Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Matkalla (osa II): välipäiviä

BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta. Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se, kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)

Tikulla silmään

Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.

Etihad by day

Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä pelaajaputkea pitkin.

Matsipäivän aikataulu

Kotijoukkueen pukukoppi

Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa

”No red!”

Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen tartutetaan jo hyvissä ajoin.

Etihad

Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.

Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.

Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos peliä nyt ylipäätään edes pelataan.

 

Leedsiin

Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä, yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa

-You aren’t Leeds fans, are you?

Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää mustanhuumorin värittämää tarinaa.

-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.

Viini: asvaltti- ja betonipölyinen 

Futiskirjat: Hornankattila, Nick Hornby

Nick Hornbyn Hornankattila on jalkapallokirjallisuuden klassikko. Romaanissa kertoja tilittää raatorehellisesti oman rakkaus- ja riippuvuustarinansa Pohjois-Lontoolaiseen Arsenal FC -joukkueeseen. Yhdeksänvuotiaana alkavasta rakkaudesta ja kumppanuudesta piirtyy raamit kertojan koko elämälle. Muutamaa heikompaa hetkeä lukuun ottamatta kertojan elämän koho- ja kiinnekohdat linkittyvät Arsenalin otteluihin. Elämän ja Arsenalin välillä rakentuvat kytkökset saattavat vaikuttaa koomisiltakin, mutta romaani kuvaakin juuri sitä välillä uskonnonkaltaisia vivahteita saavaa suhdetta kannattajan ja seuran välillä, joka saattaa jäädä sivustakatsovalle jäädä vieraaksi.

Nick Hornbyn Hornankattila

Masennuskaudet päättyvät, kun Arsenal saa voittoputken päälle. Jos oman kotiseuran voittamisella saattaa edes olla pienin pienikin yhteys siihen, että sokerihiiren pää puraistaan aina ennen ottelua poikki ja ruho heitetään kadulle, näin tehdään: kuukaudesta toiseen ilman sen kummempaa epäröintiä. Romaanin kertojan eksistentiaaliset ongelmat polkevat pohdinnoissa, joissa omaa suhdetta seuraan arvioidaan. Se kiteytyy kysymyksiin siitä, mikä osa seuran menestyksestä kuuluu kannattajalle ja millä ehdoin? Kertoja tekee kuitenkin epäröimättä ja kerta toisensa jälkeen rinnastuksia oman elämänsä ja Arsenalin välillä. Niin romaani on myös rakennettu. Lyhyistä kappaleista, joiden otsikkona on päivämäärä ja ottelu (yleensä Arsenalin).

Romaanin alkuperäisversio on kustannettu vuonna 1992 ja käsillä oleva WSOY:n Suomennos on vuodelta 2000. Romani itsessään on ajaton, koska oman seuran kannattaminen tai vastaavaan riippuvuussuhteen rakentuminen johonkin toiseen asiaan on väkevä osa ihmisen olemassaoloa. Kohteen rationaalisuutta voidaan aina arvioida kulloisenkin ajan hengen narratiivissa, mutta tietyn rajan ylitettyä muun maailman on sopeuduttava tekijän maailmaan tai jäätävä siitä pois.  Täysin mutkatonta tämäkään ei tietysti ole, koska mikäli oma kumppani ja potentiaalinen yhteisten lasten toinen vanhempi kannattaa myös samaa seuraa, tullaan väistämättä siihen ongelmaan, että jos lasta ei voi ottaa matsiin mukaan, niin kumpi saa käydä kotipeleissä. Romaanissa kyseinen ongelma ratkeaa kertojan mökötysväsytyksen avulla saadulla voitolla.

Lukukokemuksen romaani lämpesi itselle kappale kerrallaan ja romaanin loppupuolella oli jo todellista imua. Kenties matkan varrella piti pudottaa omien jalkapalloseuroihin liittyvien tunnesiteiden nostamia defenssejä. Arsenalin kannattajalle kirja on selkeää kirjahyllykamaa. Tosin sen käsiinsä saaminen saattaa olla vaikeaa. Romaanin kertojan ja Arsenalin suhteen taustalta aukeaa myös nuoren pojan kasvutarina nuoreksi mieheksi ja vaikka kasvutarinaa symboloikin katsomolohkon vaihto kotistadionilla, niin kirja on täysin lukukelpoinen, vaikka ei olisi koskaan jalkapalloa seurannutkaan. Kirjaa voi lämpimästi suositella oman seuransa pauloissa riutuville jalkapalloromantikoille tai ilmiöstä muuten kiinnostuneille.

Viinikuvaus: dopamiinia, räntäkeliä ja tunnemaniaa oman seuran nimikkotuopista

Futiskirjat: The Age of Football: Soccer and the 21st Century

David Goldblattin  ”The Age of Football: Soccer and the 21st Century” on jalkapallolasien läpi maailmaa tutkiva koko pitkä maailmanympärysmatka. Kirja on kattavuudessa tinkimätön kuvaus siitä, miten jalkapallo sykkii kulttuurisen ja yhteiskunnallisen elämän pulssilla maailmankolkasta riippumatta. Goldblatt esittää, että jalkapalloa ei voi ohittaa, mikäli aikoo ylipäätään ymmärtää, miten ihmiset tässä ajassa elävät ja minkälaisen kulttuurin osia he ovat. Goldblattin varsinainen kysymys onkin: tuleeko jalkapallo ennen kaikkea muuta?

The Age of Football: Soccer and the 21st Century

The Age of Football on massiivinen kaikkinensa yli 550 sivua pitkä systemaattisesti mantereelta mantereella ja maasta toiseen liikkuva jalkapalloteos. Samalla, kun Goldblatt sytyttelee lyhtyjä jalkapallon lähihistorian globaaleissa holveissa ja puhaltaa hiekkaa graniittiin hakattujen tarinoiden päältä, hän kertaa myös koko maailman lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia. Jalkapallo ja koko ihmisiä ympäröivä todellisuus ovat samaa DNA:ta. Jos jossain on korruptiota, rahanpesua ja harmaata taloutta, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain on laajaa poliittista liikehdintää ja aktivismia, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain rakennetaan vahvoja valta-asemia, ne näkyvät myös jalkapallossa joko olemassa olevia ranteita tukien tai/ja niitä vastustaen. Jos jossain tarvitaan toivoa, pilkistää se usein jalkapalloviheriöltä.

