Ennen valioliigan viimeistä vuosineljännestä

Mohamed Salahin pusku pomppii Tottenhamin puolustajien kautta maaliin. Liverpool on tuottanut lähtökohtiinsa nähden parasta arvoa kannattajilleen. Punaiset olivat parhaimmillaan yhdeksän pisteen kärkikarkumatkalla, joskin siitä kuului pientä pihinää tuolloin ja tähän päivään asti ilmoja on hieman päästelty ulos. Mestaruustäppä menisi edelleenkin riskisijoituksen puolelle, mutta menestyminen on varmaa. Unelmat kantavat Mersesysiden punaisella puolella ja kevättä on ollut kulkusissa koko kauden ajan.

Manchester City on taattu osinkokone. Sen koneisto jyskyttää voitosta voittoon ja se vaikuttaa taas pysäyttämöttömältä. Tasapainoilu Mestareiden liigan ja valioliigan välilleä saattaa hetkellisesti kuivata kurkkua, mutta Pep Guardiola saanee lastattua tuloksentekijänsä oikeille lautoille. Kurssi liitää kohti taivaansinistä pilvetöntä taivasta.

Länsi-Lontoossa on synkempää. Chelsean ja Mauricio Sarrin osakkeisiin on pumpattu kenties liian suuret odotusarvot, vaikka tämän piti olla se kausi, jolloin sille luotiin paineettoman kauden poutasäätä. Nyt kuitenkin roiskuu jo. Omistaja, pelaajat ja fanit repivät Sarria raajoista niin moneen suuntaan, että tupakka varmasti maistuisi. Huippujalkapallomaailma on lyhytjänteisempää ja kärsimättömämpää kuin koskaan eikä Chelsea ole pelikentän seesteisimmällä alustalla. Kabineteissa kuhisee.

Pohjois-Lontoossa ollaan pitämässä, mitä on luvattukin. Arsenal saattaa napsahtaa maanantai-illan päätteeksi kolmanneksi. Sen kurssinousulla spekuloidaan jopa hurjemmin kuin Tottenhamilla, joka hiljalleen hiipui kärjen tahdista ja vilkuilee nyt niin etu- kuin takapeileihin. Peli kulkee, mutta ihmeiden aika ei Tottenhamille koita. 

Markkinan seesteisyyttä häiritsee Manchester Unitedin pystysuora kurssi. Ylempään keskikastiin ripustettu seura onkin nostanut takin naulakosta ja hakee sille uutta paikkaa. Purjelaiva myytiin ja tilalle hankittiin öljytroolari. Suuryhtiön moottori hurisee melkein kuin ennen vanhaan ja moni kaiveleekiin säästöpossuistaan ylimääräisiä hiluja ja toivoo vielä ehtivänsä myös Manchesterin punaisen puolen tupladeckin kyytiin. Liput ovat kallistumaan päin.


Viinikuvaus: brittiravureita Lontoon pörssissä

Huuhkajat: kun kaikki menikin toisin

Jäimme tähän:

Lohkon tilanne neljän ottelun jälkeen:

Islanti 4-3-0-1 7-1 9

Suomi 4-2-2-0 5-3 8

Kroatia 4-2-1-1 4-2 7

Ukraina 4-2-0-2 4-4 6

Turkki 4-1-1-2 3-7 4

Kosovo 4-0-0-4 0-6 0

Suomi on kaatanut sensaatiomaisesti Islannin Alexander Ringin vapaapotkumaalilla ja nostattanut koko kansaa koskettelevan futishuuman.

Tummat pilvet lipuvat vaivihkaa ilmanalaan, jota huuhkajan siivet leikkaavat.

Suomi-Ukraina 1-2

Suomi lähtee optimismin vallassa hakemaan Tampereella Ukrainan päänahkaa, mutta jalkapallojumalilla on muita suunnitelmia. Andriy Schevchenkon Ukraina iskee jääpiikin huuhkajien unelmiin hakemalla 1-2 vierasvoiton Suomesta. Ukraina on inan verran pelin päällä, mutta kotikannattajien mukaan tasapeli olisi ollut oikeudenmukainen tulos. Kaikki vanhojen karsintojen kiroukset tuntuvat laskeutuvan yhdessä hetkessä Suomen jalkapallomaajoukkueen päälle: miksi se ei ikinä pompi meille?

