Parempaa kuin shampanja

Mestareiden liigan neljännesvälierien ensimmäinen näytös päättyy ja yleisö haukkoo happea. Jo nyt futiksromantikkojen silmät ovat kostuneet. Miten jalkapallo voikin olla näin liikuttavaa?

Sinisellä ja punaisella kasvomaalilla peitellyn ranskalaisen klovnin käsissä sätkii hämmentyneenä norjalainen jalolohi. Thomas Tuchelin vieheen perässä siimoja kiristelee Manchesterin punaiselta puolelta napattu saalis, joka on väsytetty, mutta ei vielä luovuttanut. 

Valkoinen baletti näytti nuorelle ja vikkeläkinttuiselle hollantilaishaastajalle, että perinteet ja voittamisen kulttuuri sutivat joskus pelilliset naarmut piiloon. Pirteä Ajax viiletteli umpikujaan, josta on enää vaikea ehtiä ajoissa puolivälieriin vievän tilausbussin kyytiin.

Rooma saattaa kaatua yhdessä Portugalin myöhäisillassa. Totin ja Mourinhon haamut irvistelivät jo Stadio Olimpicolla. Toinen pääsee vielä väläyttämään futishistorian tummentamia hampaitaan: ainakin ja luultavasti kertaalleen vielä.

Pohjois-Lontoossa päästiin painavasti pelin päälle. Dortmund oli Tottenhamille sopivan keltainen vastustaja. Stadionin rakenteet paukkuvat vielä Dortmundissa, vaikka sellaista yleisöä ei taida enää olla olemassakaan, jonka herättämä hurmos ja henki saattaisivat vielä saksalaiset jatkopaikkaan kiinni. Sen verran monista liemistä argentiinalainen poppamies-Pochettino on keittonsa keittänyt.

Sopuisten ja ratkaisun suosiolla seuraaviin koitoksiin siirtäneiden Liverpoolin, Bayern Munchenin, Lyonin ja Barcelonan opponenttiksi nousi munakas Diego Simeone Atletico Madridista. Vanhan rouvan hameen helmoissa pöllysi, kun Simeone niittasi jalkapallokuvastoon häikäilemätöntä cojones -symboliikkaa. Rollella ja kumppaneilla on painajaisia pois pyyhittävänä ennen seuraavaa spektaakkelia, jossa on tarunnhohdetta ja jossa vääräleuat saattavat joutua puremaan poskiinsa sen suhteen, että Gianluigi Buffon saattaakin olla oikean jahdin kyydissä, kun hän epätoivoisesti kauhoo kohti ainoaa puuttuvaa pystiään.

Manchester City on edelleen terapian tai ayahuascan tarpeessa. Sen verran tärinää Mestareiden liiga aiheuttaa. Vastustajat eivät tästä enää helpotu, mutta kysymyksiä herättää onko nurmelle varissut vaaleansininen hilse kuivunutta pintamaalia vai tuleeko se syvemmältä rakenteista.

Viinikuvaus: Kypsyy. Ja jo nyt parempaa kuin shampanja.

Tervetuloa takaisin Parma Calcio 1913

Sosiaalisen median fiidistä pomppaa esiin teksti siitä, että Parma Calcio 1913 palaa Serie A:han. Sinikeltaisia muistikuvia lähtee vyörymään. Hernan Crespo, Lilian Thuramin, Fabio Cannavaron ja Enrico Chiesan tähdittämä joukkue on aina ollut oma suosikkini Italiasta. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että alasarjavuodet eivät ole kuitenkaan olleet kaikkein tarkimman skoopin alla.

Nopea googlaus vielä parhaiden aikojen kokoonpanoista osoittaa, että ehkä kaikkein merkittävin eli Gianluigi Buffon oli kaivautunut muistijäljellään hieman syvempiin syövereihin. Buffon on niin ikoninen Juventuksen hahmo, että kinkun ja juuston tuoksuinen Parma tulee vasta jälkiliukuna. Buffon jakaantuukin kahdeksi: nuorena pelipaikkansa Seria A:ssa paikkansa napanneeksi nuoreksi Parman Buffoniksi ja ikoniseksi lähes kaiken voittaneeksi Juven Buffoniksi.

Kokoonpanoa vilkuillessa silmäkalvoille piirtyy legendaarisen Championship Manager -pelin graafikoilla avauskokoonpanon runko, johon jo mainittujen lisäksi nousee Luigi Apolloni, Nestor Sensini, Antonio Benarrivo, Mario Stanic ja Dino Baggio. Pintaan nousee myös muisto junnufutisreissulta vedetystä pitkävedosta, jossa haettiin Parman vierasvoittoa Juventusta vastaan. Tämä ei toteutunut, mutta tuntui silloin ihan mahdolliselta.

