Sivut

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Elämää sinimustan auran alla


Jukka Pakkasen San Siron Uneksija kietoo jalkapallon ja elämän sellaiseen merimiessolmuun, että on välillä vaikea erottaa, kumpaa päätä kulloinkin seurataan. Selvää kuitenkin on, että köyden säikeissä juoksee sinimusta veri. Kirjan on kustantanut Aviador Kustannus ja se on uusintapainos Gummeruksen aiemmin julkaistusta ja loppuunmyydystä kappaleesta. Uusintapainoksessa on kaksi uutta tekstiä.

San Siron Uneksijan kerronnan ja tarinoiden pirstaleisuus hämmentää aluksi, mutta lyhyihin välähdysmäisiin tarinoihin totuttuaan, aukeaa kirjan varsinainen sanoma. Kirjassa jalkapallo ja Milano sulavat luontevaksi osaksi ihmisten elämänkaarta. Ne ovat mukana syntymässä, kuolemassa, hulluudessa, kostossa, yksinäisyydessä ja monissa erikoisissa sattumuksissa, jotka ihmiskohtaloita määrittävät. Mitä erikoisempi kohtalo, sen voimakkaammin se herää henkiin San Siron -stadionilla ja sen luontevammin se sulautuu siihen organismiin, joka huokaillen, haaveillen ja toivosta luopumatta seuraa sinimustan -valittunsa estradihetkiä vuodesta toiseen.

Kirjassa jalkapallo on itsestään selvä osa elämää ja Milanossa sinut valitsee joko Inter Milano tai A.C Milan. Valinta on itsessään hetkellisesti ehdoton, mutta poissulkevan sijaan, se on elämää hauskasti mutkistava ja koristeleva. Valinta voi toisaalta johtaa siihen, että asioita pitää salata appivanhemmilta tai siihen, että paetaan luostariin pitämään viiden vuoden mykkäkoulua rakastetulleen eli Inter Milanolle. Valinta luo yhteyden täysin eri maailmoista kulkevien ja toisiaan uteliaasti tarkastelevien henkilöiden välille. Valinta voi tulla annettuna tai sattumusten kautta. Se punoo asioiden ja sattuman irrationaalista jatkumoa aivan kuin johdateltuna. Kirjassa sinimustaa taustaväriä vasten rakentuvat sekä ihmisen pienuus että elämän traagisuus ja koomisuus.

Jalkapallon ympärille rakentuva kulttuuri ei kirjassa ole jotain, mitä tarvitsisi erikseen tuottaa, vaan se on lähtemätön osa elettävää elämää. Se kulkee mukana, kun lahjot sotilassairaalan vahdin, jotta voit nähdä Giuseppe Bergomin pelaavan ja se kulkee mukana, kun karkaat vaikeita kotioloja ja vuosikymmeniä myöhemmin tahtoisit sovittaa välit. Pieni kateuden pisto nousee kirjaa lukiessa, koska kirja kuvaa raatorehellisesti sen, mitä jalkapallokulttuuri ihmiselämän läpäisevänä voi olla. Tällaisenaan ja tässä mittakaavassa se on jotain, mitä Suomessa ei ehkä voida koskaan saavuttaa tai ainakin se vaatisi sukupolvien ajan roihuavaa rakkautta jalkapalloa ja omaa suosikkiseuraa kohtaan.

San Siron Uneksija vilisee italialaisia jalkapalloseuroja ja niiden historiankirjoihin jääneiden pelaajien nimiä. Kirja avaa varmasti fanaattisille interisteille ja italialaisen jalkapallon sydänystäville muistojen spektrin. Itselle kirja kertoi inhimillisyyden ja niiden ihmisten tarinoita, jotka jo syntymästään saavat elämänkaaren ylleen sinimustan auran.

Viinikuvaus: sinimusta. Traaginen, koominen ja sattumanvarainen niin kuin elämä on.

Lukukappale on saatu Aviador Kustannukselta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti