Katkeraa ja suloista. Makeaa ja hapanta: FC Internazionale Milano - AC Milan

Metromatkan tapa Ca Grandalta Giuseppe Meazzalle oli jo aiemmin tiedusteltu. Metro imee jokaiselta asemalta lisää porukkaa sisuksiinsa. Ihon peittävissä kankaissa on sinistä, mustaa ja punaista. Meno on vielä hillittyä. 

Derby della Madonnina

Noustessamme metrosta Giuseppe Meazzan kupeeseen stadionilta kuuluu jo vihellyksiä, vaikka pelin alkuun on kaksi ja puolituntia. Jomman kumman joukkueen pelaajia tai valmentajia on käynyt kentällä, tai sitten väärän henkilön kasvot ovat välähtäneet stadionin screenille. Kauppa käy kioskeissa ja nyt pienemmällä kiireellä liikenteessä olevana olen valmis myös kioskien polettihärdelliin. Homma toimii näin: maksat kassalle, saat poletit, siirryt linjastolla eteenpäin, kerrot mitä ostit ja annat poletit takaisin. 

Kamerat räpsyvät. Satunnaisia chänttejä pelmahtaa ilmaan. Stadionin uumenista kuuluu tasaisin väliajoin metakkaa, jolla otetaan kantaa kentällä tapahtuviin asioihin ja luodaan asetelmaa pian alkavalle Derby della Madonninalle. Jos pitäisin jonkinlaista bucket -listiä futismatseista, niin nyt saisin piirtää viivan yhden pelin yli. Toki italialaisen futiksen koodi ei itselle täysin murru tälläkään reissulla, koska taustoja voisi opiskella loputtomiin ja kielikin on vieras. Veikeästi pumppasin kuitenkin "Jukka" Pakkasen San Siron uneksijaa menolennolla. Kirjasta saa tiettyjä kaikuja sieltä syvyydestä, josta futis Italiassa ja erityisesti Milanon sinimustalla puolella pumppaa väriä olemassaolon ydinnesteeseen. 80€ per lippu ei tunnu kokonaisuuteen peilattuna aivan kohtuuttomalta.

Interin ja Milanin kannattajat kaulailevat keskenään stadionin ulkopuolella ja niin perheissä kuin kaveriporukoissa on molempien värejä. Ei vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisesta, että paikallisten lähipiireissä jalkapallo jakaa puolia läheistenkin välillä, vaikka matsiin voidaan hyvinkin mennä yhdessä. Se jää sitten arvoitukseksi, että minkälainen tunnelma on matsien jälkeen kotien olo- ja makuusaleissa.

Giuseppe Meazza

Tunnelmia stadionin ulkopuolelta

Saamme matsieväät tuhottua ja siirrymme portteja kohti. Italiassa on hyvin hellämielinen suhtautuminen lapsiin, mikä näkyy tällä kertaa siinä, että portilla taisteluparilta kysytään leikkisästi vain etunimi, minkä jälkeen meidät ohjataan eteenpäin. Turvatarkistus on silmäily päältä päin ja se jälkeen olemmekin jo kilauttamassa lippuja lipunlukijoihin.

Oikeaan katsomosektoriin vievän rappukäytän tunnelma ei ole muutamassa päivässä muuttunut. Se on betoninen, ahdas, hengästyttävä ja loputon kuin vankilassa tai 1980-luvun Tšernobylissä. Nappaan maskia kasvoilta, talutan taisteluparia kädestä ja koitan vältellä sellaisia katsontakulmia, jotka alleviivaavat lisääntyvää vertikaalista matkaa stadionin ympäröivään asvalttiin. Reissuprinsessa ja rakas vaimoni askeltavat perässä.

Löydämme melko nopeasti paikkamme. Pelin alkuun on vielä tunnin verran aikaa ja katsomossa on mukavan väljää.  Allamme penkkirivistössä nuori nainen, jonka poskessa on sinimusta sydän, piirtää punamustia viivoja poikaystävänsä kasvoihin.

