Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2023

FC RP- FC Hot Lips: Rupan mehukestit

Kirjoittajakin oli ensin niitä, joita helteen painaessa päälle houkuttivat vilvoittavat juomat oman terassin ylle kasvavan omenapuun suojissa. Tilanne muuttui kuitenkin radikaalisti, kun Ruskon suunnalta alkoivat seireenit laulaa. Oli synttärijuhlaa, uima-allasta, maskottia, savuja ja kaikkea sellaista, mitä ei tyypillisesti futistapahtumassa saati vitosdivarin sellaisessa tarjoilla. Niinpä jo ammatinkin (harrastuksen) velvoittamana tie kävi Ruskolle, jossa juhlapäivän vieraaksi saapui sarjakärjessä tupaansa pitävä FC Hot Lips.


Rusko Check! Kannattajakatsomo Check! Uima-allas Check!

Ja kyllä. Kannattajakatsomon vieressä vesi loiskahteli Rupajellonan täyttämässä uima-altaassa. Peli on alussa pitkälti Hot Lipsin hallussa, mutta kameleontin väri hetkellisesti vaihtuu, kun täyttä autotallifibaa resonoiva rumpu alkaa paukkumaan. FC RP saa viriteltyä muutaman hyvännäköisen hyökkäyksen, joiden viisasten kivenä on pitkälti Oskari Kakon maantiekiitäjän nopeutta halveksiva askellus. 

Gepardimaisesti juoksujaan käyttänyt Oskari Kakko oli FC RP:n ensimmäisen puoliajan näkyvimpiä hahmoja

Tovin kuluttua HotLips saa myös soviteltua askeleensa paremmin komppirummun tahtiin ja Patrik Lomski on pahanteossa FC RP:n puolustuksen selustassa. Aldin ”härkä” Foric tekee kuitenkin sitä, mitä härkä tekee eli nostaa sarvensa Lomskin noston eteen. 

Koittaa juomatauko, jonka jälkeen Hot Lips tiivistää hallintaansa. Se saa kärsivällisellä syöttöpelillä edettyä FC RP:n boksin liepeille ja härkää tarvitaan muutamankin kerran sarvettelemaan Hot Lipsin kuteja, jotka lähtevät kuitenkin verrattain kaukaa. On superjunnun vuoro tarttua rumpukapuloihin ja kannattajien hurratessa rumpujen edessä vaappuva kaveri pistää maailmalle rumpusooloa toisensa perään. 

Hot Lipsin joukkueessa intoudutaan myös tunnelmoimaan yleisön kanssa. Joona Forsström simuloi Matias Nissilän oletettua sukellusta keikauttamalla itsensä kentän pintaan. Joskin edellisessä tilanteessa Nissilän jalasta poljettu nappulakenkä ei välttämättä puolla kaikkia kesäteatteriin viittavia todisteita. Tilanteen jälkeen Ruskon kannattajien ja Forsströmin keskustelut kääntyvät Forsströmin sukkiin, jotka ovat mallia pohkeista auki leikatut. Erityisesti tulotason ja työpaikan suhteessa sukkien kuosiin riittää spekuloitavaa.

FC RP:n junnuosasto lupaa Hot Lipsin pelaajalle kolme karkkia, jos tämä tömäyttää vaparinsa maalin yli. Kaveri ei kuitenkaan lähde namusedän hommiin, vaan pelaa tilanteen lyhyellä. Rumpalina debytoinut superjunnu protestoi ankarasti, kun hänet kannetaan lopulta soittimen luota toisaalle. Hot Lipsin Petri Jouppi erottuu peliteoilla. Kotikannattajilta tulee toistuvaa posia Viljamille eli Viljami Tammiselle sinnikkäästä puolustuspelistä. Tauolle mennään HotLipsin hallinnasta huolimatta 0-0 -lukemissa.

Tauolla nähdään synttärisankarin kunnianjuoksu päädyn kautta FC RP:n vaihtopenkille ja siitä taas kioskin puoleiselle katokselle. Kahvi on kuumaa ja vissy kylmää. Ruskon kannattajakatsomon eteen saapuu laatikko virvokkeita, mikä enteilee nousevia desibelejä ja promilleja.

Hot Lipsin hallinta tuloutuu viimein, kun Dylan Coyle pyöräyttää itsensä vasemmalta laidalta boksiin. Coylen keskitys ottaa kimmoketta pelaajamassasta ja putoaa takatolpalle, josta Valtteri Kaarna pompauttaa pallon maaliin: 0-1 ja kellossa 54 minuuttia. 

Kirjoittaja saa oman kierroksensa synttärijuhlista ja Saarenmaasta. Rusko kohtelee edelleen hyvin. Hyvin se kohtelee myös Roni Salmea, jolle kajahtaa oma Jack Grealish -teemainen chänttinsä. FC RP:n boksissa tapahtuu jotain, mikä jää blogin huomiokentän ulkopuolelle. Pallo viittilöidään kuitenkin pilkulle. Nuoriso-osasto ja Rupajellona juoksevat maalin taakse häiritsemään vetäjää, mutta Joosu Hertsi nostaa punaisen lakanan ja ohittaa härän torjuntayrityksen: kannattajakatsomon mukaan rangaistuspotkussa tapahtui paitsio, mutta 0-2:een tilanne muuttuu joka tapauksessa.

Joosu Hertsin rankkari


Ilma viilenee. Liike hieman lisääntyy. Uima-altaassa lauletaan koko RuPan laulukirja läpi ja jotkut väittävät nähneensä sieltä Ruskonjoen suuntaan nousevaa sinistä savua. Kyseessä on kuitenkin todennäköisemmin ollut kummitus ja tai joku henkiolento. Forsström nousee puolustuksesta keskikenttää kohti. Ilmeisesti sukukalleuksille osuu jotain, mutta Forsström tekee, mitä pelimiehen kuuluu eli nappaa niistä kiinni ja jatkaa juoksuaan. On toisen juomatauon aika.

Henkimaailman hommia

Hot Lipsin Ville Rannikko murtautuu boksiin, minkä jälkeen hän paikantaa takaviistosta Valtteri Kaarnan, joka nostaa pallon etuyläseen: 0-3 ja peliä pelattu 76 minuuttia. Kaarna pysyy ottelun parrasvaloissa tikkaamalla itselleen pian maalin jälkeen pari lisätilanneta. Kudit kuitenkin karkailevat, mikä syventää FC RP:n kannattajien ja Kaarnan suhdetta. Kaarna pyytää kaiketi läpällä itseään vaihtoon. Ruskon kannattajat kuitenkin vastustavat ajatusta ja niin sitä vastustaa Hot Lipsin valmennuskin. Niinpä Kaarna kiittää kaikkia luottamuksesta, tikkaa itsensä boksiin, hakee väkisin jalkansa vapaaksi ja pamauttaa pallon alakulmaan. Se on Kaarnan kolmas ja Kaarna pääsee kiittelemään kannattajia, jotka ”sä oot paska pelaaja”-sisään vaihtavat lajinsa tuntevana levyn ”sä oot hyvä pelaaja”-raidalle.

Valtteri Kaarnalta kikkavalikoimaa...

...ja kiitoksia

Pullot kiertävät. Peli päättyy. Pullot kiertävät ja vaikka FC RP häviää niin se ja Centro Pub Cafe voittavat. Kannattajien ja pelaajien loppurituaalit ovat isompaa kuin maapallo.

Lopputunnelmointia

Viini: Saarenmaata ja kumiankkoja


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/978952651570


torstai 29. kesäkuuta 2023

FC Inter Turku 2-EIF/2: regionaalisti välieriin

Kupittaan ilmanala oli lähistöllä vaanineen ukkosen jäljiltä kuuman kostea, kuten Mombasa konsanaan. Turun Sinimustan puolen Cup-kapula oli siirretty FC Inter Turku 2:lle ja kisa-alustana oli Regions Cup. Palloliiton saunailtatonnien perässä oli myös nelosessa pelaava EIF/2, jonka nimestään huolimatta yleisössä tiedettiin olevan EIF:n kolmosjoukkue, sillä etelä-Suomen kolmosessa väijyi myös yksi EIF eli EIF/Akademi.

Inter piti EIF:n hyvin pihdeissään

Kuula vieritellään ottelun alkuhetkistä alkaen EIF:n puolelle pelilautaa. EIF vetäytyi hetkittäin hyvin syvälle omalle kenttäpuoliskolleen, mikä leikkasi helteen lisäksi osansa pelin temmosta. EIF:n pelikirjaan oli piilomusteella piirretty myös pikkukoiruuksia, joilla Interin peli-iloa pyrittiin hyydyttämään. Inter ei ottelun alkuhetkillä aivan paraatipaikoille pääsekään. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Interin Kristian Palasen vapari koputtelee maalin kattoa. Sen jälkeen hikoillaan hieman vajaa vartin verran, kun ensimmäisen kerran helähtää. Gezim Voca pääsee koukkimaan pallon rangaistusalueen rajoilta mukaansa. Sen jälkeen Voca peippailee boksiin ja napauttaa pallon takakulmaan: 1-0

Pelin ilme ei sinänsä hirveästi muutu, kuten ei Vocan paikka ottelun parrasvaloissa. Inan vajaa puolituntia on pelattu, kun Voca on jälleen irti. Voca keinuttaa venettä sen verran, että EIF:n veskari Onni Rintamäki ottaa jo istuma-asennon, mutta Vocan laukaus karkaa maalin ohi. Seuraavaksi vapaata kaistaa kiitää Interin hyökkäyspelissä paljon mukana ollut Niilo-Olavi Puustinen, jonka laukauksen Rintamäki saa ohjattua maalin yli.

Oikeanpuoleinen liikenne

Inter pitää ottelun ohjakset käsissään. Oikealta laidalta nähdään useampikin tandem -ajo Ricardo Gilerin ja Jasper Yrjaksen polkemana, mutta EIF:n kunniaksi on sanottava se, että se saa imettyä hyvin vauhdin ja tilan Interin hyökkäyksiltä. Mitään ei ole kuitenkaan tehtävissä, kun aivan ensimmäisen puoliajan viime minuuteilla Voca lennättää vaparista pitkän matkan Boeingin kiitorataa noudattelevan kudin Kupittaan puoleiseen pyydkseen: 2-0. ”Härregud”, kuuluu vihreäpaitojen riveistä, mutta sillä ei ole tarkoitus ihastella Vocan maalia, vaan arvioida tuomariston linjaa, johon vierailla on yllättävänkin paljon kantaa otettavaksi. On tauon aika.

Lennonjohdossa kapteeni Gezim Voca


Kipsa on auki. Ohi fillaroiva kesämies kyselee oluen perään, mutta sellaista ei ole tarjolla. Sen sijaan makkara on jälleen niin priimaa ettei sellaista saisi edes Marsista, jos siellä kyrsää grillattaisiin. Kipsan väelle esitellään myös maltalainen Inter (Turku) ja Napoli -fani, joka lähtee Ultraboyz -aiheista kangasmerkkiä rikkaampana seuraamaan ottelun toista puoliaikaa.

EIF lisää kierroksia eikä ottelua tarvitse mennä läheskään loppuun asti ennen kuin se saa kulman. Paremmalle tontille pääsee kuitenkin hyvää jalkaa muutamankin kerran toisella puoliajalla näyttänyt Oliver Estlander, jonka maalintekomotiivit eivät kuitenkaan kanna tolppaa lähemmäksi. Inter kiittää EIF:n puolustukseen auenneesta lisätilasta hienolla kuviolla, jossa Elmeri Oksanen chippaa pallon linjan taakse Vocalle. Voca paikantaa keskeltä Yrjaksen, mutta Yrjaksen sisäteräpyyhkäisy karkaa maalin yli.

EIF:n erimielisyydet Samuli Stenmanin suuntaan saavat hieman koomisen lopputuleman, kun tammisaarelaisten kapteeni Kristoffer Lindman vaikuttaa syöksyvän pää edellä Interin puolustajan kainaloon. Sen jälkeen Lindman höpöttelee itselleen toisen keltaisen kortin. EIF:n Estlander haistaa pelinappuloiden uudelleen jaon yhteydessä etsikon ja hätyyttelee jälleen Aati Marttisen maalia: tolppa.

EIF sai rakennettua muutamia hyviä tilanteita toisella puoliajalla

Lindmanin ulosajon myötä parrasvaloihin nousee EIF:ltä myös kapteenin nauhan käteen saava ja neljättä kymppiä käyvä Jens Mattfolk, jota wikipedia kuvaa seuraavanlaisesti ”pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja, mutta pystyi hallitsemaan koko kentän riippumatta pelipaikasta.”. Mattfolk tekee paljon fiksuja pelitekoja ja heittää yleisönkin suuntaan välillä nasakoita kommentteja esimerkiksi pelin temmosta. Pelin tempoa rytmittää myös Interin vaihdosta sisään tuoma Ali Yasin, joka veivailee jalan auki EIF:n boksissa: 3-0.

Aatu Leinonen ja Voca leikittelevät vielä ottelun loppuminuuteilla Lauri Hulkkoselle puttipaikan. Peli pistetään 4-0 -lukemissa kirjoihin ja kansiin.

Viini: viiden tonnin viini


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/978952651570

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

SalPa-FC Inter Turku: lampi vai laulu?

Aurinko paistoi suoraan päähän, kun Salon Keskusurheilukentällä pistettiin Suomen Cupiksi. Erilaisten yhteistyökuvioiden sommittelemana SalPan ja FC Inter Turun ottelun osalta arvottiin vain kotijoukkue. Porukkaa putkahtelee tasaiseen tahtiin porteista sisään. Aitojen takaa sovitellaan myös Dirlandata SalPalle sopivaan sanoitukseen. Loma tai ainakin terassikausi on selvästi alkanut.

Hellettä ja Suomen Cupia Salossa

SalPa aloittaa pelin napakasti ja peli on lähteä heti kummallisille urille, kun SalPan Oskari Jakonen pistää pikku kantapääkikkaa Jesse Huhtalalle, joka tällää hyvästä maalipaikasta ylärimaan. SalPa jatkaa hyvällä otteella ja Inter ei vaikuta olevan ottelun alussa ihan skarpeimmillaan. Viiden minuutin pelin jälkeen kaikki maailman ironia kiteytyy kulmahässäkkään, jonka tiimoilta pallo pyörii maaliviivan tuntumassa. Oliver Reitala pitää jo Ilves -matsista tutun linjansa eikä kelpuuta tilanteesta maalia.

Peli lähtee kääntymään Interille ja kymmenen minuutin kohdilla Petteri Forsell paikantaa hyvällä syötöllä oikealta laidalta Rodrigo Arcieron, joka pomputtaa pallon keskelle. Darren Smith syöksyy ensimmäisenä palloon, mutta Smithin pusku karkaa maalin ohi. Pian tämän jälkeen Mikael Almén tällää voimakkaaan puolivolleyn hieman kauempaa, mutta SalPan maalilla Halil Bagci lähtee nousemaan yhdeksi ottelun hahmoista hienolla torjunnalla.

Vieraskatsomosta kuuluu laulua ja kannustusta. Kotikatsomo pitää hiljaista hetkeä melko pitkään, kunnes ”Oi Salpa on!” -kajahtaa jostain väkimassan keskeltä. Myöhemmin selviää, että SalPan rytmiryhmä on pitkälti porilaista ja erityisesti Joonas Meuraa larppaavaa tekoa. 

Smith pääsee laidalta puolittain vapaaksi, mutta hän ei pysty matalalla laukauksellaan ohittamaan Bagcia. ”On meillä Nokian tehtaat ja Salora”, jatkuu edellinen ralli. SalPa pystyy hyvin tuomaan vastaiskujaan Interin kenttäpuoliskolle, joten peli pysyy edelleen täysin auki. SalPa onnistuu myös rakentamaan erikoistilanteistaan uhkaa. Interin puolella sekä katsomosta että pelaajistosta lähtee kuulumaan turhautuneita kuitteja kaikkiin ilman suuntiin. Smith kopauttaa pallon tolppaan. Peli menee maalittomassa tilanteessa tauolle.

Taistelupari kyselee tauolla sen perään kummalla on pidempi parta kirjoittajalla vai papalla. Kisa menee viiksien mitalla papalle. Laitilan juomatehtaan limpparit ajavat asiaansa. Isot oluet ovat jo haihtuneet janoisen futiskansan ikeniin, mutta pieniä on vielä jäljellä.

Vieras- tai porilaiskannattajien joukosta vihjataan, että linjatuomarin auto menisi polttoon, mikäli oma auto ei sattuisi olevan siinä vieressä. Toivottavasti jälkimmäisessä autossa on myös alkolukko. Inter saa pallollisen pelin vielä enemmän haltuunsa. Sen kausaliteettina Inter saa kulmapotkuja, mutta SalPan puolustuksen keskustassa on sellaista tornia, että tilanteet jäävät Interin osalta alimittaisiksi.


Interillä oli riittävät aihiot maalintekoon, mutta SalPa puolusti sitkeästi

Vaikka SalPan hyökkäykset voidaankin toisella puoliajalla julistaa uhanalaiseksi lajiksi, niin sen puolustus rokkaa. Aivan tuhannen bitcoinin paikkoja ei Interille synny, vaikka siellä päin ollaan useammankin kerran. Katsojia kuulutetaan paikalla oleviksi 686. ”Heitolle Hep”, linjaa Reitala.Timo Stavitski tuo ekstrasäpinää Interin hyökkäykseen, mutta mikään ei auta ja peli viedään rankkareilla ratkaistavaksi.

Timo Stavitski mittailemassa SalPan puolustuksen liikeratoja

Mikael Alménin ensimmäinen rankkari kalahtaa epäonnisesti tolpan sisäreunaan. Seuraavat rankkarit onnistuvat, kunnes tulee SalPan Valtteri Olsbon vuoro koetella maalin raameja. Seuraa sarja onnistuneita rankkareita, kunnes Bagci venyttää Luka Kuittisen alakulmaa hakevaan myyrään. Niinpä SalPa -ikoni Elmo Heinonen pääsee pumppaamaan kotiyleisöön energiaa Matias Riikosen tavoittamattomiin nousevalla kudilla. Shokkihoitoa Interille yhteistyöseuran nimissä.

Elmo Heinosen ratkaiseva rankkari


Kollektiivinen pettymys kirvoittaa vielä melkoista sanankalistelua kentän ulko- ja sisäpuolella.

Viini: porilaista kiljua


maanantai 19. kesäkuuta 2023

Huuhkajat-San Marino: roustaus

Olympiastadion oli hädin tuskin ehtinyt tyhjentyä ennen kuin portit avattiin jälleen. Takanamme oleva nuoriso-osasto tietää kertoa, että Huuhkajien vieraaksi saapunut San Marino oli Fifa rankingissa pahnan pohjimmaisena ja sillä oli saldollaan yksi voitto 198:sta pelistä. Asia ei kuitenkaan suomalaista jalkapallokansaa häirinnyt, sillä paikan päälle tunnelmoimaan saapui yli 30000 katsojaa. Tulosodotukseksi asetimme Taisteluparin sunnuntain futisturnauksen tuloksia mukailevan 6-0 voiton.

"Kuka voittaa? Suomi!" kajahtaa Pohjoiskaarteesta ja huuto ottaa kaikua koko stadionia kiertävästi. Huuhkajat lyövät tahtia kentällä ja peli painetaan välittömästi San Marinon kenttäpuoliskolle. Huuhkajat pääsevät sahaamaan syöttöpeliään lähelle San Marinon boksia. 

Vaikka vastustaja ei ollut pahimmasta päästä, niin tunnelma oli raskasta sarjaa

Hyvää sähköä johtavan futiskansan odottaessa Huuhkajien avausmaalia käy San Marinon kymppi Filippo Berardi kympin kohdalla testailemassa hiukan pehmeäksi jääneellä laukauksella Lukas Hradeckýn vireystilaa. Se on hyvä eikä San Marinoa sen koommin Huuhkajien maalilla juuri näy. Sen sijaan Glen "Ballon D'Or" Kamara hakee itselleen seinäsyötön Rasmus Schűlleriltä ja tuuttaa Elia Benedettinin jalan yli kiipeävän laukauksen maaliin: 1-0 ja peliä on pelattu 16 minuuttia. Nuori kuuluttajalupaus Aarre huudattaa yleisöä ammattilaisen elkein.

Aarre oli yksi ottelun hahmoista

Huuhkajat jatkavat kärsivällisesti pelin jauhamista. "Jokainen lapsi on herkkusieni", suomennellaan takana kentän laidoilla pyöriviä mainoksia. Taistelupari toteaa, että Inter on luultavasti parempi kuin Suomi. Schűller saa pallon boksin rajoille. Tolppa. Anssi Suhonen pelataan hienolla kuviolla maalipaikkaan, mutta Benedettini on kumiukkona edessä.

Sitten iskee BK9. Tovin ottaneen painostusjakson päätteeksi Robert Ivanov paikantaa peruskallion lailla San Marinon maalin eteen nousevan Benjamin Källmanin, joka puskee pallon voimalla maaliin: 2-0. Niihin lukemiin lopetellaan ensimmäinen puoliaika.

Tauolla on tarjolla maskottien juoksukilpailua. Leijonien jääkiekkoa rakastava olento ei ui suoraan Pohjoiskaarteen sydämiin. Sitä vastoin Bubi ja Helmi saavat raikuvat suosionosoitukset.

Toinen puoliaika lähtee Huuhkajien totaalidominoinnilla käyntiin. Huuhkajat rakentavat peliä korostetusti oikean laidan kautta. Pohjoiskaarteessa mukaillaan Shakiraa. Joel Pohjanpalo karkaa läpiajoon, mutta Benedettini napsauttaa "Danger" valon pois päältä.

Teemu Pukkia odotetaan kentälle ja sen toiveen Markku Kanerva myös toteuttaa. Samalla ovenavauksella tulee sisään myös pala tulevaa kotimaista futishistoriaa Daniel Håkansiksi ruumiillistuneena. Håkans pistää heti töpinäksi ja livahtaa San Marinon puolustukselta karkuun. Håkans sijoittaa pallon rauhassa ja varmasti maaliin: 3-0 ja tuuletuksissa mennään mallilla Cha! Cha! Cha! Chaa!

Mielenkiintona Pina colada ja Saksa!


Kello naksahtelee seitsemisen minuuttia eteenpäin. Teemu Pukki ja kumppanit esittelevät piruetteja vasemmalla laidalla. Pyörähdysten päätteeksi Pukki painaa kovaa ja matalaa keskelle, josta Håkans löytää maalikapulan itselleen: 4-0. Håkans ei kuitenkaan jätä hommia sikseen, vaan Huuhkajien päästessä kerrankin hieman vastaiskulta vaikuttavan hyökkäyksen siivittämänä San Marinon boksiin, alkaa melkoinen läiskintä ja lopulta Håkans tinttaa pallon sisään: 5-0 ja Håkansille puhdas baskeri yhdeksään minuuttiin.

Takana todetaan, että Suomi roustaa San Marinoa. Pukki alleviivaa asiaa läväyttämällä pallon boksista takayläkulmaan: 6-0 ja kellossa 76 minuuttia. Huuhkajat nakuttivat kolme maalia neljään minuuttiin, mikä ei ole ollenkaan hullumpi homma.

Pukkia pyydettiin ja Teemu saatiin

En ole varma toivonkin oikeastaan itsekään enään enempää maaleja, sillä 6-0 oli se, mitä meidän reissuremmi matsista tuli hakemaan. Huuhkajilla on vielä pari itemiä, joista se voisi lisätä johtoaan, mutta enteellinen 6-0 pitää. Huolimatta vastustajan vaatimattomasti heittämästä haasteesta on tunnelma stadikalla ollut erittäin hyvää ja kokonaisvaltaista. Rive käy liekittämässä yleisöä, mikö kirvoittaa "Tahdon rakastella Riveä" -lurituksen. Pelaajien ja kannattajien loppurituaalit kulkevat onnellisissa merkeissä. Syksyllä jatketaan.

Markku, Rive, Kanerva. Me ollaan kisoissa!

Viini: etiketissä olemisen sietämätöntä keveyttä.


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/978952651570








 


sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Torre Calcio-Salon Wilpas 2: viiden kattaus seitsemälle

Pansiossa otettiin naisten kolmosen ja miesten vitosen välillä läpystä vaihto. Blogin ja Torre Calcion tämän kauden suhdetta ovat pitkälti värittäneet poikkeukselliset sääolosuhteet. Ensimmäisessä Suomen Cupin ottelussa oli hitokseen kylmä ja seuraavassa kentän ja koko Kupittaan täytti sumu. Nyt oli sitten ennätyshelteiden vuoro.

Wilpas tulee ottelun alkuun terävästi ja se saa aiheutettua parin kulmapotkun verran kärpäsiä Torre Calcion annoksiin, mutta sanalla sanoen ja ilman sen kummempaa skandaalin- tai huomionhakuisuutta Wilppaan etsikko on koko lailla siinä. Torre Calcio saa hiljalleen keskusilmavaihtonsa käyntiin ja värjää peli-identiteetilleen ominaisella syöttöpelillään pelin lämpökarttaa Wilppaan päässä siihen malliin, että kirjoittajakin vaihtaa katsomopaikkaansa.


Sunnuntai oli Torre Calcion juhlaa

Ensimmäisenä Teemu Uusituvan kätköjä kutittelee Roope Elojärvi, jonka boksin takaa lähtevä sutaisu menee hieman ohi. Pian sen jälkeen nähdään erikoinen Fairplay -episodi, jossa pallo palautellaan kahteen kertaan joukkueelta toiselle, kun nähtävästi yksikin kerta olisi riittänyt. Kaikille kuitenkin vihreät kortit tästä. Torre Calcion painostus saa ilmentymän rankkarista, jonka Uusitupa vielä näyttävästi loikkaa talteen, mutta pallon pudotessa muutaman minuutin kuluttua Nemo Hedmanin jalkoihin, on lopputulemana ainakin etäisesti knuckleballia muistuttava kuti, jolle ei Uusitupakaan enää mitään voi: 1-0 ja kellossa 16 minuuttia.

Teemu Uusitupa klaaraa rankkarin



Torre Calcion paine yltyy. Se saa tuotua puolelta toiselle virtaavan lyhytsyöttöpelinsä koko ajan lähemmäs Wilppaan maalia. Ainakin Jussi Penttinen ja Juho Marttila ottavat reippaanlaisesti kosketuksia palloon. Penttisen masinoimasta keskityksestä Mubarek Musliu toimittaa akrobaattisella kehonhallinalla alustetulla puolivolleyllä pallon toistamiseen Wilppaan maalin, kun peliä on pelattu 31 minuuttia. Wilppaan Verneri Savojoki kirmaa pian maalin jälkeen kavennus silmissä kohti Torre Calcion maalia, mutta Eetu Vesterinen pilaa Savojoen suunnitelman oikea-aikaisella vastaantulolla.

Ennen taukoa Torra Calcio pörrää vielä Wilppaan boksissa kuin pesästään karkotetut työläisampiaiset. Lopputulemana Mubarek Muslio paikantaa boksin reunalle nousevan Antti Raaskan. Raaska leijuttaa kutinsa ylärimaan.

Tauon paikka. Pansion katujen subwooffereista kuuluu hieman eksoottisempaa melodiaa. Taukoa ei ymmärrettävistä syistä oteta ihan lyhyimmän kaavan kautta, mutta hyvää kannattaa odottaa ja peliä pistetään jälleen käyntiin.

Wilpas profiloituu toisella jaksolla yhä enemmän ja enemmän pitkien pallojen koulukuntaan. Tosin kuittia lentää puolustukselta hyökkäyksen suuntaan siitä, että pelkkää selkää näkyy. Torre Calcio pelaa hienon kuvion, kun Juho Montola paikantaa oikealta laidalta Penttisen. Penttinen palauttaa pallo keskelle, jossa Montola päästää sen jatkamaan kulkuaan Alex Saarelle. Saarelta irtoaa ihan napakka kuti, mutta Teemu Uusitupa ei halua tätä kuviota kuluvan viikon eurogoalseihin ja torjuu laukauksen.

Wilpas ei ujostellut pitkien pallojen kanssa

Päätuomarillekin löytyy kentän laidalle pari kannattajaa. Torre Calcion Armend Dibrani vääntää kaksinkamppailussa pallon väkevästi itselleen. Dibrani petaa paikan Alex Saarelle, joka tinttaa pallon vastustamattomalla voimalla maaliin: 3-0. Wilpas alkaa takertumaan kunnolla Torre Calcion hämähäkinverkkoon. Torre Calcion Elojärven ja Saaren siloittelemana Montola sivaltaa pallon takakulmaan: 4-0

Helle puree. Pelaajien etäisyydet kasvavat ja sekin vaikuttaa satavan Torre Calcion laariin. Torre Calcion prässi pääsee myös puremaan, minkä seurauksena Jussi Penttinen saa boksissa jalkaa auki. Penttisen etuyläseen suhahtava kuti on tekemätön paikka Teemu Uusituvalle: 5-0. Uusitupa joutuu käyttämään kaikki uimahyppytaitonsa pitääkseen lukemat kohtuullisina. Kellukkeet ovat kuitenkin kadoksissa, kun vauhdilla Wilppaan maalia kohti hyökätessä Musliun kääntölaukaus suhahtaa maalirautoihin ja tovi sen jälkeen Musliu paikantaa hyppytornista Nemo Hedmanin ja niinpä palloa kuskataan jälleen keskiympyrään: 6-0 ja 7-0

Torre Calvio piti Wilppaan puolustuksen loppuun asti kiireisenä

Wilppaan ryhmittymästä päästään kertaalleen kuittaamaan Torre Calcion suuntaan  ”siinä vietiin tikkari”-tyyppisesti ennen kuin peli vihelletään päätökseensä. Torre Calciolta vakuuttava esitys.

Viini: Pikku-Torren listalta kesään ja helteeseen sopivaa


TuTo-LiePa: Pansion helle -spesiaali

Kisapuisto ei helteestä piittaa. TuTon ja LiePan naisten kolmosen matsi on ehtinyt muutaman askeleen jo ottamaan, kun kaarran Pansion kaksoistornien kupeessa sijaitsevalle parkkipaikalle. Varjopaikoille on tunkua, mutta kentän reunalle on myös täyteen paisteeseen asettunut TuTon kannattajajoukko. Peli kulkee hyvällä energialla eteenpäin ja kaksinkamppailut ajetaan loppuun, ja melko usein myös pieneen rikkeeseen asti.

Blogi joutuu sikäli epämukavuusalueelleen, että LiePan vihreiden liivien alta on hankala nähdä pelinumeroita, mutta sen verran röntgeniä on silmissä, että LiePan Johanna Koskiahteen peliä edistävät siirrot jäävät muistikirjoihin. Pelin edetessä LiePa on koko ajan enemmän ja enemmän pelin päällä. Vieraat saavat pitkienkin syöttöketjujen avulla avattua tiloja TuTon puolustuslinjan ja keskikentän väliin. Samalla TuTo ei saa keskikenttäänsä ihan samaan asentoon ja niinpä se joutuu hakemaan hyökkäyskaistaa enemmän pitkien puolustuksesta lähtevien pallojen avulla, jotka LiePan hyvän peliä lukeva puolustuslinja poimii.

Johanna Koskiahde rytmittämässä LiePan hyökkäyspeliä

LiePan hallinta tuloutuu parinkymmenen minuutin jälkeen, kun Amalia Härkönen juoksee oikealta lennätetyn sisäänpäin kiertävän kulmapotkun sisään: 0-1. TuTon kannustusjoukot tsemppaavat kotijoukkuetta mukaan peliin ja irtoaahan sieltä ilmoille myös klassinen ”Aina sama muija!” -huudahdus ennen kuin on juomatauon aika.

Peli pysyy pitkälti LiePan hallussa juomatauon jälkeenkin. Vasemmalla laidalla tikannutta LiePan Anni Kinnusta tavoitellaan ja juoksutetaan säännölliseen tahtiin. TuTo on paljon erikoistilanteidensa varassa, joihin löytyykin vahvaa jalkaa, mutta sopivaa kohdetta ei maalilta tahdo löytyä. Peli lähentelee jo puoliaikaa, kun LiePa saa kulman vasemmalta laidalta. Hyväksi havaittu kova sisäänpäin kiertävään kulmapotkuun perustuva variaatio otetaan jälleen käyttöön ja tällä kertaa se on Ida Luotonen, joka rynnii pallon katiskaan: 0-2.

LiePalla oli pakassaan toimiva kulmakuvio

Peli pistetään tauolle. Kesärauhan rytmit tunkevat Pansioon asti. Pelaajat hakeutuvat varjoon, janoiselle kirjoittajalle löytyy TuTon buffetista kylmää vissyä ja mankkaa pistetään päälle myös TuTon kannattajien joukossa.

Retkijakkarat suunnataan jälleen kentän suuntaan. LiePa nappaa ottelun narusta jälleen voimakkaamman otteen. Se laittaa edelleen pallon ja TuTon tekemään työt, kun tilaa ja omia pelikavereita tekonurmelta löytyy. Kesken LiePan hallinnan TuTo käy kuitenkin säikäyttämässä, kun eri puolilla pelikenttää aktiivisuutta ja hyviä pelitekoja tehnyt Oona Aaltonen lennättää vasemmalta keskityksen kohti puolustajien väliin juoksevaa Ada Välimäkeä. Välimäki ei saa kuitenkaan kunnon otsakosketusta puskuunsa, joten se karkaa maalin ohi.

Oona Aaltonen paineistamassa LiePan puolustusta

TuTo saa Aaltosen ja Välimäen masinoiman tilanteen jälkeen pelin näppeihinsä, mutta polttohommiksi menee, sillä LiePa rokottaa. Pallo pelataan vasemman laidan kautta Anni Kinnuselle, joka laittaa kauniilla laukauksella pallon Viivi Vatajan ulottamattomiin: 0-3 ja kellossa 66 minuuttia.

TuTon maalilla Viivi Vataja pääsee vielä esittämään pari urotekoa ja helle venyttää pelaajien etäisyyksiä ennen kuin erotuomari Pasi Uschanov nostaa pillin huulilleen viimeisen kerran. Muutamia tyytymättömiä murahduksia kuuluu katsomosta ja sitten estradi somistetaan seuraavaa ottelua varten.

