Leeds United-Wolverhampton Wanderers: uusia alkuja

Päätös matsiin lähtemisestä kypsyy aika impulsiivisesti. Tai pikemminkin kyseessä on ensin pyrkimys matsiin, sillä klikkailtuani melkein tunnin tyhjiä penkkejä uudistuneessa lipunmyynti -järjestelmässä, uskon lopulta, että jäsenille tarkoitettu allokaatio on myyty loppuun. Jäljellä olevista keinoista tarraan vielä jäsenille suunnattuun arvontaan. Ihan mutkattomasti ei arvontaankaan osallistuminen mene, mutta saan itselleni ja taisteluparille riittävän määrätietoisella puskemiselle arvat sisään. Pienellä hienosäädöllä saan kohdistettua arvat vielä perhesektioon, johon stadionin karttaa tuijottelemalla arvelen olevan paremmat saumat osua.

Takaisin Elland roadilla

Ensin kortilta suhahtaa rahat ja omaan Leeds -tiliin pomppaa kryptisiä viestejä sellaisten tiliin linkitettyjen itemien vahvistamisesta, joita ei kuitenkaan löydy tahi pysty vahvistamaan. Illan päälle itemeille löytyy jo rivi- ja paikkanumerot. Muutamien tuntien kuluttua tästä vahvistusviesti pompsahtaa mustana otsikkona mailiin. Arpa osuu. Peliin on enää viikko aikaa, joten lentojen ja hotellien kanssa ei olla enää aivan kuin karkkikaupassa, mutta ihan kelvollinen, vaikkei kilohinnaltaan ihan edullisin, irttaripussi niistä kasaantuu.

Emmerdale vilkkuu junan ikkunoista ennen kuin TransPennine Expressin jo aika monet ravit ravannut valioyksilö tussahtaa Leedsin rautatieasemalle. Hotelli on Granary Wharfissa eli käytännössä juna-aseman vieressä. Olimme joulukuussa myös samaisessa tuplapuun -hotellissa ja sen kapeiden kanaalien rajaama melko rauhallinen, mutta kuitenkin hyvien ravintoloiden ympäröimä sijainti on riittävä kriteeristö rikospaikalle palaamiseen. Taisteluparin hyvät muistot Sky -baarissa hörpityistä omenamehuista vietti vaakaa myös uusinnan suuntaan.

Peliä edeltävät päivät otetaan melko rennosti. Syödään hyvin ja liikkumisen tempo ei todellakaan ole mitään murderballia. Saamme revanssin ravintola Fazendasta, johon ei kirjoittajan flunssaoireista johtuen viimeksi Omicron -myrskyn keskellä hennottu mennä. Kulttuurikiintiö täyttyy The Royal Armouries Museumin ritariteemaa ja Kalvin Phillipsin tähdittämää muraalia ihastellen. Tosin kaupungissa on myös sitä liikehdintää, jonka mukaan muraali pitäisi nyttemmin maalata uusiksi, koska Phillips ehti kesällä siirtyä M62:n Manchesterin pätkälle.

Pitääkkö vaiko eikö?

Leedsin värejä alkaa näkymään pelipäivänä hotellin aamupalalla. Kyselen somessa erityistipsien perään, koska kyseessä on kauden avausmatsi. Meitä kehotetaan vaan saapumaan ajoissa pelipaikalle hautumaan ja nauttimaan tunnelmasta. Mitään Ruotsista tuttua hemmapremiärin kaltaista ilotulittelua ei siis ole tiedossa. Leeds United on enemmän elämäntapaa ja jotain, mihin Leedsin kaupungissa synnytään kuin jotain, mitä tarvitsisi pumpata ihmisten tietoisuuteen.

Otan vinkeistä vaarin. Hurautamme taksilla Elland roadille kolme ja puoli tuntia ennen peliä. Leedsin väreihin verhoutuneiden ihmisten silmäniskut ja spontaanit tervehdykset luovat ympäristöön sitä yhteisöllisyyttä, joka tekee Leedsistä jalkapalloseurana autenttisen. 

