Kansa joka syntyy pallo sylissä

Anna kroatialaiselle lapselle pallo niin hän alkaa voittamaan arvokisamitaleita. 

Venäjän ja Kroatian tummenettujen lasien mittelö päättyi Kolinda Grabar-Kitarovićin voitontanssiin. Neljän ja puolen miljoonan asukkaan palloiluihme lunasti dramaattisten vaiheiden jälkeen paikan maailman neljän parhaan jalkapallomaan joukossa. Ansaitusti. Kroatia on ehtinyt lyhyen jalkapallohistoriansa aikana leimata lippunsa aivan futiksen perinteisten suurmaiden peesiin. Kroatian menestyminen ei nostata tuhkimotarinan auraa, koska sen laatu on itsestään selvää. Siksi jää helposti huomaamatta, että Kroatian menestyminen ei vain jalkapallossa, vaan urheilussa yleensä, ei korreloi sen asukasluvun kanssa. Miksi siis kroatialaiset vaikuttavat syntyneen pallo sylissä?

Kysymys osoittautuu pian vaikeaksi. Asiaan joko ei ole selkeää vastausta, sitä ei haluta kertoa tai sitä ei oikeastaan ole tutkittu. Pehmeät ja alueen ihmisiä glorifioivat helpot vastaukset liikkuvat jumalan lahja ja poikkeukselliset geenit -sfääreissä. Kiva. Enemmän tartuntapintaa tarjoutuu siitä, miten suhteellisen nuoren maan identiteetti ja olemassaolo rakentuvat huippu-urheilun kautta.

Zagrebista Kroatia-Venäjä -ottelun aikaan lähetetyt videot ihmismassoista kertoivat oman versionsa: ottelua seuraamaan oli kokoontunut niin miehiä kuin naisia ja käytännössä ikähaarukasta 0-100 vuotta. Kyse ei siis ollut nuorten miesten humalaisesta hegemoniasta, vaan aidosti koko kansaa liikuttavasta tapahtumasta. Kroatia vaikuttaisi elävän ja hengittävän maajoukkuejalkapalloa koko demografisella moninaisuudellaan. Näin ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Kroatian nykyjalkapalloa leimaavat kannattajien protestit ja korruptio. Toinen on johtanut ensimmäiseen ja maajoukkueen kannatus on vähintäänkin kaltevalla pinnalla.

Olkoon että Kroatian maajoukkue on kansan tuen osalta hieman kelluvassa tilassa, mutta kansallisen identiteetin ja olemassaolon juuret ovat niin syvällä, että niitä ei yhdet Zdravko Mamićit katko. Kroatialla ja Uruguaylla on leikkauskohtansa siinä, että molemmat joutuvat suurempien puristuksissa pitämään meteliä itsestään. Kroatian osalta tilanne vielä korostuu, koska valtio on nuori. Huippu -urheilu kansallisena missiona toimii lipunkantajana ulkomaailmaan nähden ja lipunpystyttäjänä Kroatialle itselleen. Lieveilmiönä tästä on punoutunut nationalismin juonteita, mutta itsessään se ei muuta sitä, että kroatialaiset syntyvät punavalkoisen kuvaston ja symboliikan maailmaan. Sanotaan että kroatialaisille lapsille ei tarvitse erikseen opettaa kansallislaulua ja ei ole vaikea arvailla, minkälaisissa yhteyksissä Lijepa naša domovino (”Kaunis meidän kotimaamme”) lasten tärykalvojen läpi tunketuu.

Balkanin palloiluperinteet ovat Kroatiaa vanhemmat. Jo Jugoslaviassa urheilu oli merkittävä osa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Siinä kansallisen identiteetin käymistilassa, jossa Kroatia osin edelleen on, lienee hankalaa jakaa kiitosta Jugoslavian -aikaisille palloiluperinteille. Ehkä juuri siksi kysymystä Kroatian palloiluihmeiden juurisyistä väistellään. Syyt kuitenkin kaikuvat osin Jugoslavian ajalta ja näistä syistä on kirjoitettu kirjoja . Jalkapallo oli Jugoslaviassa samansuuntainen kansallisen olemassaolon pönkittäjä kuin se on nyt Kroatiassa. Ilmiöhän ei sinänsä ole uusi, vaan pikemminkin osa maailman valta, identiteetti ja propagandapeliä.

Kroatiaa on ajanut huippu-urheilussa eteenpäin nälkä. Luka Modrićien ja UNESCON -maailmanperintökohteiden takana on yksi Euroopan köyhimmistä ja taloudellisesti epävakaimmista valtioista. Kroatia on siinä mielessä Euroopan Brasilia, että vaikeissa oloissa jalkapallo on lapsille paljon enemmän kuin valinta tai harrastus. Jalkapallo on tarunhohtoinen väylä parempaan elämään ja siinä on kyse elämästä selviytymisestä. Olosuhteet antavat tasoitusta elämässä, mutta etulyöntiaseman jalkapallossa esimerkiksi Suomeen verrattuna. Mahdollisuudet elämässä ovat lähtökohtaisesti rajatummat, joten on luonnollista, että kurotetaan siihen ehkä ainoaan oljenkorteen, jonka Davor Šukerit ja Robert Prosinečkit ovat ainakin näennäisesti kaikkien poikalapsien saataville laskeneet. Yksilöiden ja valtion olemassaolokamppailut laskeutuvatkin kätevästi samalle valtaväylälle, jolla Kroatian jalkapallokansa kipinät roiskuen liiraa. Menestysreseptin se jättää ovelasti kertomatta.  

Viinikuvas: nuori ja hieman kipuileva kansallisviini