Englanti-Tanska: himaan, menossa vai tulossa?

Tulisten askelten painaumat ovat Wemblellä jo jäähtyneet, kun uudet ukot rymyävät nurmelle pottuja suussaan ja kaloja saaveissaan. Viinitilojen kauneudesta perunapelloille on yhden illan pituinen matka, ja nyt katsotaan se, miten päin punavalkoiset värit kankaalle kuuluvat. Ne ovat höpötelleet ja hypetelleet himaan palaamisesta jo niin kauan kuin maailma on ollut olemassa, ja jo silloin, kun välitunneilla oli enemmän Englanti- kuin huuhkajafaneja. Gareth Southgate on osunut oikealle hehtaarille, mutta kotipihan portilla on vahdissa jotenkin tutunnäköinen vaaleahapsi: teidän kotinne ei ole täällä, mutta tuon pallon voisin hanskoihini painaa, hän kertoo.

Englanti-Tanska: Dickens ja Andersen

Tanska ammentaa jotenkin syvistä, mutta kirkkaista vesistä. Sen futisfolkloressa on kaikkea sydämen ohilyönneistä, sijoiltaan muljahtaneista polvilumpioista, sotiin ja pysäyttämättömiin syöpäsoluihin, vaikka tanskalaisten dynamiittien kotikonnut itsessään ovat vuodesta toiseen olleet maailmaan parhaimpia olla ja elää. Tanskassa jotenkin pimeäkin on tulitikkutyttömäisellä tavalla valoisaa. Luulenpa, että sikäläiset viikingitkin olivat sieltä leppoisammasta päästä vähän niin kuin Kasper Hjulmand. Tiukka ammattimies, mutta jollain tavalla sieltä leppoisammasta päästä, ja silloin tällöin tielle sattuu Euroopan mestaruus.

Kolmelle leijonalle jää tarinassa väistämättä häijyn saiturin rooli. Southgate on uudistanut tai tuonut Englannin vähintäänkin tähän päivään, mutta Tanskaa vasten kertoen ja peilaten se saa väistämättä vähän Frankensteinin tilkkuja nahkaansa, vaikka sellaisenaan kerrottuna sen kertomus olisi raikas ja kertoisi kanaaleihin seisahtuneista vesistä, jotka viimein on saatu virtaamaan. Toki todellinen tragedia piilisi siinä, että Englanti jatkaisi Wembleyllä ja häviäisi finaalin Roberto Mancinin pukumiehille. Vertaisryhmää pitäisi etsiä merten ja seitsemän vuoden takaa sambamaasta.

”Antaa pojat pelaa!”, on sellainen liian herkästi pilliinsä henkeä puhaltavalle tuomarille osoitettu viesti, jonka voi sellaisenaan myös välierän päälle laskea. Antaa pojat pelaa. Tanskan etsikko on alussa. Kotipoikien taas loppua kohti kiihtyvä.

Viini: enemmänkin Bitteriä tai Mikkelleriä

Tanska-Suomi: vastoin kaikkia todennäköisyyksiä

Ystävämme laittaa Kööpenhaminasta viestiä ja kyselee vinkkiä siihen, mistä voisi vielä pelipäivänä saada lippuja. Vinkkaan paria paikkaa, jossa olen nähnyt lippuja myytävän. Edellisen päivän koronarokotus koktailina painostavan ilman ja Huuhkajien kisarupeaman nostaman jännityksensä kanssa sotkee päivän värit. Pyörittelen televisiossa erinäisiä huuhkajiin liittyviä musiikki, video- ja maalikoostepätkiä. Mistään muusta ei oikein tule mitään ja lopulta aikataulutkin hajoavat.

Pikaiselle visiitillä Alkoon on yksi sääntö: tanskalaista ei tänään tule mukaan, joten joku muu saa huolehtia To Ølin ja Mikkellerin markkinaosuuksista. Katsomme kaverin luona ensimmäisen puoliajan Sveitsi-Wales-matsista. Siihen on vaikea keskittyä, koska huuhkajat pelaavat sen perään. Lopulta laskeudumme tutun irkkupubin tutuille penkeille tapittamaan tuttua screeniä. 