Viini: jääkylmää kotikellarin syvyyksistä


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

lauantai 17. kesäkuuta 2023

Huuhkajat-Slovenia: kiitos ja kumarrus

Hellettä piteli, kun Huuhkajat lähtivät lyömään seuraavaa siiven iskuaan Saksanmaan reissua kiikarissa pitäen. Porteista pääsee lähes sukkana sisään ja virvokkeet napataan futuristiseen tyyliin Woltin sovelluksella. Paikat löytyvät helposti ja virittäytyminen tulevaan jännitysnäytelmään voi alkaa.

Pohjoiskaarteesta raikuu "Oi meidän rakas Suomi" ja samalla upea Tifo kääriytyy katsomorivejä alaspäin. Pelaajat saapuvat viheriölle, katsomoissa desibelit nousevat jälleen ja Taistelupari heiluttelee pientä Suomen lippua. Päiväkodissa vellonnut futisaiheinen keskustelu kirvoittaa vielä yhden kysymyksen: kumpi voittaisi sellaisen pelin, jossa vastakkain olisivat Suomi ja PSG.

Huuhkajat Saksaan



Tasaisen alun jälkeen Huuhkajien vastaus Taisteluparin kysymykseen on hyvä painostusjakso noin kymmenen minuutin pelin jälkeen. Taistelupari huomioi kaksi tilannetta, joista Teemu Pukki olisi hänen nähdäkseen voinut jo vetää. Takana kehaistaan Joel Pohjanpaloa ja kuin kommenttina tähän kaikkeen Pukki löytää matalalla syötöllä Pohjanpalon maalin edestä. Pohjanpalo ohjaa pallon yllätetynoloisen Vid Belecin "puikkeleista" maaliin: 1-0 ja yleisön juhliessa raivoisasti peliä on pelattu 13 minuuttia.


Maalin jälkeen Slovenia on edelleen köysissä. Sillä on vaikeuksia päästä Suomen prässin alta kontrolloituihin hyökkäyksiin, mutta puolen tunnin kohdilla ottelun suursäätila alkaa muuttumaan. Slovenia lähtee säikyttelemään Huuhkajia pitkälti oikean laidan kautta. Sandi Lovricilla on väylä pesälle ensimmäisenä auki, mutta Lovricin kuti ryömii hieman kolon ohi. Pian tämän jälkeen Benjamin Sesko pääsee koettelemaan onneaan boksin sisältä. Pallo kopsahtaa tolppaan ja Huuhkajien näkökulmasta ottelua tunnelmoivalle alkaa tulla hieman onnekas olo.

Slovenia saa pelattua lyhyillä syötöillä palloa hyvissä peliasennoissa vartoville pelaajilleen Huuhkajien puolustuksen eteen ja kuumuudeen nostattaman hien lisäksi ohimoille nousee myös kylmää hikeä. "Jolle" villitsee kotiyleisöään puolustuspelaamisellaan ja Arttu Hoskonen ottaa tuiki tärkeän tuplablokin Slovenian rynniessä armottomasti kohti tasoitusta. Takaa kuuluu voimakkaalla aksentilla karjaistu "Come on Finland", joka kielee sekä Huuhkajien laajaa kannatuspohjaa että kotiyleisön tasoituksen kammoa. Guillermo Cuadran taukovihellys tulee kreivin aikaan ja Huuhkajat pääsevät kuin pääsevätkin tauolle johdossa.

Tuvan täydeltä jännitystä



Tauolla tarjolla on Mikko Kuustosta ja teknoa. Vieressä ventiloidaan myös loppujakson jännittäviä hetkiä.

Toinen puoliaikaa pistetään käyntiin. Tasaisten ensi minuuttien jälkeen hallinta kääntyy jälleen Slovenialle. Joskin Huuhkajat vaikuttavat löytäneen selkeämmän suunnitelman vastaiskuille. Slovenian paineen alta päästessään Huuhkajat liihottelevat vauhdilla Slovenian maalia kohti.

Andraz Sporarin kuti vierii niukasti maalin ohi. Huuhkajat saavat pari hyvännäköistä vastaiskua, jotka eivät kuitenkaan tuloudu. Heti perään Lukas Hradecký  joutuu venymään parhaimpaansa kopatakseen Petar Stojanovicin kudin. Hengästyttävä ja maalilta maalille rullaava pelin vaihe saa kliimaksinsa, kun Teemu Pukki löytää Oliver Antmanin oikealta laidalta. Antman saa jalkansa auki suunnilleen samoilta sijoilta kuin Stojanovic aiemmin. Erona vain se, että Antmanin kuti painuu maaliin asti: 2-0 ja pelikellossa 64 minuuttia.

"Huuhkajat Saksaan, ne matkaa
vaikka karsinnois vastaan tulee
Slovenia, Tanska, Kazakstan ja
tuokaa mitä vaan"

Kaikuu Pohjoiskaarteesta


Hellettä ja pelimiesten elkeitä


Krampit alkavat puremaan molempien joukkueiden pohkeita. Viinipullon kohdalla Seskolla on jälleen paikka, mutta Olympiastadion ei ole katettu Slovenialle. Matti Peltola isännöi väkevästi pari puolustustilannetta ja Glen "Ballon D'or" Kamara tulee myös vaikuttavalla tavalla peliin mukaan. "Luke" poimii marjat. Slovenia hytyy. Suomi voittaa. Rive kumartaa elegantisti Pohjoiskaarteen suuntaan.

Rive kuittaa ja kumartaa


Viini: saksalaista Rieslingiä tapaileva kotimainen täydelle pöydälle tarjoiltu huuhkajahöyheninen.


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700









sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

P20 MaPS-Ilves/2: Jalkapallopäivä, Taponketo

Sunnuntai 11.6 merkataan historian kirjoihin Suomen historian ensimmäisenä Jalkapallopäivänä. Blogiin vinkkiboksiin oli useammankin kerran tupsahtanut viestiä, että Maskun Palloseuran P20 joukkueella on draivi päällä ja vahva ote P20 SM-karsintasarjan paikasta. Kirjoittaja perheineen oli muutenkin Maskun suunnalla kyläilemässä, joten MaPS:n ottelu Ilves/2 vastaan saatiin ruuvattua päiväohjelmaan mukaan.

”Yyy-kaa-koo, MaPSi” kajahtaa Taponkedon auringossa kylpevään ilman alaan jopa raivoisalla energialla. MaPS ottaa pelin haltuunsa välittömästi myös kentällä. MaPS saa suoraviivaisilla matalilla syötöillä pelattua palloa juoksuun nopeille ja vahvoille  hyökkäyspään pelaajille. Pelaajamäärältään melko säästeliäällä rosterilla peliin saapunut Ilves  on pulassa. MaPS:n  Miko Malekshahin volley suhahtaa maalista ohi. Jatkuvasti Ilveksen puolustuksen kiusana kipittänyt Miika Laaksonen hakee väkevän juoksunsa päätteeksi takakulmaa, mutta Aleksi Harala torjuu vielä.

Jalkapallopäivä, P20 MaPS, Ilves/2 ja Taponketo

MaPS saa sarjana hyviä keskityspalloja myös Ilveksen maalivahdin ja puolustuksen väliin. Käytännössä peli odottaa vain MaPS:n maalia, sillä Ilves tyytyy tinttaamaan enimmäkseen pitkää palloa MaPS:n puolustuslinjaan ja yleisöstäkin lentää pelitapaan liittyvää kuittia. Malekshahi ohjaa zlatanmaisella kehon hallinnalla pallon vielä tolppaan ennen kuin MaPS pääse tuulettelemaan ensimmäistä maaliaan. Lopulta se on Mico Laaksonen, jonka väkevää juoksua Ilves ei saa millään konnankoukulla tai piikkimatolla pysähtymään ja Laaksonen hakee pallolle pesäpaikan takakulmasta: 1-0 ja kellossa 29 minuuttia.

MaPS kasvatti kärsivällisesti maaliodottamaa ennen kuin päästi yleisön juhlimaan

Ensimmäiselle jaksolle osuu vielä peliin melko kriittisen junnuseurueemme ihmettelyt siitä, miksi niin moni kentällä kävelee ja miksi laukaukset eivät lähde ajoissa. Lisäksi näemme toisen maalin, kun Ilves uinahtaa MaPS:n kulmapotkutilanteessa. Kulma pelataan lyhyenä. Malekshahi kuskaa pallon boksiin ja laukoo sen hallitusti takayläkulmaan: polttaa, polttaa, polttaa, kuten Malekshahin tuuletuskin antaa ymmärtää. Kellossa on 41 minuuttia.

Nuoriso-osasto innostuu Frans-Oscar Kankkusen laittamista ”puikkeleista”. Miika Laaksosen sivaltaa ensimmäisen puoliajan lisäminuuteilla pallon kaukaa Ilveksen maalin takakulmaan ja 3-0 -tilanteessa mennään tauolle. Jalkapallopäivän tauko-ohjelmana on MaPS vihreiden ja UPK:n P12 sarjan matsi, jossa niin ikään kotijoukkue on niskan päällä.

