Futiskirjat: Jalkapallon musta kirja, Hannu Aaltonen ja Tapio Keskitalo

Futisfanaatikkojen Hannu Aaltosen ja Tapio Keskitalon Jalkapallon musta kirja on täydellisesti ajan pulssilla. Se kulkee futiksen hieman piilossa olevaa holvia ja suuntaa valonsa sellaisiin nurkkauksiin, joissa vastassa on irvokkaiden luurankojen hymyjä. Tämän kirja tekee aikana, jona tämänkin tekstin kirjoittaja puntaroi omaa lähtestymiskulmaansa tuleviin Qatarin MM-kisoihin: pitäisikö rakastamansa lajin ykkösturnaus jättää tänä vuonna välistä?

Hannu Aaltosen ja Tapio Keskitalon Jalkapallon Musta Kirja

Kirjan alku on rahan tarinaa jalkapallossa. Se kuvaa, miten rahapinot huippujalkapallossa kasvoivat eksponentiaalisesti muutaman vuosikymmenen aikana ja koko pelin businesslogiikka muuttui. Itsensä kipeäksi pelilipuista maksavat katsojat eivät enää olekaan pelin taloudelliselle puolelle niin tärkeitä, kun vastaan asetetaan tahmaisin käsin jaetut televisio-oikeudet. Suuret seurat ovat kasvaneet niin suuriksi, etteivät ne enää koe tarvitsevansa pienempiä seuroja, vaan ne haihattelevat omasta suljetusta sarjastaan, joka maksimoisi sisään tulevat rahavirrat. 

Samaan aikaa esimerkiksi keskitason Valioliigaseurojen omistajat ovat laskeneet, että pelkkä sarjassa säilyminen riittää, koska sillä strategialla saa pitkässä juoksussa paremman ROI:n kuin betsaamalla ja investoimalla kärkisijoituksiin. Urheiluhengen rippeitä täytyy etsiä mikroskoopilla siinä vaiheessa, kun jalkapalloseurat ovat valjastettu ensisijaisesti rahantekomasiinoiksi ja pelillisten tulosten ambitio asetetaan ”vain riittävälle” tasolle, jotta omistajien ensisijainen tavoite täyttyy. Siinä ohessa ruhjotaan monen futisromantikon unelmia.

Kirja kuvaa ansiokkaasti myös sen, miten kirkkaimmilla stadioneilla pelaavat pelaajat muuttuvat inhimillistä hahmoista brändeiksi ja erilaisten toimijoiden pelinappuloiksi. Pelaajat saattavat tahtomattaan joutua tilanteeseen, jossa joku hähmäinen toimija omistaa tämän siirto-oikeuden. Toimijan ansainnan perustuessa pelaajasiirtoon ja siitä saatavaan korvaukseen voidaan taustalla hakea pelaajalle nopeaa siirtoa ympäristöön, joka ei pelaajan urakehityksen kannalta olisi paras mahdollinen. Sitten on kaikki ne isojen palkkojen katveessa ammattiaan kirjavissa työolosuhteessa harjoittavat pelaajat, joissa harmaalla tai suoraan kirkuvan mustalla alueella toimivat vedonlyönnin erikoisihmiset ja rikollisliigat näkevät potentiaalia kasvattaa sopivilla ja ennalta sovituilla tuloksilla omaa pinkkaansa.

Jalkapallon musta kirja läikyttää lukijan suuntaan myös valoa naisjalkapallon voimistuvaa tarinaa ruotivassa osiossa ennen kuin pudotaan syvään päähän ja käännetään katse Fifaan. Miljardit ja miljoonat vaihtavat omistajiaan, kun kisaisännyyksiä, televisio-oikeuksia ja hankerahoja pistetään jakoon. Kupla vaikuttaa olevan liian iso, että viranomaiset pystyisivät sen asentoa vaihtamaan. Silloin tällöin joku pää pistetään pölkylle, kun FBI:n kaltainen toimija ottaa järjestön rakenteet puristeltavakseen. Silloinkin taustalta on tulkittavissa motiiviksi oman maan kisahakemuksen menestymättömyys. 

Mitä tästä sitten kaikesta seuraa? Aivan poikkeuksellisesti joulukuussa järjestettävät MM-kisat, joiden puitteet luodaan koko lailla tyhjästä maahan, jossa jalkapallokulttuuri on vähintäänkin seitinohutta ja kisojen järjestämisen motivaatio on järjestäjämaalle läpikotaisin poliittinen. Toki useampaa rakennusfirmaa ja muuta kisoista taloudellisesti hyötyvää toimijaa odottaa todelliset kissanpäivät. Valitettavasti epäinhimillisissä oloissa kuumuuteen ja muuhun kurjuuteen kupsahtaneille rakennustyöntekijöillä oli vain yksi elämä.  Siksi MM-kisojen dilemmaa pohtivien tai niiden hypeen mukaan hyppäävien on hyvä välillä katsoa myös omia käsiään.