Sen verran on kirjoittajassa futisturistia, että päätän hakea uutta twistiä pelipäivään rikkomalla aiempia rutiineja eli emme mene suoraan The Old Peacockiin, vaan tallustelemme Elland roadilta Heath roadia ylös paikkaan, josta kuvittelen ihmisten ottaneen juuri niitä kuvia, joissa Elland road näkyy enemmän lintuperspektiivistä.

Luulen löytäneeni oikean viheralueen reunan. Näkymän eteen on kasvanut muutamia puita, mutta saan otokseni. Ylöspäin vievän tien varteen kerääntyy lähitaloista muutamia pikkulädejä myymään Fanta -tölkkejä.  Päättelen, että he ovat enemmän bisneksen kuin Leedsin asialla, sillä he kyselevät minulta pelin alkamisajankohtaa.

Lintuperspektiiviä

Katukuvia

The Old Peacock ennen ottelua

Kävelemme ylös Town streetille asti ja otamme Old White Hart -pubissa yhdet omppumehut ennen kuin laskeudumme Elland roadin kupeeseen ja The Old Peacockiin. Pubin ruokalistaa on hieman uusittu ja klassisen rasvaisten ranskisten vetämien aterioiden lisäksi tarjolla on muutakin apetta. Toivotamme kanawrapit erittäin tervetulleeksi.  Löydämme Beer Gardenista lupaavanoloisen pöydänpään, johon istumme hautumaan. Pöydän toisessa päässä on vanhempi pariskunta, jonka tulkitsen tulevan Tanskasta. Muutoin paikka tulvii paikallista aksenttia.

Sujahdamme Elland Roadin porteista kivuttomasti sisään reilu tunti ennen peliä. Stadionin käytävillä nostellaan vaahtohattuisia juomia huulille ja katsotaan useammalta screeniltä Fulhamin ja Liverpoolin peliä. Seuraamme tovin muiden esimerkkiä ja siirrymme katsomon puolelle ensimmäisten joukossa. Ihmisiä virtaa verkkaiseen tahtiin penkeilleen. Salakuuntelun perusteella suurin osa olisi tyytyväisiä yhteen pisteeseen ja hyvään esitykseen kentällä. Viime kauden putoamiskamppailun jäljet eivät ole vielä täysin arpeutuneet, sillä vedonlyöntitoimistot arvottavat yleisön mielentilan vastaisesti Leedsin ottelun suosikiksi.

”Marching on Together” -remahtaa stadionin rakenteille. Tyhjiä penkkejä ei enää ole kuin koti- ja vierassektion erottavilla riveillä. Ensimmäinen Wolvesin pelaaja pötkähtää teatraalisesti jo pian ottelun  alettua nurmelle, mikä lisää kotiyleisön kierroksia. Kotikannattajien narratiivissa Wolves on sama filmaava ja ajanpeluulla pelin rytmiä rikkova Wolves kuin viime vuonnakin. Sen pelitapa on strateginen ja tietoinen valinta, jota on aidan toiselta puolelta helppo vihata.

Wolvesin pelikirjasta

Wolves iskee pelillisesti myös armotta, kun jo kuuden minuutin pelin jälkeen se sahaa vastaiskussa Elland roadin nurmea puolelta toiselle ja Daniel Podence pomputtaa puolivolleyn sekä nurmen ja Illan Meslierin näppien että yläriman kautta maaliin: 0-1. Yhden sisäänhengityksen ajan elämä vilisee kotikannattajien silmissä ja Elland road hiljenee. Sen jälkeen yksittäiset ”Come on Leeds” karjahdukset kasaantuva hiljalleen kotijoukkuetta kannattelevaksi pauhuksi, vaikka vieraat saavatkin oman ”Your support is fucking shit” -hetkensä.