Mantereelta mantereelle

Goldblattin teksti loikkii tietokirjamaisesta proosalliseen kuvailevaan kerrontaan. Kirja istuttaa lukijan lagosilaiseen kuppilaan katsomaan Arsenalin ottelua. Se oivalluttaa kylmäävästi sen, että mikäli olet vuosituhannen taitteessa omistanut bulgarialaisen jalkapalloseuran, olet hyvinkin saattanut päästä jo hengestäsi tai mikäli tiedät, että Indonesian kansallisessa cupissa eteneminen tarkoittaisi vierasottelua Borneoon säälimättömän rikollisjengin alueelle, saatat seurauksista riippumatta alkaa latomaan palloa omaan maaliin. Ohimennen kirjassa myös mainitaan, että osana Qatarin MM-projektia maan jokainen 12-vuotias poika on vuodesta 2007 alkaen testattu jalkapallopotentiaalinsa osalta.

Ennen kuin kirja nauraa FIFA:n viime vuosien sekoiluille se piipahtaa myös Suomessa ja huomauttaa, että suomalaisten jalkapallopelaajien palkkataso on sopupelien houkutuksille altistavat tekijä. Sekä AC Allianssin ja Hakan vuonna 2005 pelattu 0-8 lukemiin päättynyt ottelu että 2010 -luvun taitteen aasialaissyndikaatin laajempi matsien järkkäily saavat omat rivinsä kirjasta. Skandinaavisten maiden valoisemmalta puolelta Goldblatt nostaa naisjalkapallon nousun ja kansainvälisen menestymisen, joka on heijastumaa globaalilla skaalalla varsin tasa-arvoisista yhteiskunnista.

The Age of Football avaa monen lähempää tutkimista ansaitsevan futistarinan sinetit. On vapaaottelijoiden perustamaa jalkapalloliittoa Bulgariassa. On taiteilijoiden, pankkiirien ja bloggareiden perustamaa joukkuetta (No-U FC), joka ei poliittisen agendansa takia meinaa päästä pelaamaan ensimmäistäkään peliä. On pakolaisleirien joukkueita ja yli kansallisten rajojen liikehtivää jalkapallossa ilmentyvää solidaarisuutta. On valtaapitävien kansallisen identiteetin pönkittämiseen rakennettuja projekteja ja kylmäverisiä liikemiesten puhalluksia. Kokonaisuudessaan kirja saattaa jättää aika levottoman ja raadollisen jälkimaun, mutta se johtuu siitä, että maailmassa on paljon levotonta ja raadollista pohjavettä.  Sen maailman laineilla jalkapallo läikkyy.

Kumpi tulee ensin

Vaikka kirjaa lukiessa välillä tulee sellainen tunne, että Goldblatt aikoo kertoa nykyfutiksen ja -maailman välisistä suhteista kaiken, päätyy se kuitenkin useamman kerran vain ystävällisesti saattamaan lukijan oikean oven taakse. Siksi kirjaa lukiessa on hyvä pitää kynää ja ruutupaperia hollilla. Kirjan lukeminen on projekti, joka kannattaa. Sitä ei tarvitse eikä oikein voikaan ahmia kertaistumalta, vaan johdannon jälkeen se kannattaa nauttia joko pala kerrallaan tai omat suosikkinsa loputtamasta konvehtirasiasta poimien.

Viinikuvaus: kaikki 2000-luvun reseptit yhteen tynnyriin mahdutettuna

Sheffield United: identiteetti- ja arvofutista

Sheffield Unitedin Callum Robinson kääntää pallon keskelle, Billy Sharp saa päänsä väliin ja jatkaa pallon taustalta nousevalle John Fleckille, joka lähettää vaikeasta asennosta puolivolleyn Arsenalin maalin takakulmaan. Sheffield United nousee 82 minuutin kohdalla tasoihin Arsenalia vastaan ja hillitsee Mikel Artetan uuden kevään saapumista ainakin vielä yhden matsin verran. Sheffield United on puolen välin krouvin yli ehtineen Valioliiga -kauden suurin yllättäjä. Terästeollisuuskaupungissa rauta on ollut kuuma jo kaksi kautta.

Sheffield United juhlimassa tasoitusmaalia Arsenalia vastaan

Sheffield Unitedin markkina-arvon on Valioliigan pienin. Sarjataulukossa se on kuudentena. Iskuetäisyydellä ovat Manchester United ja Wolverhampton. Peräpeileistä näkyvät Tottenham ja Arsenal. Terästeollisuuskaupungin terät (The Blades) painivat siis selvästi omaa sarjaansa raskaampien seurojen kanssa.

Sheffield United elää nousukautta

Joukkueen menestyminen henkilöityy pitkälti valmentaja Chris Wilderiin. Wilder tuli Sheffieldiin Bladesien ollessa alennustilassa. Englannin kakkosdivaria pelaava United oli edellisellä kaudella jäänyt yhdenneksitoista, joka oli sen heikoin sijoitus kolmeenkymmeneen vuoteen. Lisäksi seuran ja sen kannattajien välit olivat tulehduksissa, mikä näkyi alati laskevissa katsojamäärissä. Wilder itse on kiertäen Sheffieldin jätkiä, sillä hän on aikanaan pelannut hieman alle sata ottelu etelä-Yorkshireläisten riveissä. Huolimatta hyvinkin rajallisesta budjetista Wilder sai houkuteltua seuraan riittävät vahvistukset. Hän teki myös Sheffield ikonista Billy Sharpista kapteenin. Haastavan alun jälkeen Sheffield United nousi ykkösdivariin, välikausi championshipissä toi kymmenennen tilan ja viime kaudella Wilder nosti Bladesit valioliigaan.

Wilderin ja Sheffield Unitedin menestystekijät voidaan pilkkoa muutamaan osaan. Pelin perusta on yksinkertaisuudessaan se, että kentälle jätetään aina kaikki. Yleisö asettuu tällöin joukkueen taakse ja sekä yleisö että pelaajat nostavat toisiaan. Wilder on rakentanut joukkueelle hyvin kotikaupunkinsa näköisen identiteetin: valmentaja on etelä-Yorkishirestä, kapteeni on etelä-Yorkshirestä ja suurin osa pelaavasta kokoonpanosta on brittejä. Joukkueessa ei ole Rock-tähtiä tai diivoja, vaan pyyteettömästi joukkueen eteen töitä tekeviä duunareita. 