Junnut saavat sivustaseuraamisesta tarpeekseen ja lähtevät virittämään omaa matsiaan. Ilves saa toisen jakson alussa muutamia kontrolloituja hyökkäyksiä MaPS:n maalin suuntaan, mutta ote pysyy MaPS:lla. MaPS:n Joona Hakala pääse yrittämään vastassa olevan Haralan yllättämistä, mutta pallo kolahtaa maalirautoihin. Kenties yksi tai puolikas potkutekniikan oppitunti kannattaa vielä edustusjoukkueen Niclas Forssilta ottaa niin senttimetrit kääntyvät kotiinpäin.

53:n minuutin kohdalla MaPS:n Jasu Rautasalo veivaa, veivaa ja veivaa boksin ulkopuolella, kunnes saa jalkansa vapaaksi. Rautasalon kuti lipsahtaa Haralan käsien kautta ja jaloista maaliin: 4-0. MaPS:n suurin hyökkäysinto vaikuttaa maalin jälkeen hieman laantuvan. 

Ilveksen Tommi Pöntys pääsee pariinkin kertaan maalipaikkaan. Toisella kertaa Taponkedon kova nurmi tekee tepposet ja toisella kertaa MaPS:n Miska Suvantokin pääsee maalillaan loistamaan. Ilves on kuitenkin päässyt vainulle ja lopulta se rikkoo kuparisensa, kun erityisesti toisella puoliajalla positiivisesti joukkueesta erottunut Ensio Paunu täräyttää vasemmalta laidalta puolivolleyn Suvannon ulottumattomiin: 4-1

Frans-Oscar Kankkunen oli Ilvekselle vaikea hallittava

Oma aikaikkunamme sulketuu ja suuntaamme jo ennen ottelun päättymistä Maskun kesäteatterin ”Lekan ja leivosten” -pariin. Kuinka ollakaan blogille tyypillisen tapaan bongaamme jälleen yhden kunnanjohtaja eli esityksen alkuunsa spiikanneen Miira Raiskilan. Kaiken tämän ohessa sekä Ilveksen Oleksandr Malko että MaPS:n Leonardo Hanna ja Valtteri Salmi ovat onnistuneet maalinteossa. Jalkapallopäivän matsi Taponkedolla päättyi 6-2 lukemiin.

Viini: kupliva ja kesäinen jalkapallopäivän juhlaversio

perjantai 9. kesäkuuta 2023

ÅIFK-TPS Akatemia: ”Mål, mål, mål. Ett Mål”

Kesäinen Turku virittäytyi viikonlopun viettoon. Yläkenttä pistettiin juhlakuntoon kaikkien aikojen kolmosta varten, kun Turun vanhin jalkapallo seura ÅIFK sai vieraakseen TPS Akatemian. Kaivelen sinistä korttia lompakosta lipun lunastamista varten samalla, kun pelaajat odottavat pääsyä kentälle. Käskyn käydessä ÅIFK:n junnut ojentelevat käpäliään pelaajia kohti läpyjen toivossa ja erityisesti Arman Palania odotetaan. ÅIFK:n pelaajat kerääntyvät rinkiin samalla, kun TPS:n leirissä otetaan joukkuekuvaa.

Viimeiset rituaalit ja peli käyntiin

TPS tulee sähäkästi ottelun alkuun ja ÅIFK:n Joni Rahila joutuu jo parin minuutin kuluttua puuttumaan pelin kulkuun. ÅIFK on heti perään survomassa TPS:n boksissa omaa esikoistaan, mutta noin viisi laukausta sisällään pitävä viritelmä ei sytytä valoja vielä taululle.

Pelin varsinainen kuva alkaa piirtymään kymmenen minuutin kohdilla. ÅIFK ottaa matsin hallintaansa, TPS vetäytyy ja keskittyy vastaiskuihin. Yleisön junnuosasto pitää hyvää mekkalaa. Tarkkakorvaiset ja katseiset havaitsevat, että nuoriso-osasto on antanut Julius Långbackalle lisänimen ”Haaland”. Myös kannustushuudot todentavat tätä todellisuutta. ”Maaleja Åbo!” vaihtuu lennosta ”Maaleja Haaland!” huudoksi.

ÅIFK liikuttelee palloa maalivahdista alkaen hyvällä itseluottamuksella keltapaidalta toisella. TPS:llä on vaikeuksia päästä ÅIFK:n prässin alta kontrolloituihin hyökkäyksiin. Kanarialintujen Alex Ålgars ja Jeremias Kaari löytävät toisiaan hyvin pelinrakennus -toimissa. TPS:n puolustuksen keskusta pitää kuitenkin ÅIFK:n hyökkäykset hallinnassaan ja mitään ilotulittelua maalipaikkojen osalta ei lähde syntymään. Hiljalleen TPS saa myös paremmin hyökkäyksiään syvyyteen, mutta myös ÅIFK puolustaa boksinsa hyvin.

Rahila täräyttää purkupallon Yläkentän katsomon yli, mikä innostaa junnuyleisöä entisestään. Ensimmäisen puoliajan lopussa kuullaankin vielä lähes raivoisaa kannustusta. Kummankaan joukkueen venttiilit eivät falskaa ja tauolle mennään 0-0 -lukemissa.

Tauolla rokki pauhaa. Junnuja kirmaa kentälle ja TPS:n organisaatiolla vaikuttaa olevan paljon asiaa tuomaristolle ennen kuin toinen puoliaika pääsee alkamaan.

Jutulla ennen toista puoliaikaa

Toisen puoliajan alkajaisiksi Ålgars etenee energisesti vasenta laitaa, leikkaa keskelle ja kosiskelee sisäkierteisellä kudilla takayläkulmaa, mutta yliastutuksi menee. Pelin kasvot saavat ensimmäiseen puoliaikaan nähden korkeintaan pari pisamaa ilmeeseensä. ÅIFK hallitsee peliä. TPS luottaa vastaiskuihin, joita se saakin ensimmäistä puoliaikaa säännöllisemmin liikenteeseen ja joiden ketjutuksessa Onnipekka Pajula on vakijäsenenä.

Arman Palanin vapari



Arman Palani löytää hyvällä pystysyötöllä Kaaren TPS:n puolustajien välistä. Kaari tykittää vauhdilla kohti Lauri Järvisen kesäterassia ja hakee jalkansa vapaaksi. Järvinen peittää kuitenkin Kaaren kudin ja pitää pelin edelleen kiikareissa. 

Kotiyleisö selvästi odottaa ja hieman vaatiikin Kanarialintujen avausmaalia. Lopulta se myös sen saa. ÅIFK:n ikiliikkuja Ålgars haastaa vasemmalla laidalla TPS:n puolustusta ja pääsee kääntämään matalan pallon keskelle. Arman Palani painii TPS:n puolustuksen kanssa ja pallo jatkaa kulkuaan kohti takatolppaa, jonne itsensä ensimmäisenä vääntää Kaari ja koko ÅIFK:n melkoinen tahtomaali vie kotijoukkueen johtoon. Peliä oli pelattu 71 minuuttia, kun ”Mål, mål, mål! Mera mål” saadaan vapautettua äänentoiston puristuksista.

Mål, mål, mål! Mera mål!

Katsomossa käydään läpi Qppiksen historiikkia. ÅIFK saa virta maalistaan ja se saa tuotua sarjana hyvännäköisiä hyökkäyksiä TPS:n maalia kohti eikä vähiten loputonta energiaa ja juoksuvoimaa säteilevän Ålgarsin kautta. Maalit on perjantain osalta kuitenkin jo paketoitu ja ÅIFK ottaa täysin ansaitusti kolmen pinnan talipallon mukaansa.

Junnut odottelevat asiaankuuluvasti nimmarivihkojen kanssa. Ihmiset astelevat rauhaksiin kohti kesäillan rientoja. ”Mera mål” soi repeatilla.

Viini: kesäistä iltaa alustava keveä kanarialinnun keltainen

torstai 8. kesäkuuta 2023

FC Inter Turku 2-TPK: kahdeksan kihausta Kupittaalla

VR:n torstaivuoro on pykälälleen aikataulussa. Kupittaan Lemminkäisenkadun päädyssä on nuorten pesismatsi meneillään. Kaikkien aikojen kolmosen päivän erikoinen piti sisällään FC Inter Turku 2:n ja TPK:n matsin, jossa Interin oli mahdollista kasvattaa pistekaulaansa kantapäille askeltavaan MuSaan nähden. TPK tarvitsi pinnapussiinsa painoa rauhoitellakseen putoamispeikkoa.


