Futis ja kirjat: Helleauer, T.T Kallio

Iäti kustannuksen kustantama ja T.T Kallion kirjoittama Helleauer on yksi vuoden kiinnostavimpia teoksia niin romaanina kuin ilmiönäkin. Sekä kustantamo että teos itsessään ilmestyivät kuin varkain kirjallisen kentän mättäälle, josta se hiljalleen valtasi oman kasvualustansa. Tietynlainen salamyhkäisyyden usva leijailee edelleen niin kustantamon, kirjailijan kuin Helleauerin ympärillä. Mitäköhän tapahtuu seuraavaksi?

T.T Kallion Helleauer

Helleauerin teemat avautuvat moneen suuntaan. Bloggarille se oli ensisijaisesti päähenkilön kasvutarina Helleauerin kaupungissa, jonka elämän ytimessä on jalkapallojoukkue Lumous, josta kaupunkilaiset hakevat itselleen seinäsyöttöä koko elämänsä kirjolla. Romaanin kieli on runsasta ja hajamielisenä hetkenä sen imusta on helppo tippua, mutta romaanin tarkoitus ei varmasti olekaan päästää lukijaa ihan helpolla. Juuri kerronnan runsaus kastelevat lukijan sydämen suurimmalla ruiskulla. Bloggarin sydän pistettiin kaupan jo romaanin ensi hetkinä, kun kirja pureutui myrskyisällä pieteetillä siihen, miten nerokas keksintö kimmoisat maaliverkot jalkapallolle ovat.

Romaanin dialogeissa ja moraalisissa pohdinnoissa on jotain dostojevskimaista. Se leikittelee yhteiskunnallisilla ja poliittisilla teemoilla puhaltamalla niihin röyhkeästi ilmaa romaanin kuvitteellisen maailman nurkkauksissa. Tavallaan tekisi mieli pureutua siihen, että löytyykö romaanin elementeille reaalimaailmasta ja historiasta selkeitä esikuvia. Tavallaan taas ei, koska iso osa romaanin viehättävyyttä on siinä, että se on vähän niin kuin Las Vegas: tyhjälle tontille sellaisenaan pystytetty.

Romaani tuo kiinnostavalla tavalla jalkapallon ja korkeakirjallisuuden ideaalin samaan annokseen. Sitä voi helposti suositella toisaalta kaikille, jotka ovat kirjallisuuteen, mutta eivät niinkään futikseen päin kallellaan ja toisaalta juuri niille, jotka ovat futikseen, mutta eivät niinkään kirjallisuuteen päin kallellaan. Portit ovat auki teorioille ja rohkeille.

Viini: Helleauerin eliksiiriä idyllisessä puistossa ennen Luomouksen matsia nautittuna

PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

https://www.aviador.fi/product-page/marsiin-muuttaneen-ihmisen-koti-ik%C3%A4v%C3%A4

Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

Futis ja kirjat: Helter Skelter, Tapani Kinnunen

Helter Skelter -käsitteellä viitataan liukumäkeen. Se saa myös pimeämpiä sävyjä konnotaatioistaan Charlie Mansoniin ja Tate-LaBianca -murhiin.

Helter Skelter on myös Robustoksen kustantaman ja Tapani Kinnusen kirjoittaman Suomi -sarjan viides romaani. Sen liuku lähtee Hanian rannoilta ja kiertää maailman pienimpien punaisten lyhtyjen kujien kautta Suomen jalkapallopääkaupungin pyhätön eli Turun Kupittaan nurmille. Loppukiihdytyksensä Helter Kelter ottaa Helsingistä kirjajulkkareilta ennen kuin se tömähtää Ravintola koulun terassille. Viimein, kun silmät lupsahtavat auki, ohimoita asiaankuuluvasti kolottaa, koska matkan varrella tuli kumottua olutta ja muita juomia. 

Tapani Kinnusen Helter Skelter

Helter Skelter päätyi kirjoittajan postilaatikkoon kirjailijan erikoistoimituksena. Woltit sun muut foodoorat ovat vielä mustavalkoista divarikamaa, sillä pyhänä sovitusta lähetyshetkestä pelkkää postilaatikkoon teipattua Interin -logoa Pohjantähtenään käyttävä erikoistoimittaja väisti naapurin sätkäpaperia metsästävän huligaanipojan ansat ja tiputti asianmukaisesti Kelan kirjekuoreen käärityn kirjan tismalleen oikeaan postilaatikkoon tilauspäivänä ja vieläpä alta aikayksikön. Tapani Kinnunen on tunnettu Turun sinimustien kannattaja, joka huutaa munukkaa Veritaksen kannattajakatsomon ”yläaitiosta” ja tähän limittyvät kokemukset ovat yksi kirjan keskeisistä teemoista.

Arvostelukappale saatiin kirjailijan erikoistoimituksella

Romaani kertoo yhdestä vinkkelistä syyn sille, miksi sinimustat värit ovat Turussa vetäneet puoleensa. Iltatähtenä Turkuun syntynyt Inter toi väriä, kulttuuria ja kansainvälisyyttä Turun seisahtuneeseen futisilmaan. Kirjoittaja huomaa vähän väliä käkättävänsä romaanin kohtaukselle, jossa päähenkilö Topias Kettusen vaatiessa TPS:n pelissä vastustajalle keltaista korttia, mustavalkoisten pitkätakkinen kannattaja ojentaa hänelle joulukortin ja sellaista tai mitään muutakaan korttia Kettunen ei halua, joten hän myy pohjoiskarjalalaisen futissielunsa Interille heti, kun se vain on mahdollista. Hyvin samaistuttavaa.

