Real Madrid-Manchester City: lähtemätön jälki

Pintakaasulta vaihdetaan viimeistään illalla täysiin hevosvoimiin, kun Zinedine Zidanen Real Madrid isännöi Josep Guardiolan Manchester Cityä. Jalkapallomaailma on siinä mielessä kellahtanut kenolleen, että Manchester City lähtee vedonlyöntibookkereiden kahvintahraisissa kupongeissa ennakkosuosikkina otteluun. Kuninkaallisten legendat Alfredo Di Stéfanosta alkaen raahautuvat varmasti merisairaudesta huolimatta Santiago Bernabeulle kummastelemaan, mistä on kyse ja kyse on monesta: Real Madridista, Barcelonasta, Manchester Citystä, Espanjasta, Ranskasta, legendaarisesta hyökkäävästä keskikentästä ja legendanomaisesta puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

Real Madrid pelaa tästä kaudesta ja perinteiden kunnianvaateista. Citylle kyse on vielä enemmästä. Sen dynastian muurit ovat murenemassa ja sen puhtoisesta vaaleansinisestä muistosta puuttuu Mestareiden liigan voitto. Täydellistyvän kuvan kilvessä on tumma kohta, ja jotta sirkus olisi ennenäkemätön ja koskaan ennen kuulumaton, moukaroidaan Cityä nyt lihanuijalla kylkiluihin niin, että ilmat lähtevät pihalle. Ennuste kertoo, että jos City ei tänä vuonna Mestareiden liigan isokorvaista kohottele, ei se sitä kohottele vuosikausiin muutenkaan: yksinkertaisesti siitä syystä, että säännöt sen kertovat ja häpeäpaalua kannetaan jo Etihad stadionin suuntaan. Valkoperuukkisten pitkästyneet katseet ja yhden harmaahapsisen pohjois-Lontoolaisen virne piirtävät pitkää pannaa, joskin sodassa, rauhassa, rakkaudessa ja jalkapallossa kaikki on sallittua ja mahdollista. Tuomitaan sitten kun tuomitaan.

Molempien joukkueiden on nöyrin mielin ja leuankärki viistosti nurmea kohti osoittaen lähtevä illan otteluun. Tilanne on kiusallinen ja kutkuttava: jatkoon pitäisi otteluparista mennä ja tippua ei saisi, koska tappion tahrat eivät enää tämän kauden kuosista ole pois pestävissä. City tulee tiki-takalla ja Los Blancos korkealla prässillä ja yksilötaitoon luottaen. Guardiola tekee taidetta  äärimmilleen viritetystä Evinrudestaan. Zidane tuo peli-iloa, huippuksilöitä ja hieman hälläväliä -meininkiä muutoin korkean vaatimustason Yamahaansa. Kahtia halkeavien aaltojen pärskeessä Eurooppalainen futiskausi voi nyt virallisesti kääntää keulansa kotisataman laitureilla jännittäviä sulhoja ja morsiamia kohti

Viinikuvaus: kauden loppuun asti viipyilevä jälkimaku

Loppuravi

Valioliigan viimeisen ratakierroksen kello kilkattaa. Loppusuoralla ensimmäisenä kopisevat venäläisen oligarkin Roman Abramovichin mielitietyn Chelsea FC:n kaviot. Antonia Conten ohjaama ravuri pussitettiin alkumatkasta pari kertaa, mutta marraskuiset 5-0 murskajaiset Evertonista nostivat Chelsean tuloslistan kärkeen ja siellä se on sen jälkeen pysynyt.

Conte sai sikäli suotuisan lähdön, ettei Chelsealla ollut europelien painoja pohkeissa. Ensimmäinen kausi ei suoraan ole vuorattu kaikkein tummimmilla pilvillä. Myrskyn silmää kiertelevät Jürgen Klopp, Arsene Wenger ja Mauricio Pochettino. Josep Guardiola ja Jose Mourinho kastuvat, koska Conte on ollut valioliigan keltanokkana suvereeni. Manchesterissä tullaan kuuluttamaan pakkomestaruutta ensi kaudella. Sekä Cityn että Unitedin vene keinuu, mutta ei kaadu vielä tämän kauden aikana.

Pochettinon Tottenham on vaununmitalla Chelsea jäljessä. Se ravaa vielä mestaruudesta, mutta Chelsealle hävityn FA Cupin välierän jälkeen sen rata pehmeni. Tottenhamilla on se etu, että siltä valioliigan pyttyä odottavat vain omat kannattajat. Toisaalta Tottenham on nyt kaksi kautta elänyt etsikkoaikaansa. Ensimmäisellä kaudella karkuun luikkivat ketut ja nyt katsellaan italialaisen jalkapalloa hengittävän herrasmiehen selkään. Kuluva kausi saattaakin olla Tottenhamin paras mestaruussauma hetkeen, sillä ensi kaudella, kun Manchesterin keltanokat ovat käyneet ensimmäisen kauden laiskan läksyt läpi, valioliigan voittaminen on entistä vaikeampaa. Sitäkään ei tosin ole kiveen hakattu, että nähdäänkö veli Mauricio vielä ensi kaudella pohjois-Lontoossa vai avaako Barcelonasta lähtevä tuolileikki houkuttelevimpia istuimia.