Peli lähti ja eteni Interin hallinnassa


Ottelu lähtee odotetustikin poikkeuksellisen nimivahvan Interin hallinnalla. Inter jauhaa pelin jauhoja laitojen kautta. Erityisesti Erlind Sejdiu on Interin hyökkäyksissä siellä, missä tapahtuu, mutta TPK:lla on myös omat metkunsa Interin radioaaltojen häiritsemiseen. TPK pitää puolustuslinjaansa tarkoituksellisen alhaalla viedäkseen Interin pystypalloilta tilan. Homma rokkaa ihan kivasti puolisen tuntia, johon mahtuu Sejdiun boksista lähtevä kärkkäri ja Sejdiun Daniel Rökmanille tarjoilema läpiajo, jotka TPK:n Veli-Heikki Maunila klaaraa.

Lopulta padot aukeavat, kun Oliver Kangaslahti pääsee töppäämään Maunilan yli leijalevan keskityksen maaliin: 1-0. Parin minuutin kuluttua avausmaalista Rökman riistää hienosti pallon ja kääntää sen kuljetuksensa jälkeen keskikaistalle. Interin Olli Jakonen antaa syötön vieriä ohitseen Sejdiulle, joka liipaisee pallon tarkasti alakulmaan: 2-0.  Maalien virtaan hyppää myös TPK. Joonas Lehtonen räppää pallon itselleen Interin puolustuksen avustamana ja lennättää välittömästi pallon kohti Interin maalia eikä Aati Marttinen ehdi kunnolla laukauksen eteen: 2-1, pelikellossa 32 minuuttia ja ottelun kolme ensimmäistä maalia tulevat kutakuinkin minuutin intervalleissa.

Hetki ennätetään huokaista ennen kuin Gesim Voca tikkaa TPK:n boksiin ja napauttaa tiukan kodin kohti Maunilan päivystämän kioskin alakulmaa. Varmuuden varalta Jakonen käy liukumassa palloon vielä lisää kierroksia ja taukonumeroiksi jää Interin 3-1 johto.

Gesim Voca tekemässä vocamaisia juttuja

Tauolla yleisö rynnii huhujen mukaan neljännenkin Michelin tähden saaneelle junnukipsalle, jossa tuttuun tyyliin tarjoillaan täydellisesti paistettuja makkaroita ja vissykin on tavallista raikkaampaa. Yleisö kääntää tauon ajaksi selkänsä Turku Energia Areenalle ja katseensa Kupittaa 2:lle, jossa P13 ykköstä tahkovat FC Inter Turku sinimustat ja Pallo-Iirot YJ.

Pelaajat palaavat jostain Kupittaan uumenista kentälle. Vieressä referoidaan ”Efter Nio” TV ohjelmaa, jossa tuomarivieras oli kertonut, että hän on hyvä tuomari, koska on ollut sika pelaajana ja tietää kaikki temput. Blogi päättää perehtyä jaksoon jossain sopivassa kohdassa.

Inter pelaa tavallista suoraviivaisemmin ja edistää hyökkäyksiään pidemmillä palloilla. Se ei ehkä ole toisen puoliajan alkuhetkillä ihan ahneimmillaan, joskaan TPK:kaan ei ihan nälkäisen hyeenan lailla iske Interin pallollisiin pelaajiin kiinni. 

Pelin akku saa virtapiikin, kun Interin Ali Yasin pääsee vaihdosta sisään. Yasin löytää tonttia keskeltä ja pallolle reitin TPK:n maaliin, kun kellossa on 73 minuuttia. Ehkä Interin reservienkin, kuten eilen myös edustusjoukkueen, jalkapohjaa kaasulla pitävä pohje rentoutuu hiukan liikakin, sillä ensin Henel Halilajin sivuvapari pomppii suoraan sisään: 4-2. Melkein heti perään paljon hyökkäyksessä kilometrejä koipiinsa ottanut Sami Niittysalo napauttaa vaarallisen oloisen kudin keskeltä, mutta Marttinen saa estettyä suurimman vahingon.

Sami Niittysalo Interin kiusana

Inter säpsähtää takaisin mukaan peliin ja Yasin onnistuu juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä toistamiseen. Myös lisäboostia pelin pirtaan vaihdosta kentälle tultuaan tuonut Elmeri Oksanen uittaa oikean laidan kautta hänelle kierrätetyn pallon matalana maaliin, kun lisäaikaa on pelattu minuutti. Peli päättyy 6-2 -lukemiin.

Viini: Junior Cafen grillimakkaraan soviteltu erikoiserä

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

FC Inter Turku-KTP: kolmas kertaa lisää kertoo

Futisfestarit jatkuivat pikkulauantaina Turussa. Kupittaa velloi sinimustaa futishurmosta, jota savukoneen lailla oli ilman alaan puhallellut kahden pelin voittoputkessa kylpevä FC Inter Turku. Veritaksen rauhaa ja rakkautta saapui härkkimään ahtaajafutarit Kotkasta eli KTP.

Pirskeet jatkuvat


Inter ottaa pelin alkupotkusta alkaen hallintaansa. Syöttösommitelmat menevät muutamaan otteeseen reippaasti näyttävän puolelle, mutta keskikentän ja puolustuksen välinen tasku ja terävät pystyjuoksut jäävät hieman vähälle huomiolle. Marmorikuulat lähtevätkin vartin pelin jälkeen vierimään myös Interin maalin suuntaan.

Eetu Huuhtanen pääse väläyttelemään supervoimiaan 18 minuutin kohdilla, kun KTP:n Mika nekkaa näppärän chipin läpi liukahtavalle Willis Furtadolle, mutta Huuhtanen pistää jalkaa pallon eteen. Kauan ei Huuhtasen koipi ehdi punottamaan, kun Petteri Forsell toimittaa oman vaparinsa generoiman irtopallon vasempaan laitaan Iiro Järviselle. Järvinen paikantaa keskityksellään puolustajien välissä väijyvän Darren Smithin, joka ohjaa päällään pallon Rasmus Leislahden ulottumattomiin: 1-0 ja kuten sekä sanassa että katsomossa sanotaan "lisää tulee", vaikkaakaan ei ihan heti. Smith ja Bismark Ampofo pistävät tanssiksi.

Darren Smith maalipörssin kärkeen ja Inter 1-0 -johtoon.




Rumpu paukkuu idässä ja lännestä paukkuu sinimustaa raivohullua. Jarkko Wiss yrittää kuolettaa sivurajan yli lentävän pallon niin sanotulla skorpparilla. Peli pääsee tauolle. Makkaraperunat osoittautuvat todelliseksi hitiksi ja ne pääsevätkin loppumaan. 




Toisen puoliajan lannetta ei ehditä kovin kauan keinuttaa, kun Ampofo lähtee määrätietoisesti ohittelemaan satamajätkiä. Kolmas ja Ampofon läpipääsyn viimeinen meripoiju pistää lopulta ankkuria eteen. Miska Rautiola saatellaan punaisella kortilla lähtevien alusten satamaan. Teko on sikälikin rikos jalkapalloa kohtaan, että tekeillä ollut maali olisi ollut todellista mangoa koko kauden futispöydässä. Mikael Almen pistää lohdutukseksi omat eksoootiset hedelmät salaattiin sivaltamalla punakortin jälkeisen vaparin matalana KTP:n muurin kautta maaliin: 2-0.

Inter pistää vaihtorulettia pörrämään ja höllää ainakin piikkiriikkisen kaasulta. KTP ei ota kovin pitkään lukua, vaan lähtee hoippumaan kohti Huuhtasen vartioiman satamakapakan ovea. Inter saa lähes jokaisesta hyökkäyksestään myös vaarallisenoloisa tilanteita, mutta se on KTP:n Simo Roiha, joka Juho Mäkelän sivuvapariin kurottamalla pistää pelin jännäksi: 2-1 ja kellossa 71 minuuttia.

Eurooppaa kohti



Interillä on kasa paikkoja pistää KTP:n tasoituksenkin jälkeen peli lihoiksi, mutta tolpan ulkoreunan kolahdusta lähemmäs tulostaulua se ei pääsee. Eikä sen tarvitsekaan, koska pitkän kynsien pureskelun jälkeen peli päätetään Interin voittoon ja jo kolmen ottelun voittoputkeen.

Viini: palautetaan satamaan


tiistai 6. kesäkuuta 2023

FC Inter Turku-FC Honka: supersankareita ja supertunnelmaa

Taisteluparin kasvoilla on mairea hymy. Hän on päässyt saattamaan yhden FC Inter Turun pelaajista kentälle. Kelistä ei oikein on ota selvää. Auringossa on hiki ja varjoissa puhaltelee kylmästi. Inter luon ensimmäisistä hyökkäyksistään hyvät tilanteet. Sen jälkeen vaarallisesti puhaltelee Honka. Se esittelee hyökkäysvariaatioitaan eri puolilla kenttää. Interin Eetu Huuhtanen ottaa kuitenkin paljon vartijan roolin ja nollaa Floria Krebsin puolittaisen läpiajon laidalta. Ennen Krebsin yritystä myös Roman Eremenko on ehtinyt kokeilla, miten yläkierteinen volley Turussa putoaa.

Huuhtasen torjunta laittoi resetin koko Hongan rynnistykselle ja peli kääntyy jälleen Interille. Darren Smith kutittelee ensimmäisenä Hongan maalia, mutta Smithin kääntö laidalta pyörii maalin ohi. Aarrearkku aukeaa, kun Petteri Forsell ja Rodrigo Arciero neppailevat ensin palloa vasemmalla laidalla. Arciero hakee pienpelin jälkeen keskeltä Smithiä. Smithin selässä on reilusti perunasäkkiä, mutta pallo putoaa kuitenkin Matias Ojalan töppösille. Ojala singahtaa pallon kanssa eteenpäin ja painaa pallon uuden karhean tekonurmen kautta maaliin: 1-0. ”Lisää tulee, lisää tulee” kuuluu Itäpäädystä ja niin tuleekin, mutta ei aivan heti.

Lisää tulee!

Interin johtomaalin jälkeen Huuhtanen pukee supersankariviitan ensimmäisen puoliajan ajaksi päälle. Huuhtanen käyttää supervoimiaan Krebsiä, Clesio Bauqueta ja Roman Eremenko vastaan, jotta Inter pääsee tauolle johdossa, mutta pääsehän se.

Toisesta puoliajasta ei ole hirveästi muistiinpanoja. Peli ja ilta veivät mennessään. Ottelustakin on jo useampi päivä, mutta jokin kannustaa vielä pukemaan toisen puoliajan sanoiksi. Edestä kuuluu ”Inter! Inter! Inter!”. Joukossa on useampi junnu, joille peli on ensimmäinen ja junnurivistö vaikuttaa nauttivan ottelusta. Itäpäädystä raikuu laulu ja niinpä yksi junnuistakin päättää pistää värssyksi ”Lattiat tärisee, seinät kaatuu, täältä ne Suomen mestarit saapuu! Hei! Hei! Hei! Inter voiton vei!”. Tätä tullaan kuulemaan futisjunnujen kentälle riippumatta siitä, tuliko pelistä vai tappio.

Petteri Forsellin pistää taianomaisia syöttöjä. Myöhemmin illalla kaveri kertoo, että hän voisi maksaa lipusta pelkästään nähdäkseen Forsellin pelaavan. Forsellin keskitys putoaa takatolpalle, josta Tommi Jyry ohjaa sen maaliin: 2-0. Inter hyydyttää peliä eikä otteluun sen kummempaa draamaa tarvitakaan. Inter voittaa ja nousee Veikkausliigan tasohyppelyssä pari kenttää ylöspäin. Jälkipeleissä on iloisia jälleennäkemisiä ja onnellisia ihmisiä. Ei sitä tunnelmaa pidä mennä turhilla yksityiskohdilla tai analyyseillä rikkomaan.

Lisää tulee


Inter kiittää kannattajiaan



Taistelupari tekee sunnuntain turnauksessa maalin ja tuulettaa maalia liukumalla polvillaan. Utelen, että oliko hän saanut mallia päiväkodissa trendaavan PSG:n youtube -klipeistä. Ei ole. Hän sanoo nähneensä tuuletuksen Interin peleissä. Näissä hetkissä se paljon perään huudeltu futiskulttuuri autenttisimmillaan itää.

Viini: pillimehu, sinimusta

maanantai 5. kesäkuuta 2023

PIF-FC Jazz: Pajbackan patinaa

Puhelimeen napsahtaa tiedusteleva viesti siitä, että olisiko sunnuntain ratoksi suunta Paraisille. No sitten on ja Pajbackan tunnelmallisessa miljöössä petiään pitävän Piffenin kotipesä tulee korkattua tällekin kaudelle. Apetta tarttuu kioskista mukaan ja päivän väri on kaikkinensa punainen. Pelaajat astelevat kentän eri päädyistä kohtaamispaikalle ja matsi voi alkaa.

Piffenin kannattajasektorissa rahisevat marakassit. Pelin piirrellessä ensi vetojaan äänialassa alkaa kuulumaan myös Porin Jazzin kannattajalaulua. Asiasta merkittävän tekee se, että laulu vaikuttaa tulevan yhden henkilön äänijäänteistä, mutta yhtä kaikki, laulu on taukoamatonta. Jazz on enemmän pallossa, mutta Piffenin hyökkäyksissä terävä kärki. Jo kahdeksan minuutin kohdilla Luiyi Laguerre pyörii väkkäränä Piffenin boksin kulmalla. Laguerre hakee boksin sisältä Yoonis Musen, jonka matala kuti ui Rasmus Simulan kaltereiden välistä maaliin: 1-0

Piffenin hyökkäykset lähtivät terävästi

Jazz hakee vimmatusti tasoitusta heti maalin jälkeen, mutta nopeita tai helppoja ei Pajbackalla ole tarjolla. Yltiötehokkaan Firminonkin, joka oli blogin seurantalistalla, kuti suhahta oikealta ohi. 

Kotiyleisö heräilee samalla, kun kuvauskopin takaa kaikuu jo uusintana ”Oi Jatsi on niin ii-haa-na”. Firmino kiittää tuesta ja pakottaa lopulta yhden ruksin jälleen maalisarakkeeseensa, kun Etok Mmenie ensin pilkkii Firminon boksista: 1-1 ja pelikellossa 22 minuuttia.  

Merivesi ei kuitenkaan Paraisia pitkään kierrä, kun Laguerre pistää boksissa tanssiksi ja nasauttaa pallon uudemman kerran Jazzin verkkoon puolen tunnin kohdilla: 2-1. Sanalla sanoen on pakko todeta, että myös Piffenin rosterissa sellaista yksilötaitoa, jota kannattaa tulla  Kirjalansalmen sillan toiselta puoleltakin ihastelemaan.

2-1 ja syytä juhlaan

Vierestä kuuluva ”Pu-na-kel-tai-nen. Hyvä meidän joukkue!” luo perspektiiviä sille, että yksittäiset maalit tai ottelut tai kaudet eivät määritä jalkapalloseuran kannattamisen ydintä paljoakaan. Joskin Firminon toiseen maaliin irtoaa reaktiivisempi ”Ooo-o-o-o-oo-ooo”. Piffen ei saa Firminoa kuriin boksissa niin kuin ei mikään muukaan seura tai puolustus ja pelin on 2-2, kun tulostaululla tikittää 44 minuuttia. Pian sen jälkeen väliin aika lämpimäksikin eitynyt, mutta varsin viihdyttävä ensimmäinen puoliaika saa päätöksensä.

Kahvimukit pyörivät siirtokatsomon jalkatiloissa. Väkevällä otteella ottelua johtanut Samuli Stenman ottaa toisen puoliajan alkajaisiksi yhden filmauksen pois keltaisella kortilla. Puntit tasoittuvat, kun pian Jazzin riveistä anellaan vaparia ”Anna nyt tosta” -tyyliin. Stenmanin vastaus on yksiselitteinen ”En anna” eikä asia vaadi enempää keskustelua.

Voimistuva tuuli ja ilmeisesti vielä hiukan muhkurainen nurmi tuovat oman mausteensa otteluun. Olosuhteiden luomasta vaikeusasteesta huolimatta Jazzin Eino-Iivari Pitkälän pallollinen kyvykkyys pistää silmään. Piffen vaikuttaa paineistavan Jazzia tarkoitushakuisesti paiskaamalla palloa porilaisten selustaan ja juoksuttamalla kärkiprässiä omaan maaliaan kohti juoksemaan pakotettujen jazzilaisten kintereillä. Firmino katoaa hiukan pelistä, mikä paradoksaalisesti vaikuttaisi enteilevän hattutemppua. Sellaiseen temppuun brassi ei Paraisilla yllä. 

Pelissä oli väliin sen verran paljon vauhtia, ettei viheriö riittänyt

Oman kylän poika Aaron Westerlund saa aplodit jo lämmittelemään lähtiessään kuin Lionel Messi Barcelonassa aikanaan. Seuraavat suosionosoitukset Westerlund saa tömistellessään kentälle. Maalit on ottelussa kuitenkin nähty, mutta laulut eivät ole vielä laulettu. Eivätkä ne yksittäisen porilaisen ultran toimesta lopu Stenmanin ottelun loppua merkitsevän vihellyssarjan päätteeksikään. Pienen odottelun jälkeen Jazzin organisaatiosta huomioidaan aplodeilla myös kannattajan parisen tuntia kestänyt laulurupeama. Siihen on hyvä päättää futisviikko.

Viini: hyvä meidän viini  


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/978952651570