Wilder on hankkinut seuraan ison kourallisen pelaajia, jotka ovat päässeet maistamaan pääsarjatason jalkapalloa, mutta tippuneet sitten alemmille tasoille. Arsenalia vastaan avauskokoonpanossa tämän profiilin pelaajia oli John Fleck, Enda Stevens, Jack O’Connell, Chris Basham, Oliver Norwood, Callum Robinson ja John Egan eli suurin osa kokoonpanosta. Taustalla on varmasti taloudellisia seikkoja, mutta myös psykologista kulmaa. Wilder antaa pelaajille uuden ja kenties viimeisen mahdollisuuden pelata jalkapalloa huipputasolla. Pelaajienhankinta -mallissa on samankaltaisia elementtejä kuin aikanaan oli Jose Mourinhon Portossa, joka suoriutui ylivertaisesti pelaajamateriaaliinsa nähden.

Chris Wilder - he's one of our own

Taktisesti Wilder ui tuoreella tavalla bielsapalloa, jonka johdannaisia Manchester Cityn ja Liverpoolin korkean prässin, intensiteetin ja maaliodottaman pelit ovat,  vastaan.  Sheffield United on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten ja tehnyt seitsemänneksi vähiten maaleja. Lisäksi Sheffield United on laukonut koko sarjan neljänneksi vähiten ja pitänyt palloa kolmanneksi vähiten. 

Sheffield United on laukonut sarjan neljänneksi vähiten

Sheffield Unitedin pelin ydin on puolustuspelaamisessa, mutta se ei tarkoita pelkästään oman maaliin eteen kilpparipuolustukseen vetäytymistä, vaan Wilderin puolustuspelaamisessa on reilusti pelinvaiheisiin soviteltuja malleja. Wilder peluuttaa joukkuettaan 3-5-2 -muodostelmalla. Joukkueen prässätessä korkealta osallistuvat molemmat hyökkääjät, toinen laituri ja keskikentän ylin mies prässiin. Samaan aikaan se saa kahdella keskikenttäpelaajalla tukittua keskustan niin tiiviksi, että tämä houkuttelee vastustajaa avaamaan pitkillä palloilla ja keskuspuolustuksen kolmikko on vahvoilla näissä palloissa. 

Sheffield Unitedin prässi alkaa korkealta ja siihen osallistuu hyökkääjien lisäksi laitapelaajat

Sheffield Unitedin prässätessä keskialueelta hakeutuu se 3-3-2-2 muodostelmaan. Sheffield United houkuttelee vastustajaa pelaamaan laitojen taskuihin ja tyypillisesti laitapuolustajalle. Laitapuolustajalta viedään aktiivisesti tila ja syöttösuunnat. Sheffield United pyrkii voittamaan pallon paineistetulta laitapakilta ja kääntämään tilanteen vastahyökkäykseksi.

Sheffield United ohjaa vastustajan pelinrakentelua laidan taskuihin, joissa se aktiivisesti hakee pallonriistoja

Puolustaessa oman maalin lähettyvillä Sheffield United vetäytyy matalaan 5-3-2 -blokkiin. Se tukkii keskustan ja houkuttelee vastustajaa laidoilta lähteviin aikaisiin keskityksiin, jotka sen keskuspuolustuksen tornit jälleen hoitavat

Sheffield United vetäytyy puolustuksessaan matalaan 5-3-2 muodostelmaan

Vastahyökkäyspelin lisäksi Wilder osallistuttaa toppareitaan hyökkäyspeliin. Sheffield Unitedin laitimmaiset keskuspuolustajat nousevat aktiivisesti laidalle tukemaan laitalinkkiä ja mahdollistavat heidän siirtymisensä keskemmälle. Nousevien toppareiden avulla United pystyy myös luomaan ylivoimatilanteita matalalta puolustavaa vastustajaa vastaan. Keskikentän pohjan tehtävä on suojata nousevilta toppareilta jäävää tilaa.

Arsenalia vastaan toppari Chris Basham osallistui oikealla laidalla aktiivisesti hyökkäyspeliin

Tämän kauden Valioliigaan nousijoista Sheffield United on pärjännyt ylivoimaisesti parhaiten. Wilderin Unitedin pelillinen ydin koostuu pitkälti samoista pelaajista, jotka olivat sitä nostamassa ensin Championshippiin ja sitten Valioliigaan. Norwich on valinnut pitkälti saman tien, mutta loukkaantumissuman nakertamana se on ajatunut vaikeuksiin. Aston Villa puolestaan on läikyttänyt hankintoihin melkein 150 miljoonaa puntaa, mutta tämäkään ei näytä takaavan taivaspaikkaa. Sheffield Unitedin etelä-Yorksihireläiseen identiteettiin, nöyrään ja työntäyteiseen mentaliteettiin nojaava Wilderin taktisten oivallusten värittämä lähetymistapa on nousijoista selvä ykkösravuri, jonka kintereille on jäänyt muutamia jalkapallomaailman todellisia jättiläisiäkin.

Viinkuvaus: oman maakunnan rypäleistä, perinteisellä respetillä paikallisen poppamiehen kypsyttämä liemi

Hajatelmia Marcelo Bielsasta ja Leedsistä

Emirates -stadionilla nähtiin yksi brittifutisvuoden kertomuksellisimmista puoliajoista, kun Marcelo Bielsan Leeds painoi Arsenalin aivan purjeisiin. Mikel Arteta sai puoliajalla äyskäröityä kölinsä tyhjäksi ja lopulta tykkimiehiltä kastuivat vain jalat. Ottelun päätyttyä Arteta juhlii helpottuneena. Bielsa vastasi tähän lempeällä ja hieman ironisella hymyllä. Artetan ja Arsenalin lakanat pysyivät puhtaana, vaikka Bielsa toi maailman nähtäväksi menestysreseptin sekä futismaailman menneisyydestä, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Futishumun humalluttamana helposti unohtuu, että yksistään Arsenal hyökkääjän Alexandre Lacazetten markkina-arvo on osapuilleen sama kuin koko Leedsin pelaavaan kookonpanon.

