Ruusujen ja kaupungintalojen sota: Leeds United-Manchester United

Leeds Unitedin ja Manchester Unitedin rivalryn historialliset kaiut ovat 1400 -luvulta, jolloin Yorkshiren ja Lancashiren kreivikunnat taistelivat koko Englannin hallinnasta. Historia tuntee sisällissotaan limittyvän tapahtumasarjan ruusujen sotana, johon myös Game of Thrones -sarja löyhästi perustuu. Lancasterin hovin symboli oli punainen ruusu ja Yorkin hovia symboloi valkoinen ruusu. Samat värit koristavat tänä päivänä sekä Leedsin että Manchester Unitedin pelipaitoja. Joskin Leedsin pelipaita sai valkoisen kuosinsa Real Madridia ihannoineen Don Revien alaisuudessa 1960 -luvulla.

Ruusujen derby

Leedsin ja Manchesterin kaupunkien kilvoittelu jatkui teollisen vallankumouksen aikaan 1700-1800 -luvulla. Leedsissä valittiin talouden ajuriksi villa ja Manchesterissä puuvilla. Taloudellista menestystä mittailtiin ja juhlittiin arkkitehtuurisilla symboleilla. Jalkapallo ei vielä ollut ottanut isoa osaa kaupunkien köyden vedossa, joten derbyä käytiin esimerkiksi siitä, että kummalla on näyttävämpi kaupungintalo.

Tekstiiliteollisuuden derby

Kaupungintalojen derby

Yorkshiren ja Lancasterin lädit pääsivät lopulta yhteiselle viheriölle 1906, jolloin Leeds City voitti  Manchesterin Unitedin 3-0  Manchesterin Bank Street -stadionilla. Muutamaa kuukautta myöhemmin punaiset paholaiset pääsivät tasaamaan tilejä Elland roadilla. Manchester United voitti ottelun 2-1.

Yksittäisten otteluiden sijaan joukkueet pääsivät samalle astialle pidemmäksi aikaa 1960-luvulla. Sir Matt Busbyn luotsaamasta Manchester Unitedista oli 1950-luvulla tullut yksi englantilaisen jalkapallon kestomenestyjistä. Vuonna 1964 Don Revien Leeds nousi Englannin ykkösdivisioonaan, joka silloin oli korkein pääsarjataso, ja Leedsin ja Manchesterin välit kuumenivat.  Pääsarjaan noussut Leeds tiputti Manchester Unitedin FA -cupin semifinaalissa. Manchester United taasen vei liigamestaruuden Leedsin nenän edestä maalieron turvin. Vuosien vieriessä Leedsistä tuli Busbylle todellinen pääsärky, sillä hän onnistui 19:sta kohtaamisessa voittamaan Leedsin vain kaksi kertaa. Busbyn jäätyä eläkkeelle Manchester United yrtti hankkia Don Revien Manchesteriin, mutta Revie kieltäytyi.

Don Revien ja Sir Matt Busbyn derby

1970 -luvulla huliganismi nosti päätään englantilaisessa jalkapallossa. Manchester Unitedin ”Red Army” ja Leedsin Unitedin ”Service Crew” olivat kannattajaryhminä pahamaineisimpia. Välien selvittelyt levisivätkin kentältä niin katsomoihin kuin stadioneiden ulkopuolelle. Ruusujen derbyn lämpö lähti lauhtumaan vuonna 1982, kun Leeds lähti divarikierrokselle.

Service Crew:n ja Red Armyn derby

Leeds palasi pääsarjaan 1990 -luvulla ja voitti mestaruuden toisella pääsarjakaudellaan. Ruusut ottivat lisää hehkua pintaansa, sillä Leeds kiri mestaruuskaudellaan viimeisillä kierroksilla Manchester Unitedin ohi. Samaisella kaudella Leeds ja Manchested United arvottiin vastakkain sekä liiga- että FA -Cupissa. Niinpä Leeds ja Manchester pelasivat kolme kertaa 18:sta päivän sisään. Spekuloitiin että televisioyhtiöt olisivat vaikuttaneet arvontaan. Punaiset paholaiset veivät Cup -ottelut nimiinsä ja sarjaottelu päättyi tasan.

Leedsin mestaruuskauden jälkeen Eric Cantona siirtyi kesken seuraavan kauden Manchester Unitediin. Taustalla oli välirikko Leedsin valmentajan Howard Wilkinsonin kanssa. Cantonasta tuli yksi Alex Fergusonin dynastian takuumiehistä. Leeds kisasi kärjen tuntumassa, mutta mestaruuteen asti sen potku ei enää kuitenkaan yltänyt. Lancasterin hovi pääsi jalkapallossa niskan päälle.

