 |
| Futista ja mielenrauhaa |
Siitä on eittämättä jo hetki, kun blogin kirjoittaja on yliopistossa istunut filosofian kurs(e)illa, mutta tokihan kirjoittajalle muodostuu aavistus siitä, että dialogi osoittaa tai kuvaa jonkin kirjan aiemman esittämän teesin ratkaisuineen. Kirjailijan "Joo, kyllä koko kirja kannattaa lukaista, ei oo paksu" riittää töytäisemään liikkeelle pyynnön arvostelukappaleesta. Sellainen tulee mailiin ja olen pian tulostelemassa siitä lukuversiota. Vanhan tulostimen oikkujen ja sotkujen inspiroimana teen omaa mielentyyneyttä tukevan päätöksen siitä, että jatkossa pyydän arvostelukappaleet postilaatikkoversioina.
Stoalaisuus on hellenistisen filosofian koulukunta, jonka ytimessä ovat mielenrauhan tavoittelu ja tunteiden hillintä. Tässä vaiheessa blogin kirjoittaja siirtyy katsomoon. Kenties Veritakselle ja FC Inter Turun -otteluun. Kokemus mielenrauhasta liittyy siihen, että oma joukkue pelaa oman identiteettinsä mukaista jalkapalloa eli stoalaisittain toteuttaa omaa luonnonmukaista tehtäväänsä ja voittaa. Tosiasiassa kokemus jalkapallo -ottelusta on täynnä intohimoisia tunteita, jotka stoalaisittain täyttäisivät varmasti virheellisten arvostelmien ja siten mielenrauhaa häiritsevien tekijöiden määritteen.
Siinä on kuitenkin jotain stoalaista, kun pelaaja toteuttaa pelissä tehtäväänsä eli roolinsamukaista osaa osana pelisuunnitelmaa, ja kun pelisuunnitelma osiensa summana toteutuu, tuottaa se varmasti ataraksisia eli mielenrauhan hetkiä. Intohimojen näyttämiselle on omat maalien, onnistumisten ja epäonnistumisten jälkeiset hetkensä. Vähän niin kuin blogin kirjoittajalle jalkapallo-ottelut ovat intohimoisten tunteiden hetkiä ja esimerkiksi Marcelo Bielsan, jonka lähestymistapa otteluihin on hyveellisten arvojen ja korkean moraalin näkökulmasta yllättävänkin stoalainen, Leedsin kuluvien kausien pelisuunnitelman täydellisimmät hetket ovat aiheuttaneet kirjoittajalle lähes uskonnollista hurmosta ja siten myös mielenrauhaa.
Kolikon toisella puolella on kuitenkin se, että tunteiden yliläikkyminen vääränä hetkenä kentällä johtaa helposti virheisiin (tarpeettomat rangaistuspotkut, punaiset kortit tai yltiöpäiset riskit, jotka johtavat vastustajan saamaan etuun) ja sellainen jalkapallo-ottelu kokemuksena, jossa oma joukkue huonon pelin tai epäoikeudenmukaisilta tuntuvien sattumusten päätteeksi häviää ottelun, jättää sellaisen värin koko muuhun elämään, että se ei ihan muutamassa päivässä haalistu. Esimerkinomaisesti tässä lienee kysymys juuri siitä stoalaisten perusajatuksesta, että tunteet ovat virheellisiä arvostelmia todellisuudesta ja vaikuttavat siksi negatiivisella tavalla mieleen tai siitä, että vastoinkäymistä ei osata ottaa stoalaisella tyyneydellä vastaan, vaikka jalkapallo-ottelut menevätkin siihen kategoriaan, jonka kulkuun ei itsellä oikeasti ole juuri osaa tai arpaa. Ehkä tästäkin katsantokannasta kirjoittaja ja blogi futiksineen ja viineineen ovat osin epikurolaisuuteen eli maltillisten nautintojen avulla mielenrauhaan tähtääviä toimijoita.
Kirjoituksia stoalaisuudesta -kirjassa eniten pidän siitä, miten se ymmärrettävien kielikuvien avulla valottaa ihmisen roolia maailmankaikkeudessa syntymisen, elämän kukkaan puhkeamisen, vanhenemisen, mätänemisen ja lopulta hajoamisen eli kuolemisen kautta. Kirjan lainaus Cicerolta:
”Samoin kuin laiva tai rakennus on rakentajan itsensä helpoin purkaa, siten
myös luonto, joka on ihmisen liittänyt, osaa tämän parhaiten hajottaakin”
Toinen lainaus:
”Onhan kuitenkin ollut välttämätöntä, että on jonkinlainen lopputila,
jolloin elämä samalla tavalla kuin puiden hedelmät ja maan tuotteet täyteen
kypsyyteen päästyään nahistuu ja varisee pois”
Stoalainen tyyni tapa kohdata elämän kaari sellaisenaan on jotenkin lohdullinen ja se on siirrettävissä myös jalkapalloon, sillä samalla tavalla kuin elämä, rakentuu jalkapallokin erilaisiin aikakausiin, vaiheisiin ja onnistuneisiin tai epäonnistuneisiin projekteihin ja tästä päästäänkin futisromantikkojen perustavanlaatuiseen kysymykseen siitä, että onko elämä vain osa jalkapalloa vai toisin päin? Vastaus varmasti riippuu siitä, että onko vastaajana, vaikka Eduardo Galeano tai Cicero.
Palataan takaisin
poikaan, joka ei päässyt pelaamaan, koska kaverit jättivät saapumatta kentälle
ja jota Epiktetos opettaa. (Kirjan Epiktetos tosin antiikin kreikkalaiseksi
tuntee varsin hyvin nykyajan ilmiöitä, kuten huuhkajat, Nokian tragedian
tai energiajuomat). Epiktetos opettaa poikaa siitä, että heidän ei tule mennä
pelaamaan jalkapalloa yksinomaan itsekkäistä syistä, vaan nimenomaan toisia
varten, jotta peli ylipäätään saadaan aikaseksi. Epiktetos kannustaa stoalaiseen
hyveelliseen käyttäytymiseen. Samalla hän täsmentää, että jokaisen on kuitenkin
otettava vastuu ensisijaisesti omasta osallistumisestaan. Sen jälkeen mitä
ikinä tapahtuukin ei ole enää itsestään kiinni ja siksi mahdolliset vastoinkäymiset
tai tragediat, kuten tässä se, että pelit jäivät pelaamatta, on mahdollista
kohdata stoalaisen tyynesti ja mielenrauhansa säilyttäen. Se on blogin
kirjoittajan tulkinta opista, jonka tarina pojan ja Epiktetoksen kohtaamisesta pitää sisällään. Oppia on sitten
mahdollista toisintaa loputtomasti elämän eri tilanteisiin.
Viini: Rooman ja Kreikan kirjastojen suihkulähteistä
pulppuava
Arvostelukappale saatu Basam Booksilta ja kirjan voi hankkia omakseen esimerkiksi täältä: https://basambooks.fi/sivu/tuo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti