Manchester United-Liverpool: metallinmakuinen ikiklassikko

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen ”North West” -derby on Superclásicon, El Clásicon, Old Firmin ja Milanon derbyn ohella yksi maailman seuratuimpia otteluita. Ottelu heijastelee kilpailuasetelmaa ja voimakasta tunnesidettä, joka Liverpoolin ja Manchesterin kaupunkien välillä on historiallisesti ollut niin teollisuuden, talouden kuin musiikinkin näkökulmasta. Teollisen vallankumouksen aikana Liverpool kasvoi taloudellisesti satamatoimintansa johdosta ja Manchesterin talouskasvu pohjasi tekstiiliteollisuudelle. Manchester hyödynsi Liverpoolin satama-aluetta omaan kasvuunsa. Kasvun kausi päättyi suureen lamaan. Kaupunkien elvyttyä lamasta Liverpoolissa haluttiin korkeampia tariffeja sataman käytöstä ja vastaiskuna tälle Manchesterissä ryhdyttiin rakentamaan omaa kanaaliaan, jonka avulla ohitettiin Liverpoolin satama. 

Vuonna 1958 Münchenin lentokoneonnettomuudessa kuoli seitsemän Manchesterin Unitedin pelaajaa. Tapaus herätti paljon sympatiaa ympäri maailman, mutta Liverpoolissa tragediaan suhtauduttiin osin ivallisestikin. Tragedioiden osalta tilejä tasailtiin 1989 Hillsboroughin -tragedian yhteydessä, kun 96 Liverpoolin kannattajaa tallautui kuoliaaksi. Manchesteriläiset saivat lyömäaseen Münchenin tragediaa vastaan. Pieni joukko tarttui lihanuijaan.

Liverpool ja Manchester United ovat englantilaisessa jalkapallossa kaksi menestyneintä joukkuetta ja niiden kotikaupungit sijaitsevat vain kivenheiton päässä toisistaan, joten kenttä Liverpoolin satamajätkien ja Manchesterin tehdastyöläisten köydenvedolle on erityisen hedelmällinen. Niin pientä saavutusta tai kunniamainintaa ei ole olemassakaan, jota ei Liverpoolin ja Manchesterin välillä mittailtaisi. Liverpoolin suuruuden vuodet osuvat 1970-1980-luvulle, jolloin se kotiutteli kannuja siihen tahtiin, että palkintokaapin saumat natisivat. Liverpoolin suuruuden vuodet päätti nuori skottivalmentaja Alex Ferguson, joka Manchesteriin saavuttuaan julkisesti kertoi potkivansa Liverpoolin alas orreltaan. Niin hän sitten tekikin ja piiskasi Unitedin palkintoravissa Liverpoolin ohitse.

Sekä Liverpool että Manchester United piirtävät rintamalinjaa myös kotikaupunkiensa jalkapallokartoille. Alex Fergusonin punaisen dynastian jälkeen Manchesterin lippusaloissa ovat sateisina futisiltoina lepatelleet vaaleansiniset liput. Liverpoolinkin suuruuden vuodet kumisevat jossain menneiden aikojen holveissa, mutta Evertonia se ei ole päästänyt ohitseen oikeastaan missään vaiheessa. Manchester Unitedin ja Liverpoolin faneille juuri keskinäiset ottelut ovat kuitenkin se kaikkein suurin juttu, joka intensiteetillään ja tunnekuohuillaan häivyttää kaupunkien sisäisten derbyjen jäljet. Ironisesti Manchester Cityn ja Evertonin kannattajat pitävät juuri kotikaupunkiensa joukkueitta pahimpina vastustajinaan. Vihanpito ei siis ole aivan molemminpuoleista

Aika historian havinan jälkeen

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa nyrkit ja veitset ovat heiluneet, niin verbaalisia kuin ruudinhajuisia laukauksia on ammuttu ja ilotulitteet eivät ole aina ollut taivaalle, vaan vastustajana kannattajakatsomoon suunnattuja. Syvältä kumpuava vihanpito on vuosien saatossa laimentunut tai ainakin se on räiskyvästä tulimerestä muuttunut kuumuutta hohkaavaksi saunakiveksi. Roiskeita on lentänyt niin pelaajien julkisista kannanotoista kuin esimerkiksi Luis Suarezia ja Patrice Evraa koskevasta rasismikohusta. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että ”ystäviä tässä ei olla eikä tulla jatkossa olemaankaan”. Ottelut Manchester Unitedin ja Liverpoolin välillä ovat odotusarvoisesti olleet fyysisiä. Tunnelma rakentuu fanien ja pelaajien symbioosissa.

