Manchester City-PSG: kasettinauhaa ja ikiaikaisia tarinoita

Futisillan verhoavassa hämärässä värähtelee tuhat ja yksi yötä. El Cashigo, öljyderby ja Persianlahden kolmas koettelemus tuovat pöytään sekä uutta että vanhaa rahaa. Politiikka ja urheilu ovat tänään niin syvässä syleilyssä, ettei niitä kannata lähteä toisistaan erottelemaan. Otetaan siis asia ja kasinosaari sellaisenaan, jos olemme mitään ottaaksemme.

PSG:n ja Cityn ensimmäisen ottelun ensimmäinen puoliaika oli yksi koko futiskauden parhaita: pitkää kiiltävää limusiinia ja ilmakehän puhkovaa pilvenpiirtäjää. Neymar oli pysäyttämätön, Ángel Di María oli pysäyttämätön ja Cityn syötöt leikkasivat Parc des Princesin ruohoa kuin hienoin terä silkkiä. Marquinhosin still -kuvassa oli pala minareetin tornia ja sopiva kaltevuus Pisaa, kun palloa kaivettiin ensimmäistä kertaa aarrekammiosta. Mestareiden liiga näytti pudottaneen Josep Guardiola jälleen karavaanistaan, mutta puoliajan lepopaikalla odotteli edelleen parvi taivaansinisiä.

On ollut Berliinin muuri ja on Kiinan muuri. Pariisiin sellaista toiselle nelivitoselle lähti kasaamaan Lontoon koneesta taikamatollaan laskeutunut Mauricio Pochettino. Paperi oli kuitenkin sen verran vinossa, että Gauchon aitaan jäi onnenkantamoisen mentäviä koloja. Kevin de Bruyne mursi ensimmäisenä koodin maagisesti kaartavalla pallolla, joka laskeutui valkobeisan kuoppaan. Sekä Qatar että Etihad Airways ovat tiettävästi laittaneet parhaat matemaatikkonsa tutkimaan tuon kultaisen kaaren käyttöpotentiaalia ihmiskunnalle ja bisnekselle.

Lintu lensi pariisilaisten vinkkelistä toisenkin kerran väärään suuntaan, kun Riyad Mahrez puutarhuroi pallon sinipaitojen muurin läpi juottopaikalle asti. Sen jälkeen peli meni PSG:llä välinselvittelyksi kohtalon ja jumalten kanssa. Pariisilaisten kasetinnauhoja kiemurtelee edelleen Par des Princesin nurmella. Neymar vältti niukasti juoksuhiekan ennen kuin tuomari kävelytti Idrissa Gueyen aavikolle. PSG:n pää jäi vielä paikalleen, vaikka City tanssi sapelitanssia loppuottelun ajan.

Illalla pariisilaiset saavat hinkata joka ikistä öljylamppua, että löytävät sen hengen, joka heidän toiveensa finaalipaikasta voi toteuttaa. Cityn pinta ei kuitenkaan ole haavaton, sillä Mestareiden liigan voiton Shisha on jäänyt sille vain kangastukseksi. PSG:n nopea maali nostaisi varmasti aaveita Etihad -stadionin pinnoille ja manselaisten ohimoille pakkomielteiden pullistumia. Citizensit ovat eittämättä pelanneet Euroopan parasta jalkapalloa suhteessa eniten siihen, miten vähän he lopulta ovat Mestareiden liigassa saavuttaneet. PSG:ssä on pienemmässä määrin vähän samaa, vaikka se on finaaliinkin asti päässyt lipsahtamaan. Sumusaarten sateisten pilvien taakse piirtyy tuhannen ja yhden yön kirkasta tähtinauha, johon sekä taivaan- että punasiniset kurkottavat.

Viini: taateliviini

Futiskirjat: Football in Sun and Shadow, Eduardo Galeano

Eduardo Galeanon ”Football in Sun and Shadow” on historiankirjoitukseksi naamioitu rakkauskirjelmä jalkapallolle. Kirja sekä kääntää auringon jalkapallohistorian jo nuupahtaneisiin nuppuihin että pelmauttaa vielä lähimuistissa kytevät hiillokset roihuun. Nyt jo edesmennyt Galeano juoksuttaa estradille jalkapallohistorian merkittävimmät pelaajat, rekonstruoi kirjallisin keinoin hienoimmat maalit ja pelaa ajankuvilla taustoittaen MM-kisat uudelleen.

Eduardo Galeano: Football in Sun and Shadow

Kerronnan tasolla kyse on kaunokirjallisesta ja lyyrisestä teoksesta. Kirjaa rakentuu lyhyistä, jonkin henkilön, joukkueen, tapahtuman ja tai tilanteen kuvaavista kappaleista. Kirjan alku saattaa jopa tuntua hämmentävältä ennen kuin se paljastaa kronologisesti etenevän juonensa. Galeanon ote on romantisoiva, vaikka se paljastaa jalkapallosta myös sen nurjia puolia. Hetkittäin jalkapallo lyö yli tai se saa aikaan uskomattomia asioita. Jalkapallo saattaa unohtaa kaikki käytöstavat ja solvata äitinsä menettänyttä tuomaria huoranorpopenikaksi tai toisaalta se saattaa solmia aselevon keskelle sisällissotaa. Kukapa haluaisi sotia, jos vaihtoehtona on Pelén näkeminen?

Kirja haikailee menneiden aikojen luovan ja sambaavan jalkapallon perään. Samalla se piikittelee ja kuvaa satiirisesti nykyjana tehokkuuteen perustuvaa äärimmilleen kaupallistettua jalkapalloa, jossa pelaajat ovat kuin rikkaita orjia ja maailmanmestaruudet jaetaan pikemminkin urheiluvälinemerkkien kuin maajoukkueiden kesken. Kirja nosteleekin tarkoitushakuisesti jalustalle henkilöitä, jotka uhmaavat luonnonlakeja ja nauravat konemaisesti jauhavalle jalkapalloteollisuudelle.  Galeano toteaakin: fyysisyys on jalkapallossa ollut menestymisen tae yhtä vähän kuin älykkyysosamäärä työelämässä tai vehkeiden koko makuukammarissa. Galeano astelee itsevarmasti elämässään tappioon tuomittujen kannattajakatsomoon.

Kirjasta välittyy maailmaan ja jalkapalloon kietoutuvat elämänkokemus. Palloa välillä oikeaa, välillä vasenta laitaa ja välillä keskikaistaa kuljettavat vuosikymmenet asettavat asioille perspektiivin. Galeano muistuttelee kepeästi virnistelleen, miten hyvin asioista perillä olevat miamilaiset tiedonlähteet tiesivät vuosikymmenten ajan MM-kisojen aattona kertoa, miten Fidel Castron vallasta astuminen on vain tuntien kysymys. Tunnelma kuitenkin vakavoituu, kun Galeano siirtyy kotikentälleen Etelä-Amerikkaan peippailemaan pitkin slummien kapeita katuja tai runoilemaan Uruguaylaisista jalkapallosankareista.

Jalkapallo parhaimmillaan tuo elämään satujen taianomaisuutta ja sellaista magiaa, jolle hektisessä ajassa otsakurtussa paahtava kulkija saattaa herkästi tulla sokeaksi.  Sen kirja kertoo ja sen, miten Galeanon sydämessä asustava pieni poika nukahti erämaassa kaktusta vasten pallo sylissään.

Viinikuvaus: kaktusviini

Veikkausliiga: mua puri futiskärpänen

Veikkausliigan alkaminen on itselle jo vuosia ollut kevään ja orastavan kesän merkki. Joulupukin konttiin on saatettu useampi kausikortti ja odotus on voinut alkaa. Kotipelit kalenteroidaan hyvissä ajoin. Vieraspelit ovat myös löytäneet oman boksinsa keväästä syksyyn juoksevista suunnitelmista. Pelit tarjoavat onnellisia ja tunnerikkaita hetkiä väliin puuduttavan ja stressaavankin arjen pyörityksen keskellä. Työpäivän saa kätevästi poikki saapumalla stadionille. Viikonlopun kiireettömyyteen tulee oma mausteensa, kun tietää, että iltapäivällä pelataan taas. Kannattaa kokeilla!

Ne irvileuat, jotka huutelevat potkupallosta, eivät luultavasti ole ihan lähiaikoina, jos koskaan, käyneet suomifutista katsomassa. Oma kokemukseni on, että veikkausliigafutis on viihdyttävää ja taktisesti kypsää. Pelin sisällä on huomioitu pelaajien vahvuudet. Pelaajat ja valmentajat ovat täysiverisiä ammattilaisia, jotka vuodesta toiseen tekevät pioneerityötä suomalaisen jalkapallon eteen. Heillä on toki omat hyvät ja huonot hetkensä. Seuroilla, pelaajilla, valmentajilla ja taustajoukoilla on omat tarinansa kerrottavana. Ne ovat ihan yhtä innostavia ja viihteellisiä kuin missä tahansa muualla maailmassa. Paikallisuus tekee niistä lähestyttävämpiä ja tarinat ovat tarjolla niille, jotka ovat valmiita niitä kuulemaan. Ryhdy vaikka seuraamaan kotikaupunkisi tai suosikkijoukkueesi some -tilejä.

Veikkausliigassa on sellaista paikallisuutta ja autenttisuutta, mitä ei läpikotaisin kaupallisissa eurooppalaisissa futissarjoissa ole. Totta kai itsekin toivon, että Veikkausliigan yleisömäärät ja rahavirrat kasvavat, jotta suomalaiselle jalkapallolle voidaan luoda vankempaa pohjaa. Matka saattaa toki olla pitkä tai loputon, mutta aion itse nauttia siitä ottelun kerrallaan. Fiilistä metsästävän kannattaa hakeutua stadionilla oman suosikkijoukkueensa kannattajaryhmien läheisyyteen. Kenties olet seuraava, joka jouluksi katselee kausikortteja sekä itselleen että läheisilleen.

Viime kauden pelirutiinina oli pojan eväsrepun pakkaaminen ja bussimatka Veritakselle. Välivuoden jälkeen aion houkutella taas tyttärenikin mukaan stadionille (Suklaa ja jäätelö toimivat ainakin huomista matsia silmällä pitäen).  Stadionilla tapasin sekä isääni ja pikkuveljiäni että monia kasvotuttuja, joiden kanssa pelit elettiin yhdessä. Katsettaan kun katsomossa kierrätti, saattoi hämmästellä, minkälaisen kirjon ihmisiä ottelut olivat vetäneet puoleensa. Syttyä voi tunnelmasta, yhteenkuuluvuuden tunteesta, pelistä itsestään kaikkine vivahteineen tai siitä, että pelit tarjoavat paikan kokoontua lähteisten ihmisten kanssa yhteen.

Veikkausliigaan sopii hyvä liike-elämästäkin tuttu sananparsi: älä oleta, vaan ota selvää. Annetaan vaan kotimaisen futiskärpäsen purra tänäkin vuonna

Viinikuvaus: kotimainen arvoviini

Tauolla osa O: Sunderland 'Til I Die I

Sunderland ’Til I Die ei ole onnellisten loppujen ja sankaritekojen tarina, vaan syvälle reaalimaailmaan pureutuva tarina pettymyksistä, epärealistisista odotuksista ja epäonnistuneista valinnoista. Leo Pearlmanin ja Ben Turnerin ohjaama dokumenttisarja hämärtää näyttämön, katsomon ja kulissien rajoja ja suuntaa kirkkaimmat spottinsa siihen, mitä tarkoittaa vesiliirrossa olevan jalkapalloseuran omistaminen, johtaminen, kannattaminen ja sille pelaaminen.

Sunderland 'Til I Die

Dokumenttisarjaa on tehty kaksi tuotantokautta. Ensimmäisellä tuotantokaudella kauden 2017-2018 Sunderland on juuri tippunut Valioliigasta mestaruussarjaan ja koillis-Englannissa haaveillaan pikaisesta paluusta pääsarjaan. Sunderlandin toimitusjohtajaa Margin Bain valitsee odysseiansa kippariksi Simon Graysonin.

Graysonin ehtii sarjan ensiaskelmilla asettelemaan siloisia sanoja positiivisuudesta ja voittavavasta mentaliteetista. Sitten alkavan kauden kenraaliharjoitukseen Stadium of Lightille saapuu Celtic, joka pieksee blackcatsit 0-5 ja realismin valo viistää raolleen narahtavasta odotusten ovesta Sunderlandiin. Yleisö purkaa pettymystään painimalla, mutta tummimmat pahanilman linnut nousevat taivaalle, kun joukkueen runkopelaajista Darron Gibson päättää kostean illan viimeisillä maileilla kyseenalaistaa muutaman joukkuetoverinsa sitoutumisen seuraan. Tilitys päätyy kännykkäkameran muistikortille ja siitä sitten julkiseen levitykseen.

Sunderlandin kannattajat ovat yksiä Englannin fanaattisimmista

Kenraaliharjoitus ehditään taputella hentoisen hiekkakerroksen alle ja kausi lähtee rauhoittavan oloisesti liikenteeseen. Viidennessä ottelussa Leeds nykäisee kohon ensimmäistä kertaa pinnan alle, mutta ei niin kuin saalis, vaan niin kuin pohjakivikko. Koho palaa vielä kerran takaisin pinnalle, mutta sen jälkeen koukku tarraa uppotukkiin eikä koko onkea nähdä enää kuukausiin. Sunderland tykittää 15-matsia putkeen ilman voittoa. 

Simon Grayson ei saa Sunderlandia oikeille merimerkeille

Bainin ja Graysonin huvipurren illallispöydästä siirrytään pikapikaa ja paniikissa äyskäröimään vettä veneen pohjalta. Vuotokohtia paljastuu paljon ja vesiselvää on se, että nousu-unelmat vaihtuvat putoamiskurimukseksi ja eloonjäämistaisteluksi. Kausikorttilaiset pääsevät tuulettamaan kameran eteen tunteitaan niin pubeista, kotisohvilta kuin stadioneiltakin käsin. Dokumenttisarja vangitsee syvästi eläytyen Sunderland AFC:n ja Englannin skaalalla köyhän ja työttömyydestä kärsivän työläiskaupungin sitkeän symbioosin. 

