James Montaguen 1312 Among The Ultras rouhaisee jalkapallokulttuurin syvästä päästä. Montague tekee matkansa maailmanympäri päätykatsomoiden kautta. Teoksen edetessä lukijalle hiljalleen valottuu se, että omien katsomonosiensa lisäksi ultrat ovat olleet mukana koko lailla kaikkialla, mihin maailmantapahtumien päänäyttämöt on edes hetkellisesti nostettu.
James Montaguen teos on kannattajakulttuurin syvässä päässä |
Oltiin sitten Indonesian Jakartassa, Serbian Belgradissa tai
Ruotsin Tukholmassa, kannattajaryhmät vaikuttavat kerryttäneet katsomokoreografioistaan,
tifoistaan ja pyronäytöksistään velkaa Italiassa 1960 -luvulla syntyneelle ultraskenelle.
Nyrkkihippasten perinnettä on ylpeydellä kopioitu sumusaarilta. Kirja koodaa
kuitenkin paljon syvemmältä auki sitä, miten syvälle yhteiskunnallisiin ja
poliittisiin valtarakenteisiin ultrakulttuuri on juurtunut ja miten kauas se
ajoittain itse asiasta eli jalkapallosta irtoaa. Ultrat ovat olleet niin
Venäjän ja Ukrainan sodan kuin arabikevään eturintamassa. Ultrat ovat olleet
syrjäyttämässä Slobodan Miloševićia ja vastustamassa Recep Erdoğania.
Tarinaa isketään siitä, miten ultrat ovat toisaalta
flirttailleet sotarikollisten ja hirmuhallitsijoiden suuntaan ja ovat toisaalta
olleet auttamassa, kun luonnonkatastrofit ovat iskeneet. Ultrat ovat ohjanneet
rahavirtoja omaan toimintaansa mafiamaisilla metodeillaan ja he ovat liikkuneet
poliittisen kartan kaikilla reunoilla. Ultrat ovat olleet estämässä ja
edistämässä pelaajasiirtoja. Ultrien valta on monessa maassa kasvanut niin
suureksi, että se on väistämättä johtanut tuijotuskilpailuun ja konflikteihin
viranomaisten kanssa. Toisaalta taas Ultrat ovat saattaneet olla rinta rinnan poliisien
kanssa tukahduttamassa mielenosoituksia.
Ultrakulttuuri sisältää myös hyvän tukun oman sarjansa legendaksi kasvaneita hahmoja, joita Montague lukijoilleen esittelee. Hammarbyn ensimmäisen ultraryhmän perustanut Boca Juniorsin barras bravasiin hurahtanut Mikael vilahtaa useammassakin
kappaleessa. Muita viime vuosien kuvastoista tuttuja hahmoja ovat suur-Albanian
lippua kantaneen dronen kesken Serbian ja Albanian ottelun kentälle
lennättyänyt Ismael Morina ja useammankin ottelun täyteen sekasortoon saanut
serbialainen Ivan Bogdanov. Muutamia mainitakseni.
Montague kirjoittaa itsekin, että huolimatta laaja-alaisesta
kokemuksestaan kannattajaryhmien sydämessä, tai juuri siitä syystä, on erittäin
vaikea määrittää, mistä ultrakulttuurissa todella on kyse. Näennäisesti samasta
lähteestä ammentava kulttuuri kasvaa kuin sinne tänne sojottavat oksat
futisseurojen kyljestä. Niihin ympäristö räiskii sitten värinsä. Ryhmässä
koettu hurmos, yhteenkuuluvuuden ja vaaran tuntu virtaavat ultrakulttuuriin DNA:ssa,
mutta siitä kasvavat kasvustot ojentuvat kukin omaa aurinkoaan kohden.
Montague kertoo sata tarinaa ja jättää tuhat kertomatta, koska
hän ei yksinkertaisesti ehdi. On kiire loikkia maanosien välillä ja esitellä
parhaat kannattajakulttuurin tähystyspaikat niistä kiinnostuneille. Kerronta liukuu mutkattomasti faktapohjaisen
ja proosallisen sävyn välillä. Teos kokonaisuudessaan avaa uuden historiansa muistavan koodiston,
jonka läpi jalkapallotapahtumaa voi jatkossa uusin silmin tarkastella ja elää.
Viinikuvaus: kaikissa suonissa, rihmastoissa ja putkissa
virtaavaa
Ultrat = ääriryhmät?
VastaaPoistaJos oikein tarkkaa määritelmää hakee, niin ehkä näin: ultrat on fanaattisimpia kannattajaryhmiä, joiden toimintaan jossain tapauksissa liittyy ääriryhmille tyypillisiä elementtejä.
VastaaPoista