Manchester City-PSG: kasettinauhaa ja ikiaikaisia tarinoita

Futisillan verhoavassa hämärässä värähtelee tuhat ja yksi yötä. El Cashigo, öljyderby ja Persianlahden kolmas koettelemus tuovat pöytään sekä uutta että vanhaa rahaa. Politiikka ja urheilu ovat tänään niin syvässä syleilyssä, ettei niitä kannata lähteä toisistaan erottelemaan. Otetaan siis asia ja kasinosaari sellaisenaan, jos olemme mitään ottaaksemme.

PSG:n ja Cityn ensimmäisen ottelun ensimmäinen puoliaika oli yksi koko futiskauden parhaita: pitkää kiiltävää limusiinia ja ilmakehän puhkovaa pilvenpiirtäjää. Neymar oli pysäyttämätön, Ángel Di María oli pysäyttämätön ja Cityn syötöt leikkasivat Parc des Princesin ruohoa kuin hienoin terä silkkiä. Marquinhosin still -kuvassa oli pala minareetin tornia ja sopiva kaltevuus Pisaa, kun palloa kaivettiin ensimmäistä kertaa aarrekammiosta. Mestareiden liiga näytti pudottaneen Josep Guardiola jälleen karavaanistaan, mutta puoliajan lepopaikalla odotteli edelleen parvi taivaansinisiä.

On ollut Berliinin muuri ja on Kiinan muuri. Pariisiin sellaista toiselle nelivitoselle lähti kasaamaan Lontoon koneesta taikamatollaan laskeutunut Mauricio Pochettino. Paperi oli kuitenkin sen verran vinossa, että Gauchon aitaan jäi onnenkantamoisen mentäviä koloja. Kevin de Bruyne mursi ensimmäisenä koodin maagisesti kaartavalla pallolla, joka laskeutui valkobeisan kuoppaan. Sekä Qatar että Etihad Airways ovat tiettävästi laittaneet parhaat matemaatikkonsa tutkimaan tuon kultaisen kaaren käyttöpotentiaalia ihmiskunnalle ja bisnekselle.

Lintu lensi pariisilaisten vinkkelistä toisenkin kerran väärään suuntaan, kun Riyad Mahrez puutarhuroi pallon sinipaitojen muurin läpi juottopaikalle asti. Sen jälkeen peli meni PSG:llä välinselvittelyksi kohtalon ja jumalten kanssa. Pariisilaisten kasetinnauhoja kiemurtelee edelleen Par des Princesin nurmella. Neymar vältti niukasti juoksuhiekan ennen kuin tuomari kävelytti Idrissa Gueyen aavikolle. PSG:n pää jäi vielä paikalleen, vaikka City tanssi sapelitanssia loppuottelun ajan.

Illalla pariisilaiset saavat hinkata joka ikistä öljylamppua, että löytävät sen hengen, joka heidän toiveensa finaalipaikasta voi toteuttaa. Cityn pinta ei kuitenkaan ole haavaton, sillä Mestareiden liigan voiton Shisha on jäänyt sille vain kangastukseksi. PSG:n nopea maali nostaisi varmasti aaveita Etihad -stadionin pinnoille ja manselaisten ohimoille pakkomielteiden pullistumia. Citizensit ovat eittämättä pelanneet Euroopan parasta jalkapalloa suhteessa eniten siihen, miten vähän he lopulta ovat Mestareiden liigassa saavuttaneet. PSG:ssä on pienemmässä määrin vähän samaa, vaikka se on finaaliinkin asti päässyt lipsahtamaan. Sumusaarten sateisten pilvien taakse piirtyy tuhannen ja yhden yön kirkasta tähtinauha, johon sekä taivaan- että punasiniset kurkottavat.

Viini: taateliviini

Sumusaarilta. Rakkaudella.

