Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä

Futista ja mielenrauhaa: Markku Kailaheimon Kirjoituksia stoalaisuudesta

Basam Booksin kustantaman ja Markku Kailaheimon kirjoittaman Kirjoituksia stoalaisuudesta ja viinikuvauksia futistarinoiden höysteenä käyttävän futisblogin ensi leikkaus on neljän sivun mittainen diatribe eli sokraattinen dialogi pojasta, joka halusi pelata jalkapalloa. Pojan ongelmaksi dialogissa on muodostunut se, että pelikaverit eivät ole saapuneet paikalle, joten peliä ei saatu pystyyn. Dialogissa poikaa oivallutetaan siitä, että hänen ja kaverinsa sopimus perjantaisista peleistä on liian väljä, jotta peliporukassa vallitsisi riittävä luottamus siihen, että kaikki tietävät milloin pelataan ja minkälaiset syyt johtavat siihen, että ei edes lähdetä pelaamaan (esimerkiksi sade) tai joku peliporukasta voi jäädä saapumatta (esimerkiksi perheeseen liittyvät syyt).

Futista ja mielenrauhaa

Siitä on eittämättä jo hetki, kun blogin kirjoittaja on yliopistossa istunut filosofian kurs(e)illa, mutta tokihan kirjoittajalle muodostuu aavistus siitä, että dialogi osoittaa tai kuvaa jonkin kirjan aiemman esittämän teesin ratkaisuineen. Kirjailijan "Joo, kyllä koko kirja kannattaa lukaista, ei oo paksu" riittää töytäisemään liikkeelle pyynnön arvostelukappaleesta. Sellainen tulee mailiin ja olen pian tulostelemassa siitä lukuversiota. Vanhan tulostimen oikkujen ja sotkujen inspiroimana teen omaa mielentyyneyttä tukevan päätöksen siitä, että jatkossa pyydän arvostelukappaleet postilaatikkoversioina.

Stoalaisuus on hellenistisen filosofian koulukunta, jonka ytimessä ovat mielenrauhan tavoittelu ja tunteiden hillintä. Tässä vaiheessa blogin kirjoittaja siirtyy katsomoon. Kenties Veritakselle ja FC Inter Turun -otteluun. Kokemus mielenrauhasta liittyy siihen, että oma joukkue pelaa oman identiteettinsä mukaista jalkapalloa eli stoalaisittain toteuttaa omaa luonnonmukaista tehtäväänsä ja voittaa. Tosiasiassa kokemus jalkapallo -ottelusta on täynnä intohimoisia tunteita, jotka stoalaisittain täyttäisivät varmasti virheellisten arvostelmien ja siten mielenrauhaa häiritsevien tekijöiden määritteen.

Siinä on kuitenkin jotain stoalaista, kun pelaaja toteuttaa pelissä tehtäväänsä eli roolinsamukaista osaa osana pelisuunnitelmaa, ja kun pelisuunnitelma osiensa summana toteutuu, tuottaa se varmasti ataraksisia eli mielenrauhan hetkiä. Intohimojen näyttämiselle on omat maalien, onnistumisten ja epäonnistumisten jälkeiset hetkensä. Vähän niin kuin blogin kirjoittajalle jalkapallo-ottelut ovat intohimoisten tunteiden hetkiä ja esimerkiksi Marcelo Bielsan, jonka lähestymistapa otteluihin on hyveellisten arvojen ja korkean moraalin näkökulmasta yllättävänkin stoalainen, Leedsin kuluvien kausien pelisuunnitelman täydellisimmät hetket ovat aiheuttaneet kirjoittajalle lähes uskonnollista hurmosta ja siten myös mielenrauhaa. 

Kolikon toisella puolella on kuitenkin se, että tunteiden yliläikkyminen vääränä hetkenä kentällä johtaa helposti virheisiin (tarpeettomat rangaistuspotkut, punaiset kortit tai yltiöpäiset riskit, jotka johtavat vastustajan saamaan etuun) ja sellainen jalkapallo-ottelu kokemuksena, jossa oma joukkue huonon pelin tai epäoikeudenmukaisilta tuntuvien sattumusten päätteeksi häviää ottelun, jättää sellaisen värin koko muuhun elämään, että se ei ihan muutamassa päivässä haalistu. Esimerkinomaisesti tässä lienee kysymys juuri siitä stoalaisten perusajatuksesta, että tunteet ovat virheellisiä arvostelmia todellisuudesta ja vaikuttavat siksi negatiivisella tavalla mieleen tai siitä, että vastoinkäymistä ei osata ottaa stoalaisella tyyneydellä vastaan, vaikka jalkapallo-ottelut menevätkin siihen kategoriaan, jonka kulkuun ei itsellä oikeasti ole juuri osaa tai arpaa. Ehkä tästäkin katsantokannasta kirjoittaja ja blogi futiksineen ja viineineen ovat osin epikurolaisuuteen eli maltillisten nautintojen avulla mielenrauhaan tähtääviä toimijoita.  

Kirjoituksia stoalaisuudesta -kirjassa eniten pidän siitä, miten se ymmärrettävien kielikuvien avulla valottaa ihmisen roolia maailmankaikkeudessa syntymisen, elämän kukkaan puhkeamisen, vanhenemisen, mätänemisen ja lopulta hajoamisen eli kuolemisen kautta. Kirjan lainaus Cicerolta:

”Samoin kuin laiva tai rakennus on rakentajan itsensä helpoin purkaa, siten myös luonto, joka on ihmisen liittänyt, osaa tämän parhaiten hajottaakin”

 

Toinen lainaus:

”Onhan kuitenkin ollut välttämätöntä, että on jonkinlainen lopputila, jolloin elämä samalla tavalla kuin puiden hedelmät ja maan tuotteet täyteen kypsyyteen päästyään nahistuu ja varisee pois”

 

Stoalainen tyyni tapa kohdata elämän kaari sellaisenaan on jotenkin lohdullinen ja se on siirrettävissä myös jalkapalloon, sillä samalla tavalla kuin elämä, rakentuu jalkapallokin erilaisiin aikakausiin, vaiheisiin ja onnistuneisiin tai epäonnistuneisiin projekteihin ja tästä päästäänkin futisromantikkojen perustavanlaatuiseen kysymykseen siitä, että onko elämä vain osa jalkapalloa vai toisin päin? Vastaus varmasti riippuu siitä, että onko vastaajana, vaikka Eduardo Galeano tai Cicero.

Palataan takaisin poikaan, joka ei päässyt pelaamaan, koska kaverit jättivät saapumatta kentälle ja jota Epiktetos opettaa. (Kirjan Epiktetos tosin antiikin kreikkalaiseksi tuntee varsin hyvin nykyajan ilmiöitä, kuten huuhkajat, Nokian tragedian tai energiajuomat). Epiktetos opettaa poikaa siitä, että heidän ei tule mennä pelaamaan jalkapalloa yksinomaan itsekkäistä syistä, vaan nimenomaan toisia varten, jotta peli ylipäätään saadaan aikaseksi. Epiktetos kannustaa stoalaiseen hyveelliseen käyttäytymiseen. Samalla hän täsmentää, että jokaisen on kuitenkin otettava vastuu ensisijaisesti omasta osallistumisestaan. Sen jälkeen mitä ikinä tapahtuukin ei ole enää itsestään kiinni ja siksi mahdolliset vastoinkäymiset tai tragediat, kuten tässä se, että pelit jäivät pelaamatta, on mahdollista kohdata stoalaisen tyynesti ja mielenrauhansa säilyttäen. Se on blogin kirjoittajan tulkinta opista, jonka tarina pojan ja Epiktetoksen  kohtaamisesta pitää sisällään. Oppia on sitten mahdollista toisintaa loputtomasti elämän eri tilanteisiin.

 

Viini: Rooman ja Kreikan kirjastojen suihkulähteistä pulppuava

Arvostelukappale saatu Basam Booksilta ja kirjan voi hankkia omakseen esimerkiksi täältä: https://basambooks.fi/sivu/tuote/kirjoituksia-stoalaisuudesta/2745862

Leeds United 2020-2021: kuka herätti shakkimestarin?

Leedsin pelaajat juoksevat rintarinnan kentälle Mohamed Salahin ja muiden Valioliigan rokkitähtien kanssa. Turkulaisen irkkupubin ruudun välittämä kuva Anfield roadilta on jotenkin epätodellinen. Leedsin aiemman korpivaelluksen jälkeen, on syntynyt jonkinlainen tunneside brittidivareihin. Valioliigaan nousemisessa on ollut myös kyse luopumisesta: ei enää wiganeita, prestoneita tai derbyjä, vaan tähtisikermiä ja Roope-setien rahoittamia megaseuroja, joille nousijajoukkueet ovat lähinnä kiusallisia etappeja kannujen voittamisen ja kullanhuuhdonnan ohessa. Leedsin ensimmäinen Valioliigaottelu jättää kaksinaisen tunnejäljen: ylpeyden siitä, että Marcelo Bielsan Leeds pelasi identiteettinsä näköistä peliä ja levottomuuden siitä, että pinnojakin olisi ollut otettavissa, mutta ne lipsahtivat lopulta kuin liukkaat ahvenet käsien välistä.

