Valioliigakausi 2017-2018 -laatutakuu

Iso ratas on napsahtanut liikkeelle. Valioliiga alkoi. Ei ehkä niin hehkutettuna kuin mitä viime kaudella, jolloin säihkyvimpien aurojen valmentajat löysivät yksi toisensa perässä sumusaarille. Toisaalta valioliiga on tällä kaudella viime kautta vaikeampi voittaa. Josep Guardiola, Antonio Conte, José Mourinho ja Maurcio Pochettino ovat saaneet hioa pelisysteemiään yhden kauden pidempään. Pala palalta joukkueet heijastavat täydellisemmin sitä ideaalia, jonka luomiseen suurten valmentajat ovat laittaneet kaiken sen, mihin he voittamisessa uskovat. Toinen kausi on sikäli armoton, että menestystä on tultava niin, että se tuntuu tai ledivalot syttyvät stadionilla ja johdattavat takaoven kautta ulos. Kaikki eivät voi voittaa, mutta se ei silti käy selitykseksi.

Chelsealle yskähti. Ketjut olivat liian öljyssä ja tippuivat. Conte vaikutti melkein koko matsin poissaolevalta. Oliko Conte kenties Milanossa vai muuten vain ajatuksissaan? Herätyskello täytyy Stamford Bridgellä saada soimaan saman tien, koska tällä kaudella pelkkä kirivaihde ei riitä. Mestaruus on tulosvetoinen projekti, jonka on käynnistyttävä heti ensimmäisestä ottelusta. Chelsea epäonnistui lähdössä ja nyt sillä on painetta onnistua illan ottelussa Tottenhamia vastaan. Kärki karkaa muuten jo kuuden pisteen päähän.

Manchester City otti avauskierroksella rutiinivoiton. Vielä jäi spekuloitavaa siitä, että oliko ilman turbovaihdetta otettu voitto vaaleansinisten hyvyyttä vai Brighton Hove & Albionin heikkoutta. Tottenham oli vaarallinen ja vakuuttava. Manchester United suvereeni. Mestaruus ratkaistaneenkin juuri näiden kolmen kesken.

Tällä kaudella yllätykset nähdään yksittäisissä otteluissa, mutta kokonaiskuvaa ne tuskin pääsevät leimaamaan. Valioliigan kärki on niin vahva, tasainen ja laadukas, että se on ketunlennosta haaveileville liikaa. Stereotyyppisesti Liverpool tullee menettämään johtoasemansa useamman kerran tälläkin kaudella ja Arsenal ailahtelee. Siksi niiden mestaruus on paikka mestareiden liigassa.

Viinikuvaus: loppuun asti hiottua, tasaista, laadukasta ja hieman yllätyksetöntäkin

Pari sataa miljoonaa sinne tänne

Neymarin ennätyssiirto PSG:hen valaisi jalkapallon estradilta varjoihin ja katveeseen jääneitä nurkkauksia. Raha ei haise. 222 miljoonaa euroa voi tuntua hassuttelulta, mutta tosiasiassa PSG:lle kyseessä ei taloudellisesti ole kovinkaan kummoinen riskisijoitus. Neymarin mukana tuoma globaali kiinnostus ja brändiarvo tuotteistuksineen tulevat todennäköisesti muutamassa vuodessa kattamaan ja ylittämään niin siirtokulut kuin sen huikean palkan, jota brasilialainen seurassa nostaa. Neymaria ei olisi hankittu, jos ennuste olisi toisenlainen.

Kiinnostava tulokulma on myös YLE:n kolumnissa esiin tuotu ajatus siitä, miten Neymarista rakennetaan osa Qatarin poliittista ja kaupallista brandia. Ajatusta on viety jopa niinkin pitkälle, että jalkapallon rooli osana Qatarin PR-strategiaa ehkäisee mahdollista sotilaallista uhkaa naapurimaiden suunnalta. Tähän valtapoliittiseen peliin Neymarin siirto imeytyy mukaan. Siirto toistaa tuttua mantraa: jalkapallo on maailman kuva.