...ja sitten finaali tulee. Se maalaa viimeiset ja päällimmäiset värit eurooppalaisen huippufutiksen värityskirjaan. Kanteen on painettu jo Englannin -lipun punavalkoiset kuviot. Valioliigasta on tällä kaudella tullut kiistattomasti eurooppalaisen huippufutiksen kärkivaunut. Sen veturit ovat puskeneet viimeisille pysäkeille muiden hyytyessä ratojen varsille teknistaktisine rajoitteineen.

Jürgen Klopp ja Liverpool ovat täällä taas. Ne tiesivät reitin jo ennestään. Lentokenttien sudet eivät punaisia enää ahdistele. Hotellihuoneet ovat valmiit ja he ovat täällä kuin kotonaan. Mauricio Pochettinon Tottenham on täällä ensi kertaa. Hiki hatussa. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Kaikkeen pyydetään pieni turistilisä. Toinen koittaa rahastaa ja joku muu muuten vain jekuttaa.

Sanotaan että jahti on parempaa kuin saalis. Ihmeiden aika lienee siinä mielessä ohi, että ihmeen käsitteellisiä rajoja venytettiin sekä Anfieldillä että Amsterdamissa niin uudelleenmäärittävästi ettei tällä kaudella enää yllättäisi mikään. Ihmeiden leimasin taottiin kuivaksi, kun Liverpool liiskasi Barcelonan dinosauruksen Anfieldin nurmeen kuin hyttysen ja Tottenham pumppasi sellaista ilokaasua Amsterdamin iltaan ettei maailman höpöhöpö -pääkaupungissa ole kuunaan nähty. Siinä sitä jahtia on ja yhtäkkiä ihmemaan pilviverhojen takaa paljastuu kaksi toisensa läpikotaisin tuntevaa brittilädiä. Mestareiden liigaa ei vie mestari. Sen vie musta hevonen. Vähän ensikertalaisen kaltainen, mutta kuitenkin sikseen tiensä vankkureilleen raivannut ettei finaalipaikkaa voi millään tahdolla poiskaan ottaa.

Positiivinen, kollektiivinen ja vauhtiin vannova futis on tämän kauden jo voittanut. Yksittäisillä supertähdillä ei Madridiin tänä vuonna porhallettu. Kuva Mestareiden liigan finaalista on myös kuva maailmasta ja sen piirroistaa kannattaa kannataa ottaa mallia siihen, mihin sitten ryhtyykään: yksittäiset kyttilät lepattavat itsensä maailman puhureissa hengiltä, mutta tiiviissä kokonaisuudessa ja sovitussa ryhmityksessä palavat liekit ruokkivat toisiaan ja pitävät valoa yllä viimaisimmissakin tuulitunneleissa.

Mestareiden liigan finaaliin pääsy on todennäköisyyksien valossa mahdotonta, mutta vuodesta toiseen sinne vaikeroi kaksi kolhittua ja kauden aikana kaiken nähnyttä gladiaattoria. Aarteen äärellä ei ole tunkua, mutta yön viimeisillä ja aamun ensimmäisillä tunneilla toinen brittiritareista laskee kätensä arkun kannelle.

Viinikuvaus: Ale-hanasta parasta, mitä maailma tänä vuonna panee

Sähköä Etihadilla

Aurinko helottaa Etihad -stadionin ympäristössä. Alueella on festarimeininkiä; olutkarsinat ovat täynnä ja ruokakojuista lasketaan ruskeisiin papereihin käärittyjä annoksia. Ihmiset ovat ilmeisen hyvällä tuulella ja saan painettua myös Elland roadilta haettu pettymystä hieman syvemmälle.

Vaaleansinistä helottava Etihad

Manchester Cityn ja Tottenhamin ottelu on rakentunut parin viikon ajan. Se pitää sisällään vaaleansinisten tippumisen Mestareiden liigasta dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pohjois-Lontoolaisilla on suunnitelma jo valmiina kävi ottelussa, miten kävi. Suunnitelma raikui jo Piccadilly tavernan vessassa: we are at champions league.