Meitä tervehditään viereisiltä penkeiltä.

-Milan or Inter?

Tohdin vastata Interin, koska kysyjän takissa on sinimustaa värjäilyä ja sen jälkeen huomaan, että hänen toisella puolella ja samassa seurueessa on Milanin huiveja ja värejä. Ensin mietin, että totuudenmukaisella vastauksella saattoi mennä mieron tielle tällä kertaa, mutta myöhemmin, kun Interin kannattajakatsomon kehoituksesta interistit alkavat pomppia ympäri stadionia, pomppaa myös mies pystyyn eli tulkintani osuikin oikeaan. Olemme koko matsin ajan puheväleissä. Sinänsä en ole Interin italialaisen version varsinainen fani, mutta sydän vain yksinkertaisesti sykkii enemmän sen väreille ja puolueettomaksi tekeytyminen olisi mennyt teeskentelyksi.

Pelaajat saapuvat lämmittelemään. Stadionin paikoista on karkeasti arvioiden varattuja tässä vaiheessa noin kolmannes, mutta metakka on melkoinen. Taistelupari nostaa hetkittäin käsiä korville, mutta toteaa samalla, että täällä on hyvä tunnelma. Kysyn että kummassa oli parempi tunnelma Manchesterissä vai täällä? Vielä tässä vaiheessa Manchester pitää piikkipaikkaa, mutta seuraavaan aamiaiseen mennessä voimasuhteet olivat muuttuneet.

Kannattajakatsomot virittävät chänttejään. Logiikka on selvä: toinen pääty aloittaa jonkin rallin ja toinen koittaa viheltää sen hiljaiseksi. Porukkaa kömpii tihenevään tahtiin Giuseppe Meazzan ahtaille penkkiriveille.

Spektaakkeli alkaa. Kuuluttaja liekittää kotijoukkueen kannattajia. Yläpuolellamme oleva isäntä piiskaa kirouksia niiden ihmisten päälle, jotka tulevat matsiin myöhässä. Tifot nousevat molempiin päätyihin. Yksittäisiä soihtuja sytytetään ja Lautaro Martinez räjäyttää stadionin varhaisella maalillaan. Ihmiset halailevat ympärillä olevia henkilöitä, mikäli värikoodit mätsäävät. Takanamme oleva milanista painuu kyyryyn. Edessämme oleva milanista heiluttaa keskisormea Interin kannattajakatsomon suuntaan. Maalijuhlan äänimaailma vaihtuu hillittömästä riemusta hillitympään chänttiin. Stadion pomppii Interille ja betoni antaa periksi kuin kastunut lauta ojan päällä.

Tunnelmia stadionin sisältä

Curva Sud Milano

Huomaan itse keskittymiseni harhailevan selvästi tavallista enemmän itse pelistä toisaalle, koska kaikki muu, mitä pelin ympärillä tapahtuu, on myös vangitsevaa. Inter on parempi ensimmäisen puoliajan alussa ja Milan lopussa. Derbyefektinä joukkueiden pelin rakenne vaikuttaa toistuvasti hajoavan, sillä keskikenttien surffaillessa milloin missäkin, molemmat pääsevät tunnustelemaan vauhdilla vastustajan puolustuslinjaa. Milan saa myös hyviltä paikoilta vapareita, mutta Interin puolustaessa sitkeästi, on se jälleen Martinez, joka laulattaa kotiyleisöä. Kuuluttajaa huudattaa Lautaroa ja yleisö vastaa Martinezilla. Milan putoaa hetkeksi hyvästä otteestaan huolimatta kanveesiin: 2-0

Takanamme istunut isäntä saa maistaa hieman omaa lääkettään kipittäessään rappusia alas ennen kuin ensimmäinen puoliaika päättyy. Vastapalaute ottelun seuraamisen häiritsemisestä lähtee nauravian kasvojen keskeltä huivien väreistä riippumatta.