Huippufutiksesta keskusteltaessa välillä kuuluu huokailua siitä, miten asiat olivat jotenkin rehdimmin, vähemmän kaupallisemmin ja urheilullisemmin ennen. Jalkapallo elää kuitenkin maailman pulssilla siinä määrin, että vanha mielikuva suoraan raksalta peliin tulevasta brittilädistä, joka painaa pari maalia, vetää matsin päätteeksi savukkeen ennen kuin karkaa pubiin kippaamaan kymmenkunta pinttiä, liimautuu väistämättä osaksi jalkapalloromantiikan kiiltokuvakirjaan. Sitä tulevat sukupolvet voivat sitten halutessaan ironinen tai nostalginen hymy huulilla selailla. Niin kauan kuin jalkapallo bisneksenä kasvaa, kasvavat myös siirtokorvaukset ja palkat. Lisäksi näkyvyysaddiktit sponsorit tulevat jatkossakin lapioimaan otsa hiessä rahaa huippufutiksen uuniin. Se on maailman ja jalkapallon väistämätön suunta. Pallo on kuitenkin edelleen pyöreä

Jalkapallo on jalkapalloa. Aloituspotkut ovat Euroopassa päivä päivältä lähempänä. Neymarin siirroon kiinnostavin puoli on, miten se vaikuttaa futisjoukkueiden valta-asemiin ja PSG:n pelilliseen ilmeeseen. Tätä spekulaatiota ja siihen linkittyvää analyysiä seuraisi myös mielellään. Istutetaanko Neymar Pariisissa oikeaksi laitahyökkääjäksi vai sorvataanko hänelle vapaampaa kymppipaikan roolia? Nostaako Neymar PSG:n vihdoinkin aivan eurooppalaisen huippufutiksen aallon harjalle? Saiko Barcelona pienen kuoliniskun jo ennen kauden alkua vai hioutuuko joukkue nyt paremmin yhteen? Jotenkin tarinan kaareen on kirjoitettu Barcelonan ja PSG:n kohtaaminen mestareiden liigassa tällä kaudella ja kun se tapahtuu, aion olla ruudun ääressä.

Viinikuvaus: katalonialaista tulisuutta, pariisilaista eleganssia ja brasilialaista sambaa

Eurokesästä senttikesään?

Suomalainen seurafutis löi pallonsa vesiesteeseen. MIFK hävisi odotetusti Legia Varsovalle. 0-3 tulos kotikentälle ei ole par -tason suoritus, vaan se meni reilusti tuplabogin puolelle. MIFK ei saanut mitattua kotiedustaan käytännössä mitään ulos, vaan puolalaisvieraat ratkaisivat koko otteluparin ensimmäisen 45:n minuutin aikana. Seurojen budjeteissa, pelaajamateriaaleissa ja perinteissä toki on eroja, mutta kylmä fakta on, että Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintaotteluita pelattiin ke-to -akselilla 50 kappaletta ja 0-3 on huonoin kotitulos, mitä missään otteluparissa nähtiin. Hallitsevan Suomen mestarin lisäksi vain Hibernians ja Nomme JK Kalju ottivat kotonaan kuokkaan samoin lukemin. Muuten sitten olikin lähtökohdista riippumatta tasaisempaa.