Leeds United 2020-2021

Odotin Leedsille vaikeaa kautta. Ajattelin että vahvistuksia ei ehditä ajaa kunnolla sisään ennen kuin Valioliigakausi koronan pätkimän kesätauon jälkeen pyörähti jälleen käyntiin. Leeds lyö kotonaan Fulhamin ja Sheffield Unitedin. Peleistä saadut pisteet ovat puhdasta kurssinpohjalla olevaa bitcoinia, koska siitä vielä tässä vaiheessa kautta vääräksi todistamattomasta näkökulmasta katsottuna, pinnat otettiin päävastustajilta. Uneksijat ja romantikot nousevat valkoisten terälehtien päälle soittamaan harppuaan, kun Leeds pelaa sankarillisesti tasapelin Manchester Cityä vastaan. Samaan aikaan loukkaantumiset runnovat Leedsiä, vaikka se jääkin kontekstissaan Liverpoolin loukkaantumisten katveeseen. Ohipeli Wolvesia vastaan ei haittaa, kun oma inhokkini Aston Villa kaatuu tyylipuhtaasti vieraissa.

Villa ottelusta alkaa rosoisempi kausi, jonka alkuun tulee pari 1-4 -tappiota ja joka saa antikliimaksinsa Ruusujen sodasta, jonka Manchester United ottaa nimiinsä 6-2. Jalkapallopalstat täyttyvät piikittelevistä kommenteista Leedsin pelitapaa koskien: se on naiivi, sillä pudotaan divariin ja sillä ei ikinä voida haastaa Valioliigan suuria eikä lopulta ketään muutakaan. Jopa Shefki Kuqi laulaa kotimaisten valioliigastudion aitiossa Leedsiä divariin. Otan sen tietysti henkilökohtaisesti ja maailmantuskani jalkapallosektorilla ihmettelen päivästä toiseen, että miksi Bielsaa ja Leedsiä ei ymmärretä tai tahdota ymmärtää. 

Nousijajoukkue jatkaa radallaan ja muuttaa jalkapalloa lajina joka päivä ja silti dinosaurukset romantisoivat passiivisesti ja kyynisesti pelaavia lajitovereitaan. Samaisessa irkkupubissa myöhemmin kaveri pomppaa pystyyn ennen minua, kun Raphinha kumoaa Evertonia vastaan Arsenal -matsista alkaneen Leedsin maalintekoa nakertaneen kirouksen. Leeds saattaa olla punainen vaate jollekin ja jopa uhka menneeseen juuttuneille, mutta se voittaa kuluneella kaudella kenties enemmän ystäviä puolelleen kuin mikään muu brittiseura. Superliigastakaan ei tarvitsisi haihatella, jos kaikki joukkueet pelaisivat keskimäärin enemmän, kuten Leeds. Ongelma on kuitenkin siinä, että vastaavaa Bielsan magiaa ei maailmassa ole yllin kyllin jaettavana. Siksi siitä kannattaa dinosaurustenkin hullaantua niin kauan kuin sitä kestää.

Leedsin murhapallo jatkaa jauhamistaan. On hyviä ja huonoja hetkiä. Leeds tulee eräänlaiseen haukkakohtaan, kun Elland roadille saapuu Thomas Tuchelin äärimmilleen virittämä Chelsea. Seuraavat viikot tuovat pelikentän vastakkaiselle puolelle Liverpoolia, Manchester Cityä ja Manchester Unitedia. Bielsa -burnout tarkoittaa tällä kaudella sitä, että Chelsealta otetaan tasaisessa pelissä pinna. Leedsin pelatessa alivoimalla Cityä vastaan Stuart Dallas kiitää lisäajalla Cityn linjan taakse ja leikkaa Leedsille kauden herkullisimman päänahan. Liverpoolia vastaan tasapeli tuntuu jopa hieman hävityltä ja kauden toinen Ruusujen sota päättyy Bielsan hieman kyynisemmän shakkinappuloiden siirtelyn jälkeen tasan. Pinnapussiin putoaa siinä ohessa muutama raskas kolmonen, joten Superliiga -leikittelyn jälkeen katseen voi kääntää sarjataulukon paremmalle puoliskolle ja jopa Englannin kanaalin yli. 

Ennen kauden päättävää ottelua alla on rutiinivoitto Tottenhamista, Burnleyn pöllytys ja tyylivapaa voitto Southamptonista, jossa muun muassa Gaetano Berardi ja Kiko Casilla tekivät valioliiga -debyyttinsä ja toppari Pascal Struijk nähtiin prässin kärkenä. Maaliero kolmessa ottelussa on 9-1. Leeds on kymmenen ottelun kuntopuntarin kärjessä ja sillä on ollut vastassa 5 joukkuetta TOP 7 sijoilta. Naivin pelitavan päälle ei ole hirveästi enää huudeltu. Nyt kannattaakin tapittaa jo tiukasti myös ensi kauteen, sillä valkoisen ruusun terälehden päältä kiikaroituna, silloin pelataan Valioliigan mestaruudesta. Suurseura on palannut.

Viini: GoodEarth Corporationin Jeroboam: valkoisena tai karmiinin punaisena

Leeds United -Liverpool FC: kylmää ja kuumaa

Leedsin ja Liverpoolin kilpailulliset intressit kolhaisivat toisiaan kunnolla 1960-luvulla. Sekä Don Revien Leeds että Bill Shanklyn Liverpool olivat tiukassa lennossa ja ne kilpailivat samoista taivaspaikoista. Yksi kilvoittelun kuumimmista pisteistä oli vuoden 1965 FA Cupin finaali. Liverpool vei matsin nimiinsä 1–0. Joukkueiden suhteen kannalta vielä merkittävämpi ja edelleen joukkueiden välejä määrittelevä ottelu oli 1969 Anfieldilla käyty mestaruuden ratkaissut ottelu. Leeds tarvitsisi vähintään pisteen voittaakseen sarjan. Liverpool tarvitsi voiton pitääkseen mestaruushaaveet elossa. Ottelu päättyi 0–0 ja tämä tarkoitti sitä, että Leeds nappasi mestaruuden Liverpoolin nenän edestä. 

Ennen kyseistä ottelua Don Revie oli ohjeistanut joukkuettaan tervehtimään Liverpoolin fanaattisimpien kannattajien Kop-päätyä, mikäli mestaruus ratkeaisi. Leedsin pelaajien juhliessa mestaruuttaan omien kannattajien edessä Revie vielä muistutti asiasta ja niinpä Leedsin pelaajat Bremnerin johdolla kävivät tervehtimässä Kop -päätyä. Huliganismin nousun vuosina tämä oli riskaabeli siirto, mutta Revie oli lukenut Liverpoolin jalkapallokaupungin sielunmaisemaa hyvin. Kop -pääty otti Leedsin hyvin vastaan, ja kannattajat katsomossa juhlivat yhdessä Leedsien pelaajien kanssa mestaruutta. Tapauksella ja ottelulla oma paikkansa molempien seurojen historiassa. Tuosta hetkestä alkaen joukkueilla ja sen kannattajilla on ollu keskenään tietty kunnioitukseen perustuva side.

Legendat Don Revie ja Bill Shankly

Välit lähtivät viilenemään päin 1973, jolloin joukkueet pelasivat Anfieldillä jälleen mestaruudesta. Kotiyleisö teki vihansa vierasjoukkuetta kohtaa selväksi. Liverpool voitti ottelun 2–0 ja marssi lopulta mestaruuteen. Vuotta myöhemmin Brian Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nyrkit heiluivat. Ensin Johnny Giles heitti sivukoukun Kevin Keeganiin. Giles selvisi keltaisella kortilla. Sitten sekä Liverpoolin Kevin Keegan että Leedsin Billy Bremner lensivät nyrkkeilymatsinsa jälkeen suihkuun. Tiettävästi Keegan oli luullut, että juuri Bremner oli losauttanut häntä aiemmin nyrkillä ja päätti maksaa kalavelkansa. Jalkapalloliitto ruokki molempia pelaajia 11:sta ottelun pelikielloilla, mikä hiekoitti heti alkuun Cloughin taivalta Leedsissä. Clough oli ottanut lyhyeksi jääneen, mutta intensiivisen Leeds-uransa agendalle seuran maineen ja pelityylin (dirty Leeds) puhdistamisen.