Festarimeininkiä Manchesterin vaaleansinisellä puolella

Kuuluttaja esittelee ylikorostetun toistuvasti kotijoukkueen hallitsevana mestarina. City hakee revanssia ja hyvitystä menneen keskiviikon tapahtumiin. Sen aistii myös faneista. Tämä on itselle kolmas kerta Etihadilla ja yleisössä on enemmän sähköä kuin koskaan. Tottenham halutaan palauttaa paikalleen. Asetelma on myös sikäli draaman kaareltaan herkullinen, että Tottenhamilla on mahdollisuus muutaman päivän sisään tiputtaa City sekä Mestareiden liigasta että sabotoida sen kamppailua valioliigan mestaruudesta.

Revanssia hakeva City

Josep Guardiolan kone jauhaa nopeasti ensimmäisen maalin. He is one of our own, he is one of our own, Philip Foden, he is one ow our own. Maalintekijä on selvästi kotiyleisön mieleen. Pelin ilme jatkuu maalin jälkeen odotetunlaisena: City jauhaa pallonhallinnan kautta ja Tottenham iskee vastaan. City ei pääse kunnolla maalipaikoille. Tottenham on vaarallisen oloinen. Kevin de Bruynen loukkannuttua Guardiola tuo Fernandinhon kentällä ja City siirtyy puolustuspainoisempaan miehitykseen, joskin pallonhallintaan tämä ei vaikuta. Liekeissä oleva Tottenhamin Heung-Min Son hukkaa pari paikkaa, joten 1-0 tilanteessa mennään puoliajalle.

Toinen puoliaika alkaa. Silmiinpistävää on, että Guardiolan heiluessa teknisellä alueella Mauricio Pochettino köllöttelee vaihtopenkillä. Ilmeisesti Tottenhamin pelisuunnitelma toimii ja se luottaa myöhäisempään tasoitukseen. Tottenhamin yllättävä veskarivalinta Paulo Gazzaniga on ollut City fanien hampaissa koko iltapäivän: You are fucking shit -kaikuu päätykatsomosta. Tottenhamin fanit kuittaavat tämän heti laulamalla rytmikkäästi: We are at Champion league. Fanikatsomoiden välissä on melko vähän järkkäreitä. Kyseessä lienee vähäisen riskin matsi.

City vaihtaa vielä Segio Agueron tilalle Leroy Sanen. Periaatteessa sillä siis ei ole enää yhtään puhdasta hyökkääjää kentällä. Pep -pallo ei sellaista vaadikaan: valioliigan mestaruus on vielä näpeissä, vaikka Mestareiden liiga on vuosi vuoden jälkeen jättänyt sellaisen pehmeän kohdan vaaleansinisten miehitykseen, johon kilpakumppaneiden pilkkakirveet on mahdollista upottaa.

Tunnelma tiivistyy ottelun loppupuolella. Sekä tuomarit että omien pelaajien huonot ratkaisut saavat äkäistä palautetta pystyyn pongahtavilta City -faneilta. Pochettinokin nousee ylös penkiltään ja jakaa viime hetken ohjeita pelaajilleen. Cityn johto kestää. Fanikatsomoiden välillä vaihdetaan viimeiset terveiset, joihin kuuluu pari pystypainia ja muutama sivukoukku.

Aurinko helottaa ulkona edelleen. City -fanit saivat tarvitsemansa keppihevosen, jolla ratsastaa viikonlopun yli.

Kotiinvaellus Etihadilta

Viinikuvaus: auringon paahtamia brittitaateleita ja joukkoon johdettua sähköä.

Molden hymyilevä arkkienkeli Manchesterissä

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United kaataa Tottenhamin 1-0 Wembleyllä. Riippumatta ottelun tapahtumista tai tuloksen oikeudenmukaisuudesta Molden hymyillen harmaantuva enkeli jättää viimeistään tässä kohtaa selvän viestin siitä, että Manchester United on tällä hetkellä perustavanlaatuisesti jotain aivan muuta kuin mitä se on alkukaudesta ollut. Ottelulla on myös se psykologinen ulottuvuus, että juuri Tottenhamin Mauricio Pochettinon on spekuloitu olevan Unitedin seuraava valmentaja ja nyt Pochettino hävisi kotikentällään Solskjærin muutamia viikkoja kestäneelle projektille.

Solskjær on tuonut Unitedin peliin nopeutta, pallonhallintaa, korkeaa prässiä ja aktiivisuutta hyökkäyspeliin. Solskjær on myös luonut pelisysteeminsä pelaajien vahvuuksien ehdoilla, kun Jose Mourinho alisti pelaajat systeemin ehdoille. Tottenhamia vastaan United jatkoi aktiivista ja korkeaa prässiä, joka rikkoi Tottenhamin pelinrakentelua erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla Unitedin prässi ei toiminut samalla tavalla, Tottenham pääsi rakentamaan peliään paremmin ja se loi kosolti vaarallisia maalitekopaikkoja. David de Gean unelmapeli ja Tottenhamin tuhlailu maalipaikoissa johti siihen, että United nappasi täydet kolme pistettä.

Taktisten ja pelaajalaadullisten asioiden lisäksi valmentajan tehtävä on johtaa pelaajien sekä joukkueena ja yksilöinä. Juuri tämä seikka on saattanut olla taustalla vaikuttavin syy siihen, että United on alkanut voittamaan. Solskjær on itse todennut, että valmennettavat pelaajat ja maailma, jossa he elävät on muuttunut viime vuosina. Huippujoukkueissa pelaajat tuleva vielä eri kulttuurisista taustoista, jolloin valmentajan rooli johtajana korostuu. Solskjær itse alleviivaa pelaajien maailman ja lähtökohtien ymmärtämistä johtamisfilosofiansa perustana. Juuri tämä saattaa erottaa hänen positiivisesti kokeneemmista ja osin leipääntyneistä valmentajista.

Solskjær on selvästi innoissaan saamastaan mahdollisuudesta ja ilo on tarttunut myös pelaajiin ja se näkyy myös pelissä itsessään. Solskjær on itse sanonut uskovansa siihen, että pelaajat ovat parhaimmillaan, kun he pelaavat hymyissä suin ja hyvällä itseluottamuksella. Näiden taustalla on sitten kova työnteko, pelaajien kehittyminen ja pelisuunnitelmalliset aspektit. Solskjær näyttääkin onnistuneen juuri siinä, että hän on luonut positiivisen ympäristön sille armottomalle työnteolle, jota jalkapallomaailman huipulla vaaditaan. Solskjær vaikuttaa myös palauttaneen Manchester Unitedin siihen Alex Fergusonin jättämään pelilliseen malliin ja perinteeseen, joka Unitedilta on Fergusonin jälkeen ollut kadoksissa.

Manchester Unitedin Mestareiden liiga -paikka vaikutti jo enemmänkin etäiseltä kangastukselta vuoden vaihtuessa, mutta nyt kangastukseen on tarttunut realismin väriä. Ei ole väärin sanoa, että United on tällä hetkellä parempi, mitä viidentenä oleva Arsenal. Ei ole väärin sanoa etteikö United olisi lähes yhtä hyvä, mitä neljäntenä oleva Chelsea, jonka kone on yskähdellyt. Kolmantena olevan Tottenhamin United juuri voitti. Manchesterin punaisen puolen lehtiöissä on jo varovaisia kahdeksan tähteä sisältäviä luonnoksia.

Viinikuvaus: toiveikas, skandinaavinen ja omia vahvuuksiaan korostava

Mestareiden liigan -paikasta. Ystävällisesti.

Tottenhamin ja Manchester Unitedin -ottelussa kietoutuvat yhteen jo väliin loppusäveliä tapaileva Mauricio Pochettinon ja uuteen kevääseen kurottava Manchester Unitedin aikakausi. Tottenhamin kierrosmittari on jo muutaman kauden ajan ollut pykälän punaisen puolella ja se on vaikuttanut luoneensa nahkansa toistuvasti omana parhaanaan. Valioliigan terävin kärki on kuitenkin karannut ja vuori on nostanut huippunsa korkeammalle kuin aiemmin, joten vuoristotauti piileksii pohjois-Lontoon keuhkoissa. Pochettinoa huhuillankaan järjestäen kaikkiin huippuseuroista avautuviin pesteihin. Nyt viimeksi juuri Manchester Unitediin.

Pochettinon Tottenhamin pelaajarunko on pysynyt useamman vuoden melko samana. Lisäksi avainpelaajat ovat muodostaneet sekä Englannnin (Kane, Dele Alli, Trippier, Rose, Dier) että Belgian (Alderweireld, Verthogen ja Dembele) maajoukkueiden rungot. Pelaajat tuntevat siis toisensa erityisen hyvin. Tähän liittynee sekä Spursin pelillinen harmonia että myös se laajempi Tottenhamia kuvastava kulttuuri, jossa pelaajat eivät revittele sarjan kovimmilla viikkopalkoilla, mutta pelaavat silti erittäin hyvin viikosta toiseen ja pysyvät seurassa. Tottenhamin laadullinen haaste liittyykin siihen, että sillä tiukkaa palkkakuria ylläpitävänä seurana on varmasti haasteita houkutella kaikkein parhampia pelaajia riveihinsä. Toistaiseksi se on kuitenkin onnistunut pitämään omansa.

Pochettinon Spurs prässää korkealta, sen keskikenttä toimii hyökkäyspelissä dynaamisesti ja pelaajat sekä vaihtavat aktiivisesti pelipaikkojaan että hakevat pelin avaamiselle tilaa eri puolilta kenttää. Tottenham rakentaa peliä nopeilla peliä eteenpäin vievillä lyhyillä syötöillä, mutta Harry Kanen liikkuminen avaa tilaa myös vastustajan puolustuksen selustaan ja erityisesti vastaiskutilanteissa Tottenham hyödyntää tätä tilaa pitkillä syötöillä. Tottenhamin laitapakit nousevat aktiivisesti mukaan hyökkäysiin ja luovat täten alueellista miesylivoimaa.

Molden jo hieman harmaantunut herrasmiesenkeli Ole Gunnar Solskjær vaikuttaa kääntäneen Manchester Unitedin kurssin silmänräpäyksessä. Realismin nimissä on kuitenkin todettava, että vastustajat eivät ole olleet niitä kaikkein pahimpia ja se on osaltaan auttanut Solskjærin alkutaivalta. Solskjærin Manchester United on muuttanut pelityyliinsä hyökkäävämmäksi kuin mitä se oli Jose Mourinhon aikana. United pitää palloa nyt selvästi enemmän ja Paul Pogban rooli on muuttunut hyökkäävämmäksi. Pogba onkin tuikkinut peli-iloa ja kiittänyt tehoilla. 

Solskjærin Unitedissa myös topparit tuovat palloa rohkeammin ylöspäin ja osallistuvat aktiivisemmin hyökkäyspelin rakentamiseen. Enemmän pallolliseen peliin osallistuva rooli on sopinut etenkin Victor Lindelöfille. Lisäksi United prässää aiempaa aktiivisemmin, kun se menettää pallon, mutta myös silloin kuin vastustaja on ollut rakentamassa peliään puolustuksen ja maalivahtinsa kautta. Kokonaisuutena vaikuttaakin että Solskjær on rakentanut Unitedin pelisysteemin pelaajien vahvuuksien varaan, kun taas Mourinho istutti pelaajat palvelemaan pelisysteemiään.

Illan ottelussa testataankin nyt Manchester United toden teolla, sillä Tottenham tulee varmasti laittamaan painetta Unitedin puolustajiin ja maalivahtiin näiden ollessa pallossa kiinni. Mielenkiintoista onkin nähdä, että valitseeko Solskjær konservatiivisemman lähestymistavan kyseiseen otteluun vai jatkaako hän sarjan hännänhuippuja vastaa nähdyllä positiivisella pelisuunnitelmalla.

Viinikuvaus: vähän ylikypsää ja vähän raakaa sopuisassa liemessä.