Toinen tuplabogi nähtiin, kun HJK suli helteisessä Tetovossa ja hävisi makedonialaiselle Shkëndijalle 3-1. Ottelu ei lähtökohtaisesti ollut helppo. Ongelmallisinta mielestäni kuitenkin on, että HJK johti peliä 0-1 eli sillä oli hetkellisesti kaikki valtit käsissään, mutta oikeanlaista voittavaa pelisuunnitelmaa ei silti löytynyt. Olkoonkin että HJK oli melkein koko ottelun vastustajaansa heikompi, mutta vastassa ei HJK:lla ollut Real Madrid tai Barcelona tai mikään niihin vertautuva suurseura. Tähtiin ei siis mitenkään ollut kirjattuna, että vastustajan pelillinen tai psykologinen yliote olisi niin vahva, että se vääjäämättä tulisi ohi ja tyylittelisi vielä kahden maalin voiton. Päinvastoin. Onnekkaaseen avausmaalin kätkeytyi ottelun mahdollinen haukkakohta eli peli olisi hyvinkin voinut kääntyä Suomen suurimmalle ja kauneimmalle. Näin ei kuitenkaan käynyt. HJK on Suomessa itseään suurempi seura ja sillä on tärkeä rooli Euroopassa suomalaisen jalkapallon lipunkantajana, joten viikon päästä on kasvojen pesun paikka. Ainoastaan jatkopaikka kelpaa.

VPS löi par -tuloksen. Brøndby oli kotiottelussaan odotetusti vahvempi. Kahden maalin tappio ei sinällään ole katastrofi, joskaan siinä ei ole mitään tarunhohtoista hehkuakaan. VPS:lle jää vielä ensi viikoksi pelattavaa, vaikka kuten aiemmassa blogitekstissä kirjoitin, se on työnsä jo Euroopassa tehnyt. Nyt on KiKy -tunnit meneillään.

Yleisellä tasolla ajateltuna Eurooppa -liigan ja mestareiden liigan karsintakierrosten ajankohtien pitäisi suosia suomalaisia joukkueita. Veikkausliiga on yksi harvoista jalkapallosarjoista, jossa on täysi tohina keskikesällä päällä. Suurin osa sarjoista odottaa vielä alkamistaan ja tästä on yksinomaan vedettävä se johtopäätös, että muiden sarjojen joukkueet ovat haavoittuvampia sille, että pelaajat eivät ole vielä täydessä tikissä eikä koko joukkueen pelinkään luulisi olevan vielä parhaimmillaan. Vuodet ovat kuitenkin jättäneet vähemmän muistijälkiä siitä, miten isompia kesäterässä olevia seuroja on kellistetty kuin niitä, joissa kääpiömaiden puoliammattilaisseurat pyörähtävät Suomessa, polttavat porukalla tupakat sekä ennen että jälkeen ottelun ja korjaavat palkintorahat ja jatkopaikat mennessään.

Samaan aikaan ruotsalainen Östersunds FK lyö eaglen ja voittaa Galatasarayn 2-0 ensimmäisessä europelissään ikinä. Vähemmästäkin alkaa vadelmavenepakolaisuus kiinnostamaan.

Viinikuvas: laimennettua puolalaista, makedonialaista ja tanskalaista

Eurokesä

Suomalaisen futiksen kurssi on sojottanut kohti kaakkoa jo turhauttavan pitkään. Sellaista ojittajaa ei ole löytynyt, joka kuivaisi sen suon, missä maajoukkue rämpii. Rakenteet ovat lahoja ja maajoukkue heiluu suomalaisen futiksen pellolla kuin variksenpelätin. Huuhkajat voivat tälle hetkellä hävitä melkein kenelle tahansa, mutta minkä tahansa joukkueen voittaminen on kärsimysten tie. Lapsenomainen toive siitä, että Suomi pääsisi edes kerran oman elämäni aikana arvokisoihin, on vaihtunut epämääräiseen kangastukseen Nations Leaguesta ja siinä piilevästä porsaan reiästä, joka mahdollistaisi jollekin heikommalle joukkueelle villin kortin kisoihin. Matka on yhtä pitkä kuin ennenkin, vaikka reittiin on saattanut tulla muutoksia.