1990-luvulla ja 2000 -luvun alussa höysteensä ruusujen sotaan toivat Alf-Inge Hålandin uran käytännössä päättänyt yhteenottojen sarja Roy Keanen kanssa*. Fabian Barthezin ja Ian Harten vuoden 2001 tapaus, jossa Barthez potkaisi pelitilanteen ulkopuolella Hartea. Leeds sai rangaistuspotkun, mutta monien kummastukseksi Barthez ei saanut punaista korttia. Barthez torjui rangaistuspotkun. Peli päättyi tasan. Kauden päätteeksi Leeds jäi pisteen päähän Mestareiden liigan paikasta. Leeds oli taloudellisesti pelannut Mestareiden liigan rahahanojen varaan. Leeds joutui myymään pelaajiaan seuraavalla kaudella. Yksi kivuliaimmista kaupoista oli sen aikaisen kapteenin Rio Ferdinandin myynti Manchester Unitediin.

Eric Cantonan, Fabien Barthezin, Ian Harten ja Alf-Inge Hålandin derby

Kaksi Leedsin fania puukotettiin kuoliaaksi euro-ottelussa Istanbulissa vuonna 2000. Valtaosa Manchesterin Unitedin kannattajista osoitti solidaarisuuttaan fanien puolesta, mutta joukkueiden seuraavassa ottelussa Elland Roadilla Manchester Unitedin kannattajakatsomosta nostettiin ottelun alkuhetkillä Istanbuliin viittaava provosoiva banneri. Lisäksi ”Istanbul! Istanbul! Istanbul!” ja ”Always look at the turks carrying the knives”-chäntit nousivat Manchester United kannattajien laulukirjaan. Leedsin kannattajat vastasivat Münchenin tragediaan viittaavilla chänteillä. Kaikesta huolimatta vihanpito oli lähtemättömästi seurojen kannattajien DNA:ssa.

Lopulta taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Leeds tippui Valioliigasta kauden 2003-2004 ja samassa tohinassa myös Leedsin kannattajien sydämistä paikkansa maalannut Alan Smith kaikista vakuutteluistaan huolimatta siirtyi myös Manchester Unitediin. Yllä kuvattujen tapahtumien suola ja kapsaisiini maistuvat varmasti vielä monien Leeds -kannattajien suussa, kun sunnuntai -illan ottelua kohti muisto muistolta kuljetaan

2020 -derby

 

Viinikuvaus: ruusunlehteä, tekstiiliä, verta ja mauttomia laulukirjan sivuja

*Hålandin ja Keanen välien selvittely jatkui vielä silloin, kun Håland oli siirtynyt jo Manchester Cityyn.  Keanen taklaus, joka johti Hålandin pitkäaikaiseen loukkaantumiseen tapahtui Manchesterin derbyssä.

Manchester United-Liverpool: metallinmakuinen ikiklassikko

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen ”North West” -derby on Superclásicon, El Clásicon, Old Firmin ja Milanon derbyn ohella yksi maailman seuratuimpia otteluita. Ottelu heijastelee kilpailuasetelmaa ja voimakasta tunnesidettä, joka Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä on historiallisesti ollut niin teollisuuden, talouden kuin musiikinkin näkökulmasta. Teollisen vallankumouksen aikana Liverpool kasvoi taloudellisesti satamatoimintansa johdosta ja Manchesterin talouskasvu pohjasi tekstiiliteollisuudelle. Manchester hyödynsi Liverpoolin satama-aluetta omaan kasvuunsa. Kasvun kausi päättyi suureen lamaan. Kaupunkien elvyttyä lamasta Liverpoolissa haluttiin korkeampia tariffeja sataman käytöstä ja vastaiskuna tälle Manchesterissä ryhdyttiin rakentamaan omaa kanaaliaan, jonka avulla ohitettiin Liverpoolin satama. 

Vuonna 1958 Münchenin lentokoneonnettomuudessa kuoli seitsemän Manchesterin Unitedin pelaajaa. Tapaus herätti paljon sympatiaa ympäri maailman, mutta Liverpoolissa tragediaan suhtauduttiin osin ivallisestikin. Tragedioiden osalta tilejä tasailtiin 1989 Hillsboroughin -tragedian yhteydessä, kun 96 Liverpoolin kannattajaa tallautui kuoliaaksi. Manchesteriläiset saivat lyömäaseen Münchenin tragediaa vastaan. Pieni joukko tarttui lihanuijaan.