Turun futiksen lisäksi kirjassa muistellaan myös niitä huuhkajien kohtalonhetkiä, jotka lopulta toivat historiallisen EM-kisapaikan. Kuvaukset Olympiakatsomosta ja pubeihin pystytettyjen screenien äärestä tulevat niin inhimillisellä äänellä ja sellaisella tarkkuudella, että mannerjäät voivat huoletta sulaa, kunhan yksi kappale Helter Skelteriä jää seuraavalle sivilisaatiolle, jotta hekin voivat saada palansa siitä, mitä oli olla ihminen ja jalkapallokannattaja silloin, kun Rive hoiti huuhkajat kisoihin. 

Futis yhdistää, mutta myös erottaa. Romaanissa kerrataan Interin kannattajaryhmittymän jakaantumista yhdestä kahteen eli Ultraboyzista Ultraboyziin ja Armadaan. Toisaalta sääli, mutta toisaalta hyvin inhimillistä, sillä eroavathan pariskunnatkin ja niissä eroissa on kysymys vain kahden ihmisen toiveiden, tarpeiden ja pettymysten yhteensovittamisesta. Sinimustien kannattajia on rutkasti enemmän ja määrä vain kasvaa. Siksi törmäyksiäkin saattaa tulla.

Helter Skelterin kerronta on vauhdikasta ja mukaansa ryystävää. Romaanissa vilkaistaan aina hieman pidempään sinne, minne ei välttämättä olisi soveliasta ollut katsoa, mutta mihin kaikki kuitenkin katsoo, ja romaanissa läväytetään sanat pöytään sellaisena kuin maailma on koettu. Kroppaa saavat laittaa likoon sekä Topias Kettunen itse että kirjaan valikoidut henkilöt hänen lähipiiristään, jotta romaani saa sellaisen lennon, että kirjoittaja luki sen kertaistumalta. Topias pudottelee matkan varrella hauskoja knoppeja ympäristöstään, jotka maustavat ja värittävät kirjan maisemaa. 

Kirjan henkilöhahmot ja se, miten heidät on kerrottu, soittavat kaikuja jenkkien Beat -sukupolveen ja Bukowskiin. Boheemien ihmisten tuominen tähän aikaan lämmittää kirjoittajan sydäntä, koska olin jo osin tullut näkörajoitteiseksi tämän maailman olemassaolosta. Kerronnan tarkkuuden, imun ja rehellisyyden nimissä ymmärrän myös, mistä Kinnusen ja Knausgårdin -rinnastukset tulevat. *Siksi aionkin tarttua löyhään lupaukseeni siitä, että luen koko Suomi -sarjan, sillä olenhan juossut Taisteluni -ultrajuoksun myös puolitoista kertaa, ja kuten maailmassa aina, olen aivan varma, että sinimusta voittaa. 

Viini: sukkahousujen sisällä paikalle tuotuna ja oleellista on, että sitä on tarpeeksi itselle ja kavereille

Arvostelukappale on saatu kirjailijan erikoistoimituksella. Sen voi ostaa esimerkiksi täältä: https://kirjakauppias.fi/Helter-Skelter tai jos taitaa kaupankäynnin- tai katukaupankäynnin taidon ja tahtoo kirjan erikoistoimituksella, kannattaa kierrellä Turun kuppiloita tai saapua Interin kotipeleihin sopivankokoinen seteli lompakossaan ja nykäistä kirjailijaa hihasta.

*Tämä ei ollut maksettu virke, vaan kirjoittajaa on uhkailtu Mustanaamiolla

Futiskirjat: Hornankattila, Nick Hornby

Nick Hornbyn Hornankattila on jalkapallokirjallisuuden klassikko. Romaanissa kertoja tilittää raatorehellisesti oman rakkaus- ja riippuvuustarinansa Pohjois-Lontoolaiseen Arsenal FC -joukkueeseen. Yhdeksänvuotiaana alkavasta rakkaudesta ja kumppanuudesta piirtyy raamit kertojan koko elämälle. Muutamaa heikompaa hetkeä lukuun ottamatta kertojan elämän koho- ja kiinnekohdat linkittyvät Arsenalin otteluihin. Elämän ja Arsenalin välillä rakentuvat kytkökset saattavat vaikuttaa koomisiltakin, mutta romaani kuvaakin juuri sitä välillä uskonnonkaltaisia vivahteita saavaa suhdetta kannattajan ja seuran välillä, joka saattaa jäädä sivustakatsovalle jäädä vieraaksi.

Nick Hornbyn Hornankattila

Masennuskaudet päättyvät, kun Arsenal saa voittoputken päälle. Jos oman kotiseuran voittamisella saattaa edes olla pienin pienikin yhteys siihen, että sokerihiiren pää puraistaan aina ennen ottelua poikki ja ruho heitetään kadulle, näin tehdään: kuukaudesta toiseen ilman sen kummempaa epäröintiä. Romaanin kertojan eksistentiaaliset ongelmat polkevat pohdinnoissa, joissa omaa suhdetta seuraan arvioidaan. Se kiteytyy kysymyksiin siitä, mikä osa seuran menestyksestä kuuluu kannattajalle ja millä ehdoin? Kertoja tekee kuitenkin epäröimättä ja kerta toisensa jälkeen rinnastuksia oman elämänsä ja Arsenalin välillä. Niin romaani on myös rakennettu. Lyhyistä kappaleista, joiden otsikkona on päivämäärä ja ottelu (yleensä Arsenalin).

Romaanin alkuperäisversio on kustannettu vuonna 1992 ja käsillä oleva WSOY:n Suomennos on vuodelta 2000. Romani itsessään on ajaton, koska oman seuran kannattaminen tai vastaavaan riippuvuussuhteen rakentuminen johonkin toiseen asiaan on väkevä osa ihmisen olemassaoloa. Kohteen rationaalisuutta voidaan aina arvioida kulloisenkin ajan hengen narratiivissa, mutta tietyn rajan ylitettyä muun maailman on sopeuduttava tekijän maailmaan tai jäätävä siitä pois.  Täysin mutkatonta tämäkään ei tietysti ole, koska mikäli oma kumppani ja potentiaalinen yhteisten lasten toinen vanhempi kannattaa myös samaa seuraa, tullaan väistämättä siihen ongelmaan, että jos lasta ei voi ottaa matsiin mukaan, niin kumpi saa käydä kotipeleissä. Romaanissa kyseinen ongelma ratkeaa kertojan mökötysväsytyksen avulla saadulla voitolla.