Brittifutiksen terävin kärki pelaa bielsapalloa: pallonhallintaan perustuvaa korkean intensiteetin ja prässin jalkapalloa. Bielsa itse vie jalkapalloa kuitenkin koko ajan uusille tasoille ja uusiin konteksteihin. Esimerkkinä: futikseen ja huippu-urheiluun leimallisesti kuuluva ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä”-mentaliteetti saa vastinparinsa Bielsan korkeamman moraalin pelifilosofiasta. Leeds on championshipissä yksi vähiten rikkoneista joukkueista, vaikka se on samaan aikaan yksi eniten taklanneista. Kokonaisuus ei toki ole näin mustavalkoinen, vaan harmaansävytteinen, mutta Bielsa on itse alleviivannut sitä, että uskoo pelaajien performoivan paremmin silloin, kun he uskovat tekevänsä oikein ja he pelaavat korkealla pelimoraalilla.

Kulttivalmentajan auraa kantava Bielsa elää itse vaatimattomasti paikallisen kaupan yläkerrassa jalkapallolle omistautuen. Samaan aikaan huippufutaajat ympäri maailmaan elävät kuin Rock -tähdet konsanaan. Tapa elää on persoonaan menevää, mutta vaikutusvaltaisena hahmona Bielsa tuo jalkapallossa hengen materian rinnalle. Leedsin osalta on nähty, että pelkät pitkät perinteet ja laaja kannattajakunta eivät takaa taivaspaikkaa. Leeds pelaa valmentajansa arvojen mukaista futista ja se on kenties merkittävin syy sille, että se keikkuu sarjatasonsa kärjessä ja pystyy haastamaan isompia seuroja luopumatta kuitenkaan omasta pelillisestä identiteetistä. Arsenal-Leeds -matsista tuli sellainen tuntu, että kentällä olevat joukkueet tulevat jotenkin eri maailmoista.

Huolimatta siitä, että jalkapallon suuriin kertomuksiin kuuluisi Leedsin paluu Valioliigaan ja nimenomaan kummisetä -Bielsan johtamana, ei Elland roadin taivas ole mitenkään pilvetön. Ennen alkukesää ilkeitä äitipuolia koputtelee länsi-Yorkshiressa ovia totuttuun tapaan.  Bielsan vahva ja jääräpäinenkin tapa toteuttaa omaa jalkapallofilosofiaansa on toistuvasti päättynyt siihen, että hänen joukkueiltaan loppuu kaasu ennen kauden loppua. 

Bielsalle töitä tekevät pelaajat kehittyvät usein harppauksittain, mutta samalla Bielsan tapa valmentaa on pelaajille sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin kuluttava. Tähän yhtälöön, kun lisätään 46:n ottelun championship -kausi ja poikkeuksellisen pientä pelaavaa kokoonpanoa pyörittävä Leeds, nousee kylmä hiki pintaan. Leedsin kahdesta pelaavasta kärjestä toinen palasi vuoden vaihteessa lainapestiltään Arsenaliin. Ykkösveskari Kiko Casillaa uhkaa pitkä pelikielto ja kesällä Tottenhamille myytiin Jack Clarke. Korvaajat puuttuvat vielä. Leeds on viritetty äärimmilleen niin pelillisesti kuin business -mielessä. Leedsin omistajaa ja liikemiestä Andrea Radrizzania on tiettävästi lähestytty seuran ostoaikeissa. Mikä kauppa olisikaan sen parempi kuin saada Leeds mahdollisimman edullisesti Valioliigaan ja sitten myydä pois? Pokeripöydässä pelataan kovaa peliä jalkapallomaailman sattumanvaraisuutta vastaan.

Leedsin kannattajien keskuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että Englannin mestaruussarjan kabineteissa ei haluta Leedsin nousevan. Narratiiviin liittyy se, että tuomareiden päätöksissä ja peliohjelman suunnittelussa, Leedsille jää aina lyhyt tikku käteen.  Syyt tähän kumpuaisivat historiasta, seuran perinteistä ja mestaruussarjan taloudellisista intresseistä. Bielsa ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä hahmona tuo myös oman lisänsä soppaan. Kuluvalta kaudelta käsiin on jäänyt kaksi Leedsiä vastaan selvästi väärin puhallettua rankkaria ja pari Leedsille puhaltamatta jäänyttä. Viime kauden Spygate -tapaus jätti myös omat varjonsa keskusteluun. Kuluva kausi kokonaisuudessaan tulee sitten jättämään asialle joko puoltavan tai vahvistavan todistuksensa.

Leeds pelaa nyt 100-vuotiskauttaan. Se on sarjan kärjessä ja sellaisen valmennuksen alaisena, jota on vaikea tai mahdoton lähiaikoina korvata. Silmut ovat jo kesken talven puhkeamaisillaan ja minkälainen kliimaksi se olisikaan, jos Bielsa pääsisi ensi kaudella saman shakkilaudan ääreen Josep Guardiolan, Jürgen Kloppin, Jose Mourinhon ja Carlos Ancelottin, ja monen muun kanssa? On helppo ennustaa, että mikäli Leeds ei nouse, lähtee Bielsa. Leedsiin tulee pitkä talvi ja kevääseen jää pelkät talventörröttäjät. Siksi kuluva kausi vaikuttaa niin kohtalonomaiselta.

Viinikuvaus: modernin viinin kypsyttämisen juuret, nykyhetki ja tulevaisuus. 

Ennen valioliigan viimeistä vuosineljännestä

Mohamed Salahin pusku pomppii Tottenhamin puolustajien kautta maaliin. Liverpool on tuottanut lähtökohtiinsa nähden parasta arvoa kannattajilleen. Punaiset olivat parhaimmillaan yhdeksän pisteen kärkikarkumatkalla, joskin siitä kuului pientä pihinää tuolloin ja tähän päivään asti ilmoja on hieman päästelty ulos. Mestaruustäppä menisi edelleenkin riskisijoituksen puolelle, mutta menestyminen on varmaa. Unelmat kantavat Mersesysiden punaisella puolella ja kevättä on ollut kulkusissa koko kauden ajan.

Manchester City on taattu osinkokone. Sen koneisto jyskyttää voitosta voittoon ja se vaikuttaa taas pysäyttämöttömältä. Tasapainoilu Mestareiden liigan ja valioliigan välilleä saattaa hetkellisesti kuivata kurkkua, mutta Pep Guardiola saanee lastattua tuloksentekijänsä oikeille lautoille. Kurssi liitää kohti taivaansinistä pilvetöntä taivasta.