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Valioliigan ensihenkoset

Viikonloppuna mellastettiin kokonaisen valioliigakierroksen verran televisio-oikeuksien luvatussa aarrekammiossa. Mitään kovin käänteentekevää ei valioliigan auringon alla nähty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käsillä olisi jälleen kokonaisen kirjasarjan verran draamaa ja ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat saamaan 18/19 -leiman.

Manchester City sahasi tykkimiesten piipun poikki useammasta kohtaa. Pelkästään taivaansinisten vaihtopenkki laittaa futisromantikon tangat ja stringin pyörimään. Josep Guardiola talutti Unai Emeryn British libraryn klassisen filosofian osasastolle ja osoitti espanjalaiskollegalla olevan hyllykaupalla kirittävää. Cityn nopeissa linjoja puhkovissa syötöissä, laitalinkkien haastoissa ja korkeassa prässissä väreilee kangastus dynastiasta.

Manchester United nousee tulevaan kauteen taas myrskyn silmästä. Joukkueen ympärillä vellovat ja median hypettämät kriisisoinnut ovat tuttua José Mourinhon fadoa. Arvailujen varaan jää, mikä on totta ja mikä portugalilaista tarinankerrontaa. Ensimmäisestä ottelusta napsahti kysymyksiä herättävä voitto, josta kuitenkin tuloutuvat samat kolme pistettä kuin mistä tahansa muustakin voitosta. Muutaman ottelun kuluttua, kun unelmien teatterin yltä kaikkoaa juorujen ja juonittelun verho, nähdään kirittääkö punaiset Manchesteriä kohti toista peräkkäistä kaksoisvoittoa.

Liverpool starttasi vauhdikkaasti, jolloin innokkaimmat fanit aloittivat mestaruusjuhlansa. Ensimmäisessä ottelussa silmiin pistävää oli kuitenkin West Hamin heikkous. Pool oli vauhdikas ja viihdyttävä itsensä. Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus on varmasti aivan liipaisimmella, mutta mestaruudesta spekuloidessa mukana täytyy olla hurttia ”it’s coming home” -brittihuumoria. Sille on sijansa ja Jürgen Kloppin arvokivikimpale tulee olemaan yksi kauden viihdyttävimmistä seurattavista.

Chelseassa puhaltaa uudet tupakankäryiset tuulet. Maurizio Sarri tuo valioliigaan jotain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, joten Chelsealla on hyvin hyvin hentoinen yllätysmestarin aura. Sarrin Chelsea saa kulkea paineettomammassa tilassa kuin kanssaveljet. 0-3 Huddersfieldiä vastaan on vakuuttava suoritus. The Bluesin pöytä saattaa olla vaivihkaa tulevaa kautta varten katetumpi kuin on ajateltu. Sarri on siirtynyt körssin polttelusta natsojen pureskeluun ja joukkueen tähtipelaajien on synnyttävä uudelleen napolilaisessa pelikirjassa.

Pohjois-Lontoossa on välivuosi. Unai Emery saa rakentaa rauhassa uutta aikakautta Arsenalissa. Tie saattaa olla valmentajaansa pidempi, mutta projekti vaikutti heti olevan uhkasakon alla, jos Sarriin vastaavaan verrataan. Toki jaot olivat epäreilut. Tottenhamin ja Mauricio Pochettinon rakkausmatka jatkuu, vaikka Pochettino saataakin vilkuilla jo vieraisiin. Tottenham on hyvä. Jopa erinomainen, mutta viimeisen kierroksen kellon kalkattaessa kärki lienee jo karannut.

Mestarit ja voittajat muistetaan. Tämän kauden tarinoiden prologien ensimmäiset sivut ovat valmiit.

Viinikuvaus: välimerellisten vivahteiden hallitsema Espanjaan ja Portugaliin vivahtava laadukkasti kypsyvä yllätyksetön, mutta viihdyttävä viini

Valioliigan roolijako

Valioliiga on pyörähtänyt hyvän kierroksen eteenpäin. Joukkueet ovat kaivaneet ensimmäiset lähtökuoppansa. Povattu Manchesterin kaksoisvoitto on vahvasti raiteillaan. Yllätyksenä kuitenkin se, miten hyvä Manchester City tällä hetkellä on. Cityn vastustajien maaliverkot ovat venyneet siihen malliin, että analogiat valioliigan ja la liigan erityisluonteista ovat vaikenemassa. Valioliigassakin pystyy paukuttamaan maaleja barcamaisesti melkein neljän tehdyn maalin keskiarvolla.

Manchester City - West Bromwich -ottelun ensimmäinen vartti herätti siihen, että maailman paras seurajoukkue majailee tällä hetkellä Manchesterissä. Josep Guardiola on sen sinne vaivihkaa nurkannut ja City vaikuttaa pysäyttämättömältä. Etenkin kun Arsenalia vastaan pelatussa matsissa jopa tuomaritkin seurasivat vaaleansinisten huilunsoittoa.

Jose Mourinhon Manchester United saa vielä yhden momentumin. Se on Manchesterin derby joulukuussa Old Traffordilla. Mikäli täysi pistepotti jää Mourinhon pussukkaan, voidaan vielä avata keskustelua mestaruustaistelusta. Muussa tapauksessa laliigamaisesti peli on selvä ennen kuin vuosi vaihtuu, sillä eletään kautta, jossa 0-0 vierastasapelit eivät kanna mestaruuteen asti.

Tottenham ja Chelsea viettävät siestakautta, jonka päässä häämöttävät paikat mestareiden liigaan. Tottenhamin mestaruusvaunut rymistelevät ohi kahtena edellisenä kautena. Mauricio Pochettinon naamasta sen näkee. Chelsean Antonio Conten puvun taskusta ei täksi kaudeksi löydy enää kania tai kyyhkystä. Arsenal on Arsenal ja Liverpool on Liverpool. Toinen niistä päätyy toisen edelle valioliigassa.

Mancester Cityn ylivoima saattaa viedä mielenkiinnon. Mainittakoon kuitenkin se, että Burnley on ollut tympeä vastus melkein kaikille, Crystal Palace tulee vielä nousemaan pois pahnojen pohjalta ja täksi kaudeksi valioliigaan nousseet joukkueet näyttävät tulleen jäädäkseen, joten shokkiputoamisia on tyrkyllä. Tulee mieleen, että näinköhän Wayne Rooney päättää uransa championshipistä käsin? Tragediaa, draamaa ja komediaa on näytillä kakkossalissa, jos jokin ärsyke herättää vaaleansinisestä hypnoosista.

Viinikuvaus: vaaleansinistä, päihdyttävää ja pettävää

Valioliigakausi 2017-2018 -laatutakuu

Iso ratas on napsahtanut liikkeelle. Valioliiga alkoi. Ei ehkä niin hehkutettuna kuin mitä viime kaudella, jolloin säihkyvimpien aurojen valmentajat löysivät yksi toisensa perässä sumusaarille. Toisaalta valioliiga on tällä kaudella viime kautta vaikeampi voittaa. Josep Guardiola, Antonio Conte, José Mourinho ja Maurcio Pochettino ovat saaneet hioa pelisysteemiään yhden kauden pidempään. Pala palalta joukkueet heijastavat täydellisemmin sitä ideaalia, jonka luomiseen suurten valmentajat ovat laittaneet kaiken sen, mihin he voittamisessa uskovat. Toinen kausi on sikäli armoton, että menestystä on tultava niin, että se tuntuu tai ledivalot syttyvät stadionilla ja johdattavat takaoven kautta ulos. Kaikki eivät voi voittaa, mutta se ei silti käy selitykseksi.

