Sivut

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tarinoita ja kramppeja San Sirolla

Eilen illalla eurooppalainen huippufutiskausi sai taas päätöksensä. Mestareiden liigassa kohtasivat Real Madrid ja Atlético Madrid. Hiljattain pelattiin myös jääkiekon MM-kisojen finaali Suomen ja Kanadan välillä. Tuo finaali oli yksi tylsimmistä näkemistäni finaaleista huippu-urheilussa. Kanada teki alussa maalin, jonka jälkeen se keskittyi sekoittamaan Suomen avauspeliä ja Suomi ei päässyt koko ottelussa oikein mihinkään. Lätkän MM-finaali jätti pienen karvaan jälkimaun suuhun. Se maistui edelleen, kun Alicia Keys hiljensi koko San Siron stadionin. Väkisinkin tuli mieleen, että mitä seuraavaksi? Atlético Madrid puolustaisi villisti, iskisi yhden maalin ja Real Madrid ei pääsisi mihinkään. Skenaario olisi melkoinen allegoria Kanada-Suomi-pelille ja antikliimaksi yhdelle maailman hienoimmista urheiluturnauksista.

Jalkapallo osoitti taas paikkansa kuningaslajina ja mestareiden liigan finaalin tarina oli toisenlainen. Atlético Madrid otti tai sille annettiin pallonhallinta ja Real Madrid iski vastaan. Peli oli alusta asti vauhdikas ja viihdyttävä. Sergio Ramos rouhi pallon maaliin. Real-ikonin osuma finaalissa, oli se sitten paitsio tai ei, oli monella tasolla merkittävä. Se ei ollut pelkästään tärkeä peliä avaava maali, vaan se herätti henkiin koko sen kulttuurin ja ikuisen isovelipikkuveli -köydenvedon, jota madridilaisseurojen välillä on. Ramos oli täydellinen pelaaja tekemään maalin Real Madridille. Samansuuntaista syvyyttä ja merkitysten kirjoa olisi edustanut Fernando Torresin maali Atléticolle.

Diego Simeone ei jäänyt puristelemaan muniaan, vaan loihti toiselle jaksolla hyökkäävämmän pelisysteemin ja se puri. Real Madrid oli purjeessa toisella jaksolla. Simeonen johdolla Atlético, joka on vuosien varrella tehnyt puolustuspelistä taidetta, osoitti hienoa muuntautumiskykyä. Otteluun tuli mielenkiintoinen vivahde: ensimmäistä puoliaikaa hallitsi entisen hyökkäävän keskikenttäpelaajan, Zinedine Zidanen, kliininen puolustussysteemi. Toista puoliaikaa väritti entisen tinkimättömän taistelijan, katkojan ja puolustuspelin moottorin, Diego Simeonen, tehokkaasti Realin maalia kohti vyöryvä hyökkäyspeli.

Heti toisen puoliajan alussa jalkapallonmaailman vihaama Pepe ajoittaa taklauksensa huonosti ja Torres kalastaa rankkarin. Vahingonilon mittarit värähtivät varmasti tappiin. Kuka olisikaan ollut sopivampi pelaaja aiheuttamaan rangaistuspotkun kuin Pepe? Pepen liskomaisessa olemuksessa ja keinoja kaihtamattomassa pelityylissä on jotain, joka pistelee koko futismaailmaa. Jätkä on täysi mulkku pelikentällä. Samalla hän on voittanut seurajoukkue-tasolla melkein kaiken, minkä voi voittaa.

Kenties Realin Keylor Navas pääsee juuri riittävästi Antoine Griezmannin ihon alle: Griezmann laukoo rankkarin noin kaksi senttiä liian korkealle. Pallo tärähtää takaisin pelikentälle. Ei maalia.

