Sumusaarten pääsiäistrilogia osa III: Bradford City-Sutton United

Vasta pääsiäismaanantaina sataa ensimmäisen kerran. Hyppäämme hotellin edestä taksiin, joka hurauttaa puolessa tunnissa ja parilla kymmenellä punnalla Bradfordiin. Kohteena Valley Parade -areena ja Bradford Cityn ja Sutton Unitedin välinen divarikalina Englannin kakkosliigasta, joka on saarivaltion neljänneksi korkein sarjataso. Sarjataso osuu niille portaille, joita jo Marcelo Bielsa kutsui aidoksi englantilaiseksi jalkapalloksi. Taksikuskimme taasen linjaa, että Bradford haluaisi olla ”British City”, mutta ei ole sellainen, vaan pikemminkin "UK City". Poliittisesti jännittynyt kommentti ei aivan täysin kirjoittajalle aukea, mutta jotain se alueen suursäätilasta kertoo.

Pääsiäismaanantain kohteet: Bradford ja Valley Parade

Vettä tulee jo rapsakammin. Netistä bongattu lounaspaikkamme ei ole auki. Ohitamme Oastler kauppakeskuksen kyljessä olevan englantilaisen Northgate bistron ja haemme referenssiä alempaa N Parade -kadulta. Pari ravintolaa ja pubia on myös siellä auki, mutta ovella on sen verran häijymmän näköistä portsaria, että pelaamme varman päälle emmekä lähde kyselemään, että onko paikkanne varmasti lapsiystävällisiä. Palaamme Northgate bistroon.

Listalta löytyy hampparia ja Fish and Chipsiä. Bistron pöydissä nököttää useampikin Bradfordin peliasuihin pukeutunut lädi. Tiskillä minulle huikataan, että paikassa käy vain käteismaksut ja onneksemme saan sopivan määrän valuuttaa raavittua kasaan. Ranskalaiset ja vaaleat leivät ovat paksuja. Oman Fish and Chipsini kylkeen tuupataan vielä pari paahtamatonta paahtoleipää ja vihreää papumössöä, joka koostumukseltaan ja maultaan vastaa hyydytettyä hernekeittoa. Asiakkaiden poistuessa Bistrosta tiskin takaa toivotellaan päivänjatkoja nimellä varustetuilla tervehdyksillä. Paikassa on jotain hellyyttävän paikallista.

Matsiherkut

Huikkaamme heipat ja palaamme sateeseen. Eräänlainen kansanvaellus kohti Valley Paradea on käynnissä, mikä enteilee tunnelmallista ottelua. Bradford City, joka parhaimmillaan on pelannut vuosituhannen taitteessa Valioliigaa, kisasi tiukasti vielä sarjan playoffs -paikoista. Sutton United, jonka historian ikimuistoisimmat hetket liittyvät Cupeissa saavutettuihin muutamiin yllätyksiin, oli sillä tavalla selvillä vesillä, että välitöntä putoamisen vaaraa sillä ei ollut, mutta reitti ylöspäin oli myös melko pitkässä puussa. Aikuisten liput ottelut maksoivat 20£ ja lasten 5£ kappale. Liput oli suhteellisen helppo hankkia Bradfordin kotisivuilta, vaikka täysiäkin katsomonosia stadionilla oli.

Kadun varrelta

Pyöröovet imaisevat meidät taas stadionin uumeniin. Hetken epäilen, että olemme tulleet vääristä porteista sisään, koska betoniin maalatuissa numerosarjoissa ei ole meidän paikkojamme. Ei auta kuin lähteä jutulle ja järjestyksenvalvoja osoittaa paikkamme. Olimme oikealla käytävällä, mutta siitä eteenpäin kaikki olisi pitänyt vain tietää. Stadionilla vaikuttaa olevan hyvin porukkaa. Vastakkaisessa kulmassa paukkuu kotijoukkueen kannattajaryhmän rumpu. Viereisessä katsomonosassa paukkuu Suttonin kannattajien suut. Tifo nousee stadionin pohjoisen päädyn eli The Kopin ylälehtereille. Yleisö provosoituu Suttonin kapteenin Harry Beautymanin valitessa teikkauksen päätteeksi puolen vaihdon. Lisää buuausta kuuluu, kun Suttonin noin 150 -henkisestä vierasmobista irtoaa ensimmäinen chäntti.

Valmiina otteluun

Takanamme on kevyttä veljesdraamaa käynnissä, joka eskaloituu siihen, että toinen veljistä haukkuu toista Leeds ja toinen toista Manchester United -faniksi. Arvelen että heitot ovat loukkaamisen asteella 4-5/5 -tasoa. Peli alkaa. Vesi roiskuu. Pallot ovat pitkiä ja pelaajat raamikkaita. Suttonin katsomosta vanhempi herrasmies ottaa heti hieman enemmän kierroksia ja solvaa sekä Bradfordin pelaajia että tuomaristoa. Katsomot erottavan lakanan toiselta puolelta käsketään miestä istuutumaan alas. Edessämme kääntyy yksi punatukkainen lädi puoleemme ja huikkaa nauraen ”He’s not happy man”.

Suttonin keskikentällä niin ikään kookas, mutta myös pallovarma, Alistair Smith on monessa mukana. Bradfordin oikealla laidalla Scott Banks ja kymppipaikan taskuissa viipottava Jamie Walker vaikuttavat omaavan muitakin avuja kuin kovan asenteen ja rautaiset muskelit. Juuri kyseinen Bradfordin duo masinoi ensimmäisen maalin kotijoukkueelle, kun tusinan verran on pudoteltu rusinoita askiin. Walker hakee oikealla laidalla jalkansa vapaaksi ja Banks puskee keskityksen alakulmaan: 1-0 ja vierestämme lähtee reippaanlaisesti terveisiä Suttonin kannattajien suuntaan.

Yleisössä lämmöt nousee. Suttonin kannattajilta irtoaa ”Refs a Wanker” -tyyppinen oodi tuomaristolle. Liekö se juuri lopullinen juurisyy sille, että puolen tunnin pelin jälkeen Ross Joyce osoittaa täplää, kun yksi Suttonin pelaajista potkitaan rangaistusalueella nurin. Suttonin Lee Angol sipsuttaa pallon takana ja tällää sen voimalla ylärimaan. Ilo ja vahingonilo ovat hetkellisesti Valley Paradella ylimmillään. 

Lee Angolin rankkari:

Peli jatkuu kaksinkamppailu- ja painipitoisena. Aurinko käy tervehtimässä estradeja hetkellisesti. Peli puhalletaan tauolle. Stadionin rakenteissa on tungosta ja kiireessä ”nautittu” olut niin kylmää, että se säteilee särkynä ohimoihin asti. Otamme taktisen aikalisän ennen stadionille palaamista.

Tunnelmia tauolta

Bradford on toisella jaksolla edelleen pelin päällä. Yleisön suosiota nauttiva Bradfordin Andy Cook osuu tolppaan, mikä generoi ”Andy Cook, Andy Cook, Andy, Andy Cook, when he gets a ball he scores a goal” -chäntin. Cookin olemuksessa on jonkinlaista elämäntaitelijaa, joka viihtyy muuallakin kuin treeneissä. Mielessä käy Jamie Vardyn tarina alasarjoista Valioliigan parrasvaloihin. Joskin Cook on iän puolesta jo sen verran neljännellä kymmenennellä, että samanlaista tuhkimotarinaa ei välttämättä ole tiedossa. Sen sijaan Bradfordin Harrison Chapmanilla on oikeat tanssikengät jalassa, kun hän leikkaa vasemmalta keskelle ja lataa pallon vastustamattomasti alakulmaan: 2-0 ja kellossa 63 minuuttia.

Suttonin hakiessa riskilläkin tasoitusta lunastaa Cook isomman peltoalan kotiyleisön sydämistä. Alex Gillied lähettää pallon pystyyn juoksevalle Cookille. Cookin ja Jack Rosen vartioiman maalin väliin jää vielä pari puolustajaa, mutta Cook keinuttelee pakit sellaisille jalansijoille, että kaista aukeaa myös maalille ja sinne Cook upottaa uppopallonsa ennen kuin liukuu ottamaan yleisönsä.

Andy Cook pujottelee reittinsä kotiyleisön sydämiin

Maalijuhlat

Sutton pääsee vielä Bradfordin kintereille, kun Omar Bugiel on korkeimmalla vastaanottamassa David Ajiboyen keskitystä. Kavennus generoi lähinnä ”we scored away, we scored away, how shit must you be, we scored away” -chäntin. Bradford ottaa kentälle vielä muutaman jättiläisen. Puolin ja toisin painellaan vastustajaa laitamainosten yli ja sitten peli päättyy.