Tämän päivän ottelu on erityinen, koska panokset ovat todella kovat. Liverpool roikkuu aidosti mestaruusaluksen siivestä loputtoman pudotuksen yllä rinta rinnan Manchester Cityn kanssa. Manchester United kurottaa Mestareiden liigan paikkaan, mutta mielessä välkkyy varmasti myös mahdollisuus lipsauttaa Liverpool alas mestaruustaistelusta. Olisikin mielenkiintoista tutkia kumpaan vaihtoehtoon Manchester Unitedin fanit pakkovalinnan edessä päätyisivät: paikkaan Mestareiden liigassa vai siihen, että Liverpoolille ei suotaisi mestaruutta?

Pelillisesti Liverpool ei varmasti nosta uusia naamareita kasvoilleen, vaan lähtee pelaamaan sille ominaista intensiivistä jalkapalloa ja erityisesti Unitedin puolustuksen pelinrakentelua tullaan paineistamaan. Jürgen Klopilla on varmasti myös joitain piennisäkkäitä hatusta nostettavanaan. Unitedille varmasti kävisi se, että se pystyisi hillitsemään pelin intensiteettiä oman pallonhallinnan kautta, mutta derbyn imu saattaa kuitenkin viedä jossain kohtaa mennessään ja vauhtisokeus iskeä. Yleisön näkökulmasta todennäköisyydet ovat vauhdikkaan, fyysisen ja tapahtumarikkaan puolella taktisen siirtelyn sijaan. 

PSG repi Ole Gunnar Solskjærin voittamattomuuden verkkoihin ensimmäisen kivuliaan aukon, joten Molden arkkienkelin säihke ei ole enää aivan niin koskematonta. Liverpool lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina, vaikka Liverpoolin kauden parhaan lennon jälkeen kitka nappulakenkien alla on jonkin verran vähentynyt ja liukastumisvaara on olemassa.

Viinikuvaus: verellä höystetty ikiklassikko, jossa enemmän tunnetta kuin järkeä

Uruguay-Portugali: kun molemmat ansaitsevat voittaa

Kirjoittajalle Uruguayn-Portugalin -välinen matsi on kisojen hankalin. Molemmat joukkueet ovat riittävän pieniä, että niitä ei suoraan pidetä suurimpina suosikkeina, mutta samalla ne ovat riittävän suuria, jotta niillä on mahdollisuus kohahduttaa jalkapallomaailmaa jopa mestaruudella. Sekä Uruguayn että Portugalin pelaajien suonissa virtaa lämmin jalkapalloveri ja taitotasoltaan niiden pelaajat ovat niin uniikkeja, että ne pystyvät silmänräpäyksessä tuottamaan jalkapallokuvastoon ikiaikaisia välähdyksiä. Portugali kantaa Espanjan pikkuveljen leimaa. Uruguay räksyttää pienenä ja itsepäisenä kääpiöpinserinä oman olemassaolonsa puolesta Argentiinan ja Brasilian paimenkoirien kiertäessä kehää sen ympärillä.

Uruguay henkilöityy Luis Suarezin, Edison Cavanin ja Diego Godinin kaltaisten supertähtiensä lisäksi valmentaja Óscar Tabáreziin. Tabárez uudisti menestyksekkäästi koko Uruguayn maajoukkuejalkapallon ja palautti Uruguayn jälleen futismaailman eliittiin. 71-vuotias Tabárez ohjeistaa kentän laidalla joukkuettaan hermostosairaudesta huolimatta ja sitä uhmaten. Visio siitä että Tabárez päättäisi projektinsa maailmanmestaruuteen nostattaa hetkessä voimakkaan tunnepuuskan. Jalkapallomaailman Dr. House ansaitsisi sen ehkä enemmän kuin kukaan muu valmentaja tällä hetkellä.

Euroopan mestaruuskisojen aikaan taksikuski Lissabonissa sanoi, että tuntuu kuin koko maailma meditoisi heidän puolestaan. Mestaruuden merkitys Portugalille oli varmasti niin syvä, että siihen hankala ulkopuolelta täysin eläytyä. Kyseessä oli Daavidin voitto Goljatista: sekä finaalin että koko kisojen kontekstissa. Nyt käynnissä oleva paini on vielä suurempi. Daavidin väännettävä siltaan neljä Goljattia putkeen. Kisakaavion vasen puoli piirtyy armottomana, mutta sen yllä leijuu vanhoja päivittämättömiä legendoja. 

