Chelsea-Real Madrid: mitä kummaa?

Eilisen illan jäljiltä ei vielä kaikkia Pariisin sinisiä kasetinpaloja ole ehditty korjaamaan talteen, kun Lontoossa jo kätellään. Sekä Roman Arkadjevitš Abramovitšin siniset että Florentino Pérez Rodriguezin valkoiset joutuvat nyt tanssimaan ihan vaan Mestareiden liigassa, jonne ovat ihan vaan kilpailullisilla perusteilla itsensä kammenneet. Jotain erityisen sähikäistä joukkueissa on, sillä syksymmällä kumpikaan ei näyttänyt minkään kilpailun minkään finaalin joukkueelta. Nyttemmin kurssit sojottavat aivan eri suuntaan ja molempien palkintokaapeista on pyyhitty kahden pytyn mentävät pölyt. Kuka olisi uskonut ja uskooko vielä joku?

Thomas Tuchel pisti frankieboyn jäljiltä levällään olevan palapelin nurkkapalat oikeaan asentoon ja siitä eteenpäin kuva on alkanut kirkastua. Chelsea ei juurikaan päästä maaleja, jos ei ihan mahdottomasti teekään, mutta kohta yksi on suurempi kuin kohta kaksi. Tuchel hyppäsi kadulta liiraavan Morris Minin kyytiin ja väänsi sen väkevästi kaistalleen N’Golo Kantén ujostellessa kuskin paikalla. Sen jälkeen Kanté on ollut Kanté ja tarinan mukaan hän riistänyt poikuutensakin takaisin ties monennenko kerran. Wernerin Timppa, jos päättää vielä edes kertaalleen osua, niin ollaan kaikin puolin erikoisen ääressä ja Tuhcel finaalilaudassa kiinni. (RIP Tupac Shakur. Niille jotka vitsin tunnistavat)

Mitä tämän kauden ja viime vuosien valkoisesta baletista voisi sanoa? Hullummaksi ja maanisemmaksi menee, mutta jollain käsittämättömällä tavalla Mestareiden liigan voittoja aamupalaksi nauttiva Zinédine Zidane on tanssittanut hitaasti lämpiävän rytmiryhmänsä finaalin porteille. Uudet tanssikenkien painaumat sulautuvat vanhojen viereen samalla kun Gareth Balen sopivan kaukaa kaartava lähestymislyönti lennähtää läheiselle viheriölle. Myös Keylor Navasille menee terveiset.

Madridin keskikenttä on jotenkin hellyttävän ikämiesmäinen ja se pitää keskisektorin viheriöstä kiinni lujaa, mutta ei lainkaan niin epätoivoisesti kuin Pérez superliigastaan. Vauhtia ei tarvita, jos ei tee virheitä ja mustan voi aina selittää tai peitemaalata valkoiseksi. Real Madridin kopissa tarvitaan varmasti ennen peliä kenkälusikkaa, mutta mitäpä siitä sitten. Raajojen tehtävät on tässä maailmassa ensin kangistua, sitten surkastua ja lopulta maatua pois. Siinä välissä niillä kerkeää tekemään yhtä sun toista ja pokkaamaan esimerkiksi kannuja sieniliigasta.

Chelsea oli jo Christian Pulisicin jenkkipaketin verran finaalimatkaa edellä, kunnes lähinnä ikänsä puolesta herrasmiesjaostoon kuuluva Karim Benzema väläytti alati kliinistyvää maalivainuaan. Nyt eroa mitataan enää maatuskoissa (niissä kaikkein pienimmissä). Puumummojen lisäksi piippuhyllylle nostetaan veistosmainen Sergio Ramos, jonka läsnäolo saattaa särkeä alkuperäisen asetelman. Meneekö Zidane sittenkin naureskelleen finaaliin?

Viini: ai, nämäkin täällä kellarin perällä vielä olivat

Thomas Tuchel ja Chelsea: mikä muuttui?