Jalkapallon musta kirja stimuloi toden teolla ajattelua ja arvopohdintoja. Siksi se kannattaa ehdottomasti lukea. Kirjoittajan kaltaisen jalkapalloromantikon, joka ei ole itse lajista valmis luopumaan, mutta ei myöskään ole valmis siltä ihan, mitä tahansa sietämään, lohduksi jalkapalloa on maailmassa niin paljon, että sitä voi aina etsiä myös sieltä, missä se edelleen on autenttisempaa. Se on kirjoittajan epäsuora vastaus kirjan päättävässä kappaleessa esitettyyn kysymykseen: kuka omistaa jalkapallon?

Viini: maistajan kautta ennen nauttimista

PS. Lukukappale on saatu kustantajalta

Futiskirjat: The Age of Football: Soccer and the 21st Century

David Goldblattin  ”The Age of Football: Soccer and the 21st Century” on jalkapallolasien läpi maailmaa tutkiva koko pitkä maailmanympärysmatka. Kirja on kattavuudessa tinkimätön kuvaus siitä, miten jalkapallo sykkii kulttuurisen ja yhteiskunnallisen elämän pulssilla maailmankolkasta riippumatta. Goldblatt esittää, että jalkapalloa ei voi ohittaa, mikäli aikoo ylipäätään ymmärtää, miten ihmiset tässä ajassa elävät ja minkälaisen kulttuurin osia he ovat. Goldblattin varsinainen kysymys onkin: tuleeko jalkapallo ennen kaikkea muuta?

The Age of Football: Soccer and the 21st Century

The Age of Football on massiivinen kaikkinensa yli 550 sivua pitkä systemaattisesti mantereelta mantereella ja maasta toiseen liikkuva jalkapalloteos. Samalla, kun Goldblatt sytyttelee lyhtyjä jalkapallon lähihistorian globaaleissa holveissa ja puhaltaa hiekkaa graniittiin hakattujen tarinoiden päältä, hän kertaa myös koko maailman lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia. Jalkapallo ja koko ihmisiä ympäröivä todellisuus ovat samaa DNA:ta. Jos jossain on korruptiota, rahanpesua ja harmaata taloutta, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain on laajaa poliittista liikehdintää ja aktivismia, on sitä myös jalkapallossa. Jos jossain rakennetaan vahvoja valta-asemia, ne näkyvät myös jalkapallossa joko olemassa olevia ranteita tukien tai/ja niitä vastustaen. Jos jossain tarvitaan toivoa, pilkistää se usein jalkapalloviheriöltä.

Mantereelta mantereelle

Goldblattin teksti loikkii tietokirjamaisesta proosalliseen kuvailevaan kerrontaan. Kirja istuttaa lukijan lagosilaiseen kuppilaan katsomaan Arsenalin ottelua. Se oivalluttaa kylmäävästi sen, että mikäli olet vuosituhannen taitteessa omistanut bulgarialaisen jalkapalloseuran, olet hyvinkin saattanut päästä jo hengestäsi tai mikäli tiedät, että Indonesian kansallisessa cupissa eteneminen tarkoittaisi vierasottelua Borneoon säälimättömän rikollisjengin alueelle, saatat seurauksista riippumatta alkaa latomaan palloa omaan maaliin. Ohimennen kirjassa myös mainitaan, että osana Qatarin MM-projektia maan jokainen 12-vuotias poika on vuodesta 2007 alkaen testattu jalkapallopotentiaalinsa osalta.

Ennen kuin kirja nauraa FIFA:n viime vuosien sekoiluille se piipahtaa myös Suomessa ja huomauttaa, että suomalaisten jalkapallopelaajien palkkataso on sopupelien houkutuksille altistavat tekijä. Sekä AC Allianssin ja Hakan vuonna 2005 pelattu 0-8 lukemiin päättynyt ottelu että 2010 -luvun taitteen aasialaissyndikaatin laajempi matsien järkkäily saavat omat rivinsä kirjasta. Skandinaavisten maiden valoisemmalta puolelta Goldblatt nostaa naisjalkapallon nousun ja kansainvälisen menestymisen, joka on heijastumaa globaalilla skaalalla varsin tasa-arvoisista yhteiskunnista.

The Age of Football avaa monen lähempää tutkimista ansaitsevan futistarinan sinetit. On vapaaottelijoiden perustamaa jalkapalloliittoa Bulgariassa. On taiteilijoiden, pankkiirien ja bloggareiden perustamaa joukkuetta (No-U FC), joka ei poliittisen agendansa takia meinaa päästä pelaamaan ensimmäistäkään peliä. On pakolaisleirien joukkueita ja yli kansallisten rajojen liikehtivää jalkapallossa ilmentyvää solidaarisuutta. On valtaapitävien kansallisen identiteetin pönkittämiseen rakennettuja projekteja ja kylmäverisiä liikemiesten puhalluksia. Kokonaisuudessaan kirja saattaa jättää aika levottoman ja raadollisen jälkimaun, mutta se johtuu siitä, että maailmassa on paljon levotonta ja raadollista pohjavettä.  Sen maailman laineilla jalkapallo läikkyy.