Talouskriisistä toipuva entinen maailmanmatkaajien suurmaa henkilöityy Cristiano Ronaldoon. Hahmona väliin ärsyttävä ja jotenkin ylimaallinen pelaaja on osoittanut suuruuteensa sekä maajoukkueessa että seurajoukkueissa. Maailmanmestaruus kuitenkin puuttuu. Yöperhoset ovat lennelleet suotuisasti Ronaldon poskilla, mutta tänään vastaan iskee joukkueellinen väkevää ja keinoja kaihtamatonta garra charruaa. Ronaldon varjoissa kyniä pureskelevan insinöörin Fernando Santosin on piirrettävä Ronaldon ympärillä olevat algoritmit kohdalleen, jotta Portugalin tutkimusmatkat maailman jalkapallon merillä vielä jatkuvat.   

Tabárez ja Ronaldo katsovat samaa auringonlaskua ja he jakavat omista maailmoistaan käsin saman mission. Toinen jää tänään tien varteen. Sen symboliksi pystytetään tarinantäyteinen bensa-asema, johon satunnainen jalkapallomatkailija silloin tällöin pysähtyy herkistymään.

Illan jälkeen kisat ovat fadon tai inkkarihengen verran köyhemmät. Sen ovat jalkapallojumalat MM-kisojen saagaan kirjanneet.

Viinikuvaus: uudena maailman tuoretta tuulahdusta. Jälkimaussa surumielisyyden liukua

Uruguay -Garra Charruaa ja karttakeppiä

Pelillisesti Uruguaysta on vaikea iskeä tarinaa. Uruguay luovuttaa mielellään pallonhallinnan vastustajalle ja iskee kovaa keskikentän pohjalla ja puolustuksen keskustassa. Sen jälkeen palloa pelataan suoraviivaisesti Edison Cavanille ja Luis Suârezille kärkeen. Kärkiparin tehtävänä on henkilökohtaisella taidolla ratkaista otteluita. Äkkiseltään Uruguaysta voi saada sen käsityksen, että se on ollut lähinnä onnekas, kun sen viheriöille on kasvanut (Diego) Godin- (José María) Giménez ja Cavani-Suârez -duot, joiden kanssa lähtökohtaisesti muutama peli voitetaankin, jos muut pelaajat eivät aivan täysiä pujottelukeppejä ole.

Tosiasiassa Uruguay on Islannin jälkeen väkiluvultaan MM-kisojen toiseksi pienin maa. Uruguayta ja Islantia yhdistävät jalkapallon ympärille rakennettu ohjelma, jota pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti viedään eteenpäin. Uruguayn ja Islannin ero on kuitenkin siinä, että Uruguay on ollut huippufutiksen näyttämöllä aina, mutta Islannin on vielä toimitettava tiedot siitä, onko se tullut vain käymään vai jäädäkseen.

Óscar Tabárezista tuli Uruguayn valmentaja vuonna 2016. Tabárez eli El Maestro (opettaja) ei pelkästään ottanut maajoukkuetta kaitsettavakseen, vaan hän lähti luomaan pitkäjänteistä mallia, jossa on tarkoitus huolehtia myös siitä, että Uruguayn nuorilla talenteilla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajina ja nousta lopulta maajoukkueeseen. Tabárez oli havainnut, että lahjakkaat pelaajat lähtevät ulkomaille pelaamaan jo hyvin nuorena. Heille ei ehdi muodostua riittävän voimakkaita siteitä maajoukkueessa pelaaviin kollegoihin ja ylipäätään Uruguayn maajoukkueeseen. Täten Uruguayn maajoukkue ei nojannut riittävän vahvaan kulttuuriseen perustaan.