Suomalaista futishistoriaa tutulta screeniltä

Käsillä on juhlapäivä, mutta sen käänteet tulevat osoittautumaan täysin arvaamattomiksi. Sovimme kaveriporukan kesken, että on ihan OK kyynelehtiä, kun Huuhkajat astelevat riviin esittäytymään Parkenin yleisölle, jonne myös Kööpenhaminan kontaktimme oli onnistunut onkimaan paikkansa. Tosiasiassa, kun kamera siirtyy Suomen pelaajasta seuraavaan, valtaa sisukset syvä rauhan tunne. Jotenkin asiat ovat juurin niin kuin niiden pitääkin olla.

Huuhkajat hyökkäävät ottelun alussa muutaman minuutin ajan, mutta sitten peli kääntyy täysin tanskalaisille. Suomi puolustaa 5-3-2 -muodostelmassa ja se puolustaa ehkä syvemmässä blokissa kuin koskaan aiemmin. Totean että toivottavasti peli etenee juurin niin kuin Riven pelikirjassa lukee. Tasuri tästä pelistä olisi hyvä startti kisoille, mutta huolta aiheuttaa se, että Suomi ei tunnu pääsevään hyökkäämään ollenkaan. Se saa ohjattua Tanskan hyökkäyksiä kuitenkin laitoihin ja melko pysähtyneeseen tilaan, jolloin huippupaikoille Tanska ei pääsee. Tanskan puolustus ottaa rutiiniomaisesti Teemu Pukin parit partyt kiinni, joten alan tuijottelemaan kelloa ja toivon sen nopeaa juoksua.

Peli kellon napsahtaessa yli neljänkymmenen tulee hetkeksi huojentunut olo. Näyttäisi että tästä selvitään. Sitten Christian Eriksen retkahtaa erikoisennäköisesti maahan (ja juuri sen katsomon eteen, jonne Köpiksen kontaktimme oli saanut paikat). Kameran nappaama veltto kroppa ja erityisesti täysin tyhjä katse viestivät, että tilanne on paha. Alkushokin jälkeen tilanne jatkuu kentällä edelleen. Näyttää, että Eriksenin sydäntä yritetään pumpata käyntiin. Baarissa on hiljaisia, itkeviä ja rukoilevia ihmisiä. Siinä ohessa henkilökuntaa vaivihkaa toimittaa läpitulleita tilauksia ja siivoaa pöytiä. Kahtaalta on paha tunne sekä ihmiselämää koskevasta tragediasta, joka saattaa olla nyt käsillä, että myös siitä, miten kaiken tämän jälkeen arvaamaton luoti tuntuu osuvan jälleen Huuhkajiin. Sattumukset tuntuvat tulevan aivan käsittämättömällä kierteellä eikä niiden edessä voi kuin pysyä nöyränä ja toivoa parasta.

Pieni toivon häivähdys saadaan kuvasta, jossa Eriksen näyttä olevan tajuissaan. Kenties tässä ei ollakaan menossa niin traagiseen lopputulemaan, mitä aiemmin on ennustettu. Voitaisiinko peli jopa pelata loppuun, jos todetaan, että Eriksen on kunnossa?

Ottelulle saadaan uusi alkamisaika. Jotenkin kokonaisuus kirraa Eduardo Galeanon tarinaa äitinsä ottelun alla menettäneestä tuomarista. Kellon juostessa teemme myös nopean päätöksen ja siirrymme seuramaan ottelun lopun Turun hämähäkkitontille rakennettuun kisakatsomoon. Ennen ottelun jatkumista sinetöidään jalkapallon folkloristiikkaan vielä suomalaisten ja tanskalaisten kannattajien

-Christian!

-Eriksen!

vuorohuuto. Eleeltä on vaikea ottaa mitään pois.

Hämähäkkitontilla on kaikin tavoin vauhti päällä.

Hämähäkkitontin tunnelmia

-Riittääkö nämä nyt varmasti loppumatsin ajaksi, baariminna huikkaa, kun kasaamme kisapulloja cooleriin

-No eihän ne kyllä riitä, totean ja niinpä jäiden joukkoon lasketaan vielä muutama virvoke.

Pelin ilme ei vaikuta muuttuneen. Huuhkajat ovat linnoittautuneet kuin shakkinapit konsanaan omalle kenttäpuoliskolle, jonne Tanska tuo pelivälinettä. Sinänsä ottelu on nyt herran hallussa, sillä se ponnistaa sellaisilta askelmilta, joille kenelläkään ei ollut Plan B:tä.