Lukukokemuksen romaani lämpesi itselle kappale kerrallaan ja romaanin loppupuolella oli jo todellista imua. Kenties matkan varrella piti pudottaa omien jalkapalloseuroihin liittyvien tunnesiteiden nostamia defenssejä. Arsenalin kannattajalle kirja on selkeää kirjahyllykamaa. Tosin sen käsiinsä saaminen saattaa olla vaikeaa. Romaanin kertojan ja Arsenalin suhteen taustalta aukeaa myös nuoren pojan kasvutarina nuoreksi mieheksi ja vaikka kasvutarinaa symboloikin katsomolohkon vaihto kotistadionilla, niin kirja on täysin lukukelpoinen, vaikka ei olisi koskaan jalkapalloa seurannutkaan. Kirjaa voi lämpimästi suositella oman seuransa pauloissa riutuville jalkapalloromantikoille tai ilmiöstä muuten kiinnostuneille.

Viinikuvaus: dopamiinia, räntäkeliä ja tunnemaniaa oman seuran nimikkotuopista

Futiskirjat: Brittifutis. Englantilaisen jalkapallon tarina

Mieli vaeltaa hetkeksi leudon talvisen Manchesterin London roadille. Kello on vähän yhdeksän jälkeen aamulla ja paikka on The Piccadilly Tavern. Tunnin päästä portsari joutuu käännyttämään ihmisiä pubin ovelta muualle: tänään on pelipäivä ja paikka on täynnä.

Saku-Pekka Sundelinin Brittifutis

Takaisin Turkuun: joulupapereiden alta on kuorittu esiin Saku-Pekka Sundelinin kirjoittama Brittifutis. Otsikossaan se lupaa kertoa englantilaisen jalkapallon tarinan. Muistan nähneeni kirjoittajan twiitin, jossa teoksen ensiaskelia juhlittiin ja vaikutti siltä, että jotain poikkeuksellista on tekeillä, ja nyt kirja on pöydällä kertaalleen loppuun asti pureksittuna.

Muutaman kappaleen jälkeen selviää, että kirja ei niinkään ole tunnelmaltaan Piccadilly Tavernin tuopin yli valuttaman oluen tahmeaa, vaan se on kirkkaan valkoiselle paperille syvän mustilla kirjaimilla kirjoitettu faktat tarkistava ja lähteensä tunteva brittifutista monesta kulmasta valottava tietokirja, joka ei pelkää päästää tarinan puolelle.

Kirja piirtää kompaktin pituisiksi kappaleiksi jaoteltua kaarta siitä hetkestä, jolloin tunnistettiin jotain jalkapallon kaltaista pelattavan, niihin hetkiin, jolloin britit omivat pelin itselleen ja suomalaisten sydän valitsi nimenomaan brittifutikseen. Nykyhetken peruuttaessa vastaan kirjoittaja on käsitellyt brittifutista muun muassa huliganismin, keltaisen lehdistön, kaupallistumisen ja Crazy Gangin kautta. Kirja valottaa ansiokkaasti muutaman suomalaisen esimerkin kautta, minkälaista on olla pelaajana suurseurojen akatemiassa, ennen kuin se käyttää lukijansa Stellalla ja päätyy lopulta kysymään viimeisen kysymyksensä: voiko jalkapallo muuttaa maailmaa?

Kirja avaa valtavan määrän näkökulmia brittifutikseen. Hieman David Goldblattmaiseen tapaan kirjassa on pieniä kaikuja siitä, että aihealueesta halutaan kertoa kaikki tai ainakin kaikki olennainen. Kyseisessä missiossa ei toki kukaan voi onnistua, mutta kirja pistelee varmasti suomalaisten brittifutis -utelikkojen sydämiä eri puolilta. Kirjan eri näkökulmista isompaa kieppiä ottavat saatellaan turvallisesti vähintäänkin oikeaan double-deckeriin. Päätepysäkkinsä jokainen valitsee itse. Omalta osalta brittifutis solahtaa kirjahyllyssä goldblattien (joista toki se toinen tuhat sivuinen on vielä kesken) väliin. Uskon palaavani vielä hymyissä suin jonkin futisknopin,- tarinan tai -tunnelman sieltä tarkistamaan.

Viinikuvaus: Stellaa reippaasti tuopin yli valutettuna

Futiskirjat: Football in Sun and Shadow, Eduardo Galeano

Eduardo Galeanon ”Football in Sun and Shadow” on historiankirjoitukseksi naamioitu rakkauskirjelmä jalkapallolle. Kirja sekä kääntää auringon jalkapallohistorian jo nuupahtaneisiin nuppuihin että pelmauttaa vielä lähimuistissa kytevät hiillokset roihuun. Nyt jo edesmennyt Galeano juoksuttaa estradille jalkapallohistorian merkittävimmät pelaajat, rekonstruoi kirjallisin keinoin hienoimmat maalit ja pelaa ajankuvilla taustoittaen MM-kisat uudelleen.