Kapteenit Kevin Keegan ja Billy Bremner

1980-lukua kohti mentäessä Leedsin siipi taipui ja se painui lopulta divareiden kurimukseen. Liverpool eli tuolloin omaa kulta-aikaansa ja suoran kilpailullisen asetelman puuttuminen laimensi seurojen välejä. Leedsin palatessa 1990-luvulla pääsarjaan sitä ja Liverpoolia yhdisti viha Manchester Unitedia kohtaan. Vuonna 1992 Manchester United tarvitsi Anfieldilla voiton pitääkseen itsensä Leedsin kannoilla mestaruustaistelussa. Liverpool voitti ottelun 2-0 ja The Kopista kuului jälleen Leeds -chäntit. Sittemminkin Leedsin ja Liverpoolin kohdatessa ”Stand up, if you hate ManU” -chäntti on kuulunut laululistaan. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Takaisin tähän aikaan

Katsoin joukkueiden kauden ensimmäistä matsia olut -lasin takaa pubissa. Ottelun seuraaminen oli jotenkin epätodellista. Alusta asti kilppariin vetäytyvien ja aikaa pelaavien lutoneitten, millwallien ja wiganeiden sijaan Leeds pelasi supertähtiä vilisevää Liverpoolia vastaan, joka ei todellakaan tullut peruuttelemaan. Leeds oli lyhyeksi jääneen kesätauon jälkeen ikään kuin matkustanut toiseen todellisuuteen. Se oli jotenkin hämmentävää ja tunsin myös jonkinlaista melankoliaa siitä, että divarivuodet olivat nyt takanapäin.

Kausi käynnistyi vauhdikkaasti

Ottelu potkaistiin käyntiin. Rankkari ja Mohamed Salahin salamamaali nostivat kylmää hikeä puseroon, mutta kun Leeds tuli ensin kerran ja sitten vielä toisenkin kerran tasoihin, oli helppo uskoa, että tämä tapahtuu kolmannenkin kerran. Toki 4–3 tappio jätti hapansilakanmakua suuhun, mutta tuossa ottelussa Leeds osoitti sen, että se pelaa aivan oikeassa sarjassa. Marcelo Bielsa alleviivasi pelisuunnitelmassaan myös sitä, ettei Leeds tule Valioliigassa luopumaan pelillisestä identiteetistään. Siksi se on voittanut kuluvalla kaudella paljon uusia futiksen ystäviä puolelleen ja hiljalleen irvileukojen huutelut naivista pelitavasta ovat vaienneet. Totuus löytyy sarjataulukosta.

Murder- vs. Heavy metal -ball

Tulevassa Leeds-Liverpool-ottelussa on vähän samaa klangia kuin Leedsin ja Manchester Cityn -ottelussa. Liverpoolilla painaa pohkeissaan Mestareiden liigan hapot. Tosin Liverpoolin tippuminen sieniliigasta tarkoittaa sitä, että sen kaikki panokset ovat nyt Valioliigan -pelipöydällä. Leeds voi lähteä otteluun käytännössä paineettomasti ja sillä on lähtökohtaisesti vain voitettavaa. 

Leedsin kokoonpano on viimeisissä otteluissa ollut kauden parhaassa kuosissa. Pienenä huolenaiheena on Cityä vastaan Fernandinhon sikamaisen taklauksen kohteeksi joutuneen Raphinhan tilanne. Rennesistä Leedsiin ryöstetty Raphinha on osoittanut olevansa yksi Valioliigan parhaita pelaajia ja jo itse ottelun kannalta olisi sääli, jos brassi jää pehmittelemään lihaksiaan. Bielsalla on kuitenkin heittää Helder Costa ja Jack Harrison laidoille eli mahdottomaksi tilanne ei Raphinhasta riippumatta äidy. Leeds voi voittaa ottelun ja pitää ainakin kannattajiensa salaisen haaveen jopa europelipaikoista hengissä. Liverpool on taasen klassisen pakkovoiton edessä, koska se on odotuksiinsa nähden alisuorittanut Valioliigassa ja se joutuu tosissaan venymään, mikäli aikoo ensi kaudellakin pelata Mestareiden liigaa. Yhtä kaikki. Ottelussa vauhdista ei tulla tinkimään, kun Jürgen Kloppin Liverpool paukuttaa heavymetalli -futistaan ja Bielsa auraa murhapallollaan näkymää siihen, minkälaista jalkapallo tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Viini: räjähteleviä makuja, nopeita lihassoluja ja rumpujen pauketta

Marcelo Bielsa ja Leeds United: mikä niissä puree?

Marcelo Bielsan Leeds United on ollut yksi Valioliigakauden puhutuimpia ilmiöitä. Intensiiviseen prässiin ja pallonhallintaan perustuva hyökkäävä jalkapallo on lämmittänyt monien jalkapalloromantikkojen sydämiä. Leeds ja Bielsa ovat voittaneet puolelleen uusia viihdyttävän jalkapallon puolesta liputtavia ystäviä, mutta samaan aikaan Leedsin brittifutikselle ja erityisesti nousijajoukkueelle epäkonventionaalinen pelitapa on tappion hetkillä nostattanut kommentteja naiivista pelitavasta. Kritiikki on väliin saanut myös vahingoniloisia piirteitä.

Nousijoukkue Leeds on pitänyt 11:sta eniten palloa eurooppalaisiin huippusarjoihin peilaten

Leedsin prässi on Euroopan TOP 5 sarjojen intensiivisintä (lähde. fbref.com)

Mikä Leedsissä sitten ihastuttaa ja vihastuttaa? Mitä Leedsistä ja Marcelo Bielsasta olisi hyvä ymmärtää?

Leeds on lähtenyt käytännössä vastustajasta riippumatta jokaiseen peliin samalla pelifilosofialla: pelit voitetaan hyökkäämällä. Brittifutiksen narratiivissa on romantisoitu pieniä ja piskuisia seuroja, jotka altavastaajana kyynisesti puolustamalla maksimoivat tuloksen. Putoamisvaarassa olevien joukkueiden pelastajaksi säännöllisesti kutsuttava Sam Allardyce on yksi tämän narratiivin sankarihahmoja. Sitten viheriön reunalle tulee pahvinen kahvimuki kädessään Bielsa, joka pelifilosofisesti ei oikein millään tavalla sovi brittifutiksen perinteisiin kaavoihin. Bielsan Leeds haastaa sen oletuksen, että hyökkääminen olisi jotenkin maailmantähtiä vilisevien suurseurojen etuoikeus. Samalla tavalla José Mourinhon Tottenham haastaa sen oletuksen, että maailmantähtiä vilisevän joukkueen tulisi lähtökohtaisesti hyökätä: ja silloin kun joukkueet häviävät, on helppo osoitella managereiden pelifilosofiaa, vaikka pelitavan sijaan tulosta olisi heilauttanut enemmän yksittäiset virheet tai peliin lähtemättömästi kuuluvat sattumanvaraiset tapahtumat.

Mourinho ja Bielsa ovat muutenkin kuluvan kauden Valioliigassa herkullinen vastinpari. He asettuvat monen nelikentän vastakkaisiin kulmiin. Mourinho piiskaa väkevästi ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä” -mentaliteetilla, kun Bielsa taas rakentaa oikeudenmukaisuutta korostavista arvoista. Bielsa uskoo, että pelaajat pelaavat paremmin, kun he uskovat tekevänsä oikein. Bielsa tyypillisesti otteluiden jälkeen summaa sen heijastelivatko ottelutapahtumat tulosta eli oliko tulos oikeudenmukainen. 

Yksi asia on varmaa: sekä Mourinho ja Bielsa haluavat yhtä palavasti voittaa jokaisen ottelunsa. Lähestymistapa ja todennäköisyyksien optimointi lähtee vain eri suunnista. Voiton tahdon suhteen Mourinho ja Bielsa niitataan nelikentän samaan kulmaan.

Pelifilosofian eri kulmissa

Bielsan Leedsistä puhutaan viihdyttävänä joukkueena ja tämä on täysin totta. Keskustelu ajautuu kuitenkin sivuraiteille siinä kohtaa, kun lähdetään leimaamaan viihdyttävää peliä itsetarkoitukselliseksi ja siten otteluiden voittaminen jäisi pelitavalle alisteiseksi. Hyökkäävä ja viihdyttävä pelitapa on tietysti hyvää bisnestä, koska jalkapallo sinänsä kilpailee ihmisten vapaa-ajasta ja rahasta monen muun asian kanssa. Ihmiset haluavat keskimäärin mieluummin viihtyä kuin tylsistyä vapaa-ajallaan.  Hyökkäävän ja viihdyttävän pelitavan avulla on helpompi kerätä lisää kannattajapohjaa, ja sitä kautta suurempia rahavirtoja seuraan. Juuri tämä on se etu, jonka Bielsa pystyy pidemmällä tähtäimellä Leedsiin tuomaan. Kuitenkin pelaajia ja valmentajia mitataan lajin sisällä nimenomaan tulosten kautta. Jos Leeds ajautuu surkeaan tuloskuntoon, Bielsa saa kenkää. Piste. Bielsaa hieman opiskelleet tietävät myös hänen vihaavan häviämistä aina sellaiseen pisteeseen saakka, että reaktiot tappion jälkeen ovat eriskummallisia vai milloin olet viimeksi jonkun vastoinkäymisen jälkeen maannut alastomana hierontapöydällä?