Muistojen jälkeen tulee Black Out. Jojoilua keskikastin ja Serie B:n välillä. Lopulta 2015 Silvio Berlusconin kanssa väkevää kilpailua käyneen Tanzinin perheen Parmalat yhtiön taloudelliset vaikeudet imivät myös A.C Parman konkurssiin. Parma katosi huippufutiksen kartalta. Matkalla seura on synnytetty pariin kertaan uudestaan ja nimikin on vaihtunut.

Nykyrosterista on vaikeampi iskeä tarinaa. Hiukan kaivamalla selviää, että joukkueen nykyinen kapteeni Alessandro Luccarelli on ainoa pelaaja, joka jäi joukkueeseen, kun se tiputettiin Serie D:hen. Hän myös antoi lupauksen, että tuo sen takaisin Serie A:han. Siinä on mieltä lämmittävä pala futisromantiikkaa. 

Jotain enteellistä voisi nähdä siinäkin, että Buffonin ura Juventuksessa päättyy samana päivänä, kun Parma varmistaa paikkansa Serie A:ssa. Tapahtumat tietyllä tavalla jo itsessään symboloivat loppumista ja uudelleensyntymistä italialaisen futiksen kontekstissa, joten ehkäpä ajatus Buffonin palaamisesta Parmaan on kuitenkin hiukan laukalle lähtenyt. Parman myötä ensi kausi on Seria A:ssa kuitenkin juustokinkkulautasen verran kiinnostavampi.

Viinikuvaus: italialaista uudelleensyntynyttä juuston ja kinkun kera nautittavaksi

Mestareiden liiga välähdyksinä

Pian loppuun kuluva eurofutiskausi on mestareiden liigan osalta hämmentävä. Tätä tekstiä kirjoittaessani Manchester City siirtyy 4-1 -johtoon West Hamia vastaan. Itseni lisäksi varmasti muutama muukin saattoi pitää joukkuetta Euroopan parhaana, kunnes Liverpool ravasi sen nurin mestareiden liigassa. Espanjassa mestaruuteen lasketteleva Barcelona sai shokkihoitoa A.S Romalta, jonka futiksen suuruuden vuodet ovat melkein entisen imperiumin ajoilta. Serie A:n mestaruudessa kiinni oleva Juventus sai jollain tavalla kunniakkaan lähdön, kun lähes ikimuistoisten vaiheiden jälkeen se joutui niiaamaan Real Madridia vastaan.

Liverpool on siis menossa mestareiden liigan finaaliin. Se on melkein yhtä outoa kuin, jos se ei mene, ja Roma menee. Toinen finalisti on joko Real Madrid tai Bayern München. Real Madrid on pelannut tällä kaudella kahdella joukkueella. Ensimmäinen on valkoista lippua puolitangossa roikottava La liigan joukkue ja toinen on mestareiden liigassa pelaava huippukuntoinen ja konemaisesti voitosta voittoon porskuttava valkoinen spektaakkeli. Pelaajat ovat samat. Bayern München taas joutui kutsumaan hyvissä ajoin Jupp Heynckesin eläkepäiviltään tuomaan rotia Bayernin peliin. Rotia tulee bundesliigan mestaruuden verran, mutta että varasuunnitelmalla paineltasiin mestareiden liigan voittoon asti. Se olisi vielä oudompaa kuin Manchester Unitedin tippuminen Sevillalle.

Onko nyt unohtunut joku joukkue? Omassa sarjassaan suvereenisti pisteitä napsiva ja kevääksi vielä kuntohuippunsa ajoittanut suurseura? Ei. Kaikki tuli käsiteltyä paitsi PSG. Annetaan rauha tämän kauden osalta sille.

Kun ajetaan pikakelauksella kautta taaksepäin, silmissä välähtää Cristiano Ronaldon saksipotku, Gianluigi Buffonin silmien edessä helkkyvä punainen kortti, Cristiano Ronaldon rankkari, Kóstas Manolásin ohjaus etutolpalta ja Mohamed Salah. Viimeinen kappale on vielä kirjoittamatta. Nyt jo tiedetään että kuluva kausi tullaan muistamaan yksittäisistä hetkistä ja dramaattisista käänteistä yksittäisen projektin suvereniteetin sijaan.

Viinikuvaus: arvaamaton, mieleenpainuva ja jokaisella suullisella hieman erilainen