Turkki-Suomi 2-0

Tummista pilvistä räiskyy rakeita ja jäätä niskaan, kun Turkki riepottelee Suomea Cenk Tosunin kahdella pikamaalilla. Hyvän startin tuoma noste on kätkeytyy jonnekin surullisten futismuistojen kammioihin. Suomi tipahtaa silmänräpäyksessä lohkon neljänneksi ja kärkipaikka käytännössä karkaa laavasaarille. Eri puolille peräänkuulutetaan realismia: tämä on meidän taso.

Islanti 6-5-0-1 10-2 15
Kroatia 6-3-1-2 5-3 10
Turkki 6-3-1-2 9-8 10
Ukraina 6-3-0-3 6-6 9
Suomi 6-2-2-2 6-6 8
Kosovo 6-0-0-6 2-12

Ukraina-Suomi 1-0

Irvileuat saavat lisää jauhettavaa hampaisiinsa, kun Ukraina selättää rutiiniomaisesti huuhkajat Odessassa. Aivan kuin pelin tulos olisi ollut etukäteen ohjelmoitu. Niin banaali on pelin kuva, jossa näennäisesti rypistelevä haastaja kaatuu lopulta laatutekijöihin. 

Suomi-Kroatia 0-1

Kuolinkorahdukset kuullaan, kun Kroatian Mario Mandzukic hukuttaa Suomen viimeiset kisatoiveet. Futishuuman tilalle vaihtuu futiskooma. Riehakkuudesta jää jäljelle vain hiipuva syke ja suolaisia futisromatikon kyyneleitä.


Islanti 8-6-0-2 10-4 18
Kroatia 8-5-1-2 8-3 16
Ukraina 8-5-0-3 10-6 15
Turkki 8-4-0-4 11-10 12
Suomi 8-2-2-4 6-8 8
Kosovo 8-0-0-8 2-17 0

Islanti-Suomi 3-2

Reykjavikin illasta jää saattohoidossa oleville huuhkajille kaksijakoiset fiilikset. Suomi on ottelun viime minuuteille asti 1-2 johdossa. Sen pelissä on ollut enemmän järkeä kuin pitkiin aikoihin. Lohkovoittoon tarrannut Islanti antaa kuitenkin väkevän näytteen voittamisen kulttuurista. Alfreð Finnbogason pääsee kulmasta puttaamaan tasoituksen. Seuraavaksi pallo leijailee Suomen alueelle lisäajan lisäajalla ja eskaloituu eskaloituu tilanteeksi, jossa yliajalla paitsiossa ollut hyökkäävä joukkue potkii pallon Lukás Hrádeckyn käsistä maaliin ja voittaa ottelun. Mikään ei mene sääntöjen mukaan. Ei ole sanoja. Vain kipua ja mielipuolista naurua.

Suomi-Kosovo 1-1

Kosovo irroittaa letkut. Suomi on vähällä hävitä Kosovolle viimeisen kotiottelunsa. Lukás Hrádeckyn hyvät otteet maalissa säästävät Suomen totaalinöyryytykseltä. Kosovo juhlii kaduilla ja katsomoilla historiansa ensimmäistä kilpaottelussa saavutettua pinnaansa. Suomalaiset futiskannattajat painavan päänsä mustikan varpujen joukkoon.


Markku Kanerva saa pitää työpaikkansa. Tämä tulkitaan siten ettei parempaakaan kandidaattia ollut tarjolla tai sitten palloliiton rahat ovat yksinkertaisesti loppu. 

Kukaan ei oikestaan enää välitä, kun Suomi häviää kansojen liigassa avausottelunsa Unkarille ja sitten Kreikalle. Viro sentään lyödään jopa kahdesti. Sitten kaatuukin Kreikka. Näytöstyyliin. Muiden pelatessa ristiin räpytellään Suomessa rähmät silmistä: meillä on mahdollisuus lohkovoittoon.

Lohkovoitto ratkaistaan Unkarin punavihreää traumapeikkoa vastaan. 1-0 -voitto. Katharsis. Eheytyminen. Lohkovoitto. Rivelution.

Unelma hörppää ilmaa keuhkoihunsa ja nousee taivaalle sinivalkoisena ilmapallona, joka lauantaina laskeutuu Udineen. 

Haaveilu sallittua.

Viinikuvaus: katkeran pohjaliemen alta kuplivaa kepeyttä.

