HIFK-FC Inter: kalliolle kukkulalle rakennan minä katsomopaikkani

Lauantai kätki sisäänsä melkoisen futiskattauksen. Kello viiden teenä kirjoittaja nauttii HIFK:n ja FC Interin -matsin, vaikka koko päivän menikin hieman nuoremman viiteryhmän suosikkiartistia Ibeä mukaillen: Ulkomaist vai kotimaist? Mä otan molemmat.

Bolt -areenan taakse nousevalla kalliolla oli merkittävä rooli ottelun lavasteille. Kotijoukkueen kannattajat olivat nousseet sinne paistattelemaan päivää ja nauttimaan kotimaisesta jalkapallosta. Stadionille pääsi kymmenen ihmistä ja kuulemma areenan ympäristössä oli suunnilleen jokaiselle oma maija -varattuna. Eletään erikoisia aikoja edelleen, mutta toivottavasti kesäkuu muuttaa pirran.

Ruudun takaa vol X

Ottelu saa sähäkän alun ja ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin sekä HIFK että Inter käväisevät toistensa kukkulalla. Sen jälkeen ottelu taittuu enemmän stadilaisten suuntaan. HIFK liikuttelee hyvin palloa ja Interin prässi on koko ajan askeleen tai kaksi myöhässä, mikä on riittävästi sille, että pelin painopiste siirtyy sinimustien päätyyn. Interin juostessa punanuttujen perässä HIFK saa sarjan kulmia ja vapareita. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen yksi näistä kaartuu maalin eteen ja kuvaruudun kautta välittyy jonkinlainen hetkellinen mospit, jonka seurauksena Aldayr Hernadez kierii tekonurmella ja palloa viedään valkoiselle täplälle. Hidastusta ei meinaa kuulua, joten kirjoittaja lähestyy asiaa twitterissä ironisella päivän politiikkaan viittavalla kommentilla. Hieman yllättäen byyrin mainio Henrik Hyvönen pukkaa tilanteesta GIF:n vastauksena. Heppoiselta näyttää tuomio itselle, mutta koska en ole pitkävihaista tyyppiä, niin en vedä viime kauden Turun ensimmäistä derbyä ja koripallovertausta tähän mukaan.

Kotimaista futista someaikaan

Moshtagh Yaghoubi eli tuttavallisemmin Mosa sievestelee pallon maalin ja HIFK siirtyy ottelussa johtoon. 

Ottelun lopputuleman kannalta seuraava hyökkäys saattaa olla se ratkaiseva. Heti aloituksesta Arttu Hoskonen lähettää kukkupallon kohti Timo Furholmia, joka pompauttaa pallon Benjamin Källmanille, joka palauttaa sen parin neppauksen kautta Furoholmille boksiin. Furuholm käyttää kikkavarastostaan niin sanotun syöttölaukauksen, jonka Lionel Messin seuraava parempi versio eli Taiki Kagayama vaistoaa ja kurottaa pelin tasoihin. Maalilla vaikuttaa olevan sikälikin iso merkitys, että sinimustat pääsevät sen jälkeen paremmin punanuttujen iholle ja katkoihin. Ottelun momentum pyörähtää vieraille ja ottelun loppupuolella Interin rynnistyksen päätteeksi Kagayama pääsee näyttämään parempaa versiota Messin vasurista ja Inter painelee Bolt -areenan uumeniin maalin johdossa. Kotijoukkueen kannattajat saattavat ihan aiheesta sadatella tilannetta, koska 1-2 -pala ei välttämättä ihan sukkana ensimmäisen puoliajan kuvaan sovi.

Peli pysyy toisella puoliajalla, sillä lailla viihdyttävänä, että Markus Uusitalon räpyläkäsi ehtii Furuholmin ensi hetkien kudin eteen. HIFK on edelleen hyvällä jalalla liikkeellä ja pelaa hyvää jalkapalloa, vaikka se ei samanlaista dominanssia saakaan aikaiseksi, kun ensimmäisen puoliajan alkupuolella. José Riveiro tiimeinen on saanut pelin edetessä oikeanlaiset viivat ja kuvakaappaukset ruuduille, jolloin HIFK:n paikat tulevat lähinnä Interin omista nukahduksista ja höntyilyistä. 

Ottelua ratkotaan, kun hiekkaa on valutettu tiimilasiin viinipullon ja tasting -lasin verran. Källman katsoo pari shakkisiirtoa muita pidemmälle ja laukoo ensimmäisestä paikasta keskikovan ja korkean kudin keskelle. Uusitalon odottaessa seuraavasta tilanteesta vastaavaa Källman keilaa pallon etukulmaan. Täysikaato ja Inter ratkaisee pelin. Källman vierittää pallon vielä kertaalleen takatolpalle kipittävälle Pibelle, joka pistää pelin murskajaisten puolelle. Inter voittaa 1-4 ja venyttää voittoputkensa neljään.

Blogissa valittiin lauantaina molemmat

Tulos voi tuntua kotijoukkueen vinkkelistä pisaran verran epäreilulta, mutta ryöstöretkeläisille hyvin lämmenneen saunan kanssa se muodostaa illan futisputkelle täydellisyyttä hipovan startin.

Viini: tulijaisia Turusta

Manchester City-Chelsea: legendojen kentällä

Estádio do Dragão nousee koronan jättämän tomun seasta. Valioliiga on päättynyt, Bundesliiga on päättynyt, La Liga on päättynyt ja Serie A:n päättynyt. Kaiken sen loppumisen kaiuttamat ääniaallot taittuvat vielä yhdessä kohtaa: Manchester City ja Chelsea FC huipentavat eurooppalaisen huippufutiskauden. Manchester City on kulkenut sen reitin, joka sille on jo pitkään ollut piirrettynä. Ojan pientareilla se näkee menneiden vuosiensa torsoja. Ne ovat jääneet yllättäviin paikkoihin kelttiläisen auringonjumalan sokaisemana, pohjoislontoolaisen isoveljen puuduttamana ja brittiläissaksalaisen hevimetalli -bändin kuurouttamana. Hapanta ovat myös tarjonneet ruhtinaskunnan velmut.

Legendojen kentällä

Pitäköönkin paikkaa samassa sarjassa niin Chelsea tulee eri reittiä. Frank Lampard ehti Lontoon sinisissä näyttämään, miten vaikeaa on saada tähtisipöly lentämään yhteen suuntaan. Sitten eräs saksalainen professori otti vuoronsa ja näytti, miten helppoa se on. Thomas Tuchel tilkitsi lautojen välit ja näytti horisontista selvän suunnan. Tuchelin kuherruskuukaudet päättyivät kuitenkin kettumetsälle ja kauden päätteeksi sitä tervattiin siihen tahtiin, että lopulta Tuchel saa kiittää lontoolaisia kollegoitaan siitä, että Mestareiden liiga paikka jäi varmaksi. Patjan alle on ilmaantunut kivi jos toinenkin.

City voisi pelata lätkän MM-kisoja. Sillä on heittää tarvittavat neljä kentällistä ja erikoismiehitykset YV:lle, AV:lle ja tasavajaalle. Rahaa on mennyt laittoman paljon, mutta jos puhutaan puhtaasti lajista, niin City erilaisine kombinaatioineen ja sommitelmineen on taianomaista katseltavaa. Chelsea on enemmänkin kuin kallio. Piipun päälle on kevään aikana pesinyt lintu jos toinenkin, sillä Chelsean postmerkkikokoelmasta löytyy jokaista Cityn miljonääriä kohti kuva Timo Wernerin paitsiomaalista. Nuoren Wernerin kärsimykset ovat jo tällä kaudella olleet sydäntä riipiviä, mutta lienee vain ajan kysymys, kun Wernerin jousi lakkaa tärräämästä. Jalkoja on myös Wernerin kannoilla ja Chelsealta löytyy kivasti ilmailuosastoa eli peli alkaa jälleen nollasta nollasta ja päättyy sen joukkueen riemuun, joka enemmän hyväksyttyjä maaleja tekee.

Chelsean kausi on maalin tai kahden verran epätäydellinen. Cityn Mestareiden liiga putki on ollut umpitukkeessa, joten Portossa piirretään selkeä viiva sille, että toisen joukkueen kausi on onnistunut ja toisen epäonnistunut. Tuchelia kohtaan voitaisiin olla vähän armeliaampia, mutta professori voi syyttää vain itseään siitä, että nosti sinisten osalta odotukset tappiin. Cityn Mestareiden liiga paine on sitä luokkaa, että nähtäväksi jää, onko lopputulema timanttia vai hiilimurskaa. Yhden ottelun finaali pelimuotona on sikäli mahtava ja armoton, että sattumalle ja futisjumalille on varattu tavallista suurempi osa. Estádio do Dragãon nurmelle on laskettu legendojen väriä. Askel askeleelta ja liike liikkeeltä sen alta paljastuvat joko matadorin tai professorin kasvot.

Viini: vuosikertansa ainoa

Paluu tulevaisuuteen: 12.6 Kööpenhamina

Malmön Sipparb First Campilla liehuvat Suomen liput. Kööpenhamina oli täyteen bookattu, joten jäimme Juutinrauman sillan pohjoispuolelle. Parkenille on puolentoista tunnin junamatka. Se on lyhyt pätkä siihen nähden, kuinka kauan huuhkajien EM-kisa debyyttiä on odotettu. Savu nousee leirintäalueen grillauspaikoilta. Oluttölkkejä sihahtelee auki ja ihmiset hakeutuvat toistensa luo. Ilmassa on lempeä.

#aiettämiäsanon

Seuraava päivä menee kuin sumussa. Käymme tsekkaamassa kovia kokeneen Zlatanin patsaan, pujottelemme Malmön linnan ahtaat käytävät läpi ja syömme sen kupeessa olevalla kalatorilla, jonka kojuista saa kätevästi myös käsityöläisoluita. Rullalle väännetty pilvenpiirtäjä puhkoo maisemaa, kun palaamme Lilla -torgetilla nautitun illallisen jälkeen mökillemme.  Leirintäalueelle lehahtelee vieno merilevän tuoksu. Mökkimme edessä huuhkajat -paitaan pukeutunut vanhempi herrasmies kuljettelee hoippuvin askelin palloa pitkin mökkitietä. Hän bongaa edestään tuulen heittelemän grillihiilibussin ja lähtee hakemaan ohitusta. Suvereenin askelharhautuksen päätteeksi hän kompastuu palloon ja tömähtää nurmelle. Mies nousee istumaan ja vilkuttelee käsillään näkymättömälle yleisölle. Kaikki hyvin.

Sekä matkaväsymyksestä että seuraavan päivän spektaakkelista johtuen olo on koko päivän ollut epätodellinen. Näemmekö huomenna oikeasti huuhkajat EM-kisoissa? Istahdan hetkeksi mökin pienelle terassille. Unohdun tuijottelemaan Juutinrauman takana tuikkivat Kööpenhaminan valoja, kunnes havaitsen kädet puuskassa takanani seisovan hahmon. Tänään olikin minun vuoroni nukuttaa lapset ja tästä velvollisuudesta en pysty itseäni ulos jallittamaan. Tänään ei taida olla muutenkaan perheellisen saalistussäät.

Emporia kauppakeskuksen edessä kaikuu ”Riven johdolla me mentiin kisoihin”. Väsymys huuhtoutuu hyvän olon tunteen tieltä. Tämä tapahtuu todella. Paikalliset nostelevat peukkua suomalaisten kannattajien suuntaan. Malmöläisillä ei sinänsä ole mitään syytä kannattaa Suomea, mutta tokihan heidän maantieteellinenkin sijaintinsa edesauttaa sitä, että he ovat Tanskaa vastaan: ottelu on suomalaisille massiivinen ja koko jalkapalloa seuraava maailma tietää sen. Pelin alkuun on kolme tuntia, kun sulloudumme junaan, joka on täynnä työmatkalaisia ja huuhkajien kannattajia. 

Lapset nostavat smoothiet huulilleen. Junamatka kestää tunnin. Suljen hetkeksi silmäni. Luomien takaa virnuilee kevätpartansa takaa naurava Teemu Pukki. Hän lähtee juoksemaan sillalta Juutinrauman vetten päälle. Pukki tuikkaa pallon Toni Sunjicin puikoista ja taittaa pallon tolpan kautta takakulmaan. Me oikeasti voitamme Bosnian. Pukki chippailee, juoksee ja latoo pilkuista maaleja. Lopulta pallo potkaistaan Bolt -areenalla kohti avaruutta ja se sinetöi sen, että Rive vie Suomen kisoihin.  Säpsähdän hereille. Näytämme negatiivisen koronatestin tuloksen junassa vaeltavalle viranomaiselle.

Kävelevätkö huuhkajat kesäkuussa vetten päällä?

Todellisuus iskee, kun nousemme Österportin asemalla ulos junasta. Punavalkoiset liput ja paidat värittävät katukuvaa. Me tosiaan olemme vierasjoukkue ja täällä paikalliset eivät toivo voittoamme. Pelin alkuun on vielä pari tuntia. Lähdemme tepastelemaan kahden hautausmaan välistä kulkevaa Dag Hammarskjöldsin tietä kohti Parkenia. Parkenin ulkopuolella on täysi karnevaalimeininki päällä. Ihmiset ovat hyvällä tuulella.

Sitten se taianomainen ja liikuttava hetki koittaa, kun huuhkajat ryntäävät pelaajatunnelista kentälle ja asettuvat leuat pystyssä riviin tanskalaisten pelikavereidensa viereen. Paulus Arajuuren peikkomainen ja mukaansa tempaava hymy nostaa auringon Parkenin ylle. 

Pallo potkaistaan peliin. Huuhkajat näyttävät heti ensimmäisellä puoliajalla kuuluvansa tähän kilpailuun. Kasper Schmeichel on kuitenkin veskari paikallaan ja nappaa niin Teemu Pukin puolittaisen läpiajon, Joona Toivion kauniisti kiertävän vaparin ja Arajuuren kulmarymistelyn. Nälkä kasvaa syödessä ja vaikka ennen peliä yrittikin uskotella itselleen sitä, että jo pelkästään osallistuminen on jo jotain, niin tilanne on nyt muuttunut. Riven flirttailevan kauniissa 4-4-2 sommitelmassa liikkuvat huuhkajat ovat parempi joukkue ja tappio tästä olisi karvasta kalkkia. Ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomaan.

Toinen puoliaika kulkee ensimmäisen malliin ja Suomi luo tilanteita sarjana. Tanska näyttää tyytyvän tasapeliin, sillä se vetäytyy tiukkaan pussipuolustukseen. Se olisi muuten nautittavaa katsottavaa, mutta taululla pysyy jämäkästi 0-0. Laukaukset sinkoilevat yhä kauemmas Tanskan maalista.

