FC Internazionale Milano-Juventus FC: Derby d'Italia - kenen Italia?

Juventus FC:n ja F.C.Internazionale Milanon välinen Derby D’Italia on kahden Italian menestyneimmän seuran köydenveto. Derby on leimattu myös Italian kiihkeimmäksi sellaiseksi otteluksi, jossa joukkueet tulevat eri kaupungeista. Joukkueet voittivat Italian mestaruuksia suhteellisen tasaiseen tahtiin 1970 -luvulle asti, jolloin Juventus tikkasi karkumatkalle mestaruuksien osalta.

Juventuksen ja Interin Italia

Vuosikymmenten aikana derby on ottanut ekstrakieppiä useammasta erikoisemmasta tapahtumasarjasta. 1960-1961 -kaudella mestaruuskamppailun loppusuoralla Juventuksen ja Interin -ottelu jouduttiin keskeyttämään katsojien rynnättyä kentälle. Ottelu tuomittiin Interin voitoksi, mutta päätös pyörrettiin myöhemmin ja ottelu määrättiin pelattavaksi uudelleen. Sinimustien leirissä nähtiin, että Umberto Agnellin kaksoisrooli Juventuksen hallituksessa ja Italian jalkapalloliiton presidenttinä oli päätöksen pyörtämisen näkökulmasta ratkaiseva tekijä. Protestiksi Inter juoksutti uusintaotteluun juniorijoukkueensa ja peli päättyi 9-1 Juventukselle. Juventus toki oli tässä vaiheessa jo varmistanut sarjavoiton.

Angelo Morattin ja Umberto Agnellin Italia

Kaudella 1998-1999 Inter oli Juventusta mestaruustaistelussa yhden pisteen perässä, kun joukkueet kohtasivat. Parin minuutin sisällä Juventuksen Mark Iuliano lanasi Ronaldon nurin rangaistusalueella. Taklauksesta ei tullut rangaistuspotkua. Tilannetta seuranneessa hyökkäyksessä Taribo West kaatoi Juventuksen Alessandro Del Pieron ja pallo vietiin pilkulle. Juventus otti 1-0 johdon Del Pieron lakaistessa ampumansa rangaistuspotkun riparin sisään. Inter teki myöhemmin tasoitusmaalin, mutta sekin hylättiin. Tapahtumat vahvistivat sitä Italiassa voimissaan olevaa narratiivia, jonka mukaan sekä Italian jalkapalloliitto että erotuomarit suosivat aina Juventusta. Juventus voitti kyseisen ottelun ja lopulta myös scudetton. Interistit kutsuvat kyseistä ottelupäivää Suuren varkauden -päiväksi. Kiista ottelusta vietiin Italian parlamentin kyselytunnille asti, josta kehkeytyi myös farssimainen näytelmä. 

Juventus menetti vuoden 2004-2005 scudetton, koska heidän todettiin syyllistyneen ottelumanipulaation. Lisärangaistuksen Juventus pudotettiin 2005-2006 -kaudella sarjan viimeiseksi. Inter vei scudetton, jolloin interistit pääsivät näpäyttämään juvelaisia siitä, että he olivat olleet syytöstensä kanssa koko ajan oikeassa. Ruori pyörähti kuitenkin vielä kertaalleen ja myös Interin epäiltiin syyllistyneen ottelumanipulaatioon. Vanha Rouva pääsi näpäyttämään takaisin. Juventus pudotettiin Serie B:hen ja Inter sai skandaalissa lopulta ylemmän käden, koska se nappasi Juventuksesta sekä Zlatan Ibrahimovićin että Patrick Vieiran riveihinsä eikä siltä ole valituksista huolimatta viety scudettoa.

Juventuksen palatessa Serie A:han ottivat Giorgio Chiellini ja Ibrahimović väkevästi yhteen, mikä on myös noussut yhdeksi Italian derbyn symboliksi. Paolo Monteron Luigi Di Biagioon kohdistama nyrkkikolhaisu oli jo aiemmin noussut mukaan kuvastoon.

José Mourinhon ja Claudio Ranierin Italia

Derby saavutti polttopisteensä José Mourinhon käydessä Inter -aikakautenaan mediapeliään Juventuksen Claudio Ranieria vastaan. Samaisena aikakautena Juventuksen kannattajat ottivat kotiottelussaan sellaisella vimmalla Interin Mario Balotellin vastaan, että he joutuivat pelaamaan seuraavan ottelunsa tyhjille katsomoille. Balotelli vastasi kyseiseen huomionosoitukseen filmaamalla Felipe Melon ulos kentältä. Tapahtumien seurauksen jopa Gianluigi Buffonin vati kaatui ja tämä kävi Thiago Mottan raiveleihin kiinni. Mourinho oli itse lentänyt jo tässä vaiheessa katsomon puolelle.

Illan ottelu on sikäli erityinen, että Juventuksen scudettoputki saattaa tällä kaudella olla katkolla. Vanha rouva on tällä hetkellä sarjassa viidentenä. Tosin sitä ei millään matematiikalla voi laske vielä mestaruuskamppailusta ulos, koska kärkisijat ovat iskuetäisyydellä. Milanon molemmat raitapaidat ovat Juventuksen edellä ja haistavat varmasti tulevan kauden scudetton. Illan ottelu väräyttääkin Serie A:n vaakaa väkevästi joko Novarasta itään tai länteen.

Antonio Conten vai Andrea Pirlon Italia?

Viinikuvaus: Fiateja, muotia ja kädestä käteen pöytien alla kulkevia pulloja

Iltapäivällä Craven Cottagelle

Metro pysähtyy Putney Bridgen asemalla. Yksittäistä Huddersfieldin huivia lukuun ottamatta iltapäivän ottelu ei vielä ole voimakkaasti läsnä leudossa joulukuisessa länsi-Lontoossa. The Golden Lion -pubin ikkunoihin on tulostettu A4:t, joissa ilmoitetaan, että pubiin pääsee vain Fulhamin jäsenkortilla. 

-Do You have tickets for the game?, portsari huikkaa ennen kuin olemme sisäistäneet kunnolla ikkunoihin nostetun viestin.

Kerron että meillä on liput ja ryhdyn kaivamaan povitaskuani, mutta portsari kysyy vielä pikaisesti, mistä olemme ja ilmoittaessa olevamme Suomesta hän viittilöi meidät sisään. Pelin alkuun on kaksi tuntia. Pubissa on tiivis tunnelma. Keski-ikäiset miehet ovat täyttäneet pöydät ja tiskit. Kahdelta televisiolta näytetään Glaskow Rangersin ja Celticin -matsia. Rangers saa maalipaikan ja muutama huudahdus nousee pöydistä. Päättelen että syystä tai toisesta asiakaskunta on Rangersin puolella. Hanoissa on puolen tusinaa erilaista olutta. Tilaan itselleni Guinnesia, ystävälleni Carlsbergiä ja vaimolleni omenasiideriä. Valtaamme pienen kulmauksen yhden baaritiskin päästä.

Ihmisiä tulee pubiin koko ajan lisää ja tila on eittämättä aika ahdas. Huomaan muutaman metrin päässä vanhan miehen, joka silmät nauraen katselee ympärilleen. Hän on luultavasti tullut yksin, mutta se ei haihduta vähääkään siitä onnellisuudesta joka miehestä huokuu. On helppo arvata, että pelipäivät ovat miehelle erityisiä päiviä elämässä ja niitä on jo takana reilusti. Baarimikko, vaaleahiuksinen keski-ikäinen nainen, ojentaa juomat tiskille ja tähdentää minulle vielä erikseen kumpi on Guinness ja kumpi Carlsberg. Tilanteessa on aimo annos komiikkaa. Ihan näin turisteja emme sentään ole.

Myöhemmin Michaeliksi esittäytyvä mies asettuu seuraamme. Hän on muuttanut Stokesta Fulhamiin ja on Fulhamin kannattaja. Michael kertoo, että vierasjoukkueen kannattajat ovat vastapäisessä pubissa. Se on erikseen vierasjoukkueen faneille varattu. Michael kertoo, että suosikkijoukkue valikoituu Lontoossa pitkälti asuinalueen mukaan. Heitän ilmoille kysymyksen siitä, mikä on Fulhamin pahin vastustaja ja vastaus on Chelsea. Tietysti. Joukkueiden stadionitkin ovat kaikkein lähimpänä. Michael kertoo matkastaan Liverpoolin ja Fulhamin matsiin. Liverpoolin ja Evertonin stadionit ne vasta lähekkäin ovatkin, mutta tykkään Evertonista. Se on perinteikäs seura. Celtic saa maalipaikan ja iso osa pubin asiakkaista huokaa hukatun tilanteen perään. Olin ollut väärässä. The Golden Lionissa enemmistö kannustaakin Celticiä. Michael näyttää Fulhamin jäsenkorttia ja facebookiaan. Hän kertoo tägäävänsä itsensä pubiin, jotta hänen vaimonsa tietää, että hän on jo lähellä stadionia. 