Puoliajalle mennään Interin 2-0 -johdossa. Vartti on hyvä pätkä ottaa happea ja sulatella ensimmäisen puoliajan stadionmyrskyä. 

Keitä meitä nyt oli?

Hiukan jakomieliselläkin tavalla tunnelma on ollut samaan aikaan sekä lämmin- ja kylmähenkinen että ystävällis- ja vihamielinen. Jonkinlainen kannattamisen koodi kulkee kuitenkin katsomossa, jossa sini- ja punamustat ovat sikin sokin. Pahimmat solvaukset osoitetaan kannattajakatsomoiden ja kentän suuntaan. Viereisten silmille ei juuri hypitä paitsi, kun Milan kaventaa: punamusta -huivi putoaa nimenomaan silmilleni joko vahingossa tai sitten vähemmän vahingossa. Huitaisen sen pois ja sitten lähdetäänkin VAR:lle. Maali viedään pois. On vaikea olla olematta edes vähän vahingoniloinen. Interin kannattajat heiluttelevat kännyköitään ilmassa.

AC Milan jahtaa kavennusta...

...mutta VAR vie toivon

Taistelupari kertoo, että Inter on nyt hänen ykkössuosikkinsa. Tätä koitetaan vaalia, myös koti-Turussa. Seuraavaksi hän aloittaa vieressä istuvan miehen kanssa illistelykilpailun, joka jatkuu koko matsin ajan. Robin Gosens maalaa toistaiseksi sinimustat värit koko kaupungin horisonttiin ja interistit pääsevät juhlimaan sekä derbyn voittoa että liigacupin finaalipaikkaa: 3-0

Ohimoiden välissä kohisee ja ihmiset sulloutuvat Giuseppe Meazzan käytäville, ratikoihin, takseihin ja metroihin. Niin kuin he ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan ja niin kuin he tulevat myös vuosikymmenten ajan tekemään. Stadionin uumenissa keitos kuplii edelleen.

Aamulla herään levottomasta unesta. Nenästä vuotaa verta kuin merkiksi siitä, että derby ei päättynyt eilen. Se vain jatkuu ja jatkuu.

Viini: sinimustaa ja punamustaa rypälettä ystävällisessä ja vihamielisessä keitoksessa.

Maskusta Milanoon: A.C Milan-Genoa CFC

Aikataulujen puolesta menee pikkuisen HC:ksi. Lento Milanoon laskeutuu 18.10. Taksi on hotellilla 19.30 ja matsi alkaa 21.00. Niinpä kevennän hiukan vaatetusta ja lähden sokkona läheiselle metroasemalle ja toivon parasta. Metroasemalta löytyy onneksi lipunmyyntiautomaatti ja hetken lippuvaihtoehtoja tuijoteltuani täppään ylimmän rivin parin euron vaihtoehdon, jonka oletan olevan edullisin peruslippu.

Uitan lipun lukijaan ja sujahdan portista sisään, ja kun portti kolahtaa takana kiinni, välähtää: nythän minulla ei enää ole lippua eli mikäli sellaista tarvitsee päätepysäkillä niin olen jonkinlaisessa pulassa. Vilkaisu tulosuuntaan osoittaa sen, että lippu on sujahtanut portin toisella puolella olevasta toisesta aukosta ulos. Kiire ja edellisestä ruokailusta kuluneet tunnit eivät ole ihan ideaali yhdistelmä oman harkinnan kannalta. Takana sulkeutuneet portit ovat rakennettu mallilla "väljät" ja "joustavat", joten päädyn taklaamaan niitä kevyesti auki ja yllän kuin yllänkin portin välistä lippuuni. Tämä on kuitenkin Italia eli asioille voi hakea luoviakin ratkaisuja, kunhan ei jää kiinni.