Sitten tapahtuu se kaikkein kamalin. Schmeichel lähettää pitkän avauksen. Jonas Older Wind repii Arajuuren nurin ja kirmaa pallon perään. Tuomari jättää vaparin antamatta ja Older Wind on yks kaks yllättäen nokikkain Lukas Hradeckyn kanssa. Older Wind sijoittaa pallon kohti apposellaan auki olevaan takakulmaan. Sydän lyö kerran ohi. Hradecky saa taianomaisesti venytettyä jalkansa laukauksen eteen. Pallo pomppaa poispäin Suomen maalista, mutta Christian Eriksen on ensimmäisenä haaskalla ja puttaa sen tyhjään maaliin. Huuhkajien pelaajat ryntäävät tuomaria kohti. Rive paiskaa vesipullon kentälle. Yleisö mylvii. Sinivalkoisiin pukeutuneet kannattajat sinkoavat eläimellisiä herjoja tuomarin suuntaan. Tanskan kannattajat juhlivat häikäilemättömän vahingoniloisesti. Se mikä lajista yleensä tekee kauniin, on nyt kaikkein kamalinta. Suomi-Unkari 1998. 100%.

Typertyneet suomalaiset potkaisevat pallon peliin. Arajuuri koittaa valaa uskoa omiinsa, mutta kello tikittää väistämättä kohti 90:tä minuuttia. Tainnoksiin lyöty Tanska on kuin uudelleen henkiin herännyt ja se puolustaa siirtelemällä palloa helpoilla syötöillä pelaajalta pelaajalle. Mikki aukeaa hetkeksi Pasilaan, jossa Rautiaisen Pasi räpättää kollegoilleen. Viikate niittaa minuutteja. Tuomarin kaikki tuomiot menevät huuhkajia vastaan. Tiimilasi lyödään kertaiskulla murskaksi. Sipparbin jatkopelit on peruttu.

Samaan aikaan toisessa todellisuudessa, jossa kirjoittaja on yksi niistä, joka palautti kahdeksan matsilippua ennen kisoja, peli on myös 0-1 -Tanskalle ja 90:tä minuuttia tulee täyteen. Ottelu piirtyy omalle televisiolle ja takapihalta lehahtelee lämmintä kesäilmaa olohuoneeseen. Hetki on juuri sellainen, jossa jalkapallon seuraaminen käy urheilusta. Nautintoa tässä hetkessä ei ole.

Lihakset ovat pingottuneet ja istun oudossa puolikumarassa asennossa sohvan kulmassa, kun Andreas Christensen palauttaa huolimattomasti palloa Schmeichelille ja varotoimena Schmeichel päättää päästää sen päätyrajasta. Suomen kulmapotku kaartaa maalille ties monenko kerran. Pallon pudotessa rangaistusalueelle ihmissumppuun se saa jostain erikoisen kimmokkeen ja pomppaa tolpan kautta maaliin. Arajuuri nousee ensimmäisenä ihmismassasta ja juoksee kohti Suomen kannattajakatsomoa. Huuhkajien juhliessa niin, että höyhenpeitto pöllyää, hidastus näyttää, että pallo ottaa ratkaisevan kimmokkeen Arajuuren lantiolta. Se antaa syvemmän merkityksen sille lambadalle, jota Arajuuri kannattajakatsomolle esittää.

Syke on ehtinyt juuri ja juuri laskea, kun Tanska avaa peliä. Pukin johtamana koko huuhkajalauma iskee tanskalaisiin kiinni kuin saaliseen. Tanska pelaa alaspäin, mutta sitten Simon Kjaerin jalassa polttaa. Pukki saa tökättyä pallon Kjaerin jaloista eteenpäin ja on jälleen Schmeichelin kanssa kasvokkain. Pukki lähettää pallon täydelliselle lentoradalle ja se suhahtaa Schmeichelin avoimista haaroista maaliin. Schmeichel kaivaa pallon maaliverkoistaan ja potkaisee sen kohti Parkenin ylle avautuvaa avaruutta. Tuomari päättää pelin. Ihmeiden pelikirja saa jälleen yhden Riven kirjoittaman sivun verran lisää tarinaa. 

Viini: huuhkajien saalistama Mikkellerin Barley Wine

Biisi: https://open.spotify.com/album/0r8sKkMCHR5S2NTdAFUJ5o?si=eZbMw6GiRdG-EYCU0GRDkA

Leeds United 2020-2021: kuka herätti shakkimestarin?

Leedsin pelaajat juoksevat rintarinnan kentälle Mohamed Salahin ja muiden Valioliigan rokkitähtien kanssa. Turkulaisen irkkupubin ruudun välittämä kuva Anfield roadilta on jotenkin epätodellinen. Leedsin aiemman korpivaelluksen jälkeen, on syntynyt jonkinlainen tunneside brittidivareihin. Valioliigaan nousemisessa on ollut myös kyse luopumisesta: ei enää wiganeita, prestoneita tai derbyjä, vaan tähtisikermiä ja Roope-setien rahoittamia megaseuroja, joille nousijajoukkueet ovat lähinnä kiusallisia etappeja kannujen voittamisen ja kullanhuuhdonnan ohessa. Leedsin ensimmäinen Valioliigaottelu jättää kaksinaisen tunnejäljen: ylpeyden siitä, että Marcelo Bielsan Leeds pelasi identiteettinsä näköistä peliä ja levottomuuden siitä, että pinnojakin olisi ollut otettavissa, mutta ne lipsahtivat lopulta kuin liukkaat ahvenet käsien välistä.

Leeds United 2020-2021

Odotin Leedsille vaikeaa kautta. Ajattelin että vahvistuksia ei ehditä ajaa kunnolla sisään ennen kuin Valioliigakausi koronan pätkimän kesätauon jälkeen pyörähti jälleen käyntiin. Leeds lyö kotonaan Fulhamin ja Sheffield Unitedin. Peleistä saadut pisteet ovat puhdasta kurssinpohjalla olevaa bitcoinia, koska siitä vielä tässä vaiheessa kautta vääräksi todistamattomasta näkökulmasta katsottuna, pinnat otettiin päävastustajilta. Uneksijat ja romantikot nousevat valkoisten terälehtien päälle soittamaan harppuaan, kun Leeds pelaa sankarillisesti tasapelin Manchester Cityä vastaan. Samaan aikaan loukkaantumiset runnovat Leedsiä, vaikka se jääkin kontekstissaan Liverpoolin loukkaantumisten katveeseen. Ohipeli Wolvesia vastaan ei haittaa, kun oma inhokkini Aston Villa kaatuu tyylipuhtaasti vieraissa.

Villa ottelusta alkaa rosoisempi kausi, jonka alkuun tulee pari 1-4 -tappiota ja joka saa antikliimaksinsa Ruusujen sodasta, jonka Manchester United ottaa nimiinsä 6-2. Jalkapallopalstat täyttyvät piikittelevistä kommenteista Leedsin pelitapaa koskien: se on naiivi, sillä pudotaan divariin ja sillä ei ikinä voida haastaa Valioliigan suuria eikä lopulta ketään muutakaan. Jopa Shefki Kuqi laulaa kotimaisten valioliigastudion aitiossa Leedsiä divariin. Otan sen tietysti henkilökohtaisesti ja maailmantuskani jalkapallosektorilla ihmettelen päivästä toiseen, että miksi Bielsaa ja Leedsiä ei ymmärretä tai tahdota ymmärtää. 

Nousijajoukkue jatkaa radallaan ja muuttaa jalkapalloa lajina joka päivä ja silti dinosaurukset romantisoivat passiivisesti ja kyynisesti pelaavia lajitovereitaan. Samaisessa irkkupubissa myöhemmin kaveri pomppaa pystyyn ennen minua, kun Raphinha kumoaa Evertonia vastaan Arsenal -matsista alkaneen Leedsin maalintekoa nakertaneen kirouksen. Leeds saattaa olla punainen vaate jollekin ja jopa uhka menneeseen juuttuneille, mutta se voittaa kuluneella kaudella kenties enemmän ystäviä puolelleen kuin mikään muu brittiseura. Superliigastakaan ei tarvitsisi haihatella, jos kaikki joukkueet pelaisivat keskimäärin enemmän, kuten Leeds. Ongelma on kuitenkin siinä, että vastaavaa Bielsan magiaa ei maailmassa ole yllin kyllin jaettavana. Siksi siitä kannattaa dinosaurustenkin hullaantua niin kauan kuin sitä kestää.

Leedsin murhapallo jatkaa jauhamistaan. On hyviä ja huonoja hetkiä. Leeds tulee eräänlaiseen haukkakohtaan, kun Elland roadille saapuu Thomas Tuchelin äärimmilleen virittämä Chelsea. Seuraavat viikot tuovat pelikentän vastakkaiselle puolelle Liverpoolia, Manchester Cityä ja Manchester Unitedia. Bielsa -burnout tarkoittaa tällä kaudella sitä, että Chelsealta otetaan tasaisessa pelissä pinna. Leedsin pelatessa alivoimalla Cityä vastaan Stuart Dallas kiitää lisäajalla Cityn linjan taakse ja leikkaa Leedsille kauden herkullisimman päänahan. Liverpoolia vastaan tasapeli tuntuu jopa hieman hävityltä ja kauden toinen Ruusujen sota päättyy Bielsan hieman kyynisemmän shakkinappuloiden siirtelyn jälkeen tasan. Pinnapussiin putoaa siinä ohessa muutama raskas kolmonen, joten Superliiga -leikittelyn jälkeen katseen voi kääntää sarjataulukon paremmalle puoliskolle ja jopa Englannin kanaalin yli. 

Ennen kauden päättävää ottelua alla on rutiinivoitto Tottenhamista, Burnleyn pöllytys ja tyylivapaa voitto Southamptonista, jossa muun muassa Gaetano Berardi ja Kiko Casilla tekivät valioliiga -debyyttinsä ja toppari Pascal Struijk nähtiin prässin kärkenä. Maaliero kolmessa ottelussa on 9-1. Leeds on kymmenen ottelun kuntopuntarin kärjessä ja sillä on ollut vastassa 5 joukkuetta TOP 7 sijoilta. Naivin pelitavan päälle ei ole hirveästi enää huudeltu. Nyt kannattaakin tapittaa jo tiukasti myös ensi kauteen, sillä valkoisen ruusun terälehden päältä kiikaroituna, silloin pelataan Valioliigan mestaruudesta. Suurseura on palannut.

Viini: GoodEarth Corporationin Jeroboam: valkoisena tai karmiinin punaisena

FC Inter-KTP: futista ja viiniä Veritaksella

Arpa ei osu blogiin. Pankkikortti käy kuitenkin maksutapana ja niinpä nappaan taisteluparin lastenistuimeen, ja suuntaamme Veritakselle. KTP:n olimmekin nähneet viime kaudella TPS:n divarireissun varmistaneessa ottelussa. Ehkä hieman tästä heijastellen taistelupari kysyy

-Pelaako siellä kaksi meidän suosikkijoukkuettamme?

On siinä tietysti omaa gloriaansa, kun kävelemme tutun kolmen sukupolven trion kanssa punaisia mattoja pitkin stadionravintolaan vievälle hissille. Lähinnä jännittää kuitenkin se, että näkeekö ravintolasta kentälle, ja näkeehän sieltä. Ravintolassa on väljää ja kaikilta pöydiltä pääsee ikkunan viereen. Ovet myös avataan sitä varten, että äänet tulee läpi. Toki on siinä taas saavillinen ironiaa, että ravintolan ulkopuoliset penkit ovat no-go -zonella, mutta minkäs teet. Kuluneen viikon aikana useampikin vaikutusvaltainen henkilö on liputtanut urheilutapahtumien eriarvoista asemaa esimerkiksi ravintoloihin verrattuna, mutta toistaiseksi homma on mennyt ainakin Turun osalta enemmän tai vähemmän irtopisteiden kalasteluksi. Tilanne olisi lähinnä koominen, mikäli urheiluseurat kylpisivät rahassa, mutta koska näin ei ole, niin tragikoomisen puolelle menee.

Futista ja viiniä Veritaksella

Stadionin toisesta päädystä helähtää tutut Interin kannattajien kannatuslaulut. Aitauksen taakse on tuotu oma siirrettävä katsomo, koska miksi ei, mutta ilmeisesti jonkinlaisen poliisioperaation myötä viritelmä puretaan. Ainoastaan Armadan lippu jää roikkumaan esille ja sen jälkeen näköyhteyksiä kentälle haetaan päädystä, mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Veritaksen katsomoon otettiin kymmenen katsojaa

Veritaksella pelattiin myös jalkapalloa. FC Inter ottaa pallonhallinnan ja pelin haltuunsa heti alussa. KTP on myös pelissä hyvin mukana. Satamakaupungin vihreät vaikuttavat toteuttavan puolustuspelissä selkeää suunnitelmaa. KTP muistuttaa identiteetiltään jopa hiukan perinteistä Honkaa, ja ilmeisesti selkeä pelisuunnitelma on merkittävä syy sille, miksi KTP:n tulostaso on odotettua parempi.

Pallonhallinnasta huolimatta Interin huippupaikat jäävät ensimmäisellä puoliajalla Jesper Engströmin blokattuun kutiin ja Timo Furuholmin rangaistuspilkun kohdalta lähettämään puskuun. KTP:n vastaiskuissa on enemmän aihoita, mitä ne tulouttavat, sillä vapauttavien syöttöjen sijaan, palloa jäädään muutaman kerran kuljettelemaan. Inter vastaprässää myös tavallista hanakammin, mikä osaltaan hyydyttää KTP:n hyökkäyksiin lähtöjä.

Ottelu ottaa hiukan ekstrakierroksia, koska sekä Interin että KTP:n pelaajilla on vaikeuksia löytää punaista lankaa tuomareiden linjasta, mutta puoliajan kahvit ja erittäin herkulliset suklaakakut haetaan 0-0 -tilanteessa.

Inter painaa päälle heti toisen puoliajan alussa ja maali roikkuu alkukesän mukavassa ilmanalassa. Ennusmerkit realisoituvat, kun Jesper Engström pääse rauhassa laidaltaa kuljettelemaan ja saa hyvin aikaa asetella jalkaa pallon taakse. Lopputuotteena on kaunis takatolpalle kaartava koukun muodon piirtävä keskitys, jonka koko kauden väkevää preesensiä ilmentänyt Benjamin Källman toimittaa KTP:n maaliin. Pelin kuvan kannalta KTP:n kupla puhkeaa ja sen täyttyy ottaa uudenlainen asento matsiin.

FC Inter juhlimassa 1-0 maalia

Iltapäivän tuulet kääntyvät pian idän suuntaan, kun Juuso Hämäläinen nykäisee Aleksi Tarvosen nurin ja Ville Nevalainen osoittaa värimaailmassa liikennevalojen ylintä silmää. KTP ottaa ylivoimastaan heti ilon irti ja vääntää pallonhallinnan itselleen. Keskitysten lisäksi se saa pelattua fiksuja pystypalloja Interin boksiin ja sitä kautta luomaan uhkaa. KTP:stä nopealiikkeinen Alain Ebwelle vaikuttaa sellaiselta hyrrältä, joka saattaisi jotain pelin lopputulokseen pyöräyttää. Inter ehtii varioimaan alivoimalla kahden ja kolmen keskuspuolustajan systeemiä. Hyökkäyksessä siirrytään reilusti varatankin puolelle.