Kello käy kahta ja päätämme lähteä Craven Cottagea kohti. Reitti stadionille kulkee Thames -joen myötäisesti Bishops Parkin läpi. Ihmiset valuvat rauhallisena massana puiston katuja pitkin. Tunnelma on melko rauhallinen ja odottava. Englannin kielen lisäksi kuulen ruotsia ja saksaa. Laskuvesi on vetänyt Thamesin pinnan hyvin matalalle. Michael kertoo että hänen mielestään Claudio Ranieri on hyvä valmentaja Fulhamille ja että nykyään hyvällä futarilla täytyy olla sekä nopeat jalat että nopea pää. Hän ei ole varma onko Tom Cairney tarpeeksi hyvä joukkueen kapteeniksi tai edes avauskokoonpanoon. Michael toteaa kuitenkin olevansa ajatuksen kanssa vähemmistössä, koska ihmiset ajattelevat täällä enemmän sydämellään kuin aivoillaan.

Portilla järjestysmiehet taittavat lippumme siten, että niitä voi vilauttaa lipuntarkistusautomaattiin. Liput Putney endin katsomonosaan maksoivat 50£ kappale ja ne olivat helposti ostettavissa Fulhamin kotisivujen kautta. Vaikka ottelu Huddersfieldiä vastaan on valioliigassa säilymisen kannalta erityisen tärkeä, jopa kahdenkymmenen pisteen -arvoinen, kuten joku satunnainen mökkiläinen Bishops parkissa huikkasi, molempiin päätykatsomoihin oli lippuja vielä saatavilla noin viikkoa ennen ottelua. Putney Endissä on sekä vieras että kotijoukkueen kannattajia. Michaelin paikka oli Hammersmithin päädyssä, jossa on pelkästään kotijoukkueen kannattajia, joten jätämme hänelle hyvästit ennen kuin livahdimme porteista sisään. Tunnelma on edelleen melko hillitty. Huddersfieldin sinivalkoinen hallitsee päätykatsomon värimaailmaa.

Craven Cottage vaikuttaa täydeltä. Tunnelmaa kohoaa, kun pelaajat saapuvat kentälle ja pallo potkaistaan peliin. Huddersfield ottaa pelin hallintaansa ja Fulham vetäytyy. Huddersfield vaikuttaa alkuun paremmalta joukkueelta ja Fulhamilta menee melkein viisitoista minuuttia ennen kuin se pääsee ensimmäistä kertaa hätyyttelemään Jonas Lossl:n maalia. Fulham avaa peliään pitkillä palloilla Aleksandar Mitrovicille, joka parhaansa mukaan painii Huddersfieldin puolustajien kanssa. Luciano Vietto yrittää myös hakea tilaa Huddersfieldin keskikentän ja puolustuksen välistä, mutta Fulhamilla on vaikeuksia saada rakennettua kunnon hyökkäyksiä. Pelin tärkeys näkyy siinä, että molemmat joukkueet varovat ottamasta riskejä. Mitrovic pääsee pariin otteeseen keskitysten ja kulmapotkujen alle, mutta tilanteet jäävät puolittaisiksi. 

-We only get shit refs!, kaikuu Huddersfieldin kannattajakatsomosta, kun Kevin Friend ei päästä loukkaantuneena kentän sivuun vietyä Huddersfieldin pelaajaa takaisin kentälle.

Puoliajalla ihmiset valuvat Putney endin taakse. Kioskista saa Carlsbergiä ja jonkinlaista suolaista brittipiirakkaa. Jonot ovat melkoiset, joten emme ehdi aivan toisen puoliajan alkuun. Pelillisesti ottelu ei häikäise vieläkään. Takaamme kajahtelee tasaiseen tahtiin ”You are shit” -huutoja Huddersfieldin pelaajille. Pelin tiimellyksessä vahvasti elävät henkilöt ovat siististi pukeutuneita keski-ikäisiä hyväkuntoiselta vaikuttavia miehiä. Ehkä Fulham kiteytyykin juuri näiden miesten kaltaisiin hyvin toimeentuleviin hahmoihin, jotka karkaavat perheidensä luota tuulettumaan Craven Cottagelle. Fulham saa pari hyvännäköistä tilannetta, mutta Huddersfieldin maali säilyy varjeltuna. Tulee mieleen että näinköhän tältä futisreissulta haetaan 0-0 -tulos, mutta ottelun draama tiivistyy viimeiseen kymmeneen minuuttiin.