18 pelin jälkeen Grayson pistetään pihalle ja tilalle naarataan Chris Coleman. Joulun pyhien alla napattu kotivoitto Fulhamista on ensimmäinen laatuaan melkein vuoteen. Joulupöytään nousee kuitenkin hapansilakan käryä, kun omistaja Ellis Short kyllästyy tuhlailevaan mielitiettyynsä ja laittaa rahahanat kiinni. Tammikuun siirtoikkunassa Sunderland kaipaisi premium-tason erikoiskortteja kentälliseensä. Vallitsevista olosuhteissa se joutuu kuitenkin harmaanalueen korttikaupoille. Ulos lähtee joukkueen paras maalintekijä Lewis Grabban ja toinenkin hyökkääjä James Vaughan. Muutoin sisään ja ulos liikkuu vähän, mtä sattuu. 

Chris Colemanin pelastusoperaatio epäonnistuu

Dokumentti kuvaa rehellisesti myös se, miten Sunderlandin talous on pyörinyt omistajansa hyväntekeväisyyden varassa. Kulurakenne on raskas ja siinä on suuria pehmeitä kohtia. Keskusteluissa kuplii Jack Rodwellin, joka käy kauden aikana pari kertaa kentällä, edellisenä kautena solmittu opportunistinen 60 000 puntaa viikossa ulosantava sopimus, jota ei saada millään purettua. Sunderland astelee hauraalla riippusillalla, kuten englantilainen suurseura, vaikka sen nilkkoja näykkivät konkurssista kertovat krokotiilit.

”You are not fit to wear that shirt” kaikuu Valon stadionin lehtereillä. Sunderlandin meno on hyytelöistä. Kannattajat tarraavat punavalkoisin sydämin pieniinkin toivon pilkahduksiin kuin takiaiset. Kausi on kuitenkin pitkää orjantappuraa ja sarjasta putoamista ei tarvitse jännittää edes aivan viimeisiin otteluihin asti. Short kuittaa seuran velat ja kauppaa sen eteenpäin. Coleman meinaa päätyä käsirysyyn pettyneen kannattajan kanssa. Pöydällä on täysi sotku, joka jää uusien omistajien ja seuraavan tuotantokauden siivottavaksi. 

Viinikuvas: korkkivikainen kauniisti lasissa ja kuvaputkessa

FC Inter-TPS: tervetuloa derbyt

Kun haen lapsille eväitä illan harrastuksia silmällä pitäen, näen Suikkilan K-Marketin edessä saman herrasmiehen kuin ennen Honka-matsia. Kaulassa on sinimusta huivi, kuten aina.

-Huomenna on sitten pelipäivä!, huikkaan

-Missä se nyt olikaan. Hallissa vai ulkona?

-Hallissa

-Niin ja se oli loppuunmyyty?

-Kyllä, se on loppuunmyyty

-No ei sinne sitten varmaan kannatta lähteä. Ei sieltä varmaan saa lippuja enää sieltäkään

-Eipä sieltä varmaan saa. Ruutu+ taitaa näyttää matsin

-Miksi ne nyt siellä pelaa eikä ulkona. No menen sitten katsomaan, kun oikeat matsit on.

Itse onnistuin kanssa jahkailemaan lippujen hankinnan ja kylään saapuvien vieraiden välillä siten, että silmille pomppasi lopulta ”matsi on loppuunmyyty” -tiedote. Se tekee samalla sekä pettyneeksi että iloiseksi. Turun derbyt palaavat Suomen jalkapallopääkaupungin kilpafutiskartalle taas tällä kaudella ja ensimmäinen koenäytös tempaisee jo mukaansa kuplahallillisen futiksen ystäviä.

Kun LähiTapiola -areenan vihreät kentän ja katsomotilan erottavat verkot heilahtelevat ja vaalea kupu kaiuttaa kannatushuutoja pitkin turkulaista futisjuhlaa, on FC Inter varmistanut Suomen Cupissa jo jatkopaikan ja TPS tarvitsee vähintään pinnan, jotta sen ei tarvitse jännittää illan ifkoiden -matsin lopputulemaa. Molemmat joukkueet ovat rakennusvaiheessa ja viimeisimmät sopimusuutiset putoilivat mustavalkoiseen postiluukkuun, kun saapasmaasta (ilmeisesti eksynyt) kirjekyyhky pudotti Tehe Olawale ja Masahudu Alhassanin -nimillä kirjaillut kuoret nokastaan. Sinimustalla puolella viehettä lennätetään Koperin rannoilta ja haaveillaan siitä, että Triestenlahdelta nykisi kyytiin jo kerran rannalle nostettu slovenialainen jalokala.

Interin peli-identiteetti on jo viime kaudelta tutuksi tullut, vaikka muutama palikka onkin vaihtunut. TPS on kirjoittajalle vielä tältä kaudelta kääntämätön kortti muutamaa kuvaputkesta tullutta välähdystä lukuun ottamatta. Otteluun liittyvä toiseksi hartain toive on, että kuplahallin alipaineistama miljöö saa pelin intensiteetin puolesta kipinät lentämään nyt, kun Suomen Milanon futisskene on ottamassa heliumia alleen. Viimeiset derbymuistot ovat itselle jääneet mieleen hieman vettyneinä. Nyt olisi hyvä aika läikyttää taas tulilientä ihmisten sydämiin.

Viinikuvaus: valikoimaan palautettu lupauksia herättävä  

Real Madrid-Manchester City: lähtemätön jälki

Pintakaasulta vaihdetaan viimeistään illalla täysiin hevosvoimiin, kun Zinedine Zidanen Real Madrid isännöi Josep Guardiolan Manchester Cityä. Jalkapallomaailma on siinä mielessä kellahtanut kenolleen, että Manchester City lähtee vedonlyöntibookkereiden kahvintahraisissa kupongeissa ennakkosuosikkina otteluun. Kuninkaallisten legendat Alfredo Di Stéfanosta alkaen raahautuvat varmasti merisairaudesta huolimatta Santiago Bernabeulle kummastelemaan, mistä on kyse ja kyse on monesta: Real Madridista, Barcelonasta, Manchester Citystä, Espanjasta, Ranskasta, legendaarisesta hyökkäävästä keskikentästä ja legendanomaisesta puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

Real Madrid pelaa tästä kaudesta ja perinteiden kunnianvaateista. Citylle kyse on vielä enemmästä. Sen dynastian muurit ovat murenemassa ja sen puhtoisesta vaaleansinisestä muistosta puuttuu Mestareiden liigan voitto. Täydellistyvän kuvan kilvessä on tumma kohta, ja jotta sirkus olisi ennenäkemätön ja koskaan ennen kuulumaton, moukaroidaan Cityä nyt lihanuijalla kylkiluihin niin, että ilmat lähtevät pihalle. Ennuste kertoo, että jos City ei tänä vuonna Mestareiden liigan isokorvaista kohottele, ei se sitä kohottele vuosikausiin muutenkaan: yksinkertaisesti siitä syystä, että säännöt sen kertovat ja häpeäpaalua kannetaan jo Etihad stadionin suuntaan. Valkoperuukkisten pitkästyneet katseet ja yhden harmaahapsisen pohjois-Lontoolaisen virne piirtävät pitkää pannaa, joskin sodassa, rauhassa, rakkaudessa ja jalkapallossa kaikki on sallittua ja mahdollista. Tuomitaan sitten kun tuomitaan.