Eduardo Galeano: Football in Sun and Shadow

Kerronnan tasolla kyse on kaunokirjallisesta ja lyyrisestä teoksesta. Kirjaa rakentuu lyhyistä, jonkin henkilön, joukkueen, tapahtuman ja tai tilanteen kuvaavista kappaleista. Kirjan alku saattaa jopa tuntua hämmentävältä ennen kuin se paljastaa kronologisesti etenevän juonensa. Galeanon ote on romantisoiva, vaikka se paljastaa jalkapallosta myös sen nurjia puolia. Hetkittäin jalkapallo lyö yli tai se saa aikaan uskomattomia asioita. Jalkapallo saattaa unohtaa kaikki käytöstavat ja solvata äitinsä menettänyttä tuomaria huoranorpopenikaksi tai toisaalta se saattaa solmia aselevon keskelle sisällissotaa. Kukapa haluaisi sotia, jos vaihtoehtona on Pelén näkeminen?

Kirja haikailee menneiden aikojen luovan ja sambaavan jalkapallon perään. Samalla se piikittelee ja kuvaa satiirisesti nykyjana tehokkuuteen perustuvaa äärimmilleen kaupallistettua jalkapalloa, jossa pelaajat ovat kuin rikkaita orjia ja maailmanmestaruudet jaetaan pikemminkin urheiluvälinemerkkien kuin maajoukkueiden kesken. Kirja nosteleekin tarkoitushakuisesti jalustalle henkilöitä, jotka uhmaavat luonnonlakeja ja nauravat konemaisesti jauhavalle jalkapalloteollisuudelle.  Galeano toteaakin: fyysisyys on jalkapallossa ollut menestymisen tae yhtä vähän kuin älykkyysosamäärä työelämässä tai vehkeiden koko makuukammarissa. Galeano astelee itsevarmasti elämässään tappioon tuomittujen kannattajakatsomoon.

Kirjasta välittyy maailmaan ja jalkapalloon kietoutuvat elämänkokemus. Palloa välillä oikeaa, välillä vasenta laitaa ja välillä keskikaistaa kuljettavat vuosikymmenet asettavat asioille perspektiivin. Galeano muistuttelee kepeästi virnistelleen, miten hyvin asioista perillä olevat miamilaiset tiedonlähteet tiesivät vuosikymmenten ajan MM-kisojen aattona kertoa, miten Fidel Castron vallasta astuminen on vain tuntien kysymys. Tunnelma kuitenkin vakavoituu, kun Galeano siirtyy kotikentälleen Etelä-Amerikkaan peippailemaan pitkin slummien kapeita katuja tai runoilemaan Uruguaylaisista jalkapallosankareista.

Jalkapallo parhaimmillaan tuo elämään satujen taianomaisuutta ja sellaista magiaa, jolle hektisessä ajassa otsakurtussa paahtava kulkija saattaa herkästi tulla sokeaksi.  Sen kirja kertoo ja sen, miten Galeanon sydämessä asustava pieni poika nukahti erämaassa kaktusta vasten pallo sylissään.

Viinikuvaus: kaktusviini

Futiskirjat: The Age of Football: Soccer and the 21st Century

David Goldblattin  ”The Age of Football: Soccer and the 21st Century” on jalkapallolasien läpi maailmaa tutkiva koko pitkä maailmanympärysmatka. Kirja on kattavuudessa tinkimätön kuvaus siitä, miten jalkapallo sykkii kulttuurisen ja yhteiskunnallisen elämän pulssilla maailmankolkasta riippumatta. Goldblatt esittää, että jalkapalloa ei voi ohittaa, mikäli aikoo ylipäätään ymmärtää, miten ihmiset tässä ajassa elävät ja minkälaisen kulttuurin osia he ovat. Goldblattin varsinainen kysymys onkin: tuleeko jalkapallo ennen kaikkea muuta?

The Age of Football: Soccer and the 21st Century

The Age of Football on massiivinen kaikkinensa yli 550 sivua pitkä systemaattisesti mantereelta mantereella ja maasta toiseen liikkuva jalkapalloteos. Samalla, kun Goldblatt sytyttelee lyhtyjä jalkapallon lähihistorian globaaleissa holveissa ja puhaltaa hiekkaa graniittiin hakattujen tarinoiden päältä, hän kertaa myös koko maailman lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia. Jalkapallo ja koko ihmisiä ympäröivä todellisuus ovat samaa DNA:ta. Jos jossain on korruptiota, rahanpesua ja harmaata taloutta, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain on laajaa poliittista liikehdintää ja aktivismia, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain rakennetaan vahvoja valta-asemia, ne näkyvät myös jalkapallossa joko olemassa olevia ranteita tukien tai/ja niitä vastustaen. Jos jossain tarvitaan toivoa, pilkistää se usein jalkapalloviheriöltä.

Mantereelta mantereelle

Goldblattin teksti loikkii tietokirjamaisesta proosalliseen kuvailevaan kerrontaan. Kirja istuttaa lukijan lagosilaiseen kuppilaan katsomaan Arsenalin ottelua. Se oivalluttaa kylmäävästi sen, että mikäli olet vuosituhannen taitteessa omistanut bulgarialaisen jalkapalloseuran, olet hyvinkin saattanut päästä jo hengestäsi tai mikäli tiedät, että Indonesian kansallisessa cupissa eteneminen tarkoittaisi vierasottelua Borneoon säälimättömän rikollisjengin alueelle, saatat seurauksista riippumatta alkaa latomaan palloa omaan maaliin. Ohimennen kirjassa myös mainitaan, että osana Qatarin MM-projektia maan jokainen 12-vuotias poika on vuodesta 2007 alkaen testattu jalkapallopotentiaalinsa osalta.

Ennen kuin kirja nauraa FIFA:n viime vuosien sekoiluille se piipahtaa myös Suomessa ja huomauttaa, että suomalaisten jalkapallopelaajien palkkataso on sopupelien houkutuksille altistavat tekijä. Sekä AC Allianssin ja Hakan vuonna 2005 pelattu 0-8 lukemiin päättynyt ottelu että 2010 -luvun taitteen aasialaissyndikaatin laajempi matsien järkkäily saavat omat rivinsä kirjasta. Skandinaavisten maiden valoisemmalta puolelta Goldblatt nostaa naisjalkapallon nousun ja kansainvälisen menestymisen, joka on heijastumaa globaalilla skaalalla varsin tasa-arvoisista yhteiskunnista.