Leeds pääsee hyvin pelin mukaan ja hallitsee pelitapahtumia. Wolves on teatraalisen ilmeen lisäksi jatkuvasti vaarallinen myös kentällä ja se löytää tilaa hyvin laidoilta, jossa sen taitavat pelaajat haastavat väkevästi Leedsin pakkeja. Wolvesin Jose Sa jyrää rangaistusalueella vapaapainiotteilla Leedsin Rasmus Kristensenin. Rankkarin käry ei löydä Robert Jonesin sieraimiin. Ei edes VAR -kopin kautta ja narratiivi siitä, miten Valioliigan rahakkaampia seuroja suositaan tuomareiden ratkaisussa vahvistuu.

”Where the fuck, where fuck is VAR”-huudot hiljenevät tovin kuluttua.

Lopulta Leedsin prässi iskee Wolvesin rangaistusalueella ja Jack Harrison siirtää Brenden Aaronsonin prässäämän pallon Rodrigolle, joka yllättää San etukulmasta. Stadion repeää ja ihmiset halailevat kaikkea, mikä käsien ulottuville sattuu: 1-1 ja näissä lukemissa mennään tauolle, vaikka Wolvesin Leander Dendoncker pääsee aivan ensimmäisen jakson viimeisillä hetkillä paraatipaikalle. Tuleva Ranskan maajoukkueen ykkösveska Meslier taittaa kotijoukkueen kannattajien verenpainetta tervehdyttävällä tavalla koipensa Dendonckerin vedon eteen.

Pascal Struijk kyykyttää

Jäämme puoliajalla puhaltamaan suosiolla sykkeitämme alaspäin, mikä osoittautuu siinä mielessä hyväksi valinnaksi, että Leeds on toisen puoliajan ensimmäisen vartin aivan purjeessa. Wolves hyökkää joka puolelta eikä Leeds meinaa ehtiä millään pallon perään ja silloin, kun se vihdoin saa pallon itselleen, luovuttaa se sen pikapostilla takaisin.

Wolves piti Leedsin laitapakit kiireisinä

Taisteluparille ojennetaan ylemmältä riviltä karkkipussi. Leeds kestää Wolvesin sirkustelun ja kaupungin uuden sheriffin Jesse Marschin vaihdot muuttavat tuulen suunnan. Sisään tulleet Mateusz Klich ja Sam Greenwood pystyvät tuomaan sekä pallokontrollia että rauhaa Leedsin peliin. 

Uuden Leeds -suosikin Rasmus Kristensenin täydellisesti ajoitettu taklaus läpikarkaavaan Rayan Ait Nouriin on prologia sille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Leedsin vai pitäisikö sanoa Marschin prässi puree ja Wolvesin pelin avaus häiriintyy. Pascal Struijk hakee säähavaintopallon ja toimittaa sen Greenwoodille. Greenwood siirtää pallon Tyler Adamsille, joka pelaa pallon nopeasti Klichille niin sanotusti taskuun. Klich uittaa vieheen Wolvesin puolustusta juoksullaan sahaavalle Patrick Bamfordille, joka pamauttaa kovaa ja matalaa maalille:

1.       Mitä FA näkee: Ait Nouri tökkää pallon omaan maaliin

2.       Mitä kaikki muut näkevät: Brenden Aaronson sijoittaa pallon takakulmaan

Yhtä kaikki Leeds siirtyy 2-1 -johtoon. Heittelen taisteluparia ilmaan. Yhden pelin otannalla voidaan sanoa, että Leeds on hieman onnekas ottaessaan ottelun keulapaikan, mutta kun yhtälöön lisätään kaksi edellistä Wolvesia vastaan pelattua matsia, niin johtoasema on täysin ansaittu.

”We are Leeds, We are Leeds, We are Leeds” täyttää kaikukopan ja sitten ”Your support is fucking shit” palautetaan vieraskatsomoon.

Wolvesin herkkähipiäisistä pelaajista kehkeytyy yhtäkkiä kaiken kestäviä gladiaattoreita, mutta siitä ei ole enää punnertamaan peliä tasoihin, vaikka Patrick Bamford ehtiikin enteellisentuntuisesti hassaamaan vielä avopaikan ja Crysencio Summerville hölmöilee Wolvesille vaparin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Jones päättää piinan. Leeds voittaa. Kaiser Chiefsin ”I predict the Riot” jysähtää ämyreihin. Jesse Marsch ja Bruno Lage päätyvät kiivaaseen sanaharkkaan. Vieressäni seisova silminnähden liikuttunut äijänköriläs kääntyy puoleeni ja silittää hikistä paidan selkämystä.

Jesse Marschin Leeds avaa kauden voitolla

Muutama lapsi juoksee kentälle pelipaitojen toivossa. Istahdamme takaisin penkeillemme. Enää ei ole kiire mihinkään.

Viini: vaahtoa yli reunojen ja vallien 

Leeds United -Liverpool FC: kylmää ja kuumaa

Leedsin ja Liverpoolin kilpailulliset intressit kolhaisivat toisiaan kunnolla 1960-luvulla. Sekä Don Revien Leeds että Bill Shanklyn Liverpool olivat tiukassa lennossa ja ne kilpailivat samoista taivaspaikoista. Yksi kilvoittelun kuumimmista pisteistä oli vuoden 1965 FA Cupin finaali. Liverpool vei matsin nimiinsä 1–0. Joukkueiden suhteen kannalta vielä merkittävämpi ja edelleen joukkueiden välejä määrittelevä ottelu oli 1969 Anfieldilla käyty mestaruuden ratkaissut ottelu. Leeds tarvitsisi vähintään pisteen voittaakseen sarjan. Liverpool tarvitsi voiton pitääkseen mestaruushaaveet elossa. Ottelu päättyi 0–0 ja tämä tarkoitti sitä, että Leeds nappasi mestaruuden Liverpoolin nenän edestä. 

Ennen kyseistä ottelua Don Revie oli ohjeistanut joukkuettaan tervehtimään Liverpoolin fanaattisimpien kannattajien Kop-päätyä, mikäli mestaruus ratkeaisi. Leedsin pelaajien juhliessa mestaruuttaan omien kannattajien edessä Revie vielä muistutti asiasta ja niinpä Leedsin pelaajat Bremnerin johdolla kävivät tervehtimässä Kop -päätyä. Huliganismin nousun vuosina tämä oli riskaabeli siirto, mutta Revie oli lukenut Liverpoolin jalkapallokaupungin sielunmaisemaa hyvin. Kop -pääty otti Leedsin hyvin vastaan, ja kannattajat katsomossa juhlivat yhdessä Leedsien pelaajien kanssa mestaruutta. Tapauksella ja ottelulla oma paikkansa molempien seurojen historiassa. Tuosta hetkestä alkaen joukkueilla ja sen kannattajilla on ollu keskenään tietty kunnioitukseen perustuva side.

Legendat Don Revie ja Bill Shankly

Välit lähtivät viilenemään päin 1973, jolloin joukkueet pelasivat Anfieldillä jälleen mestaruudesta. Kotiyleisö teki vihansa vierasjoukkuetta kohtaa selväksi. Liverpool voitti ottelun 2–0 ja marssi lopulta mestaruuteen. Vuotta myöhemmin Brian Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa nyrkit heiluivat. Ensin Johnny Giles heitti sivukoukun Kevin Keeganiin. Giles selvisi keltaisella kortilla. Sitten sekä Liverpoolin Kevin Keegan että Leedsin Billy Bremner lensivät nyrkkeilymatsinsa jälkeen suihkuun. Tiettävästi Keegan oli luullut, että juuri Bremner oli losauttanut häntä aiemmin nyrkillä ja päätti maksaa kalavelkansa. Jalkapalloliitto ruokki molempia pelaajia 11:sta ottelun pelikielloilla, mikä hiekoitti heti alkuun Cloughin taivalta Leedsissä. Clough oli ottanut lyhyeksi jääneen, mutta intensiivisen Leeds-uransa agendalle seuran maineen ja pelityylin (dirty Leeds) puhdistamisen.