Tabárez otti vastuulleen miesten joukkueen lisäksi myös eri-ikäisten nuorten maajoukkueet, jotta hän voisi viedä oman mallinsa läpi koko uruguaylaisen maajoukkuejalkapallon. Kantavana ajatuksena hänen mallissaan on sitouttaa pelaajat jo nuorena Uruguayn maajoukkueeseen ja tehdä maajoukkueessa pelaamisesta paras asia, mitä jalkapalloilija voi saavuttaa. Siinä ohessa hän on itse onnistunut sitouttamaan koko Uruguayn kansan taakseen. Osana prosessia Tabárez on pudottanut ryhmästään pelaajia, jotka eivät jaa samaa intohimoa maajoukkuetta kohtaan, mitä sen fanit. Joukkuetta rakennettaan Tabárezin mallissa kuin perhettä. Tabárez on antanut myös poikkeuksellisen paljon debyyttejä nuorisomaajoukkueissa menestyneille pelaajille ja myöhemmin heistä on kasvanut kansainvälisiä tähtiä.

Tabárezin Uruguayta kuvataan usein myös garra charrua -henkiseksi. Garra charrua tarkoittaa taisteluhenkeä, joka on korkeimmillaan, mitä hankalammaksi olosuhteet käyvät. Se ilmenee tilanteissa, joissa noustaan voittoon lähes mahdottomista lähtökohdista. 

Historiallisena esimerkkinä garra charrua -hengestä 1950-luvun MM-finaali, jossa Uruguay voitti suursuosikin Brasilian. Saman hengen piiriin voidaan laskea Uruguayn voitto Italiasta vuoden 2014 MM-kisoissa. Ottelu sinetöi Italian putoamisen ja Uruguayn jatkopaikan. Garra Charruan kyseenalaisena symbolina ottelussa oli Suârezin hampaan jäljet Giorgi Chiellinin olkapäässä. Garra Charrua sopii Uruguayn identiteettiin hyvin myös sikäli, että se on tottunut niin jalkapallossa kuin muussakin maailmamenossa taistelemaan olemassaolostaan itseään suurempien Argentiinan ja Brasilian puristuksissa.

Tuleviin kisoihin Uruguay tuo todennäköisesti vielä viime vuosia viihdyttävämmän ja luovemman pelitavan. Uruguayn rosteriin on noussut uudenlaisia pelaajatyyppejä, kuten Federico Valverde, Rodrigo Bentancur, Nahitan Nández ja Matías Vecino. Garra Charrua -yhdistettynä kivenkovaan topparipariin, maailmanluokan hyökkääjiin ja entistä dynaamisempaan keskikenttään saattaa opettaja Tabárezin orkestroimana tuottaa vielä jotain ikimuistoista niin Uruguayn kansalle kuin muillekin futisfaneille.

Viinikuvaus: Pitkä kypsytys. Kombinaatio klassisia ja puoliraakoja rypäleitä intiaanihengellä höystettynä

El Clásico –miksi se on tänään erityinen

Cristiano Ronaldon vire on kysymysmerkki illan ottelussa

Tänään illalla potkaistaan käyntiin syksyn seuratuin urheiluspektaakkeli El Clásico. Kahden espanjalaisen suurseuran Real Madridin ja Barcelonan kohtaaminen ei varmasti jätä tälläkään kertaa ketään futisfania kylmäksi. El Clásicoa seuraa arviolta 600 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaan.

Real Madridin ja Barcelonan kohtaamisissa on aina kyse enemmän kuin jalkapallosta. Poliittinen vivahde on erittäin voimakkaasti läsnä tämän päivän ottelussa. Syyskuun alussa Katalonian parlamentti hyväksyi julistuksen, jonka sisältönä oli se, että Katalonia aloittaisi toimet irrottautuakseen Espanjasta. Pian tämän jälkeen Espanjan liigan johto ilmoitti, että jos Katalonia itsenäistyy tullaan sieltä tulevat seurat sulkemaan pois espanjalaisista urheilusarjoista: tämä koskisi myös Barcelonaa. Soppa sakeni vielä kahdella elementillä. Ranskan pääministeri Manuel Valls ilmoitti, että puoltaisi Barcelonan osallistumista Ranskan pääsarjaan, jos seura potkittaisiin pois La Ligasta. Pian lehdistössä kirjoitettiin myös siitä, että tuomareita oli painostettu suosimaan Real Madridia tulevassa ottelussa. Jokaista tuomarin ratkaisua tullaan nyt varmasti seuraamaan suurennuslasilla.

Real Madridin ykköstähti Cristiano Ronaldo on vaellellut varjojen mailla. Hänellä on ollut vaikeuksia löytää virettään Rafael Benitezin pelisuunnitelmassa. Ronaldon kasvoilta on paistanut turhautuneisuus ja onkin spekuloitu, että kuluva kausi olisi Ronaldon viimeinen Madridissa. Ironisella tavalla hänen uudeksi osoitteekseen on povattu Pariisia ja PSG:tä. Periaatteessa olisi siis mahdollista, että hän pelaisi lähitulevaisuudessa jälleen Barcelonaa vastaan Ranskan pääsarjassa. Kritiikki Ronaldoa kohtaan lisääntyy varmasti, mikäli hän ei onnistu El Clásicossa.