Molempien joukkueiden on nöyrin mielin ja leuankärki viistosti nurmea kohti osoittaen lähtevä illan otteluun. Tilanne on kiusallinen ja kutkuttava: jatkoon pitäisi otteluparista mennä ja tippua ei saisi, koska tappion tahrat eivät enää tämän kauden kuosista ole pois pestävissä. City tulee tiki-takalla ja Los Blancos korkealla prässillä ja yksilötaitoon luottaen. Guardiola tekee taidetta  äärimmilleen viritetystä Evinrudestaan. Zidane tuo peli-iloa, huippuksilöitä ja hieman hälläväliä -meininkiä muutoin korkean vaatimustason Yamahaansa. Kahtia halkeavien aaltojen pärskeessä Eurooppalainen futiskausi voi nyt virallisesti kääntää keulansa kotisataman laitureilla jännittäviä sulhoja ja morsiamia kohti

Viinikuvaus: kauden loppuun asti viipyilevä jälkimaku

Suomi-Armenia: Riven johdolla me mennään kisoihin

Tunnelma Veritaksella oli jännittynyt, kun kisapaikkaan kiinni iskeneiden huuhkajien kynsiin oli murtunut Sarajevossa pieni lohkeama. Tunteiden ja vuosikymmenten futistraumojen velloessa unohduksiin oli huuhtoutunut se, että ennen karsintalohkon alkua melkein kuka tahansa olisi ottanut tämän tilanteen: Suomella lohkon kakkospaikka kahden pisteen erolla ja vastassa enää kotosalla Armenia, Liechenstein ja vieraissa vähintäänkin ketunhäntä kainalossa hiiviskelevä Kreikka.

Jalkapallohistorian havinaa lokakuisella Veritaksella

Matsin alku hieroo vielä suolaa Bosnia -ottelun haavoihin: pallo polttelee ja Armenia saa pari vaarallisenoloista erikoistilannetta. Hiljalleen ilman keskustan ankkureita Tim Sparvia ja Paulus Arajuurta takova Suomi nappaa vastustamattomasti ottelun punaisen remmin käsiinsä ja maalin odottelu voi perustellusti alkaa.

Pohjoiskaarre...

...ja pelaajat valmistautumassa otteluun

Sisäkierteiset kulmat vääntyvät sarjana Armenian maalin edustalle, Aram Hayrapetyan esittelee koko joutsenlammen liikesarjakavalkadin ja yleisö lämpenee lämpenemistään. Lopulta Pallo laskeutuu Markku Kanervan illan jokerin Fredrik Jensenin jalkoihin. Jensen kevytleijuttaa pallon Armenian maaliin. Suomi siirtyy hallitun ja pelillisesti onnistuneen jakson jälkeen ansaitusti johtoon. Jännitys hilseilee sateen piiskaamalla Veritaksella, kun huuhkajat ottavat ison siivellisen kohti kisapaikkaa.

Huuhkajat osoittivat hyvää kisahenkeä

Veritaksen sisäkäytävät ovat tupaten täynnä ja hetkittäin täysin tukkeessa. Koleassa tiistai-illassa on suomalaisittain futishistorian leimaa. Yksi sen ilmentymistä on Teemu Pukki, joka puoliajalla on saanut motoroilia niveliinsä. Pukki karkaa Joel Pohjanpalon syötöstä ja lähettää tavaramerkkimäisen chippinsä Armenian maalin takakulmaan. Peli on 2-0 ja kyllähän tämä on voitettu.

Pyry Soiri haastamassa Armenian puolustusta

Pukki pääsee vielä kertauttamaan maalintekoa edistyneille -kurssin lopputehtävän Rasmus Schűllerin vapauttavan syötön jälkeen. Huuhkajien ykköspyssyn liekki roihuaa edelleen maagisena, kun vakkaa vaan sopivasti raotetaan. Peli saa näköisensä lukemat ja paineistus imeytyy jälleen Bosnian suuntaan. Pukin, Riven, Jensenin ja Pohjanpalon paisteen lisäksi myös Glen Kamaran ja Robin Lodin yhteispeli jättää lämpimän jäljen kaikukoppaan, jossa kaikuu historiallinen: Riven johdolla me mennään kisoihin.

Riven johdolla me mennään kisoihin

Viinikuvaus: uskoa, toivoa, rakkautta ja historiallisia elementtejä.

Suomi-Kreikka: peikkojen ja menninkäisten mailla

Ratinan stadioni hautui viilenevässä loppukesän illassa, kun kiitoliidossa olevat huuhkajat painoivat polttavan katseensa Kreikan papyroskääröihin.  Teemu Pukin, Pyry Soirin ja Jasse Tuomisen kipittäminen avauskokoonpanoon enteili tavallista hyökkäävämpää peliä.

Tunnelmia Ratinan kisatorilta

Suomi varioi prässiään tilanteen mukaan. Se rikkoi väliin Kreikan pelinavaamista prässäämällä korkealta. Väliin Suomi vetäyty tuttuun tapaan tiiviiseen puolustusasetelmaan. Suomi lähti kontrolloimaan peliä myös pallonhallinnan ja pelirohkeuden kautta. Palloa käytettiin toistuvasti vartioiduilla pelaajilla Kreikan linjojen välissä ja sitä kautta Suomi haki murtautumispaikkoja. Vaarallisimmillaan Suomi kuitenkin oli kun se pääsi nopeilla pelin käännöillä pelamaan Kreikan puolustuslinjan selustaan.

Valmiina lennättämään huuhkajia

Kreikallakin oli pelisuunnitelma, mutta sen noudattamisessa vaikutti olevan haasteita, sillä kädet ja äänihuulet heiluivat tilanteiden jälkeen. Kreikka loi uhkaa lähinnä silloin, kun huuhkajilta lipesi harhasyöttöjä ja lipsahduksia vaikutti tapahtuvan tavallisen paljon, mutta Kreikka hassasi toistuvasti pelin sisäiset momentuminsa teknisesti heikkoihin ratkaisuihin. Kreikan korteista oli luettavissa myös se, että ihon alle oltiin valmiita menemään myös napit edellä. Glen Kamara otti ottelun alkupuolella suurimman Olympus -vuoren kintuilleen.

Ensimmäisen puoliajan peli oli tarkkaa ja maalit jäi tekemättä. Parasta antia oli kotikannattajuen tuki huuhkajille, joka kiersi pohjoiskaarteesta koko stadionin ympäri.

Tunnelma kiersi pohjoiskaarteesta koko stadionin ympäri

Puoliajalta virvokkeita metsästävät jalkapallofanit sulloutuivat jonoihin, jotka kasvoivat yleisömäärään nähden toivottoman pitkiksi. Muualta Euroopasta olisi hyvä hakea esimerkkiä siitä, miten moninkertainenkin yleisömäärä saadaan ennen toisen puoliajan alkua juoksutettua kahvi-, olut- ja vessajonojen läpi. Ottelukokemuksen lisäksi tällä optimoidaan myös kassavirtaa.

Painia Kreikan rangaistusalueella

Ylläolevalla ei lopulta ole mitään merkitystä. Ei siinä maailmassa, jossa Dimitris Gourbelis lanaa Glen Kamaran rangaistusalueella ja pallo viedään pilkulle. Teemu Pukki heiluttaa punaista kangasta maalin vasemmalle puolelle ja puttaa pallon maalin oikeaan nurkkaan. Vasilios Barkasin sarvet sojottavat edelleen väärään suuntaan, kun Ratinan stadioni repeilee liitoksistaan.