-Come on Fulham! huutojen rytmi tiivistyy, kun ottelu kääntyy loppua kohti

Ryan Sessegnonin sisääntulo nostattaa myös tunnelmaa. Fulham saa rangaistuspotkun ja Mitrovicin tehtävä on panna ne sisään. Muutama viikkoa sitten rangaistuspotkussa Manchester Unitedia vastaan maalin tehnyt Aboukar Kamara painii kuitenkin pallon itselleen eikä luovuta sitä Mitrovicille, vaikka hänen joukkuekaverinsa ja Ranieri sitä vaativat. Länsi-Lontoon tähtikarttaan piirtyy farssin aineksia, kun Kamara ryssii pilkun ja samalla hetkellä nousee mieleen, että ryssiikö samalla myös Fulhamin sarjapaikan. Jonkinlaiseen tarinan koodistoon kuuluisi nyt se, että Huddersfield saisi maalin ja se saakin luotua tilanteita pian rangaistuspotkun jälkeen. Jalkapallojumalat ovat kuitenkin mökkiläisten puolella ja juuri kun ottelu pyörähtää lisäajalle Sessegnon vapauttaa Mitrovicin, joka pistää pallon verkkoon. Stadioni räjähtää huutoon. Enempää maaleja ei tule ja tuomarin puhaltaessa pelin poikki Huddersfieldin pelaajat valahtavat nurmelle purkamaan pettymystään. Tappio on dramaattinen ja hädin tuskin ansaittu.

Ihmiset kävelevät ulos stadionilta. Ilta on pimennyt. Onnekkaimmat asuvat muutaman sadan metrin päässä stadionista. Bussit ja metrot nielevät lopun ottelusta nauttineen massan sisäänsä.  Oma matkamme saa vielä yhden käänteen, kun kuski nousee bussin (juuri sellaisen punaisen kaksikerroksisen) toiseen kerrokseen ja ilmoittaa ettei aio ajaa päätepysäkille asti. Hän kehottaa hyppäämään ulos ja nousemaan edessä olevaan bussiin. Ennen kuin kuitenkaan kukaan ehtii reagoida mitenkään huristelee edessä oleva linja jo eteenpäin. Jäämme muutaman pysäkin päähän bussin kaartaessa varikolle. Metroasemalle on muutaman sadan metrin pituinen matka

Viinikuvaus: länsi-Lontoolaiseen tyyliin piilotettua jalkapallohulluutta ja viime hetken yllätyksiä   

Kärsimysnäytelmä

Viime viikolla jalkapallomaailma kohahti, kun satumaisesti Leicesterin viime kaudella valioliigan mestaruuteen luotsannut Claudio Ranieri sai potkut. Potkuja seurasi eräänlainen jalkapalloromantiikan vastaisku. Monella suunnalla äimistyttiin siitä, miten oli madollista, että kaikkia jalkapallomaailman lakeja uhmannut Ranieri joutui nyt lähtemään. Vastaus on yksinkertainen: tulostaso ei riittänyt ja lisäksi Leicester vaikutti hengettömältä. Pelillisesti mitään positiivisia signaaleja ei ollut ilmassa. Huuhkajien otteluita seuranneille kuvaus saattaa kuulostaa tutulta. Erona on se, että Leicesterin seurajohto reagoi riittävän nopeasti pelastaakseen vielä kettujen kauden ja ennen kaikkea sarjapaikan.

Olisiko Ranierin pitänyt saada valmentaa vielä mestareiden liigan loppuun asti? Leicesterillä on kolme ottelua tärkeää ottelua ennen seuraavaa mestareiden liigan ottelua Sevillaa vastaan. Näitä pelejä ei voi hävitä. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että viime viikolla Sevillaa vastaan saatu kelvollinen tulos ei vastannut ottelu kulkua. Sevilla olisi voinut pistää ottelusarjan kerralla pakettiin. Se olisi Ranierin Leicesteriä vastaan tehnyt sen joka tapauksessa King Power -stadionilla. Craig Shakespearen Leicester saattaa kuin vahingossa lipsahtaa vielä jatkoon. Leicesterin pelillinen ilme muuttui kuin taikaiskusta valmentajan vaihdon myötä. Shakespearen johdolla kettujen tarina saattaa saada vielä yhden hurmiollisen kappaleen mestareiden liigassa. Kunniakas kuolema seuraa viimeistään seuraavalla kierroksella. Tärkeintä kuitenkin on, että ketut säilyttävät sarjapaikkansa. Sen he ansaitsisivat.