Marcelo Bielsa oli ehdolla vuoden 2020 parhaaksi valmentajaksi. Ehdokkuus nosti hänet jälleen sellaisten valmentajien rinnalle, kuten Jürgen Klopp ja Hans-Dieter Flick. Asetelma rikkoo jälleen yhtä konventiota: miten Englannin toisen sarjaportaan voittanut valmentaja voidaan nostaa samalla podiumille kuin Euroopan suurimpien ja rahakkaimpien sarjojen voittajat? Pokaalit itse kilpailuista jaettiin kuitenkin jo ennen vuoden valmentajan valintaa. FIFA etsi vuoden parasta valmentajaa ja voitettujen mestaruuksien lisäksi yksi ilmeinen kriteeri tälle lienee se, että kuka valmentaja pystyi maksimoimaan parhaiten olemassa olevasta potentiaalista parhaan tuloksen. Bielsa oli suhteellisen lyhyessä ajassa tehnyt Englannin mestaruussarjan alemman keskitason joukkueesta sarjansa ylivoimaisen mestarin. Resursseihin nähden se oli poikkeuksellinen saavutus ja sen myös FIFA huomioi.

Leeds United palasi Bielsan johdossa Valioliigaan kuudentoista vuoden korpivaelluksen jälkeen

Etenkin kuluvan kauden alussa Leedsin hävitessä analyysi oli helposti, että Hodgson tai Rodgers tai joku muu voitti Bielsan nimenomaan taktisesti. Ulkoapäin annettua neron leimaa haluttiin himmentää ja epäkonventinaalisesti toimivat Bielsa ja Leeds haluttiin laittaa ruotuun. Bielsa itsepäisenä ja kummallisena hahmona varmasti ärsytti ja ärsyttää edelleen joitain ihmisiä. Bielsa tai tämän päivän Leeds eivät yksinkertaisesti vaan sovi moniinkaan perinteisiin muotteihin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että ihmiset joutuvat tilanteeseen, joissa tulee kyseenalaistaa joka omat tai jonkun toisen näkemykset siitä, miten jalkapalloa tulee tai voi huipputasolla pelata. Helpompi tie on kääntää katseet ulospäin ja vastustaa sellaista, joka itselle näyttäytyy vieraalta.

Kaiken humun ja hulinan keskellä vaikuttaa välillä unohtuvan se, että Leeds on nousijajoukkue ja sen palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät. Leeds joutui mestaruuskautensa jälkeen pikapikaa laittamaan palikkansa sellaisille paikoille, että ne kestävät maailman kovimman liigan jyskytykset. Valioliigaan noususta on hyvä ymmärtää vielä se, että mestaruussarjassa on tiukat raamit sille kuinka paljon joukkue voi esimerkiksi pelaajahankintoihin käyttää rahaa. Jos standardeja ei täytetä, niin sakko- ja pisterangaistuksia ropisee. Näin ollen joukkueen noustessa Valioliigaan tilanne on jo valmiiksi erittäin haastava. Fulhamin ja West Bromwichin tilanne kertoo tätä tarinaa. Fulhamin ja WBA:n lisäksi meillä on käsillä Leeds, joka jatkuvista avainpelaajien loukkaantumisista huolimatta on puolessa välissä kautta yhdentenätoista. Arsenalia kaksi ja Tottenhamia neljä pistetä perässä.

Leedsin palkkakulut ovat Valioliigan toiseksi pienimmät (lähde. www.spotrac.com/epl/payroll/)

Jos vedetään mutkat suoriksi, niin tippuakseen sarjasta, Leedsin tulisi loppu kauden aikana voittaa viisi peliä vähemmän kuin Fulham. Fulham on voittanut koko kauden aikana tähän asti kaksi peliä. Leeds ja nimenomaan Marcelo Bielsan Leeds on tällä kaudella tehnyt poikkeuksellista tulosta olosuhteisiin ja resursseihin nähden. Kaiken kukkuraksi tulos on tullut upealla jalkapallolla, joka on ihastuttanut monia ja ärsyttänyt joitain. Mitkä siis oikeasti ovat niitä kysymyksiä, joita Leedsistä, Marcelo Bielsasta ja lajin evoluutiosta jalkapalloa enemmän tai vähemmän opiskelevien kannattaisi kysyä? Se on varmaa, että jalkapallo muuttuu ja Marcelo Bielsan Leeds surffaa muutoksen aallonharjalla.

Viinikuvaus: taikajuomaa

PS.kirjoittaja on aiemmin tutkinut Leedsiä seuraavissa teksteissä

Futiskirjat: Damned United - Tappion ja Viha päivät: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/futiskirjat-damned-united-tappion-ja.html

Ruusujen sota (Leedsin ja Manchester Unitedin rivalry): http://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/ruusujen-ja-kaupungintalojen-sota-leeds.html

Rolling Stones vs. The Beatles (Leedsin ja Chelsean rivalry): https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/12/rolling-stones-vs-beatles-leeds-united.html

Futiskirjat: Bielsan hulluuden jäljillä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/05/futiskirjat-bielsan-hulluuden-jaljilla.html

Hajatelmia Marcelo Bielasta ja Leedsistä: https://futistajaviinia.blogspot.com/2020/01/hajatelmia-marclo-bielsasta-ja-leedsista.html

Elland Roadilla tilit tasan (reissuraportti Leeds-Blackburn -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/11/elland-roadilla-tilit-tasan.html

Kapsaisiinia Elland Roadilla (reissuraportti Leeds-Wigan -ottelusta): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/04/kapsaisiinia-elland-roadilla.html

Kehäketun ja kummisedän päiväolut (ennakko Leeds-Middlesbrough -matsiin): https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kehaketun-ja-kummisedan-paivaolut.html

Kanarialinnun viserrys: Leeds-Norwich 1-3: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/kanarialinnun-viserrys-leeds-norwich-1-3.html

Talviklassikko divarista: Bielsa- vai Pukkiparty?: https://futistajaviinia.blogspot.com/2019/02/talviklassikko-divarista-bielsa-vai.html

Marcelo Bielsa ja Leeds United: kun yksi hullu kaataa koko pöydän: http://futistajaviinia.blogspot.com/2019/01/marcelo-bielsa-ja-leeds-united-kun-yksi.html

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalin pääesiintyjäksi: https://futistajaviinia.blogspot.com/2018/08/leeds-united-katastrofiseurasta.html

Rolling Stones vs. Beatles

Leedsin ja Chelsean vihanpidon perustukset valettiin 1960 ja 1970 -luvuilla. Molemmat joukkueet nousivat Valioliigaan (silloinen ykkösdivisioona) 1964-1965. Don Revien valmentama Leeds tunnettiin kovaotteisena joukkueena, joka käytti häikäilemättä kaikki keinot saadakseen etua vastustajiinsa nähden. Chelsea oli myös fyysinen joukkue, joka ei ottanut taka-askelia. Niinpä syntyi kierre, jossa sekä pelaajat että myös kannattajat tasasivat jatkuvasti tilejään. Leedsin ja Chelsean rivalryssä onkin kyse nimenomaan tilien tasaamisesta eikä niinkään maantieteellisistä, historiallisista tai poliittisista aspekteista. Tarinaa on toki myöhemmin kuorrutettu sillä, että Chelsea oli kuin sliipattu, viehättävä ja muodikas Beatles. Leeds taasen oli Rolling Stones: töykeä, väkivaltainen ja seksikäs.

Leedsin ja Chelsean kohtaamiset saivat kuumimman polttopisteensä FA Cupin finaaleissa 1970. Ensimmäinen ottelu päättyi 2-2, joten finaali uusittiin. Chelsea voitti yli äyräidensä kiehuneen uusintaottelun 2-1. Uusintaottelua kuvataan samalla sekä yhdeksi FA Cup historian legendaarisimmaksi että väkivaltaisimmaksi. Ottelussa jaettiin kuitenkin vain yksi keltainen kortti. Myöhemmän tarkastelun mukaan oikea saldo olisi ollut 6 punaista- ja 20 keltaista korttia. Lennokkaasti on kuvattu, että kyseisessä ottelussa vaparin sai vain kuolintodistusta vastaan.  

1980-luvulla Leedsin ja Chelsean otteluita leimasivat kannattajien väliset yhteenotot. Ottelut työllistivät poliiseja ja putkapaikat olivat tiukassa, kun satoja ja satoja ihmisiä pidätettiin. Vuonna 1985 Chelsea varmisti paluunsa Valioliigaan voittamalla Leedsin 5-0. Ottelun päätteeksi Chelsean kannattajat ryntäsivät kentällä ja Leedsin kannattaja vastasivat hajottamalla tulostaulun. Tulostaulun palasia saattaa vieläkin löytyä joidenkin Leeds fanien kotikokoelmista.

Molemmat joukkueet hakivat vauhtia ykkösdivarin puolelta 1980-luvun lopulla. Leedsin noustessa takaisin Valioliigaan 1990 Chelsea oli jo valmiina odottamassa. Joukkueiden väliset ottelut olivat edelleen hengeltään kuumia, vaikka kaikuja 1960-1970 -lukujen brutaaliudesta oli vähemmän. Leedsin ajautuessa taloudellisiin vaikeuksiin ja pudotessa pitkäksi aikaa Valioliigasta 2003-2004 -kaudella joukkueiden välinen vihoittelu otti kentän puolella taukoa. Hampaiden kiristelyä aiheutti kuitenkin se, kun entinen Chelsean omistaja Ken Bates otti Leedsin haltuunsa. Entisestä Chelsean kapteenista Dennis Wisestä tuli Leedsin valmentaja. Valmennustiimissä oli myös Chelsea taustainen Gustavo Poyet. Wise otettiin kohtalaisen hyvin vastaan, mutta Poyet kertoi myöhemmin ettei tuntenut oloaan tervetulleeksi. Batesia vihattiin.

Illan ottelu saa klangia myös viime vuosilta, vaikka Leedsin ja Chelsean viimeinen kilpailullinen ottelu oli liigacupissa 2012. Tarinaa höystää spygate -kohu, joka syntyi edelliskauden Championshipissä Derbyn ja Leedsin välillä. Leedsin Marcelo Bielsan kerottiin lähettäneen, jonkun Leedsin organisaatiosta vakoilemaan Frank Lampardin Derbyn otteluun valmistavia harjoituksia. Asia paisui erikoisiin mittoihin ja Lampardin bensaletkusta ei polttoaine meinannut asian tiimoilta loppua ollenkaan. Spygaten jälkimainingeissa Leeds voitti Derbyn 0-2, mutta Derby pääsi hieromaan suolahappoa Leedsin nahkaan mestaruussarjan Play offseissa, joissa Derby lopulta pudotti Leedsin. 

Omenana koriin putoaa myös Leedsin ja Aston Villan kuuma ottelu samaisen kauden loppupuolella. Erikoisen tapahtumasarjan päätteeksi Bielsa määräsi joukkueensa päästämään maalin Aston Villaa vastaan. Ikimuistoisesta ottelusta jäi mieleen kukkopoikana kentän laidalla häärännyt John Terry, joka kävi nostelemassa sormeaan suun eteen hyssyttelyn merkiksi Marcelo Bielsalle. Kirjoittajalla tämä näyttäytyi pyhänhäväistykseen verrattavana totaalisena arvojen puuttumisena ja köyhänä moraalina. Olkoonkin, että Terry on nykyään Aston Villan organisaatiossa, mutta kirjoittajalle Terry on aina Chelsean mies. Siksikin Aston Villan ollessa kirjoittajan Valioliigan inhokkilistan selkeä ykkönen on tämän kauden Chelsea myös heittämällä listan europelipaikoilla.

Viinikuvaus: C2932H4724N828S8Fe4O848 + pisara Lampardin kyyneleitä

PS. linkissä koostetta aiemmin kuvatusta FA Cupin finaalisarjasta

FUTISKIRJAT: Bielsan hulluuden jäljillä

Tim Richin kirjoittama The Quality of Madness piirtää toiminnallisen kuvan Marcelo Bielsasta. Kirja on piirun verran enemmän toimintaa ja tekoja kuin syvää luotausta jalkapallomaailman kenties kiinnostavimpiin aivoihin. The Quality of Madness tekee systemaattisen katsauksen El locon futismanagerin uraan, joka pitää sisällään oikkuja, kehittymistä ja suunnanmuutoksia. 

Marcelo Bielsan perintö tulee olemaan hänen perustuksiltaan ponnistetut menestystarinat

Bielsan tapa tehdä asioita omalla tavallaan nauraa nykyjalkapallon narratiiville. Luksuksen ja rock -tähteyden sijaan Bielsa viettää yönsä ja aikansa mieluummin futisseurojen harjoitustiloissa katsomassa futisvideoita. Videoihin suhtaudutaankin pieteetillä, sillä niitä katsotaan, pilkotaan ja analysoidaan viiden minuutin jaksoissa, joista joka ikinen tiedonmuru nostellaan pinseteillä mikroskoopin alle. Bielsan loputtomasta videoarkistosta löytyy kirjan mukaan myös pätkä eräästä Jari Litmasesta ajalta ennen tämän suuruuden vuosia.

Suurimmat Bielsan tähänastista elämää koskevat oivallukset tulevat kirjan alkutaipaleilla. Bielsa aloitti ammattivalmentamisen Pohjois-Argentiinalaisessa Newell’s Old Boysissa. Pelimerkit olivat selvät: pelaajahankintoja ei tehdä, vaan peli rakennetaan omien junioreiden varaan.  Vastaavanlainen aura leijailee koko Bielsan uran yllä. Hänen mieleisensä projekti vaikuttaa olevan sellainen, jossa tuuliajolle ajautunut seura palautetaan omalle paikalleen. 

Bielsan tarinat päättyvät usein romanttisiin tappioihin, joissa koko kauden kestäneen intensiteetin ja ylisuorittamisen pökerryttämät pelaajat eivät löydä aivan viimeisen maalilinjan yli. Bielsan tarinassa se ei kuitenkaan ole kaikkein merkityksellisintä, vaan häntä itseään löyhästi lainatakseni ”on olemassa täysin hyödyttömiä voittoja ja merkityksellisiä tappioita”. Voittaminen ei siis itsessään riitä, jos siitä ei opi mitään.

Bielsan projekteilla itsessään on alku, matka ja loppu. Pokaali tai tietty saavutus ei kuitenkaan määritä yksinään loppua, vaan projekti tulee valmiiksi, kun se saavuttaa tietyn saturaatiopisteen. Bielsan perustuksille on rakennettu enemmän menestystarinoita kuin hän on itse absoluuttisesti saavuttanut. Sen perinnön Bielsa tulee jalkapallomaailmalle jättämään.

Pelaajat kehittyvät ja kasvavat Bielsan alaisuudessa. Siksi hänen laulujaan laulava kuoro kasvaa siellä, mihin ikinä hän jättääkään jälkensä. Kirjassa toistetaan useamman vierailijan suulla, että Bielsa ei ole hullu. Ei ollenkaan. Se, mitä hän on tehnyt pelisysteeminsä, harjoitusten intensiteetin ja vastustajien analysoinnin saralla jo useammalla vuosikymmenellä, on nykyaikaisen futiksen uusi normi. Joskus se saattoi vaikuttaa hulluudelta. Bielsan arvopohjainen pelifilosofia tulee kenties olemaan seuraava normi. Hinnalla millä hyvänsä voittaminen ei kuulu Bielsan pirtaan, vaan hän uskoo oikein tekemiseen ja toimimiseen.

Toisaalta mitä se on, ellei hulluuden pilkettä silmissä, kun tappion jälkeen kotipihalle tunkeutuneet ultrat kohdataan käsikranaatti kädessä, valmentajapesti Laziossa päätetään omaehtoisesti kahden päivän jälkeen seuran pettäessä lupauksensa tai, kun epäselvien kenttätapahtumien jälkeen annetaan Aston Villan tehdä Elland Roadilla tasoitusmaali, vaikka oma joukkue olisi vielä huterasti sarjanousussa kiinni.

Kirjan kansien välissä kulkee omaperäisen ukkimainen, sosiaalisesti etäinen, mutta fanaattisesti ja tieteellisellä tarkkuudella jalkapalloon suhtautuva, loputtomia videopätkiään jo aikojen alusta aina mukanaan kantanut valmentajalegenda. Bielsan tarina ansaitsisi vielä podium -tason huipennuksia niin hänen futisuralleen kuin kirjalliseen muotoon tallenetuille ajatuksilleen sekä jalkapallosta että elämästä yleensä.  

Viinikuvaus: ”a man with new ideas is mad until he succeeds”

Tauolla osa D

Tulppaani- ja patonkimaa kieputtavat rautaketjua stadioneidensa ympärille. Munalukon avain asetellaan hamaan tulevaisuuteen asti lukittuun kassakaappiin. Hetken kylmää. Ommellaanko hiljalleen tyhjäksi pihisevästä 2020 vuosimallin nahkapallosta sittenkin hengityssuojamia? Eikö Leeds nousekaan?

Toisaalla portit raottuvat ja kevät aurinko leikkaa sisään. Saksasta lentää ensimmäinen kivi eikä veikkausliigan alkuunkaan välttämättä ole enää loputon matka. Pieni pelonkin pilkahdus käy rinta-alassa. Juuri, kun on ehtinyt käpertyä seiniensä sisään, heilahtaa sädekaihtimien välistä jonkinlaisen normaalin kuvajainen.  Täytyisikö sitä käydä vaikka parturissa?