José Riveiron vaihdot osuvat sikäli nappiin, että kentälle kipittäneet Matias Ojala ja Ryan Mahuta muodostavat sellaisen akselin, jolla paineen alta hyökkäyksiä päästään edes silloin tällöin tuomaan. Lisäajalla Mahuta tökkää pallon kulmasta lyhyenä Ojalalle. Maalilla ei ole käytännössä ketään, joten Ojala tikkaa itse KTP:n maalia kohti ja erinäisten kimmokkeiden jälkeen tökkää kuin tökkääkin pallon maaliin. Peli ratkeaa siihen, vaikka Antti Mäkijärvi jysäyttää lisäajalla vielä komealla kiiturilla kavennuksen. Peli on kuitenkin jo niikseen lisäajalla ja lisäajan lisäajalla, että unohdan itse kertaalleen kavennuksen Veritaksen parkkipaikalla ja myöskin taistelupari unohtaa sen kotona, kun tulosta kysytään. Inter sarjan kärkeen, KTP:lle posia peli-ilmeestä ja AVI:lle tsemppiä, jotta seuraaviin koti- ja vieraspeleihin pääsisi turvallisesti ihan perinteisellä meiningillä.

Videon vuorovaikutus onnistuu myös aidan takaa

Viini: ravintolakattaukseen kuuluva talon punainen

AS Roma-SS Lazio: ikonin paikasta, kylmäverisesti

SS Lazion fanaattisimmat kannattajat miehittävät Stadio Olimpicon pohjoispäädyn (Curva nord) ja AS Roman kannattaja asettuvat eteläpäätyyn (Curva sud). Muutamaa epäonnistunutta kokeilua lukuun ottamatta näin on ollut aina. AS Roma perustettiin vuonna 1927 Italo Foschin, joka oli Italian fasistisen puolueen Rooman edustaja, projektina. Tarkoitus oli perustaa ja fuusioida Roomaan yksi suurseura, joka kykenisi kilpailemaan pohjois-Italian joukkueita (Juventus, FC Inter Milano, AC Milan) vastaan. Ainoa joukkue, joka vastusti projektia, oli vuonna 1900 perustettu SS Lazio, jonka kannattajana oli myös muuan Benito Mussolini. Lazio oli jo tuolloin merkittävä yhteiskunnallinen ja urheilullinen toimija, ja siksi sillä oli riittävästi muskeleita vastustaa fuusiota. Kilpailuasetelma oli valmis. 

Rooman derby on yksi maailman kuumimmista

Pohjois-Italian seurat jatkoivat dominointia Serie A:ssa ja siksi roomalaisille derbystä tuli koko ajan merkittävämpi ottelu. Scudetton voittaminen oli lähes mahdotonta, mutta oman kaupungin herruuden voittaminen oli käsien ulottuvilla lähes joka kausi. AS Roman kannattajat identifioivat itsensä oikeiksi roomalaisiksi. Heidän silmissään Lazion kannattajat tulevat kaupungin laidoilta ja maaseuduilta Rooman laitakaupungeista. Täten he eivät ole edes oikeita roomalaisia. Lazion kannattajat pitävät kiinni siitä, että heidän seuransa oli olemassa jo ennen AS Romaa ja siksi he ovat oikeita roomalaisia.

Rooman derbyt ovat historian olleet väkivallan sävyttämiä sekä stadionin sisällä että muutoinkin kaupungissa. Vuonna 1979 Lazion kannattajaa Vincenzo Paparelli sai silmäänsä Roman kannattajakatsomosta ammutun raketin. Paparelli menehtyi vammoihinsa ja hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kannattaja, joka oli Italiassa kuollut stadionin sisällä tapahtuvien levottomuuksien takia. Puukotukset ja vastustajien kannattajien väijytykset eivät ole tavattomia tänäkään päivänä. Kylmäävällä tavalla jalkapallokannattajat puhuvat Roomasta lisänimellä ”Stab city” ja alaraajoihin  (erityisesti pakaroihin)tähdätyistä puukotuksista käytetään hellittelynimeä puncicate. Ei ehkä ole erityisen yllättävää, että italialaiset katsomot täyttyvät pitkälti 20-40 -vuotiailla miehillä. Toisin kuin esimerkiksi Englannissa perheet ovat löytäneet paikkansa jalkapallo-otteluiden katsomoista.

Rooman derby mallia 1970-1971

Derbyjen levottomuuksiin liittyy kolmantena osapuolena tyypillisesti poliisi. Lazion kannattaja Gabriele Sandri kuoli poliisin luoteihin vuonna 2007 ja se yhdisti hetkeksi Roman ja Lazion kannattajat vastustamaan poliisia. Vuonna 2004 Roman ja Lazion derby keskeytettiin, koska stadionilla liikkui huhu, jonka mukaan stadion ulkopuolella olisi kuollut lapsi poliisiauton yliajamana. Kesken ottelun kolme AS Roman kannattajaa tunkeutui kentälle. He marssivat kapteeninsa Francesco Totti luo vaativat ottelun keskeyttämistä. Tuomareiden ja joukkueiden lyhyen neuvonpidon jälkeen todettiin, että ottelua ei olisi turvallista jatkaa. Stadionin ulkopuolella molempien joukkueiden kannattajat hyökkäsivät poliisien kimppuun. Huhu todettiin sittemmin vääräksi.

Väliin vihanpitokin on hetkellisesti unohdettu. AS Roma ja SS Lazio osoittamassa solidaarisuutta L'Aquilan maanjäristyksen uhreille 2009

Huolimatta siitä, että AS Roma sai alkunsa fasistisen puolueen projektina, identifioitui se työväen seuraksi 1970-luvulla. Lazio oli edelleen poliittisella kartalla oikealla, minkä johdosta vastakkainasettelu syveni entisestään. AS Roman kannattajat ovat vuosien saatossa muutenkin olleet Rooman poliittisen ilmapiirin heijastumia. Lazion kannattajat ovat enemmän pysyneet alkuperäisillä jalan sijoillaan, vaikkakin molempien seurojen kannattajien poliittinen kartta on nykyään varsin pirstoutunut.  

Roomalla on kolme ja Laziolla kaksi scudettoa eli menestys on säännönmukaisesti kiertänyt molemmat Rooman suurseurat. Se on yksi syistä sille, että joukkueiden pirrassa muut kuin urheilulliset seikat ovat korostuneet. Rooman derbyssä on kyse siitä, mikä seura saa toimia pääkaupungin silmäteränä ja puolustaa Roomaa muita Italian kaupunkeja vastaan. Roomaan liittyy suurten valtakuntien sotaisaakin kuvastoa, mikä tähän päivään tuotuna lienee selittävä tekijä myös sille, miksi Rooman derbyt ovat osaltaan niin intensiivisiä. 

Jalkapalloon limittyvä radikaali liikehdintä on Roomassakin laimenemaan päin, mutta tämä on osin ajanut äärikannattajista koostuvat ryhmät väkevämpiin tekoihin, jotta he saavat haluamaansa huomiota. Yhtenä esimerkkinä tästä on, kun vuonna 2017 Lazion fanit ohjattiin kurinpidollisista syistä pohjoispäädyn sijaan stadionin eteläpäätyyn ottelussa Cagliaria vastaan. Lazion kannattajat täyttivät Stadio Olimpicon eteläpäädyn yhden holokaustin tunnetuimman uhrin Anne Fankin kuvilla. Kuvissa Anne Frankilla oli AS Roman paita päällä. Ele tulkittiin aivan aiheesta antisemitistiseksi ja Laziolle ropisi sakkoja tapauksen päätteeksi. 

