Matkalla (osa II): välipäiviä

BBC:llä höyrytään COVID:sta ja somessa Leedsin 0-7 -tappiosta. Leedsin kannattajat vertailevat sitä lähihistorian vastaaviin mahalaskuihin. Yleisesti tappiota ei kannattajien joukossa pidetä niin merkittävänä kuin jotain muita aiempia kylvetyksiä, mutta vähintäänkin ne, joita Marcelo Bielsa ja Leeds ärsyttävät, ottavat faktavapaan ilon irti tappiosta. Omaa sydänalaa sekä lämmittää että kylmää se, kun pahemmaksi katastrofiksi nostetaan muutaman vuoden takainen 1-2 kotitappio leijonanosan vajaalla pelanneelle Wiganille. Kyseinen ottelu oli kirjoittajan neitsytmatka Elland Roadille ja sen haamut kaivetaan jälleen esiin (tarina: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html)

Tikulla silmään

Heräilemme taisteluparin kanssa myöhäisillan seikkailujen jälkeen mukavan myöhään. Sovimme edellisenä iltana vielä, että lähtisimme uudelleen Etihadille stadionkierroksen merkeissä. Olen eri yhteyksissä käynyt saman rundin Manchesterin punaisella puolella pariinkin kertaan, mutta Etihad on jäänyt vielä tästä tulokulmasta tutkimatta.

Etihad by day

Ennen kierrokselle lähtöä meitä ammutaan kuumemittarilla Manchester Cityn shopissa päähän ennen kuin saamme elokuvamuotoon puetun City -historiikin, sille varatuissa tiloissa. Opas haluaa myös omassa puheenvuorossaan korostaa Cityn pitkää historiaa, vaikka ”aina ei ole ollut näin helppoa”. Opas kierrättää meitä stadionilla ja kuvaa pelipäivän rutiineja. Hän kertoo että Etihadilla punaista väriä saa olla vain palovaroitusvaloissa ja tomaattikastikkeessa. Tomaattikastikkeestakin on kuulemma yritetty tehdä sinistä versiota, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut.

Kierros käy sekä koti- että vierasjoukkueen pukukoppien kautta. Opas kuvaa, miten pelipäivänä psykologista etua haetaan niin vierasjoukkueen pukukopin värityksen kuin stadionin ravintolan roskisten ohi kulkevan hämärän tunnelin kautta, joka vierasjoukkueen täytyy tarpoa ennen kuin ylipäätään pääsevät koppiin. Pukukopissa näkyy myös televisioyhtiöitä palvelemaan tehty sekuntitason aikataulu, jota sekä kotijoukkueen että vierasjoukkueen täytyy melko mojovien sakkojen uhalla noudattaa. Etihadin nurmea päästään vielä nuuskuttelemaan kulkemalla simuloitujen kannattajaäänien säestämänä pelaajaputkea pitkin.

Matsipäivän aikataulu

Kotijoukkueen pukukoppi

Palatessamme takaisin stadionin uumeniin vastaan lampsii omalla kierroksellaan poikajoukko Manchester Cityn verkkareissa. Oma arvaukseni on, että kyseessä on joku 13-15 -vuotiaiden juniorijoukkueista. Arvaus saa ehkä pientä lisäjengaa, kun ryhmän kärjessä kulkevan sälli huudahtaa

”No red!”

Näin se jalkapallokulttuuri ja oman värin tunnustaminen tartutetaan jo hyvissä ajoin.

Etihad

Etihadin ympäristössä yksi asia jaksaa myös hämmästyttää. Ihan stadionin ympäristössä ei oikein hyvää lounaspaikkaa meinaa löytyä, joten taisteluparin kanssa otetaan jälleen ekstrakilsoja alle ennen kuin löydämme pienen ravintolakeskittymän Claytonista. Ajoituksen kanssa on huonoa onnea, koska osa paikoista on juuri sulkeutumassa ja osa vasta aukeamassa. Kävelemme vielä pienen pätkän Ashton New roadia pitkin Grove Inn -pubiin asti. Elättelen pieniä toiveita, että siellä saattaisi vähintäänkin Fish and Chipsiä olla tarjolla, mutta kun pölähdämme tuopeistaan nauttivien herramiesten ihmeteltäväksi ja huikkaan tarjoilijalta ruokapuolta, niin vastaus on, että keskitymme täällä juomiseen.