Ranierilta ei viime kauden sankaritekoa vie mikään pois. Kettujen taapertaminen ei yksinomaan ole ollut hänen syytään. Leicesterin seurajohdon tekemä ratkaisu vaikuttaa kuitenkin harkitulta ja taitavasti laskelmoidulta. Liverpool on tällä hetkellä sillassa kettuja vastaan. 

William Shakespearen näytelmille on tyypillistä, että lopussa hahmoja lakoaa paljon. Ranieri oli ensimmäinen. Jürgen Klopp näyttäisi olevan seuraava. Lankulla kävelevät vielä ainakin Jorge Sampaoli, Slaven Bilić, David Moyes ja jopa Pep Guardiola. Tulevana keväänä ketut ovat haiden ystäviä.

Viinikuvaus: harkittu leikkaus valmistuksessa ja jälkimakua edeltävää hurmiollista nousua

Maailman pisimmät 169 senttimetriä

N'Golo Kanté on ollut Chelsean voittokulun takuumies

Leicester City FC:n viime vuoden mestaruudesta jäivät erityisesti mieleen Riyad Mahrezin ylimaalliselta vaikuttava taitotaso, Jamie Vardyn räjähtävä nopeus ja N'Golo Kantén suvereeni työskentely keskikentän ankkurimiehenä. Kanté oli heistä lopulta ainoa, joka vaihtoi kauden päätteeksi maisemaa. Kettujen ja miksei myös Chelsean tämän kauden perusteella Kanté olikin kenties se kaikkein tärkein elementti, jonka päälle Leicesterin pistenikkareiden oli mahdollista rakentaa hypeään.

Kuulin ihan hiljattain, että Kanté on varsin lyhyt (169cm) pelaaja. Tieto oli sikäli hämmentävä, että Kanté vaikuttaa otteluissa koipineen olevan joka paikassa. Melkein kaikki futista seuraavat tietävät tänä päivänä kuka Kanté on ja mitä hän tekee, mutta kuinka moni oikeastaan tietää, mistä hän on tullut? Olisiko sittenkin niin, että maalipyssyt ovat vallanneet lihavoidut otsikot?

Kanté ei varsinaisesti hakeudu otsikoihin. Hän tuntuu aina korostavan rooliaan joukkueen osana. Joukkue voittaa tai joukkue häviää. Kanté on kasvanut Rueil-Malmaison lähiössä Pariisin esikaupunkialueella. Hänellä on kahdeksan sisarusta, joten tiimipeliä on täytynyt osata jo pienestä pitäen. Ensimmäiset kosketukset jalkapalloon ovat tulleet saman lähiön pienpeleistä, joissa hänen neljä veljeään ovat olleet mukana. Hän pelasi ja pelaa edelleen isompien poikien seurassa. Kanté on oppinut kompensoimaan kokoaan juoksemalla ja tekemällä kentällä muita enemmän töitä.

Kanté ei noussut jalkapallomaailman huipulle perinteisiä reittejä pitkin. Kantélla oli uransa alkupuolella vaikeuksia löytää itselleen joukkuetta. Suurten jalkapalloakatemioiden sijaan hän aloitti uransa US Boulougnen reservijoukkueessa viidennellä sarjatasolla. Hän nousi mukaan edustusjoukkueeseen, joka pelasi kolmatta divisioonaa. Boulougnesta hän siirtyi Caenin riveihin Ligue 2:seen ja Caenin nousun myötä myös Kanté pääsi pelaamaan Ranskan korkeinta sarjatasoa Ligue 1:stä.

Kantén pituuden on usein arvioitu hankaloittavan hänen menestymistään jalkapalloilijana. Epäilijöiden lista on pelkästään Englannissa pitkä ja vaikutusvaltainen: Jose Mourinho, Arséne Wenger, ja jopa Claudio Ranieri oli Kantén suhteen skeptinen, kun pelaajatarkkailija Steve Walsh suositteli pelaajaa Leicesterille. Kantén puolustustilastot olivat kuitenkin Ligue 1:ssä niin ohittamattomat, että hän päätyi siirtymään noin 9:n miljoonan euron siirtosummalla Leicesteriin. Hän osoitti heti kuuluvansa jalkapallomaailman eliittiin. Kanté oli kantava voima Leicesterin voittaessa satumaisesti valioliigan. Kanté oli kettujen mestaruuskaudella valioliigan ahkerin taklaaja ja syöttöjen katkaisija. Tänä päivänä Kanté voi itse valita joukkueensa.

Jamie Vardy on leikkisästi todennut, että epäilee Kantén luovuttavan harjoitusten pienpeleissä pallon tahallaan pois, jotta hän pääsee voittamaan sen takaisin. Kantén vahvuus pelaajana on nimenomaan vastustajan hyökkäysten katkojana, mutta Kanté hän on myös erittäin hyvä pallollisena. Siksi hänelle ei helposti löydy esikuvaa toisista jalkapalloilijoista tai jos löytyy, vertaus päättyy usein siihen, että itseasiassa Kante on parempi ja monipuolisempi pelaaja. Kantéa on verrattu esimerkiksi ranskalaiseen Claude Makeleleen, sillä sivuhuomautuksella, että Kanté on teknisempi. Kanté onkin jalkapalloevoluution moderni tuotos ja riman asettaja.

Joukkueet, joissa N'Golo Kanté pelaa, voittavat

Valmentajat kuvaavat Kantéa nöyräksi pelaajaksi, joka on valmis koko ajan kehittymään. Hän ei edelleenkään hakeudu parrasvaloihin. Harjoituksiin hän ajaa tunnollisesti minillään, joka luo huvittavan kontrastin kanssapelaajien citymaastureiden ja urheiluautojen rinnalla. Kanté näyttää vaikuttaa välillä jopa hullunkuriselta hahmolta jalkapallomaailmassa, jossa tähtipelaajat hakeutuvat rocktähden asemaan. Kanté ei kuitenkaan pääse enää mitenkään piiloon sitä tosiasiaa, että joukkue, missä hän pelaa, voittaa. Mikä voisikaan olla pelaajalle parempi ominaisuus?

Viinikuvaus: hyllyssä hieman sivummalla, mutta kun pullon jättää valikoimasta pois, koko hylly romahtaa.

Lisää luettavaa:

http://www.goal.com/en/news/8/main/2017/01/27/32015632/he-never-played-the-gaffer-didnt-really-believe-in-him-colin?ICID=PP_78494

http://www.theaustralian.com.au/sport/the-times-sport/ngolo-kante-the-little-big-man-for-leicester-and-chelsea/news-story/3036289ed7de377dcd352af3cba769a2

http://www.eurosport.com/football/premier-league/2016-2017/man-of-the-year-ngolo-kante-an-unbroken-story-of-excellence_sto5995175/story.shtml

http://www.espnfc.com/english-premier-league/23/blog/post/2758037/leicester-city-duo-riyad-mahrez-and-ngolo-kante-rise-to-top

http://metro.co.uk/2017/01/13/ngolo-kante-was-instrumental-in-winning-leicester-the-title-last-season-at-chelsea-hes-even-better-6375433

Kuvat:

1. https://www.flickr.com/photos/cfcunofficial/29093618546/

2.  https://www.flickr.com/photos/bodfeatures/26943755296/in/photolist-GYrREQ-GUEhG4-EywSY1-GdzmBZ-Fidjd7-GUEhDD-H3VMK7-HZ2jt2

Leicester City -ketunlento

Leicester City on ollut jalkapallokauden väriläiskä

Kuluvan jalkapallokauden ehdoton väriläiskä on ollut Leicester City. Viime kaudella spektaakkelimaisen nousun valioliigan jumbosijoilta keskikastiin tehneen seuran liito on jatkunut epäilyttävän nousujohteisena. Huhtikuun alussa 2015 joukkue oli kerännyt kasaan 19 pistettä 29 ottelusta. Se oli sellaisessa asemassa, josta mikään joukkue valioliigassa ei ole kyennyt säilyttämään sarjapaikkaansa. Leicester napsi viimeisistä yhdeksästä ottelusta seitsemän voittoa ja kipusi sarjan neljänneksitoista.  Leicester vaikutti oikulta ja ihmeelliseltä tähdenlennolta. Sen nousu oli maaginen, mutta tuloksista riippumatta, sen voitokasta kulkua ei nähty kestäväksi. Joukkuetta povattiin tulevaksi kaudeksi putoamiskurimukseen. Manageri sai kenkää kesäkuussa 2015 ja vaikutti, että putoamissoppa on valmis.