Teemu Pukki puttaa pallon maaliin

Suomalaisen futiksen toiveuni sen kuin vain jatkuu ja jatkuu. Peli painuu Suomen päähän, mutta eihän kukaan enää edes näe painajasia siitä, että vastustajat tinttaisivat kuningaspallossa huuhkajien rinnalle saati rinnalta ohi. Suomen pakka pysyy kasassa ja keskitysten sarjatuli otetaan vastaan huuhkajaislegioonan lailla. 

Etelä-Eurooppalaiseen tyyliin lopussa kentälle pyöräytetään samanaikaisesti jopa kolmekin palloa ja sekunti sekuntilta kreikkalaisen taruston hahmot haalistuvat peikkojen ja menninkäisten mailla. Suomi voittaa ja lämpö täyttää futisfanin sydämen.

Edellisen illan kaikuja Ratinassa

Viinikuvaus: Tampereelta samaa, mitä ennenkin, mutta maistuvampana kuin koskaan.

AIK-Djurgården: savua ja sirkushuveja Solnassa

Scandic -hotellin aulan penkeillä nukkuu risteilyn ryydittämiä ihmisiä. Kello on seitsemän aamulla ja Tallink Silja on hetkeä aiemmin rantautunut Tukholman satamaan. Vielä lasittunein katsein ja raskain ohimoin haukotteleva päivä pitää sisällään kenties vuoden suurimmaan skandinaavisen jalkapallotapahtuman: Tukholman derbyn.

Mall of Scandinavian irkkupubissa vaihdetaan varotoimena lasiset tuopit muovisiin. AIK:n keltamustiin pukeutuneita kannattajia lampsii pitkin kauppakeskuksen kivisiä kauppakäytäviä. Djurgårdenin vaalean sinistä näkyy myös, mutta vain harvakseltaan. Olemme Tukholman keltamustalla puolella. Tukholma on valmistautunut otteluun jo viikon ajan. Djurgårdenin ja AIK:n kannattajien reitit kulkevat eri linjojen kautta.

AIK:n Dick Turpin pubi

Tervetuloa kotiin

Tunnelmia Friends arenan ulkopuolelta

Dick Turpin pub on avannut ovet poikkeuksellisesti kolme tuntia tavallista aiemmin. Pubi täyttyy silmänräpäyksessä AIK:n kannattajista. Henkilökunta laskee sarjana AIK:n omaa olutta tuoppeihin. Aurinko helottaa kuumasti täyteen ahdetulla terassilla. Muutama varovainen chäntti nousee hetkittäin janoaan sunnuntai-iltapäivänä sammuttavasta kannattajajoukosta. Poliisit värittävät katukuvaa ja yksi heistä ottaa passipaikan terassin ulkopuolella.

AIK:n ja Djurgårdenin tvillingderby on lähtökohtaisesti yksi maailman kiihkeimpiä. Alkuillan ottelua maustaa vielä se, että Djurgården johtaa sarjaa ja AIK on heti toisena perässä. Viime vuosina AIK on derbyissä ollut niskan päällä, mutta Djurgården seilaa parhaillaan tappiottomassa putkessa. Ottelu on mestaruustaistelun kannalta massiivinen. Djurgårdenilla on voitolla mahdollista repäistä seitsemän pisteen ero AIK:hon.

Stadionin ympärillä käy kuhina. Friends arenalle pääsee yllättäen sisään kilauttamalla lippua turvaportin skanneriin. Sen kummempaa turvallisuustarkastusta ei ole. Järjestysmiehiäkin on porteilla vain harvakseltaan. Stadioni on reilua tuntia ennen ottelua vielä melko tyhjä. Ainoastaan päätyihin on pakkautunut ihmisiä näinkin hyvissä ajoin. Liput sai helpohkosti ostettua AIK:n kotisivuilta, vaikka yleisöä odotetaan paikalle paljon.

Kannattajakulttuuriltaan...

...Euroopan...

...kärkikahinoissa

Kannattajakulttuuriin näkökulmasta ottelu menee heittämällä Euroopan kärkikahinoihin. Laulu raikaa päädyissä ja tifoja nostellaan ylös. Djurgårdenin päädystä kuuluu pistelevää vihellystä, kun AIK:n kannattajalauluu pauhaa stadionin kovaäänisistä. Käsillä on väkevä jalkapalloelämys, joka on laivamatkan tai tunnin lennon päässä kotisuomesta. 

Djurgårdenin kannattajien show vaikuttaa suunnitelmalliselta ja hyvin organisoidulta. AIK:lla on hengennostattajia ympäri stadionia ja he pomppaavat sopivissa kohdissa ylös iskemään tahtia kotijoukkueen kannatushulinoille.

Peli viihteenä ei yllä tunnelman tasolle. Molemmat joukkueet pelaavat hyvin organisoidusti ja puolutuspelaaminen on ilmatiiviisti pakattu. Maalipaikkoja tai edes sinnepäin tilanteita ei juuri nähdä. Sitten AIK:n Henok Goitom juoksee pitkän pallon perään. Djurgårdenin Marcus Danielsson tulee hieman liian holtittomasti selän puolelta tilanteeseen ja pallo määrätään pilkulle. Sebastian Larsson painaa sydämensä kyllyydestä pallon maalin vasemman puolen raudoituksiin ja Djurgårdenin kuuden sarjapelin nollapeliputki päättyy. AIK ottaa tiukemman henkisen niskalenkin tanssikaveristaan ja yleisö on hurmioitunut.

Peli itsessään oli...

...tarkkaa...

...tasaista...

...ja hyvin organisoitua vääntöä

Puoliaika imeytyy kioski- ja vessajonoiksi. Kaikki toimii hienosti ja spektaakkeli on jo vienyt futisromantikon sydämen. Päätykatsomoissa käännetään yksi futiskulttuurin kortti lisää, kun sinistä, keltaista ja mustaa savua ryöppyää kentälle. Pikkuscreeneillä pyörivä pyrotekniikkaan kantaaottava tiedote tuo maukasta ironiaa tilanteeseen. Savun katku täyttää stadionin. Pelaajat astelevat kentälle kuin sumuun.

Puoliajan...

...savushow...

...ja kuitti AIK:n kannattajakatsomosta

AIK on laittanut palettinsa uusiksi. Nyt se pelkästään vetäytyy ja Djurgården pääsee myllyttämään kohti kotikannattajien päätyä. Viimeisillä minuuteilla AIK:n Enuch Adulla palaa puuro kattilaan ja hänet lähetetään punakortinn saattelemana Friends areenan uumeniin. Väistämättömältä vaikuttava tasoitus jää kuitenkin tapahtumatta. AIK voittaa pelin ja vääntää Allsvenskanin mestaruustaistelun aivan uuteen asentoon. Yksissä tuumin todetaan, että peli itsessään jää kädenlämpöiseksi, mutta pelitapahtuma polttaa pysyvän jäljen.

Lopussa myös kentällä alkoi lämmin vesi läikkymään

Jotain siinä on, kun reippaasti yli satavuotiaat kaksoset saavat paistatella yli 45:lle tuhannelle katsojalle elokuisella sunnuntaishow:lla. Leipää saa ICA Maxista, mutta sirkushuvien pyhättö on Friends areena. Se, miten ihmiset hakeutuvat päätykatsomoihin tai matkustavat satojen merimailien takaa ihastelemaan sinänsä täysin järjettömiin sääntöihin ja elementteihin perustuvaa peliä, kertoo ikiaikaista tarinaa ihmisenä olemisesta ja tarpeesta kuulua johonkin.

