Sivut

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Futis ja kirjat: Helter Skelter, Tapani Kinnunen

Helter Skelter -käsitteellä viitataan liukumäkeen. Se saa myös pimeämpiä sävyjä konnotaatioistaan Charlie Mansoniin ja Tate-LaBianca -murhiin.

Helter Skelter on myös Robustoksen kustantaman ja Tapani Kinnusen kirjoittaman Suomi -sarjan viides romaani. Sen liuku lähtee Hanian rannoilta ja kiertää maailman pienimpien punaisten lyhtyjen kujien kautta Suomen jalkapallopääkaupungin pyhätön eli Turun Kupittaan nurmille. Loppukiihdytyksensä Helter Kelter ottaa Helsingistä kirjajulkkareilta ennen kuin se tömähtää Ravintola koulun terassille. Viimein, kun silmät lupsahtavat auki, ohimoita asiaankuuluvasti kolottaa, koska matkan varrella tuli kumottua olutta ja muita juomia. 


Tapani Kinnusen Helter Skelter


Helter Skelter päätyi kirjoittajan postilaatikkoon kirjailijan erikoistoimituksena. Woltit sun muut foodoorat ovat vielä mustavalkoista divarikamaa, sillä pyhänä sovitusta lähetyshetkestä pelkkää postilaatikkoon teipattua Interin -logoa Pohjantähtenään käyttävä erikoistoimittaja väisti naapurin sätkäpaperia metsästävän huligaanipojan ansat ja tiputti asianmukaisesti Kelan kirjekuoreen käärityn kirjan tismalleen oikeaan postilaatikkoon tilauspäivänä ja vieläpä alta aikayksikön. Tapani Kinnunen on tunnettu Turun sinimustien kannattaja, joka huutaa munukkaa Veritaksen kannattajakatsomon ”yläaitiosta” ja tähän limittyvät kokemukset ovat yksi kirjan keskeisistä teemoista.


Arvostelukappale saatiin kirjailijan erikoistoimituksella


Romaani kertoo yhdestä vinkkelistä syyn sille, miksi sinimustat värit ovat Turussa vetäneet puoleensa. Iltatähtenä Turkuun syntynyt Inter toi väriä, kulttuuria ja kansainvälisyyttä Turun seisahtuneeseen futisilmaan. Kirjoittaja huomaa vähän väliä käkättävänsä romaanin kohtaukselle, jossa päähenkilö Topias Kettusen vaatiessa TPS:n pelissä vastustajalle keltaista korttia, mustavalkoisten pitkätakkinen kannattaja ojentaa hänelle joulukortin ja sellaista tai mitään muutakaan korttia Kettunen ei halua, joten hän myy pohjoiskarjalalaisen futissielunsa Interille heti, kun se vain on mahdollista. Hyvin samaistuttavaa.

Turun futiksen lisäksi kirjassa muistellaan myös niitä huuhkajien kohtalonhetkiä, jotka lopulta toivat historiallisen EM-kisapaikan. Kuvaukset Olympiakatsomosta ja pubeihin pystytettyjen screenien äärestä tulevat niin inhimillisellä äänellä ja sellaisella tarkkuudella, että mannerjäät voivat huoletta sulaa, kunhan yksi kappale Helter Skelteriä jää seuraavalle sivilisaatiolle, jotta hekin voivat saada palansa siitä, mitä oli olla ihminen ja jalkapallokannattaja silloin, kun Rive hoiti huuhkajat kisoihin. 

Futis yhdistää, mutta myös erottaa. Romaanissa kerrataan Interin kannattajaryhmittymän jakaantumista yhdestä kahteen eli Ultraboyzista Ultraboyziin ja Armadaan. Toisaalta sääli, mutta toisaalta hyvin inhimillistä, sillä eroavathan pariskunnatkin ja niissä eroissa on kysymys vain kahden ihmisen toiveiden, tarpeiden ja pettymysten yhteensovittamisesta. Sinimustien kannattajia on rutkasti enemmän ja määrä vain kasvaa. Siksi törmäyksiäkin saattaa tulla.

Helter Skelterin kerronta on vauhdikasta ja mukaansa ryystävää. Romaanissa vilkaistaan aina hieman pidempään sinne, minne ei välttämättä olisi soveliasta ollut katsoa, mutta mihin kaikki kuitenkin katsoo, ja romaanissa läväytetään sanat pöytään sellaisena kuin maailma on koettu. Kroppaa saavat laittaa likoon sekä Topias Kettunen itse että kirjaan valikoidut henkilöt hänen lähipiiristään, jotta romaani saa sellaisen lennon, että kirjoittaja luki sen kertaistumalta. Topias pudottelee matkan varrella hauskoja knoppeja ympäristöstään, jotka maustavat ja värittävät kirjan maisemaa. 

Kirjan henkilöhahmot ja se, miten heidät on kerrottu, soittavat kaikuja jenkkien Beat -sukupolveen ja Bukowskiin. Boheemien ihmisten tuominen tähän aikaan lämmittää kirjoittajan sydäntä, koska olin jo osin tullut näkörajoitteiseksi tämän maailman olemassaolosta. Kerronnan tarkkuuden, imun ja rehellisyyden nimissä ymmärrän myös, mistä Kinnusen ja Knausgårdin -rinnastukset tulevat. *Siksi aionkin tarttua löyhään lupaukseeni siitä, että luen koko Suomi -sarjan, sillä olenhan juossut Taisteluni -ultrajuoksun myös puolitoista kertaa, ja kuten maailmassa aina, olen aivan varma, että sinimusta voittaa. 

Viini: sukkahousujen sisällä paikalle tuotuna ja oleellista on, että sitä on tarpeeksi itselle ja kavereille

Arvostelukappale on saatu kirjailijan erikoistoimituksella. Sen voi ostaa esimerkiksi täältä: https://kirjakauppias.fi/Helter-Skelter tai jos taitaa kaupankäynnin- tai katukaupankäynnin taidon ja tahtoo kirjan erikoistoimituksella, kannattaa kierrellä Turun kuppiloita tai saapua Interin kotipeleihin sopivankokoinen seteli lompakossaan ja nykäistä kirjailijaa hihasta.

*Tämä ei ollut maksettu virke, vaan kirjoittajaa on uhkailtu Mustanaamiolla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti