Senegal-Algeria: huipennus

Senegal ja Algeria ratkovat illalla Afrikan mestaruuden Kairossa. Turnaus on tänä kesänä jäänyt hieman Copa American ja naisten MM-futiksen katveeseen eikä finaalillekaan löydy Suomen suuntaan helposti televisiointia (Veikkaus TV sentään näyttää pelin), mutta kyseessä on kuitenkin laadukas ja kansainvälisesti seurattu turnaus. 

Pelaajalistat vilisevät euroopassa pelaavia huipputekijöitä ja toisaalta turnaus nostaa ikkunaan tuntemattomampia pelaajia, jotka hakevat nostetta futisuralleen. Turnauksen merkityksestä pelaajille kielee esimerkiksi Senegalin Sadio Maneen ennen kisoja antama lausunto siitä, että hän vaihtaisi hiljattain Liverpoolin kanssa voittamansa Mestareiden liigan pystin Afrikan mestaruuteen.

Senegal

Senegal raivasi reittinsä jatkoon lohkosta C, jossa se kärsi turnauksen tähän asti ainoan tappionsa juuri Algeriaa vastaan. Algeria on myös ollut ainoa joukkue, joka on onnistunut maalinteossa Senegalia vastaan. Hurlumhei -futista ei terangan leijonilta ole nähty, vaan pelin peruspilarit on pystytetty puolustuspeliin. Jatkopeleissä Senegal kampesi tieltään ensin Beninin ja sitten Tunisian.

Finaalissa iso kysymysmerkki on joukkueen puolustuksen johtavan pelaajan Kalidou Koulibalyn pelikielto. Cheikhou Kouyateen rinnalle keskuspuolustukseen juossee Schalken Salif Sane. Koulibalyn poissaolo on varmasti sellainen paisti, jonka ympärillä Algerian aavikkoketut tulevat kiertämään.

Senegal on pelannut turnauksessa pääsääntöisesti 4-2-3-1 -taktiikalla. Vahvan keskikentän keskustan kautta se on napannut pallonhallinnan keskimäärin 56%:sti itselleen. Lisäksi puolustuksen keskusta on vahvasti miehitetty kahden keskikentän ankkurin ja kahden topparin voimin.

Omia hyökkäyksiään Senegal tuo laidoilta Ismaila Sarrin ja Maneen kautta. Yksinäisenä kärkenä viilettää M'Baye Niang, joka ennen finaalia on hieman kääntämätön kortti, koska maalitili on turnauksessa vielä avaamatta.

Aliou Cissen luotsaamalta Senegalilta Afrikan mestaruus vielä puuttuu eli illalla sillä on mahdollista kirjoittaa leijonankarvaisin kirjaimin maansa futishistoriaa.

Algeria

Algeria on rymistellyt Afrikan mestaruusturnauksessa voitosta voittoon.  Tiukimmille sen on laittanut puolivälierissä vastaan jolkotelleet Norsunluunrannikon oranssit. Aavikkoketut menivät ottelusta jatkoon vasta rankkareiden jälkeen. Draamaa tarjoiltiin myös välierissä Nigeriaa vastaan, kun Riyad Mahrez vapautti vihreät finaalijuoksuun lisäajan viimeisellä minuutilla tintatulla vaparimaalilla.

Algeria on paahtanut 4-1-4-1 -muodostelmalla lähes koko turnauksen. Se hyödyntää hyökkäyksissään erityisesti oikean laidan Mahrezia ja tätä tukevaa Youcef Atalia. Keskikentän laidoilla sekä Mahrez että Yousef Belaili leikkaavat hanakasti myös keskelle ja jättävät laidalle tilaa laitapakkien nousuille.

Keskikentän keskustasta Sofian Feghouli nousee hanakasti mukaan hyökkäyksiin Ismael Bennacerin tasapainottaessa peliä Mahrezin taustalla ja keskikentän ankkuripaikalla luutii Adlene Guediora. Kärjessä vaaraantuntua luo Qatarin liigassa verkkoja venyttelevä Baghdad Bounedjah.

Algeria ei prässää erityisen hanakasti, vaan antaa vastustajan pitää palloa omalla kenttäpuoliskollaan. Lisäksi Algeria ei pyri hyökkäyspelissään koko aikaa aktiivisiin murtoihin, vaan se saattaa kierrättää palloa pidempiäkin jaksoja vastustajan muodon ulkopuolella.

Algeria on napannut Afrikan mestaruuden kertaalleen aiemmin vuonna 1990.  Djamel Belmadin aavikkoketut janoavat varmasti seuraavaa mestaruutta. Algeriasta ollaan lennättämässä tuhansia vihreiden faneja illan finaaliin ja Algerian fanikatsomoon pääsee ilmaiseksi oikeanlaista passia vilauttamalla.

Yhteenvetona

Koulibalyn poissaollessa Senegalin puolutusrivistöstä Algeria on hienoinen suosikki illan tasaisessa ottelussa. Senegal saattaa fyysisyydellään horjuttaa taktisesti hieman kypsempää Algeriaa. Onnistuessaan tähtipelaajilla Maneella ja Mahrezilla on kyky painaa vaakaa ratkaisevasti jompaan kumpaan suuntaan. Tyhjät katsomonosat lienevät nyt käynnissäolevan turnauksen unohdettua osastoa ja luvassa lienee tunnelmaltaan ja intensiteetiltään jälkensä jättävää huippujalkapalloa.

Viinikuvaus: aavikkoketun käpäliä ja leijonan karvaa faaraoiden vaativien silmien alla.

Sumusaarten talviklassikko

Manchester Cityn ja Liverpoolin astuminen samalle tatamille tekee torstai -illasta erityisen. Valioliigakautta on vielä runsaalti jäljellä ja nurmikentillä piilee monta liukasta mätästä, mutta Liverpoolille on tarjolla vähintäänkin ratkaisevan oloista eräpalloa. Liverpoolin voittaessa se karkaa kymmenen pisteen karkumatkalle. Tässä kohtaa sitten onkin hyvä laittaa jäitä hattuun. Etihad stadionilta haetut voitot ovat, jos eivät aivan sukupuuttoon kuolevaa, niin ainakin hyvin uhanalaista lajia. Vedonlyöntitoimistot arvioivat Cityn selkeäksi ennakkosuosikiksi. Se voittaa ottelun melkein kerran kahdesta, ja sitten jäät voi siirtää hatusta peltiämpäriin: Liverpool välttää tappion yli kerran kahdesta. Kuorrutteet voi laskea kakun päälle ja piccolo -pullon verran skumppaa laittaa peltiämpäriin jäähtymään.

Liverpoolissa lokakuuksi pedattu vauhtiurheilun näytös lässähti 0-0 -tulokseen. Ajoliivit oli vaihdettu kirurgin takkiin ja molemmat siirtelivät teriään varovasti Anfieldin iholla. City oli leikkaussalin valossa tehdyissä viilloissa millin pidemmällä, mutta Riayd Mahrezin ratkaiseva pisto rangaistuspilkulta pelmahti taivaan tuuliin. Missatun rangaistuspotkun merkitys on vierinyt lumipallon lailla kuluneen talven rinnettä ja se saattaa tömähtää vääränvärisen pokaalin jalustaan. Liverpoolin kurssi on ollut tanakasti koilliseen, kun taas Cityn käynti on hakenut rintauintimaisilla piensukelluksilla välillä vauhtia. Uimahousujen taskuista on altaan pohjaan pudonnut muutamia pisteenmuotoisia uimarenkaita ja jokaisella niillä on nyt väliä.

Josep Guardiolan löytää iättömien klassikoiden hyllystä, kun taas Jürgen Kloppia saa hakea veijariromaanien puolelta. Molempien joukkueiden kansien välistä tippuu yksi tuhrittu sivu. Liverpool ja Klopp ovat finaaleissa tuhrineet itselleen ikuisen kakkosen piirrosta. Cityn roiskeet ovat Liverpoolin logon muotoisia, sillä juuri Liverpool on ollut heidän juomatta jäänyt graalin maljansa. Ottelu on finaalin kaltainen, mutta viimeisestä yhdeksästä Cityn ja Liverpoolin kohtaamisesta City on voittanut vain yhden.

Tyypillisesti joukkueiden kohtaamiselta voisi odottaa korkeaa prässiä ja hyökkäysorientoitunutta hallittua hurlumheitä, mutta kaksi plussaa saattaa tarkoittaa miinusta: näin kertovat lokakuisesta illasta palanneet mestarijäljittäjät. Tilanne on kuitenkin sikäli eri, että Cityn tulisi nyt voittaa. Tiukkaan laskostetulla vaaleansinipunaisella lakanalla on repeämävaara. Mohamed Salahin tai Raheem Sterlingin kaltaiset kiiturit saattavat ottaa ottelun omalle jalkapöydälleen huolimatta siitä, miten tasaisen raivoisasti koneistot taustalla mylvivät. Kuva- ja valttikortteja kääntyy molempien käsistä, ja vauhdilla kääntyykin. Futisfaneilla on lupa odottaa ja nauttia.

