosikerran urotekoa ehditään tuulettelemaan ennen kuin KuPS pilaa orastavan optimismin, kun Nissilä pistää toisen puoliajan alussa toisen inhottavasti kiertävän kulman maalille ja tällä kertaa Paulo Ricardo leijailee omissa korkeuksissaan: 0-2. Olympiakatsomon puolelta riehakkaimpia talutellaan jo järkkäreiden toimesta talteen.


Vieraille pari näistä

Maalin jälkeen pallonhallinta jää Interille. Inter rakentaa melko rauhalliseen tahtiin hitaita hyökkäyksiä puolustuksensa kautta. KuPS vaikuttaa lauantai-illassa vahvemmalta joukkueelta, mutta Interillä on vielä jokeri käyttämättä. Vaarattoman näköisessä tilanteessa Jesper Engström loikkaa pallon itselleen laidalla ja kääntää sen maalille. Paikalla on Benjamin Källman, jonka kuti tulee sen verran tiheän viidakon läpi, ettei Johannes Kreidl saa riittävästi kitkaa hanskojen ja pallon väliin. Inter kaventaa ja pelin kierrokset nousevat.

Seuraavaksi jengaa pallon taakse pistää synttärisankari Forsell sivuvaparista. Kroppaansa pallon eteen lennättää Timo Furuholm, joka saa käännettyä pehmeällä osumalla pallon takaisin maalin eteen, jonne rynnii Källman ja peli on ykskaks yllättäen tasan. Kynttilät ehtivät palaa kakun päällä vartin verran, kun pallo leikkaa nurmea Interin puolustuksen edestä Axel Vidjeskogille asti. Vidjeskog petaa pallon kivalla nopeudella kivalle ruohoneliölle, josta Nissilä napauttaa sen yläkulmaan. KuPS pistää kotijoukkueen kolmannelle rokotuskierrokselle.

KuPS saa vedätettyä lisäajan kellosta. Ottelun tulos heijastelee pelitapahtumia varsin viihdyttävässä futisillassa. Sen verran happamasti lopputulos kuitenkin laskeutuu, että taisteluparin kanssa sovimme menevämme sellaisella sykkeellä seuraavan aamun perhefutikseen, ettei KuPS:lle hävitä enää koskaan.


Loppusäpinät

"Inter sai kolme-kaksi käköseen", huudahtaa taistelupari, kun kotiovi lopulta aukeaa.

Viini: karhean tanniininen