Thomas Tuchel vaikuttaa kääntäneen Chelsean kurssin yhden yössä. Frank Lampardin siniset olivat valuneet ulos europelipaikoilta, kun Roman Abramovitš heilautti jälleen viikatettaan ja lankun viereen ruorille houkuteltiin PSG:stä potkut saanut Tuchel. Tuchelin kerrottiin toivoneen, että hänen pestinsä alkaisi vasta seuraavan kauden alusta, jolloin joukkueen rakentamiselle jäisi paremmin aikaa, mutta tunnetusti melko nopealiikkeiselle Abramovitšille tämä ei käynyt: kurssi piti saada muutettua heti.

Thomas Tuchel muutti Chelsean kurssin nopeasti

Jopa hieman klassiseen tapaan Tuchel pisti ensimmäiseksi puolustuksen kuntoon. Tuchelin Chelsea on päästänyt 11:sta kilpailullisessa ottelussa kaksi maalia. Asian merkittävyyttä korostaa se, että vastassa on kuitenkin ollut Tottenhamia, Manchester Unitedia, Liverpoolia ja Atletico Madridiakin. Tuchel toi heti ensimmäiseen otteluun kolmen topparin linjan, jonka edessä pelaa kaksi keskikentän ankkuria. Lampard tyypillisesti pelasi kahdella topparilla ja yhdellä keskikentän ankkurilla. Tuchelin muutos sementoi kaksi asiaa:

1. Puolustuksen keskusta on nyt todella tiivis
2. Chelsea luo pallollisena jo varhaisessa pelinrakennusvaiheessa ylivoima -tilanteita

Puolustuksen uudelleen tilkitsemisen lisäksi Chelsea on kasvattanut pallonhallintaansa. Keskuspuolustuksen trio on rakennettu siten, että laidoilla pelaavat Cesar Azpilicueta ja Antonio Rüdiger (viime pelissä Kurt Zouma) pystyvät kuljettamaan palloa vastustajan ensimmäisen prässilinjan ohi tai he pystyvät houkuttelemaan syvältä puolustavan vastustajan ensimmäisen prässääjän vastaan, jolloin keskikentälle ja hyökkäykseen avautuu tilaa.

Chelsean keskikentän ankkureiksi on valikoitunut kaksi seuraavista: Jorginho, Mateo Kovačić tai N'Golo Kanté. Kolmikosta kaikilla löytyy omat supervoimansa. Jorginholla on poikkeuksellisen hyvä pelinlukutaito ja syöttövalikoima. Kovačić on työteliäs, pallovarma ja erittäin hyvä ohittamaan vastustajia harhauttamalla. Kantén erikoisuus on pallojen takaisin voittaminen joka puolella kenttää. Erityisesti Jorginho ja Kovačić sopivat duoksi silloin, kun vastustaja prässää korkealta ja palloa pitää saada paineen alla pelattua eteenpäin.

Huolimatta Tuchelin puolustusvetoisesta lähestymistavasta Chelsea on hänen johtamanaan luonut enemmän maalipaikkoja ja laukonut keskimäärin enemmän kuin Lampardin Chelsea. Tuchelin hyökkäysmuodostelmassa laitapakit nousevat korkealla mukaan hyökkäykseen. Keskikentän ankkureiden yläpuolella on kaksi hyökkäävää kymppipaikan pelaaja, jotka tekevät- ja etsivät jatkuvasti tilaa sekä vastustajan linjojen välistä että puolustuslinjan takaa. Kymppipaikan hyökkäyssuuntaan melko vapaassa roolissa pelaavat pelaajat ilmentävät Tuchelin pelifilosofiassa sitä, että hän ei edes yritä kertoa luoville pelaajilleen, mitä heidän tulisi tietyissä tilanteissa tehdä, koska he osaavat ratkaista tilanteet paremmin itse. 

Keskikentän kymppien yläpuolella Chelsean yksinäinen kärkipelaaja saattaa sulautua osaksi vapaasti virtaavaa hyökkäyspeliä tai sitten erityisesti Olivier Giroudin ollessa kentällä, toimia yksinomaan target -miehenä ja hyökkäysten päättäjänä.

Tuchelin Chelsea (vas.) ja Lampardin Chelsea (oik.)

Yhteenvetona: Frank Lampard sai siirtoikkunoissa kaikki menestyvän joukkueen palaset käsiinsä. Tuchel osasi kuitenkin luoda näistä paloista voittavan kokonaisuuden. Tuchel löysi pelaajille oikeat roolit, loi tehokkaamman pelisysteemin ja sai pelaajat tekemään enemmän ja järkevämmin töitä joukkueen eteen. Nyt sillä on latu auki sekä Mestareiden liigassa että FA -Cupissa. Lisäksi Valioliigan hopeasija on hyvin liipaisimella.

Viinikuvaus: jääkaappikylmää rieslingiä

PS. Kirjoittaja on aiemmin kirjoittanut:

1. Leedsin ja Chelsea rivalrystä, ja omasta suhteestan Lampardin Chelseaan: http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

2. Jorginhosta: http://futistajaviinia.blogspot.com/2018/10/jorginho-toteen-kaynyt-lupaus.html

3. N'Golo Kantésta: http://futistajaviinia.blogspot.com/2017/02/maailman-pisimmat-169-senttimetria.html

Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Nousevat vastaan kullatut

Ranska-Belgia ottelussa kohtaavat nouseva ja kultainen sukupolvi. Ranska on uusinut hiljalleen nahkansa ja nyt se syöksyy nuoren runoilijan vimmalla kohti maailmanmestaruutta. Esikoisteoksen kirjoittajaksi se on hyvin kypsä ja sen peli on kehittynyt säe säkeeltä. Ranskan joukkueelta löytyy ainutlaatuinen seos voimaa, nopeutta ja taitoa. Kestoeksistentialisti Didier Deschamps on tehnyt pelkästään onnistuneita valintoja ja Ranska on menestyksekkäästi varioinut pelitapaansa vastustajan mukaan. Turnauksen edetessä maailmanmestaruus on väliin vaikuttanut ennalta kirjoitetulta.

Belgia on ammuskellut Lucky Lukena pitkin preeriaa. Brasilia vastaan se käänsi esiin kirkkaanpunaisen turkkinsa ja jätti Etelä-Amerikan haukkomaan henkeään. Brasilian Jogo do Bicho näytti jo leijonan merkkiä, mutta humalaisen munkin aiheuttaman hämmennyksen jälkeen sarjakuvasankarit keräsivät kolehdin. Brasilia tulee vielä, mutta näissä kisoissa ruletin kuula pysähtyi punaiseen.

Ranskaa vastaan Roberto Martínezin hatusta täytyy löytyä uusi kani tai Artur Rimbaud astelee jälleen pöydälle, Charles Baudelaire tuo viinit ja illan päätteeksi Simone de Beauvoir nousee Kolinda Grabar-Kitarovićin vierelle aloittaakseen riehakkaan tanssin. Martinez osui kerran silmät sidottuna häränsilmään, mutta nyt maalitaulu saattaakin olla pelkkä kuvajainen, johon leijailevan pelivälineen N’Golo Kanté nappaa lennosta ja sen jälkeen valonnopeat Antoine Griezmann ja Kylian Mbappé puhkovat äänivallin.

Viinikuvaus: nuorista rypäleistä ikiaikaisella reseptillä keitetty olemassaoloa luotaava seos, jonka päällä tuhkaa Lucky Luken pistoolista ja loraus luostariolutta

Vanhan avioparin lasillinen

Ranska ja Argentiina astelevat viheriölle jalkapalloperinteiden taakan raskauttamana vanhana avoparina. Joukkueiden pelikirjoihin on yksiselitteisesti kirjattu maaliksi maailmanmestaruus. Maali on ehdoton eikä se hyväksi olosuhteiden tai minkään muukaan tekijän aiheuttamaa heilahtelua.

Ranska on tehnyt tähän asti tarvittavan, mutta nyt tarvitaankin enemmän. Alkulohkon läpsyttelyt täytyy pyyhkiä ohimoilta, koska vastaan tulee omaa joukkuettaan suurempaa taakkaa kantava Argentiina. Ottelu rakentuu siten, että tappion välttäminen painaa vaa’assa enemmän kuin voitto. Kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä ei kummallekaan joukkueelle tarjota sulkaa hattuun. Karsiutuminen tässä kohtaa olisi skandaali. Argentiinalle se merkitsisi kansallista traumaa. Ranskallekin sekin olisi EM-finaali -tappion jälkeen vähintäänkin kevyesti traumatisoiva.

Ranskan joukkueessa on laatua. Keskikentän pohjan N'Golo Kante saattaa olla maailman paras pelipaikallaan. Vieressä pelaava rock- ja koripallotähden sekoitus Paul Pogba on hetkittäin maaginen. Hyökkäyksestä löytyy vauhtia, voimaa ja taitoa. Puolustus vaikuttaa lähes kaiken kestävältä. Tänään vastaan tanssii taivaansininen tango, joka on vesikauhun partaalle ärsytetty. Didier Deschampsin täytyy kaataa joukkueen malja täyteen, jotta pelit vielä jatkuisivat.

Argentiina ja Lionel Messi ovat tanssineet nuoralla jo pitkään. Nuora on viritetty sellaisiin korkeuksiin ja sellaisen infernon ylle, että edes aitioissa heiluva, taivaan ja helvetin nähnyt Diego Maradona tuskin uskaltaa sinne vilkaista. Lämmön ja alhaalta kaikuvan huudon kuitenkin tuntee. Argentiinalle ottelu on paljon jalkapalloa suurempi. Lionel Messille se on hänen elämänsä tähän asti suurin. Joskin voiton takana häämöttää kolme vielä suurempaa.

Puristus jossa Argentiina tällä hetkellä on, ei välttämättä voi edes paineistua timantiksi. Siitä tulee joko torso tai jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin nähty. Argentiina on sukeltanut Mariaanien haudan pohjaan ja se hetki, jolloin kasaan supistuneet keuhkot henkäistäisiin taas täyteen happea, vaikuttaa kovin etäiseltä. Argentiina on ihmeiden ja jalkapallojumalien varassa. Sen verran maanista sen meno on.

Viinikuvaus: vanhan avioparin hapettumaan jäänyt lasillinen tuhansia vuosia vanhan tammipöydän päällä

Veritaksella. Takuuvarmaa viihdettä.

Veikkausliigan alkumetreillä FC Inter Turku on tyypillisen toiveikkaassa tilanteessa. Talven aikana tehdyt hankinnat yhdistettynä tuuletettuun valmennusportaaseen lupaavat hyvää kautta. Pelaajamateriaalin puolesta joukkue saattaisi hätyytellä kärkisijoja, mutta sitä on vielä vaikea arvioida, miten peli lopulta lähtee rullaamaan. Avausottelun 6-2 -ilottelu antoi positiivisen signaalin. Interin kärjessä häärännyt trio Njazi Kuqi, Timo Furuholm ja Guy Gnabouyou vaikutti pysäyttämättömältä. Ilmoille nousi ajatus, että olisiko tässä koko veikkausliigan tulivoimaisin hyökkäystrio? Lisäksi Benjamin Källmann täydensi vaihdosta tullessaan hyökkäystä miehekkäästi.

Arki iski heti seuraavassa pelissä KuPSia vastaan. Tasaisessa pelissä kuopiolaiset olivat kliinisempiä viimeistelyssä ja korjasivat koko pistepotin. Kahden ottelun jälkeen Inter haki edelleen asemiaan. Pelkät kotivoitot eivät tuo paikkaa auringossa, vaan myös vieraissa olisi onnistuttava.