Kuriiri tuo Marcelo Bielsan elämästä kertovan kirjan. Kädestä käteen. Sumusaarilta asti. Mailiin tupsahtaa viesti EM-kisalipuista. Nyt kannattaa odottaa kärsivällisesti. Kirjoittavat. Yle on tuuttaamassa tuutin täyteen futista. Jalkapalloa eletään nyt sekä eteen- että taaksepäin. Jokohan autotalleissa spreijataan tifoja ja pingotellaan rumpujen kalvoja vai ollaanko tässä sittenkin jäniksenä radalla? Kompastumassa ensimmäiseen nurmen alla retkottavaan graniittiin?

Ja sitten jalkapallo taas alkaa. Pian tai joskus myöhemmin. Ujosti ja pälyillen. Ilman yleisöä. Sitten muutamia katsomonosia täyttäen ja lopulta Roberto Carloksena kiitäen. Eikä se ole enää koronasta moksiskaan.

Viinikuvaus: keväistä kypsyttelyä

Sheffield United: identiteetti- ja arvofutista

Sheffield Unitedin Callum Robinson kääntää pallon keskelle, Billy Sharp saa päänsä väliin ja jatkaa pallon taustalta nousevalle John Fleckille, joka lähettää vaikeasta asennosta puolivolleyn Arsenalin maalin takakulmaan. Sheffield United nousee 82 minuutin kohdalla tasoihin Arsenalia vastaan ja hillitsee Mikel Artetan uuden kevään saapumista ainakin vielä yhden matsin verran. Sheffield United on puolen välin krouvin yli ehtineen Valioliiga -kauden suurin yllättäjä. Terästeollisuuskaupungissa rauta on ollut kuuma jo kaksi kautta.

Sheffield United juhlimassa tasoitusmaalia Arsenalia vastaan

Sheffield Unitedin markkina-arvon on Valioliigan pienin. Sarjataulukossa se on kuudentena. Iskuetäisyydellä ovat Manchester United ja Wolverhampton. Peräpeileistä näkyvät Tottenham ja Arsenal. Terästeollisuuskaupungin terät (The Blades) painivat siis selvästi omaa sarjaansa raskaampien seurojen kanssa.

Sheffield United elää nousukautta

Joukkueen menestyminen henkilöityy pitkälti valmentaja Chris Wilderiin. Wilder tuli Sheffieldiin Bladesien ollessa alennustilassa. Englannin kakkosdivaria pelaava United oli edellisellä kaudella jäänyt yhdenneksitoista, joka oli sen heikoin sijoitus kolmeenkymmeneen vuoteen. Lisäksi seuran ja sen kannattajien välit olivat tulehduksissa, mikä näkyi alati laskevissa katsojamäärissä. Wilder itse on kiertäen Sheffieldin jätkiä, sillä hän on aikanaan pelannut hieman alle sata ottelu etelä-Yorkshireläisten riveissä. Huolimatta hyvinkin rajallisesta budjetista Wilder sai houkuteltua seuraan riittävät vahvistukset. Hän teki myös Sheffield ikonista Billy Sharpista kapteenin. Haastavan alun jälkeen Sheffield United nousi ykkösdivariin, välikausi championshipissä toi kymmenennen tilan ja viime kaudella Wilder nosti Bladesit valioliigaan.

Wilderin ja Sheffield Unitedin menestystekijät voidaan pilkkoa muutamaan osaan. Pelin perusta on yksinkertaisuudessaan se, että kentälle jätetään aina kaikki. Yleisö asettuu tällöin joukkueen taakse ja sekä yleisö että pelaajat nostavat toisiaan. Wilder on rakentanut joukkueelle hyvin kotikaupunkinsa näköisen identiteetin: valmentaja on etelä-Yorkishirestä, kapteeni on etelä-Yorkshirestä ja suurin osa pelaavasta kokoonpanosta on brittejä. Joukkueessa ei ole Rock-tähtiä tai diivoja, vaan pyyteettömästi joukkueen eteen töitä tekeviä duunareita. 

Wilder on hankkinut seuraan ison kourallisen pelaajia, jotka ovat päässeet maistamaan pääsarjatason jalkapalloa, mutta tippuneet sitten alemmille tasoille. Arsenalia vastaan avauskokoonpanossa tämän profiilin pelaajia oli John Fleck, Enda Stevens, Jack O’Connell, Chris Basham, Oliver Norwood, Callum Robinson ja John Egan eli suurin osa kokoonpanosta. Taustalla on varmasti taloudellisia seikkoja, mutta myös psykologista kulmaa. Wilder antaa pelaajille uuden ja kenties viimeisen mahdollisuuden pelata jalkapalloa huipputasolla. Pelaajienhankinta -mallissa on samankaltaisia elementtejä kuin aikanaan oli Jose Mourinhon Portossa, joka suoriutui ylivertaisesti pelaajamateriaaliinsa nähden.

Chris Wilder - he's one of our own

Taktisesti Wilder ui tuoreella tavalla bielsapalloa, jonka johdannaisia Manchester Cityn ja Liverpoolin korkean prässin, intensiteetin ja maaliodottaman pelit ovat,  vastaan.  Sheffield United on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten ja tehnyt seitsemänneksi vähiten maaleja. Lisäksi Sheffield United on laukonut koko sarjan neljänneksi vähiten ja pitänyt palloa kolmanneksi vähiten. 

Sheffield United on laukonut sarjan neljänneksi vähiten

Sheffield Unitedin pelin ydin on puolustuspelaamisessa, mutta se ei tarkoita pelkästään oman maaliin eteen kilpparipuolustukseen vetäytymistä, vaan Wilderin puolustuspelaamisessa on reilusti pelinvaiheisiin soviteltuja malleja. Wilder peluuttaa joukkuettaan 3-5-2 -muodostelmalla. Joukkueen prässätessä korkealta osallistuvat molemmat hyökkääjät, toinen laituri ja keskikentän ylin mies prässiin. Samaan aikaan se saa kahdella keskikenttäpelaajalla tukittua keskustan niin tiiviksi, että tämä houkuttelee vastustajaa avaamaan pitkillä palloilla ja keskuspuolustuksen kolmikko on vahvoilla näissä palloissa. 

Sheffield Unitedin prässi alkaa korkealta ja siihen osallistuu hyökkääjien lisäksi laitapelaajat

Sheffield Unitedin prässätessä keskialueelta hakeutuu se 3-3-2-2 muodostelmaan. Sheffield United houkuttelee vastustajaa pelaamaan laitojen taskuihin ja tyypillisesti laitapuolustajalle. Laitapuolustajalta viedään aktiivisesti tila ja syöttösuunnat. Sheffield United pyrkii voittamaan pallon paineistetulta laitapakilta ja kääntämään tilanteen vastahyökkäykseksi.

Sheffield United ohjaa vastustajan pelinrakentelua laidan taskuihin, joissa se aktiivisesti hakee pallonriistoja

Puolustaessa oman maalin lähettyvillä Sheffield United vetäytyy matalaan 5-3-2 -blokkiin. Se tukkii keskustan ja houkuttelee vastustajaa laidoilta lähteviin aikaisiin keskityksiin, jotka sen keskuspuolustuksen tornit jälleen hoitavat

Sheffield United vetäytyy puolustuksessaan matalaan 5-3-2 muodostelmaan

Vastahyökkäyspelin lisäksi Wilder osallistuttaa toppareitaan hyökkäyspeliin. Sheffield Unitedin laitimmaiset keskuspuolustajat nousevat aktiivisesti laidalle tukemaan laitalinkkiä ja mahdollistavat heidän siirtymisensä keskemmälle. Nousevien toppareiden avulla United pystyy myös luomaan ylivoimatilanteita matalalta puolustavaa vastustajaa vastaan. Keskikentän pohjan tehtävä on suojata nousevilta toppareilta jäävää tilaa.

Arsenalia vastaan toppari Chris Basham osallistui oikealla laidalla aktiivisesti hyökkäyspeliin

Tämän kauden Valioliigaan nousijoista Sheffield United on pärjännyt ylivoimaisesti parhaiten. Wilderin Unitedin pelillinen ydin koostuu pitkälti samoista pelaajista, jotka olivat sitä nostamassa ensin Championshippiin ja sitten Valioliigaan. Norwich on valinnut pitkälti saman tien, mutta loukkaantumissuman nakertamana se on ajatunut vaikeuksiin. Aston Villa puolestaan on läikyttänyt hankintoihin melkein 150 miljoonaa puntaa, mutta tämäkään ei näytä takaavan taivaspaikkaa. Sheffield Unitedin etelä-Yorksihireläiseen identiteettiin, nöyrään ja työntäyteiseen mentaliteettiin nojaava Wilderin taktisten oivallusten värittämä lähetymistapa on nousijoista selvä ykkösravuri, jonka kintereille on jäänyt muutamia jalkapallomaailman todellisia jättiläisiäkin.