Viinikuvaus: sumusaarten talvinen klassikko. Vuosikertansa parasta.

Valioliigan viisari, joka ei vielä värähtänyt

Riayd Mahrezin rankkari lipaisi ylärimaa. Manchester Cityn ja Liverpoolin vauhdikas hyökkäyspeli ja vastaprässi oli vaihtunut tarkan harkituiksi siirroiksi Anfield Roadin pelilaudalla. Viisari vääntyi jo idän suuntaan, mutta jäi vaappumaan jonnekin Stockportin ja Chesterin välimaastoon. Manchesterin päärautatieaseman vaaleansiniselle puolelle palasi päätään puisteleva ja yhden pinnan reppuunsa sullonut jalkapalloheimo. Mestaruus on yhtä kaukana tai lähellä kuin se ennen Anfieldin reissua oli.

Samaan aikaan Lontoossa on saatu rauhassa punoa juonia. Maurizio Sarrin Chelsea hallitsee kenttätapahtumia ja muuan Eden Hazard nauttii jalkapalloelämänsä keväästä, vaikka saderintama on sumusaaret jo saartanut eikä sillä ole kiire minnekään. Sarri on tämän valioliigakauden ilmiö numero uno. Jalkapallon vauvauinnista haaveilevan kannattaa sukeltaa kohti Chelsean tämänhetkisen keskikentän muodostamia pohjalla lilluvia kolmioita ja ihastella, miten pallo mutkattomasti niissä liikkuu.

Sarjataulukkoa selaillessa alaspäin ensin säikähdin ja sitten alkoi naurattaa. Arsenal on neljäntenä. Vakavasti puhuen tykkimiehet ovat kuitenkin muutaman töyssyn jälkeen ottaneet sellaisen liidon, että on pakko laajentaa tutkaa pohjois-Lontoon suuntaan. Unai Emery jäi lähtölaukauksen jälkeen hetkeksi nauttimaan tapaksia, mutta on nyt iloisesti harpponut mukaan pääjoukkoon eikä hapot tunnu pohkeissa painavan. Tottenhamikin mahtuu kuvaan, mutta on saattanut jo nyt löytää paikkansa lopullisessa sarjataulukossa.

Manchester Unitedista ei nyt oikein tiedä. Newcastlea vastaan nähty fantastinen nousu saattoi olla käänteentekevä tai sitten vain selkäevästä koukkuun tarttunut saalis. Henkilökohtaisesti toivoisin että ensi kaudella nähtäisiin valioliigassa Josep Guardiola, Jürgen Klopp, Maurizio Sarri, Jose Mourinho, Unai Emery ja Marcelo Bielsa, mutta lankku notkuu jo ja hait haistelevat portugalilaisia varpaita. Maajoukkuetauko saattaa palauttaa hengettömyyden ja tehottaman pallonhallinnan Manchesterin punaiselle puolelle tai sitten tulossa on jotain muuta. Unitedin seuraavat kuusi ottelua ovat luokkaa kujajuoksu silmät sidottuna kylkiluut paljaana moukareiden villisti heiluessa laidalta laidalle. Marraskuun loppupuolella alkaisi helpottaa, mutta sinne on valovuoden verran matkaa mourinholaisittain laskettuna. Futisfaneille toki tarjotaan manchesteriläinen pitkä ja maltainen illallissyksy.

Viisarit töröttävät päällekkäin kahdessatoista. Kenties Big Benissä. Mestaruuteen on matkaa.

Viinikuvaus: tasaisesti eri puolilta täytetty tynnyri, joka ei vielä paljasta keitoksestaan kuin pintavärin

Leicester City -ketunlento

Leicester City on ollut jalkapallokauden väriläiskä

Kuluvan jalkapallokauden ehdoton väriläiskä on ollut Leicester City. Viime kaudella spektaakkelimaisen nousun valioliigan jumbosijoilta keskikastiin tehneen seuran liito on jatkunut epäilyttävän nousujohteisena. Huhtikuun alussa 2015 joukkue oli kerännyt kasaan 19 pistettä 29 ottelusta. Se oli sellaisessa asemassa, josta mikään joukkue valioliigassa ei ole kyennyt säilyttämään sarjapaikkaansa. Leicester napsi viimeisistä yhdeksästä ottelusta seitsemän voittoa ja kipusi sarjan neljänneksitoista.  Leicester vaikutti oikulta ja ihmeelliseltä tähdenlennolta. Sen nousu oli maaginen, mutta tuloksista riippumatta, sen voitokasta kulkua ei nähty kestäväksi. Joukkuetta povattiin tulevaksi kaudeksi putoamiskurimukseen. Manageri sai kenkää kesäkuussa 2015 ja vaikutti, että putoamissoppa on valmis.