Metrokäytävän yllä olevissa opasteissa on maalattuna San Siro eli oikealle asemalle melko sokkonakin löytäminen helppoa. Ca Grandan asemalta lähtiessä metro on melko tyhjä. Suurin syy lienee se, että useimmat eivät ole jättäneet stadionille lähtöä näin viime tinkaan. Pysäkki-pysäkiltä sakkia sulloutuu enemmän metron vaunuihin ja punamustia värejä näkyy koko ajan enemmän. Vastapäisille penkeille tulee isä ja poika. Isällä on AC Milan huivi ja verkkatakki. Olemattomalla Italian taidolla tunnistan, että isä ja poika käyvät läpi pian alkavan ottelun avauskokoonpanoa ja vaihtavat sanasia myös aiemmin alkaneesta Spezian ja FC Internazionalen matsista.

San Siro iltavalaistuksessa

Kojuja moneen lähtöön San Siron liepeillä

Google mapsin antaman suosituksen sijaan seuraan paikallisia viimeiselle metropysäkille, joka nousee aivan stadionin kupeeseen. Kello tikittää siihen tahtiin, että joudun nälkäisenä ja janoisenakin  passamaan stadionin ulkopuolella olevien ruokakojujen ja olutpisteiden houkutukset. Kiirehdin portille, jossa katsotaan lippu, henkkarit ja koronapassi.

Oikean katsomosektorin löytäminen ottaa taas aikansa niin kuin muutama vuosi takaperin. Hetken stadionin rakenteissa nousevien tornien seiniä tulkatessani totean ettei katsomosektoria ole yksinkertaisesti merkitty niihin eli se pitää vain tietää, tai sitten ihan vaan kysyä. Päädyn jälkimmäiseen ja onnekseni olen sen verran hajulla katsomokartasta, että olen osunut oikeaa seuraavaan.

Sisäänkäyntiin kilautetaan liput vielä kertaalleen eli kolmas kerta toden sanoo. Lähden sitten harppomaan rappusia ylös ja niitähän piisaa. Tuumaan, että porraskäytävä kolkkoudessaan ja ahtaudessaan on sellainen, joka voisi olla esimerkiksi vankilassa ja samalla fläsärit muutaman vuoden takaiselta reissulta samaiseen kohteeseen voimistuvat. Hikipäissäni ja puuskuttaen ehdin katsomon sisääntulolle juuri ennen matsin alkua. 

Olkoonkiin klisee, mutta tunnelman voi leimata heti poikkeuksellisen hyväksi ja hoipun vielä katsomooni. Yritän samaan aikaan sekä tasata hengitystäni, että totutella verensokerivajareissa jyrkän katsomon ja korkeuden aiheuttamaan efektiin, joka ei korkeanpaikankammoisella mene ihan kerta sisään-ulos -hengityksellä. Kiitän itseäni siitä, että olen valinnut penkkini rivin päästä. Harmillisesti vieressäni istuva nuori pariskunta joutuu luopumaan olutpöydästään.

San Siro sisältä

Peli alkaa. Sälli vieressäni kyselee, mistä tulen ja mitä joukkuetta kannatan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan rehellisesti ja toiseen sovellan tilanteesseen sopivan vastauksen. Milan pitää palloa. Genoa puolustaa syvältä ja iskee vastaan. Lisäksi Genoa käyttää myös italialaisen futiksen (ja miksei monen muunkin maan) kikkapussista tutun pelin rikkomisen ja ajanpeluun -kortin eli sen pelaajat pötköttelevät stadionin nurmella korostuneen pitkään aina, kun joku kolhaisu tai töytäisy sen sallii.

Se pötköttelee, joka voi

Kotikannattajien Curva sud värisyttää taukoamatta äänijäänteitään chäntisä toiseen. Koko katsomo tarttuu syöttiin valikoivammin. Riemu repeää kollektiivisesti, kun Pierre Kalulun kohteensa tunteva keskitys putoaa takatolpalle, josta Rafael Leao ohjaa sen suoraan ilmasta takakulmaan: kaunis maali ja kenties juuri se, mitä pelin aikaisessa vaiheessa Milan mestaruustaisteluunsa tarvitsi.

Curva sud

Vieraskannattajien piippuhylly

Ahtaiden penkkirivien välisille rappusille istuu myös koko ajan enemmän porukkaa: joko he ovat eksyneet tai stadion on osittain tuplabuukattu. Epäilen itse ensimmäistä variaatiota. Hyvien suoritusten lisäksi myös huonot huomioidaan ja palaute on napakkaa pitkin peliä. AC Milan on katsomoprofiilista tunnistettavissa usean sukupolven kokemukseksi ja sukupolvethan ovat olleet olemassa jo paljon ennen kuin nykyinen avauskokoonpanollinen raitapaitoja on syntynyt: jo se antaa kannukset tiettyyn vaatimustasoon. Edessäni rappusilla istuu poikansa vanhahko mies, jonka on jo vaikea liikkua ja erityisen vaikeaa se on varmasti San Siron rakenteissa, mutta miehestä säteilevä onnellisuus peittää varmasti alleen matsin tuottamat vaivat ja haasteet.

Sukupolvikokemus

Milan jatkaa painostustaan, mutta Genoa pysyy hyvin pelisuunnitelmallaan pelissä mukana. Omaan silmään Genoa vaikuttaa varsin laadukkaalta nipulta, vaikka se pelaakin tällä kaudella putoamista vastaan. Maaleja ei tule enempää, joten kotijoukkueen taukojohdossa mennään.

En ollut, kuten vieressä istuva Mario, joka haki oluen itselleen ja seuralaiselleen ensimmäisen puoliajan aikana, vaan tungen väkijoukon mukana Stadionin käytäville. Aika pian totean että matsi tullaan katsomaan loppuunkin asti kuivin suin ja keskimääräistä tyhjemmällä vatsalla, koska jono ja tungos ovat loputtomat. Niinpä tuijottelen hetken kaupungin valoja ja palailen sitten istumapaikalleni. Tunnistan itseironisia hankauksia oman iänkin tuoman mukaavudenhalun ja ympäröivän spektaakkelin välillä, ja jatkan hymyissä suin matsin seuraamista.

AC Milan hakemassa toista maalia

Bongaan stadionilta yllättävän suuren otannan myös suomalaisia. Marion toisella puolella heitä on pari kappaletta ja käytäviltä kaikuu härmää muutenkin. Se ei toki ole yllätys Finskin suorat lennot ja kaupungin muu tarjonta huomioiden. En kuitenkaan sanoisi, että meininki olisi turismin laimentamaa. San Siron kunnioitusta herättävissä betonielementeissä ja Curva sudin orkestroimassa metelissä on hyvä pala autenttisuutta.

Milan passivoituu toisella puoliajalla ja Genoa on hetkittäin selvästi kuskin paikalla. Katsomossa sytytellään vaivihkaa, mutta tihenevään tahtiin savukkeita. Myös Genoan kannattajakatsomossa nähdään tulitepuolta. Nyt Milanin pelaajat ottavat enemmän pötköttelyvuoroja kentällä. Yleisömääräksi ilmoitetaan 70000 ja rapiat. Se on kunnioitusta ja pientä kateuttava herättävä määrä. Lippuja myytiin senioreille ja junioreille kympillä. Omastani pulitin 24 euroa.

Genoan nostaessaan riskitasoaan Milanille aukeaa ylivoimahyökkäyksiä, jotka kuitenkin tyssääväät liikaan kuljetteluun ja huonoihin ratkaisuihin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu, kun vaihdosta sisään tullut Junior Messias toimittaa nimensä edellyttämällä tavalla ja jysäyttää oman riparinsa maalin kattoon. Korvia tinnittävä vihellys nousee stadionilla, kun maali menee vielä VAR:n varmistettavaksi. Maali pitää. AC Milan voittaa ja jatkaa sarjan kärjessä.