Sydäntensärkijä: Juventus-Atlético Madrid

Juventuksen ja Atlético Madridin kohtaamisissa on sitä jotain. Torinon mustavalkoinen mammutti koittaa murtaa Madridin punavalkoisen jättiläiskilpparin läpipääsemättömän kilven. Punavalkoisen kuoren alta pistää esiin itsevarman ja kiukkuisen kalkkarokäärmeen pää. Itseään isompien kaatamisen kulttuuri virtaa sen haarniskoiduissa suonissa. Juventus tarvitsee sankaritarinan mennäkseen tänään jatkoon.

100 miljoonan portugalilaisprinssi tulee sankaritarinoiden mailta. Sieltä missä Mestareiden liigan finaaleita on voitettu hymy huulilla ja kaatuneita laivueita on kellautettu pystyyn tuosta noin vaan. Cristiano Ronaldolle on paikka lauteilta varattu: Diego Godinin ja Jose Gimenezin välistä. He ovat vuosien saatossa tiputelleet sankareiden kyyneleitä aamukahvinsa joukkoon. Laidoilta ei pääse sen paremmin löylyttelemään, koska Atlético Madridille minkä tahansa hyökkäyksen nappaaminen hikiseen kainaloon on mallia kaurapuuro. Siitä ja voittamisesta rakentuu heidän käyrän identiteettinsä ydinluu.

Diego Simeone lennättää petolintunsa Torinoon lihanpaloja hampaissaan, suupielet pyyhkimättä ja kuivunutta verta kauluksellaan. Juventus ei vapise sillä sen rankana on keskuspuolustus, joka ei tarvitse jalkoja taklatakseen, päätä puskeakseen tai käsiä repiäkseen raajat irti maantiekiitäjiltä: Giorgio Chiellini ja Leonardo Bonucci pysäyttävät yli pyrkivän biisonilauman pelkällä sydämellään. Sikäli molempien joukkueiden laskimot aukeavat samaan suuntaan.

Juventus joutuu ulvomaan kohti täysikuuta ja toivomaan magiaa iltaansa.  Atlético Madridin täytyy jaksaa raivota systemaattisesti koko olemassaolollaan ja muistaa, että intohimossa saa käydä rajalla, mutta yli meneminen saattaa päättää tarun. Atléticolla on yksi vapaudu vankilasta -kortti: maali ja missä tahansa vaiheessa, jos Juventuksen puolustuksessa heilahtaa kuinka pieni kiven- tai hiekanmurunen tahansa. 

Massimiliano Allegrinkaan povitaskut eivät ole tyhjät. Se mikää näyttää siintävän valtamerten takana saattaakin olla lätäkön mitan tai pistoolin tussahduksen päässä. Kuivuneen veren lisäksi ilmassa on ruudin tuoksua. Peti on pedattu ruusun terälehdillä. Illan päätteeksi sille lasketaan särkynyt luodin puhkoma sydän: musta- tai punavalkoinen

Viinikuvaus: verta, ruutia ja kuumaa tunnetta taikalapiolla kaivetussa hiekkakuopassa

Arsenal ja Manchester United: uuden kynnyksellä

Arsenalin ja Manchester Unitedin matsissa on erikoista keveyttä. Unai Emeryn ravatessa harmaassa puvussaan Pariisin parrasvalot ovat himmenneet ja pohjois-Lontoossa revitellään vain punaisen kravaatin verran. Projektin astia on täyttymässä juuri riittävään merkkiviivaan asti ja kevätauringon valuttaessa valoaan viheriöille mitään kovin uutta tai mullistavaa ei varjoista ole paljastumassa. Arsenal laahustaa wengermäisin vedoin riittävän kaukana kärjestä ja riittävän kaukana ylemmän keskikastin wolveseista, evertoneista ja westhameista.

Ole Gunnar Solskjærin Manchester United viettää pitkää kuherruskuukautta. Se pomppi tasohyppelyn tasoja eteenpäin niin taidolla kuin tuurillakin. Hiljattain se vastoin odotuksia keräsi kokoelmiisa harvinaisen erikoismerkin: buffonin kyyneleen. Pariisin illassa oli silmänkääntötempun tuntua ja kaikkia todisteita ei vielä ole saatu talteen, mutta kerrotaan, että Eiffel -tornista olisi heijastettu taivaalle norjalaisen kalastaja-aluksen ruorissa hymyilevää arkkienkelin kuvaa.