Edessämme oleva Djurgårdenin kannattaja peittää fanipaitansa takilla ennen kuin tarttuu stadionilta pois päin vievään virtaukseen. Solna on keltamusta ja sen baareilla ja terasseilla tilipäivä.

Viinikuvaus: keltamustaa ja vaaleansinistä samassa lasissa.

Pisara kapsaisiinia, twiittejä ja latinalaisafrikkalaisia rytmejä

Pallo pomppaa Luciano Balbin käteen. Tuomari levittää jo kätensä, mutta linjalta liputetaan virhe. Vihertävään Interin muovituoppiin noruu samaa kapsaisiinia, mitä Elland Roadilla aiemmin keväällä. Denis Oliynyk sivuverkkoa venyttävä pommi ei jätä mitään arvailujen varaan. Etenkin toisen jakson hyvin pelanneen Interin johto on sulanut maalin tappioksi.

-Meinaatteko jäädä tänne vielä vellomaan tuskassa, huikkaa peliä varten avatun Veritaksen pubin pöydästä nouseva interisti. Katkeransuloista futisiltaa oli stadionin kolmoskerrokseen saapunut katsomaan reilu parikymmentä turkulaisen futiksen ystävää.

Kangaskengät vievät kohti keskustaa. Parinkymmenen minuutin kävelymatkan viimeisillä metreillä Marokko painaa yliajalla maalin Etelä-Afrikkaa vastaan ja hyvin lähteneeseen maanantaivakioon napsahtaa kivulias pummi. Futisjumalat ovat vitsikkäällä päällä ja pyörättelevät uusia lukemia jo pysähtyneiltä näyttäneisiin noppiin.

Eurooppalaisten futissarjojen päättyminen jätti oven mukavasti raolleen niin suomi- kuin arvokisafutiksellekin. Tuoreessa muistissa on Martan palopuhe tuleville brassisukupolville, Luis Suarezin kyyneleet mitäänsanomatonta Perua vastaan missatun pilkun jälkeen, Dani Ceballosin kynäilyt U21 -kisoissa ja Megan Rapinoen terävät twiitit ja viimeistelyt naisten MM-kisoissa.

Sadio Mane missaa pilkun ja ravintolalaivan viereisestä pöydästä herskuu iloinen nauru. Viereisen loossin selkämykseen rennosti hautatunut afrikkalaismies paljastaa piilopaikkansa. Senegal menee lopulta menojaan. 

Utelen baarimikolta, että mitä kautta pelit oikein näkyvät, kun ei näitä näe kotonakaan. Hän nauraa ja toivottaa tervetulleeksi myös seuraavana päivänä.

Ja sitten on Brasilia. Ja sitten on Argentiina. Klassikko johon vanhan maailmaan futisfanit tarttuvat kuin pyydykseen. Jalkapallon ruokaympyrän pääelementit: samba, tango ja Lionel Messi täyttävät yhden kulmauksen lautasesta. 

Kesälomakauden ensimmäisenä tiistaina on hyvä virittäytyä lomatunnelmiin ja pyöräyttää vuorokausirytmi sekaisin. Sitä ennen ehtii vielä kuulostelemaan pyöreän ja mustavalkoisen sydämen lyöntejä bongorumpujen USA-Englanti -matsin tahdissa.

Viinikuvaus: kesäviini kaikilla vivahteilla ja mausteilla

Suomi-Bosnia: Riven taikahattu

"Riven johdolla me mennään kisoihin" kaikuu pohjoiskaarteen äänijänteistä. Hiostava ja ukkosta enteilevä Ratinan alue luo urbaaninoloiset puitteet pian alkavalle Suomi-Bosnia -ottelulle. Huuhkajien lento on ollut unenomaista. Bosnian pelaajalistaa silmäillessä käy hetkellinen vilunväristys: voiko tämä oikeasti vielä jatkua?

Pohjoiskaarteen tunnelmia

Jotain Suomen jalkapallomaajoukkueen statuksesta kertoo se, että Bosnia lähtee otteluun varovaisesti. Se jättää pelin alle reilusti pelaajia. Suomi vastaa kahdella kauniilla neljän miehen rivistöllä, joiden edessä Petteri Forsell ja Teemu Pukki ohjaavat Bosnian pelinrakentelua sovittuihin sektoreihin. Bosnian ultrien ja pohjoiskaarteen Suomi -jätkien kilpalaulanta luo aitoa ja autenttista futisjuhlan tuntua iltaan.

Pelillisesti ensimmäisen puoliajan shakki on etulinjan varovaista siirtelyä ja komento muotoon käy tehokkasti. Viihteelliset elementit pimitetään vielä. Markku Kanerva nostelee kanit taikahatustaan toisella puoliajalla.

Huuhkajien näytöstä sateen piiskaamalla Ratinan stadionilla

Glen Kamara isännöi keskikentällä ja lähettää Teemu Pukin juoksuun. Pukki tuikkaa pallon vastustajan topparin Toni Sunjicin puikoista ja painaa pallon tolpan kautta takakulmaan. Tampere on sokeria ja hattaraa. Toiveuni jatkuu lähes imelänä.

Pelin systematiikka ratkeilee hetken aikaa, kun Bosnia yrittää kuitata maalin nopeasti. Paulus Arajuuren johtama puolustus luutii kuitenkin kuin se olisi harjoitellut juuri tätä hetkeä varten miljoona vuotta. Suomi alkaa päästää paineen alta ja se luo vastaiskuilla jatkuvaa vaaraa Bosnialle.

Forsell tulee vaihtoon ja hänen tilalleen Rive heittää Lassi Lappalaisen. Tuhkimoita on nyt vetinen viheriö täynnä. Lappalainen on bosnialaisten piirittämänä kuin kotonaan ja hän osoittaa heti pallon saatuaan, että on tullut tekemään tulosta eikä kerryttämään minuutteja.

Bosnialaiset valmistautumassa juhlimaan jalkapalloa

Tim Sparv pyyhkäisee Muhamed Besicin kentän pintaan, Robin Lod nappaa karkin talteen ja lähtee maantiekiitäjänä kohti Bosnian maalia. Hävittäjäairueen vasemmalla puolella liitää Lappalainen ja oikealla Pukki. Lod heittää tikkarin Pukille, joka tyylittelee pallon vastaan ryntäävän Ibrahim Sehicin yli: tämä oli tässä ja kaikki voivat lähteä kotiin. Kukaan ei kuitenkaan lähde, vaan suomalaiskannattajat kietoutuvat sateen piiskaamalla Ratinalla tiukemmin suomalaiseen futisunelmaan.

Oi Suomi on...

Viinikuvaus: vedestä viinaksi

Sumusaarilta. Rakkaudella.

...ja sitten finaali tulee. Se maalaa viimeiset ja päällimmäiset värit eurooppalaisen huippufutiksen värityskirjaan. Kanteen on painettu jo Englannin -lipun punavalkoiset kuviot. Valioliigasta on tällä kaudella tullut kiistattomasti eurooppalaisen huippufutiksen kärkivaunut. Sen veturit ovat puskeneet viimeisille pysäkeille muiden hyytyessä ratojen varsille teknistaktisine rajoitteineen.

Jürgen Klopp ja Liverpool ovat täällä taas. Ne tiesivät reitin jo ennestään. Lentokenttien sudet eivät punaisia enää ahdistele. Hotellihuoneet ovat valmiit ja he ovat täällä kuin kotonaan. Mauricio Pochettinon Tottenham on täällä ensi kertaa. Hiki hatussa. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Kaikkeen pyydetään pieni turistilisä. Toinen koittaa rahastaa ja joku muu muuten vain jekuttaa.