Kuolevasta tähdestä kuoriutui pysäyttämätön komeetta. Claudio Ranierin alaisuudessa joukkue pysyi tappiottomana kuusi ensimmäistä otteluaan ja kiikkui sarjan kärkikahinoissa. Arsenal katkaisi putken kuitenkin tylysti 2-5 King Power Stadiumilla. Leicesterin päälle heitettiin taas epäilyksen verkkoja. Lento oli katkennut ja seura oli tuomittu, jos nyt ei enää putoamiskamppailuun, niin keskikastiin. Laatu ei vain riittäisi ja talvesta tulisi liian pitkä.

Seuraavaksi tapahtui taas jotain ihmeellistä. Arsenal-tappion jälkeen joukkue ei hävinnyt sarjassa seuraavaan kymmeneen otteluun kertaakaan ja kymmenestä ottelusta Leicester voitti kahdeksan. Vastustajasta riippumatta Leicester napsi pisteitä ja pudotti niiden lukuisten vedonlyöjien lappuja, jotka odottivat liidon tyssäävän. Jamie Vardy ja Riyad Mahrez olivat kerta toisensa jälkeen pysäyttämättömiä. Ilmiössä oli jotain absurdia, sillä vaikutti, että muut valioliiga seurat uinuvat kaksikon pistäessä palloa pussiin. Eikö tätä kaksikkoa yritetä pelata pois vai ovatko he todella noin hyviä?

Kylmä tuuli puhalsi saarivaltioon. Leicester hävisi Liverpoolille joulukuun loppupuolella. Leicester ei tehnyt maalia kolmeen otteluun. Vardy loukkaantui. Siirtohuhut joukkueen tähtipelaajien ympärillä velloivat villeinä. Viimeistään nyt oli Leicesterin syöksy alkava. Tuplaottelut Tottenhamia vastaan tuoksuivat nyljetyltä ketulta. FA Cupin peli päättyi 2-2. Leicester oli vastoin odotuksia kiinni voitossa aivan viimeisille minuuteille asti. Harry Kanen rankkari vei FA Cupin ratkaisun uusintaotteluun. Kolmen päivän päästä pelattiin jälleen Lontoossa White Hart Lanella. Selväähän oli, ettei Leicesterin materiaali kestäisi toista yhtä kovatasoista vierasottelua. Viime hetken tasoitus edellisessä ottelussa oli varmasti myös pistänyt vuotavan haavan kettujen kylkeen ja se pelaisi haavoitettuna. Leicester voitti 0-1 ja nousi jälleen valioliigan jaetulle piikkipaikalle Arsenalin kanssa.

Leicester taistelee edelleen jalkapalloystävien mieliin rakennettuja tuulimyllyjä vastaan. Järjestäen povataan, että on vain ajan kysymys, koska seura lähtee putoamaan kunnolla. Nyt keskikastin sijaan rohkeimmat povaavat sille ensi kaudeksi laskeutumisalustaa Eurooppaan. Ehkei ihan mestareiden liigaan, mutta Eurooppa-liigaan kenties.  Huvittavaa on, että tänään Leicesterin pelatessa sarjajumboa Aston Villaa vastaan, sitä ei pidetä aivan pomminvarmana suosikkina. Mielikuvat kun riisuu seurojen ympäriltä pois on peli kylmästi arvioiden 0-2 tai 0-3 peli. Claudio Ranieri varmasti pitää nykyisestä ilmapiiristä. Hänen virallinen tavoitteensa on edelleen 40 pistettä (joka tuli jo aiemmin täyteen) ja sarjapaikan säilyttäminen. Totta toinen puoli. Tänään pelataan sarjapaikasta, mutta siitä pelaa yksinomaan Aston Villa. Leicester pelaa mestaruudesta. Epäilysten sumussa Leicesterin on hyvä tehdä sitä, minkä se osaa parhaiten eli iskeä vastaan ja voittaa pelejä.

Kettujen lento tulee katkeamaan. Se on varma. Se ei kuitenkaan tapahdu välttämättä vielä tällä tai seuraavallakaan kaudella.

Viinikuvaus: epäilyksiä, ketunhäntää ja absurdia kiitoa