Chelsealle yskähti. Ketjut olivat liian öljyssä ja tippuivat. Conte vaikutti melkein koko matsin poissaolevalta. Oliko Conte kenties Milanossa vai muuten vain ajatuksissaan? Herätyskello täytyy Stamford Bridgellä saada soimaan saman tien, koska tällä kaudella pelkkä kirivaihde ei riitä. Mestaruus on tulosvetoinen projekti, jonka on käynnistyttävä heti ensimmäisestä ottelusta. Chelsea epäonnistui lähdössä ja nyt sillä on painetta onnistua illan ottelussa Tottenhamia vastaan. Kärki karkaa muuten jo kuuden pisteen päähän.

Manchester City otti avauskierroksella rutiinivoiton. Vielä jäi spekuloitavaa siitä, että oliko ilman turbovaihdetta otettu voitto vaaleansinisten hyvyyttä vai Brighton Hove & Albionin heikkoutta. Tottenham oli vaarallinen ja vakuuttava. Manchester United suvereeni. Mestaruus ratkaistaneenkin juuri näiden kolmen kesken.

Tällä kaudella yllätykset nähdään yksittäisissä otteluissa, mutta kokonaiskuvaa ne tuskin pääsevät leimaamaan. Valioliigan kärki on niin vahva, tasainen ja laadukas, että se on ketunlennosta haaveileville liikaa. Stereotyyppisesti Liverpool tullee menettämään johtoasemansa useamman kerran tälläkin kaudella ja Arsenal ailahtelee. Siksi niiden mestaruus on paikka mestareiden liigassa.

Viinikuvaus: loppuun asti hiottua, tasaista, laadukasta ja hieman yllätyksetöntäkin

Pohjois-Lontoon tasting. Uusi ja vanha maailma.

Pohjois-Lontoolaisessa viinikellarissa lasiin kaatuvat uuden maailman argentiinalainen Malbec ja vanhaa viiniherruuden ajoista muistuttava ranskalainen Merlot. Viinimestari Mauricio Pochettinon keittämässä Malbecissa elementit ovat tasapainossa. Aromit kutoutuvat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikilla osasilla on oma etukäteen nimetty paikkansa. Malbec on tuhti, mausteinen ja hieman tulinenkin. Ainoastaan lopussa piipahtava karkea pisto muistuttaa siitä, että paras vuosikerta todennäköisesti tulee toiselta puolelta Lontoota.

Merlot on viinikonkari Arsene Wengerin perinteisellä reseptillä valmistettu marjaisampi viini. Maut pistävät viinistä esiin enemmän yksittäisinä ja joskus ristiriitaisinakin kärkinä. Rypäleseoksessa vierailevina rypäleinä ovat chileläisten Sánchezien tiloilta tuleva Syrah ja saksalaisturkkilaisten Özilien tilalta tuleva vihreiden rypäleiden kuningas Riesling. Vieraiden rypäleiden markkinointiarvo on kiistämätön. Varsinaisesti viinistä ne tekevät toisinaan kiinnostavan kokonaisuuden ja toisinaan ne rikkovat sen harmonian sekavaksi keitokseksi. Viini runko on viime vuosina ohentunut kuin vanhan veri ja arvosteluissa sanotaankin, että tämän vuoden vuosikerta saattaa olla vuosikymmenen epätasaisin. Merlot -fanien klubissa onkin esitetty arvioita, joiden mukaan mestarin olisi hyvä lähteä maailmalle hakemaan uusia vaikutteita tai jopa eläköityä.

Pochettino haluaisi nostaa mestariteoksena viiniputiikin ylimmälle hyllylle, kun taas ranskalainen viininiekka olisi salaa tyytyväinen siihen, jos Merlot pysyisi edes neljännellä hyllyllä. Selvää on, että illan tastingissa Malbecin vuosikerta on vahvempi. Merlot:n mahdollisuudet piilevät yksittäisten maistelijan mielenliikkeissä, valitun pullon korkkiviassa tai siinä, että Wenger onnistuu sotkemaan asetelmia vanhojen vuosikertojen ja perinteiden avulla.

Viinikuvaus: Toiseen lasiin tuhti ja mausteinen Malbec. Toiseen ohutrunkoinen, marjaisampi ja aromimaailmaltaan rikas Merlot.

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.