Ihan tuntia ei ole pelattu, kun Suomi hyökkää. Jere Uronen löytää Pukin boksista, mutta Pukin portit suljetaan kahden tanskalaisen voimin ja niinpä hyökkäys näyttää pysähtyvän. Pukki palauttaa pallon Uroselle, joka nostaa sen keskelle, jossa on melko lailla seisoville jaloille rakentuva 2 vs. 2 tilanne. Robin Lod kurottaa pallon ensimmäisenä, mutta ei yllä siihen, mikä on sikäli hyvä, että hänen taakseen hiipinyt Joel Pohjanpalo on paikalla. Pohjanpalo tekee joutsenmaisen kurotuksen palloon, joka lipsahtaa Kasper Schmeichelin kainalosta maaliin. Maali on yksi Huuhkajan siipien lailla lepattava kynttilä koko siihen järjettömyyden ja sattumanvaraisuuden kakkuun, jota ilta on leiponut. Hämähäkkitontilla sataa kaljaa. Pulloja hajoaa ja ihmiset pomppivat painovoimaa uhmaten tuoleille ja pöydille. 

Maalin jälkeen käytännössä kukaan ei enää istu loppumatsin aikana. Mayhem syvenee, kun Anthony Taylor antaa Tanskalle köykäiseltä näyttävän pilkun ja sementoi ainakin huuhkajakannattajien mielissä sen, että maailman tuomarihuiput tulevat muualta kuin sumusaarilta. Screeniä vasten näyttää lentävän tuoli ja muita tunnistamattomia lentäviä objekteja eli UFOja. ”Runosmäen liimanäppi” eli Lukas Hradecký  nappaa Pierre-Emile Hojbjerg väsyneen rangaistuslaukauksen kainaloonsa. Sen jälkeen on vaikea uskoa, että mikään enää saisi huuhkajia pyydyksiinsä.

Taylor malttaa lopettaa ottelun ajallaan ja Huuhkajat nappaavat käsittämättömien vaiheiden jälkeen voiton. Taivas repeää. Kaljan sijaan sieltä sataa nyt ihan vaan vettä ja kerralla reilusti. Sade yrittää piiskata ihmisiä taksijonoihin ja koteihinsa. Se ei ole ihan helppo paikka, sillä Turku juhlii voittoa isosti. Autoista pilkottelee päitä ja sekä ihmisten että autojen äänitorvet törisevät. Vastaavaa hurmosta kirjoittaja on nähnyt viimeksi Lissabonissa silloin, kun Portugali voitti EM-kisat. Jalkapalloyhteiskunnan rakenteet ovat lujemmat kuin ehkä ensisilmäykseltä näyttää. Onneksi lujaa oli myös lääkintähenkilökunnan ammattitaito Parkenin illassa.

Viini: kaikkea mahdollista liikaa ja sekaisin

Paluu tulevaisuuteen: 12.6 Kööpenhamina

Malmön Sipparb First Campilla liehuvat Suomen liput. Kööpenhamina oli täyteen bookattu, joten jäimme Juutinrauman sillan pohjoispuolelle. Parkenille on puolentoista tunnin junamatka. Se on lyhyt pätkä siihen nähden, kuinka kauan huuhkajien EM-kisa debyyttiä on odotettu. Savu nousee leirintäalueen grillauspaikoilta. Oluttölkkejä sihahtelee auki ja ihmiset hakeutuvat toistensa luo. Ilmassa on lempeä.

#aiettämiäsanon

Seuraava päivä menee kuin sumussa. Käymme tsekkaamassa kovia kokeneen Zlatanin patsaan, pujottelemme Malmön linnan ahtaat käytävät läpi ja syömme sen kupeessa olevalla kalatorilla, jonka kojuista saa kätevästi myös käsityöläisoluita. Rullalle väännetty pilvenpiirtäjä puhkoo maisemaa, kun palaamme Lilla -torgetilla nautitun illallisen jälkeen mökillemme.  Leirintäalueelle lehahtelee vieno merilevän tuoksu. Mökkimme edessä huuhkajat -paitaan pukeutunut vanhempi herrasmies kuljettelee hoippuvin askelin palloa pitkin mökkitietä. Hän bongaa edestään tuulen heittelemän grillihiilibussin ja lähtee hakemaan ohitusta. Suvereenin askelharhautuksen päätteeksi hän kompastuu palloon ja tömähtää nurmelle. Mies nousee istumaan ja vilkuttelee käsillään näkymättömälle yleisölle. Kaikki hyvin.