Sanotaan että jahti on parempaa kuin saalis. Ihmeiden aika lienee siinä mielessä ohi, että ihmeen käsitteellisiä rajoja venytettiin sekä Anfieldillä että Amsterdamissa niin uudelleenmäärittävästi ettei tällä kaudella enää yllättäisi mikään. Ihmeiden leimasin taottiin kuivaksi, kun Liverpool liiskasi Barcelonan dinosauruksen Anfieldin nurmeen kuin hyttysen ja Tottenham pumppasi sellaista ilokaasua Amsterdamin iltaan ettei maailman höpöhöpö -pääkaupungissa ole kuunaan nähty. Siinä sitä jahtia on ja yhtäkkiä ihmemaan pilviverhojen takaa paljastuu kaksi toisensa läpikotaisin tuntevaa brittilädiä. Mestareiden liigaa ei vie mestari. Sen vie musta hevonen. Vähän ensikertalaisen kaltainen, mutta kuitenkin sikseen tiensä vankkureilleen raivannut ettei finaalipaikkaa voi millään tahdolla poiskaan ottaa.

Positiivinen, kollektiivinen ja vauhtiin vannova futis on tämän kauden jo voittanut. Yksittäisillä supertähdillä ei Madridiin tänä vuonna porhallettu. Kuva Mestareiden liigan finaalista on myös kuva maailmasta ja sen piirroistaa kannattaa kannataa ottaa mallia siihen, mihin sitten ryhtyykään: yksittäiset kyttilät lepattavat itsensä maailman puhureissa hengiltä, mutta tiiviissä kokonaisuudessa ja sovitussa ryhmityksessä palavat liekit ruokkivat toisiaan ja pitävät valoa yllä viimaisimmissakin tuulitunneleissa.

Mestareiden liigan finaaliin pääsy on todennäköisyyksien valossa mahdotonta, mutta vuodesta toiseen sinne vaikeroi kaksi kolhittua ja kauden aikana kaiken nähnyttä gladiaattoria. Aarteen äärellä ei ole tunkua, mutta yön viimeisillä ja aamun ensimmäisillä tunneilla toinen brittiritareista laskee kätensä arkun kannelle.

Viinikuvaus: Ale-hanasta parasta, mitä maailma tänä vuonna panee

San Siron uneksintaa

Inter Milanon ja Atalantan ottelussa oli naapuruston kokoontumisen tunnelmaa. Toki sillä erotuksella, että naapureita oli reilu 50000 ja naapurikaupunkilaisiakin  6000-10000. Giuseppe Meazzan- tai perinteisemmin San Siron -stadioni oli megalomaaninen ja betonisen hirviömäinen ilmestys. Sen ulkoseunustoilla kiersivät betoniset siltamaiset rakennelmat, joita pitkin pääsi harppomaan stadionin korkeampiin kerroksiin.

San Siron stadioni on massiivinen

Stadionia kiersivät olut-, ruoka- ja fanituotekojut. Väritys oli enimmäkseen sinimustaa, mutta jännitystä elämään toivoville oli tarjolla oli myös punamustaa kangasta. Oluen sai hankittua erillisellä poletilla, jonka sai ostettua samasta kioskista kuin oluenkin, mutta vain eri kassalta. Jollain tavalla tähän kiteytyi tietty italialainen sääntöjä kunnioittamaton ja niitä älykkäästi kiertävä mentaliteetti: on yksinkertaisesti tyhmää noudattaa tyhmiä sääntöjä. Myyjää huvittaa, kun kuvaamme kädessä lojuvia poletteja.

Olutkaupoille

Torinon pehmeämpi hurmoksellisuus on vaihtunut kansanomaiseen  rosoisempaan kokonaisuuteen. Liput tarkistetaan kolme kertaa, stadionin seinille nostetut oikeisiin katsomonosiin ohjaavat kyltit jättävät tulkinnan varaa, ylös harpotaan jyrkkiä betonirappusia pitkin ja omilla paikoilla toteamme, että penkit ovat ahtaat: tällä millään ei toki ole mitään väliä, vaan ne tekevät kokemuksesta autenttisen.

Kuuluttaja vaikenee, kun vierasjoukkueen kokoonpano vilisee valotaululla. Viesti on selvä: vierasjoukkueen rupeamasta aiotaan tehdä mahdollisimman vaikea. Bergamosta on tullut vaikuttava määrä vierasjoukkueen kannattajia.

Atalantan kannattajat olivat saapuneet tuhatpäisinä paikalle

Edessä sytytetään sätkä, jonka imelä tuoksu nostaa keskustelun siitä, että ehkä käyttäminen ei ole laitonta, mutta ostamimen ja myyminen on. Hieman sivummalla vanhempi mies kaivaa taskustaan stadionille salakuljettaman pienen viinapullon ja hörppää siitä. San Siron uneksijalla on täällä 50000 ystävää.

Pazza Inter Amala herkistää yleisön ja muistojen kollektiivinen sinimusta filmi raksuttaa kallokopissa ja pumppaa sähköä iltaan. Ottelu on merkityksellinen. Sekä Inter Milan että Atalanta pelaavat Mestareiden liiga -paikasta.

Atalanta vaikuttaa vaarallisemmalta. Inter puolustaa ja rakentaa peliä syvältä. Sen hyökkäyksiin lähdöt vaikuttavat hieman hitailta ja vaivalloisilta. Kotiyleisö ei anna armoa, vaan harhasyötöistä ja huonoista suorituksista lähtee väkevä kollektiivinen palaute. Interin kausi on ollut kohtuullinen, jopa hyvä, mutta aistittavissa on, että interistit janoavat parempaa. On varmasti ollut kivuliasta, että Jose Mourinhon menestyksekkäiden kausien jälkeen Inter on koukannut vauhtia ylemmästä keskikastista ja samaan aikaan Juventus, joka on yksi Interin pahimmista kilpakumppaneista, on dominoinut Serie A:ta.

Pazza Inter - hullut interistit

Saan viestin, että onko Wanda Naraa näkynyt. Ei ole. Saippuoopperasta tuttu Mauro Icardi on kuitenkin palanut kokoonpanoon. On vaikea yhdistää kentällä systemaattisesti liikkuvia pelaajia siihen skandaalinkäryiseen ja rasismin kohauttamaan narratiiviin, joka italialaisen jalkapallon ympärillä velloo. Jalkapallo on kuitenkin maailman kuva niin hyvässä kuin pahassa.

Katsomoissa kiertäneet olutmyyjät parkkeeraavat puoliajalla katsomon sisääntulolle. Pian selviää että kauppaa tehdään pärstäkertoimen mukaan viiden tai kuuden euron hintaan. Annamme itse kymmenen euron setelin kahdesta oluesta. Pienen väittelyn jälkeen kauppa menee läpi. Samaan aikaan vierestä sujahtaa myyjälle vitonen ja hänelle annetaan tuoppi muitta mutkitta. Törmäämme suomalaiseen mieheen puoliajalla. Hän on tullut Italiaan golfaamaan ja on silmittömän rakastunut maahan. 