Viime vuosina on edelleen läikkynyt Roomassa yli

Illan ottelu toisintaa sinänsä tuttua roomalaista tarinaa, että mestaruus on jo jaettu pohjois-Italiaan FC Inter Milanolle. Laziolla on pieni sauma päästä Mestareiden liigaan, mutta todennäköisesti se jää sieniliigasta rannalle ja Eurooppa -liiga kutsuu. AS Romalla menee vielä huonommin ja se saattaa pullahtaa kokonaan ulos europelipaikoilta. Sen loppukauden tärkein tavoite on varmasti illan matsin eli SS Lazion voittaminen. Se on varmaa, että Roomassa on aamusta lähtien eletty jonkinlaisessa poikkeustilassa.

Viini: historiaa ja veitsenterällä hämmennettyä

FC Honka-FC Inter: ei se väärin ole?

Tapiolan Urheilupuiston areenan seinämät sulkivat maksavat asiakkaat ulkopuolelleen. Peli piti katsoa siis maksutta aitauksien takaa, jos paikan päälle mieli. Olinkin viikon aikana muistellut, että mitä varten niitä stadioneita alun perin olikaan rakennettu. Nyt muistan: pitämään raha ja katsojat pois jalkapallon luota. Ei se väärin ole.

Roberto Carlosmaista vasuria väläytellyt Martti Haukioja oli yksi sinimustien parhaista

Kotosalla käytiin Game of Thronesia ruuduista, sillä matsin kanssa samaan aikaan oli päällä lasten leffailtaa ja Emma -gaalaa. Päätin siis elää vaarallisesti ja pystyttää oman studioni takapihalle ulkoilmaan. Ottelun alku on aika varovaista. Kumpikaan joukkue ei lähde kierroksilla revittelemään. Sekä Inter että Honka pelaavat identiteettinsä näköistä futista. Honka pitää pakkansa tiiviinä ja Inter pyrkii ryöväämään pallonhallinnan. Hongan hyökkäykset ovat alussa soramontun verran soljuvampia. Sekä TPS:stä paennut Niklas Pyyhtiä että länsimetrona laidallaan kiitävä Rui Modesto pistävät hyvällä tavalla silmään. Interiltä Aleksi Paananen on aktiivinen, mutta Honka imee kentältä tilan.

Vartin jälkeen Pyyhtiä jysäyttää pallon rimaan. Paananen kuittaa hetken päästä napakasti, mutta Tim Murray saa näppinsä väliin. Honka saa myös tukun kulmia, mutta Inter saa painittua pallot pois omasta boksistaan. Ottelu etenee Hongan pienoisessa hallinnassa ja sydäntä särkevä Bonnie Tyleria mukaileva aidan takaa helähtävä ”me ollaan Honka” sopii hyvän illan kuvaan. Inter saa jobin postia, kun Rick Ketting loukkaantuu. Tilalle tulee Noah Nurmi, minkä myötä kentällä oleva nurmen määrää vähintään tuplaantuu (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan).

Terassille käyvä tuuli enteilee sadetta. Espoossakin näyttää ripsivän eli kuitenkin saman taivaan alla ollaan. Timo Furuholmin kädet käyvät kuin propellit, kun hän viestittää, mihin sinimustien tulisi palloa hyökkäyksissään pelata. Seuraava hyökkäys pukataan vielä samaan hukkanurkkaan, mutta joko Furuholm saa tuulten suunnat kääntymään tai sitten kapteenin viesti heiluu perille, sillä Inter pelaa puoliaikansa parasta futista aivan sen loppuminuuteilla. 

Toinen puoliaika jatkuu siitä, mihin ensimmäinen jäi, ja kun Furuholm pääsee heti alkuun pallon taakse putoavat Tapiolassa ovet ja ikkunat eikä Murray:lle jää palan palaa. Inter siirtyy johtoon. Pian tämän jälkeen Martti Haukioja saattaa vasurillaan palloa eteenpäin sellaisella liike-energialla, että Roberto Carlosiakin punastuttaisi. Kuti suhahtaa hieman maalin yli. Peli kääntyy muutenkin Interille ja se pääsee nyt poimimaan ensimmäisen puoliajan sinnikkään puolustamisen kypsyttämiä hedelmiä.

Honka vaihtaa päänäyttelijänsä. Parrasvaloissa vierailee ilmeisen vikkeläkinttuinen Edmund Arko-Mensah ja toisena tahtipuikossa käy Jean Marie Dongou. Länsimetro vaihtuu kuitenkin hyöryjunaan, kun Benjamin Källman puuskuttaa Hongan rangaistusalueelle. Sen verran Hongan puolustuksella on savua silmissään, että Källmanilta pyyhkäistään jalat alta, vaikka pallo on karkaamassa. Martti Haukiojan rangaistuslaukaus on todellinen taideteos. Tim Murray menee käytännössä oikeaan kulmaan kutia odottelemaan, mutta Haukioja laittaa niin sanotun pysäyttämättömän voiman pallon taakse, eikä Murraylle jää taaskaan palan palaa tai veto-oikeutta asioiden laitaan. Inter siirtyy ratkaisevan oloiseen johtoon.

Vesa Vasara nostaa kierroksia ja painaa konetuliräppiä Jari Järvisen suuntaan. Riimien välissä saattoi joku oikeakin asia olla, mutta puupöydälle asetetun läppärin välitysellä välittyy sellainen tunne, että Vasaran räppäily kääntyy Honkaa vastaan. Hongan Mensahin hötkyillessä itsensä ulos kentältä alkaa taivaalle nousemaan keltamustille lopun alun merkit. Peli ei kuitenkaan ole vielä taputeltu. Interin painaessa päälle irrottaa Lucas Kaufmann Otso Koskisen Interin puolustukselta. Koskinen kaartaa rangaistusalueelle ja suorittaa ainakin länsi-turkulaiselta petsausta kaipaavalta terassilta katsottuna aivan tyylipuhtaan filmauksen. Toki voihan olla, että Koskisen nappisten nauhat juuttuvat kastematoon, mutta todennäköisempää on, että Järvinen ei tahdo enää Vasaraa illaksi viereensä musisoimaan ja pallo viedään pilkulle. Kaufmann kopauttaa pallon maalin ja peli on jälleen elossa.

Peli ottaa kivasti lisää kierroksia ja loppuaika paahdetaan päästä päähän. Inter on kokonaisuudessaan joukkueista valmiimpi. Siksi se kestää ottelun vaiheet Honkaa paremmin ja kuskaa pinnat ansaitusti mukaansa Turkuun. Hongalle jää enemmän hienosäädettävää. Inter menee sarjakärkeen ja siinä ei ole mitään väärää.

Viini: soran joukosta nostettu edelleen kypsyvä

FC Inter-FC Haka: tätä varten eletään

Äitienpäivän FC Inter-FC Haka -ottelu ottaa lempeän ironisen asennon, kun stadionille päästetään kokonaista kuusi katsojaa. Samansuuruisia pöytäseurueita näkyi edeltävän illan ravintolakäynnillä, mutta tutkimattomia ovat sääntökirjojen koukerot. Toivottavasti sekoilu loppuu pian ja katsomot avataan.

Loppuunmyyty Veritas

Oma arpa ei osu ja niinpä jalkapalloelämys haetaan jälleen taulutelevision välittämänä. Veritaksen nurmi näyttää ottaneen lisää vihreää pintaansa ja ”Tätä varten eletään” -plakaatti tuo omaa nostalgiaa ottelun alkuun. Inter on hyvällä jalalla liikkeellä ja peli pelataan alkuun Hakan päädyssä. Martti Haukiojan lämmin vasuri saattaa pallon heti alkuun Hakan maaliin, mutta Timo Furuholm käy sen verran hämmentämässä boksissa kuplivaa keittoa, että Mattias Gestranius päättää linjatuomarin kanssa käydyn rupattelutuokion jälkeen käyttää paitsiokortin, ja oli se mahdollista käyttää.