Ockhamin partaveitsi on raivannut tällä kaudella surutta manchesteriläisten jalkapallounelmien viidakkoa. Guardiola ei tule voittamaan valioliigan tulikasteessan mitään. Ilkeämielisimmät kertovat sen johtuvan siitä, että ensimmäistä kertaa valmennusurallaan Pep ei pääse peluuttamaan sarjan ylivertaisinta pelaajistoa. Mourinho tasapainoilee jo kahden pokaalin päällä. Kolmas saattaa olla vielä tulossa, mutta mikään näistä pokaaleista ei pääse paraatipaikalle. Setä-Jose ei häviä, mutta voittaminenkin on väliin ollut hankalaa. Terävimmän kärjen ja Manchester Unitedin erottavat vastustajan boksiin pomppimaan jääneet pallot, joita ManU ei ole saanut lakaistua maaliin asti. Molempien manchesteriläisten on ensi kaudella vakuutettava.

Liverpoolin kausi on piirtynyt sini -käyränä. Käyrä on ollut epäloogisuudessaan looginen. Samaan aikaan, kun se on kirnunnut kermaa otteluissa, joissa se on kohdannut vahvimmat joukkueet, sen maito on ollut hapanta muun muassa Burnleyä, Hull Cityä, Swanseaa, Bournemouthia ja viimeksi Crystal Palacea vastaan. Kloppolla on teknisesti ottaen rata vielä auki mestareiden liigaan. Loppuohjelma näyttää kuitenkin lähtökohtaisesti helpolta. Se on Pooliin peilaten hankala asia.

Arsene Wengerin tykkimiehien osalta kaikki vitsit on jo käytetty. Aurinko ei nouse täksi kaudeksi kuitenkaan idästä eli Arsenal ei tule sijoittumaan edes neljänneksi. Lontoolaiset punaisen puolen futisromantikot uskovat naivisti yhteen pokaalin. Auringon eteen valuu kuitenkin Contea muistuttava myrskypilvi.

Evertonistakin olisi ollut kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta sen kohdalta valioliiga jaetaan valtameriin ja ankkalampiin. Hyvä kausi päättynee siihen, että parhaat pelaajat lähtevät. Pelkkä Lukaku ei pystynyt pitämään Evertonia kärkiravureiden peesissä.

Viinikuvaus: Tynnyrit ja valmistustekniikka Lontoosta. Raaka-aineet Italiasta ja Argentiinasta. Manchesteristä ja Liverpoolista pala hiivaa.

Kolmen tahdin kausi

Tänään potkaistiin käyntiin kesätauon jälkeen valioliiga. Asetelmat ovat tälle kaudelle kenties herkullisemmat, mitä koskaan. Siirtoruletti on pyörinyt hullun lailla, mutta parrasvaloissa ovat nyt valmentajat. Jose Mourinhon ja Pep Guardiolan saapuminen Manchesterin suureseurojen peräsimeen on jotain sellaista, mikä saa futisfanin pulssin kiihtymään. Soppaan kun heittää italialaista twistiä Mauricio Pochettinon ja Antonio Conten muodossa, yhden kahelin saksalaisen Jürgen Kloppin, Mourinhon oppipojan Aitor Karankan, hollantilaisen legendan Ronald Koemanin ja vaikka kaikkien rakastaman britin Eddie Howen, on kattaus valmentajien osalta helposti useamman Michelin –tähden arvoinen.

Katse kääntyy väistämättä Machesteriin. Mourinhon kyyninen ja keinoja kaihtamaton voiton tavoittelu kalistelee miekkaansa Guardiolan pallonhallinnasta taidetta kutovaan futisfilosofiaan. Pääestradin ulkopuolella Conte saa hioa pelillisiä yksityiskohtia. Lopputulemana on muotoja, joita ei ennen tiedetty olevan. Muilla ei tällä kaudella ole jakoa. Tottenham saattaa pelata hyvän kauden, mutta isojen poikien leikki on nyt muuttunut legendojen jumalaiseksi näytelmäksi. Arsenalin kannattajien puolesta tuntuu valmiiksi pahalta. Leicester hävisi jo. Ketunlento on ohi.

Toinen skenaario olisi, että isoilla kone yskii. Joukkueet eivät ole valmiita, jolloin vahva starttaaja, jonka moottori on heti kauden alussa käynnissä, rykäisisi karkuun. Taso on kuitenkin niin kova, että mahdollinen ketunlento jäisi tällä kaudella jänikseksi. Tottenham ei vakuuta. Leicester hävisi jo. City kääntää vaikean avausottelunsa lopussa voitoksi. ManU vienee oman ottelunsa. Sitä, minkä kiven Conte kääntää ensimmäisenä, ei vielä tiedetä. Hyvä niin. Alkutahdit on hakattu. Ne ovat tyylikkään kolmitahtisen konserton tahdit.

Viinikuvaus: täydellinen klassikko kaikilla parhailla mausteilla