Viinkuvaus: oman maakunnan rypäleistä, perinteisellä respetillä paikallisen poppamiehen kypsyttämä liemi

Hajatelmia Marcelo Bielsasta ja Leedsistä

Emirates -stadionilla nähtiin yksi brittifutisvuoden kertomuksellisimmista puoliajoista, kun Marcelo Bielsan Leeds painoi Arsenalin aivan purjeisiin. Mikel Arteta sai puoliajalla äyskäröityä kölinsä tyhjäksi ja lopulta tykkimiehiltä kastuivat vain jalat. Ottelun päätyttyä Arteta juhlii helpottuneena. Bielsa vastasi tähän lempeällä ja hieman ironisella hymyllä. Artetan ja Arsenalin lakanat pysyivät puhtaana, vaikka Bielsa toi maailman nähtäväksi menestysreseptin sekä futismaailman menneisyydestä, nykyhetkestä että tulevaisuudesta. Futishumun humalluttamana helposti unohtuu, että yksistään Arsenal hyökkääjän Alexandre Lacazetten markkina-arvo on osapuilleen sama kuin koko Leedsin pelaavaan kookonpanon.

Brittifutiksen terävin kärki pelaa bielsapalloa: pallonhallintaan perustuvaa korkean intensiteetin ja prässin jalkapalloa. Bielsa itse vie jalkapalloa kuitenkin koko ajan uusille tasoille ja uusiin konteksteihin. Esimerkkinä: futikseen ja huippu-urheiluun leimallisesti kuuluva ”voittoon hinnalla, millä hyvänsä”-mentaliteetti saa vastinparinsa Bielsan korkeamman moraalin pelifilosofiasta. Leeds on championshipissä yksi vähiten rikkoneista joukkueista, vaikka se on samaan aikaan yksi eniten taklanneista. Kokonaisuus ei toki ole näin mustavalkoinen, vaan harmaansävytteinen, mutta Bielsa on itse alleviivannut sitä, että uskoo pelaajien performoivan paremmin silloin, kun he uskovat tekevänsä oikein ja he pelaavat korkealla pelimoraalilla.

Kulttivalmentajan auraa kantava Bielsa elää itse vaatimattomasti paikallisen kaupan yläkerrassa jalkapallolle omistautuen. Samaan aikaan huippufutaajat ympäri maailmaan elävät kuin Rock -tähdet konsanaan. Tapa elää on persoonaan menevää, mutta vaikutusvaltaisena hahmona Bielsa tuo jalkapallossa hengen materian rinnalle. Leedsin osalta on nähty, että pelkät pitkät perinteet ja laaja kannattajakunta eivät takaa taivaspaikkaa. Leeds pelaa valmentajansa arvojen mukaista futista ja se on kenties merkittävin syy sille, että se keikkuu sarjatasonsa kärjessä ja pystyy haastamaan isompia seuroja luopumatta kuitenkaan omasta pelillisestä identiteetistä. Arsenal-Leeds -matsista tuli sellainen tuntu, että kentällä olevat joukkueet tulevat jotenkin eri maailmoista.

Huolimatta siitä, että jalkapallon suuriin kertomuksiin kuuluisi Leedsin paluu Valioliigaan ja nimenomaan kummisetä -Bielsan johtamana, ei Elland roadin taivas ole mitenkään pilvetön. Ennen alkukesää ilkeitä äitipuolia koputtelee länsi-Yorkshiressa ovia totuttuun tapaan.  Bielsan vahva ja jääräpäinenkin tapa toteuttaa omaa jalkapallofilosofiaansa on toistuvasti päättynyt siihen, että hänen joukkueiltaan loppuu kaasu ennen kauden loppua. 

Bielsalle töitä tekevät pelaajat kehittyvät usein harppauksittain, mutta samalla Bielsan tapa valmentaa on pelaajille sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin kuluttava. Tähän yhtälöön, kun lisätään 46:n ottelun championship -kausi ja poikkeuksellisen pientä pelaavaa kokoonpanoa pyörittävä Leeds, nousee kylmä hiki pintaan. Leedsin kahdesta pelaavasta kärjestä toinen palasi vuoden vaihteessa lainapestiltään Arsenaliin. Ykkösveskari Kiko Casillaa uhkaa pitkä pelikielto ja kesällä Tottenhamille myytiin Jack Clarke. Korvaajat puuttuvat vielä. Leeds on viritetty äärimmilleen niin pelillisesti kuin business -mielessä. Leedsin omistajaa ja liikemiestä Andrea Radrizzania on tiettävästi lähestytty seuran ostoaikeissa. Mikä kauppa olisikaan sen parempi kuin saada Leeds mahdollisimman edullisesti Valioliigaan ja sitten myydä pois? Pokeripöydässä pelataan kovaa peliä jalkapallomaailman sattumanvaraisuutta vastaan.

Leedsin kannattajien keskuudessa ollaan vahvasti sitä mieltä, että Englannin mestaruussarjan kabineteissa ei haluta Leedsin nousevan. Narratiiviin liittyy se, että tuomareiden päätöksissä ja peliohjelman suunnittelussa, Leedsille jää aina lyhyt tikku käteen.  Syyt tähän kumpuaisivat historiasta, seuran perinteistä ja mestaruussarjan taloudellisista intresseistä. Bielsa ristiriitaisia tuntemuksia herättävänä hahmona tuo myös oman lisänsä soppaan. Kuluvalta kaudelta käsiin on jäänyt kaksi Leedsiä vastaan selvästi väärin puhallettua rankkaria ja pari Leedsille puhaltamatta jäänyttä. Viime kauden Spygate -tapaus jätti myös omat varjonsa keskusteluun. Kuluva kausi kokonaisuudessaan tulee sitten jättämään asialle joko puoltavan tai vahvistavan todistuksensa.

Leeds pelaa nyt 100-vuotiskauttaan. Se on sarjan kärjessä ja sellaisen valmennuksen alaisena, jota on vaikea tai mahdoton lähiaikoina korvata. Silmut ovat jo kesken talven puhkeamaisillaan ja minkälainen kliimaksi se olisikaan, jos Bielsa pääsisi ensi kaudella saman shakkilaudan ääreen Josep Guardiolan, Jürgen Kloppin, Jose Mourinhon ja Carlos Ancelottin, ja monen muun kanssa? On helppo ennustaa, että mikäli Leeds ei nouse, lähtee Bielsa. Leedsiin tulee pitkä talvi ja kevääseen jää pelkät talventörröttäjät. Siksi kuluva kausi vaikuttaa niin kohtalonomaiselta.

Viinikuvaus: modernin viinin kypsyttämisen juuret, nykyhetki ja tulevaisuus. 

Elland roadilla tilit tasan

Tarina ottaa ensi askeleensa viime keväältä, kun kävimme kaveriporukan kanssa Elland roadilla katsomassa Leeds-Wigan -ottelun. Wigan sai ottelussa punaisen kortin, Leeds loi 36 maalintekopaikkaa, missasi rankkarin ja hävisi 1-2. Kokemus oli niikseen väkevä, että se huusi revanssia. Leedsin pudottua loppukaudesta suoran nousijan paikalta tutkin vielä kuumeisesti, miten pääsisin Wembleylle juhlimaan Leedsin nousua Championshipin playoffsien finaaliin. Suunnitelma oli valmis, mutta Leeds karsiutui dramaattisesti Derbylle kierrosta aiemmin. "Toivo on se, mikä tappaa" on lausahdus, jonka Leedsin kannattajat usein yhdistävän mielitiettyynsä. Se oli viime kauden osalta helppo allekirjoittaa.

Toin reissusta tyttärelleni pehmolelun, joka kesällä hävisi. Ilmoitin kotona, että tarvitsee sitten syksyllä lähteä hakemaan uusi. Vaatimus oli, että koko perhe lähtee tällä kertaa mukaan. Vaatimukseen oli mielekästä taipua. Suunnitelma hahmottui hiljalleen, sopiva viikonloppu löytyi kalenterista ja enää tarvitsi keksiä, miten saan hommattua alati loppuunmyydylle Elland roadille liput.

Kapsasiinia edelliseltä keväältä

Eräänä lokakuisena aamuna kirjauduin hyvissä ajoin Leedsin kotisivuille. Metsästin kokon perheelle lippuja Leeds-Blackburn -otteluun. Olin harjoitellut kertaalleen aiemmin sen, miten lippujen ostamisprosessi kulkee koneen käynnistämisestä viimeiseen painallukseen asti. Olin hommannut perheellemme neljä jäsenyyttä ja linkittänyt ne toisiinsa, jotta voin tilata neljä lippua kerralla.