Keitä meitä täällä nyt oli

Suttonin kannattajien bussi on suoraan katsomon takana, mikä ei välttämättä kaikkia turvakriteereitä täytä, mutta kannattajat pujottelevat sulassa sovussa toisten ohi. Tosin kuljettuamme Midland roadia hieman eteenpäin kiinnitämme huomiota melua pitävään nuorisojoukkoon, jolla on ainakin heitä poispäin tuuppivan poliisin kanssa tilannetta päällänsä. Joku kivikin lentää Valley Paraden suuntaan. Sanalla sanoen vanhan ajan ”firmojen” mielikuvaan ei kymmenen hengen Suttonin lippua heilutteleva langan laiha poikaporukka meinaa taittua, mutta jotain sillä on kuitenkin meneillään. Päättelen ensin, että kyseessä olisi Suttonin vieraita, mutta ”We stole your flag” -laulu viitaisi taas enemmän kotikylän kolleihin. Mene ja tiedä. Poliisisaattuessa klopit lopulta elämöivät tiensä pois stadionin lähimaastosta.

Pois marssi

Viini: ohimoita särkevän kylmä

Sumusaarten pääsiästrilogia osa II: Stadion -kierros ja "Owen" Elland Roadilla

Leedsin ottelun aiheuttama hämmennys ei huuhtoudu edes persialaisravintolan kylmäkaapista löytyvällä Efellä. Ottelun kummallisuus saa uusia sfäärejä, kun peilaa sitä koko siihen matkaan, jonka tähän pisteeseen kuljimme: lentoja siirrettiin kaksi kertaa eteenpäin, liput otettiin varmuudeksi hospitality -hintaan, että varmasti pääsisimme otteluun ja nyt, kun olimme viimein täällä, meille tarjoiltiin kunnon mahalasku, jolle ei oikein löydy rationaalista selistystä: Leeds teki Leedsit aivan kuin ensimmäsellä Elland Roadin reissullani 2019 Wigania vastaan.

Ylä- ja alamäet yhteen kuvaan tiivistettynä

Stadion -kierrosta vetävä ”Owen” ei halua puhu edellisen päivän pelistä. Hän kuittaa, että se on nyt ollutta ja mennyttä ja on aika keskittyä seuraavaan otteluun. Elland Roadin rundaaminen on ollut pitkään omalla toivelistalla ja nyt sen yli vihdoin päästään vetämään viiva. Olemme taisteluparin kanssa ehkä turhankin rennolla meiningillä liikkeellä, sillä nimeämme ei löydy osallistujalistalta. Syykin selviää, kun kaivan lipun uudemman kerran mailista esiin: yritämme tunkea puolta tuntia liian aikaisin alkavalle kiertueelle mukaan. Nappaan kahvin ja asetumme Billy Bremnerin mukaan nimetyn Billy’s Sport Barin penkeille. Sisään lappaa perheitä, joiden pikkulädit ovat järjestäen puettu Leeds Unitedin verkkareihin. Kiertueoppaat vaikuttavat olevan enimmäkseen mallia ”kaiken Leedsin kanssa nähneet ja kokeneet”.

Chris Loftusin ja Kevin Speightin muistolle

 

Owen kertoo, ettei häntä saa kiertueella kuvata, vaikka se saattaa mukana oleville naisille ollakin vaikea paikka. Samalla hän valjastaa yhden pikkulädin kantamaan hänen vesipulloaan ja toisen sateenvarjoaan. Owen on huumorismiehiä ja saa luotua kierrokselle heti hyvän tunnelman. Owen opettaa kaikille Leeds -tervehdyksen ja hän tenttaa paikallisilta tarkkoja yksityiskohtia Leedsin historiasta. Onneksemme mukana on turvamies, joka pääsee aika usein jeesaamaan vastausten kanssa. Meidän ja paikallisten lisäksi ryhmässämme on yksi jäsen Kiinasta, jonka Owen leimaa ainoaksi tosifaniksi, koska hän on matkustanut maailman toiselta puolelta samaan aikaan, kun kaikki muut ovat tulleet jostain lähinaapurustoista. Tässä vaiheessa me menemme vielä paikallisista.

Owen on sillä tavalla melko realistisella maailmankuvalla liikenteessä, että hän sanoo seuran ja stadionin tarvitsevan investointeja. Samalla hän taputtaa Elland Roadin kieltämättä jo hieman väljähtänyttä kuosia. Hänen viestinsä terävöityy entisestään, kun saavumme somisteista riisutulle Bremner -sviittien alueelle. Tila muistuttaa vanhan kartanon ruokasalia. Owen näkee Leedsin ja San Francisco 49ers:n pinnan alla kuplivassa yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. ”Leedsin kausikorttia jonottaa tällä hetkellä 22000 ihmistä ja jenkit etsivät kohdetta, johon investoida”, tulee hyvin määrätietoisesti oppaan suusta ja asiapohjan alla virtaa selvästi myös kaihoa ja toivoa uuteen suuruuden aikaan Leedsissä. ”Tämä kausi, kun vielä säilytään, niin sitten seura voi alkaa investoimaan parempiin pelaajiin.”, Owen jatkaa ja esittää Brightonia eräänlaiseksi esimerkkiseuraksi Leedsille.

Vaikka Owen ennen kiertuetta sanoikin, ettei ole niinkään puhumassa meille seuran historiasta, niin hän palaa siihen yhtenään. ”70-luvulla ei ollut yhtäkään joukkuetta, jota Leeds ei voinut voittaa. Nykyään kun näkee ottelulistassa Manchester Cityä ja Arsenalia, niin tietää, että pataan tulee”, hän toteaa. Owen on selvästi jättänyt osan sydämestään 70 -luvulle. ”Leeds oli ensimmäinen seura, joka painoi pelaajien nimet paitoihin ja toi pelaajat lämmittelemään katsojien eteen”, Owen muistuttaa ja jatkaa, että nykyiselläänkin Leeds on maan TOP 6 seura melkein millä tahansa mittarilla. 

Owen kuvaa osaltaan, miten hänen oman elämänsä on limittynyt ”Marching on together” -chäntin mukaisesti Leeds Unitediin. Ylä- ja alamäet ovat olleet rajuja. Pistävimmät muistot ovat Euroopan kentillä 70-luvulla hävityt finaalit AC Milania ja Bayern Münchenia vastaan. Molempia finaaliotteluita värittivät tuomarien käsittämättömät ratkaisut ja tiettävästi rahaa liikkui kulisseissa. Samaan aikaan FA vaikutti joka kausi tekevänsä kaikkensa sen eteen, ettei Leeds United menestyisi. Se tuntui selvästi jopa pahemmalta kuin ne hetket, jolloin koko Leedsin olemassaolo oli talousvaikeuksien takia vaakalaudalla.

Historian havinaa

Marcelo Bielsasta Owen piti. Hän hehkuttaa Bielsan vahvoja arvoja ja vaatimustasoa useampaan kertaan. Jesse Marsch teki Owenin mielestä lähinnä numeroa itsestään, mutta Javi Gracia on hyvä heppu, joka osaa sovittaa Leedsin taktiikan aina vastustajan mukaiseksi. Edellisestä päivästä ei edelleenkään puhuta. Manchesterin punaisen puolen joukkuetta ei myöskään mainita oikealla nimellä, vaan siihen viitataan hellittelynimillä, kuten ”Scumchester”. 

Lopulta Owen myös havaitsee, että me emme ole taisteluparin kanssa paikallisia ja kuultuaan, että olemme Suomesta, virittää hän taas hyvällä huumorilla faktat pöytään. ”Olen käynyt Oslossa ja siellä olut maksaa yli kymmenen puntaa. Luulen että skandinavialaiset ystävämme ovat ihan yhtä paljon meidän edullisten oluttuoppien kuin jalkapallonkin perässä”. Perässämme tuleva turvamies kyselee myös, miten usein käymme Leedsissä. Vastaan, että 1-2 -kertaa vuodessa, johon hän toteaa, että ehkä siinä vaiheessa, kun meillä menee vielä paremmin, niin voisitte käydä useamminkin tai ehkä jopa loppukaudesta vielä. Jalkapallon kontekstissa Leedsissä on aina ollut hyvin tervetullut olo. Ihmiset ovat uteliaita ja myös ylpeitä siitä, että joukkuetta seurataan eri puolilla maailmaa. Turvamiehen sanat alleviivaavat tätä.