Kotimaisen pääsarjafutiksen turkulaiset mitalitoivot

MIFKiä vastaan Interin loukkaantumisten puhkoma puolustuslinja oli kysymysmerkki. Enteenomaisesti Aleksei Kangaskolkka karkaa Interin puolustukselta ja vie maarianhaminalaiset johtoon heti ottelun alkuminuuteilla. Jatko ei luvannut sen parempaa, sillä MIFK pääsi helpohkosti kääntämään pelin Interin keskikentän ohi. Seurauksena tästä oli, että jo valmiiksi haastavaan paikkaan heitetty mallia ’kootut teokset’ oleva puolustuslinja joutui ottamaan vastaan vieraiden täydessä vauhdissa tulevia hyökkäyksiä. Lisäksi puolustuslinja oli välillä melko korkealla, jolloin se kutsui pelaamaan vaarallisia palloja selustaansa. Turkulaisten onneksi MIFK ei onnistunut tätä ilmeistä Akilleen kantapäätä lopulta kunnolla hyödyntämään.

Ottelun kulku kääntyi, kun Julien Faubertin pitkä syöttö tavoitti Njazi Kuqin, joka otti pallon taiturimaisesti alas ja survoi oman laukauksensa paluupallosta pallon maaliin. Ennen maalia alhaalta tiiviillä puolustuksen ja keskikentän nelikolla hyökkäyksiä vastaanottaneet maarianhaminalaiset vaikuttivat vaarallisemmalta joukkueelta. Interin peli asettui maalin jälkeen paremmin uomiinsa. Faubert löysi tilaa MIFK:n kärkien takaa, josta hän rakensi peliä pitkillä ja tarkoilla syötöillä MIFK:n laitapakkien taakse. Syötöt olivat laadukkaita ja sen seurauksena MIFK valui alemmas eikä se päässyt enää nopeasti kääntämään peliä kohti Interin puolustuslinjaa.

Toisella puoliajalla Inter varioi hyökkäyspeliään myös pitkien pallonhallintajaksojen ja lyhyiden syöttöjen avulla. MIFK jatkoi vetäytymistään ja vaikutti, että heille riittäisi piste tästä ottelusta. Kuqille siunaantui vielä toisella jaksolla avopaikka, mutta tällä kertaa hän ei saanut kunnon osumaa palloon. Pisteet tasattiin. Inter oli alkuvaikeuksien jälkeen lähempänä ottelun voittoa.

FC Interin Kevin Mombilo ja MIFK:n Brian Span mitalijuoksussa

Interillä on nyt kasassa voitto, tasapeli ja tappio. Kaksi kotiottelua nähneenä seuraavat havainnot:

+ Hyökkäyskalustolla on voimaa ja taitoa ratkoa pelejä. Inter pystyy hyökkääjiensä yksilötaidolla naaraamaan pisteitä niistäkin otteluista, joissa se on pelillisesti altavastaaja

+ Interin laitapakkien taitotaso riittää siihen, että ne pystyvät tukemaan hyökkäyksiä.

+ Julien Faubertin rooli keskikentän pohjan pelinrakentajana toimi MIFKiä vastaan erittäin hyvin. Faubert pystyy siirtämään pelin painopisteen pitkillä tarkoilla syötöillä nopeasti vastustajan puolustuslinjan selustaan

+ Inter pystyy rakentamaan peliä myös nopeilla lyhyillä syötöillä

-  Keskikentän puolustuspelaaminen ailahtelee. Tarvetta olisi Interin omalle Casemirolle tai N’Golo Kantelle, joka ensisijaisesti rikkoisi ja hidastaisi vastustajan pelinrakentelua.

- Keskikentän tasapainottomuuden takia Interin puolustajat joutuvat kovalla vauhdilla tulevien hyökkäysten paineistamiksi.