HJK:lla menee melko hyvin. Suomen suurin on nyt Suomen suurin ja se näyttää rymistelevän kohti mestaruutta. Mestaruus avaa jälleen mestareiden liigan portit, jotka ovat juuri HJK:lle hieman raollaan. Kylmä fakta on se, että muilta ne ovat toistaiseksi kiinni. HJK näytti myös luonnetta pudottaessaan Connah Quay Nomadsin pienen kompastumisen jälkeen. Toki skeptikko kysyy, että miksi Suomen suurimman ja kauneimman piti jo tässä vaiheessa näyttää luonnetta? Seuraavan kierroksen vastustaja makedonialainen Shkëndija leimautuu väkisinkin kategoriaan, josta HJK:n tulisi päästä eteenpäin. Muuten eurokesä jää lyhyeksi ja märäksi.

VPS toi hetkellisen sateen menestystä ja parempia futisaikoja janoaville suomifutis -faneille. Vaasalaiset pudottivat itseään isomman slovenialaisen NK Olimpija Ljubljanan tiukan taistelun jälkeen. Se oli hieno suoritus ja tavallaan VPS on hommansa Euroopassa tehnyt, vaikka keskivertoa mielipuolisempi kaveri saattaa vielä uskoa, että hyvässä vireessä olevat vaasalaiset vetävät piikkimaton tanskalaisen Brøndby IF:n eteen. Jalkapallossa on tilaa ihmeille ja unelmille eli VPS:n eurokesä jatkuu niin kauan kuin se jatkuu.

SJK vei huonon vireensä Seinäjoelta Eurooppaan. Se on sääli. Sarjataulukkoa katsoessa voi todeta SJK:n hävinneen kauden tärkeimmän ottelunsa 6.7 OmaSp -Stadionilla. Ottelusta voisi vääntää pitkääkin pilkkavirttä, mutta tosiasiassa SJK:n hävitessä pienemmälleen, hävisi koko suomalainen jalkapallo. Ottelu oli yksi surullinen klapi lisää siihen märkään puukasaan, jota on suomalaisessa jalkapallossa kasattu jo pitkän aikaa. Vieressä tönöttävä kuiva kasa on huomattavasti pienempi.

Sitten on vielä IFK Marienhamn. Saarelle matkustaa keskiviikkona kymmenen kertaa arvokkaampi KP Legia Varsovaa otteluun, jollaista ei saarelaisten jalkapallohistoria taida tuntea. Ottelu on hiukan kuin kummitusjunan kyytiin lähtisi. Ihan ei tiedä, mitä uskaltaisi toivoa tai pelätä. Vaikean alkukauden jälkeen maarianhaminalaiset ovat saaneet koneita käyntiin. Puolassa jalkapallon pääsarja ei ole vielä alkanutkaan. Siinäpä ne kortit ovat, joilla saarelaiset pelaavat. Muu pakka laulaa nuotiolaulua.

Viinikuvaus: taiteilee hennossa historiassaan ja saa makunsa vaasalaisista aromeista

Valkoinen baletti: Ronaldolla tai ilman

Millenium -stadionin pukukoppien lattiat ovat hädin tuskin ehtineet kuivua, kun eurooppalaisen huippufutiksen uumenissa vellovat maanjäristysaallot. Cristiano Ronaldo ilmoitti siirtohaluistaan hieman sen jälkeen, kun sensaatio- ja klikkilehdistöjen otsikot kiljuivat veronkiertoepäilyistä. Madrid on nostettu korkeimpaan hälytysvalmiuteen ja jokaisen eteen, jolle on varattu edes lyhyt sivuvirke Ronaldon elämänkerrasta, on tuotu punainen luuri. Langat ovat kiihkeästi laulaneet.

Kyseessä saattaa olla sopimussirkukseen liittyvä siirto, josta ulos pullahtaa rahasäkki pullollaan myhäilevä Ronaldo agentteineen, valtapeli mahdolliseen oikeusjuttuun liittyen tai Ronaldo saattaa oikeasti olla lähdössä. Mielestäni jalkapallomaailmaa määrittää edelleen yksi selvä lainalaisuus: yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Lainalaisuus pätee myös Ronaldoon tai vaikkapa Lionel Messiin. Cristiano Ronaldo on kiistatta yksi aikamme suurimmista urheilijoista. Hänen olemassaoloonsa kiteytyy urheilumaailmassa jotain niin poikkeuksellista, että sellaista emme välttämättä tule toiste näkemään. Kiistatonta on kuitenkin myös se, että Ronaldolla on huomattavasti vähemmän pelivuosia edessään kuin on jo takanapäin.

Ronaldon erinomaisuus viime kaudella perustui merkittävästi Zinedine Zidanen peluutukselliseen nerouteen. Ronaldo oli parhaassa tikissä juuri silloin kuin Real Madrid maailman parasta boksipelaajaa tarvitsi. Sen siivittämänä taskuun jäivät La Ligan ja mestareiden liigan voitot. Ehkä aika onkin kypsä yhdelle vuosikymmenen sensaatiomaisimmalle siirrolle. Takalukko on saatettu vaivihkaa jättää auki, vaikka Florentino Pérez muuta vielä vakuuttaakin.

Valkoisen baletin askeleet eivät mene solmuun, vaikka Ronaldo lähtisikin. Se muuttaa muotoaan ja voi olla, että baletti saa monipuolisemman esiintyjäkaartin, joka asettuu monsieur Zidanen johdolla aivan uudenlaiseen harmoniaan. Valta-asemat espanjalaisessa jalkapallossa ovat lähes kertakäyttöisiä. Jos vaaka Ronaldon lähdön jälkeen hetkellisesti kääntyisi Katalonian suuntaan, se olisi vain hetkellinen heilahdus loputtomien heilahdusten sarjassa, joissa uusia sankaritarinoita ja tragedioita synnytetään.

Viinikuvaus: kuninkaallisten harmoninen keitos; portugalilaisilla rypäleillä tai ilman

Vanha Rouva vs. Valkoinen Baletti

Vanhan Rouvan ja Valkoisen Baletin kohtaamisessa on kaksi polttopistettä:

1. Herrasmiesvaras Gianluigi Buffon ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa

2. Mikään joukkue ei ole koskaan voittanut mestareiden liigaa kahta kertaa peräkkäin

Mikäli jalkapallo rakentuisi kohtuullisuuden ja sankaritarinoiden epiikalla Buffon nostelisi tänään pokaalia ja vetäisi viimeisen rastin palkintokuponkiinsa. Buffonilla saattaa olla viimeinen mahdollisuus kohdassa yksi, kun Real Madrid tai joku muu jalkapallogalaksi tulee vetämään vielä viivan kohdan kaksi yli. Jalkapallojumalat eivät kuitenkaan tunne hyväveli -järjestelmään. Jokainen voitto on ansaittava viekkaudella, vääryydellä, taidolla tai onnella. Yksittäisessä ottelussa yksittäisen tapahtuman ja onnen rooli saattaa korostua, vaikka kentällä ovat maailman parhaat joukkueet parhaimmilleen viritettynä.

Zinedine Zidane lyö kaudesta vähintään PAR -tuloksen. Semiookoon. Tähtäimessä on kuitenkin birdie. Madridin maanisella jalkapalloviheriöllä se lienee paras mahdollinen tulos. Voittamisen aura kulkee Zidanen mukana, mutta tänään illalla hän kohtaa puolustuksen, jollaista ei ole kellään muulla.