Barcelonan ykköstähti Lionel Messi on ollut loukkaantuneen syyskuun 26 päivästä alkaen. Hänen pelaamisensa ja pelikuntonsa on täysin arvoitus. Ottelun sankarit tulevatkin nousemaan Ronaldon ja Messin tukijoukoista. Real Madridin pelaajista katse kohdistuu erityisesti James Rodrigueziin, Keylor Navasiin ja Sergio Ramosiin. Rodriguez on kunnossa olleessaan ollut joukkueensa parhaimmistoa. Kolumbialaisella on onnistuessaan mahdollisuus saada syvä polttomerkki Real Madridin kannattajien sydämiin. Keylor Navas on ollut maalillaan aivan ilmiömäinen. Hän on jo nyt pelastanut Madridille lukuisia pisteitä kauden aikana. Sergio Ramos on tietyllä tavalla tikittävä pommi tällä hetkellä. Ramos teki komean maaliin Sevillaa vastaan ennen maajoukkuetaukoa. Samalla hän loukkasi olkapäänsä ja hänet vaihdettiin pian kentältä. Real Madridin peli hyytyi ja joukkue hävisi ottelun. Ramos tulee pelaamaan kortisonin voimalla. Tämä tiedetään myös Barcelonan leirissä ja tähän ramosin olkaapäähän tullaan varmasti tavalla tai toisella iskemään. Oman mausteensa otteluun tuo myös kiristysskandaalin keskellä rypevä Karim Benzema. Kestääkö ranskalaishyökkääjän pää nykyisessä tilanteessa El Clásicon paineet?

Barcelonan riveistä katse kohdistuu Neymariin ja Luis Suareziin. Kaksikko on vienyt tuloksekkaasti Barcelonaa eteenpäin Messin ollessa poissa. Eritoten Neymarista on noussut johtava pelaajaa Barcelonalle. Hänen johtajuuttaan Barcelona tulee tarvitsemaan myös Real Madridia vastaan. Luis Suarez pystyy tekemään spektaakkelimaisia maaleja kuin tyhjästä. Hän kykenee ratkaisemaan ottelun myös tänään, mikäli saa yhtään ylimääräistä tilaa kentällä. Sekä Suarez että Neymar tunnetaan kuumaverisinä pelaajina ja heitä vastaan heitetään vähintäänkin yhtä kuuma Ramos. Punainen kortti saattaa tänään viuhua Santiago Bernabeulla.

Kuumaverinen Neymar tulee olemaan ottelun tapahtumien keskiössä

Taistelupareiksi muodostuvat alavireiset Ronaldo vs Messi, joukkueitaan kantavat Rodriguez, Ramos ja Navas vs Suarez ja Neymar. Sivujuonteille on El Clásicossa myös omat uransa. Mahdollisia käänteitä on paljon. Taktiset ratkaisut henkilöityvät Rafael Beniteziin ja Luis Enriqueen.  Benitezin vahvuudet on puolustuspelaamisen organisointi. Tätä vahvuutta ei välttämättä viihdyttävyyden nimeen vannova madridilaisyleisö tule arvostamaan. Anteeksi hän kuitenkin tämän kerran saa, mikäli Barcelona kaatuu. Luis Enrique on tehnyt Barcelonasta suoraviivaisemmin pelaavan joukkueen kuin Pep Guardiola. Barcelona ei enää pidä palloa vain pallon pitämisen takia. Benitezin taktiikkana tulee todennäköisesti olemaan Barcelonan pelin hidastaminen, kun taas Enrique toivoo saavansa muutamia nopeita pelin kääntöjä ja nopeita vastahyökkäyksiä Real Madridin menettäessä hyökkäysalueella pallon.

El Clásicoa seuraavat sadat miljoonat ihmiset tulevat pitämään huolen siitä, että keskustelu ottelun ympärillä tulee vellomaan kiihkeänä.

Viinikuvaus: Puhdas klassikko

Kuvat:

1. https://www.flickr.com/photos/39844802@N08/13872188295/

2. https://www.flickr.com/photos/39844802@N08/13883924516/