Kumpi tulee ensin

Vaikka kirjaa lukiessa välillä tulee sellainen tunne, että Goldblatt aikoo kertoa nykyfutiksen ja -maailman välisistä suhteista kaiken, päätyy se kuitenkin useamman kerran vain ystävällisesti saattamaan lukijan oikean oven taakse. Siksi kirjaa lukiessa on hyvä pitää kynää ja ruutupaperia hollilla. Kirjan lukeminen on projekti, joka kannattaa. Sitä ei tarvitse eikä oikein voikaan ahmia kertaistumalta, vaan johdannon jälkeen se kannattaa nauttia joko pala kerrallaan tai omat suosikkinsa loputtamasta konvehtirasiasta poimien.

Viinikuvaus: kaikki 2000-luvun reseptit yhteen tynnyriin mahdutettuna

Jalkapallo on maailman kuva

Sepp Blatter valittiin FIFAn korruptioskandaalista huolimatta viidennelle puheenjohtajakaudelle 

FIFAn puheenjohtajavaalit saivat teatterimaisia piirteitä, kun kourallinen Sepp Blatterin lähimpiä toimijoita pidätettiin FBI:n ja sveitsiläisten viranomaisten toimesta puheenjohtajavaalin alla. Taustalla kumisi Qatarin valitseminen 2022 pelattavien MM-kisojen isännäksi Yhdysvaltojen nenän edestä. Qatarilla ei ollut liiemmälti valmiina stadioneita tai muita puitteita kisojen järjestämiselle. Qatarissa on hiekkaa ja kuumat kesät. Lisäksi sillä on luonnonvaroja ja rahaa, mikä varmasti siloitti tietä valitsijoiden sydämiin. Piikkinä Yhdysvaltojen lihassa lienevät myös 2018 Venäjällä järjestettävät kisat. Jalkapallo on maailmanlaajuinen bisnes ja se on osa globaalia olemassaoloa. Sen vaikuttamismahdollisuuksista kaikki haluavat osansa.

Onko FIFA ja kansainvälinen jalkapallo sitten korruptoitunutta? On. Liittyykö jalkapalloon ihmiskauppaa, rasismia, rahanpesua ja muuta rikollista toimintaa? Kyllä. Jalkapallo heijastaa ilmiönä koko maailmaa kaikkine kulttuureineen, poliittisine asetelmineen ja kolikon kääntöpuolineen. Jalkapallo on kaikessa moninaisuudessaan maailman kuva. Jos öljymiljardööreillä ja oligarkeilla on valtaa politiikassa ja maailman taloudessa, on niillä valtaa myös jalkapallossa. Jos ihmiset joutuvat elämään köyhyydessä ja tekemään töitä epäinhimillisissä työoloissa, joutuvat he sietämään samaa jalkapallossa ja siihen kytkeytyvissä projekteissa.

Eurooppa ja Yhdysvallat liputtavat tällä hetkellä vahvasti oikeudenmukaisen ja lahjomattoman jalkapallon puolesta. Niillä on kuitenkin omat särönsä. Ilmoille on myös heitelty, että UEFA irrottautuisi FIFAsta ja boikotoisi MM-kisoja. Tämä on mahdollista. Toki aika monta neuvottelukierrosta tullaan käymään ennen kuin tilanne kärjistyisi näin pahasti. Todennäköisempää on, että Yhdysvallat saa omat kisansa lähitulevaisuudessa ja samalla nykyinen kitka hautautuu kuumaan qatarilaiseen hiekkaan. Toinen skenaario, mitä on väläytelty, on se, että mikäli nykyiset eurooppalaisen jalkapallon suurmaat UEFAn vanavedessä boikotoisivat kisoja, jättäytyisivät suuret sponsorit kisojen ulkopuolelle ja tämä vaikuttaisi suoraan myös FIFAn kassavirtaan. Ehkä näinkin. Suuryhtiöitä ei niinkään kiinnosta se, että pelaako kisoissa Saksa ja Italia, vaan se, että minkälaisen kansainvälisen näkyvyyden kisat saavat ja minkälaisille kaupallisille mahdollisuuksille se luo alustan.

Ensimmäinen mielikuva, kun jalkapallo mainitaan, on kirjoittajalla brasilialaisessa lähiössä palloa potkiva lapsi, joka haaveilee mahdollisuudesta lyödä läpi huippujalkapalloilijana. Tähän kuvaan kiteytyy paljon mahdollisuuksia, esteitä ja koko se tunnemaailman skaala, jota ihminen tuntee. Toivon että se jatkossakin säilyy tällaisena eikä vaihdu esimerkiksi ruumissäkeiksi rakenteilla olevan stadion lähellä.

Viinikuvaus: mustaa rahaa, harmaata rahaa ja rahaa.

Kuva: Ken K https://www.flickr.com/photos/kenkuchih/6975756211/