- Interin puolustuslinja on pelannut verrattain korkealla ja vastustajien on ollut helppo pelata palloja Interin selustaan. Henrik Moisander ei ole pystynyt selustaan jäävää tilaa täyttämään. Puolustuslinja voi pelata korkealla silloin, kun koko joukkue prässää vastustajan kenttäpuoliskolla. Tässä onnistuminen vaatii sen, että kaikilla hyökkäyspään pelaajilla on motivaatioita tehdä töitä myös puolustussuuntaan.

- Interin pelaajat käyvät paljon pieniä palavereita keskenään pelin aikana. Kaikki eivät siis ole pelisuunnitelmassa vaikuttaneet olevan vielä samalla sivulla

Sitä mihin suuntaan kausi tästä lähtee, on vaikea vielä ennakoida. Inter ei ole saanut loukkaantumisten takia ideaalikokoonpanoaan kentälle. Mikäli vahvuudet tulevat koko kauden ajan olemaan hyökkäyspelissä, ja haasteet puolustuspelissä, takaa se, että Turussa tullaan näkemään viihdyttävää pääsarjajalkapalloa kaudella 2017. Kärkikahinoihin päästäkseen Interin on joukkueena hitsauduttava vielä paremmin yhteen ja löydettävä tasapaino puolustus- ja hyökkäyspelin välillä. Joukkuepelin on noustava yksilöiden taidon tasalle tai mielellään jopa vähän sen yli.

Viinikuvaus: viihdyttävää turkulaista jalkapallosirkusta

Maailman pisimmät 169 senttimetriä

N'Golo Kanté on ollut Chelsean voittokulun takuumies

Leicester City FC:n viime vuoden mestaruudesta jäivät erityisesti mieleen Riyad Mahrezin ylimaalliselta vaikuttava taitotaso, Jamie Vardyn räjähtävä nopeus ja N'Golo Kantén suvereeni työskentely keskikentän ankkurimiehenä. Kanté oli heistä lopulta ainoa, joka vaihtoi kauden päätteeksi maisemaa. Kettujen ja miksei myös Chelsean tämän kauden perusteella Kanté olikin kenties se kaikkein tärkein elementti, jonka päälle Leicesterin pistenikkareiden oli mahdollista rakentaa hypeään.

Kuulin ihan hiljattain, että Kanté on varsin lyhyt (169cm) pelaaja. Tieto oli sikäli hämmentävä, että Kanté vaikuttaa otteluissa koipineen olevan joka paikassa. Melkein kaikki futista seuraavat tietävät tänä päivänä kuka Kanté on ja mitä hän tekee, mutta kuinka moni oikeastaan tietää, mistä hän on tullut? Olisiko sittenkin niin, että maalipyssyt ovat vallanneet lihavoidut otsikot?

Kanté ei varsinaisesti hakeudu otsikoihin. Hän tuntuu aina korostavan rooliaan joukkueen osana. Joukkue voittaa tai joukkue häviää. Kanté on kasvanut Rueil-Malmaison lähiössä Pariisin esikaupunkialueella. Hänellä on kahdeksan sisarusta, joten tiimipeliä on täytynyt osata jo pienestä pitäen. Ensimmäiset kosketukset jalkapalloon ovat tulleet saman lähiön pienpeleistä, joissa hänen neljä veljeään ovat olleet mukana. Hän pelasi ja pelaa edelleen isompien poikien seurassa. Kanté on oppinut kompensoimaan kokoaan juoksemalla ja tekemällä kentällä muita enemmän töitä.

Kanté ei noussut jalkapallomaailman huipulle perinteisiä reittejä pitkin. Kantélla oli uransa alkupuolella vaikeuksia löytää itselleen joukkuetta. Suurten jalkapalloakatemioiden sijaan hän aloitti uransa US Boulougnen reservijoukkueessa viidennellä sarjatasolla. Hän nousi mukaan edustusjoukkueeseen, joka pelasi kolmatta divisioonaa. Boulougnesta hän siirtyi Caenin riveihin Ligue 2:seen ja Caenin nousun myötä myös Kanté pääsi pelaamaan Ranskan korkeinta sarjatasoa Ligue 1:stä.

