Anna kroatialaiselle lapselle pallo niin hän alkaa voittamaan arvokisamitaleita.
Venäjän ja Kroatian tummenettujen lasien mittelö päättyi Kolinda Grabar-Kitarovićin voitontanssiin. Neljän ja puolen miljoonan asukkaan palloiluihme lunasti dramaattisten vaiheiden jälkeen paikan
maailman neljän parhaan jalkapallomaan joukossa. Ansaitusti. Kroatia on ehtinyt
lyhyen jalkapallohistoriansa aikana leimata lippunsa aivan futiksen
perinteisten suurmaiden peesiin. Kroatian menestyminen ei nostata
tuhkimotarinan auraa, koska sen laatu on itsestään selvää. Siksi jää helposti
huomaamatta, että Kroatian menestyminen ei vain jalkapallossa, vaan urheilussa
yleensä, ei korreloi sen asukasluvun kanssa. Miksi siis kroatialaiset
vaikuttavat syntyneen pallo sylissä?
Kysymys osoittautuu pian vaikeaksi. Asiaan joko ei ole selkeää vastausta, sitä ei haluta
kertoa tai sitä ei oikeastaan ole tutkittu. Pehmeät ja alueen ihmisiä glorifioivat
helpot vastaukset liikkuvat jumalan lahja
ja poikkeukselliset geenit -sfääreissä. Kiva. Enemmän tartuntapintaa tarjoutuu siitä, miten suhteellisen nuoren
maan identiteetti ja olemassaolo rakentuvat huippu-urheilun kautta.
Zagrebista Kroatia-Venäjä -ottelun aikaan lähetetyt videot
ihmismassoista kertoivat oman versionsa: ottelua seuraamaan oli kokoontunut
niin miehiä kuin naisia ja käytännössä ikähaarukasta 0-100 vuotta. Kyse ei siis ollut
nuorten miesten humalaisesta hegemoniasta, vaan aidosti koko kansaa liikuttavasta
tapahtumasta. Kroatia vaikuttaisi elävän ja hengittävän maajoukkuejalkapalloa
koko demografisella moninaisuudellaan. Näin ei kuitenkaan
yksiselitteisesti ole. Kroatian nykyjalkapalloa leimaavat kannattajien
protestit ja korruptio. Toinen on johtanut ensimmäiseen ja maajoukkueen
kannatus on vähintäänkin kaltevalla pinnalla.
Olkoon että Kroatian maajoukkue on kansan tuen osalta hieman
kelluvassa tilassa, mutta kansallisen identiteetin ja olemassaolon juuret ovat
niin syvällä, että niitä ei yhdet Zdravko
Mamićit katko. Kroatialla ja Uruguaylla on leikkauskohtansa siinä, että
molemmat joutuvat suurempien puristuksissa pitämään meteliä itsestään. Kroatian
osalta tilanne vielä korostuu, koska valtio on nuori. Huippu -urheilu kansallisena
missiona toimii lipunkantajana ulkomaailmaan nähden ja lipunpystyttäjänä
Kroatialle itselleen. Lieveilmiönä tästä on punoutunut nationalismin juonteita,
mutta itsessään se ei muuta sitä, että kroatialaiset syntyvät punavalkoisen
kuvaston ja symboliikan maailmaan. Sanotaan että kroatialaisille lapsille ei
tarvitse erikseen opettaa kansallislaulua ja ei ole vaikea arvailla, minkälaisissa
yhteyksissä Lijepa naša domovino
(”Kaunis meidän kotimaamme”) lasten tärykalvojen läpi tunketuu.
Balkanin palloiluperinteet ovat Kroatiaa vanhemmat. Jo
Jugoslaviassa urheilu oli merkittävä osa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Siinä kansallisen
identiteetin käymistilassa, jossa Kroatia osin edelleen on, lienee hankalaa
jakaa kiitosta Jugoslavian -aikaisille palloiluperinteille. Ehkä juuri siksi
kysymystä Kroatian palloiluihmeiden juurisyistä väistellään. Syyt kuitenkin
kaikuvat osin Jugoslavian ajalta ja näistä syistä on kirjoitettu kirjoja .
Jalkapallo oli Jugoslaviassa samansuuntainen kansallisen olemassaolon pönkittäjä
kuin se on nyt Kroatiassa. Ilmiöhän ei sinänsä ole uusi, vaan pikemminkin osa
maailman valta, identiteetti ja propagandapeliä.
Kroatiaa on ajanut huippu-urheilussa eteenpäin nälkä. Luka
Modrićien ja UNESCON -maailmanperintökohteiden takana on yksi Euroopan köyhimmistä
ja taloudellisesti epävakaimmista valtioista. Kroatia on siinä mielessä Euroopan
Brasilia, että vaikeissa oloissa jalkapallo on lapsille paljon enemmän kuin
valinta tai harrastus. Jalkapallo on tarunhohtoinen väylä parempaan elämään ja
siinä on kyse elämästä selviytymisestä. Olosuhteet antavat tasoitusta elämässä,
mutta etulyöntiaseman jalkapallossa esimerkiksi Suomeen verrattuna. Mahdollisuudet
elämässä ovat lähtökohtaisesti rajatummat, joten on luonnollista, että kurotetaan
siihen ehkä ainoaan oljenkorteen, jonka Davor
Šukerit ja Robert Prosinečkit ovat
ainakin näennäisesti kaikkien poikalapsien saataville laskeneet. Yksilöiden ja
valtion olemassaolokamppailut laskeutuvatkin kätevästi samalle valtaväylälle,
jolla Kroatian jalkapallokansa kipinät roiskuen liiraa. Menestysreseptin se jättää ovelasti kertomatta.
Viinikuvas: nuori ja hieman kipuileva kansallisviini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti