Italia-Espanja: Armada ja Regia Marina

Roberto Mancinin ja Luis Enriquen kauas horisonttiin tähtäävät askeleet lämmittävät pian Wembleyn nurmea. Välimeren äärellä veri on muutaman asteen lämpimämpää, ja kun Italia ja Espanja käyvät jonkun toisen kotona, saattaa siinä sydämiä särkyä. Matadorin askelmat eivät ole ajasta toiseen aikaan siirretyssä turnauksessa olleet vielä picassomaisen iättöämiä. Sitä vastoin Italia humalluttanut katsojansa jo kesäisesti pirskahtelevalla proseccolla, ja sen turnaus kypsyy kuin paraskin amarone. Saapasmaassa on taidettu jalkapallon taito.

Armada ja Regia Marina Thamesilla

Tapas pöydälle ei ole nosteltu mitään kaikkien aikojen Espanjaa. Ne, jotka rakastuvat, elävät ja kuolevat nopeasti, saattavat jo haikailla Madridin manian nielemän Lopeteguin perään. Siihen Espanjaan oli sekoitettu legendojen mustetta. Nykyään mennään enemmänkin päivästä toiseen, mutta niin totta kuin joskus kellotkin valuvat, jalkapallokin alkaa aina 0-0:sta, ja jumalat ja sattumukset ovat sekä oikukkaita että julmia. Tai toisinaan. Yksinkertaisesti. Toinen joukkue on kaikesta maailman lähihistoriasta huolimatta paremmalla pelipäällä ja myös siten voitetaan taulupaikkoja ikiaikaisten klassikoiden galleriasta.

Nenäliinat liehuivat ja kyyneleet olivat sottaisia, kun Italian katamaraanit irtosivat Napolin satamasta ja Po -joen uomasta. Uskaliaimmat taittoivat jalan Alppien yli. Roomasta lähdettiin ja nyt ollaan jossain aivan muualla. Koti-ikävästä ei ole ollut tietoakaan, kun Signoret ovat olleet kansallispelissään kisojen kykenevimmät ja paistokivi pysyy kotikylässä lämpimänä, vaikka varjoissa narrit vihjailevatkin Spinazzolan ja sen kreikkalaisen sotasankarin Akilleesta. 

Thamesia kulkevat nyt. Herrasmiesmäisesti vuorollaan. Kaksi laivastoa. Ilta näyttää nousevatko Lontoon salkoihin Armadan vai Regia Marinan kankaat.

Viini: Cavaa ja Nero d'Avolaa

El Clásico -Jonnen ja Jirkan lanit

Suurista suurin on El Clásico. Ottelu, joka tulee kokea sellaisenaan ja itsessään. Sarjoista irrallisena spektaakkelina, joka jakaa maailman valkoisiin ja sinipunaisiin; kuninkaallisten notkuviin pöytiin, joita ympäröivät menestysaddiktit seurueet ja toisaalla asteleviin Katalonian kapinallisten ylväisiin kulkueisiin. Molemmat tietävät olevansa maantieteellisiä rajojaan suurempia. Suuret ja kuninkaallista ylpeyttä tihkuvat valkoiset ja suuruudessaan sympaattiset sinipunaiset.

Barcelona ja Real Madrid ovat valmentajille seuroja, joihin tullaan vaan käymään. Näyttämö roihuaa utopististen toiveiden ja odotusten laavassa jo valmiiksi. Siellä tanssahdellaan kintut käristen hetki ja paetaan vuorille meditoimaan. La Liigan ja Mestarien liigan voi voittaa vain yksi joukkue kerrallaan, mutta sekä kuninkaallisilta että sinipunaisilta niiden voittoa vaaditaan joka kerta. Eikä pelkkä voittaminen riitä. Voiton täytyy tulla tavalla, joka täyttää vuosisatojen saatossa kirjatut tuhannet eri kriteerit.

Lanit alkavat.

Luis Enriquen kahden vuoden takainen tripla ja viime kauden La Liigan mestaruus ovat fanien mielestä jo ajoilta, jolloin oli vielä dinosauruksia. Vanhan rouvan tarjoamaa löylytys sykkii kipeästi ohimolla. Vaikka Enrique voittaisi Barcelonan kanssa kaiken, mitä vielä on voitettavissa, mitataan hänen viimeistä kauttaan skaalalla, joka alkaa pettymyksestä ja päättyy anteeksiantamattomaan pettymykseen.

Zinedine Zidane on vielä tukevasti nuoralla. Nuoralta näkyvät sekä Mestarien liigan että La Liigan kannut. Mikäli molemmat saadaan museoitua Madridiin, ottaa Zidane viimeisen askelen kiinteälle maalle. Kannattajat ovat tyytyväisiä eivätkä välttämättä vihellä ensi kauden ensimmäisessä pelissä. Eivät välttämättä, mutta saattavat kuitenkin viheltää. Mikäli toinen pokaali lipsahtaa käsistä, sysätään Zidane takaisin nuoralle ja neuvotaan kokeilemaan ensi kaudella uudestaan. Jos molemmat paistit putoavat krokotiileille, perään paiskataan koko äijä.

Nyt he sitten iskevät yhteen. Ollaan tilanteessa, jossa Barcelonan pitäisi voittaa, vaikka sekään ei välttämättä riitä mihinkään. Laajalla linssillä, kun katsoo, niin näkee vielä koivunlehtiä Barcelonan pelipaidoilla. Sen verran perusteellista kylvetystä ovat vahvat kotijoukkueet viime otteluissa tarjonneet. Keskikenttä on ollut peilipintainen järvi, jonka läpi on pystynyt melkein millä tahansa kumiveneellä melomaan. Puhumattakaan siitä, että panosten käydessä kovemmiksi, vastustajilla on suoraan tehtaalta tulleet tupla- tai triplaevinrudet alustensa peräsimissä. Ihmettä ei ole tänään tarjolla. Ainoastaan kolme pistettä ja spekulatiivinen käännekohta La Liigan loppusuoralle.

Lanit päättyvät. Peli alkaa. Jonne luottaa Messin hattuun. Jirka uskoo, että illan ottelusta rakentuu koko kautta symboloiva monumentti. Real Madrid on ollut tällä kaudella parempi. Real on parantanut peliään samaan tahtiin, kun pajunkissoja on putkahdellut ojan pientareille. Se on nostanut tasoaan vastustajien tason noustessa ja se on lukemattomia kertoja noussut takamatkalta parrasvaloihin. Cristiano Ronaldo on tehnyt vähemmän maaleja, mutta tärkeämmissä paikoissa. Ennakkoasetelmat ovat kuninkaallisille jopa arveluttavan suotuisat. 

Jalkapallojumalat nauttivat draamasta ja yllättävistä käänteistä. Jalkapallossa mestari käy usein jo hyvissä ajoin liikuttelemassa kiveen iskettyä miekkaa. Paluureitti kiven luo on kuitenkin ansoilla, yllättävillä käänteillä ja kipeillä koettelemuksilla koristeltu.

Viinikuvas: keväinen espanjalainen arvoviini kellarin paraatipaikalta