Marcelo Bielsan uroteot ansaitsivat mainitoja myös stadionkierroksella

Owen kertoo, että Elland Roadilla tunnelma on poikkeuksellista ja jalkapalloliitto on todennut, että maajoukkueenkin pelejä pitäisi järjestää enemmän Ellan Roadin kaltaisilla pienemmillä stadioneilla. Rivien välistä välähtää myös pieni huoli siitä, että mitä stadionin laajentaminen saattaisi tunnelman näkökulmasta merkitä. Elland Road on muutenkin muuttumassa. ”Chäntit lähtevät nyt eri puolilta stadionia ja se oli jollain tavalla läsnä myös Crystal Palace -ottelussa”, Owen sanoittaa asiaa.

Pullahdamme kotijoukkueen pukukoppeihin, joissa Owen vinoilee minulle, että olenko koskaan ennen ottanut kuvia puhelimella, koska hänen mielestään en saa kohdistettu sitä pukukopissa oikein. Kerron ottaneeni yhden kuvan kerran aiemmin ja tämä on minun elämäni toinen kuva. Vastauksessa on Owenin pitkähkön naururemakan perusteella hyvä leikkauskohta suomalaisen lakonisen- ja brittihuumorin välillä. 

Owen muistuttaa vielä tarinan kautta siitä, että Elland Roadin nurmelle ei ole mitään asiaa, mikäli pitää henkeään arvossa ennen kuin pullahdamme stadionin eteen parin tunnin samoilun ja tarinoinnin jälkeen. Lopun puheenvuorossaan hän luo vielä uskoa tulevaan. Liverpool on voitettavissa ja kaudesta tulee vielä vähintäänkin kelvollinen. Pientä taikauskon vivahdetta on hänen viimeisessä toiveessaan: ihan sama missäpäin maailma olette. Meidän pitää pysyä joukkueen tukena, kannustaa ja juhlia sen maaleja ja voittoja. Tähän olen sataprosenttisen valmis sitoutumaan.

Elämäni toinen valokuva

Olin jostain saanut päähäni, että kierros kestää tunnin ja nyt meillä olikin yhtäkkiä kiire Bradfordiin. Viimeisenä vastalauseena edellisen päivän otteluun ja osittain olosuhteidenkin pakosta jätämme käymättä Leedsin kaupassa tällä kertaa. Illan päätteeksi heitän vielä puolitotisen toiveen Leeds -aiheisen twitter tilini kautta siitä, että olisipa kiva juhlia vierailuamme siten, että kasassa olisi tuhat seuraajaa. Vajaassa vuorokaudessa tili kerää melkein saman verran lisää seuraajia kuin blogin oma tili kahdeksan vuoden aikana. Se kertoo myös omaa tarinaansa Leedsistä kaupunkina, jalkapalloseurana ja yhteisönä.

"ALAW"

Viini: Burgundya 70-luvulta

Sumusaarten pääsiästrilogia osa I: Leeds United-Crystal Palace, kärsimysnäytelmä

Finnairin aamukoneessa on punaista fanipaitaa ja huivia. Ne koristavat varmasti samaa heimoa kuin Manchesterin lentokentällä passimme tarkistava rajavartija, joka virnistää merkitsevästi, kun vastaan hänen kysymykseensä: Leeds-Crystal Palace sunnuntaina. Me emme olekaan ne. Me olemme Leeds.

TransPenninen ikkunoista välkkyy Emmerdale ja tovin aikaa myös Etihad Stadion. Leedsin juna-asemalla availlaan kojuja ja palvellaan ensimmäisiä asiakkaita. Ensimmäiset kahvit valuvat pahvimukeihin ja ensimmäisen pintit vaahtoavat tuopin reunojen yli. Uskallamme ottaa taksin juna-aseman edessä olevalta pysäkiltä ilman sen kummempia neuvotteluita, koska kokemuksemme perusteella mittari napsahtaa pyytämättä päälle ja hinta on huokea. Tilanne on nykyisellään hankalampi koti-Suomen turuilla ja toreilla. Sen verran velikulta kuskimme kuitenkin on, että jättää meidät hotellin taakse. Asiaa hän perustelee sillä, että hotellin edessä olevalta paikalta voi saada sakkoja. Oma tulkintamme on, että mittari on juuri sopivasti napsahtanut yhdeksän punnan yli ja kuski kärkkyy vaihtorahoja, jotka hän sitten saakin. Kenties taksikuskien kanssa asioidessa perusasiat kannattaa tarkistaa jatkossakin.

On pitkäperjantai ja peliin on vielä pari päivää aikaa. Kulutamme kengänpohjiamme Leedsin Aire -joen varressa, keskustassa ja Tetleyn nykytaiteen museossa. Leukalihaksemme voimistuvat hotellin viereisessä The Canary -ravintolassa, jossa tilauksesta noin puolet menee oikein, ja Fazendassa, jossa ainoa haaste on se, että osaa rytmittää ruokailunsa oikein, etteivät lihavartaiden kanssa ravaavat tarjoilijat pääsee täyttämään vatsoja jo heti alkuunsa. Kalvin Phillipsin muraali on edelleen paikoillaan. Kenties se odottaa pelaajan comebackia. Ensimmäiset savut pöllähtävät hotellin edessä ilmoille, mutta niillä ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, vaan niillä juhlistetaan rakkautta ja itämaisia häitä.

Leeds: kaupunki ja jalkapallokaupunki

Muraali odottelemassa comebackia

Leedsin ottelu on alkuillan matsi, joten suuntaamme Elland Roadille jo pian aamiaisen jälkeen. Pakettiimme kuuluu kolmen ruokalajin päivällinen Centenary Pavilionissa. Lähestymme siis illan ottelua poikkeuksellisesta näkökulmasta: VIP. Anthony Dorigo tulkitsee lavalla tarkasti futiskaupungin tuntoja: kuittia lentää Jesse Marschin ja fat-Frankin suuntaan. Leedsin uusi valmentaja Javi Gracia saa kiitosta rauhallisuudestaan ja siitä, että pystyy varioimaan joukkueen taktiikkaa vastustajan mukaan. Odotettavissa on vaikea peli, mutta voittoon uskotaan yksissä tuumin. Onhan Crystal Palacen päivän joukkueesta pois muun muassa Wilfried Zaha. Jotenkin päivän merkit ovat jopa liiaksikin Leedsin puolella.

The Centenary Pavilion

Stadionin portilla jännittä aina hitusen, mutta pyöröovi imaisee yksitellen koko neljän hengen pesueemme stadionille. Harpomme rappuset Upper East -katsomon lehtereille jo hyvissä ajoin ennen ottelua. Leedsin vaihtopelaajilla on rondo käynnissä. Aurinko helottaa Norman Hunter ja John Charles -katsomoiden päältä. Reissuprinsessa liittyy ”Marching on together” -lauluun. Se on muistiin kirjattavan arvoinen asia. Turkissa ennen Galatasarayta vastaan vuonna 2000 pelattua UEFA Cupin semifinaalia puukotuksiin menehtyneitä Kevin Speightiä ja Christopher Loftusia muistetaan yksissä tuumiin hiljaisella hetkellä. Heidän kunniakseen nousee myös banderolli Norman Hunter -katsomoon.

Marching on together:

Norman Hunterin mukaan nimetty katsomo odottamassa matsin alkamista

Leeds aloittaa pelin upeasti. Se pakottaa Crystal Palacen kuoreensa ja jo parin minuutin jälkeen sille alkaa virrata maalipaikkoja. Luis Sinisterra poimii vasemmalla laidalla irtopallon, mutta kuti menee harmillisesti oikean tolpan ohi. Pian tämän jälkeen Brenden Aaronson ohjaa Junior Firpon keskityksen takavasaralla kohti oikeaa alakulmaa, mutta Crystal Palacen Sam Johnstone ilmoittautuu mukaan peliin hyvällä torjunnalla. Elland Roadiin virtaa sähköä kuin hotellin parranajoon tarkoitetusta pistokkeesta eurooppalaisen standardin laturiin ja vastukset kuumenevat. Lopulta Aaronsonin kulmapotku tavoittaa Patrick Bamfordin, joka puskee pallon vastustamattomasti vasempaan yläkulmaan. Leeds näyttää menevän menojaan. Peliä on pelattu 21 minuuttia. Stadion karjuu ”Patrick Bamford! Du! Du! Du! Du!”

Patrick Bamford Du! Du! Du! Du!

Leedsin maalin jälkeen peli hieman tasoittuu. Crystal Palace saa ensimmäiset hallitut hyökkäykset Leedsin kenttäpuoliskolle. Yksi niistä konvertoituu kulmapotkuksi, jonka alle Jeffrey Schlupp hakee otsansa: tolppa. Jack Harrison keinuttaa hetken kuluttua venettä Leedsin suuntaan lennättämällä hyvännäköisen vaparin alakulmaa kohti, mutta Johnstone loikkaa eteen. Jordan Ayew käy säikäyttämässä kotiyleisöä jälleen kulmasta ennen kuin Johnstone lennättää itsensä Pascal Struijkin puskun eteen. 

Crystal Palace vaikuttaa olevan vaarallisimmallaan juuri hyökkäyspään erikoistilanteissa, mutta jotenkin se jää Leedsiltä tiedostamatta ja erikoistilanteita tarjoillaan liian köykäisesti Roy Hodgsonin suojateille. Viimeinen sellainen osuu ensimmäisen jakson lisäajalle. Sen Marc Guehi tökkää Illan Meslierin nenän edestä maaliin: 1-1 , valkopaidat pyytävät tilanteesta paitsiota, mutta eihän tilanteessa sellaista ole. On tauon aika.

Leeds ei löytänyt lääkettä Crystal Palace erikoistilanteita vastaan

Jäämme niille sijoillemme tauon ajaksi. Koko peliin peilaten Crystal Palacen tasoitusmaalin voi leimata vielä työtapaturmaksi eikä ole vaikea nähdä siihen, että Leeds kampeaa ottelusta vielä voiton. Tauolla jotain menee kuitenkin rikki. Pelin jälkeen somessa pörrää huhuja pukukopissa eskaloituneista riidoista, jotka osin taltataan pötypuheiksi, mutta ne jäävät jollain tasolla myös eloon. Crystal Palacen myöhentäessä Leedsiä toisella jaksolla saa osa katsojistakin tarpeeksi. Kuittia lentää pois lähteneelle porukalle, mutta vakiovastauksessa ”joukkuekin lähti ensimmäisen puoliajan jälkeen” on enemmänkin totuutta kuin vain siemenen verran.

Toisen jakson alussa Leeds saa sivuvaparin, jonka se vetää siinä määrin vihkoon, että vaimoltakin irtoaa tilanteeseen ironinen kommentti. Vähemmän ironiaa on siinä, kun Crystal Palace tuo ensimmäisiä hyökkäyksiään oikealta laidalta. Michael Olise toimittaa keskityksen maalille. Jordan Ayew kyykyttää Luke Aylingia  ilmataistelussa eikä Meslieriltäkään irtoa Ayewin puskuun samanlaista tiikerin -loikkaa kuin Johnstonelta aiemmin: 1-2. 

Näyttää siltä, että olisi syytä kutsua kunnan rakennustarkastaja paikalle, sillä työtapaturmia sattuu tiheään tahtiin yhdelle sun toiselle valkopaidalle. Veri alkaa kirjottajaltakin pakenemaan parin minuutin kuluttua sisäelimiin, kun (pahoitteluta alatyylisestä ilmaisusta) Crystal Palace sahaa Leedsin puolustuksen tuhannen pillun päreiksi ja Eberechi Ese tökkää pallon Olisen syötöstä Leedsin maaliin: 1-3 ja kello on kilkattanut 55 minuuttia. 

Gracia reagoi triplavaihdolla. Tässä kohtaa riitti vielä uskoa, että pelistä saattaisi olla jotain otettavissa, mutta vaikuttaa siltä, että joku tai jokin oli vääntänyt Elland Rodin pääkytkimen väärään asentoon. Joukkue ei saa yleisöstä sitä tukea, mikä esimerkiksi myöhemmin lennätti Liverpoolin mukaan Arsenalin virtaan. Vaimo kuittaa myös tunnelmasta, mutta itsellä on sen verran defenssit päällä, että en halua uskoa siinä olevan mitään vikaa.

Crystal Palace lisää johtoaan, kun peliä on pelattu 69 minuuttia. Leedsin erikoistilanne eskaloituu Crystal Palacen 4vs2 -hyökkäykseksi. Olise löytää vasemmalta laidalta Odsonne Edouardin, joka paikantaa ketulle pesän oikeasta alkakulmasta: 1-4 ja mitta tulee täyteen ensimmäisillä kotijoukkueen kannattajilla. Kirjoittajalla käy vielä mielessä, että nopea kuittaus saattaisi vielä tuoda Leedsin mukaan peliin, mutta tiedostan aatoksen menevän aika lailla ”voittaahan joku aina joskus lotostakin” -kategoriaan. 

Parhaimmillaan Elland Roadilla oli tämän verran porukkaa

Crystal Palacen Jordan Ayew pistää pelin vielä 1-5:een. Trafiikki ulosvieville porteille lisääntyy. Käsittämättömällä tavalla joukkue, joka hädin tuskin tekee maalin pelattua ottelua kohden, on tullut ilman parasta pelaajaansa Elland Roadille ja pistänyt irstaat maalinteko-orgiat käyntiin. Eritoten ottelun ensimmäiseen jaksoon peilaten pelin juoni kaikkine käänteinen on ollut outo. Eikä sitä osaa Dorigokaan jälkipeleissä sen kummemmin sanoittaa, vaan hän verhoilee pelin kokonaiskuvan yksittäisten maaliin johtaneiden virheiden taakse. Peli päättyy. Yleisö buuaa. 

Vicky

Viini: samaa mitä lahjakkaan runoilijan Vickyn astioissa Crowpoint sillan alla yöpyessään oli

Hammarby IF-Malmö FF: varkaisilla

Ruotsin maalla taas

Aikainen aamu Tukholmassa kulkee Scandic Ariadnen kautta. Saimme liput Hammarbyn ja Malmön Cup -finaaliin lopulta vierasjoukkueen kiintiöstä, joten tarinan ensimmäistä narua nykien otamme taksin Fridhemsplanille ja Copperfields pubiin, joka kestitsee Etelä-Ruotsista tulleita vieraita. Brittityyppinen pubi on täynnä toiveikasta puheensorinaa ja ensimmäiset chäntit kajatelevat kattorakenteisiin. Jopa niin, että yksi katossa kulkevista viemäriputkista sanoo sopimuksensa irti.

Tunnelman nostatusta Copperfieldsillä Tukholmassa

Tele 2 -areena piirtyy sadetta vastustavaan taivaankanteen jonkinlaista avaruusasemaa muistuttavana monumenttina. Etelän puolelta stadionia kohti kulkevat enimmäkseen Malmön väreihin sonnustautuneet futiksen ystävät. Hammarbyyn vihreät saapuvat pelipaikalle pohjoisesta.

Pelin alkuun on melkein tunti, mutta kilpalaulanta on jo käynnissä. Katsomo-osaamme on hakeutunut myös kotijoukkueen kannattajia. Se ei varsinaisesti vaikuta alkuun olevan isompi ongelma, vaikka avauspotkua odottaessa yksi otsalla-otsaan nojailu nähdäänkin paria rivi alempana.

Seurojen kannattajat sikin sokin

Malmön kannattajapääty lähtee ensimmäisenä valuttamaan valtavaa ja vaikuttavaa tifoa alas. Hammarbyn päädystä paljastuu kultakirjaimin värjätty "Go Bajen Go"-teksti, jonka alla liehuvat liput ja tulitteet paukkuvat. Käärittyään tifon alas Malmön pääty vastaa vielä useankymmenen soihdun samanaikaisella soihdutuksella. Savua pöllähtelee kentälle. Tähän Preludiin tiivistyy se, miksi länsinaapurin huippuottelut ovat niin koukuttavia suomalaiselle futisturistille.

Ennen peliä heitin kruunun toivomuskaivoon ja toivoin tälle kerralle ekstrana sitä, että peli nousisi tasoltaan ja tapahtumiltaan vähintäänkin lähelle sen tunnelman tasoa, jota katsomossa lietsotaan. Alku vaikuttaakin hyvältä Hammarbyn vyöryttäessa hyökkäyksiä kohti Ismael Diawaran maalia. Taklaukset lähtevät puolin ja toisin aika väkevästi, ja välillä vähän myöhässäkin, mikä saattaisi povata tapahtumarikasta ottelua. Hiljalleen Malmö kuitenkin saa hiekotettua tiiviillä puolustuspelaamisella pelin näköisekseen ja montturalli vaihtuu shakista tuttuun verkkaisempaan liu'utteluun.

Hammarby hyökkää ja Malmön kannattajakatsomo vastustaa

Pari rapsakampaakin taklausta nähtiin

Edessämme pyörähtää järkkäri, joka määrää yhden "Bajenin" kannattajan ottamaan huivin kaulastaan. Hänen ympärillään muutama muukin seuraa ohjetta, kunnes järkkäri lähtee ja huivit nostetaan takaisin kaulaan. Yläkatsomosta lentää muutamia tuoppeja ja muuta roskaa alakatsomoon. Lisäksi sieltä valutetaan Hammarbyn huiveista punottu köysi prinsessa Tähkäpään tapaan alalauteille. Sille on varmasti perusteensa, miksi koti- ja vieraskannattajien välille kannattaa jättää mahdollisuuksien mukaan hiukan hajurakoa.

