Chelsea-Real Madrid: mitä kummaa?

Eilisen illan jäljiltä ei vielä kaikkia Pariisin sinisiä kasetinpaloja ole ehditty korjaamaan talteen, kun Lontoossa jo kätellään. Sekä Roman Arkadjevitš Abramovitšin siniset että Florentino Pérez Rodriguezin valkoiset joutuvat nyt tanssimaan ihan vaan Mestareiden liigassa, jonne ovat ihan vaan kilpailullisilla perusteilla itsensä kammenneet. Jotain erityisen sähikäistä joukkueissa on, sillä syksymmällä kumpikaan ei näyttänyt minkään kilpailun minkään finaalin joukkueelta. Nyttemmin kurssit sojottavat aivan eri suuntaan ja molempien palkintokaapeista on pyyhitty kahden pytyn mentävät pölyt. Kuka olisi uskonut ja uskooko vielä joku?

Thomas Tuchel pisti frankieboyn jäljiltä levällään olevan palapelin nurkkapalat oikeaan asentoon ja siitä eteenpäin kuva on alkanut kirkastua. Chelsea ei juurikaan päästä maaleja, jos ei ihan mahdottomasti teekään, mutta kohta yksi on suurempi kuin kohta kaksi. Tuchel hyppäsi kadulta liiraavan Morris Minin kyytiin ja väänsi sen väkevästi kaistalleen N’Golo Kantén ujostellessa kuskin paikalla. Sen jälkeen Kanté on ollut Kanté ja tarinan mukaan hän riistänyt poikuutensakin takaisin ties monennenko kerran. Wernerin Timppa, jos päättää vielä edes kertaalleen osua, niin ollaan kaikin puolin erikoisen ääressä ja Tuhcel finaalilaudassa kiinni. (RIP Tupac Shakur. Niille jotka vitsin tunnistavat)

Mitä tämän kauden ja viime vuosien valkoisesta baletista voisi sanoa? Hullummaksi ja maanisemmaksi menee, mutta jollain käsittämättömällä tavalla Mestareiden liigan voittoja aamupalaksi nauttiva Zinédine Zidane on tanssittanut hitaasti lämpiävän rytmiryhmänsä finaalin porteille. Uudet tanssikenkien painaumat sulautuvat vanhojen viereen samalla kun Gareth Balen sopivan kaukaa kaartava lähestymislyönti lennähtää läheiselle viheriölle. Myös Keylor Navasille menee terveiset.

Madridin keskikenttä on jotenkin hellyttävän ikämiesmäinen ja se pitää keskisektorin viheriöstä kiinni lujaa, mutta ei lainkaan niin epätoivoisesti kuin Pérez superliigastaan. Vauhtia ei tarvita, jos ei tee virheitä ja mustan voi aina selittää tai peitemaalata valkoiseksi. Real Madridin kopissa tarvitaan varmasti ennen peliä kenkälusikkaa, mutta mitäpä siitä sitten. Raajojen tehtävät on tässä maailmassa ensin kangistua, sitten surkastua ja lopulta maatua pois. Siinä välissä niillä kerkeää tekemään yhtä sun toista ja pokkaamaan esimerkiksi kannuja sieniliigasta.

Chelsea oli jo Christian Pulisicin jenkkipaketin verran finaalimatkaa edellä, kunnes lähinnä ikänsä puolesta herrasmiesjaostoon kuuluva Karim Benzema väläytti alati kliinistyvää maalivainuaan. Nyt eroa mitataan enää maatuskoissa (niissä kaikkein pienimmissä). Puumummojen lisäksi piippuhyllylle nostetaan veistosmainen Sergio Ramos, jonka läsnäolo saattaa särkeä alkuperäisen asetelman. Meneekö Zidane sittenkin naureskelleen finaaliin?