Koputtelemme hiukan kahden jälkeen The Grasshopper placen ovea ja meidät päästetään sisään. Istahdamme karibialaisafrikkalaisen ravintolan penkeilla ja tilaamme juomat. Pieneksi ongelmaksi muodostuu se, että kokki ei ole tullut vielä töihin, vaan on vasta parin tunnin päästä sovittelemassa kokinhattua päähänsä, ja nälkähän tässä nimenomaan oli. Saamme sovittua ystävällisen henkilökunnan kanssa drumstickseistä ja ranskalaisista, ja eipä siinä hetkessä juuri muuta olisi toivottukaan. Taistelupari napsii ranskalaisia ja jammailee afrikkalaisten rytmien tahtiin. Tunnelmaa sävyttää muuten vain taaksemme istahtavan ravintola-asiakkaan hetkellinen ruuanodotuskuorsaus.

Lähtiessä heitetään vielä tarjoilijan kanssa asiaan kuuluvat nyrkkivitoset ja pian Über surruttaa jälleen kohti keskustaa. Mailiin on napsahtanut tarkemmat ohjeet siitä, mitä Leeds-Arsenal -ottelun pääseminen tulee edellyttämään ja twitteriä seuraamalla vielä sillä klausuulilla, että jos peliä nyt ylipäätään edes pelataan.

 

Leedsiin

Suoraan hotellilta hotellille ilman sen kummempaa matkalaukkujen roudaamista on lopulta niin houkutteleva vaihtoehto, että otamme taisteluparin kanssa suosiolla taksin Manchesterin Jurys Inn hotellilta Leedsin Doubletree Hiltoniin. Taksikuskin kanssa ehdimme käydä matkalla perus säätä, yhteiskuntaa ja koronaa -koskevat keskustelut ennen kuin Elland Road näkyy ja ikään kuin hiljaisesta sopimuksesta (olemmehan kuitenkin matkalla Manchesteristä Leedsiin) pidetty jalkapalloa koskeva vaitonaisuus rikkoutuu. Taksikuski kertoo tuoneensa jonain aiempana viikkona muutaman Leedsin fanin samaa reittiä Leedsiin ja kertoneen, että Elland Road tullaan siirtämään moottoritien toiselle puolelle, koska siellä on tasaisempaa maata. Sitten hän pyytää katsomaan ikkunasta tiettynä hetkenä ulos ja sanoo, että jatkossa Elland Roadia kutsutaan hautausmaaksi. Sekä edellispäiväinen 0-7 -tappio että nurmesta törröttävät hautaristit alleviivaavat tarinan sanomaa

-You aren’t Leeds fans, are you?

Myönnän olevani, mutta kerron myös osaavani arvostaa hyvää mustanhuumorin värittämää tarinaa.

-The other guys never called me back! taksikuski naurahtaa.

Viini: asvaltti- ja betonipölyinen 

Real Madrid-Manchester City: lähtemätön jälki

Pintakaasulta vaihdetaan viimeistään illalla täysiin hevosvoimiin, kun Zinedine Zidanen Real Madrid isännöi Josep Guardiolan Manchester Cityä. Jalkapallomaailma on siinä mielessä kellahtanut kenolleen, että Manchester City lähtee vedonlyöntibookkereiden kahvintahraisissa kupongeissa ennakkosuosikkina otteluun. Kuninkaallisten legendat Alfredo Di Stéfanosta alkaen raahautuvat varmasti merisairaudesta huolimatta Santiago Bernabeulle kummastelemaan, mistä on kyse ja kyse on monesta: Real Madridista, Barcelonasta, Manchester Citystä, Espanjasta, Ranskasta, legendaarisesta hyökkäävästä keskikentästä ja legendanomaisesta puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

Real Madrid pelaa tästä kaudesta ja perinteiden kunnianvaateista. Citylle kyse on vielä enemmästä. Sen dynastian muurit ovat murenemassa ja sen puhtoisesta vaaleansinisestä muistosta puuttuu Mestareiden liigan voitto. Täydellistyvän kuvan kilvessä on tumma kohta, ja jotta sirkus olisi ennenäkemätön ja koskaan ennen kuulumaton, moukaroidaan Cityä nyt lihanuijalla kylkiluihin niin, että ilmat lähtevät pihalle. Ennuste kertoo, että jos City ei tänä vuonna Mestareiden liigan isokorvaista kohottele, ei se sitä kohottele vuosikausiin muutenkaan: yksinkertaisesti siitä syystä, että säännöt sen kertovat ja häpeäpaalua kannetaan jo Etihad stadionin suuntaan. Valkoperuukkisten pitkästyneet katseet ja yhden harmaahapsisen pohjois-Lontoolaisen virne piirtävät pitkää pannaa, joskin sodassa, rauhassa, rakkaudessa ja jalkapallossa kaikki on sallittua ja mahdollista. Tuomitaan sitten kun tuomitaan.