The Age of Football avaa monen lähempää tutkimista ansaitsevan futistarinan sinetit. On vapaaottelijoiden perustamaa jalkapalloliittoa Bulgariassa. On taiteilijoiden, pankkiirien ja bloggareiden perustamaa joukkuetta (No-U FC), joka ei poliittisen agendansa takia meinaa päästä pelaamaan ensimmäistäkään peliä. On pakolaisleirien joukkueita ja yli kansallisten rajojen liikehtivää jalkapallossa ilmentyvää solidaarisuutta. On valtaapitävien kansallisen identiteetin pönkittämiseen rakennettuja projekteja ja kylmäverisiä liikemiesten puhalluksia. Kokonaisuudessaan kirja saattaa jättää aika levottoman ja raadollisen jälkimaun, mutta se johtuu siitä, että maailmassa on paljon levotonta ja raadollista pohjavettä.  Sen maailman laineilla jalkapallo läikkyy.

Kumpi tulee ensin

Vaikka kirjaa lukiessa välillä tulee sellainen tunne, että Goldblatt aikoo kertoa nykyfutiksen ja -maailman välisistä suhteista kaiken, päätyy se kuitenkin useamman kerran vain ystävällisesti saattamaan lukijan oikean oven taakse. Siksi kirjaa lukiessa on hyvä pitää kynää ja ruutupaperia hollilla. Kirjan lukeminen on projekti, joka kannattaa. Sitä ei tarvitse eikä oikein voikaan ahmia kertaistumalta, vaan johdannon jälkeen se kannattaa nauttia joko pala kerrallaan tai omat suosikkinsa loputtamasta konvehtirasiasta poimien.

Viinikuvaus: kaikki 2000-luvun reseptit yhteen tynnyriin mahdutettuna

Futiskirjat: 1312 Among The Ultras

James Montaguen 1312 Among The Ultras rouhaisee jalkapallokulttuurin syvästä päästä. Montague tekee matkansa maailmanympäri päätykatsomoiden kautta. Teoksen edetessä lukijalle hiljalleen valottuu se, että omien katsomonosiensa lisäksi ultrat ovat olleet mukana koko lailla kaikkialla, mihin maailmantapahtumien päänäyttämöt on edes hetkellisesti nostettu.

James Montaguen teos on kannattajakulttuurin syvässä päässä

Oltiin sitten Indonesian Jakartassa, Serbian Belgradissa tai Ruotsin Tukholmassa, kannattajaryhmät vaikuttavat kerryttäneet katsomokoreografioistaan, tifoistaan ja pyronäytöksistään velkaa Italiassa 1960 -luvulla syntyneelle ultraskenelle. Nyrkkihippasten perinnettä on ylpeydellä kopioitu sumusaarilta. Kirja koodaa kuitenkin paljon syvemmältä auki sitä, miten syvälle yhteiskunnallisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin ultrakulttuuri on juurtunut ja miten kauas se ajoittain itse asiasta eli jalkapallosta irtoaa. Ultrat ovat olleet niin Venäjän ja Ukrainan sodan kuin arabikevään eturintamassa. Ultrat ovat olleet syrjäyttämässä Slobodan Miloševićia ja vastustamassa Recep Erdoğania.

Tarinaa isketään siitä, miten ultrat ovat toisaalta flirttailleet sotarikollisten ja hirmuhallitsijoiden suuntaan ja ovat toisaalta olleet auttamassa, kun luonnonkatastrofit ovat iskeneet. Ultrat ovat ohjanneet rahavirtoja omaan toimintaansa mafiamaisilla metodeillaan ja he ovat liikkuneet poliittisen kartan kaikilla reunoilla. Ultrat ovat olleet estämässä ja edistämässä pelaajasiirtoja. Ultrien valta on monessa maassa kasvanut niin suureksi, että se on väistämättä johtanut tuijotuskilpailuun ja konflikteihin viranomaisten kanssa. Toisaalta taas Ultrat ovat saattaneet olla rinta rinnan poliisien kanssa tukahduttamassa mielenosoituksia.

Ultrakulttuuri sisältää myös hyvän tukun oman sarjansa legendaksi kasvaneita hahmoja, joita Montague lukijoilleen esittelee. Hammarbyn ensimmäisen ultraryhmän perustanut Boca Juniorsin barras bravasiin hurahtanut Mikael vilahtaa useammassakin kappaleessa. Muita viime vuosien kuvastoista tuttuja hahmoja ovat suur-Albanian lippua kantaneen dronen kesken Serbian ja Albanian ottelun kentälle lennättyänyt Ismael Morina ja useammankin ottelun täyteen sekasortoon saanut serbialainen Ivan Bogdanov. Muutamia mainitakseni.

Montague kirjoittaa itsekin, että huolimatta laaja-alaisesta kokemuksestaan kannattajaryhmien sydämessä, tai juuri siitä syystä, on erittäin vaikea määrittää, mistä ultrakulttuurissa todella on kyse. Näennäisesti samasta lähteestä ammentava kulttuuri kasvaa kuin sinne tänne sojottavat oksat futisseurojen kyljestä. Niihin ympäristö räiskii sitten värinsä. Ryhmässä koettu hurmos, yhteenkuuluvuuden ja vaaran tuntu virtaavat ultrakulttuuriin DNA:ssa, mutta siitä kasvavat kasvustot ojentuvat kukin omaa aurinkoaan kohden.