Peli näyttää kulkevan kohti väistämätöntä 1-0-tulosta, mutta seuraava käänne on jo muhimassa. Muutama nopea siirto Realin puolustuspäässä ja vaihdosta tullut Yannick Carrasco karkaa maalin edessä myös vaihdosta tulleelta Lucas Vazguezilta. Peli on 1-1. Altavastaaja ja neutraalin yleisön sydämet valloittanut pikkuveli, Atlético Madrid, tulee kuin tuleekin takaisin peliin. Finaali on jo tässä vaiheessa klassikko. Finaalin arvoinen spektaakkeli, joka jää elämään vielä pitkäksi aikaa. Tämän turnauksen päätteeksi ei minkään maan tai seuran kolmosjoukkue nostele pokaalia. Voitto ratkaistaan äärimmilleen treenattujen maailman lahjakkaimpien huippu-urheilijoiden välillä pienillä marginaaleilla.

Varsinaisen peliajan lopun häämöttäessä huomio kiinnittyy siihen, miten yksi toisensa jälkeen Realin pelaajat lakoavat nurmen pintaan kramppien lamaannuttamana. Rajuimmat krampit iskee ottelun todelliselle hahmolle Gareth Balelle. Koko ajan sattuu ja krampit näyttävä ruoskivan pohkeita jokaisen askeleen jälkeen. Vaihdot on tehty. Realia on haavoitettu. Haistaako Simeone veren?

Jatkoaika oli yllättävän tasainen. Periaatteessa Real pelasi kahden pelaaja vajaalla, koska myös Luka Modrić oli kramppien vallassa tiputtanut pelisukkansa. Huonosti ajoittuva kramppi tai väsymyksen aallon tuoma herpaantuminen saattaisi parissa sekunnissa ratkaista ottelun ja imaista tyhjäksi koko kauden työn. San Siro ei ollut enää vain jalkapalloareena. Se oli paljon enemmän: unelmien, toiveiden, historian, pakkomielteisen harjoittelun ja tuhansien tarinoiden näyttämö.

Jatkoaikakaan ei tuonut näyttämölle vielä voittajaa. Ammuttaisiin rangaistuslaukaukset. Real Madridin laukojista kaksi ensimmäistä Vazguez ja Marcelo näyttävät keskiympyrästä kävellessään siltä, että he murtuvat hetkenä minä hyvänsä kyyneliin. Ristiriita näyn ja kylmän viileiden rankkareiden välillä on valtava. Toisella puoliajalla antisankarin viittaa kannatellut Griezmann onnistuu. Gabi onnistuu. Hieman yllättäen aivan puhki ollut Bale tulee laukomaan Realin kolmannen rankkarin. Nyt ollaan haukkakohdassa. Miten ihmeessä fysiikkansa rajat jo ylittänyt Bale voi vielä laukoa rankkarin? Navas rukoilee maalin edessä Balelle edes pientä energian ripettä. Bale uittaa pallon oikeaan alakulmaan ja hölkkäilee irvistellen takaisin keskiympyrään. Niguez onnistuu. Ramos onnistuu.

Juanfran näyttää ottavan hieman hätäisen vauhdin. Navas on hyvin pilkussa mukana. Pallo pamahtaa tolppaan. Viiden sentin matka halkaisee tarinan juonen. Toinen puoli jää spekuloimaan ja toinen silottaa tien ottelun ratkaisulle.

Realin viimeistä pilkkua astelee ampumaan, ehkä puolikuntoinen ehkä muuten vaan varjojen mailla vaellellut, Cristiano Ronaldo. Olisihan tämä pitänyt arvata. Yksi aikamme parhaista urheilijoista ja kenties kaikkein paras jalkapalloilija: diiva, egoisti ja Real Madridin ykköstähti tulee ratkaisemaan ottelun. Lopputulema on niin ilmeinen, että hetkeksi rankkarin onnistumisen päälle hiipii epäilyksen varjo. Se kuitenkin häviää hetkessä, kun pallo painuu voimalla maaliin. Ei mitään uutta auringon alla. Isoveli on isoveli. Pikkuveli pikkuveli. Ronaldo Ronaldo ja Pepe Pepe. Mestareiden liiga on jälleen lunastanut paikkansa yhtenä maailman hienoimmista turnauksista.


Viinikuvaus: klassikko, arvokas ja vivahteikas