70000 katsojaa todistavat AC Milanin voittoa

Kirjoittajalla keinuttaa jo koko kulunut päivä jaloissa sen verran, että odottelen hetken stadionin tyhjentymistä. Sen jälkeen astelen penkkirivien yli ja lähden kojuille pistämään ravitsemispuolta kuntoon. Laulu raikaa stadionin käytävillä ja  erityisesti "Interista vaffanculo" on muodissa.

Kojuilla vastassa on härdelli ja polettipeli. Lopulta löydän kärryn, jossa rahaa vastaan saa suoraan hyödykkeitä. Ensimmäinen Birra Moretti haihtuu ikeniin ja toisen kaveriksi löytyy vohveliraudalla paistettu painini. Niiden nuuduttamana metromatka Ca Grandalle nytkähtelee mukavasti.

Viini: kitkerä ja perinteitä hohkaava

Inter Milano - AC Milan: brändätäänkö uusiksi?

Inter Milanon ja AC Milanin Derby della Madonnina nostaa sinistä, punaista ja mustaa hehkua Milanon Katedraalin huipulta Milanin kaupunkia ihastelevan neitsyt Marian patsaan poskille. Luokkataustojen kaiut, joissa sinimustat Nerrazzurrit pöristelivät San sirolle moottoripyörillä ja punamustat Rossonerit hikoilivat matkansa Milanon futispyhätölle julkisen liikenteen välineillä, ovat vuosien saatossa vuotaneet kansanosien sekamelskaksi. Milanossa arpasi kuitenkin muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta osuu joko punamustalle tai sinimustalle puolelle. Se on lähtemättömästi koodattu kaupungin DNA:han.

Muotikaupungin väriräiskeet kukkivat illalla tavallista kirkkaampina. Antonio Conte on saanut puhalleltua Inter Milanon mukaan mestaruustaisteluun. Juventuksen dynastian säihke on ollut hiipumaan päin ja viimeksi lauantaina sen silmille puhalleltiin piikikkäitä ruusunlehtiä Veronan rakkaudenkaupungin aurinkoisella areenalla. AC Milania ei tuntunut herättävän ensin mikään. Kaiken sekasotkun keskellä se menetti hetkeksi oikeuden europelipaikkoihinsa ja valkoviinikastike oli kärtsäämässä reilusti pohjaan. Sitten muuan ruotsalainen oman elämänsä jumalhahmo, Zlatan Ibrahimović, palasi kaupunkiin ja käänsi sekä joukkueen hengen että kuntopuntarin kohti koilismaantarustoa.

Antonio Conte on taktisesti kääntänyt myös tämän päivän futiksen lainalaisuuksista kertovan sivun. Inter pelaa nopeasti etenevää futista, jossa pelin virran syvimmät uomat uurtuvat sekä vasemmalle että oikealle laidalle. Conten englannintuliaisten, Victor Mosesin ja Ashley Youngin, lisäksi avaukseen tyrkyllä ovat kotimaiset Cristiano Biraghi ja Antonio Candreva. Laidoilta irtoavien keskitysten alle on ensimmäisenä ryykäämässä Romelu Lukaku. Lukakun sateensuojissa juonii tyypillisesti tänään sivussa oleva Lautaro Martinez.

AC Milanin Stefano Pioli on pitkänlinjan futisvaikuttaja Italiassa niin pelaajana kuin valmentajanakin. Pioli on valmentanut myös Milanon sinimustalla puolella, mikä tuo oman jännitteensä. Pioli suosii korkeaa prässiä ja miesvartiointia puolustuksen keskustassa. Piolin AC Milan on tyypillisesti pelannut 4-3-3 -muodostelmassa, mutta se on myös varioinut kokoonpanoaan jonkin verran ja viimeiset matsit Pioli on pelannut 4-4-2:lla. Vasemmalla laidalla nouseva laitapakki Theo Hernández osallistuu aktiivisesti hyökkäyspeliin ja on myös joukkueen paras maalintekijä. Oikealla laidalla laitapakki pelaa hieman konservatiivisemmin ja hyökkäysvastuu on viime matseissa ollut Samu Castillejolla.

Illan matsissa nimenomaan laitapelaaminen lienee viisasten kivi. Mikäli AC Milan pääsee iskemään Interin nousevien laitapuolustajien selustaan, voi punamustien piikissä todennäköisesti hääräävä Ibrahimović varastaa otsikot. Conte saattaakiin ohjeistaa laitapelaajansa pelaamaan normaalia puolustavammin, jolloin tullaan näkemään kokonaisuudessaan tarkka ja riskejä välttävä kokonaisuus, jonka ratkaisua haetaan yksittäisen pelaajan taidon tai erikoistilanne pelaamisen kautta.

Yksi ja ehkä kaikkein kutkuttavin skenaario on myös, että Derby della Madonninan imu vie pelaajat mennessään, jolloin pelin kulku voi olla räiskettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita alusta loppuun. Tämä saattaisi olla myös italialaisen futiksen kannalta paras skenaario. Serie A:n brändille tekisi hyvää saada taas muutakin puhuttavaa kuin jatkuvat rasismikohut.

Viinikuvaus: kiehuu, läikkyy ja räiskyy

San Siron uneksintaa

Inter Milanon ja Atalantan ottelussa oli naapuruston kokoontumisen tunnelmaa. Toki sillä erotuksella, että naapureita oli reilu 50000 ja naapurikaupunkilaisiakin  6000-10000. Giuseppe Meazzan- tai perinteisemmin San Siron -stadioni oli megalomaaninen ja betonisen hirviömäinen ilmestys. Sen ulkoseunustoilla kiersivät betoniset siltamaiset rakennelmat, joita pitkin pääsi harppomaan stadionin korkeampiin kerroksiin.

San Siron stadioni on massiivinen

Stadionia kiersivät olut-, ruoka- ja fanituotekojut. Väritys oli enimmäkseen sinimustaa, mutta jännitystä elämään toivoville oli tarjolla oli myös punamustaa kangasta. Oluen sai hankittua erillisellä poletilla, jonka sai ostettua samasta kioskista kuin oluenkin, mutta vain eri kassalta. Jollain tavalla tähän kiteytyi tietty italialainen sääntöjä kunnioittamaton ja niitä älykkäästi kiertävä mentaliteetti: on yksinkertaisesti tyhmää noudattaa tyhmiä sääntöjä. Myyjää huvittaa, kun kuvaamme kädessä lojuvia poletteja.

Olutkaupoille

Torinon pehmeämpi hurmoksellisuus on vaihtunut kansanomaiseen  rosoisempaan kokonaisuuteen. Liput tarkistetaan kolme kertaa, stadionin seinille nostetut oikeisiin katsomonosiin ohjaavat kyltit jättävät tulkinnan varaa, ylös harpotaan jyrkkiä betonirappusia pitkin ja omilla paikoilla toteamme, että penkit ovat ahtaat: tällä millään ei toki ole mitään väliä, vaan ne tekevät kokemuksesta autenttisen.

Kuuluttaja vaikenee, kun vierasjoukkueen kokoonpano vilisee valotaululla. Viesti on selvä: vierasjoukkueen rupeamasta aiotaan tehdä mahdollisimman vaikea. Bergamosta on tullut vaikuttava määrä vierasjoukkueen kannattajia.

Atalantan kannattajat olivat saapuneet tuhatpäisinä paikalle

Edessä sytytetään sätkä, jonka imelä tuoksu nostaa keskustelun siitä, että ehkä käyttäminen ei ole laitonta, mutta ostamimen ja myyminen on. Hieman sivummalla vanhempi mies kaivaa taskustaan stadionille salakuljettaman pienen viinapullon ja hörppää siitä. San Siron uneksijalla on täällä 50000 ystävää.