Montague kertoo sata tarinaa ja jättää tuhat kertomatta, koska hän ei yksinkertaisesti ehdi. On kiire loikkia maanosien välillä ja esitellä parhaat kannattajakulttuurin tähystyspaikat niistä kiinnostuneille.  Kerronta liukuu mutkattomasti faktapohjaisen ja proosallisen sävyn välillä. Teos kokonaisuudessaan avaa uuden historiansa muistavan koodiston, jonka läpi jalkapallotapahtumaa voi jatkossa uusin silmin tarkastella ja elää.

Viinikuvaus: kaikissa suonissa, rihmastoissa ja putkissa virtaavaa

FUTISKIRJAT: Bielsan hulluuden jäljillä

Tim Richin kirjoittama The Quality of Madness piirtää toiminnallisen kuvan Marcelo Bielsasta. Kirja on piirun verran enemmän toimintaa ja tekoja kuin syvää luotausta jalkapallomaailman kenties kiinnostavimpiin aivoihin. The Quality of Madness tekee systemaattisen katsauksen El locon futismanagerin uraan, joka pitää sisällään oikkuja, kehittymistä ja suunnanmuutoksia. 

Marcelo Bielsan perintö tulee olemaan hänen perustuksiltaan ponnistetut menestystarinat

Bielsan tapa tehdä asioita omalla tavallaan nauraa nykyjalkapallon narratiiville. Luksuksen ja rock -tähteyden sijaan Bielsa viettää yönsä ja aikansa mieluummin futisseurojen harjoitustiloissa katsomassa futisvideoita. Videoihin suhtaudutaankin pieteetillä, sillä niitä katsotaan, pilkotaan ja analysoidaan viiden minuutin jaksoissa, joista joka ikinen tiedonmuru nostellaan pinseteillä mikroskoopin alle. Bielsan loputtomasta videoarkistosta löytyy kirjan mukaan myös pätkä eräästä Jari Litmasesta ajalta ennen tämän suuruuden vuosia.

Suurimmat Bielsan tähänastista elämää koskevat oivallukset tulevat kirjan alkutaipaleilla. Bielsa aloitti ammattivalmentamisen Pohjois-Argentiinalaisessa Newell’s Old Boysissa. Pelimerkit olivat selvät: pelaajahankintoja ei tehdä, vaan peli rakennetaan omien junioreiden varaan.  Vastaavanlainen aura leijailee koko Bielsan uran yllä. Hänen mieleisensä projekti vaikuttaa olevan sellainen, jossa tuuliajolle ajautunut seura palautetaan omalle paikalleen. 

Bielsan tarinat päättyvät usein romanttisiin tappioihin, joissa koko kauden kestäneen intensiteetin ja ylisuorittamisen pökerryttämät pelaajat eivät löydä aivan viimeisen maalilinjan yli. Bielsan tarinassa se ei kuitenkaan ole kaikkein merkityksellisintä, vaan häntä itseään löyhästi lainatakseni ”on olemassa täysin hyödyttömiä voittoja ja merkityksellisiä tappioita”. Voittaminen ei siis itsessään riitä, jos siitä ei opi mitään.

Bielsan projekteilla itsessään on alku, matka ja loppu. Pokaali tai tietty saavutus ei kuitenkaan määritä yksinään loppua, vaan projekti tulee valmiiksi, kun se saavuttaa tietyn saturaatiopisteen. Bielsan perustuksille on rakennettu enemmän menestystarinoita kuin hän on itse absoluuttisesti saavuttanut. Sen perinnön Bielsa tulee jalkapallomaailmalle jättämään.

Pelaajat kehittyvät ja kasvavat Bielsan alaisuudessa. Siksi hänen laulujaan laulava kuoro kasvaa siellä, mihin ikinä hän jättääkään jälkensä. Kirjassa toistetaan useamman vierailijan suulla, että Bielsa ei ole hullu. Ei ollenkaan. Se, mitä hän on tehnyt pelisysteeminsä, harjoitusten intensiteetin ja vastustajien analysoinnin saralla jo useammalla vuosikymmenellä, on nykyaikaisen futiksen uusi normi. Joskus se saattoi vaikuttaa hulluudelta. Bielsan arvopohjainen pelifilosofia tulee kenties olemaan seuraava normi. Hinnalla millä hyvänsä voittaminen ei kuulu Bielsan pirtaan, vaan hän uskoo oikein tekemiseen ja toimimiseen.

Toisaalta mitä se on, ellei hulluuden pilkettä silmissä, kun tappion jälkeen kotipihalle tunkeutuneet ultrat kohdataan käsikranaatti kädessä, valmentajapesti Laziossa päätetään omaehtoisesti kahden päivän jälkeen seuran pettäessä lupauksensa tai, kun epäselvien kenttätapahtumien jälkeen annetaan Aston Villan tehdä Elland Roadilla tasoitusmaali, vaikka oma joukkue olisi vielä huterasti sarjanousussa kiinni.

Kirjan kansien välissä kulkee omaperäisen ukkimainen, sosiaalisesti etäinen, mutta fanaattisesti ja tieteellisellä tarkkuudella jalkapalloon suhtautuva, loputtomia videopätkiään jo aikojen alusta aina mukanaan kantanut valmentajalegenda. Bielsan tarina ansaitsisi vielä podium -tason huipennuksia niin hänen futisuralleen kuin kirjalliseen muotoon tallenetuille ajatuksilleen sekä jalkapallosta että elämästä yleensä.  

Viinikuvaus: ”a man with new ideas is mad until he succeeds”

Kyynelneste kortilla Mikko Vehviläisen kirjassa keltamustat kyyneleet

Mikko Vehviläisen kirjoittama Keltamustat kyyneleet on futiskulttuuriteko. Seurakiitollisuudesta ammentanut kirja maalailee jo muutamia kertoja saattohoitoon määrätyn Kuopion palloseuran toisteista fightbackia. KuPS on haastavimpina vuosina 1990-luvun loppupuolella, joita Vehviläisen kirja raatorehellisesti kuvaa, ollut juuri ja juuri riittävän sitkeä, jotta velkojat eivät ole pistäneet sitä hengiltä.