Liverpool ja Manchester United ovat englantilaisessa jalkapallossa kaksi menestyneintä joukkuetta ja niiden kotikaupungit sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan, joten kenttä Liverpoolin satamajätkien ja Manchesterin tehdastyöläisten köydenvedolle on erityisen hedelmällinen. Niin pientä saavutusta tai kunniamainintaa ei ole olemassakaan, jota ei Liverpoolin ja Manchesterin välillä mittailtaisi. Liverpoolin suuruuden vuodet osuvat 1970-1980-luvulle, jolloin se kotiutteli kannuja siihen tahtiin, että palkintokaapin saumat natisivat. Liverpoolin suuruuden vuodet päätti nuori skottivalmentaja Alex Ferguson, joka Manchesteriin saavuttuaan julkisesti kertoi potkivansa Liverpoolin alas orreltaan. Niin hän sitten tekikin ja piiskasi Unitedin palkintoravissa Liverpoolin ohitse.

Sekä Liverpool että Manchester United piirtävät rintamalinjaa myös kotikaupunkiensa jalkapallokartoille. Alex Fergusonin punaisen dynastian jälkeen Manchesterin lippusaloissa ovat sateisina futisiltoina lepatelleet vaaleansiniset liput. Liverpoolinkin suuruuden vuodet kumisevat jossain menneiden aikojen holveissa, mutta Evertonia se ei ole päästänyt ohitseen oikeastaan missään vaiheessa. Manchester Unitedin ja Liverpoolin faneille juuri keskinäiset ottelut ovat kuitenkin se kaikkein suurin juttu, joka intensiteetillään ja tunnekuohuillaan häivyttää kaupunkien sisäisten derbyjen jäljet. Ironisesti Manchester Cityn ja Evertonin kannattajat pitävät juuri kotikaupunkiensa joukkueitta pahimpina vastustajinaan. Vihanpito ei siis ole aivan molemminpuoleista

Aika historian havinan jälkeen

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa nyrkit ja veitset ovat heiluneet, niin verbaalisia kuin ruudinhajuisia laukauksia on ammuttu ja ilotulitteet eivät ole aina ollut taivaalle, vaan vastustajana kannattajakatsomoon suunnattuja. Syvältä kumpuava vihanpito on vuosien saatossa laimentunut tai ainakin se on räiskyvästä tulimerestä muuttunut kuumuutta hohkaavaksi saunakiveksi. Roiskeita on lentänyt niin pelaajien julkisista kannanotoista kuin esimerkiksi Luis Suarezia ja Patrice Evraa koskevasta rasismikohusta. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että ”ystäviä tässä ei olla eikä tulla jatkossa olemaankaan”. Ottelut Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä ovat odotusarvoisesti olleet fyysisiä. Tunnelma rakentuu fanien ja pelaajien symbioosissa.

Tämän päivän ottelu on erityinen, koska panokset ovat todella kovat. Liverpool roikkuu aidosti mestaruusaluksen siivestä loputtoman pudotuksen yllä rinta rinnan Manchester Cityn kanssa. Manchester United kurottaa Mestareiden liigan paikkaan, mutta mielessä välkkyy varmasti myös mahdollisuus lipsauttaa Liverpool alas mestaruustaistelusta. Olisikin mielenkiintoista tutkia kumpaan vaihtoehtoon Manchester Unitedin fanit pakkovalinnan edessä päätyisivät: paikkaan Mestareiden liigassa vai siihen, että Liverpoolille ei suotaisi mestaruutta?

Pelillisesti Liverpool ei varmasti nosta uusia naamareita kasvoilleen, vaan lähtee pelaamaan sille ominaista intensiivistä jalkapalloa ja erityisesti Unitedin puolustuksen pelinrakentelua tullaan paineistamaan. Jürgen Klopilla on varmasti myös joitain piennisäkkäitä hatusta nostettavanaan. Unitedille varmasti kävisi se, että se pystyisi hillitsemään pelin intensiteettiä oman pallonhallinnan kautta, mutta derbyn imu saattaa kuitenkin viedä jossain kohtaa mennessään ja vauhtisokeus iskeä. Yleisön näkökulmasta todennäköisyydet ovat vauhdikkaan, fyysisen ja tapahtumarikkaan puolella taktisen siirtelyn sijaan. 