Sekä matkaväsymyksestä että seuraavan päivän spektaakkelista johtuen olo on koko päivän ollut epätodellinen. Näemmekö huomenna oikeasti huuhkajat EM-kisoissa? Istahdan hetkeksi mökin pienelle terassille. Unohdun tuijottelemaan Juutinrauman takana tuikkivat Kööpenhaminan valoja, kunnes havaitsen kädet puuskassa takanani seisovan hahmon. Tänään olikin minun vuoroni nukuttaa lapset ja tästä velvollisuudesta en pysty itseäni ulos jallittamaan. Tänään ei taida olla muutenkaan perheellisen saalistussäät.

Emporia kauppakeskuksen edessä kaikuu ”Riven johdolla me mentiin kisoihin”. Väsymys huuhtoutuu hyvän olon tunteen tieltä. Tämä tapahtuu todella. Paikalliset nostelevat peukkua suomalaisten kannattajien suuntaan. Malmöläisillä ei sinänsä ole mitään syytä kannattaa Suomea, mutta tokihan heidän maantieteellinenkin sijaintinsa edesauttaa sitä, että he ovat Tanskaa vastaan: ottelu on suomalaisille massiivinen ja koko jalkapalloa seuraava maailma tietää sen. Pelin alkuun on kolme tuntia, kun sulloudumme junaan, joka on täynnä työmatkalaisia ja huuhkajien kannattajia. 

Lapset nostavat smoothiet huulilleen. Junamatka kestää tunnin. Suljen hetkeksi silmäni. Luomien takaa virnuilee kevätpartansa takaa naurava Teemu Pukki. Hän lähtee juoksemaan sillalta Juutinrauman vetten päälle. Pukki tuikkaa pallon Toni Sunjicin puikoista ja taittaa pallon tolpan kautta takakulmaan. Me oikeasti voitamme Bosnian. Pukki chippailee, juoksee ja latoo pilkuista maaleja. Lopulta pallo potkaistaan Bolt -areenalla kohti avaruutta ja se sinetöi sen, että Rive vie Suomen kisoihin.  Säpsähdän hereille. Näytämme negatiivisen koronatestin tuloksen junassa vaeltavalle viranomaiselle.

Kävelevätkö huuhkajat kesäkuussa vetten päällä?

Todellisuus iskee, kun nousemme Österportin asemalla ulos junasta. Punavalkoiset liput ja paidat värittävät katukuvaa. Me tosiaan olemme vierasjoukkue ja täällä paikalliset eivät toivo voittoamme. Pelin alkuun on vielä pari tuntia. Lähdemme tepastelemaan kahden hautausmaan välistä kulkevaa Dag Hammarskjöldsin tietä kohti Parkenia. Parkenin ulkopuolella on täysi karnevaalimeininki päällä. Ihmiset ovat hyvällä tuulella.

Sitten se taianomainen ja liikuttava hetki koittaa, kun huuhkajat ryntäävät pelaajatunnelista kentälle ja asettuvat leuat pystyssä riviin tanskalaisten pelikavereidensa viereen. Paulus Arajuuren peikkomainen ja mukaansa tempaava hymy nostaa auringon Parkenin ylle. 

Pallo potkaistaan peliin. Huuhkajat näyttävät heti ensimmäisellä puoliajalla kuuluvansa tähän kilpailuun. Kasper Schmeichel on kuitenkin veskari paikallaan ja nappaa niin Teemu Pukin puolittaisen läpiajon, Joona Toivion kauniisti kiertävän vaparin ja Arajuuren kulmarymistelyn. Nälkä kasvaa syödessä ja vaikka ennen peliä yrittikin uskotella itselleen sitä, että jo pelkästään osallistuminen on jo jotain, niin tilanne on nyt muuttunut. Riven flirttailevan kauniissa 4-4-2 sommitelmassa liikkuvat huuhkajat ovat parempi joukkue ja tappio tästä olisi karvasta kalkkia. Ensimmäinen puoliaika päättyy maalittomaan.

Toinen puoliaika kulkee ensimmäisen malliin ja Suomi luo tilanteita sarjana. Tanska näyttää tyytyvän tasapeliin, sillä se vetäytyy tiukkaan pussipuolustukseen. Se olisi muuten nautittavaa katsottavaa, mutta taululla pysyy jämäkästi 0-0. Laukaukset sinkoilevat yhä kauemmas Tanskan maalista.