Länsi-Lontoossa on synkempää. Chelsean ja Mauricio Sarrin osakkeisiin on pumpattu kenties liian suuret odotusarvot, vaikka tämän piti olla se kausi, jolloin sille luotiin paineettoman kauden poutasäätä. Nyt kuitenkin roiskuu jo. Omistaja, pelaajat ja fanit repivät Sarria raajoista niin moneen suuntaan, että tupakka varmasti maistuisi. Huippujalkapallomaailma on lyhytjänteisempää ja kärsimättömämpää kuin koskaan eikä Chelsea ole pelikentän seesteisimmällä alustalla. Kabineteissa kuhisee.

Pohjois-Lontoossa ollaan pitämässä, mitä on luvattukin. Arsenal saattaa napsahtaa maanantai-illan päätteeksi kolmanneksi. Sen kurssinousulla spekuloidaan jopa hurjemmin kuin Tottenhamilla, joka hiljalleen hiipui kärjen tahdista ja vilkuilee nyt niin etu- kuin takapeileihin. Peli kulkee, mutta ihmeiden aika ei Tottenhamille koita. 

Markkinan seesteisyyttä häiritsee Manchester Unitedin pystysuora kurssi. Ylempään keskikastiin ripustettu seura onkin nostanut takin naulakosta ja hakee sille uutta paikkaa. Purjelaiva myytiin ja tilalle hankittiin öljytroolari. Suuryhtiön moottori hurisee melkein kuin ennen vanhaan ja moni kaiveleekiin säästöpossuistaan ylimääräisiä hiluja ja toivoo vielä ehtivänsä myös Manchesterin punaisen puolen tupladeckin kyytiin. Liput ovat kallistumaan päin.


Viinikuvaus: brittiravureita Lontoon pörssissä

Arsenal ja Manchester United: uuden kynnyksellä

Arsenalin ja Manchester Unitedin matsissa on erikoista keveyttä. Unai Emeryn ravatessa harmaassa puvussaan Pariisin parrasvalot ovat himmenneet ja pohjois-Lontoossa revitellään vain punaisen kravaatin verran. Projektin astia on täyttymässä juuri riittävään merkkiviivaan asti ja kevätauringon valuttaessa valoaan viheriöille mitään kovin uutta tai mullistavaa ei varjoista ole paljastumassa. Arsenal laahustaa wengermäisin vedoin riittävän kaukana kärjestä ja riittävän kaukana ylemmän keskikastin wolveseista, evertoneista ja westhameista.

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United viettää pitkää kuherruskuukautta. Se pomppi tasohyppelyn tasoja eteenpäin niin taidolla kuin tuurillakin. Hiljattain se vastoin odotuksia keräsi kokoelmiisa harvinaisen erikoismerkin: buffonin kyyneleen. Pariisin illassa oli silmänkääntötempun tuntua ja kaikkia todisteita ei vielä ole saatu talteen, mutta kerrotaan, että Eiffel -tornista olisi heijastettu taivaalle norjalaisen kalastaja-aluksen ruorissa hymyilevää arkkienkelin kuvaa.

Arsenalin ja Manchester Unitedin nahan venyttelyssä on aikana jälkeen Arsene Wengerin ja Alex Fergusonin ollut seesteisemmät ilmanalat. Piikittelyjen ja sähinän sijaan molemmat punaiset kissat ovat kiertäneet omaa puuroaan. Korttelin korkeimmilla katoilla maukuvat muut katit, joten prinsessasta ja puolesta valtakunnasta kepitellään toisaalla. Siksikin illan ottelulla on kuuma, mutta ei tulikuuma loppuodottama, vaikka pelin pinnoilla nakutellaankin paikkaa Mestareiden liigan taivaassa ja plussana pari prinssiäkin käväisee areenalla.

Sekä Arsenal ja Manchester United että niiden väliset kohtaamiset ovat uudisrakentamisen kohteena. Nähtäväksi jää nähdäänkö Emirates -stadionilla enemmän gladiaattori- vai bubble bobble -henkinen koitos. Kiinnostava kysymys myös on se, mitä tästä seuraa nyt ja tulevina ja tulevina ja tulevina kausina.

Viinikuvaus: sama nimi, mutta uusi etiketti ja uudistuva resepti.

Molden hymyilevä arkkienkeli Manchesterissä

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United kaataa Tottenhamin 1-0 Wembleyllä. Riippumatta ottelun tapahtumista tai tuloksen oikeudenmukaisuudesta Molden hymyillen harmaantuva enkeli jättää viimeistään tässä kohtaa selvän viestin siitä, että Manchester United on tällä hetkellä perustavanlaatuisesti jotain aivan muuta kuin mitä se on alkukaudesta ollut. Ottelulla on myös se psykologinen ulottuvuus, että juuri Tottenhamin Mauricio Pochettinon on spekuloitu olevan Unitedin seuraava valmentaja ja nyt Pochettino hävisi kotikentällään Solskjærin muutamia viikkoja kestäneelle projektille.

Solskjær on tuonut Unitedin peliin nopeutta, pallonhallintaa, korkeaa prässiä ja aktiivisuutta hyökkäyspeliin. Solskjær on myös luonut pelisysteeminsä pelaajien vahvuuksien ehdoilla, kun Jose Mourinho alisti pelaajat systeemin ehdoille. Tottenhamia vastaan United jatkoi aktiivista ja korkeaa prässiä, joka rikkoi Tottenhamin pelinrakentelua erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla Unitedin prässi ei toiminut samalla tavalla, Tottenham pääsi rakentamaan peliään paremmin ja se loi kosolti vaarallisia maalitekopaikkoja. David de Gean unelmapeli ja Tottenhamin tuhlailu maalipaikoissa johti siihen, että United nappasi täydet kolme pistettä.

Taktisten ja pelaajalaadullisten asioiden lisäksi valmentajan tehtävä on johtaa pelaajien sekä joukkueena ja yksilöinä. Juuri tämä seikka on saattanut olla taustalla vaikuttavin syy siihen, että United on alkanut voittamaan. Solskjær on itse todennut, että valmennettavat pelaajat ja maailma, jossa he elävät on muuttunut viime vuosina. Huippujoukkueissa pelaajat tuleva vielä eri kulttuurisista taustoista, jolloin valmentajan rooli johtajana korostuu. Solskjær itse alleviivaa pelaajien maailman ja lähtökohtien ymmärtämistä johtamisfilosofiansa perustana. Juuri tämä saattaa erottaa hänen positiivisesti kokeneemmista ja osin leipääntyneistä valmentajista.