PSG repi Ole Gunnar Solskjærin voittamattomuuden verkkoihin ensimmäisen kivuliaan aukon, joten Molden arkkienkelin säihke ei ole enää aivan niin koskematonta. Liverpool lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina, vaikka Liverpoolin kauden parhaan lennon jälkeen kitka nappulakenkien alla on jonkin verran vähentynyt ja liukastumisvaara on olemassa.

Viinikuvaus: verellä höystetty ikiklassikko, jossa enemmän tunnetta kuin järkeä

Molden hymyilevä arkkienkeli Manchesterissä

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United kaataa Tottenhamin 1-0 Wembleyllä. Riippumatta ottelun tapahtumista tai tuloksen oikeudenmukaisuudesta Molden hymyillen harmaantuva enkeli jättää viimeistään tässä kohtaa selvän viestin siitä, että Manchester United on tällä hetkellä perustavanlaatuisesti jotain aivan muuta kuin mitä se on alkukaudesta ollut. Ottelulla on myös se psykologinen ulottuvuus, että juuri Tottenhamin Mauricio Pochettinon on spekuloitu olevan Unitedin seuraava valmentaja ja nyt Pochettino hävisi kotikentällään Solskjærin muutamia viikkoja kestäneelle projektille.

Solskjær on tuonut Unitedin peliin nopeutta, pallonhallintaa, korkeaa prässiä ja aktiivisuutta hyökkäyspeliin. Solskjær on myös luonut pelisysteeminsä pelaajien vahvuuksien ehdoilla, kun Jose Mourinho alisti pelaajat systeemin ehdoille. Tottenhamia vastaan United jatkoi aktiivista ja korkeaa prässiä, joka rikkoi Tottenhamin pelinrakentelua erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla Unitedin prässi ei toiminut samalla tavalla, Tottenham pääsi rakentamaan peliään paremmin ja se loi kosolti vaarallisia maalitekopaikkoja. David de Gean unelmapeli ja Tottenhamin tuhlailu maalipaikoissa johti siihen, että United nappasi täydet kolme pistettä.

Taktisten ja pelaajalaadullisten asioiden lisäksi valmentajan tehtävä on johtaa pelaajien sekä joukkueena ja yksilöinä. Juuri tämä seikka on saattanut olla taustalla vaikuttavin syy siihen, että United on alkanut voittamaan. Solskjær on itse todennut, että valmennettavat pelaajat ja maailma, jossa he elävät on muuttunut viime vuosina. Huippujoukkueissa pelaajat tuleva vielä eri kulttuurisista taustoista, jolloin valmentajan rooli johtajana korostuu. Solskjær itse alleviivaa pelaajien maailman ja lähtökohtien ymmärtämistä johtamisfilosofiansa perustana. Juuri tämä saattaa erottaa hänen positiivisesti kokeneemmista ja osin leipääntyneistä valmentajista.

Solskjær on selvästi innoissaan saamastaan mahdollisuudesta ja ilo on tarttunut myös pelaajiin ja se näkyy myös pelissä itsessään. Solskjær on itse sanonut uskovansa siihen, että pelaajat ovat parhaimmillaan, kun he pelaavat hymyissä suin ja hyvällä itseluottamuksella. Näiden taustalla on sitten kova työnteko, pelaajien kehittyminen ja pelisuunnitelmalliset aspektit. Solskjær näyttääkin onnistuneen juuri siinä, että hän on luonut positiivisen ympäristön sille armottomalle työnteolle, jota jalkapallomaailman huipulla vaaditaan. Solskjær vaikuttaa myös palauttaneen Manchester Unitedin siihen Alex Fergusonin jättämään pelilliseen malliin ja perinteeseen, joka Unitedilta on Fergusonin jälkeen ollut kadoksissa.

Manchester Unitedin Mestareiden liiga -paikka vaikutti jo enemmänkin etäiseltä kangastukselta vuoden vaihtuessa, mutta nyt kangastukseen on tarttunut realismin väriä. Ei ole väärin sanoa, että United on tällä hetkellä parempi, mitä viidentenä oleva Arsenal. Ei ole väärin sanoa etteikö United olisi lähes yhtä hyvä, mitä neljäntenä oleva Chelsea, jonka kone on yskähdellyt. Kolmantena olevan Tottenhamin United juuri voitti. Manchesterin punaisen puolen lehtiöissä on jo varovaisia kahdeksan tähteä sisältäviä luonnoksia.

Viinikuvaus: toiveikas, skandinaavinen ja omia vahvuuksiaan korostava