Englanti-Tanska: himaan, menossa vai tulossa?

Tulisten askelten painaumat ovat Wemblellä jo jäähtyneet, kun uudet ukot rymyävät nurmelle pottuja suussaan ja kaloja saaveissaan. Viinitilojen kauneudesta perunapelloille on yhden illan pituinen matka, ja nyt katsotaan se, miten päin punavalkoiset värit kankaalle kuuluvat. Ne ovat höpötelleet ja hypetelleet himaan palaamisesta jo niin kauan kuin maailma on ollut olemassa, ja jo silloin, kun välitunneilla oli enemmän Englanti- kuin huuhkajafaneja. Gareth Southgate on osunut oikealle hehtaarille, mutta kotipihan portilla on vahdissa jotenkin tutunnäköinen vaaleahapsi: teidän kotinne ei ole täällä, mutta tuon pallon voisin hanskoihini painaa, hän kertoo.

Englanti-Tanska: Dickens ja Andersen

Tanska ammentaa jotenkin syvistä, mutta kirkkaista vesistä. Sen futisfolkloressa on kaikkea sydämen ohilyönneistä, sijoiltaan muljahtaneista polvilumpioista, sotiin ja pysäyttämättömiin syöpäsoluihin, vaikka tanskalaisten dynamiittien kotikonnut itsessään ovat vuodesta toiseen olleet maailmaan parhaimpia olla ja elää. Tanskassa jotenkin pimeäkin on tulitikkutyttömäisellä tavalla valoisaa. Luulenpa, että sikäläiset viikingitkin olivat sieltä leppoisammasta päästä vähän niin kuin Kasper Hjulmand. Tiukka ammattimies, mutta jollain tavalla sieltä leppoisammasta päästä, ja silloin tällöin tielle sattuu Euroopan mestaruus.

Kolmelle leijonalle jää tarinassa väistämättä häijyn saiturin rooli. Southgate on uudistanut tai tuonut Englannin vähintäänkin tähän päivään, mutta Tanskaa vasten kertoen ja peilaten se saa väistämättä vähän Frankensteinin tilkkuja nahkaansa, vaikka sellaisenaan kerrottuna sen kertomus olisi raikas ja kertoisi kanaaleihin seisahtuneista vesistä, jotka viimein on saatu virtaamaan. Toki todellinen tragedia piilisi siinä, että Englanti jatkaisi Wembleyllä ja häviäisi finaalin Roberto Mancinin pukumiehille. Vertaisryhmää pitäisi etsiä merten ja seitsemän vuoden takaa sambamaasta.

”Antaa pojat pelaa!”, on sellainen liian herkästi pilliinsä henkeä puhaltavalle tuomarille osoitettu viesti, jonka voi sellaisenaan myös välierän päälle laskea. Antaa pojat pelaa. Tanskan etsikko on alussa. Kotipoikien taas loppua kohti kiihtyvä.

Viini: enemmänkin Bitteriä tai Mikkelleriä

Italia-Espanja: Armada ja Regia Marina

Roberto Mancinin ja Luis Enriquen kauas horisonttiin tähtäävät askeleet lämmittävät pian Wembleyn nurmea. Välimeren äärellä veri on muutaman asteen lämpimämpää, ja kun Italia ja Espanja käyvät jonkun toisen kotona, saattaa siinä sydämiä särkyä. Matadorin askelmat eivät ole ajasta toiseen aikaan siirretyssä turnauksessa olleet vielä picassomaisen iättöämiä. Sitä vastoin Italia humalluttanut katsojansa jo kesäisesti pirskahtelevalla proseccolla, ja sen turnaus kypsyy kuin paraskin amarone. Saapasmaassa on taidettu jalkapallon taito.

Armada ja Regia Marina Thamesilla

Tapas pöydälle ei ole nosteltu mitään kaikkien aikojen Espanjaa. Ne, jotka rakastuvat, elävät ja kuolevat nopeasti, saattavat jo haikailla Madridin manian nielemän Lopeteguin perään. Siihen Espanjaan oli sekoitettu legendojen mustetta. Nykyään mennään enemmänkin päivästä toiseen, mutta niin totta kuin joskus kellotkin valuvat, jalkapallokin alkaa aina 0-0:sta, ja jumalat ja sattumukset ovat sekä oikukkaita että julmia. Tai toisinaan. Yksinkertaisesti. Toinen joukkue on kaikesta maailman lähihistoriasta huolimatta paremmalla pelipäällä ja myös siten voitetaan taulupaikkoja ikiaikaisten klassikoiden galleriasta.

Nenäliinat liehuivat ja kyyneleet olivat sottaisia, kun Italian katamaraanit irtosivat Napolin satamasta ja Po -joen uomasta. Uskaliaimmat taittoivat jalan Alppien yli. Roomasta lähdettiin ja nyt ollaan jossain aivan muualla. Koti-ikävästä ei ole ollut tietoakaan, kun Signoret ovat olleet kansallispelissään kisojen kykenevimmät ja paistokivi pysyy kotikylässä lämpimänä, vaikka varjoissa narrit vihjailevatkin Spinazzolan ja sen kreikkalaisen sotasankarin Akilleesta. 

Thamesia kulkevat nyt. Herrasmiesmäisesti vuorollaan. Kaksi laivastoa. Ilta näyttää nousevatko Lontoon salkoihin Armadan vai Regia Marinan kankaat.

Viini: Cavaa ja Nero d'Avolaa

PIF-HJS: Pajbackan imussa

Vietettyämme päivän Saariston rengastien Kustavin puolella ehdotan, että ajetaan illaksi vielä Paraisten puolelle. Paraisten Kauppiaskatu on autio. Ihmiset ovat vetäytyneet terassin varjojen alle sekä nauttimaan kesästä että pakoilemaan kuumana porottavaa aurinkoa. Pajbackan kenttää ympäröivien muurien takaa kuuluu rummun pauke ja parkkipaikalla on tungosta: tästä tietää jo valmiiksi, että tänne kannatti tulla.

Paraisilla ymmärrettiin, missä pelipäivänä kuulu olla

Katsomot pullistelevat. Rummun takana olevilla riveillä on todellisia vetaraaniultria, jotka ovat varustautuneet marakassein, kovaäänisin ja lisäksi jollain tuntemattomaksi jääneellä erikoislaitteella, jonka ääni muistuttaa paloauton ulinaa. Katsomon ympäriltä on helppo poimia tusinoittain punaisia pelipaitoja ja huiveja. PIF on selvästi oman kylän joukkue, jonka ympärille rakentuva yhteisöllisyys on Pajbackalla käsinkosketeltavaa.

HJS on itselle etäisempi seura, mutta maailmassa, jossa asiat limittyvät, mitä erikoisimmilla tavoilla toisiinsa, HJS edustus löytyy blogin seuraajista. Voihan olla, että kirjoittajan alitajuinen turhamaisuus, on lopulta tärkeä motivaattori sille, että könyämme vielä viikon päätteeksi Paraisille. Katsomokeskusteluita sivusta kuunnellessa käy ilmi, että paikalla on vähintäänkin kourallinen HJS:n kannattajia, mikä viestii hyvästä kulttuurista sen lisäksi, että Hämeenlinnassa ottelu oli näytetty keskustassa isolta screeniltä.  HJS:n maalierossa on jotain leedsmäistä, sillä sekä omia että vastustajan verkkoja on kuluvan kauden aikana venytelty. Yhtälöön, kun liittää PIF:n varsin pystyvät hyökkäyspään pelaajat, voi ottelulta odottaa viihdettä ja vauhdikkaita tilanteita.