Leedsin kotimatseihin liput kortilla

Aamulla minut laitettiin virtuaaliseen jonoon. Nettisivuilla oli tyypilliseen tapaan ruuhkaa, kun liput tulivat myyntiin. Jonotin ehkä kymmenen minuuttia ja sitten pääsin läpi. Osa katsomonosista oli myyty jo loppuun ja osassa oli enää hajapaikkoja. Huojennuksekseni vihreitäkin katsomoita oli. Yritin ensin paikkoja perhekatsomosta, mutta jokin rajoitteista kertova herja esti lippujen hankinnan. Nappasin seuraavaksi auki näkymän eniten keskellä olevasta katsomonosasta. Neljä vierekkäistä paikkaa löytyi. Tilaus meni jouhevasti läpi. Harvoin tulee yhtä onnellinen olo siitä, kun luottokortti kevenee melkein sadalla punnalla.

Odottelulla oli hintansa, sillä sekä lentojen ja hotellien hinnat olivat nousseet siitä, kun ensimmäistä kertaa niitä selailin. Kaikkein varhaisimmat aamut ja myöhäisimmät yöt olivat tällä kokoonpanolla myös punaisella vyöhykkeellä. Lapset toki olivat reissanneet jo aiemmin melko lailla, mutta viulunkieliä oli turha kiristää liikaa, koska reissu ei ollut ihan perinteinen leppoisa irtiotto aurinkoon muutenkaan.

Lapset nukahtavat junaan, joka jyskyttää Manchesterista Leedsiin. Emmerdalemaiset maisemat vilkkuvat ikkunoista. On perjantai. Peli on lauantaina. Tämä tapahtuu nyt oikeasti.

Koitan löytää Leedsin juna-asemalta koordinaatteja hotellin suuntaan. Netti tökkii, joten menen aseman seinälle kiinnitetyn kartan luo. Se ei kerro minulle juuri mitään. Aseman työntekijä tulee luokseni ja kysyy tarvitsenko apua. Kerron hotellin nimen. Sen pitäisi olla 20 minuutin kävelymatkan päässä. Saan ohjeet, mutta reissaaminen on tehnyt tehtävänsä. Ulkona en enää hahmota, mihin suuntaan Wellington streetiä pitkin pitikään lähteä. Samaan aikaan vettä alkaa vihmoa. Kärvistelemme aseman edessä lastenvaunuinemme, matkalaukkuinemme ja lapsinemme. Eiköhän oteta taksi.

Mihin suuntaan Wellington streetiä

Pelipäivänä koitamme laannuttaa kierroksia rauhoittumalla hotellihuoneeseen päiväunille. Suunnitelma ei meinaa toimia edes vähää alusta ja lopulta, kun kello pärähtää soimaan, montaakaan silmäystä unta ei ole otettu. Olin edellisenä iltana koittanut twitterin kautta kalastella vinkkejä lapsiystävällisestä kokoontumispaikasta ennen peliä. Syöttiä hiukan nyki, mutta saalis jäi nostamatta. Niinpä googlailin Elland roadin lähistön ravintoloita ja The Old Peacockista löytyi lasten menu. Se oli riittävä indikaattori sille, että kokeilisimme onneamme siellä.

Elland road ennen matsia

Huivikauppaa

The Old Peacockiin virtaa ihmisiä muutamaa tuntia ennen ottelua. Sisään pääsee vain matsilipun haltijat. Vaimoni meinaa epähuomioissa kaivaa tuimana tuijottavalle portsarille seuraavan päivän Manchester Unitedin ja Brightonin matsin liput. Twisti jää läpikäymättä. Leedsissä vihataan ManU:a ja ensimmäisiä paikallisilta saatuja komentteja edellisellä reisullakin oli, että "eihän kukaan teistä ole Manchester Unitedin fani".

Väärät liput sujahtavat käsilaukkuun ja oikeat nousevat esiin. Portsari kehottaa katsomaan lasten päälle etteivät jää jalkoihin. Baari on täynnä ja melko nopeasti tulee pääteltyä se ettei tänne kannattaisi jäädä. Kävelemme jo takaisinpäin, kun huomaamme, että baarin takaosasta pääsee ulkopihalle. 

Ulkopiha avautuu laajana hieman festarimaisena alueina puupöytineen, burgerikipsoineen ja olutpisteineen. Otamme hieman syrjempää pöydän ja saan ruoka ja pintti -puolen kuntoon. Bändi tekee soundcheckiä.

The Old Peacock I

The Old Peacock II

Kierrämme Ellan roadia länsisivustan suuntaan. "Tästä et voi jatkaa etenpäin", järkkärit laskevat leikkiä tyttäreni manchesterin punaisesta hatusta. Ahtaudumme pyöräoven kautta Stadionille. Pienessä aulatilassa myydään piirakoita ja virvokkeita. Lapset juoksevat ympäri tilaa ja vaarimainen järkkäri kiusoittelee heitä.

Matsi menu stadionilla

Elland roadin nurmi aukeaa taianhohtoisena edessämme. Leedsin pelaajat käyvät yksitellen kannattajakatsomon edessä ottamassa yleisön vastaan. Takaamme toivotaan, että tulisimme näille paikoille myös seuraavan viidentoista vuoden ajan, koska lasten yli näkee niin hyvin kentälle. "Marching on together" raikaa niin kuin sen vain kuuluukin raikaa. 

Ennen matsia muistohetki ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneille

Matsi alkaa kirkkaan harmaan taivaan alla

Peli alkaa ja jännitys kutoo kentän reunalla olevat kannattajat yhteen. Leeds ottaa pallonhallinnan. Blackburn pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti isokokoiselle targetille Sam Gallagherille, joka odottelee laidoilta Adam Armstrongia ja Stewart Downingia mukaan hyökkäyksiin.

Leedsin peli on enemmänkin rutinoitunutta kuin hurmoksellista. Marcelo Bielsan totaalifutikseen on tullut ripaus kyynisyyttä edellisillä kierroksilla. Tuloskunto on parantunut näyttävyydenkin kustannuksella.

Tyler Roberts nostaa pallon boksiin Luke Aylingille. Blackburnin puolustus pelaa huolimattomasti ja Ayling potkitaan nurin. Hetken odottelun jälkeen tuomari osoittaa pilkulle ja katsomo repeään pauhuun. "Patrick Bamford du du du du" säestää näytöstä, kun Bamford poimii vetovuoron itselleen. Edellisellä reisulla rankkari missattiin.

Edessä olevat ihmiset tekevät eteemme väylän, kun nostan pojan syliini ja tapitamme kentän toiseen päätyyn. Bamford pistää pallon hillitysti sisään ja asiat asettuvat oikeisiin uomiinsa. 

Leeds juhlimassa 1-0 maalia

Viitisen minuuttia kuluu edellisestä: Bamford kuolettaa pitkän avauksen Blackburnin puolustuksen keskellä ja siirtää pallon eleettömästi Jack Harrisonille. Harrisonin sijoitus kolahtaa maalin takakulmaan ja Leeds johtaa 2-0.

Peli vaikuttaa ja osin taputellulta, kunnes Derrick Williams tulee ensimmäisen puoliajan lopulla väkevästi kulmatilanteeseen, ja kuinkas ollakaan, pallo pamahtaa maaliin. Epäuskoinen ja tapahtuneen  kieltävä hiljaisuus tarttuu stadionin pintoihin. Viime reissulta takaraivoon jäänyt "Nyt nekin tietää, mitä on olla Leeds -fani" jyskyttää hetken. Ainoan maaliyrityksensä hyödyntänyt melko mitäänsanomaton Blackburn pääsee jonkin salaluukun kautta peliin mukaan.

Leeds painoi päälle myös toisen puoliajan

Leeds jatkaa toisella puoliajalla vyörytystään. Takaamme satelee kritiikkiä niin Bamfordille, Bielsalle kuin Harrisonillekin. Kritiikkiin tiivistyy varmasti vuosikausien toivon ja pettymyksen vuoristorata, joka ei meinaa löytää Valioliigan asemalle, jossa Leedsiä on jo pitkään odotettu. Pablo Hernandezkin vapautetaan tanteereelle. Leeds on venyttämässä tappiottoman putkensa viiden ottelun mittaiseksi, vaikka sillä ei ole aivan oman pakan parhaat kortit käsissään. 

Blackburnin puolustuksen viime hetken terveiset Patrick Bamfordille

Leeds kannattajien välitön palaute Blackburnin pakeille

Jos Blackburn saa jonkun paikan, sen muistikuva on tähän mennessä jo freudilaisittain tukahdutettu. Elland roadin päällä roikkuva taivas on ottelun aikana tummennut. Stadionin valot ja värit paistavat syvinä illassa, jossa Bamford pitää viimeiset minuutit palloa Blackburnin boksin kulmalla. Peli päättyy Leedsin 2-1 -voittoon. Kotiyleisö marssii raukeina, kiireettömänä pitkin Elland roadilta kiemurtelevia kosteita katuja.

Koteja, kaupunkia ja hotelleja kohti

Viinikuvaus: oikein kypsynyt