Vihreiden tähkäpää yläkatsomossa

Hammarby hassaa 2 vs. 1 hyökkäyksen, mikä tulee symboloimaan sitä, miten vaikeaksi maalinteko Tukholman illassa vielä muotoutuu. Malmön Isaac Kiese Thelinillä on vielä saumat kuparin särkemiseen ensimmäisen puoliajan lisäajalla, mutta tekemättä jää: pallo ohi ja paitsio. Niinpä alkuspektaakkelien jälkeen ensimmäisen puoliajan kohokohdaksi jää kannattajien taukoamaton ja pelitilanteiden dynamiikka mukaileva laulanta.

Kakkosoluella ja vilpoisenpuoleisella hodarilla mennään puoliaika. Tele 2:sen uumenissa homma toimii. Kaikki, mikä on mahdollista laittaa valmiiksi, on laitettu valmiiksi ja sapuskapuolta lentelee tiskin yli samalla, kun kortinlukijat siirtelevät bittejä tilien välillä.

Hammarby on sähäkkä myös toisen puoliajan alussa, mutta jälleen Malmö viilentää pelin. Malmön kannattajakatsomosta naljaillaan Zlatan Ibrahimovićille, jonka Hammarbystä hankkimaa omistussiivua ei Etelä-Ruotsissa ole annettu anteeksi. Torstai-illassa Zlatan saa lisänimen pyörävaras.

Anteeksi ei ole annettu

Olin hiljaa laskenut ilmoille toiveen myös siitä, että omien ilta-aikataulujen johdosta peli ei menisi jatkoajalle tai rankkareille, mutta molempien joukkueiden hyökkäyspelin yskähdellessä skenaario alkaa näyttää todennäköiseltä. Maalien puuttumisesta huolimatta kaikki muut sirkustemput kentällä nähdään. Kesken pelin kentälle livahtaa leidi ilmastoliikkeen Återsräll Våltmarkerin väristä lippua käsissään kantaen.

Ilmastoasiaa

Hammarbyn Williot Svedberg pyörähtää itselleen rangaistusalueella hyvän paikan, mutta kuti menee erikoisella tavalla ohi. Myöhemmin uusinnasta todettuna asia selittyy sillä, että tilanteessa Malmön puolustuksella on sopivasti shortsivaras -mentaliteettia. Malmön Dennis Hadzikadunic ehtii myös puskea läheltä ohi ennen kuin erotuomari Andreas Ekberg päättää pelin ratkaistavaksi jatkoajalle.

Peli ja kannatus kovenee

Malmön Segio Pena meinaa räjäyttää pankin heti jatkoajan alkupuolella, mutta Davor Blazevic saa työnnettyä painavan kudin ylärimaan. Blazevic joutuu pian venymään uudelleen, kun hän hakee Ola Toivosen puskun alakulmasta. Hammarby saa vielä paitsioksi tuomitun tilanteen tiimoilta pallon Malmön maaliin. Tilanne jää siltä osin elämään, että Malik Abubakari näyttää aika tylysti olevan paitavarkaisilla ja repivän tilanteessa Björn Paulsenin ketoon.

Hammarby saa jatkoajan toisen puolikkaan lopussa kasan kulmapotkuja, mutta valmista ei kannattajien raivoisasta tuesta huolimatta tule, joten pilkuille mennään. Malmö saa voitolleen tilastollisen todennäköisyyden, sillä se pääsee vetämään ensimmäisen rangaistuspotkun. Toisaalta rankkarit vedetään Hammarbyn päätyyn eli yleisön pauhu tulisi suosimaan vihreitä.

Maalinteko osoittautuu edelleen hyvin vaikeaksi:

1. Blazevic ottaa paraatipelastuksella Penan vedon kiinni

2. Nahir Bessara yrittää samaan kulmaan, mutta Diawara torjuu eli ei vieläkään maalia

3. Veljko Birmancevic ottaa hidastuvan vauhdin ja uittaa pallon sisään 1-0 Malmölle

4. Mads Fenger pudottaa tarkan laukauksen alakulmaan 1-1

Maalihanat aukeavat todenteolla

5. Jo Inge Berget ampuu keskeltää sisään

6. Bubacarr Trawally ottaa sivuharppauksen ja sivaltaa oikealle ylös: 2-2

7. Martin Olsson täräyttää korkealla ja kovaa

8. Abdul Khalili napsuttaa saman korkeuden, mutta hiukan enemmän vasemmalle 3-3

9. Ola Toivonen chippaa kylmästi vasempaan kulmaan ja Hammarbyn seuraavan vetäjän on pakko onnistua

10. Astrit Selmani joutuu pelin painepisteeseen. Selmani lähtee ottamaan vauhtia, mutta palaa takaisin. Selmani askeltaa uudelleen palloa kohti, tekee Jorginho -loikan ennen sijoitustaan, joka lähtee vasemmalle alas. Laukauksesta puuttuu riittävä tarkkuus ja kovuus, joten Diawara torjuu

Pyro paukkuu. Ruuti haisee. Malmön kannattajat hyppivät alas katsomonosastaan ja koittavat repiä katsomon ja kentän välistä verkkoa rikki. Joko jokin koodi särkyy tässä tai sitten Hammarbyn päädyssä turhautuminen vain keittää yli, sillä vihreiden katsomosta kentälle ryntää lipputangoin ja soihduin varustautunut mobi. Se suuntaa kohti Malmön päätyä ja tilanne eskaloituu melko vaarallisen näköiseksi. Muutamia soihtuja lentää turvaverkkoon ennen kuin kentälle ryntää mellakkapoliiseja, jotka onnistuvat pakottamaan kannattajat takaisin päätyihinsä. Katsomoomme lentää olutta, kahvikuppeja ja muuta roskaa. Malmön kannattajat vastaavat tähän kääntymällä yläparvea kohti ja chänttäämällä voittonsa kunniaksi. Keskiympyrään parkkeeraa mellakkapoliiseja koirineen. Kaaos rauhoittuu. Malmö FF voittaa ja ryöstää Ruotsin Cupin kannun Tukholmasta etelään.

Ottelutapahtuma eskaloituu

Viini: mausteisuutta, poltetta ja eteläisen Ruotsin vaaleansinistä

Katkeraa ja suloista. Makeaa ja hapanta: FC Internazionale Milano - AC Milan

Metromatkan tapa Ca Grandalta Giuseppe Meazzalle oli jo aiemmin tiedusteltu. Metro imee jokaiselta asemalta lisää porukkaa sisuksiinsa. Ihon peittävissä kankaissa on sinistä, mustaa ja punaista. Meno on vielä hillittyä. 

Derby della Madonnina

Noustessamme metrosta Giuseppe Meazzan kupeeseen stadionilta kuuluu jo vihellyksiä, vaikka pelin alkuun on kaksi ja puolituntia. Jomman kumman joukkueen pelaajia tai valmentajia on käynyt kentällä, tai sitten väärän henkilön kasvot ovat välähtäneet stadionin screenille. Kauppa käy kioskeissa ja nyt pienemmällä kiireellä liikenteessä olevana olen valmis myös kioskien polettihärdelliin. Homma toimii näin: maksat kassalle, saat poletit, siirryt linjastolla eteenpäin, kerrot mitä ostit ja annat poletit takaisin. 

Kamerat räpsyvät. Satunnaisia chänttejä pelmahtaa ilmaan. Stadionin uumenista kuuluu tasaisin väliajoin metakkaa, jolla otetaan kantaa kentällä tapahtuviin asioihin ja luodaan asetelmaa pian alkavalle Derby della Madonninalle. Jos pitäisin jonkinlaista bucket -listiä futismatseista, niin nyt saisin piirtää viivan yhden pelin yli. Toki italialaisen futiksen koodi ei itselle täysin murru tälläkään reissulla, koska taustoja voisi opiskella loputtomiin ja kielikin on vieras. Veikeästi pumppasin kuitenkin "Jukka" Pakkasen San Siron uneksijaa menolennolla. Kirjasta saa tiettyjä kaikuja sieltä syvyydestä, josta futis Italiassa ja erityisesti Milanon sinimustalla puolella pumppaa väriä olemassaolon ydinnesteeseen. 80€ per lippu ei tunnu kokonaisuuteen peilattuna aivan kohtuuttomalta.

Interin ja Milanin kannattajat kaulailevat keskenään stadionin ulkopuolella ja niin perheissä kuin kaveriporukoissa on molempien värejä. Ei vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisesta, että paikallisten lähipiireissä jalkapallo jakaa puolia läheistenkin välillä, vaikka matsiin voidaan hyvinkin mennä yhdessä. Se jää sitten arvoitukseksi, että minkälainen tunnelma on matsien jälkeen kotien olo- ja makuusaleissa.