Kapteenit Kevin Keegan ja Billy Bremner

1980-lukua kohti mentäessä Leedsin siipi taipui ja se painui lopulta divareiden kurimukseen. Liverpool eli tuolloin omaa kulta-aikaansa ja suoran kilpailullisen asetelman puuttuminen laimensi seurojen välejä. Leedsin palatessa 1990-luvulla pääsarjaan sitä ja Liverpoolia yhdisti viha Manchester Unitedia kohtaan. Vuonna 1992 Manchester United tarvitsi Anfieldilla voiton pitääkseen itsensä Leedsin kannoilla mestaruustaistelussa. Liverpool voitti ottelun 2-0 ja The Kopista kuului jälleen Leeds -chäntit. Sittemminkin Leedsin ja Liverpoolin kohdatessa ”Stand up, if you hate ManU” -chäntti on kuulunut laululistaan. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Takaisin tähän aikaan

Katsoin joukkueiden kauden ensimmäistä matsia olut -lasin takaa pubissa. Ottelun seuraaminen oli jotenkin epätodellista. Alusta asti kilppariin vetäytyvien ja aikaa pelaavien lutoneitten, millwallien ja wiganeiden sijaan Leeds pelasi supertähtiä vilisevää Liverpoolia vastaan, joka ei todellakaan tullut peruuttelemaan. Leeds oli lyhyeksi jääneen kesätauon jälkeen ikään kuin matkustanut toiseen todellisuuteen. Se oli jotenkin hämmentävää ja tunsin myös jonkinlaista melankoliaa siitä, että divarivuodet olivat nyt takanapäin.

Kausi käynnistyi vauhdikkaasti

Ottelu potkaistiin käyntiin. Rankkari ja Mohamed Salahin salamamaali nostivat kylmää hikeä puseroon, mutta kun Leeds tuli ensin kerran ja sitten vielä toisenkin kerran tasoihin, oli helppo uskoa, että tämä tapahtuu kolmannenkin kerran. Toki 4–3 tappio jätti hapansilakanmakua suuhun, mutta tuossa ottelussa Leeds osoitti sen, että se pelaa aivan oikeassa sarjassa. Marcelo Bielsa alleviivasi pelisuunnitelmassaan myös sitä, ettei Leeds tule Valioliigassa luopumaan pelillisestä identiteetistään. Siksi se on voittanut kuluvalla kaudella paljon uusia futiksen ystäviä puolelleen ja hiljalleen irvileukojen huutelut naivista pelitavasta ovat vaienneet. Totuus löytyy sarjataulukosta.

Murder- vs. Heavy metal -ball

Tulevassa Leeds-Liverpool-ottelussa on vähän samaa klangia kuin Leedsin ja Manchester Cityn -ottelussa. Liverpoolilla painaa pohkeissaan Mestareiden liigan hapot. Tosin Liverpoolin tippuminen sieniliigasta tarkoittaa sitä, että sen kaikki panokset ovat nyt Valioliigan -pelipöydällä. Leeds voi lähteä otteluun käytännössä paineettomasti ja sillä on lähtökohtaisesti vain voitettavaa. 

Leedsin kokoonpano on viimeisissä otteluissa ollut kauden parhaassa kuosissa. Pienenä huolenaiheena on Cityä vastaan Fernandinhon sikamaisen taklauksen kohteeksi joutuneen Raphinhan tilanne. Rennesistä Leedsiin ryöstetty Raphinha on osoittanut olevansa yksi Valioliigan parhaita pelaajia ja jo itse ottelun kannalta olisi sääli, jos brassi jää pehmittelemään lihaksiaan. Bielsalla on kuitenkin heittää Helder Costa ja Jack Harrison laidoille eli mahdottomaksi tilanne ei Raphinhasta riippumatta äidy. Leeds voi voittaa ottelun ja pitää ainakin kannattajiensa salaisen haaveen jopa europelipaikoista hengissä. Liverpool on taasen klassisen pakkovoiton edessä, koska se on odotuksiinsa nähden alisuorittanut Valioliigassa ja se joutuu tosissaan venymään, mikäli aikoo ensi kaudellakin pelata Mestareiden liigaa. Yhtä kaikki. Ottelussa vauhdista ei tulla tinkimään, kun Jürgen Kloppin Liverpool paukuttaa heavymetalli -futistaan ja Bielsa auraa murhapallollaan näkymää siihen, minkälaista jalkapallo tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Viini: räjähteleviä makuja, nopeita lihassoluja ja rumpujen pauketta

Elland roadilla tilit tasan

Tarina ottaa ensi askeleensa viime keväältä, kun kävimme kaveriporukan kanssa Elland roadilla katsomassa Leeds-Wigan -ottelun. Wigan sai ottelussa punaisen kortin, Leeds loi 36 maalintekopaikkaa, missasi rankkarin ja hävisi 1-2. Kokemus oli niikseen väkevä, että se huusi revanssia. Leedsin pudottua loppukaudesta suoran nousijan paikalta tutkin vielä kuumeisesti, miten pääsisin Wembleylle juhlimaan Leedsin nousua Championshipin playoffsien finaaliin. Suunnitelma oli valmis, mutta Leeds karsiutui dramaattisesti Derbylle kierrosta aiemmin. "Toivo on se, mikä tappaa" on lausahdus, jonka Leedsin kannattajat usein yhdistävän mielitiettyynsä. Se oli viime kauden osalta helppo allekirjoittaa.

Toin reissusta tyttärelleni pehmolelun, joka kesällä hävisi. Ilmoitin kotona, että tarvitsee sitten syksyllä lähteä hakemaan uusi. Vaatimus oli, että koko perhe lähtee tällä kertaa mukaan. Vaatimukseen oli mielekästä taipua. Suunnitelma hahmottui hiljalleen, sopiva viikonloppu löytyi kalenterista ja enää tarvitsi keksiä, miten saan hommattua alati loppuunmyydylle Elland roadille liput.

Kapsasiinia edelliseltä keväältä

Eräänä lokakuisena aamuna kirjauduin hyvissä ajoin Leedsin kotisivuille. Metsästin kokon perheelle lippuja Leeds-Blackburn -otteluun. Olin harjoitellut kertaalleen aiemmin sen, miten lippujen ostamisprosessi kulkee koneen käynnistämisestä viimeiseen painallukseen asti. Olin hommannut perheellemme neljä jäsenyyttä ja linkittänyt ne toisiinsa, jotta voin tilata neljä lippua kerralla.

Leedsin kotimatseihin liput kortilla

Aamulla minut laitettiin virtuaaliseen jonoon. Nettisivuilla oli tyypilliseen tapaan ruuhkaa, kun liput tulivat myyntiin. Jonotin ehkä kymmenen minuuttia ja sitten pääsin läpi. Osa katsomonosista oli myyty jo loppuun ja osassa oli enää hajapaikkoja. Huojennuksekseni vihreitäkin katsomoita oli. Yritin ensin paikkoja perhekatsomosta, mutta jokin rajoitteista kertova herja esti lippujen hankinnan. Nappasin seuraavaksi auki näkymän eniten keskellä olevasta katsomonosasta. Neljä vierekkäistä paikkaa löytyi. Tilaus meni jouhevasti läpi. Harvoin tulee yhtä onnellinen olo siitä, kun luottokortti kevenee melkein sadalla punnalla.

Odottelulla oli hintansa, sillä sekä lentojen ja hotellien hinnat olivat nousseet siitä, kun ensimmäistä kertaa niitä selailin. Kaikkein varhaisimmat aamut ja myöhäisimmät yöt olivat tällä kokoonpanolla myös punaisella vyöhykkeellä. Lapset toki olivat reissanneet jo aiemmin melko lailla, mutta viulunkieliä oli turha kiristää liikaa, koska reissu ei ollut ihan perinteinen leppoisa irtiotto aurinkoon muutenkaan.

Lapset nukahtavat junaan, joka jyskyttää Manchesterista Leedsiin. Emmerdalemaiset maisemat vilkkuvat ikkunoista. On perjantai. Peli on lauantaina. Tämä tapahtuu nyt oikeasti.

Koitan löytää Leedsin juna-asemalta koordinaatteja hotellin suuntaan. Netti tökkii, joten menen aseman seinälle kiinnitetyn kartan luo. Se ei kerro minulle juuri mitään. Aseman työntekijä tulee luokseni ja kysyy tarvitsenko apua. Kerron hotellin nimen. Sen pitäisi olla 20 minuutin kävelymatkan päässä. Saan ohjeet, mutta reissaaminen on tehnyt tehtävänsä. Ulkona en enää hahmota, mihin suuntaan Wellington streetiä pitkin pitikään lähteä. Samaan aikaan vettä alkaa vihmoa. Kärvistelemme aseman edessä lastenvaunuinemme, matkalaukkuinemme ja lapsinemme. Eiköhän oteta taksi.

Mihin suuntaan Wellington streetiä

Pelipäivänä koitamme laannuttaa kierroksia rauhoittumalla hotellihuoneeseen päiväunille. Suunnitelma ei meinaa toimia edes vähää alusta ja lopulta, kun kello pärähtää soimaan, montaakaan silmäystä unta ei ole otettu. Olin edellisenä iltana koittanut twitterin kautta kalastella vinkkejä lapsiystävällisestä kokoontumispaikasta ennen peliä. Syöttiä hiukan nyki, mutta saalis jäi nostamatta. Niinpä googlailin Elland roadin lähistön ravintoloita ja The Old Peacockista löytyi lasten menu. Se oli riittävä indikaattori sille, että kokeilisimme onneamme siellä.

Elland road ennen matsia

Huivikauppaa

The Old Peacockiin virtaa ihmisiä muutamaa tuntia ennen ottelua. Sisään pääsee vain matsilipun haltijat. Vaimoni meinaa epähuomioissa kaivaa tuimana tuijottavalle portsarille seuraavan päivän Manchester Unitedin ja Brightonin matsin liput. Twisti jää läpikäymättä. Leedsissä vihataan ManU:a ja ensimmäisiä paikallisilta saatuja komentteja edellisellä reisullakin oli, että "eihän kukaan teistä ole Manchester Unitedin fani".

Väärät liput sujahtavat käsilaukkuun ja oikeat nousevat esiin. Portsari kehottaa katsomaan lasten päälle etteivät jää jalkoihin. Baari on täynnä ja melko nopeasti tulee pääteltyä se ettei tänne kannattaisi jäädä. Kävelemme jo takaisinpäin, kun huomaamme, että baarin takaosasta pääsee ulkopihalle. 

Ulkopiha avautuu laajana hieman festarimaisena alueina puupöytineen, burgerikipsoineen ja olutpisteineen. Otamme hieman syrjempää pöydän ja saan ruoka ja pintti -puolen kuntoon. Bändi tekee soundcheckiä.

The Old Peacock I

The Old Peacock II

Kierrämme Ellan roadia länsisivustan suuntaan. "Tästä et voi jatkaa etenpäin", järkkärit laskevat leikkiä tyttäreni manchesterin punaisesta hatusta. Ahtaudumme pyöräoven kautta Stadionille. Pienessä aulatilassa myydään piirakoita ja virvokkeita. Lapset juoksevat ympäri tilaa ja vaarimainen järkkäri kiusoittelee heitä.

Matsi menu stadionilla

Elland roadin nurmi aukeaa taianhohtoisena edessämme. Leedsin pelaajat käyvät yksitellen kannattajakatsomon edessä ottamassa yleisön vastaan. Takaamme toivotaan, että tulisimme näille paikoille myös seuraavan viidentoista vuoden ajan, koska lasten yli näkee niin hyvin kentälle. "Marching on together" raikaa niin kuin sen vain kuuluukin raikaa. 