Arsenalin ja Manchester Unitedin nahan venyttelyssä on aikana jälkeen Arsene Wengerin ja Alex Fergusonin ollut seesteisemmät ilmanalat. Piikittelyjen ja sähinän sijaan molemmat punaiset kissat ovat kiertäneet omaa puuroaan. Korttelin korkeimmilla katoilla maukuvat muut katit, joten prinsessasta ja puolesta valtakunnasta kepitellään toisaalla. Siksikin illan ottelulla on kuuma, mutta ei tulikuuma loppuodottama, vaikka pelin pinnoilla nakutellaankin paikkaa Mestareiden liigan taivaassa ja plussana pari prinssiäkin käväisee areenalla.

Sekä Arsenal ja Manchester United että niiden väliset kohtaamiset ovat uudisrakentamisen kohteena. Nähtäväksi jää nähdäänkö Emirates -stadionilla enemmän gladiaattori- vai bubble bobble -henkinen koitos. Kiinnostava kysymys myös on se, mitä tästä seuraa nyt ja tulevina ja tulevina ja tulevina kausina.

Viinikuvaus: sama nimi, mutta uusi etiketti ja uudistuva resepti.

Real Madrid-Barcelona: valkopyykin pesu

Real Madridin ja Barcelonan vuoden kolmannessa El Clásicossa on häivähdys sateen loppua räystään alla odottelevan madridistan märän valkopaidan tuntua. Sukat kastuivat keskiviikkona, kun Barcelona onnistui kahdella maalia kohti suuntautuneella laukauksella tekemään Santiago Bernabeulla kolme maalia. Real Madridin positiivisella peli-ilmeellä ei ollut sinällään mitään merkitystä. 0-3 -tulos kotikentällä oli nöyryyttävä, sietämätön ja valkoisten ylpeyttä taltan lailla lohkova. Ottelu oli myös pervorehellinen still -kuva joukkueiden tämänhetkisestä tilasta. Barcelona voi voittaa Real Madridin vähän heikommallakin esityksellä.

Tänään olisi mahdollista pestä valkopyykki, herättää La liigan mestaruustaistelu uudelleen henkiin, jos ei Realin ja Barcelonan, niin ainakin Madridin ja Barcelonan välillä. La liigassa tilanne on siinä mielessä metka, että Barcelonasta huokuva suvereniteetti on pieneltä osin kuplamaista. Kataloniassakaan ei ole mikään totaalinen jalkapallokevät käynnissä. Ei ainakaan vielä. 

Madridissa ollaan jälleen yhdellä vedenjakajalla ja jokin 0-2,3,4,5 -tyypinen tulos olisi melkoinen tuhkan sirottelu kuivumassa olevan valkoisen kankaan päälle. Taktisia pienjyrsijöitä saatetaan nostella Santiago Solarin ja Ernesto Valverden knalleista ja pelaajien pohkeet saattavat aistia loppukevään kuorman, jossa edetään Mestareiden liigassa otteluparista toiseen ja kerätään La liigan mestaruuden lunastamiseen tarvittavia pinnoja. Sydän on kuitenkin illalla kaikkein tärkein lihas ja se rumuttaa perinteiden, kulttuurin ja El Clásicon ikiaikaisen luonteen rytmissä. Sen alle peittyvät yksittäisten kausien tai hetkellisten tilanteiden aallonharjat ja pohjat.

Viinikuvaus: ripaus kuivuvaa valkokangasta ikiaikaisessa valkopunasinisessä liemessä.

Manchester United-Liverpool: metallinmakuinen ikiklassikko

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen ”North West” -derby on Superclásicon, El Clásicon, Old Firmin ja Milanon derbyn ohella yksi maailman seuratuimpia otteluita. Ottelu heijastelee kilpailuasetelmaa ja voimakasta tunnesidettä, joka Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä on historiallisesti ollut niin teollisuuden, talouden kuin musiikinkin näkökulmasta. Teollisen vallankumouksen aikana Liverpool kasvoi taloudellisesti satamatoimintansa johdosta ja Manchesterin talouskasvu pohjasi tekstiiliteollisuudelle. Manchester hyödynsi Liverpoolin satama-aluetta omaan kasvuunsa. Kasvun kausi päättyi suureen lamaan. Kaupunkien elvyttyä lamasta Liverpoolissa haluttiin korkeampia tariffeja sataman käytöstä ja vastaiskuna tälle Manchesterissä ryhdyttiin rakentamaan omaa kanaaliaan, jonka avulla ohitettiin Liverpoolin satama. 