Giuseppe Meazza

Tunnelmia stadionin ulkopuolelta

Saamme matsieväät tuhottua ja siirrymme portteja kohti. Italiassa on hyvin hellämielinen suhtautuminen lapsiin, mikä näkyy tällä kertaa siinä, että portilla taisteluparilta kysytään leikkisästi vain etunimi, minkä jälkeen meidät ohjataan eteenpäin. Turvatarkistus on silmäily päältä päin ja se jälkeen olemmekin jo kilauttamassa lippuja lipunlukijoihin.

Oikeaan katsomosektoriin vievän rappukäytän tunnelma ei ole muutamassa päivässä muuttunut. Se on betoninen, ahdas, hengästyttävä ja loputon kuin vankilassa tai 1980-luvun Tšernobylissä. Nappaan maskia kasvoilta, talutan taisteluparia kädestä ja koitan vältellä sellaisia katsontakulmia, jotka alleviivaavat lisääntyvää vertikaalista matkaa stadionin ympäröivään asvalttiin. Reissuprinsessa ja rakas vaimoni askeltavat perässä.

Löydämme melko nopeasti paikkamme. Pelin alkuun on vielä tunnin verran aikaa ja katsomossa on mukavan väljää.  Allamme penkkirivistössä nuori nainen, jonka poskessa on sinimusta sydän, piirtää punamustia viivoja poikaystävänsä kasvoihin.

Meitä tervehditään viereisiltä penkeiltä.

-Milan or Inter?

Tohdin vastata Interin, koska kysyjän takissa on sinimustaa värjäilyä ja sen jälkeen huomaan, että hänen toisella puolella ja samassa seurueessa on Milanin huiveja ja värejä. Ensin mietin, että totuudenmukaisella vastauksella saattoi mennä mieron tielle tällä kertaa, mutta myöhemmin, kun Interin kannattajakatsomon kehoituksesta interistit alkavat pomppia ympäri stadionia, pomppaa myös mies pystyyn eli tulkintani osuikin oikeaan. Olemme koko matsin ajan puheväleissä. Sinänsä en ole Interin italialaisen version varsinainen fani, mutta sydän vain yksinkertaisesti sykkii enemmän sen väreille ja puolueettomaksi tekeytyminen olisi mennyt teeskentelyksi.

Pelaajat saapuvat lämmittelemään. Stadionin paikoista on karkeasti arvioiden varattuja tässä vaiheessa noin kolmannes, mutta metakka on melkoinen. Taistelupari nostaa hetkittäin käsiä korville, mutta toteaa samalla, että täällä on hyvä tunnelma. Kysyn että kummassa oli parempi tunnelma Manchesterissä vai täällä? Vielä tässä vaiheessa Manchester pitää piikkipaikkaa, mutta seuraavaan aamiaiseen mennessä voimasuhteet olivat muuttuneet.

Kannattajakatsomot virittävät chänttejään. Logiikka on selvä: toinen pääty aloittaa jonkin rallin ja toinen koittaa viheltää sen hiljaiseksi. Porukkaa kömpii tihenevään tahtiin Giuseppe Meazzan ahtaille penkkiriveille.

Spektaakkeli alkaa. Kuuluttaja liekittää kotijoukkueen kannattajia. Yläpuolellamme oleva isäntä piiskaa kirouksia niiden ihmisten päälle, jotka tulevat matsiin myöhässä. Tifot nousevat molempiin päätyihin. Yksittäisiä soihtuja sytytetään ja Lautaro Martinez räjäyttää stadionin varhaisella maalillaan. Ihmiset halailevat ympärillä olevia henkilöitä, mikäli värikoodit mätsäävät. Takanamme oleva milanista painuu kyyryyn. Edessämme oleva milanista heiluttaa keskisormea Interin kannattajakatsomon suuntaan. Maalijuhlan äänimaailma vaihtuu hillittömästä riemusta hillitympään chänttiin. Stadion pomppii Interille ja betoni antaa periksi kuin kastunut lauta ojan päällä.

Tunnelmia stadionin sisältä

Curva Sud Milano

Huomaan itse keskittymiseni harhailevan selvästi tavallista enemmän itse pelistä toisaalle, koska kaikki muu, mitä pelin ympärillä tapahtuu, on myös vangitsevaa. Inter on parempi ensimmäisen puoliajan alussa ja Milan lopussa. Derbyefektinä joukkueiden pelin rakenne vaikuttaa toistuvasti hajoavan, sillä keskikenttien surffaillessa milloin missäkin, molemmat pääsevät tunnustelemaan vauhdilla vastustajan puolustuslinjaa. Milan saa myös hyviltä paikoilta vapareita, mutta Interin puolustaessa sitkeästi, on se jälleen Martinez, joka laulattaa kotiyleisöä. Kuuluttajaa huudattaa Lautaroa ja yleisö vastaa Martinezilla. Milan putoaa hetkeksi hyvästä otteestaan huolimatta kanveesiin: 2-0

Takanamme istunut isäntä saa maistaa hieman omaa lääkettään kipittäessään rappusia alas ennen kuin ensimmäinen puoliaika päättyy. Vastapalaute ottelun seuraamisen häiritsemisestä lähtee nauravian kasvojen keskeltä huivien väreistä riippumatta.

Puoliajalle mennään Interin 2-0 -johdossa. Vartti on hyvä pätkä ottaa happea ja sulatella ensimmäisen puoliajan stadionmyrskyä. 

Keitä meitä nyt oli?

Hiukan jakomieliselläkin tavalla tunnelma on ollut samaan aikaan sekä lämmin- ja kylmähenkinen että ystävällis- ja vihamielinen. Jonkinlainen kannattamisen koodi kulkee kuitenkin katsomossa, jossa sini- ja punamustat ovat sikin sokin. Pahimmat solvaukset osoitetaan kannattajakatsomoiden ja kentän suuntaan. Viereisten silmille ei juuri hypitä paitsi, kun Milan kaventaa: punamusta -huivi putoaa nimenomaan silmilleni joko vahingossa tai sitten vähemmän vahingossa. Huitaisen sen pois ja sitten lähdetäänkin VAR:lle. Maali viedään pois. On vaikea olla olematta edes vähän vahingoniloinen. Interin kannattajat heiluttelevat kännyköitään ilmassa.

AC Milan jahtaa kavennusta...

...mutta VAR vie toivon

Taistelupari kertoo, että Inter on nyt hänen ykkössuosikkinsa. Tätä koitetaan vaalia, myös koti-Turussa. Seuraavaksi hän aloittaa vieressä istuvan miehen kanssa illistelykilpailun, joka jatkuu koko matsin ajan. Robin Gosens maalaa toistaiseksi sinimustat värit koko kaupungin horisonttiin ja interistit pääsevät juhlimaan sekä derbyn voittoa että liigacupin finaalipaikkaa: 3-0

Ohimoiden välissä kohisee ja ihmiset sulloutuvat Giuseppe Meazzan käytäville, ratikoihin, takseihin ja metroihin. Niin kuin he ovat tehneet jo vuosikymmenten ajan ja niin kuin he tulevat myös vuosikymmenten ajan tekemään. Stadionin uumenissa keitos kuplii edelleen.

Aamulla herään levottomasta unesta. Nenästä vuotaa verta kuin merkiksi siitä, että derby ei päättynyt eilen. Se vain jatkuu ja jatkuu.

Viini: sinimustaa ja punamustaa rypälettä ystävällisessä ja vihamielisessä keitoksessa.

Maskusta Milanoon: A.C Milan-Genoa CFC

Aikataulujen puolesta menee pikkuisen HC:ksi. Lento Milanoon laskeutuu 18.10. Taksi on hotellilla 19.30 ja matsi alkaa 21.00. Niinpä kevennän hiukan vaatetusta ja lähden sokkona läheiselle metroasemalle ja toivon parasta. Metroasemalta löytyy onneksi lipunmyyntiautomaatti ja hetken lippuvaihtoehtoja tuijoteltuani täppään ylimmän rivin parin euron vaihtoehdon, jonka oletan olevan edullisin peruslippu.

Uitan lipun lukijaan ja sujahdan portista sisään, ja kun portti kolahtaa takana kiinni, välähtää: nythän minulla ei enää ole lippua eli mikäli sellaista tarvitsee päätepysäkillä niin olen jonkinlaisessa pulassa. Vilkaisu tulosuuntaan osoittaa sen, että lippu on sujahtanut portin toisella puolella olevasta toisesta aukosta ulos. Kiire ja edellisestä ruokailusta kuluneet tunnit eivät ole ihan ideaali yhdistelmä oman harkinnan kannalta. Takana sulkeutuneet portit ovat rakennettu mallilla "väljät" ja "joustavat", joten päädyn taklaamaan niitä kevyesti auki ja yllän kuin yllänkin portin välistä lippuuni. Tämä on kuitenkin Italia eli asioille voi hakea luoviakin ratkaisuja, kunhan ei jää kiinni.