Sitten tapahtuu se kaikkein kamalin. Schmeichel lähettää pitkän avauksen. Jonas Older Wind repii Arajuuren nurin ja kirmaa pallon perään. Tuomari jättää vaparin antamatta ja Older Wind on yks kaks yllättäen nokikkain Lukas Hradeckyn kanssa. Older Wind sijoittaa pallon kohti apposellaan auki olevaan takakulmaan. Sydän lyö kerran ohi. Hradecky saa taianomaisesti venytettyä jalkansa laukauksen eteen. Pallo pomppaa poispäin Suomen maalista, mutta Christian Eriksen on ensimmäisenä haaskalla ja puttaa sen tyhjään maaliin. Huuhkajien pelaajat ryntäävät tuomaria kohti. Rive paiskaa vesipullon kentälle. Yleisö mylvii. Sinivalkoisiin pukeutuneet kannattajat sinkoavat eläimellisiä herjoja tuomarin suuntaan. Tanskan kannattajat juhlivat häikäilemättömän vahingoniloisesti. Se mikä lajista yleensä tekee kauniin, on nyt kaikkein kamalinta. Suomi-Unkari 1998. 100%.

Typertyneet suomalaiset potkaisevat pallon peliin. Arajuuri koittaa valaa uskoa omiinsa, mutta kello tikittää väistämättä kohti 90:tä minuuttia. Tainnoksiin lyöty Tanska on kuin uudelleen henkiin herännyt ja se puolustaa siirtelemällä palloa helpoilla syötöillä pelaajalta pelaajalle. Mikki aukeaa hetkeksi Pasilaan, jossa Rautiaisen Pasi räpättää kollegoilleen. Viikate niittaa minuutteja. Tuomarin kaikki tuomiot menevät huuhkajia vastaan. Tiimilasi lyödään kertaiskulla murskaksi. Sipparbin jatkopelit on peruttu.

Samaan aikaan toisessa todellisuudessa, jossa kirjoittaja on yksi niistä, joka palautti kahdeksan matsilippua ennen kisoja, peli on myös 0-1 -Tanskalle ja 90:tä minuuttia tulee täyteen. Ottelu piirtyy omalle televisiolle ja takapihalta lehahtelee lämmintä kesäilmaa olohuoneeseen. Hetki on juuri sellainen, jossa jalkapallon seuraaminen käy urheilusta. Nautintoa tässä hetkessä ei ole.

Lihakset ovat pingottuneet ja istun oudossa puolikumarassa asennossa sohvan kulmassa, kun Andreas Christensen palauttaa huolimattomasti palloa Schmeichelille ja varotoimena Schmeichel päättää päästää sen päätyrajasta. Suomen kulmapotku kaartaa maalille ties monenko kerran. Pallon pudotessa rangaistusalueelle ihmissumppuun se saa jostain erikoisen kimmokkeen ja pomppaa tolpan kautta maaliin. Arajuuri nousee ensimmäisenä ihmismassasta ja juoksee kohti Suomen kannattajakatsomoa. Huuhkajien juhliessa niin, että höyhenpeitto pöllyää, hidastus näyttää, että pallo ottaa ratkaisevan kimmokkeen Arajuuren lantiolta. Se antaa syvemmän merkityksen sille lambadalle, jota Arajuuri kannattajakatsomolle esittää.

Syke on ehtinyt juuri ja juuri laskea, kun Tanska avaa peliä. Pukin johtamana koko huuhkajalauma iskee tanskalaisiin kiinni kuin saaliseen. Tanska pelaa alaspäin, mutta sitten Simon Kjaerin jalassa polttaa. Pukki saa tökättyä pallon Kjaerin jaloista eteenpäin ja on jälleen Schmeichelin kanssa kasvokkain. Pukki lähettää pallon täydelliselle lentoradalle ja se suhahtaa Schmeichelin avoimista haaroista maaliin. Schmeichel kaivaa pallon maaliverkoistaan ja potkaisee sen kohti Parkenin ylle avautuvaa avaruutta. Tuomari päättää pelin. Ihmeiden pelikirja saa jälleen yhden Riven kirjoittaman sivun verran lisää tarinaa. 

Viini: huuhkajien saalistama Mikkellerin Barley Wine

Biisi: https://open.spotify.com/album/0r8sKkMCHR5S2NTdAFUJ5o?si=eZbMw6GiRdG-EYCU0GRDkA