Vuonna 1958 Münchenin lentokoneonnettomuudessa kuoli seitsemän Manchesterin Unitedin pelaajaa. Tapaus herätti paljon sympatiaa ympäri maailman, mutta Liverpoolissa tragediaan suhtauduttiin osin ivallisestikin. Tragedioiden osalta tilejä tasailtiin 1989 Hillsboroughin -tragedian yhteydessä, kun 96 Liverpoolin kannattajaa tallautui kuoliaaksi. Manchesteriläiset saivat lyömäaseen Münchenin tragediaa vastaan. Pieni joukko tarttui lihanuijaan.

Liverpool ja Manchester United ovat englantilaisessa jalkapallossa kaksi menestyneintä joukkuetta ja niiden kotikaupungit sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan, joten kenttä Liverpoolin satamajätkien ja Manchesterin tehdastyöläisten köydenvedolle on erityisen hedelmällinen. Niin pientä saavutusta tai kunniamainintaa ei ole olemassakaan, jota ei Liverpoolin ja Manchesterin välillä mittailtaisi. Liverpoolin suuruuden vuodet osuvat 1970-1980-luvulle, jolloin se kotiutteli kannuja siihen tahtiin, että palkintokaapin saumat natisivat. Liverpoolin suuruuden vuodet päätti nuori skottivalmentaja Alex Ferguson, joka Manchesteriin saavuttuaan julkisesti kertoi potkivansa Liverpoolin alas orreltaan. Niin hän sitten tekikin ja piiskasi Unitedin palkintoravissa Liverpoolin ohitse.

Sekä Liverpool että Manchester United piirtävät rintamalinjaa myös kotikaupunkiensa jalkapallokartoille. Alex Fergusonin punaisen dynastian jälkeen Manchesterin lippusaloissa ovat sateisina futisiltoina lepatelleet vaaleansiniset liput. Liverpoolinkin suuruuden vuodet kumisevat jossain menneiden aikojen holveissa, mutta Evertonia se ei ole päästänyt ohitseen oikeastaan missään vaiheessa. Manchester Unitedin ja Liverpoolin faneille juuri keskinäiset ottelut ovat kuitenkin se kaikkein suurin juttu, joka intensiteetillään ja tunnekuohuillaan häivyttää kaupunkien sisäisten derbyjen jäljet. Ironisesti Manchester Cityn ja Evertonin kannattajat pitävät juuri kotikaupunkiensa joukkueitta pahimpina vastustajinaan. Vihanpito ei siis ole aivan molemminpuoleista

Aika historian havinan jälkeen

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa nyrkit ja veitset ovat heiluneet, niin verbaalisia kuin ruudinhajuisia laukauksia on ammuttu ja ilotulitteet eivät ole aina ollut taivaalle, vaan vastustajana kannattajakatsomoon suunnattuja. Syvältä kumpuava vihanpito on vuosien saatossa laimentunut tai ainakin se on räiskyvästä tulimerestä muuttunut kuumuutta hohkaavaksi saunakiveksi. Roiskeita on lentänyt niin pelaajien julkisista kannanotoista kuin esimerkiksi Luis Suarezia ja Patrice Evraa koskevasta rasismikohusta. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että ”ystäviä tässä ei olla eikä tulla jatkossa olemaankaan”. Ottelut Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä ovat odotusarvoisesti olleet fyysisiä. Tunnelma rakentuu fanien ja pelaajien symbioosissa.

Tämän päivän ottelu on erityinen, koska panokset ovat todella kovat. Liverpool roikkuu aidosti mestaruusaluksen siivestä loputtoman pudotuksen yllä rinta rinnan Manchester Cityn kanssa. Manchester United kurottaa Mestareiden liigan paikkaan, mutta mielessä välkkyy varmasti myös mahdollisuus lipsauttaa Liverpool alas mestaruustaistelusta. Olisikin mielenkiintoista tutkia kumpaan vaihtoehtoon Manchester Unitedin fanit pakkovalinnan edessä päätyisivät: paikkaan Mestareiden liigassa vai siihen, että Liverpoolille ei suotaisi mestaruutta?

