Manchesteriläislontoolaista futiskimaraa

Manchester Cityn ja Chelsean välisessä rummutuksessa on ollut aina mestaruustaiston kuminaa. Niin nytkin. Tavallista enemmän suonsilmiin lumpsahtaneet Manchesterin vaaleansiniset ovat villasukat märkinäkin marssineet edessä liukastelevan Liverpoolin perässä omaa marssiaan ja hiestä kostuneen punapaidan selkämyksen voi jo haistaa. Cityn totaalijalkapallo ja dynastiaa hehkuva peli-ilottelu vaikuttaa jälleen pysäyttämättömältä. Liverpoolin kausi paljastuikin vuorovedoin vedettäväksi Finlandia-hiihdoksi ja vetokaverin systematiikka hakkaa sauvojan punaisten momentumiin niin, että kumina käy pommisuojaan asti. Etsikkoajan piirissä väri on sinertymässä.

Maurcio Sarrilla vaikutti joukkue lipsahtelevan käsistä, mutta Gonzalo Higuaínin paluu oli riittävä tiili Sarrin linnakkeen perustuksiin. Käskyttäjä vahvisti etupiiriään juuri sopivasti, jotta isommilta hasardeilta vielä vältyttiin ja sitten vielä se, että Higuain pyssyttää maaleja sieltä täältä. Silmiin pistävää on aikaa ennen Gonzaloa ollut, että Jorginholla yskii ja flunssa on ollut leviävää sorttia. Higuainin Napolista tuomat valkosipulit ovat nyt pitäneet pahimmat pöpöt ja vampyyrit loitolla, mutta City ei ole ainoa Manchesterin suunnalla kulkeva kummajainen. Punaviittainen lempeästi norjaksi kiroileva hahmo on muuttanut Stamford bridgen liepeille ja vaikuttaa arvaamattomalta. Cityä vastaan budjetoitu tappio sataisikin koko Manchesterin laariin eli pinnoille pitäisi päästä, vaikka se mahdottomalta tehtävältä vaikuttaisikin. 

Sarri tuntee Josep Guardiolan. Guardiola tuntee Cityn ja sen unikuvan, joka hänen joukkuettaan lähes sokeasti voitosta voittoon johdattaa. Taktiset napit riskisijoituksineen kutkuttelevatkin enemmän Sarrin kämmenellä. Guardiola lähinnä miettii, missä järjestyksessä lätkii ässänsä pöytään ja muukin käsi vilisee kuvakortteja. Sarri saakin miettiä omat siirtonsa kirurgisella tarkkuudella ja sekään ei välttämättä riitä. Sikäli hauskaa korttipeli ja jalkapallo joskus on.

Taktisista lähtökohdista ottelu on kuin viime viikon Leeds-Norwich, mutta laadukkaammalla paletilla. City dominoi mielellään sekä palloa että tempoa, kun taas Chelsea on valmis myös pitämään palloa pallonpitämisen takia, mutta yli 100% markkinaa ei ole jaossa. City ottaa ohjat ja Chelsean vireestä riippuu, miten ison siivun pelistä se saa lautaselleen. Kiire sille tulee vasta jos City tekee maalin, joten pizzaa voidaan kypsytellä ihan rauhakseenkin ja lämpöä jopa laskea, jos vaaleansiniset saadaan rynnimään väärälle puolelle katua. Laadultaan Chelsea haastaa kenet tahansa, mutta projekti on selvästi enemmän kesken kuin Cityllä. Toki kun kaverukset juoksutetaan saman daamin perään saattaa pelisuunnitelma pettää.