Mikko Vehviläisen Keltamustat kyyneleet kuvaa KuPSin tuskan vuosia

Kirja kuljettaa lukijan korkeiden laskupinojen, askeettisten vieraspelireissujen ja kuopiolaisen samuraihengen käytävillä. Holveista tuijottelee luurankoja. Keltamusta -henki on kerta toisensa jälkeen puhaltanut möröt takaisin kammioihinsa, vaikka syke on ollut kuin kummitusjunan kyydissä. Matka on ollut louhikkoinen nykyhetkeen nähden, jossa jo uskalletaan unelmoida europelipaikoista ja mestaruuksista. Suomalaisen suurseuran identiteetti on pysynyt vaunussa divarikosketuksista huolimatta.

Bonusten, liksojen tai tuntimäärien perään ei riuduttavina vuosina ole juuri huudeltu, vaan tiheällä ja loputtomalla takiaispellolla on heiluttu hiki hatussa, helteistä ja haavoista välittämättä kuin jonkin korkeamman voiman humalluttamana. Sitäkö se banzai pohjimmiltaan on? Niin kirja ainakin vihjaa.

Kupsilaisia nimimiehiä ja -naisia vilisevä teos päästää päähenkilöt itse kuvaamaan sen, mitä todella tapahtui. Oman osionsa kirjassa saavat kuopiolaisikonit Markku Hyvärinen, Tomi Airaksinen, Eija Vähälä ja Ilja Venäläinen. Savolaiseen taisteluhuutoon tuovat omat sävynsä Atik Ismail, Josa Jäntti, Hannu Turunen ja moni muu savolainen tai savolaistunut velikulta.

Kiertoilmaisujen mestarit ovat joutuneet mestaroimaan kiertoteitä nälkävuosina muutenkin, jotta ovat saaneet pidettyä rakkauslapsensa muonassa. Kikkavalikoimasta on kaivettu kaikkea relieffeistä ja konserteista luoviin pelaajakauppoihin ja pinnarahojen perimiseen. Selviytymistarinan lisäksi Keltamustissa kyyneleissä on myös tumman huumorin sävyttämää veijaritarinaa.

Keltamustat kyyneleet joukkorahoitteisena toteutuksena heijastelee sitä savolaista viekkautta, joka on aikanaan kaivanut KuPSin nenän esiin epäonnistuneen squash -halliprojektin, kopareiden kanssa kilvoittelun ja tyrehtyvien rahahanojen alta. Jalkapallokulttuuritekona ja jalkapallokulttuurina kirja ansaitsee paikkansa futisfanien lukulistalta.

Viinikuvaus: klassikko kaikista aineksista, mitä käsiin on saatu

Arvostelukappale on saatu kirjailijalta itseltään

Keitäs meitä täällä olikaan?

Palloluotsien kivinen tie kertoo kiinnostavalla tavalla, mitä on olla suomalainen jalkapallovalmentaja kansainvälisillä kentillä

Aviadorin kustantama ja Mikko Vehviläisen kirjoittama teos Palloluotsien kivinen tie on hyvällä asialla. Se tuuppii suomalaisen jalkapallofanin totetumatonta unelmaa arvokisapaikasta ja luo empaattisen yhteyden niihin, joiden rakkaus lajiin kohtaa keittiö- ja kahvipöytäkeskusteluissa naurua ja joiden korvat ovat jo aikaa sitten turtuneet potkupalloa- rallatteluun.

Kirja juoksuttaa pelikentälle suomalaisten futisvalmentajien kirjon. Meillä on Litmanen, Hyypiä ja Pukki, mutta ketä meillä olikaan kentän laidalla? Kirja kahlaa helposti lähestyttävänä sarjana läpi suomalaisten jalkapallovalmentajien Hall of Famea. Kahdentoista pintaraapaisun alta paljastuu kirjahyllyllisen verran painamatonta näkymää ja oppia siihen, mitä on olla ja olla ollut suomalainen jalkapallovalmentaja kansainvälisillä jalkapallokentillä.

Kirjan tarkoitus on ehkä ollut läpivalaisu hiljaiseen tietoon, jota suomalaisilla huippuvalmentajilla on ja olisi jaettavaksi, mutta samalla se kuvaa päähenkilöidensä kautta kiinnostavalla tavalla ammattivalmentajien arkea. Sen miten erilaisissa olosuhteissa kootaan toiveikkaana erilaisista palasista jalkapallojoukkueen näköistä palapeliä, joka on etukäteen jo tuomittu pöydältä uusien pelien tieltä pois pyyhittäväksi. Menestys tapahtuu tai on tapahtumatta pelien välissä. Marcelo Bielsakin on kertonut katsovansa aina pitkään joukkueen omistajaa haastattelutilanteessa silmiin, koska sama henkilö, joka sinut palkkaa, tulee yleensä myös antamaan sinulle potkut: joskus piankin. Palloluotsien kivinen tie on tarina uusista aluista, potkuista ja siitä, mitä siinä välissä ehtii tapahtua.

Suomen lippuja on pystytelty ammattivalmentajien toimista pitkin maailman viheriöitä harvakseltaan. Siksi niiden hieman piilossa olevat tarinat ovat erityisen uniikkeja. Lähes kaikilla mantereilla on oma suomalaistwistinsä, vaikka sitä ei Mestareiden liigaa tai arvokisoja tuijotellessa aina muistakaan. Siksi Vehviläisen teos sytyttelee oikeita sydänlankoja ja vastailee kysymyksiin, että mistäs ne Juha Malinen, Simo Valakari, Markku Kanerva tai Pauliina Miettinen oikein tulivatkaan, mihin he kenties ovat menossa ja minkä verran suomifutiskulttuuria saikaan pakata mukaan matkatavaroihin?

Valmentajaksi halajaville Palloluotsin kivinen tie toistelee tiettyjä työelämän mantroja jalkapallon kontekstissa päävalmentajien kertomana: tee paljon töitä, seuraa omaa pelillistä johtotähteäsi, verkostoidu, menesty, verkostoidu, ota iskuja, nouse ylös, toista ja menesty. Suotuisat tuulet kannatta napata surutta purjeisiinsa, sillä puuskat ovat väliaikaisia. Kotoa harvemmin sinua tullaan hakemaan, mutta joku saattaa tuntea jonkun, joka tarvitsee sopivasti jotain, mitä sinulla on. Aina ei välttämättä ole pakko unelmoida itseään henkihieveriin, mutta työt kannattaa tehdä hyvin ja mahdollisuuksiin tarttua, jos siis haluaa hypätä ruutua maantieteellisten rajojen yli.

Suomalainen jalkapallovalmentaja joutuu raivaamaan tiensä kansainvälisessä viidakossa kaislakepin kanssa, koska Suomea ei mielletä jalkapallomaaksi ja kotimaisia kokelaita ovat maailman lastauslaiturit pullollaan. Kirjan valmentajat auraavat pioneereina reittiä sille, että jonain päivänä meillä olisi jotain Jari Litmasen kaltaista myös kentän teknisellä alueella. Sitä odotellessa Palloluotsien kivinen tie tarjoilee raittiin version beat -henkisestä useamman mantereen kattavasta futismatkasta, jonka karttaviivat piirtyvät fläppitaululle aamutreenien ja pelipäivien välissä yksi kerrallaan.

Viinikuvaus: pohjoisen rämeköissä ilman etikettiä hohkaava taikaliemi

Lukukappale on saatu Aviador kustannukselta

Elämää sinimustan auran alla

Jukka Pakkasen San Siron Uneksija kietoo jalkapallon ja elämän sellaiseen merimiessolmuun, että on välillä vaikea erottaa, kumpaa päätä kulloinkin seurataan. Selvää kuitenkin on, että köyden säikeissä juoksee sinimusta veri. Kirjan on kustantanut Aviador Kustannus ja se on uusintapainos Gummeruksen aiemmin julkaistusta ja loppuunmyydystä kappaleesta. Uusintapainoksessa on kaksi uutta tekstiä.

San Siron Uneksijan kerronnan ja tarinoiden pirstaleisuus hämmentää aluksi, mutta lyhyihin välähdysmäisiin tarinoihin totuttuaan, aukeaa kirjan varsinainen sanoma. Kirjassa jalkapallo ja Milano sulavat luontevaksi osaksi ihmisten elämänkaarta. Ne ovat mukana syntymässä, kuolemassa, hulluudessa, kostossa, yksinäisyydessä ja monissa erikoisissa sattumuksissa, jotka ihmiskohtaloita määrittävät. Mitä erikoisempi kohtalo, sen voimakkaammin se herää henkiin San Siron -stadionilla ja sen luontevammin se sulautuu siihen organismiin, joka huokaillen, haaveillen ja toivosta luopumatta seuraa sinimustan -valittunsa estradihetkiä vuodesta toiseen.

Kirjassa jalkapallo on itsestään selvä osa elämää ja Milanossa sinut valitsee joko Inter Milano tai A.C Milan. Valinta on itsessään hetkellisesti ehdoton, mutta poissulkevan sijaan, se on elämää hauskasti mutkistava ja koristeleva. Valinta voi toisaalta johtaa siihen, että asioita pitää salata appivanhemmilta tai siihen, että paetaan luostariin pitämään viiden vuoden mykkäkoulua rakastetulleen eli Inter Milanolle. Valinta luo yhteyden täysin eri maailmoista kulkevien ja toisiaan uteliaasti tarkastelevien henkilöiden välille. Valinta voi tulla annettuna tai sattumusten kautta. Se punoo asioiden ja sattuman irrationaalista jatkumoa aivan kuin johdateltuna. Kirjassa sinimustaa taustaväriä vasten rakentuvat sekä ihmisen pienuus että elämän traagisuus ja koomisuus.

Jalkapallon ympärille rakentuva kulttuuri ei kirjassa ole jotain, mitä tarvitsisi erikseen tuottaa, vaan se on lähtemätön osa elettävää elämää. Se kulkee mukana, kun lahjot sotilassairaalan vahdin, jotta voit nähdä Giuseppe Bergomin pelaavan ja se kulkee mukana, kun karkaat vaikeita kotioloja ja vuosikymmeniä myöhemmin tahtoisit sovittaa välit. Pieni kateuden pisto nousee kirjaa lukiessa, koska kirja kuvaa raatorehellisesti sen, mitä jalkapallokulttuuri ihmiselämän läpäisevänä voi olla. Tällaisenaan ja tässä mittakaavassa se on jotain, mitä Suomessa ei ehkä voida koskaan saavuttaa tai ainakin se vaatisi sukupolvien ajan roihuavaa rakkautta jalkapalloa ja omaa suosikkiseuraa kohtaan.

San Siron Uneksija vilisee italialaisia jalkapalloseuroja ja niiden historiankirjoihin jääneiden pelaajien nimiä. Kirja avaa varmasti fanaattisille interisteille ja italialaisen jalkapallon sydänystäville muistojen spektrin. Itselle kirja kertoi inhimillisyyden ja niiden ihmisten tarinoita, jotka jo syntymästään saavat elämänkaaren ylleen sinimustan auran.

Viinikuvaus: sinimusta. Traaginen, koominen ja sattumanvarainen niin kuin elämä on.

Lukukappale on saatu Aviador Kustannukselta