Pajbackalla peli lunastaa odotukset heti alkuunsa. HJS:n kärkipari Santeri Stenius ja Eemeli Raittinen ovat alati vaarallisia. Lisäksi Miika Paussu tekee laidaltaan lennokkaita nousuja. Vastapainona punapaitojen Gesim Vocan ja Yooni Musen taituruutta on ilo seurata. Peli on hyvätempoista, kotiyleisöltä irtoaa rutiinomaisesti oikeat ruotsinkieliset kannustushuudot pelin oikeina hetkinä ja molemmat joukkueet hakevat hanakasti maalia.

Gesim Voca oli vaikea pideltävä

18:sta minuuttia siihen menee, kun Stenius tuulettelee ensimmäistä osumaa. Stenius on kärppäimpänä paikalla, kun Aime Nihorimbere taittaa vaarallisesti kotijoukkueen nurmea leikkaavan keskityksen maalille.

Paikkoja ropisee maalin jälkeen molemmille joukkueille. HJS:n Prince Mokuman kaukaa lähtevät kuti kerkeää pudota tolppaan ennen kuin kotijoukkueen kannattajat pääsevät huokailemaan Vocan kirmatessa puolittain läpi vasemmalta laidalta. Voca niputtaa vielä kintereille kerenneen HJS pakin ennen kuin kokeilee tikkaansa tauluun, mutta Joonas Immonen levittäytyy kudin eteen.

Tarvitaan taas Stenius, jotta tulostaululle saadaan viivoja. Tällä kertaa laidalta maalille rynnii Raittinen, jonka esityön jälkeen Stenius liukuu pallon tyhjiin. HJS näyttää menevän menojaan ja veteraanikatsomostakin annetaan piiskaa kotijoukkueen puolustuspelaamiselle. Ennen puoliajan päättymistä nähdään kuitenkin kotijoukkueelta niin sanottu pukukoppimaali, jonka Saliw Babawo värkkää hiukan sekavan tilanteen päätteeksi etutolpalta. PIF saa maalista lisää liike-energiaa jalkoihinsa ja se on hyvin myös vainulla tasoituksen suhteen, mutta Vocan painavaa kutia, jonka Immonen saa nikattua takanurmelle, lähemmäs se ei pääse.

Junnujen puoliajan pienpelit ovat kulttuuriteko

PIF jatkaa toisella puoliajalle siitä, mihin se ensimmäisellä jäikin. Samir Achkir on lopulta muutaman minuutin höyryämisen jälkeen se, jonka nimi painetaan huomiseen lehteen. HJS:n maalille järjestetään kunnon halonhakkuutta ja vähän kaikkialla kolisee, mutta Achkir osoittaa tilanteessa riittävä kylmäpäisyyttä ja siivoa pallon maaliin muiden pelaajien ja kentän eri ainesten lennellessä sinne tänne.

Piffenin tasoitusmaalin jälkeen ottelu tasoittuu taas ja siirtyy jopa hieman enemmän vieraille. Voca koettelee kertaalleen kotiyleisön sydämiä heilauttamalla omalta kenttäpuoliskolta katapulttia. Kukkupallo ei mene mahdottomasti HJS:n maalin yli. HJS:llä on muutamakin hyväkin paikka, mutta PIF:n veskarilla Arnold Uschanoffilla tai kotikyläläisittäin Arskalla on myös hyvä päivä ja niinpä hän sammuttelee karkuun pääsevät kipinät.

Vaihtojen myötä HJS jää enemmän vastaiskumoodiin ja PIF hyökkää pitkälti oikeaa laitaa Babawon kautta, mutta hämeenlinnalaiset tulppaavat tarvittavat vuodot. Maalit ovat tältä illalta lopulta nähty ja niinpä pisteiden osalta kirkko pistetään keskelle kylää.

Asiaankuuluvat kiitokset veteraaniultrille

Paluumatkalla vastaan tulee vielä hälytysajoneuvo, mutta tuskinpa veteraaniultrat ihan hippasille pelin jälkeen lähtivät.

Viini: Tammiluodolta pirskahtelevaa

Futis ja kirjat: Helter Skelter, Tapani Kinnunen

Helter Skelter -käsitteellä viitataan liukumäkeen. Se saa myös pimeämpiä sävyjä konnotaatioistaan Charlie Mansoniin ja Tate-LaBianca -murhiin.

Helter Skelter on myös Robustoksen kustantaman ja Tapani Kinnusen kirjoittaman Suomi -sarjan viides romaani. Sen liuku lähtee Hanian rannoilta ja kiertää maailman pienimpien punaisten lyhtyjen kujien kautta Suomen jalkapallopääkaupungin pyhätön eli Turun Kupittaan nurmille. Loppukiihdytyksensä Helter Kelter ottaa Helsingistä kirjajulkkareilta ennen kuin se tömähtää Ravintola koulun terassille. Viimein, kun silmät lupsahtavat auki, ohimoita asiaankuuluvasti kolottaa, koska matkan varrella tuli kumottua olutta ja muita juomia. 

Tapani Kinnusen Helter Skelter

Helter Skelter päätyi kirjoittajan postilaatikkoon kirjailijan erikoistoimituksena. Woltit sun muut foodoorat ovat vielä mustavalkoista divarikamaa, sillä pyhänä sovitusta lähetyshetkestä pelkkää postilaatikkoon teipattua Interin -logoa Pohjantähtenään käyttävä erikoistoimittaja väisti naapurin sätkäpaperia metsästävän huligaanipojan ansat ja tiputti asianmukaisesti Kelan kirjekuoreen käärityn kirjan tismalleen oikeaan postilaatikkoon tilauspäivänä ja vieläpä alta aikayksikön. Tapani Kinnunen on tunnettu Turun sinimustien kannattaja, joka huutaa munukkaa Veritaksen kannattajakatsomon ”yläaitiosta” ja tähän limittyvät kokemukset ovat yksi kirjan keskeisistä teemoista.

Arvostelukappale saatiin kirjailijan erikoistoimituksella

Romaani kertoo yhdestä vinkkelistä syyn sille, miksi sinimustat värit ovat Turussa vetäneet puoleensa. Iltatähtenä Turkuun syntynyt Inter toi väriä, kulttuuria ja kansainvälisyyttä Turun seisahtuneeseen futisilmaan. Kirjoittaja huomaa vähän väliä käkättävänsä romaanin kohtaukselle, jossa päähenkilö Topias Kettusen vaatiessa TPS:n pelissä vastustajalle keltaista korttia, mustavalkoisten pitkätakkinen kannattaja ojentaa hänelle joulukortin ja sellaista tai mitään muutakaan korttia Kettunen ei halua, joten hän myy pohjoiskarjalalaisen futissielunsa Interille heti, kun se vain on mahdollista. Hyvin samaistuttavaa.

Turun futiksen lisäksi kirjassa muistellaan myös niitä huuhkajien kohtalonhetkiä, jotka lopulta toivat historiallisen EM-kisapaikan. Kuvaukset Olympiakatsomosta ja pubeihin pystytettyjen screenien äärestä tulevat niin inhimillisellä äänellä ja sellaisella tarkkuudella, että mannerjäät voivat huoletta sulaa, kunhan yksi kappale Helter Skelteriä jää seuraavalle sivilisaatiolle, jotta hekin voivat saada palansa siitä, mitä oli olla ihminen ja jalkapallokannattaja silloin, kun Rive hoiti huuhkajat kisoihin. 

Futis yhdistää, mutta myös erottaa. Romaanissa kerrataan Interin kannattajaryhmittymän jakaantumista yhdestä kahteen eli Ultraboyzista Ultraboyziin ja Armadaan. Toisaalta sääli, mutta toisaalta hyvin inhimillistä, sillä eroavathan pariskunnatkin ja niissä eroissa on kysymys vain kahden ihmisen toiveiden, tarpeiden ja pettymysten yhteensovittamisesta. Sinimustien kannattajia on rutkasti enemmän ja määrä vain kasvaa. Siksi törmäyksiäkin saattaa tulla.

Helter Skelterin kerronta on vauhdikasta ja mukaansa ryystävää. Romaanissa vilkaistaan aina hieman pidempään sinne, minne ei välttämättä olisi soveliasta ollut katsoa, mutta mihin kaikki kuitenkin katsoo, ja romaanissa läväytetään sanat pöytään sellaisena kuin maailma on koettu. Kroppaa saavat laittaa likoon sekä Topias Kettunen itse että kirjaan valikoidut henkilöt hänen lähipiiristään, jotta romaani saa sellaisen lennon, että kirjoittaja luki sen kertaistumalta. Topias pudottelee matkan varrella hauskoja knoppeja ympäristöstään, jotka maustavat ja värittävät kirjan maisemaa. 

Kirjan henkilöhahmot ja se, miten heidät on kerrottu, soittavat kaikuja jenkkien Beat -sukupolveen ja Bukowskiin. Boheemien ihmisten tuominen tähän aikaan lämmittää kirjoittajan sydäntä, koska olin jo osin tullut näkörajoitteiseksi tämän maailman olemassaolosta. Kerronnan tarkkuuden, imun ja rehellisyyden nimissä ymmärrän myös, mistä Kinnusen ja Knausgårdin -rinnastukset tulevat. *Siksi aionkin tarttua löyhään lupaukseeni siitä, että luen koko Suomi -sarjan, sillä olenhan juossut Taisteluni -ultrajuoksun myös puolitoista kertaa, ja kuten maailmassa aina, olen aivan varma, että sinimusta voittaa. 

Viini: sukkahousujen sisällä paikalle tuotuna ja oleellista on, että sitä on tarpeeksi itselle ja kavereille

Arvostelukappale on saatu kirjailijan erikoistoimituksella. Sen voi ostaa esimerkiksi täältä: https://kirjakauppias.fi/Helter-Skelter tai jos taitaa kaupankäynnin- tai katukaupankäynnin taidon ja tahtoo kirjan erikoistoimituksella, kannattaa kierrellä Turun kuppiloita tai saapua Interin kotipeleihin sopivankokoinen seteli lompakossaan ja nykäistä kirjailijaa hihasta.

*Tämä ei ollut maksettu virke, vaan kirjoittajaa on uhkailtu Mustanaamiolla

Salon Wilpas-FC Inter Turku 2: hellepäivää Salossa

Halikko tarjoaa parastaan. Ensin suojatielle kömpii metsäläisen näköinen kaveri ilman paitaa ja lapio olallaan. Seuraavalla bussipysäkillä paikallinen jonglööri näyttää erikoistemppunsa: sammuminen pysäkin penkille siten, että korkattu pullo roikkuu samaan aikaan kädestä. 

Salon keskuskentällä on vähän vähemmän vaaran tuntua. Kourallinen ihmisiä on löytänyt paikkansa katetusta katsomosta. Olemme koko köörin kanssa liikenteessä, joten myöhästymme auttamatta hieman alusta. Kioskin perusvalikoiman lisäksi kohtaamme erittäin aktiiviset arpamyyjät ennen kuin kiipeämme aurinkoa piiloon katoksen alle.

Katetun katsomon luksusta

Peliä pelataan enimmäkseen Wilppaan päässä. Inter pitää palloa ja Wilpas kyttää vastaiskuja. Silmiinpistävää on se, että aina, kun Wilpas saa pallon, se on vaarallinen. Erityisesti Wilppaan Kevin Green kampeaa itsensä toistuvasti irti Interin puolustukselta ja sitten mennään kovaa sinimustien maalia kohti. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Green on taas irti, mutta tällä kertaa hänet potkitaan rangaistusalueella nurin ja niinpä pallo sovitellaan täplälle. Jesse Jokiniemen rauhallisen suoritteen päätteeksi Wilpas siirtyy 1-0 -johtoon. Wilppaalla on useampi paikka johtonsa lisäämiseen, mutta sihti on hiukan hukassa. 

Wilppaan maalia ennustavasta hyökkäyspelistä huolimatta Inter piirtää seuraavan pystyviivan tulostaululle. Aron Valavaara on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun pallo käännetään kulman jälkilöylyissä maalille ja sitten sitä tuuletteleekin maaliverkot. Katsomosta nousevat riemunkiljahdukset kertovat siitä, että sinimustien kannattajia on paikan päällä tänään useampiakin. 

Puoliaika koittaa. Lapset hyppäävät pituutta ja ottavat spurtteja juoksuradalla. Kello pysähtyy eikä sitä ihan toisen puoliajan alkuun saada käyntiin vedettyäkään.

Wilpas pääsee toisen puoliajan alussakin tulemaan tuhatta ja sataa Interin maalia kohtia. Yksi näistä eskaloi vapaapotkun pariin kymmeneen metriin. Ainakin tämän ottelun perusteella jonkinlaiseksi erikoistilannespesialistiksi leimaantuvan Jokiniemen inhottavasti pomppaava sisäkierteinen kuti kohtaa sivuverkon maalipuiden sisäpuolelta. Wilpas 2-1 -johtoon. Kellossa on 50 minuuttia.

Videolla Jokiniemen vapari ja keskustelua karamellestä

Muutamaa minuuttia myöhemmin Jesse Koski tekee väärin, vaikka tekee oikein. EM-kisoja seuranneet tietävät, että peliä ei saa johtaa 3-1, koska huonosti siinä käy. Koski päättää kuitenkin päättää Wilppaan vastaiskun maaliin ja alleviivata Interin puolustuspelin haasteita. 

Toisella puoliajalla peli näyttää pitkälti samaa ilmettä, mitä ensimmäinenkin, mutta pidempien hallintajaksojen sijaan, Inter pelaa hanakammin pitkiä palloja laidoille Wilppaan puolustuksen selustaan. Tunnin pelin jälkeen Inter rakentaa oikealta laidalta oppikirjamaisen hyökkäyksen, josta seuranneen maalinedushässäkän päätteeksi Valavaara tuplaa maalimäärinsä. 

Pian Interin kavennuksen jälkeen Wilpas vaihtaa Greenin pois kentältä ja tämä vaikuttaa peliin siten, ettei Wilpaalla ole hyökkäyssuuntaan enää samanlaista uhkaa, mitä aiemmin. Peli kääntyy väkevämmin Interille ja sen nopea laiturit ja hyökkääjät alkavat toistuvasti nappaamaan juoksukilpailuja nimiinsä. 

Muistutuksena jalkapalloileville ihmisille: älä mene 3-1 -johtoon

Käydään jo pelin viimeisiä minuutteja, kun väkevää peliä pelannut Jarkko Kokkala pääsee ensimmäisenä palloon räjähtävän spurtin tehneen Jose Gilerin kääntäessä palloa maalille: 3-3. EM-kisojen malliin Wilpas hukkaa 3-1 -johtonsa, mutta Interillä on vielä yksi sana sanottavana. Giler puskee muutaman minuutin päästä rangaistusalueen rajan tuntumasta pallon rimaan. Vaihdosta kehiin hypännyt Ville Viitanen on ensimmäisenä haaskalla ja niinpä Inter tarraa kiinni täyteen pistepottiin. Wilpas käy vielä kertaalleen Interin kenttäpuoliskolla, mutta siltä on juostu pohkeet hapoille ja niinpä Inter ryöstää koko viihdyttävän ottelun aarrearkun.