Viinikuvaus: espanjalaista vaaleansinistä dynastiaa, salaisia aineksia napolilaisesta perhereseptikirjasta ja suurta kansainvälistä brittifutisjuhlaa

Vanha Rouva vs. Valkoinen Baletti

Vanhan Rouvan ja Valkoisen Baletin kohtaamisessa on kaksi polttopistettä:

1. Herrasmiesvaras Gianluigi Buffon ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa

2. Mikään joukkue ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa kahta kertaa peräkkäin

Mikäli jalkapallo rakentuisi kohtuullisuuden ja sankaritarinoiden epiikalla Buffon nostelisi tänään pokaalia ja vetäisi viimeisen rastin palkintokuponkiinsa. Buffonilla saattaa olla viimeinen mahdollisuus kohdassa yksi, kun Real Madrid tai joku muu jalkapallogalaksi tulee vetämään vielä viivan kohdan kaksi yli. Jalkapallojumalat eivät kuitenkaan tunne hyväveli -järjestelmään. Jokainen voitto on ansaittava viekkaudella, vääryydellä, taidolla tai onnella. Yksittäisessä ottelussa yksittäisen tapahtuman ja onnen rooli saattaa korostua, vaikka kentällä ovat maailman parhaat joukkueet parhaimmilleen viritettynä.

Zinedine Zidane lyö kaudesta vähintään PAR -tuloksen. Semiookoon. Tähtäimessä on kuitenkin birdie. Madridin maanisella jalkapalloviheriöllä se lienee paras mahdollinen tulos. Voittamisen aura kulkee Zidanen mukana, mutta tänään illalla hän kohtaa puolustuksen, jollaista ei ole kellään muulla.

Myöskään Massimiliano Allegri ei ole ”new kid on the block”. Kaksi vuotta sitten Juventus kävi ottelemassa parhaistaparhain -ottelussa Berliinissä. Kaikkien aikojen Barcelona oli tuolloin kuitenkin liikaa ja mestarivarkaat joutuivat palaamaan hiljaisina ja hävinneinä öljylamppujen valaisemiin pirtteihinsä. Tämän illan Juventus voittaisi kuitenkin Serie A:n kahden vuoden takaisen Juventuksen nenän edestä. Tämän illan Real ei välttämättä ole parempi, mitä kahden vuoden takainen Barcelona eli torinolaiset lähtevät illan kisaan paremmilta askelmerkeiltä, mitä kaksi vuotta sitten.

Ottelun ratkaisu saattaa löytyä pihan varjoisemmalta puolelta. Gonzalo Higuaínille ja Sami Khediralle ei ollut tilaa Madridissa, mutta Torinossa he ovat avainpelaajia. Álvaro Morata olisi kyllä kelvannut Torinoon, mutta istuu tänään kuninkaallisten penkillä. Illan pelikarttaan mahtuu ironinen pääseura-satelliittiseura -asetelma. Tarinan kaareen sopisi, että seurojen leikkauspisteissä kelluvat pelaajat olisivat osa ottelun ratkaisun ydintä. Tai sitten Juventus puolustaa itselleen voiton tai sitten Ronaldo – Ramos -akseli kääntää pelin kuninkaallisille.

Viinikuvaus: 2017 sadon parhaista paras

Jonne vanhan rouvan helmoissa

Se tapahtuu taas. Katalonian sinipunaiset näyttävät unohtavan puolustuspelaamiseen perusperiaatteet. Keskikenttä on moottoritie. Puolustuslinjan ja keskikentän väliin jää Po -joen levyinen väylä. Sinne kaikessa hiljaisuudessa meloo Palermon rannoille rantautunut ja sittemmin pohjoiseen purjehtinut Paulo Dybala. Hänellä on pitkän argentiinalaisitalialaisen illallisen verran aikaa. Dybala leikkaa palan härän pihvistä, nuuhkaisee juuri laskettua talon marjaisaa punaviiniä, palauttaa sen, pyytää tilalle argentiinalaista malbecia ja laskee sitä kielelleen. Sen jälkeen hän ottaa vastaan Juan Cuadradon syötön, pyyhkäisee suupieliään, kääntyy ja laukoo pallon takakulmaan. Hetkeä myöhemmin Dybala asettelee haarukan ja veitsen kello viiteen, pyytää tarjoilijalta jälkiruokalistan ja kääntää Mario Mandžukićilta saamansa syötön etukulmaan: 2-0.

Barcelonalle on käynyt karulla tavalla ilmi, että nyt ei pelata sunnuntai -iltapäivähöntsää Leganesia vastaan. Juventus stadionin kotijoukkueen tukijoukot toteavat, että ottelu ei liiemmälti poikkea alkuillan kepeistä ja voitokkaista otteluista Serie A:ssa.

Katalonian kukkopojat ovat eksyneet vanhan rouvan helmoihin. Massimiliano Allegri toimii kapellimestarina samalla, kun Luis Enrique katkoo viulun kauloja. Puoliaika puhalletaan valmiiksi. Näytönsäästäjä napsahtaa jonnen luona pois päältä. Vartissa ehtii ottamaan matsin Counter Strikea. Jonne on varma, että Lionel Messi tekee toisella puoliajalla hattutempun. Hänellä on myös kaikki syy uskoa siihen, sillä hän on hiljattain saanut kokea, miten Barcelona toimittaa historiallisen nousun pariisilaisia vastaan koko globaalin jalkapallokansan lähettimiin.

Messi ei tee hattutemppua. Torinossa ilta ja peli jäähtyvät. Giorgio Chiellini voittaa karhunpainissa Javier Mascheranon ja kolistelee pallon tolpan sisäreunan kautta maaliin. Vanha rouva siirtyy kolmen maalin johtoon. Ottelu on ratkennut, mutta kukaan ei uskalla sanoa samaa otteluparista. Jotenkin tarinan kaareen sopii se, ettei Barcelona saa vierasmaalia. Kataloniassa huudetaan nyt ihmettä ihmeen perään.

Näytön sinertävä valo nousee taas seinille. Jonnella on taktiikka tulevaan peliin valmiina eikä siihen tarvita Neymaria: Messi tekee hattutempun ja Luis Suárez pari. Jonne saattaa olla oikeassa, kunhan koodinpätkään kirjataan aikainen maali, kourallinen onnea ja edes pieni murtuma maailman parhaan puolustuksen tukirangassa. Lisäksi Juventuksen argentiinalaisparin Paolo Dybalan ja Gonzalo Higuaínin tango tulee ohjata muualle kuin Barcelonan boksiin. Tehtävälista lienee kuitenkin liian pitkä ja koukeroinen yhteen futismatsiin muistettavaksi.

Ottelu, joka piti ja sitten ei olisi pitänyt pelata

Saksassa kertaalleen peruttu peli pelataan päivä pommi -iskusta teemalla. Psykologisesti peli on mahdoton. Pelaajat liikkuvat vaistojen ja tuhansien toistojen muodostamien hermoketjujen varassa. Hetkellisesti ketjut katkeavat ja maailmaa aukeaa paljon jalkapalloa suurempana kokonaisuutena. Silloin Monaco iskee. Ruhtinaskunnan ratsue pelaa koko pelin alamäkeen ja myötätuuleen. Signal Iduna Park tarjoaa pitkän katsauksen siitä, mikä jalkapallossa ja maailmassa on hyvää, ja mikä kylmäveristen ihmisten ja bisneksen armoilla. Borussia Dortmund selviää toisestakin iskusta pelkillä pintahaavoilla ja kipsatulla kädellä. Teknisesti tulos on vaikea, mutta kontekstissaan poikkeuksellinen. Ottelu tasapainoilee solidaarisuuden ja voitontavoittelun keinulaudalla.

Tänään pelataan viikko pommi -iskusta teemalla. Neutraalisti ottelua seuraavana sitä asettuu helposti aina pienemmän tai enemmän haavoitetun puolelle. Tulee mietittyä, että miten tämä ottelupari olisi parasta ollut ratkaista? Pelaamalla tietysti, mutta milloin ja miten?

Viinikuvaus: vahvat argentiinalaissävyt, etiketissä ihme ja lasissa halkeamia