Kantén pituuden on usein arvioitu hankaloittavan hänen menestymistään jalkapalloilijana. Epäilijöiden lista on pelkästään Englannissa pitkä ja vaikutusvaltainen: Jose Mourinho, Arséne Wenger, ja jopa Claudio Ranieri oli Kantén suhteen skeptinen, kun pelaajatarkkailija Steve Walsh suositteli pelaajaa Leicesterille. Kantén puolustustilastot olivat kuitenkin Ligue 1:ssä niin ohittamattomat, että hän päätyi siirtymään noin 9:n miljoonan euron siirtosummalla Leicesteriin. Hän osoitti heti kuuluvansa jalkapallomaailman eliittiin. Kanté oli kantava voima Leicesterin voittaessa satumaisesti valioliigan. Kanté oli kettujen mestaruuskaudella valioliigan ahkerin taklaaja ja syöttöjen katkaisija. Tänä päivänä Kanté voi itse valita joukkueensa.

Jamie Vardy on leikkisästi todennut, että epäilee Kantén luovuttavan harjoitusten pienpeleissä pallon tahallaan pois, jotta hän pääsee voittamaan sen takaisin. Kantén vahvuus pelaajana on nimenomaan vastustajan hyökkäysten katkojana, mutta Kanté hän on myös erittäin hyvä pallollisena. Siksi hänelle ei helposti löydy esikuvaa toisista jalkapalloilijoista tai jos löytyy, vertaus päättyy usein siihen, että itseasiassa Kante on parempi ja monipuolisempi pelaaja. Kantéa on verrattu esimerkiksi ranskalaiseen Claude Makeleleen, sillä sivuhuomautuksella, että Kanté on teknisempi. Kanté onkin jalkapalloevoluution moderni tuotos ja riman asettaja.

Joukkueet, joissa N'Golo Kanté pelaa, voittavat

Valmentajat kuvaavat Kantéa nöyräksi pelaajaksi, joka on valmis koko ajan kehittymään. Hän ei edelleenkään hakeudu parrasvaloihin. Harjoituksiin hän ajaa tunnollisesti minillään, joka luo huvittavan kontrastin kanssapelaajien citymaastureiden ja urheiluautojen rinnalla. Kanté näyttää vaikuttaa välillä jopa hullunkuriselta hahmolta jalkapallomaailmassa, jossa tähtipelaajat hakeutuvat rocktähden asemaan. Kanté ei kuitenkaan pääse enää mitenkään piiloon sitä tosiasiaa, että joukkue, missä hän pelaa, voittaa. Mikä voisikaan olla pelaajalle parempi ominaisuus?

Viinikuvaus: hyllyssä hieman sivummalla, mutta kun pullon jättää valikoimasta pois, koko hylly romahtaa.

Lisää luettavaa:

http://www.goal.com/en/news/8/main/2017/01/27/32015632/he-never-played-the-gaffer-didnt-really-believe-in-him-colin?ICID=PP_78494

http://www.theaustralian.com.au/sport/the-times-sport/ngolo-kante-the-little-big-man-for-leicester-and-chelsea/news-story/3036289ed7de377dcd352af3cba769a2

http://www.eurosport.com/football/premier-league/2016-2017/man-of-the-year-ngolo-kante-an-unbroken-story-of-excellence_sto5995175/story.shtml

http://www.espnfc.com/english-premier-league/23/blog/post/2758037/leicester-city-duo-riyad-mahrez-and-ngolo-kante-rise-to-top

http://metro.co.uk/2017/01/13/ngolo-kante-was-instrumental-in-winning-leicester-the-title-last-season-at-chelsea-hes-even-better-6375433

Kuvat:

1. https://www.flickr.com/photos/cfcunofficial/29093618546/

2.  https://www.flickr.com/photos/bodfeatures/26943755296/in/photolist-GYrREQ-GUEhG4-EywSY1-GdzmBZ-Fidjd7-GUEhDD-H3VMK7-HZ2jt2