Ennen matsia muistohetki ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneille

Matsi alkaa kirkkaan harmaan taivaan alla

Peli alkaa ja jännitys kutoo kentän reunalla olevat kannattajat yhteen. Leeds ottaa pallonhallinnan. Blackburn pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti isokokoiselle targetille Sam Gallagherille, joka odottelee laidoilta Adam Armstrongia ja Stewart Downingia mukaan hyökkäyksiin.

Leedsin peli on enemmänkin rutinoitunutta kuin hurmoksellista. Marcelo Bielsan totaalifutikseen on tullut ripaus kyynisyyttä edellisillä kierroksilla. Tuloskunto on parantunut näyttävyydenkin kustannuksella.

Tyler Roberts nostaa pallon boksiin Luke Aylingille. Blackburnin puolustus pelaa huolimattomasti ja Ayling potkitaan nurin. Hetken odottelun jälkeen tuomari osoittaa pilkulle ja katsomo repeään pauhuun. "Patrick Bamford du du du du" säestää näytöstä, kun Bamford poimii vetovuoron itselleen. Edellisellä reisulla rankkari missattiin.

Edessä olevat ihmiset tekevät eteemme väylän, kun nostan pojan syliini ja tapitamme kentän toiseen päätyyn. Bamford pistää pallon hillitysti sisään ja asiat asettuvat oikeisiin uomiinsa. 

Leeds juhlimassa 1-0 maalia

Viitisen minuuttia kuluu edellisestä: Bamford kuolettaa pitkän avauksen Blackburnin puolustuksen keskellä ja siirtää pallon eleettömästi Jack Harrisonille. Harrisonin sijoitus kolahtaa maalin takakulmaan ja Leeds johtaa 2-0.

Peli vaikuttaa ja osin taputellulta, kunnes Derrick Williams tulee ensimmäisen puoliajan lopulla väkevästi kulmatilanteeseen, ja kuinkas ollakaan, pallo pamahtaa maaliin. Epäuskoinen ja tapahtuneen  kieltävä hiljaisuus tarttuu stadionin pintoihin. Viime reissulta takaraivoon jäänyt "Nyt nekin tietää, mitä on olla Leeds -fani" jyskyttää hetken. Ainoan maaliyrityksensä hyödyntänyt melko mitäänsanomaton Blackburn pääsee jonkin salaluukun kautta peliin mukaan.

Leeds painoi päälle myös toisen puoliajan

Leeds jatkaa toisella puoliajalla vyörytystään. Takaamme satelee kritiikkiä niin Bamfordille, Bielsalle kuin Harrisonillekin. Kritiikkiin tiivistyy varmasti vuosikausien toivon ja pettymyksen vuoristorata, joka ei meinaa löytää Valioliigan asemalle, jossa Leedsiä on jo pitkään odotettu. Pablo Hernandezkin vapautetaan tanteereelle. Leeds on venyttämässä tappiottoman putkensa viiden ottelun mittaiseksi, vaikka sillä ei ole aivan oman pakan parhaat kortit käsissään. 

Blackburnin puolustuksen viime hetken terveiset Patrick Bamfordille

Leeds kannattajien välitön palaute Blackburnin pakeille

Jos Blackburn saa jonkun paikan, sen muistikuva on tähän mennessä jo freudilaisittain tukahdutettu. Elland roadin päällä roikkuva taivas on ottelun aikana tummennut. Stadionin valot ja värit paistavat syvinä illassa, jossa Bamford pitää viimeiset minuutit palloa Blackburnin boksin kulmalla. Peli päättyy Leedsin 2-1 -voittoon. Kotiyleisö marssii raukeina, kiireettömänä pitkin Elland roadilta kiemurtelevia kosteita katuja.

Koteja, kaupunkia ja hotelleja kohti

Viinikuvaus: oikein kypsynyt