Molempien joukkueiden on nöyrin mielin ja leuankärki viistosti nurmea kohti osoittaen lähtevä illan otteluun. Tilanne on kiusallinen ja kutkuttava: jatkoon pitäisi otteluparista mennä ja tippua ei saisi, koska tappion tahrat eivät enää tämän kauden kuosista ole pois pestävissä. City tulee tiki-takalla ja Los Blancos korkealla prässillä ja yksilötaitoon luottaen. Guardiola tekee taidetta  äärimmilleen viritetystä Evinrudestaan. Zidane tuo peli-iloa, huippuksilöitä ja hieman hälläväliä -meininkiä muutoin korkean vaatimustason Yamahaansa. Kahtia halkeavien aaltojen pärskeessä Eurooppalainen futiskausi voi nyt virallisesti kääntää keulansa kotisataman laitureilla jännittäviä sulhoja ja morsiamia kohti

Viinikuvaus: kauden loppuun asti viipyilevä jälkimaku

Sähköä Etihadilla

Aurinko helottaa Etihad -stadionin ympäristössä. Alueella on festarimeininkiä; olutkarsinat ovat täynnä ja ruokakojuista lasketaan ruskeisiin papereihin käärittyjä annoksia. Ihmiset ovat ilmeisen hyvällä tuulella ja saan painettua myös Elland roadilta haettu pettymystä hieman syvemmälle.

Vaaleansinistä helottava Etihad

Manchester Cityn ja Tottenhamin ottelu on rakentunut parin viikon ajan. Se pitää sisällään vaaleansinisten tippumisen Mestareiden liigasta dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pohjois-Lontoolaisilla on suunnitelma jo valmiina kävi ottelussa, miten kävi. Suunnitelma raikui jo Piccadilly tavernan vessassa: we are at champions league.

Festarimeininkiä Manchesterin vaaleansinisellä puolella

Kuuluttaja esittelee ylikorostetun toistuvasti kotijoukkueen hallitsevana mestarina. City hakee revanssia ja hyvitystä menneen keskiviikon tapahtumiin. Sen aistii myös faneista. Tämä on itselle kolmas kerta Etihadilla ja yleisössä on enemmän sähköä kuin koskaan. Tottenham halutaan palauttaa paikalleen. Asetelma on myös sikäli draaman kaareltaan herkullinen, että Tottenhamilla on mahdollisuus muutaman päivän sisään tiputtaa City sekä Mestareiden liigasta että sabotoida sen kamppailua valioliigan mestaruudesta.

Revanssia hakeva City

Josep Guardiolan kone jauhaa nopeasti ensimmäisen maalin. He is one of our own, he is one of our own, Philip Foden, he is one ow our own. Maalintekijä on selvästi kotiyleisön mieleen. Pelin ilme jatkuu maalin jälkeen odotetunlaisena: City jauhaa pallonhallinnan kautta ja Tottenham iskee vastaan. City ei pääse kunnolla maalipaikoille. Tottenham on vaarallisen oloinen. Kevin de Bruynen loukkannuttua Guardiola tuo Fernandinhon kentällä ja City siirtyy puolustuspainoisempaan miehitykseen, joskin pallonhallintaan tämä ei vaikuta. Liekeissä oleva Tottenhamin Heung-Min Son hukkaa pari paikkaa, joten 1-0 tilanteessa mennään puoliajalle.

Toinen puoliaika alkaa. Silmiinpistävää on, että Guardiolan heiluessa teknisellä alueella Mauricio Pochettino köllöttelee vaihtopenkillä. Ilmeisesti Tottenhamin pelisuunnitelma toimii ja se luottaa myöhäisempään tasoitukseen. Tottenhamin yllättävä veskarivalinta Paulo Gazzaniga on ollut City fanien hampaissa koko iltapäivän: You are fucking shit -kaikuu päätykatsomosta. Tottenhamin fanit kuittaavat tämän heti laulamalla rytmikkäästi: We are at Champion league. Fanikatsomoiden välissä on melko vähän järkkäreitä. Kyseessä lienee vähäisen riskin matsi.

City vaihtaa vielä Segio Agueron tilalle Leroy Sanen. Periaatteessa sillä siis ei ole enää yhtään puhdasta hyökkääjää kentällä. Pep -pallo ei sellaista vaadikaan: valioliigan mestaruus on vielä näpeissä, vaikka Mestareiden liiga on vuosi vuoden jälkeen jättänyt sellaisen pehmeän kohdan vaaleansinisten miehitykseen, johon kilpakumppaneiden pilkkakirveet on mahdollista upottaa.

Tunnelma tiivistyy ottelun loppupuolella. Sekä tuomarit että omien pelaajien huonot ratkaisut saavat äkäistä palautetta pystyyn pongahtavilta City -faneilta. Pochettinokin nousee ylös penkiltään ja jakaa viime hetken ohjeita pelaajilleen. Cityn johto kestää. Fanikatsomoiden välillä vaihdetaan viimeiset terveiset, joihin kuuluu pari pystypainia ja muutama sivukoukku.

Aurinko helottaa ulkona edelleen. City -fanit saivat tarvitsemansa keppihevosen, jolla ratsastaa viikonlopun yli.

Kotiinvaellus Etihadilta

Viinikuvaus: auringon paahtamia brittitaateleita ja joukkoon johdettua sähköä.

Sumusaarten talviklassikko

Manchester Cityn ja Liverpoolin astuminen samalle tatamille tekee torstai -illasta erityisen. Valioliigakautta on vielä runsaalti jäljellä ja nurmikentillä piilee monta liukasta mätästä, mutta Liverpoolille on tarjolla vähintäänkin ratkaisevan oloista eräpalloa. Liverpoolin voittaessa se karkaa kymmenen pisteen karkumatkalle. Tässä kohtaa sitten onkin hyvä laittaa jäitä hattuun. Etihad stadionilta haetut voitot ovat, jos eivät aivan sukupuuttoon kuolevaa, niin ainakin hyvin uhanalaista lajia. Vedonlyöntitoimistot arvioivat Cityn selkeäksi ennakkosuosikiksi. Se voittaa ottelun melkein kerran kahdesta, ja sitten jäät voi siirtää hatusta peltiämpäriin: Liverpool välttää tappion yli kerran kahdesta. Kuorrutteet voi laskea kakun päälle ja piccolo -pullon verran skumppaa laittaa peltiämpäriin jäähtymään.

Liverpoolissa lokakuuksi pedattu vauhtiurheilun näytös lässähti 0-0 -tulokseen. Ajoliivit oli vaihdettu kirurgin takkiin ja molemmat siirtelivät teriään varovasti Anfieldin iholla. City oli leikkaussalin valossa tehdyissä viilloissa millin pidemmällä, mutta Riayd Mahrezin ratkaiseva pisto rangaistuspilkulta pelmahti taivaan tuuliin. Missatun rangaistuspotkun merkitys on vierinyt lumipallon lailla kuluneen talven rinnettä ja se saattaa tömähtää vääränvärisen pokaalin jalustaan. Liverpoolin kurssi on ollut tanakasti koilliseen, kun taas Cityn käynti on hakenut rintauintimaisilla piensukelluksilla välillä vauhtia. Uimahousujen taskuista on altaan pohjaan pudonnut muutamia pisteenmuotoisia uimarenkaita ja jokaisella niillä on nyt väliä.

Josep Guardiolan löytää iättömien klassikoiden hyllystä, kun taas Jürgen Kloppia saa hakea veijariromaanien puolelta. Molempien joukkueiden kansien välistä tippuu yksi tuhrittu sivu. Liverpool ja Klopp ovat finaaleissa tuhrineet itselleen ikuisen kakkosen piirrosta. Cityn roiskeet ovat Liverpoolin logon muotoisia, sillä juuri Liverpool on ollut heidän juomatta jäänyt graalin maljansa. Ottelu on finaalin kaltainen, mutta viimeisestä yhdeksästä Cityn ja Liverpoolin kohtaamisesta City on voittanut vain yhden.

Tyypillisesti joukkueiden kohtaamiselta voisi odottaa korkeaa prässiä ja hyökkäysorientoitunutta hallittua hurlumheitä, mutta kaksi plussaa saattaa tarkoittaa miinusta: näin kertovat lokakuisesta illasta palanneet mestarijäljittäjät. Tilanne on kuitenkin sikäli eri, että Cityn tulisi nyt voittaa. Tiukkaan laskostetulla vaaleansinipunaisella lakanalla on repeämävaara. Mohamed Salahin tai Raheem Sterlingin kaltaiset kiiturit saattavat ottaa ottelun omalle jalkapöydälleen huolimatta siitä, miten tasaisen raivoisasti koneistot taustalla mylvivät. Kuva- ja valttikortteja kääntyy molempien käsistä, ja vauhdilla kääntyykin. Futisfaneilla on lupa odottaa ja nauttia.

Viinikuvaus: sumusaarten talvinen klassikko. Vuosikertansa parasta.