Pazza Inter Amala herkistää yleisön ja muistojen kollektiivinen sinimusta filmi raksuttaa kallokopissa ja pumppaa sähköä iltaan. Ottelu on merkityksellinen. Sekä Inter Milan että Atalanta pelaavat Mestareiden liiga -paikasta.

Atalanta vaikuttaa vaarallisemmalta. Inter puolustaa ja rakentaa peliä syvältä. Sen hyökkäyksiin lähdöt vaikuttavat hieman hitailta ja vaivalloisilta. Kotiyleisö ei anna armoa, vaan harhasyötöistä ja huonoista suorituksista lähtee väkevä kollektiivinen palaute. Interin kausi on ollut kohtuullinen, jopa hyvä, mutta aistittavissa on, että interistit janoavat parempaa. On varmasti ollut kivuliasta, että Jose Mourinhon menestyksekkäiden kausien jälkeen Inter on koukannut vauhtia ylemmästä keskikastista ja samaan aikaan Juventus, joka on yksi Interin pahimmista kilpakumppaneista, on dominoinut Serie A:ta.

Pazza Inter - hullut interistit

Saan viestin, että onko Wanda Naraa näkynyt. Ei ole. Saippuoopperasta tuttu Mauro Icardi on kuitenkin palanut kokoonpanoon. On vaikea yhdistää kentällä systemaattisesti liikkuvia pelaajia siihen skandaalinkäryiseen ja rasismin kohauttamaan narratiiviin, joka italialaisen jalkapallon ympärillä velloo. Jalkapallo on kuitenkin maailman kuva niin hyvässä kuin pahassa.

Katsomoissa kiertäneet olutmyyjät parkkeeraavat puoliajalla katsomon sisääntulolle. Pian selviää että kauppaa tehdään pärstäkertoimen mukaan viiden tai kuuden euron hintaan. Annamme itse kymmenen euron setelin kahdesta oluesta. Pienen väittelyn jälkeen kauppa menee läpi. Samaan aikaan vierestä sujahtaa myyjälle vitonen ja hänelle annetaan tuoppi muitta mutkitta. Törmäämme suomalaiseen mieheen puoliajalla. Hän on tullut Italiaan golfaamaan ja on silmittömän rakastunut maahan. 

Toinen puoliaika käynnistyy. Ottelun loppua kohden sätkät ja tupakat sauhuavat tiheämpään tahtiin. Jännitys ja hermostuneisuus kasvavat. Maaleja ei tänään nähdä. Sarjataulukkoa selatessa käy mielessä, että tasapeli sopi varsin hyvin Luciano Spalletin suunnitelmiin. AC Milan on hävinnyt eilen ja ero punamustiin kasvaa pisteellä. Lisäksi kierrosten huvetessa Atalanta jää edelleen viiden pisteen päähän. Interin seuraava ottelu on Frosinonea vastaan ja sen päällä on vahva kolmen pisteen aura.

Näkymä San Sirolta Milanoon

Kahteen päivään on mahtunut melkein kaikki Italian jalkapallon suuret. Ainoastaan Roomaa jää vielä kääntämättömäksi kaupungiksi. Leikkisästi leimaamme itsemme italialaisen jalkapallon asiantuntijoiksi, vaikka kyseessä oli vain pintapuolinen raapaisu siihen, mikä vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen saa italialaiset kääriytymään oman seuransa väreihin ja niin huonoina kuin menestyksen vuosina saapumaan laumoittain seuraamaan suosikkiseuransa otteluita ja myötäelämään koko inhimillisellä tunneskaalalla seuransa mukana.

Torino oli eri kuin Milano. Puut kasvavat samalla viheriöllä samaa aurinkoa kohti, mutta eri muotoisina. Niiden oksille jalkapallo fanit keveästi kiipeävät tai tarttuvat koko elämän kestävällä intohimolla rakastamansa seuran runkoon. Eikä sitä rakkautta käy kiistäminen.

Viinikuvaus: talon sinimusta viini kansanomaisella hinnoittelulla. Naapurilta naapurille.