Myöskään Massimiliano Allegri ei ole ”new kid on the block”. Kaksi vuotta sitten Juventus kävi ottelemassa parhaistaparhain -ottelussa Berliinissä. Kaikkien aikojen Barcelona oli tuolloin kuitenkin liikaa ja mestarivarkaat joutuivat palaamaan hiljaisina ja hävinneinä öljylamppujen valaisemiin pirtteihinsä. Tämän illan Juventus voittaisi kuitenkin Serie A:n kahden vuoden takaisen Juventuksen nenän edestä. Tämän illan Real ei välttämättä ole parempi, mitä kahden vuoden takainen Barcelona eli torinolaiset lähtevät illan kisaan paremmilta askelmerkeiltä, mitä kaksi vuotta sitten.

Ottelun ratkaisu saattaa löytyä pihan varjoisemmalta puolelta. Gonzalo Higuaínille ja Sami Khediralle ei ollut tilaa Madridissa, mutta Torinossa he ovat avainpelaajia. Álvaro Morata olisi kyllä kelvannut Torinoon, mutta istuu tänään kuninkaallisten penkillä. Illan pelikarttaan mahtuu ironinen pääseura-satelliittiseura -asetelma. Tarinan kaareen sopisi, että seurojen leikkauspisteissä kelluvat pelaajat olisivat osa ottelun ratkaisun ydintä. Tai sitten Juventus puolustaa itselleen voiton tai sitten Ronaldo – Ramos -akseli kääntää pelin kuninkaallisille.

Viinikuvaus: 2017 sadon parhaista paras

Eurooppa-liigan finaali: ilkeä noita vs. nuori prinssi

Illan finaalia värittävät pettymysten sävyt. Jose Mourinho sai Manchester Unitedin kurssin keväällä koholleen, mutta tiivis otteluohjelma ja kentältä pois nilkuttavat pelaajat jättivät Unitedin sarjassaan kuudenneksi. Tulppaanien maassa Rotterdamin lähiön kova Feyenoord vei kirkkaimman pystin yhden pisteen erolla AFC Ajaxiin. Solnan viheriön viereen on laskettu mittanauha, jolla mitataan sekä Unitedin että Ajaxin kauden onnistuminen. Tappiosta tulee suora hylkäys.

Mourinholle ottelu on ainakin näennäisesti erittäin vaikea. Unitedin pelin tähtikartta on täynnä pimeää. Pelaajia puuttuu lohduttoman paljon. Spartalaisesta harvennuksesta huolimatta United saatetaan kentälle ennakkosuosikkina. Mourinho on ’tulos tai ulos’-tyyppisessä tilanteessa. Ennen illan ottelua viivan alla on punaista eikä lukuja silmäilevä talousjohtaja ole kiinnostunut selityksistä.

Ajax on nuori hyväntahtoinen prinssi ja Mourinho ilkeä noita. Suuruuden vuodet Amsterdamissa on kätketty muiden legendojen hyllyyn, mutta nyt joukkue profiloituu hyökkäävää ja viihdyttävää peliä pelaavana nuorten pelaajien ykköskouluna. United on läikyttänyt rahaa viime vuosina surutta, kun taas Amsterdamissa on nostettu omien pelaajien arvoa ja myyty voitolla. Ajax on nuorten lupausten ihmemaa, kun taas United on keinoja kaihtamattomien gangstereiden VIP-pöytä. Perinteiden juurista on kasvanut kaksi hyvin erilaista puuta. Enemmän kieroon kasvanut on menestyneempi.

Mourinho parkkeera bussin tai jonkin muun kulkuneuvon. Nähtäväksi jää minkälaisen ja missä suhteessa vallitsevaan pelitilaan ja maailmaan. Ajax tulee ringissä tanssien ja yrittää ottaa lavan haltuun Paul Pogban, Zlatan Ibrahimovićin ja muiden VIP-vieraiden ihmetellessään pöydästään, miksi ovat päätyneet poikasten kanssa samaan yökerhoon. Illalla punaisessa kulmassa ottelee kyynisyys ja sinisessä hurmio.

Viinikuvaus: Perinteikäs, melankolinen ja kyynisesty maustettu kokonaisuus