Kuolevasta tähdestä kuoriutui pysäyttämätön komeetta. Claudio Ranierin alaisuudessa joukkue pysyi tappiottomana kuusi ensimmäistä otteluaan ja kiikkui sarjan kärkikahinoissa. Arsenal katkaisi putken kuitenkin tylysti 2-5 King Power Stadiumilla. Leicesterin päälle heitettiin taas epäilyksen verkkoja. Lento oli katkennut ja seura oli tuomittu, jos nyt ei enää putoamiskamppailuun, niin keskikastiin. Laatu ei vain riittäisi ja talvesta tulisi liian pitkä.

Seuraavaksi tapahtui taas jotain ihmeellistä. Arsenal-tappion jälkeen joukkue ei hävinnyt sarjassa seuraavaan kymmeneen otteluun kertaakaan ja kymmenestä ottelusta Leicester voitti kahdeksan. Vastustajasta riippumatta Leicester napsi pisteitä ja pudotti niiden lukuisten vedonlyöjien lappuja, jotka odottivat liidon tyssäävän. Jamie Vardy ja Riyad Mahrez olivat kerta toisensa jälkeen pysäyttämättömiä. Ilmiössä oli jotain absurdia, sillä vaikutti, että muut valioliiga seurat uinuvat kaksikon pistäessä palloa pussiin. Eikö tätä kaksikkoa yritetä pelata pois vai ovatko he todella noin hyviä?

Kylmä tuuli puhalsi saarivaltioon. Leicester hävisi Liverpoolille joulukuun loppupuolella. Leicester ei tehnyt maalia kolmeen otteluun. Vardy loukkaantui. Siirtohuhut joukkueen tähtipelaajien ympärillä velloivat villeinä. Viimeistään nyt oli Leicesterin syöksy alkava. Tuplaottelut Tottenhamia vastaan tuoksuivat nyljetyltä ketulta. FA Cupin peli päättyi 2-2. Leicester oli vastoin odotuksia kiinni voitossa aivan viimeisille minuuteille asti. Harry Kanen rankkari vei FA Cupin ratkaisun uusintaotteluun. Kolmen päivän päästä pelattiin jälleen Lontoossa White Hart Lanella. Selväähän oli, ettei Leicesterin materiaali kestäisi toista yhtä kovatasoista vierasottelua. Viime hetken tasoitus edellisessä ottelussa oli varmasti myös pistänyt vuotavan haavan kettujen kylkeen ja se pelaisi haavoitettuna. Leicester voitti 0-1 ja nousi jälleen valioliigan jaetulle piikkipaikalle Arsenalin kanssa.

Leicester taistelee edelleen jalkapalloystävien mieliin rakennettuja tuulimyllyjä vastaan. Järjestäen povataan, että on vain ajan kysymys, koska seura lähtee putoamaan kunnolla. Nyt keskikastin sijaan rohkeimmat povaavat sille ensi kaudeksi laskeutumisalustaa Eurooppaan. Ehkei ihan mestareiden liigaan, mutta Eurooppa-liigaan kenties.  Huvittavaa on, että tänään Leicesterin pelatessa sarjajumboa Aston Villaa vastaan, sitä ei pidetä aivan pomminvarmana suosikkina. Mielikuvat kun riisuu seurojen ympäriltä pois on peli kylmästi arvioiden 0-2 tai 0-3 peli. Claudio Ranieri varmasti pitää nykyisestä ilmapiiristä. Hänen virallinen tavoitteensa on edelleen 40 pistettä (joka tuli jo aiemmin täyteen) ja sarjapaikan säilyttäminen. Totta toinen puoli. Tänään pelataan sarjapaikasta, mutta siitä pelaa yksinomaan Aston Villa. Leicester pelaa mestaruudesta. Epäilysten sumussa Leicesterin on hyvä tehdä sitä, minkä se osaa parhaiten eli iskeä vastaan ja voittaa pelejä.

Kettujen lento tulee katkeamaan. Se on varma. Se ei kuitenkaan tapahdu välttämättä vielä tällä tai seuraavallakaan kaudella.

Viinikuvaus: epäilyksiä, ketunhäntää ja absurdia kiitoa