Metrokäytävän yllä olevissa opasteissa on maalattuna San Siro eli oikealle asemalle melko sokkonakin löytäminen helppoa. Ca Grandan asemalta lähtiessä metro on melko tyhjä. Suurin syy lienee se, että useimmat eivät ole jättäneet stadionille lähtöä näin viime tinkaan. Pysäkki-pysäkiltä sakkia sulloutuu enemmän metron vaunuihin ja punamustia värejä näkyy koko ajan enemmän. Vastapäisille penkeille tulee isä ja poika. Isällä on AC Milan huivi ja verkkatakki. Olemattomalla Italian taidolla tunnistan, että isä ja poika käyvät läpi pian alkavan ottelun avauskokoonpanoa ja vaihtavat sanasia myös aiemmin alkaneesta Spezian ja FC Internazionalen matsista.

San Siro iltavalaistuksessa

Kojuja moneen lähtöön San Siron liepeillä

Google mapsin antaman suosituksen sijaan seuraan paikallisia viimeiselle metropysäkille, joka nousee aivan stadionin kupeeseen. Kello tikittää siihen tahtiin, että joudun nälkäisenä ja janoisenakin  passamaan stadionin ulkopuolella olevien ruokakojujen ja olutpisteiden houkutukset. Kiirehdin portille, jossa katsotaan lippu, henkkarit ja koronapassi.

Oikean katsomosektorin löytäminen ottaa taas aikansa niin kuin muutama vuosi takaperin. Hetken stadionin rakenteissa nousevien tornien seiniä tulkatessani totean ettei katsomosektoria ole yksinkertaisesti merkitty niihin eli se pitää vain tietää, tai sitten ihan vaan kysyä. Päädyn jälkimmäiseen ja onnekseni olen sen verran hajulla katsomokartasta, että olen osunut oikeaa seuraavaan.

Sisäänkäyntiin kilautetaan liput vielä kertaalleen eli kolmas kerta toden sanoo. Lähden sitten harppomaan rappusia ylös ja niitähän piisaa. Tuumaan, että porraskäytävä kolkkoudessaan ja ahtaudessaan on sellainen, joka voisi olla esimerkiksi vankilassa ja samalla fläsärit muutaman vuoden takaiselta reissulta samaiseen kohteeseen voimistuvat. Hikipäissäni ja puuskuttaen ehdin katsomon sisääntulolle juuri ennen matsin alkua. 

Olkoonkiin klisee, mutta tunnelman voi leimata heti poikkeuksellisen hyväksi ja hoipun vielä katsomooni. Yritän samaan aikaan sekä tasata hengitystäni, että totutella verensokerivajareissa jyrkän katsomon ja korkeuden aiheuttamaan efektiin, joka ei korkeanpaikankammoisella mene ihan kerta sisään-ulos -hengityksellä. Kiitän itseäni siitä, että olen valinnut penkkini rivin päästä. Harmillisesti vieressäni istuva nuori pariskunta joutuu luopumaan olutpöydästään.

San Siro sisältä

Peli alkaa. Sälli vieressäni kyselee, mistä tulen ja mitä joukkuetta kannatan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan rehellisesti ja toiseen sovellan tilanteesseen sopivan vastauksen. Milan pitää palloa. Genoa puolustaa syvältä ja iskee vastaan. Lisäksi Genoa käyttää myös italialaisen futiksen (ja miksei monen muunkin maan) kikkapussista tutun pelin rikkomisen ja ajanpeluun -kortin eli sen pelaajat pötköttelevät stadionin nurmella korostuneen pitkään aina, kun joku kolhaisu tai töytäisy sen sallii.

Se pötköttelee, joka voi

Kotikannattajien Curva sud värisyttää taukoamatta äänijäänteitään chäntisä toiseen. Koko katsomo tarttuu syöttiin valikoivammin. Riemu repeää kollektiivisesti, kun Pierre Kalulun kohteensa tunteva keskitys putoaa takatolpalle, josta Rafael Leao ohjaa sen suoraan ilmasta takakulmaan: kaunis maali ja kenties juuri se, mitä pelin aikaisessa vaiheessa Milan mestaruustaisteluunsa tarvitsi.

Curva sud

Vieraskannattajien piippuhylly

Ahtaiden penkkirivien välisille rappusille istuu myös koko ajan enemmän porukkaa: joko he ovat eksyneet tai stadion on osittain tuplabuukattu. Epäilen itse ensimmäistä variaatiota. Hyvien suoritusten lisäksi myös huonot huomioidaan ja palaute on napakkaa pitkin peliä. AC Milan on katsomoprofiilista tunnistettavissa usean sukupolven kokemukseksi ja sukupolvethan ovat olleet olemassa jo paljon ennen kuin nykyinen avauskokoonpanollinen raitapaitoja on syntynyt: jo se antaa kannukset tiettyyn vaatimustasoon. Edessäni rappusilla istuu poikansa vanhahko mies, jonka on jo vaikea liikkua ja erityisen vaikeaa se on varmasti San Siron rakenteissa, mutta miehestä säteilevä onnellisuus peittää varmasti alleen matsin tuottamat vaivat ja haasteet.

Sukupolvikokemus

Milan jatkaa painostustaan, mutta Genoa pysyy hyvin pelisuunnitelmallaan pelissä mukana. Omaan silmään Genoa vaikuttaa varsin laadukkaalta nipulta, vaikka se pelaakin tällä kaudella putoamista vastaan. Maaleja ei tule enempää, joten kotijoukkueen taukojohdossa mennään.

En ollut, kuten vieressä istuva Mario, joka haki oluen itselleen ja seuralaiselleen ensimmäisen puoliajan aikana, vaan tungen väkijoukon mukana Stadionin käytäville. Aika pian totean että matsi tullaan katsomaan loppuunkin asti kuivin suin ja keskimääräistä tyhjemmällä vatsalla, koska jono ja tungos ovat loputtomat. Niinpä tuijottelen hetken kaupungin valoja ja palailen sitten istumapaikalleni. Tunnistan itseironisia hankauksia oman iänkin tuoman mukaavudenhalun ja ympäröivän spektaakkelin välillä, ja jatkan hymyissä suin matsin seuraamista.

AC Milan hakemassa toista maalia

Bongaan stadionilta yllättävän suuren otannan myös suomalaisia. Marion toisella puolella heitä on pari kappaletta ja käytäviltä kaikuu härmää muutenkin. Se ei toki ole yllätys Finskin suorat lennot ja kaupungin muu tarjonta huomioiden. En kuitenkaan sanoisi, että meininki olisi turismin laimentamaa. San Siron kunnioitusta herättävissä betonielementeissä ja Curva sudin orkestroimassa metelissä on hyvä pala autenttisuutta.

Milan passivoituu toisella puoliajalla ja Genoa on hetkittäin selvästi kuskin paikalla. Katsomossa sytytellään vaivihkaa, mutta tihenevään tahtiin savukkeita. Myös Genoan kannattajakatsomossa nähdään tulitepuolta. Nyt Milanin pelaajat ottavat enemmän pötköttelyvuoroja kentällä. Yleisömääräksi ilmoitetaan 70000 ja rapiat. Se on kunnioitusta ja pientä kateuttava herättävä määrä. Lippuja myytiin senioreille ja junioreille kympillä. Omastani pulitin 24 euroa.

Genoan nostaessaan riskitasoaan Milanille aukeaa ylivoimahyökkäyksiä, jotka kuitenkin tyssääväät liikaan kuljetteluun ja huonoihin ratkaisuihin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu, kun vaihdosta sisään tullut Junior Messias toimittaa nimensä edellyttämällä tavalla ja jysäyttää oman riparinsa maalin kattoon. Korvia tinnittävä vihellys nousee stadionilla, kun maali menee vielä VAR:n varmistettavaksi. Maali pitää. AC Milan voittaa ja jatkaa sarjan kärjessä.

70000 katsojaa todistavat AC Milanin voittoa

Kirjoittajalla keinuttaa jo koko kulunut päivä jaloissa sen verran, että odottelen hetken stadionin tyhjentymistä. Sen jälkeen astelen penkkirivien yli ja lähden kojuille pistämään ravitsemispuolta kuntoon. Laulu raikaa stadionin käytävillä ja  erityisesti "Interista vaffanculo" on muodissa.

Kojuilla vastassa on härdelli ja polettipeli. Lopulta löydän kärryn, jossa rahaa vastaan saa suoraan hyödykkeitä. Ensimmäinen Birra Moretti haihtuu ikeniin ja toisen kaveriksi löytyy vohveliraudalla paistettu painini. Niiden nuuduttamana metromatka Ca Grandalle nytkähtelee mukavasti.

Viini: kitkerä ja perinteitä hohkaava

Matkalla (osa III): Leeds United-Arsenal

Pelilista saa surutta punakynää. Omicron jyllää ja tartuntoja ilmenee Valioliiga -joukkueissa pelit peruvina ryppäinä. Lopulta listalle jää enää yksi peli: Leeds-Arsenal. Se on meidän peli ja kokoa reissua heitelleet sattumukset pelaavat meidän pihalle. Toki punakynää vedetään siihen tahtiin myös Leedsin pelaajalistaan, että vaatii melkoista ponnistelua uskoa edes jonkinlaiseen tulokseen, mutta jalkapallo on siitä hieno peli, että tämäkin peli alkaa 0-0:sta.

Leedsin peleihin lippujen saaminen on oma Odysseiansa, sillä kysyntä läikkyy reilusti tarjonnan yli. Omalla kohdalla useammalla laitteella jäsenille suunnatusta lipunmyynnistä tikettien kärkkyminen heti h-hetkellä toi bingon. Liput eivät ehtineet Suomeen ennen kuin lentokoneemme irtosi kiitoradalta, joten lipunmyynti järkkäsi meille duplikaatit pelipäiväksi lipputoimistoon. 

Olemme Elland Roadin kupeessa jo kolmea tuntia ennen peliä. Lippujen hakemisen lisäksi ohjelmassa on Leedsin kaupassa vierailu, ”rokoterannekkeen” hommaaminen ja matsiruoka Elland Roadin vieressä olevassa The Old Peacock pubissa. Stadionin lähistön värimaailma on korostuneen sinistä, keltaista ja valkoista, ja vaikka käsillä on hieman koleampi päivä niin tunnelma stadionin ympäristössä on raukeaa ja onnellisen yhteisöllistä.

Perinteitä ja uutta aikaa Elland Roadilla

Lapioituamme hampparit ja curryranskalaiset kitusiimme käppäilemme stadionin itäpuolelle ja kilautamme liput vuorollamme lipunlukijaan. Koronarannekkeita ei ainakaan kovin tarkasti portilla tarkisteta niin kuin ehkä saattoi lopulta odottaakin, vaikka moni todistukseton olikin vapauttanut lippunsa myyntiin peliä edeltävinä päivinä. 

Vahva sumu verhoaa savumaisena pilvenä kenttää, kun pelaaja lämmittelevät. Katsomonosat täyttyvät hiljalleen ja ensimmäisiä chänttejä viritellään.  Lopulta kotiyleisö tarttuu euforisesti pelin alkua enteilevän ”Marching on together” -kappaleen sävelmiin ja Elland Road konsertoi pieteetillä sitä, mistä Leeds Unitedissa on kaupungilleen kyse.

The Old Peacock pubin kautta Elland Roadille

Videolla Marching on Together:

Peli poljetaan käyntiin ja selväksi käy, että tänään ei muovi-istuimille tule olemaan paljoakaan käyttöä, mikäli meinaa kentälle nähdä. Nostan taisteluparin myös penkillensä seisomaan, jotta pelitapahtumista jää visuaalisiakin muistoja. Leeds aloittaa toiveita herättävän terävästi ja saa aivan ottelun alussa painettua pelin Arsenalin päätyyn. Taika kuitenkin raukeaa melko pian, kun Arsenal saa viriteltyä ensimmäiset hyökkäyksensä ja Leedsin puolustus on auttamattoman helisemässä. Arsenalilla on paikat tehdä ensimmäiseen vitoseen kaksi maalia. Sen jälkeen loukkaantumisten tainnuttaman Leedsin peli ei lähde rullaamaan, vaikka yleisö koettaa sitä lennättää. Oikeiden jalansijojen löytyminen puolustuspelissä ja lukuisat harhasyötöt värittävät Leedsin peliä. Arsenal kasvaa koko ajan ja Garbriel Martinelli on lopulta se kaveri, jonka sisäterä leijuttaa pallon ensimmäistä kertaa Leedsin maaliin.

Leeds vastaa ”Champion of Europe” -chäntillä ja taisteluparikin intoutuu heiluttamaan pokemon -teemaista Leedsin huiviaan, vaikka edellisen matsin peruilta olikin enemmän Manchesterin taivaansinisten miehiä. Raphinha loihtii kuin tyhjästä tasoituspaikan itselleen, mutta alakulma ei ole riittävän jyvällä ja kuti valuu ohi:

-Tehtiinkö me maali?, taistelupari kysäisee

Muutaman rytmikkään "Marcelo Bielsa" -säkeen jälkeen Martinelli on irti ja nostaa pallon toistamiseen Leedsin maaliin. Leedsin puolustuspelaaminen yskähtelee vielä ensimmäisellä puoliajalla kertaalleen Arsenalin siirrellessä palloa Leedsin boksissa. Kinttuja ei vain löydy oikeisiin väyliin ja niinpä ”Let your country down” -chänttinsä saanut Bukayo Saka flipperöi pallon jo kolmannen kerran Leedsin maaliin ja se kylvetys, joka neljä yötä ja neljäkymmentäviisi mailia M62:sta lounaaseen sijaitsevasta alkupisteestä sai alkunsa, jatkuu.

Puoliajalla brittipiirakat ja olut tekevät kauppansa. Ehdimme jälleen hyvin toisen puoliajan alkuun takaisin. Katsomon sisääntuloaukolle kiivennyt herrasmies antaa kipakkaa palautetta kentän suuntaan. Järkkäri käy rauhoitelemassa miestä, joka puolustelee käyttäytymistään selkeäsanaisella

-But they are shit! Look at them!

Kyllähän sitä aina toivoo, että 0-3 saattaisi kääntyä vielä joksikin muuksi, mutta pelinilme ei sellaiseksi lähde vääntymään, vaikka Arsenal nostaa hieman kengurunnahka tossuaan kaasulta. Ohi kulkevat ihmiset antavat ymmärtäviä katseita toisilleen. Ilo on revittävä tänäänkin jostain muusta kuin varsinaisesta peliesityksestä. Poikansa kanssa matsia katsomaan tullut brittjätkä laulaa nurmella pötköttelevälle Martin Ødegaardille ”You are just soft southern bastard” ja astelee murheellisen näköisenä takaisin omalle istumapaikalleen.

Tunnelma stadionilla valotaulun lukemista huolimatta on upea ja se kumpuaa jostain äärimmilleen kaupallisesti viritettyä brittifutiksen pirtaa syvemmistä sfääreistä. Leedsin näennäinen hallinta on lohduttavaa. Kenties Arsenalin Ben Whitekin haluaa antaa jotain Leedsille takaisin, kun hän lanaa holtittomasti Joe Gelhardtin boksissa nurin ja Leeds saa rankkarin. Raphinha jättää suorituksessaan samba-askeleet tällä kertaa hieman vähemmälle ja täräyttää pallon surutta oikeaan yläkulmaan. Reissun yhdestoista maali tulee lopulta oikeiden maalipuiden väliin ja siitä otetaan ilo irti. Länsi-Yorkshiren majakkaan syttyy hetkellisesti valo, jonka Emile Smith Rowe hyvin ajoitetulla juoksulla ja riittävän painavalla viimeistelyllä sammuttaa: 1-4.

Yksi maali oikeidenkin maalipuiden välliin

Loppukymppi, peliajan päättymisen jälkeinen kymppi ja matka stadionin aitojen läpi kohti seuraavia etappeja on väkevän ”We all love Leeds” -chäntin säestämää. Pelireissun tulokset ovat olleet karmeita, mutta se ei tässä hetkessä tunnu lainkaan niin pahalta kuin kotimaisessa irkkubaarissa karkeasti viikko sitten Rüdigerin kalasteleman lisäajan pilkun jälkeen. Oikeastaan tulokset eivät tunnu ollenkaan pahalta siihen onnentunteeseen peilaten, että näimme Leedsin paikanpäällä ja vieläpä Valioliigassa kaikkein niiden sattumusten ja suursäätilojen vaihteluiden jälkeen, jotka reissuamme kelluttivat.

Videolla: We all love Leeds

Taistelupari avaa kotiinpaluupäivän, joka lopulta piti sisällään yhden peruuntuneen junvavuoron, yhden peruuntuneen ja yhden myöhästyneen lennon, silmät säihkyen ja nauraen:

-Ne hävisi, vaikka niillä oli niin hyvä kannatus!

Mitäpä siihen lisäämään.

Viini: paikallisten riemusta ja kyyneleistä perinnereseptillä