Paluumatkalla aurinko paistaa silmiin ja Halikon kadut ovat tyhjentyneet

Viini: Halikon iloisesti helmeilevää

FC Inter-FC Lahti: sinnepäin

Turussa kaikki on vähän sinnepäin. Olen olevani fiksu ja kierrän Aninkaisten ikuisessa kesäremontissa olevan väylän itäpuolelta vain havaitakseni Datacenterin kohdalla kokovartalo -siltä näyttävän körilään viittovan minut pois Kupittaan suunnalta. Veritakselle pääsy on tehty niin hankalaksi, että alan epäillä jonkinlaista salaliittoteoriaa. Taistelupari ottaa torkut, kun lähden hakemaan seuraava kiertoreittiä, joka kulkee suunnilleen Kiinan Shandongin kautta. Tilanne eskaloituu siihen malliin, että huomaan kääntäväni vielä vastaantulevien kaistalle odottamaan punaisen valon vaihtumista. No. Kaksi miinusta on plus ja heilautan itseni viimein Hippoksentielle ja stadioni alkaa piirtymään maisemaan.

Tietyömaat väistetty ja peli voi alkaa

Interin kalustoa on murjottu oikein olan takaa ja kokoonpano on vähintäänkin nuorekas, mutta mikäpä siinä, asiat ovat niin kuin ovat ja nuoriso saa ahmia vastuuta sinimustalta pöydältä nyt oikein olan takaa. Kannattajakatsomon baritoni helähtää tällä kertaa ilman rumpua, mutta biisit ovat niikseen tuttuja, että rytmissä pysytään ja ääntä lähtee.

Interin peli rullaa heti alussa hienosti.  Jopa odotettua hienommin. Lahti nojaa jo valmiiksi köysiin, kun sinimustat tuovat hyökkäyksiä sarjana kohti valkopaitojen maalia. Kahvi ei ehdi jäähtyä kupeissa eikä oluen vaahto laskeutua mukeissa, kun Alejandro Sainz vapauttaa määrämittaisella Benjamin Källmanin läpiajoon ja Benkkuhan toimittaa: vartalo väännetään sellaiseen asentoon ennen laukausta, ettei Antonio Reguerolle jää oikein mitään käsitystä siitä, miltä puolelta häntä puijataan. Inter johtoon. Kuuluttaja huudattaa ensin Rick Kettingiä. Kyseessä lienee joko käytännön pila tai auringonpistos, mutta sen pelin aion olla itsekin näkemässä, kun Ketting kipittelee topparin tontilta vastustajan puolustuslinjaa karkuun. Jään odottamaan.

Kahvi on edelleen lämmintä ja vaahtokaan ei ole kokonaan haihtunut, kun Lassi Järvenpää pistää kauniin matalan pallon Lahden puolustuksen selustaan. Koko ottelun aktiivisesti pelannut Jasper Yrjas ehtii hyvin valkopaitojen oven välistä, mutta harmillisesti ja vuorostaan Reguero vääntelee kroppaansa sellaiseen asentoon, että Yrjaksen kuti ei löydä aivan perille asti. 

Inter pysyi ensimmäisen puolituntisen hyvin pallossa

Inter höykyttelee hämärän rajamailla vaeltavaa Lahtea ensimmäisen puolen tunnin ajan ja sitten ikään kuin tuttavallisesti nostaa kaverin köysistä. Inter olisi ehdottomasti tarvinnut toisen maalin hallintajaksoltaan, koska Lahden päästessä peliin mukaan kyseessä on edelleen maalin peli. Santsikuppeja ja tuoppeja lähdetään täyttämään hiukan epäuskoisissa fiiliksissä, mutta Interin johtaessa 1-0.

Toinen puoliaika suunniteltiin porukalla

Varsinaisena yllätyksenä ei tule, että Lahti rokottaa. Macoumba Kandji tarjoilee sputinikkia painimalla itsensä vapaaksi ennen kuin vissyjen hapot ovat toisella puoliajalla ehtineet laimentumaan ja maalihan siitä tulee. Peli ei ole aivan niin Interin hallussa kuin ensimmäisen puoliajan ensimmäinen puolituntinen, mutta aihioita on.