Solskjær on selvästi innoissaan saamastaan mahdollisuudesta ja ilo on tarttunut myös pelaajiin ja se näkyy myös pelissä itsessään. Solskjær on itse sanonut uskovansa siihen, että pelaajat ovat parhaimmillaan, kun he pelaavat hymyissä suin ja hyvällä itseluottamuksella. Näiden taustalla on sitten kova työnteko, pelaajien kehittyminen ja pelisuunnitelmalliset aspektit. Solskjær näyttääkin onnistuneen juuri siinä, että hän on luonut positiivisen ympäristön sille armottomalle työnteolle, jota jalkapallomaailman huipulla vaaditaan. Solskjær vaikuttaa myös palauttaneen Manchester Unitedin siihen Alex Fergusonin jättämään pelilliseen malliin ja perinteeseen, joka Unitedilta on Fergusonin jälkeen ollut kadoksissa.

Manchester Unitedin Mestareiden liiga -paikka vaikutti jo enemmänkin etäiseltä kangastukselta vuoden vaihtuessa, mutta nyt kangastukseen on tarttunut realismin väriä. Ei ole väärin sanoa, että United on tällä hetkellä parempi, mitä viidentenä oleva Arsenal. Ei ole väärin sanoa etteikö United olisi lähes yhtä hyvä, mitä neljäntenä oleva Chelsea, jonka kone on yskähdellyt. Kolmantena olevan Tottenhamin United juuri voitti. Manchesterin punaisen puolen lehtiöissä on jo varovaisia kahdeksan tähteä sisältäviä luonnoksia.

Viinikuvaus: toiveikas, skandinaavinen ja omia vahvuuksiaan korostava

Arsenal -vielä neljäs?

Arsenal sai käynnistellä koneitaan alkukaudesta melko rauhassa, kun Arsene Wenger luovutti 22-vuotta kestäneen prosessinsa piirrustukset Unai Emerylle. Elokuussa Chelsea vastaan tuli 3-2 -takkiin esityksellä, joka alleviivasi sitä, että imperiumia ei ehkä rakenneta päivässä eikä oikein pitävää puolustustakaan. Valoheittimet suunnattiin muihin seuroihin ja Emeryn Arsenal jätettiin kannen alle muhimaan.

Unai Emery Etxegoien ei ole paistatellut valmentajamaailman räiskyvissä otsikoissa, mutta hän on toistuvasti onnistunut valmentajapesteissään ja edennyt urallaan. Emery nosti ensin Lorca Deportivan Espanjan Segunda divisioonaan. Sen jälkeen Emery vei Almerian historiansa ensimmäistä kertaa Espanjan pääsarjaan. Noste vei hänen Valenciaan, jossa hän hätyytteli toden teolla Real Madridin ja Barcelonan hegemoniaa. Emery teki lyhyen syrjähypyn Sprartak Moskovan riveihin, josta käsky kävi takaisin Espanjaan Sevillaan. Sevillassa Emery voitti Eurooppa liigan kolme kertaa peräkkäin. Tyhjennettyään Sevillassa pajatson Emery ylitti Espanjan pohjoisrajan, jossa häntä odotti PSG. Pariisissa Emery voitti käytännössä kaiken muun paitsi Mestareiden liigan ja matka jatkui edelleen pohjoiseen sumusaarten pääkaupungin tykkimiesten riveihin.

Emery on tuonut Arsenalille tiiviinä yksikkönä liikkuvan koko joukkueen prässipelin. Puolustus- ja hyökkäyslinjan väli on prässätessä noin 20m, mikä tekee vastustajan pelinrakentelun haastavaksi keskikentän kautta, koska tilaa ei kentällä ole. Taktiikka on haavoittuvainen, mikäli vastustajalla on hyvin peliä avaavia toppareita ja heitä ei päästä riittävästi häiritsemään, sillä Arsenalin puolustuslinja on verrattain korkealla ja puolustuksen taakse jää tilaa. Verrattuna Arsene Wengerin vapaasti aaltoilevaan hyökkäysorientoituneeseen peliin Unai Emery on tuonut selkeän systeemin, jolle Arsenalin pelillinen identiteetti rakentuu.

Emeryn Arsenal rakentaa peliä lyhyillä syötöillä houkutellakseen vastustajan prässäämään ja saadakseen täten tilaa vastustajan keskikentän ja puolustuslinjan väliin. Se missä Arsenal antoi alkukaudesta tasoitusta pelinrakentelussa oli Petr Čechin pallollinen pelaaminen. Hän ei ole avauspelaamisessa samaa tasoa Manchester Cityn Edersonilla tai Liverpoolin Alissonilla. Emery hankkikin Leverkusenista Bernd Lenon tilkkimään tätä potentiaalista heikkoa kohtaa.

Arsenal hyödyntää hyökkäyspelissään nousevia laitapakkeja, mikä mahdollistaa Arsenalin hyökätessä Alex Iwobin ja Henrikh Mkhitaryan siirtymisen keskustaan Pierre-Emerick Aubameyangin tueksi. Toisaalta Arsenal pystyy rakentamaan hyökkäyspeliään Aubameyangin ja Alexandre Lacazetten hyvin toimivan yhteispelin varaan. Aubameyang on hieman yskähtelevän starttinsa jälkeen löytänyt taas maalijyvänsä ja hänen upottaessa tasaisesti palloja vastustajan verkkoon kertyy myös Arsenalin pistepotti.

Tykkimiehet ovat projektinsa alussa ja sumusaarilla tuulet ovat alkaneet puhaltamaan Manchesterin hegemoniaa vastaan. Liverpool on ensimmäisenä upottamassa naapurikaupunkinsa aluksen ja jalkapallomaailman sykleissä Lontoo saattaa olla kukoistuksensa esiporteilla. Vuosikymmeniä ei huippujalkapallossa ole yhteenkään projektiin enää  aikaan, joten kolmen vuoden sisällä pitää alkaa tapahtua. Lisäksi Mauricio Sarrin Chelsea pitää huolen siitä, että pelkkä Lontoon valtikka on upotettu sen verran syvälle peruskallioon ettei sitä kepein hauiksin saada kivestä irti. 

Mikäli Arsenal mielii mestaruuskahveille lähivuosina, pitää seuran myös tukea Emeryä hankinnoissa, joilla laadulliset haasteet saadaan selätettyä. Samaan aikaan Emeryn on huolehdittava joukkueensa neljän parhaan joukkoon, jotta se näkyy huippupelaajien tummien Ray-Banien takaa. Neljäs sija olisi tällä kaudella riittävä. Niin vitsikkäältä kuin se kuulostaakiin.

Viinikuvaus: iäisyysprojektin jälkeinen toiveikas murrosviini

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Valioliigan viisari, joka ei vielä värähtänyt

Riayd Mahrezin rankkari lipaisi ylärimaa. Manchester Cityn ja Liverpoolin vauhdikas hyökkäyspeli ja vastaprässi oli vaihtunut tarkan harkituiksi siirroiksi Anfield Roadin pelilaudalla. Viisari vääntyi jo idän suuntaan, mutta jäi vaappumaan jonnekin Stockportin ja Chesterin välimaastoon. Manchesterin päärautatieaseman vaaleansiniselle puolelle palasi päätään puisteleva ja yhden pinnan reppuunsa sullonut jalkapalloheimo. Mestaruus on yhtä kaukana tai lähellä kuin se ennen Anfieldin reissua oli.

Samaan aikaan Lontoossa on saatu rauhassa punoa juonia. Maurizio Sarrin Chelsea hallitsee kenttätapahtumia ja muuan Eden Hazard nauttii jalkapalloelämänsä keväästä, vaikka saderintama on sumusaaret jo saartanut eikä sillä ole kiire minnekään. Sarri on tämän valioliigakauden ilmiö numero uno. Jalkapallon vauvauinnista haaveilevan kannattaa sukeltaa kohti Chelsean tämänhetkisen keskikentän muodostamia pohjalla lilluvia kolmioita ja ihastella, miten pallo mutkattomasti niissä liikkuu.

Sarjataulukkoa selaillessa alaspäin ensin säikähdin ja sitten alkoi naurattaa. Arsenal on neljäntenä. Vakavasti puhuen tykkimiehet ovat kuitenkin muutaman töyssyn jälkeen ottaneet sellaisen liidon, että on pakko laajentaa tutkaa pohjois-Lontoon suuntaan. Unai Emery jäi lähtölaukauksen jälkeen hetkeksi nauttimaan tapaksia, mutta on nyt iloisesti harpponut mukaan pääjoukkoon eikä hapot tunnu pohkeissa painavan. Tottenhamikin mahtuu kuvaan, mutta on saattanut jo nyt löytää paikkansa lopullisessa sarjataulukossa.

Manchester Unitedista ei nyt oikein tiedä. Newcastlea vastaan nähty fantastinen nousu saattoi olla käänteentekevä tai sitten vain selkäevästä koukkuun tarttunut saalis. Henkilökohtaisesti toivoisin että ensi kaudella nähtäisiin valioliigassa Josep Guardiola, Jürgen Klopp, Maurizio Sarri, Jose Mourinho, Unai Emery ja Marcelo Bielsa, mutta lankku notkuu jo ja hait haistelevat portugalilaisia varpaita. Maajoukkuetauko saattaa palauttaa hengettömyyden ja tehottaman pallonhallinnan Manchesterin punaiselle puolelle tai sitten tulossa on jotain muuta. Unitedin seuraavat kuusi ottelua ovat luokkaa kujajuoksu silmät sidottuna kylkiluut paljaana moukareiden villisti heiluessa laidalta laidalle. Marraskuun loppupuolella alkaisi helpottaa, mutta sinne on valovuoden verran matkaa mourinholaisittain laskettuna. Futisfaneille toki tarjotaan manchesteriläinen pitkä ja maltainen illallissyksy.

Viisarit töröttävät päällekkäin kahdessatoista. Kenties Big Benissä. Mestaruuteen on matkaa.

Viinikuvaus: tasaisesti eri puolilta täytetty tynnyri, joka ei vielä paljasta keitoksestaan kuin pintavärin

Valioliigan ensihenkoset

Viikonloppuna mellastettiin kokonaisen valioliigakierroksen verran televisio-oikeuksien luvatussa aarrekammiossa. Mitään kovin käänteentekevää ei valioliigan auringon alla nähty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käsillä olisi jälleen kokonaisen kirjasarjan verran draamaa ja ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat saamaan 18/19 -leiman.

Manchester City sahasi tykkimiesten piipun poikki useammasta kohtaa. Pelkästään taivaansinisten vaihtopenkki laittaa futisromantikon tangat ja stringin pyörimään. Josep Guardiola talutti Unai Emeryn British libraryn klassisen filosofian osasastolle ja osoitti espanjalaiskollegalla olevan hyllykaupalla kirittävää. Cityn nopeissa linjoja puhkovissa syötöissä, laitalinkkien haastoissa ja korkeassa prässissä väreilee kangastus dynastiasta.

Manchester United nousee tulevaan kauteen taas myrskyn silmästä. Joukkueen ympärillä vellovat ja median hypettämät kriisisoinnut ovat tuttua José Mourinhon fadoa. Arvailujen varaan jää, mikä on totta ja mikä portugalilaista tarinankerrontaa. Ensimmäisestä ottelusta napsahti kysymyksiä herättävä voitto, josta kuitenkin tuloutuvat samat kolme pistettä kuin mistä tahansa muustakin voitosta. Muutaman ottelun kuluttua, kun unelmien teatterin yltä kaikkoaa juorujen ja juonittelun verho, nähdään kirittääkö punaiset Manchesteriä kohti toista peräkkäistä kaksoisvoittoa.

Liverpool starttasi vauhdikkaasti, jolloin innokkaimmat fanit aloittivat mestaruusjuhlansa. Ensimmäisessä ottelussa silmiin pistävää oli kuitenkin West Hamin heikkous. Pool oli vauhdikas ja viihdyttävä itsensä. Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus on varmasti aivan liipaisimmella, mutta mestaruudesta spekuloidessa mukana täytyy olla hurttia ”it’s coming home” -brittihuumoria. Sille on sijansa ja Jürgen Kloppin arvokivikimpale tulee olemaan yksi kauden viihdyttävimmistä seurattavista.

Chelseassa puhaltaa uudet tupakankäryiset tuulet. Maurizio Sarri tuo valioliigaan jotain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, joten Chelsealla on hyvin hyvin hentoinen yllätysmestarin aura. Sarrin Chelsea saa kulkea paineettomammassa tilassa kuin kanssaveljet. 0-3 Huddersfieldiä vastaan on vakuuttava suoritus. The Bluesin pöytä saattaa olla vaivihkaa tulevaa kautta varten katetumpi kuin on ajateltu. Sarri on siirtynyt körssin polttelusta natsojen pureskeluun ja joukkueen tähtipelaajien on synnyttävä uudelleen napolilaisessa pelikirjassa.

Pohjois-Lontoossa on välivuosi. Unai Emery saa rakentaa rauhassa uutta aikakautta Arsenalissa. Tie saattaa olla valmentajaansa pidempi, mutta projekti vaikutti heti olevan uhkasakon alla, jos Sarriin vastaavaan verrataan. Toki jaot olivat epäreilut. Tottenhamin ja Mauricio Pochettinon rakkausmatka jatkuu, vaikka Pochettino saataakin vilkuilla jo vieraisiin. Tottenham on hyvä. Jopa erinomainen, mutta viimeisen kierroksen kellon kalkattaessa kärki lienee jo karannut.

Mestarit ja voittajat muistetaan. Tämän kauden tarinoiden prologien ensimmäiset sivut ovat valmiit.

Viinikuvaus: välimerellisten vivahteiden hallitsema Espanjaan ja Portugaliin vivahtava laadukkasti kypsyvä yllätyksetön, mutta viihdyttävä viini

Valioliigakausi 2017-2018 -laatutakuu

Iso ratas on napsahtanut liikkeelle. Valioliiga alkoi. Ei ehkä niin hehkutettuna kuin mitä viime kaudella, jolloin säihkyvimpien aurojen valmentajat löysivät yksi toisensa perässä sumusaarille. Toisaalta valioliiga on tällä kaudella viime kautta vaikeampi voittaa. Josep Guardiola, Antonio Conte, José Mourinho ja Maurcio Pochettino ovat saaneet hioa pelisysteemiään yhden kauden pidempään. Pala palalta joukkueet heijastavat täydellisemmin sitä ideaalia, jonka luomiseen suurten valmentajat ovat laittaneet kaiken sen, mihin he voittamisessa uskovat. Toinen kausi on sikäli armoton, että menestystä on tultava niin, että se tuntuu tai ledivalot syttyvät stadionilla ja johdattavat takaoven kautta ulos. Kaikki eivät voi voittaa, mutta se ei silti käy selitykseksi.

Chelsealle yskähti. Ketjut olivat liian öljyssä ja tippuivat. Conte vaikutti melkein koko matsin poissaolevalta. Oliko Conte kenties Milanossa vai muuten vain ajatuksissaan? Herätyskello täytyy Stamford Bridgellä saada soimaan saman tien, koska tällä kaudella pelkkä kirivaihde ei riitä. Mestaruus on tulosvetoinen projekti, jonka on käynnistyttävä heti ensimmäisestä ottelusta. Chelsea epäonnistui lähdössä ja nyt sillä on painetta onnistua illan ottelussa Tottenhamia vastaan. Kärki karkaa muuten jo kuuden pisteen päähän.

Manchester City otti avauskierroksella rutiinivoiton. Vielä jäi spekuloitavaa siitä, että oliko ilman turbovaihdetta otettu voitto vaaleansinisten hyvyyttä vai Brighton Hove & Albionin heikkoutta. Tottenham oli vaarallinen ja vakuuttava. Manchester United suvereeni. Mestaruus ratkaistaneenkin juuri näiden kolmen kesken.

Tällä kaudella yllätykset nähdään yksittäisissä otteluissa, mutta kokonaiskuvaa ne tuskin pääsevät leimaamaan. Valioliigan kärki on niin vahva, tasainen ja laadukas, että se on ketunlennosta haaveileville liikaa. Stereotyyppisesti Liverpool tullee menettämään johtoasemansa useamman kerran tälläkin kaudella ja Arsenal ailahtelee. Siksi niiden mestaruus on paikka mestareiden liigassa.

Viinikuvaus: loppuun asti hiottua, tasaista, laadukasta ja hieman yllätyksetöntäkin

Pohjois-Lontoon tasting. Uusi ja vanha maailma.

Pohjois-Lontoolaisessa viinikellarissa lasiin kaatuvat uuden maailman argentiinalainen Malbec ja vanhaa viiniherruuden ajoista muistuttava ranskalainen Merlot. Viinimestari Mauricio Pochettinon keittämässä Malbecissa elementit ovat tasapainossa. Aromit kutoutuvat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikilla osasilla on oma etukäteen nimetty paikkansa. Malbec on tuhti, mausteinen ja hieman tulinenkin. Ainoastaan lopussa piipahtava karkea pisto muistuttaa siitä, että paras vuosikerta todennäköisesti tulee toiselta puolelta Lontoota.

Merlot on viinikonkari Arsene Wengerin perinteisellä reseptillä valmistettu marjaisampi viini. Maut pistävät viinistä esiin enemmän yksittäisinä ja joskus ristiriitaisinakin kärkinä. Rypäleseoksessa vierailevina rypäleinä ovat chileläisten Sánchezien tiloilta tuleva Syrah ja saksalaisturkkilaisten Özilien tilalta tuleva vihreiden rypäleiden kuningas Riesling. Vieraiden rypäleiden markkinointiarvo on kiistämätön. Varsinaisesti viinistä ne tekevät toisinaan kiinnostavan kokonaisuuden ja toisinaan ne rikkovat sen harmonian sekavaksi keitokseksi. Viini runko on viime vuosina ohentunut kuin vanhan veri ja arvosteluissa sanotaankin, että tämän vuoden vuosikerta saattaa olla vuosikymmenen epätasaisin. Merlot -fanien klubissa onkin esitetty arvioita, joiden mukaan mestarin olisi hyvä lähteä maailmalle hakemaan uusia vaikutteita tai jopa eläköityä.

Pochettino haluaisi nostaa mestariteoksena viiniputiikin ylimmälle hyllylle, kun taas ranskalainen viininiekka olisi salaa tyytyväinen siihen, jos Merlot pysyisi edes neljännellä hyllyllä. Selvää on, että illan tastingissa Malbecin vuosikerta on vahvempi. Merlot:n mahdollisuudet piilevät yksittäisten maistelijan mielenliikkeissä, valitun pullon korkkiviassa tai siinä, että Wenger onnistuu sotkemaan asetelmia vanhojen vuosikertojen ja perinteiden avulla.

Viinikuvaus: Toiseen lasiin tuhti ja mausteinen Malbec. Toiseen ohutrunkoinen, marjaisampi ja aromimaailmaltaan rikas Merlot.

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.