Maalilaulu ehtii hädin tuskin lakata, kun Inter sanelee jälleen maalinteon oppikirjasta yhden kappaleen verran tiukkaa tavua. Timo Furuholm leikkaa itselleen riittävän kokoisen siivun Veritaksen nurmea, jotta Noah Nurmi voi piirtää no -look syötöllään kultaisen leikkauksen Furuholmin juoksulinjalle. Takatolpalle rynnii Benjamin Källman, jonka jalkaan Furuholmin terävästi kaartava keskitys napsahtaa: 1-0

Ottelu ja pallo pysyvät Interin hallinnassa. Sinimustat varioivat hyökkäyspeliään kärsivällisesti linja linjalta etenevistä hitaista hyökkäyksistä nopeisiin joko Fururholmin juoksulinjalle tai Källmanin suojaukseen tähtääviin pitkiin avauksiin. Puoleen tuntiin Interillä ei ole pelissä mitään hätää, mutta sitten ottelu ottaa hiukan Lahden hiihtostadionin kaikuja, kun Hakan Eero-Matti Auvinen pääse valkopaitojen ensimmäisestä kulmasta aivan liian helposti tökkäämään pelin tasoihin. Maalin jälkeen ote siirtyy Hakalle ja sen hyvä jakso saa kulminaatiopisteensä aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä. Luiyi de Lucas ottaa Henrik Moisanderista hieman tukea ennen kuin pudottaa Ishmael Yartey kulman Interin maaliin. Henrik Moisander saa tilanteeseen sen verran kipinää, että Gestraniuksen vaaka kallistuu rikkeen puolelle. Maali hylätään ja samalla palaa monen valkeakoskisen näpit.

Haka tulee toisen puoliajan alkuun vielä väkevästi ennen kuin tehdaskaupungin piiput alkavat yskähtelemään. Inter pääsee enemmän ja enemmän pelin päälle. Haka ei saa oikein millään tulpattua Interin pelin rakentelua. Inter tuo peliä eteenpäin monipuolisesti. Välillä Furuholm ja Källman hakevat palloa leveyteen. Välillä pallo siirrellään keskellä pienessäkin tilassa liukkaasti pelaavien Anthony Annanin ja Aleksi Paanasen tahdittamana. Kaistaa löytyy sekä laidoilta että keskeltä. Inter saa erikoistilanteita myös sarjana. Haka jää vastaiskujen ja yksilötaidon varaan. Kollektiivisesti se ei hyökkäyssuuntaan näytä tai anna paljoakaan. Omassa boksissa Haka painii riittävän väkevästi aivan pelin loppuhetkille asti.

Hetken näyttää, että Veritaksen rouhikkoinen nurmi imee sen verran pohkeista liike-energiaa, että maalit jäävät kahteen. Interillä on kuitenkin vielä yksi sommitelma käyttämättä. Rick Ketting riistää tyylikkäästi pallon Interille, minkä jälkeen hänen revitään vyötäröotteella kenttään. Kettingin nopean vaparin jälkeen pallolla käy Engströmiä, Annania, Ojalaa ja Kagayamaa ennen kuin Jesper itse työntää pallon verkon perukoille. Haka saa lopussa vielä kulman. Siihen se peli sitten päättyy. Tehdaskaupunkiin suuntaavassa bussissa sadatellaan varmasti vielä ottelun lopputulemaa ja tuomarin osaa siinä. Eikä siinä. Jonain toisena aikana jokin tuomioista olisi voinut napsahtaa toisin, mutta isossa kuvassa Inter ansaitsee paremmin pelaavana joukkueen voittonsa. Kuusi pistettä ensimmäisestä kolmesta ottelusta on jopa peli-ilmeeseen nähden hieman alakanttiin. Interin pelissä on paljon hyviä elementtejä, joista kuluneella kaudella katsojat voivat jalkapalloelämyksiään ammentaa. Tehdaskaupungin koijareista Auvisen lisäksi hyvää lajiosaamista väläyttivät ainakin Maximus Tainio, Hussein Mohamed ja Ishmael Yartey.

Viini: sunnuntai-iltapäivän kevyt

Chelsea-Real Madrid: mitä kummaa?

Eilisen illan jäljiltä ei vielä kaikkia Pariisin sinisiä kasetinpaloja ole ehditty korjaamaan talteen, kun Lontoossa jo kätellään. Sekä Roman Arkadjevitš Abramovitšin siniset että Florentino Pérez Rodriguezin valkoiset joutuvat nyt tanssimaan ihan vaan Mestareiden liigassa, jonne ovat ihan vaan kilpailullisilla perusteilla itsensä kammenneet. Jotain erityisen sähikäistä joukkueissa on, sillä syksymmällä kumpikaan ei näyttänyt minkään kilpailun minkään finaalin joukkueelta. Nyttemmin kurssit sojottavat aivan eri suuntaan ja molempien palkintokaapeista on pyyhitty kahden pytyn mentävät pölyt. Kuka olisi uskonut ja uskooko vielä joku?

Thomas Tuchel pisti frankieboyn jäljiltä levällään olevan palapelin nurkkapalat oikeaan asentoon ja siitä eteenpäin kuva on alkanut kirkastua. Chelsea ei juurikaan päästä maaleja, jos ei ihan mahdottomasti teekään, mutta kohta yksi on suurempi kuin kohta kaksi. Tuchel hyppäsi kadulta liiraavan Morris Minin kyytiin ja väänsi sen väkevästi kaistalleen N’Golo Kantén ujostellessa kuskin paikalla. Sen jälkeen Kanté on ollut Kanté ja tarinan mukaan hän riistänyt poikuutensakin takaisin ties monennenko kerran. Wernerin Timppa, jos päättää vielä edes kertaalleen osua, niin ollaan kaikin puolin erikoisen ääressä ja Tuhcel finaalilaudassa kiinni. (RIP Tupac Shakur. Niille jotka vitsin tunnistavat)

Mitä tämän kauden ja viime vuosien valkoisesta baletista voisi sanoa? Hullummaksi ja maanisemmaksi menee, mutta jollain käsittämättömällä tavalla Mestareiden liigan voittoja aamupalaksi nauttiva Zinédine Zidane on tanssittanut hitaasti lämpiävän rytmiryhmänsä finaalin porteille. Uudet tanssikenkien painaumat sulautuvat vanhojen viereen samalla kun Gareth Balen sopivan kaukaa kaartava lähestymislyönti lennähtää läheiselle viheriölle. Myös Keylor Navasille menee terveiset.

Madridin keskikenttä on jotenkin hellyttävän ikämiesmäinen ja se pitää keskisektorin viheriöstä kiinni lujaa, mutta ei lainkaan niin epätoivoisesti kuin Pérez superliigastaan. Vauhtia ei tarvita, jos ei tee virheitä ja mustan voi aina selittää tai peitemaalata valkoiseksi. Real Madridin kopissa tarvitaan varmasti ennen peliä kenkälusikkaa, mutta mitäpä siitä sitten. Raajojen tehtävät on tässä maailmassa ensin kangistua, sitten surkastua ja lopulta maatua pois. Siinä välissä niillä kerkeää tekemään yhtä sun toista ja pokkaamaan esimerkiksi kannuja sieniliigasta.

Chelsea oli jo Christian Pulisicin jenkkipaketin verran finaalimatkaa edellä, kunnes lähinnä ikänsä puolesta herrasmiesjaostoon kuuluva Karim Benzema väläytti alati kliinistyvää maalivainuaan. Nyt eroa mitataan enää maatuskoissa (niissä kaikkein pienimmissä). Puumummojen lisäksi piippuhyllylle nostetaan veistosmainen Sergio Ramos, jonka läsnäolo saattaa särkeä alkuperäisen asetelman. Meneekö Zidane sittenkin naureskelleen finaaliin?

Viini: ai, nämäkin täällä kellarin perällä vielä olivat

Manchester City-PSG: kasettinauhaa ja ikiaikaisia tarinoita

Futisillan verhoavassa hämärässä värähtelee tuhat ja yksi yötä. El Cashigo, öljyderby ja Persianlahden kolmas koettelemus tuovat pöytään sekä uutta että vanhaa rahaa. Politiikka ja urheilu ovat tänään niin syvässä syleilyssä, ettei niitä kannata lähteä toisistaan erottelemaan. Otetaan siis asia ja kasinosaari sellaisenaan, jos olemme mitään ottaaksemme.

PSG:n ja Cityn ensimmäisen ottelun ensimmäinen puoliaika oli yksi koko futiskauden parhaita: pitkää kiiltävää limusiinia ja ilmakehän puhkovaa pilvenpiirtäjää. Neymar oli pysäyttämätön, Ángel Di María oli pysäyttämätön ja Cityn syötöt leikkasivat Parc des Princesin ruohoa kuin hienoin terä silkkiä. Marquinhosin still -kuvassa oli pala minareetin tornia ja sopiva kaltevuus Pisaa, kun palloa kaivettiin ensimmäistä kertaa aarrekammiosta. Mestareiden liiga näytti pudottaneen Josep Guardiola jälleen karavaanistaan, mutta puoliajan lepopaikalla odotteli edelleen parvi taivaansinisiä.

On ollut Berliinin muuri ja on Kiinan muuri. Pariisiin sellaista toiselle nelivitoselle lähti kasaamaan Lontoon koneesta taikamatollaan laskeutunut Mauricio Pochettino. Paperi oli kuitenkin sen verran vinossa, että Gauchon aitaan jäi onnenkantamoisen mentäviä koloja. Kevin de Bruyne mursi ensimmäisenä koodin maagisesti kaartavalla pallolla, joka laskeutui valkobeisan kuoppaan. Sekä Qatar että Etihad Airways ovat tiettävästi laittaneet parhaat matemaatikkonsa tutkimaan tuon kultaisen kaaren käyttöpotentiaalia ihmiskunnalle ja bisnekselle.

Lintu lensi pariisilaisten vinkkelistä toisenkin kerran väärään suuntaan, kun Riyad Mahrez puutarhuroi pallon sinipaitojen muurin läpi juottopaikalle asti. Sen jälkeen peli meni PSG:llä välinselvittelyksi kohtalon ja jumalten kanssa. Pariisilaisten kasetinnauhoja kiemurtelee edelleen Par des Princesin nurmella. Neymar vältti niukasti juoksuhiekan ennen kuin tuomari kävelytti Idrissa Gueyen aavikolle. PSG:n pää jäi vielä paikalleen, vaikka City tanssi sapelitanssia loppuottelun ajan.

Illalla pariisilaiset saavat hinkata joka ikistä öljylamppua, että löytävät sen hengen, joka heidän toiveensa finaalipaikasta voi toteuttaa. Cityn pinta ei kuitenkaan ole haavaton, sillä Mestareiden liigan voiton Shisha on jäänyt sille vain kangastukseksi. PSG:n nopea maali nostaisi varmasti aaveita Etihad -stadionin pinnoille ja manselaisten ohimoille pakkomielteiden pullistumia. Citizensit ovat eittämättä pelanneet Euroopan parasta jalkapalloa suhteessa eniten siihen, miten vähän he lopulta ovat Mestareiden liigassa saavuttaneet. PSG:ssä on pienemmässä määrin vähän samaa, vaikka se on finaaliinkin asti päässyt lipsahtamaan. Sumusaarten sateisten pilvien taakse piirtyy tuhannen ja yhden yön kirkasta tähtinauha, johon sekä taivaan- että punasiniset kurkottavat.

Viini: taateliviini

FC Lahti-FC Inter: hiihtostadionin kirous

Vapun jälkeinen maanantai oli harmaa. Harmaa oli myös Lahden hiihtostadion, jossa FC Inter metsästi sarjan piikkipaikkaa ja FC Lahti availi kauttaan. Interin Timo Furuholm oli hyvin kannattajien pulssilla pelin alus haastattelussa, jossa hän loi uskoa siihen, että pian ihmiset pääsisivät katsomoihin. Hevosmiesten uutistoimistolta saatu sähke oli jo kertonut, ettei katsomoista olisi Veikkausliigassa lähtenyt yhtäkään Korona -casea liikkeelle viime sesongillakaan, mutta ohjeistus oli tällekin kierrokselle se, että parempi jäädä kotiin pärskimään. Tosin eipä kirjoittaja olisi illaksi Lahteen kyllä ehtinytkään.

FC Lahti oli selvinnyt simakesteistä Interiä paremmin ja se painoi pelin väkevästi Interin päätyyn. Inter ei oikein löytänyt alussa väyliä Lahden prässin alta ja niinpä kaikkien ennusmerkkien mukaan Jasin-Amin Assehnoun sutii vähän helpon näköisesti pallon maaliin, kun pelikellossa on seiska. Interin osalta alkuminuuttien viihteellisimmäksi hetkeksi jää se, kun Martti Haukioja lennättää Altin Zeqiriä heti ottelun alussa varoituksen arvoisesti.

Erikoisella tavalla Lahden prässi hyytyy pian maalin jälkeen ja Inter pääsee sahaamaan syöttöpeliään hiihtostadionin keskimääräistä enemmän nurmikenttää muistuttavalla viheriöllä. Interillä on paikan tynkääkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta viimeisten ratkaisujen osalta sille tarjoillaan sakkokierroksia. Riittävää X-faktoria tai sopivaa pomppua ei Interille sukeudu ja niinpä taukomaskit nostetaan naamalle kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

Toisella puoliajalla draaman kaari liikkuu lähemmäs Lahden maalia, mutta ilmeisesti nurmen alle on piilotettu onnea tuovana Ahosen Jannen mäkihyppypuku tai Hietasen Konstan Sammy Babitz -cover, sillä sopivaa kaarta ei pallolle löydy ja Antonio Reguero napsii vähän sinnepäin tulevat. Edes Haukiojan Martin kengätön minuutti ei kirousta pura. Niinpä se ei minään kaikkien aikojen yllätyksenä tule, kun Assehnoun loikkii vastaiskussa Interin maalille kuin autotietä ylittävä sammakko ja jysäyttää komean kudin takayläkulmaan. Peli vaikuttaa taputellulta ennen kuin lähes heti perään Martti Haukioja kellottaa Juuso Hämäläisen hankkimasta rankkarista kauden kovimman kanuunan, jonka voimasta Lahden maalin siimat humppaavat edelleen Bensaa suonissa. 

Pian Interin kavennuksen jälkeen Rick Ketting on hetkellisesti maailman epäonnekkain mies, kun viimeistely-yritys noin puolestatoista metristä kopsahtaa Regueron jalkoihin. Joku voodoonukke sinne nurmeen oli kaivettu ja se kannattaa lahtelaisten näkökulmasta tiirailtuna sinne myös tulevia matseja silmällä pitäen jättää. Lahti voittaa ottelun siinä mielessä ansaitusti, että se tekee kaksi maalia ja Inter vain yhden, ja tyypillisesti jalkapallomatsin voittaa se joukkue, joka tekee enemmän maaleja. Toivottavasti pian päästään vastaloitsuja lausumaan sekä koti- että vieraskatsomoihin.

Viini: harmaan kelin harmaata hurmaa ja magiaa