Lopulta ei kuitenkaan pure Taikin taika eikä Furkan loitsut. Onneksi Henrik Moisander on laittanut maalikehikoihin oikeaa salvaa, jotta vierasjoukkueenkaan kello ei pääsee helähtämään. Omien pelivelvollisuuksien painaessa päälle kuuntelen viimeiset huokaukset jo Veritaksen parkkipaikalta. Aninkaistenkatuakin ajaa, kun ei ole muuta liikennettä.

Viini: kypsyy

Ilves-FC Inter: kasuaalisti pinnoista

Tiukille menee taas, joten etäpäivää juoksutetaan Veritaksen kautta. Tällä kertaa työtila on kokonainen ravintolatila, mikä ei ole hullumpi. Taistelupari nostelee dinosauruksia läppärin päälle ja välillä ukkonen jyrähtää.

Veritakselta vauhtia

Ultraboyzin bussi kaartaa Veritakselle. Sen ovella todetaan, että TPS:n tilanne ei ole vielä riittävän huono. Nyt, kun katsomot ovat taas auki, niin ihmisiä on mukavasti lähdössä Tampereelle. Suurimmat roiskeet otetaan bussin tuulilasiin matkalla, mutta Ratinan kauppakeskuksesta napataan varmuudeksi vielä kertakäyttösateentakit harteille.

Mitään varsinaista yleisöryntäystä Ratina ei ime. Tunnelma on melko virkamiesmäinen, kun pallo potkaistaan peliin eikä se siitä hirveästi miksikään muutu ennen kuin ilvesläiset havaitsevat, että saattavat ottelun voittaa. Kalavaleena menee se, että koti- ja vierasjoukkuueen kannattajia on palttiarallaa saman verran.

Sade lakkaa ja pilvipeite repeilee. Ilves saa palloja Interin keskikentän ja puolustuksen väliin, ja luo sitä kautta uhkaa. Interillä on tonttia Ilveksen suht korkealla pelaavaan puolustuslinjan takana. Ilvestä ei pelirohkeuden puutteesta voi syyttää, sillä ylhäältä prässätessä se jättää puolustukseen välillä 2 vs. 2 tilanteen. Timo Furuholmin ja Benjamin Källman roikkuessa ylhäällä tilanne on sinimustien näkökulmasta kutkuttava.

Kello ehtii kilauttaa puolen tunnin verran, kun Källman heittää itsellee luun keltapaitojen selustaan ja ravaa perään. Ilveksen puolustuksella on jotenkin liikennemerkit hukassa ja Källmanin kaista ei juuri kavennu ennen kuin pallo kaivetaan tupsukorvien verkosta. Interin toinen maali roikkuu ilmassa, mutta ensimmäisen puoliajan päätösminuuteilla Ilves tekee pukukoppi -maalin. Eetu Vertainen löytää nokka keulaa kohti itsensä Interin linjojen välistä ja vapauttaa Hernan Lunan lankulle. Hai puree ja peli on tasan.

Kamerat kohti maalintekijää

Ensimmäisellä puoliajalla simahtanut taistelupari venyttelee itseään hereille pelin aaltoillessa toisella puoliajalla päädystä päätyyn. Ottelun viimeinen puraisu tulee Taha Ozcelikilta, joka löytää kulmapotkussa korkeimmat tikkaat. Interillä jää parikymmentä minuuttia aikaa kesyttää peli tasoihin, mutta sinimustat pääsevät vain pariin otteseen säikäyttämään. Ilves käyttää ajoaikansa paremmin ja pitää pinnat pois loukkaantumisten kurittaman FC Interin ulottumattomilta.

Viini: Tammerkoskella läträämistä