Toinen puoliaika käynnistyy. Ottelun loppua kohden sätkät ja tupakat sauhuavat tiheämpään tahtiin. Jännitys ja hermostuneisuus kasvavat. Maaleja ei tänään nähdä. Sarjataulukkoa selatessa käy mielessä, että tasapeli sopi varsin hyvin Luciano Spalletin suunnitelmiin. AC Milan on hävinnyt eilen ja ero punamustiin kasvaa pisteellä. Lisäksi kierrosten huvetessa Atalanta jää edelleen viiden pisteen päähän. Interin seuraava ottelu on Frosinonea vastaan ja sen päällä on vahva kolmen pisteen aura.

Näkymä San Sirolta Milanoon

Kahteen päivään on mahtunut melkein kaikki Italian jalkapallon suuret. Ainoastaan Roomaa jää vielä kääntämättömäksi kaupungiksi. Leikkisästi leimaamme itsemme italialaisen jalkapallon asiantuntijoiksi, vaikka kyseessä oli vain pintapuolinen raapaisu siihen, mikä vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen saa italialaiset kääriytymään oman seuransa väreihin ja niin huonoina kuin menestyksen vuosina saapumaan laumoittain seuraamaan suosikkiseuransa otteluita ja myötäelämään koko inhimillisellä tunneskaalalla seuransa mukana.

Torino oli eri kuin Milano. Puut kasvavat samalla viheriöllä samaa aurinkoa kohti, mutta eri muotoisina. Niiden oksille jalkapallo fanit keveästi kiipeävät tai tarttuvat koko elämän kestävällä intohimolla rakastamansa seuran runkoon. Eikä sitä rakkautta käy kiistäminen.

Viinikuvaus: talon sinimusta viini kansanomaisella hinnoittelulla. Naapurilta naapurille.

Huuhkajat: kun kaikki menikin toisin

Jäimme tähän:

Lohkon tilanne neljän ottelun jälkeen:

Islanti 4-3-0-1 7-1 9

Suomi 4-2-2-0 5-3 8

Kroatia 4-2-1-1 4-2 7

Ukraina 4-2-0-2 4-4 6

Turkki 4-1-1-2 3-7 4

Kosovo 4-0-0-4 0-6 0

Suomi on kaatanut sensaatiomaisesti Islannin Alexander Ringin vapaapotkumaalilla ja nostattanut koko kansaa koskettelevan futishuuman.

Tummat pilvet lipuvat vaivihkaa ilmanalaan, jota huuhkajan siivet leikkaavat.

Suomi-Ukraina 1-2

Suomi lähtee optimismin vallassa hakemaan Tampereella Ukrainan päänahkaa, mutta jalkapallojumalilla on muita suunnitelmia. Andriy Schevchenkon Ukraina iskee jääpiikin huuhkajien unelmiin hakemalla 1-2 vierasvoiton Suomesta. Ukraina on inan verran pelin päällä, mutta kotikannattajien mukaan tasapeli olisi ollut oikeudenmukainen tulos. Kaikki vanhojen karsintojen kiroukset tuntuvat laskeutuvan yhdessä hetkessä Suomen jalkapallomaajoukkueen päälle: miksi se ei ikinä pompi meille?

Turkki-Suomi 2-0

Tummista pilvistä räiskyy rakeita ja jäätä niskaan, kun Turkki riepottelee Suomea Cenk Tosunin kahdella pikamaalilla. Hyvän startin tuoma noste on kätkeytyy jonnekin surullisten futismuistojen kammioihin. Suomi tipahtaa silmänräpäyksessä lohkon neljänneksi ja kärkipaikka käytännössä karkaa laavasaarille. Eri puolille peräänkuulutetaan realismia: tämä on meidän taso.

Islanti 6-5-0-1 10-2 15
Kroatia 6-3-1-2 5-3 10
Turkki 6-3-1-2 9-8 10
Ukraina 6-3-0-3 6-6 9
Suomi 6-2-2-2 6-6 8
Kosovo 6-0-0-6 2-12

Ukraina-Suomi 1-0

Irvileuat saavat lisää jauhettavaa hampaisiinsa, kun Ukraina selättää rutiiniomaisesti huuhkajat Odessassa. Aivan kuin pelin tulos olisi ollut etukäteen ohjelmoitu. Niin banaali on pelin kuva, jossa näennäisesti rypistelevä haastaja kaatuu lopulta laatutekijöihin. 

Suomi-Kroatia 0-1

Kuolinkorahdukset kuullaan, kun Kroatian Mario Mandzukic hukuttaa Suomen viimeiset kisatoiveet. Futishuuman tilalle vaihtuu futiskooma. Riehakkuudesta jää jäljelle vain hiipuva syke ja suolaisia futisromatikon kyyneleitä.


Islanti 8-6-0-2 10-4 18
Kroatia 8-5-1-2 8-3 16
Ukraina 8-5-0-3 10-6 15
Turkki 8-4-0-4 11-10 12
Suomi 8-2-2-4 6-8 8
Kosovo 8-0-0-8 2-17 0

Islanti-Suomi 3-2

Reykjavikin illasta jää saattohoidossa oleville huuhkajille kaksijakoiset fiilikset. Suomi on ottelun viime minuuteille asti 1-2 johdossa. Sen pelissä on ollut enemmän järkeä kuin pitkiin aikoihin. Lohkovoittoon tarrannut Islanti antaa kuitenkin väkevän näytteen voittamisen kulttuurista. Alfreð Finnbogason pääsee kulmasta puttaamaan tasoituksen. Seuraavaksi pallo leijailee Suomen alueelle lisäajan lisäajalla ja eskaloituu eskaloituu tilanteeksi, jossa yliajalla paitsiossa ollut hyökkäävä joukkue potkii pallon Lukás Hrádeckyn käsistä maaliin ja voittaa ottelun. Mikään ei mene sääntöjen mukaan. Ei ole sanoja. Vain kipua ja mielipuolista naurua.

Suomi-Kosovo 1-1

Kosovo irroittaa letkut. Suomi on vähällä hävitä Kosovolle viimeisen kotiottelunsa. Lukás Hrádeckyn hyvät otteet maalissa säästävät Suomen totaalinöyryytykseltä. Kosovo juhlii kaduilla ja katsomoilla historiansa ensimmäistä kilpaottelussa saavutettua pinnaansa. Suomalaiset futiskannattajat painavan päänsä mustikan varpujen joukkoon.


Markku Kanerva saa pitää työpaikkansa. Tämä tulkitaan siten ettei parempaakaan kandidaattia ollut tarjolla tai sitten palloliiton rahat ovat yksinkertaisesti loppu. 

Kukaan ei oikestaan enää välitä, kun Suomi häviää kansojen liigassa avausottelunsa Unkarille ja sitten Kreikalle. Viro sentään lyödään jopa kahdesti. Sitten kaatuukin Kreikka. Näytöstyyliin. Muiden pelatessa ristiin räpytellään Suomessa rähmät silmistä: meillä on mahdollisuus lohkovoittoon.

Lohkovoitto ratkaistaan Unkarin punavihreää traumapeikkoa vastaan. 1-0 -voitto. Katharsis. Eheytyminen. Lohkovoitto. Rivelution.

Unelma hörppää ilmaa keuhkoihunsa ja nousee taivaalle sinivalkoisena ilmapallona, joka lauantaina laskeutuu Udineen. 

Haaveilu sallittua.

Viinikuvaus: katkeran pohjaliemen alta kuplivaa kepeyttä.