Viini: ai, nämäkin täällä kellarin perällä vielä olivat

Kuoleva joutsen

Valkoisen baletin estradi on ollut törrötteleviä lautoja täynnä. Nurin lentelevät vuoroin pelaajat, valmentajat ja seurajohto. Cristiano Ronaldon ei pitänyt olla korvaamaton, mutta ongelma lieneekin siinä, että Ronaldoa ei edes yritetty korvata tai jos yritettiin, niin Madridin valkoisen puolen mania oli sen verran luotaantyöntävää, että mestaritanssijat lukittautuivat kotikulmiensa tanssisaleihin. Hyökkääjää ei voi korvata maalivahdilla ja maalivahtia Real Madrid tarvitsi kaikkein vähiten. Thibaut Courtois oli kuitenkin Florentino Pérezin valinta siinä saagassa, jossa Keylor Navasia on varovasti tuupittu ulos Santiago Bernabeun takaovista. Ongelma on ollut siinä, että Navas ei ole ollut pelillisesti ongelma. Ronaldon lähteminen oli kuoleva joutsen Real Madridin hyökkäyspelille. Se sipsutteli estradille jopa niin ilmeisenä, että ehkä sitä teki mieli vastustaa. Kauppalistassa luki kahvipaketti, mutta kotiin tultiin suolapurkin kanssa.

Zinedine Zidanen karkasi kuningaskunnasta kreivinaikaan. Balettisalin seinien natina ja pitkin yötä salissa harhailevan kuiskaajan syvät huokaukset nostivat ilmoille sellaiset ennusmerkit, joita älykäs ranskalaisalgerialainen herrasmies ei voinut jättää tulkitsematta. Real Madridin liimaukset olivat haihtuneet jo hyvä aikaa sitten.  Zidane on jalkapallomaailmassa lähes kaiken nähnyt ja nyt hän varmasti aavisteli, että tarvittaisiin sukellusveneen ohjurin taitoja. Julen Lopetegui tarttui sukeltavan aluksen ruoriin siinä spektaakkelissa, jossa politikoinnilla pistettiin sekaisin sekä Espanjan maajoukkueen että Real Madridin valmentajakuviot. Lopeteguille kävi huonosti. Lopetegui jäi Madridin lihansyöjäkasvien  saaliiksi muutamassa kuukaudessa. Nyt on Santiago Solarin vuoro koittaa onneaan.

Real Madrid ei pelillisesti ole ollut järin myyvä paitsi silloin, kun otetaan kunnolla Eibarilta pataan, tullaan Barcelonan myöhentämäksi tai jätetään pisteet vajaamiehiselle CSKA Moskovalle.  Muut kuin pelilliset asiat ovat nousseet käsiohjelman keskiaukeamalle. Esimerkkinä seuran kapteenin ja puuhamiehen Sergio Ramosin pillastumiset tai ikivelmun Karim Benzeman edesottamukset. Toden ja tarun erottava raja ei ole tässä merkityksellinen, koska jotain myytävää täytyy olla. Huhujen meri on kalastusaluksia pullollaan ja jotain saalista nostetaan aina.

Suurvaltojen ja suurseurojen ennuste on historian saatossa ollut samansuuntainen. Joskin suurseura pystyy nopeastikin luomaan nahkansa uudelleen ja tilkitsemään imperiuminsa repeymät. Real Madridin kohdalla nurkat ovat sinipunaisia ja sinivalkoisia verikoiria täynnä.  Alfredo Di Stéfanon, Ferenc Puskásin, Fernando Hierron, Roberto Carlosin ja Raúl Gonzálezin taulut ovat huputettu. Heidän ei tarvitse Real Madridin nyky menossa silmiään polttaa. Real Madrid rämpii sarjataulukon kuudentena. Se on tehnyt yhtä paljon maaleja kuin seitsemäntenä majaileva Levante. Valkoista balettia seuraamaan tulleet vilkuilevat tylsistyneenä kännyköitään

Viinikuvaus:  liian pitkään käynyt ylihinnoiteltu ja alilaatuinen