Pelillisesti Liverpool ei varmasti nosta uusia naamareita kasvoilleen, vaan lähtee pelaamaan sille ominaista intensiivistä jalkapalloa ja erityisesti Unitedin puolustuksen pelinrakentelua tullaan paineistamaan. Jürgen Klopilla on varmasti myös joitain piennisäkkäitä hatusta nostettavanaan. Unitedille varmasti kävisi se, että se pystyisi hillitsemään pelin intensiteettiä oman pallonhallinnan kautta, mutta derbyn imu saattaa kuitenkin viedä jossain kohtaa mennessään ja vauhtisokeus iskeä. Yleisön näkökulmasta todennäköisyydet ovat vauhdikkaan, fyysisen ja tapahtumarikkaan puolella taktisen siirtelyn sijaan. 

PSG repi Ole Gunnar Solskjærin voittamattomuuden verkkoihin ensimmäisen kivuliaan aukon, joten Molden arkkienkelin säihke ei ole enää aivan niin koskematonta. Liverpool lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina, vaikka Liverpoolin kauden parhaan lennon jälkeen kitka nappulakenkien alla on jonkin verran vähentynyt ja liukastumisvaara on olemassa.

Viinikuvaus: verellä höystetty ikiklassikko, jossa enemmän tunnetta kuin järkeä

Parempaa kuin shampanja

Mestareiden liigan neljännesvälierien ensimmäinen näytös päättyy ja yleisö haukkoo happea. Jo nyt futiksromantikkojen silmät ovat kostuneet. Miten jalkapallo voikin olla näin liikuttavaa?

Sinisellä ja punaisella kasvomaalilla peitellyn ranskalaisen klovnin käsissä sätkii hämmentyneenä norjalainen jalolohi. Thomas Tuchelin vieheen perässä siimoja kiristelee Manchesterin punaiselta puolelta napattu saalis, joka on väsytetty, mutta ei vielä luovuttanut. 

Valkoinen baletti näytti nuorelle ja vikkeläkinttuiselle hollantilaishaastajalle, että perinteet ja voittamisen kulttuuri sutivat joskus pelilliset naarmut piiloon. Pirteä Ajax viiletteli umpikujaan, josta on enää vaikea ehtiä ajoissa puolivälieriin vievän tilausbussin kyytiin.

Rooma saattaa kaatua yhdessä Portugalin myöhäisillassa. Totin ja Mourinhon haamut irvistelivät jo Stadio Olimpicolla. Toinen pääsee vielä väläyttämään futishistorian tummentamia hampaitaan: ainakin ja luultavasti kertaalleen vielä.

Pohjois-Lontoossa päästiin painavasti pelin päälle. Dortmund oli Tottenhamille sopivan keltainen vastustaja. Stadionin rakenteet paukkuvat vielä Dortmundissa, vaikka sellaista yleisöä ei taida enää olla olemassakaan, jonka herättämä hurmos ja henki saattaisivat vielä saksalaiset jatkopaikkaan kiinni. Sen verran monista liemistä argentiinalainen poppamies-Pochettino on keittonsa keittänyt.

Sopuisten ja ratkaisun suosiolla seuraaviin koitoksiin siirtäneiden Liverpoolin, Bayern Munchenin, Lyonin ja Barcelonan opponenttiksi nousi munakas Diego Simeone Atletico Madridista. Vanhan rouvan hameen helmoissa pöllysi, kun Simeone niittasi jalkapallokuvastoon häikäilemätöntä cojones -symboliikkaa. Rollella ja kumppaneilla on painajaisia pois pyyhittävänä ennen seuraavaa spektaakkelia, jossa on tarunnhohdetta ja jossa vääräleuat saattavat joutua puremaan poskiinsa sen suhteen, että Gianluigi Buffon saattaakin olla oikean jahdin kyydissä, kun hän epätoivoisesti kauhoo kohti ainoaa puuttuvaa pystiään.

Manchester City on edelleen terapian tai ayahuascan tarpeessa. Sen verran tärinää Mestareiden liiga aiheuttaa. Vastustajat eivät tästä enää helpotu, mutta kysymyksiä herättää onko nurmelle varissut vaaleansininen hilse kuivunutta pintamaalia vai tuleeko se syvemmältä rakenteista.

Viinikuvaus: Kypsyy. Ja jo nyt parempaa kuin shampanja.