Uitan lipun lukijaan ja sujahdan portista sisään, ja kun portti kolahtaa takana kiinni, välähtää: nythän minulla ei enää ole lippua eli mikäli sellaista tarvitsee päätepysäkillä niin olen jonkinlaisessa pulassa. Vilkaisu tulosuuntaan osoittaa sen, että lippu on sujahtanut portin toisella puolella olevasta toisesta aukosta ulos. Kiire ja edellisestä ruokailusta kuluneet tunnit eivät ole ihan ideaali yhdistelmä oman harkinnan kannalta. Takana sulkeutuneet portit ovat rakennettu mallilla "väljät" ja "joustavat", joten päädyn taklaamaan niitä kevyesti auki ja yllän kuin yllänkin portin välistä lippuuni. Tämä on kuitenkin Italia eli asioille voi hakea luoviakin ratkaisuja, kunhan ei jää kiinni.
Metrokäytävän yllä olevissa opasteissa on maalattuna San Siro eli oikealle asemalle melko sokkonakin löytäminen helppoa. Ca Grandan asemalta lähtiessä metro on melko tyhjä. Suurin syy lienee se, että useimmat eivät ole jättäneet stadionille lähtöä näin viime tinkaan. Pysäkki-pysäkiltä sakkia sulloutuu enemmän metron vaunuihin ja punamustia värejä näkyy koko ajan enemmän. Vastapäisille penkeille tulee isä ja poika. Isällä on AC Milan huivi ja verkkatakki. Olemattomalla Italian taidolla tunnistan, että isä ja poika käyvät läpi pian alkavan ottelun avauskokoonpanoa ja vaihtavat sanasia myös aiemmin alkaneesta Spezian ja FC Internazionalen matsista.
Google mapsin antaman suosituksen sijaan seuraan paikallisia viimeiselle metropysäkille, joka nousee aivan stadionin kupeeseen. Kello tikittää siihen tahtiin, että joudun nälkäisenä ja janoisenakin passamaan stadionin ulkopuolella olevien ruokakojujen ja olutpisteiden houkutukset. Kiirehdin portille, jossa katsotaan lippu, henkkarit ja koronapassi.
Oikean katsomosektorin löytäminen ottaa taas aikansa niin kuin muutama vuosi takaperin. Hetken stadionin rakenteissa nousevien tornien seiniä tulkatessani totean ettei katsomosektoria ole yksinkertaisesti merkitty niihin eli se pitää vain tietää, tai sitten ihan vaan kysyä. Päädyn jälkimmäiseen ja onnekseni olen sen verran hajulla katsomokartasta, että olen osunut oikeaa seuraavaan.
Sisäänkäyntiin kilautetaan liput vielä kertaalleen eli kolmas kerta toden sanoo. Lähden sitten harppomaan rappusia ylös ja niitähän piisaa. Tuumaan, että porraskäytävä kolkkoudessaan ja ahtaudessaan on sellainen, joka voisi olla esimerkiksi vankilassa ja samalla fläsärit muutaman vuoden takaiselta reissulta samaiseen kohteeseen voimistuvat. Hikipäissäni ja puuskuttaen ehdin katsomon sisääntulolle juuri ennen matsin alkua.
Olkoonkiin klisee, mutta tunnelman voi leimata heti poikkeuksellisen hyväksi ja hoipun vielä katsomooni. Yritän samaan aikaan sekä tasata hengitystäni, että totutella verensokerivajareissa jyrkän katsomon ja korkeuden aiheuttamaan efektiin, joka ei korkeanpaikankammoisella mene ihan kerta sisään-ulos -hengityksellä. Kiitän itseäni siitä, että olen valinnut penkkini rivin päästä. Harmillisesti vieressäni istuva nuori pariskunta joutuu luopumaan olutpöydästään.
Peli alkaa. Sälli vieressäni kyselee, mistä tulen ja mitä joukkuetta kannatan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaan rehellisesti ja toiseen sovellan tilanteesseen sopivan vastauksen. Milan pitää palloa. Genoa puolustaa syvältä ja iskee vastaan. Lisäksi Genoa käyttää myös italialaisen futiksen (ja miksei monen muunkin maan) kikkapussista tutun pelin rikkomisen ja ajanpeluun -kortin eli sen pelaajat pötköttelevät stadionin nurmella korostuneen pitkään aina, kun joku kolhaisu tai töytäisy sen sallii.
Kotikannattajien Curva sud värisyttää taukoamatta äänijäänteitään chäntisä toiseen. Koko katsomo tarttuu syöttiin valikoivammin. Riemu repeää kollektiivisesti, kun Pierre Kalulun kohteensa tunteva keskitys putoaa takatolpalle, josta Rafael Leao ohjaa sen suoraan ilmasta takakulmaan: kaunis maali ja kenties juuri se, mitä pelin aikaisessa vaiheessa Milan mestaruustaisteluunsa tarvitsi.
Ahtaiden penkkirivien välisille rappusille istuu myös koko ajan enemmän porukkaa: joko he ovat eksyneet tai stadion on osittain tuplabuukattu. Epäilen itse ensimmäistä variaatiota. Hyvien suoritusten lisäksi myös huonot huomioidaan ja palaute on napakkaa pitkin peliä. AC Milan on katsomoprofiilista tunnistettavissa usean sukupolven kokemukseksi ja sukupolvethan ovat olleet olemassa jo paljon ennen kuin nykyinen avauskokoonpanollinen raitapaitoja on syntynyt: jo se antaa kannukset tiettyyn vaatimustasoon. Edessäni rappusilla istuu poikansa vanhahko mies, jonka on jo vaikea liikkua ja erityisen vaikeaa se on varmasti San Siron rakenteissa, mutta miehestä säteilevä onnellisuus peittää varmasti alleen matsin tuottamat vaivat ja haasteet.
Milan jatkaa painostustaan, mutta Genoa pysyy hyvin pelisuunnitelmallaan pelissä mukana. Omaan silmään Genoa vaikuttaa varsin laadukkaalta nipulta, vaikka se pelaakin tällä kaudella putoamista vastaan. Maaleja ei tule enempää, joten kotijoukkueen taukojohdossa mennään.
En ollut, kuten vieressä istuva Mario, joka haki oluen itselleen ja seuralaiselleen ensimmäisen puoliajan aikana, vaan tungen väkijoukon mukana Stadionin käytäville. Aika pian totean että matsi tullaan katsomaan loppuunkin asti kuivin suin ja keskimääräistä tyhjemmällä vatsalla, koska jono ja tungos ovat loputtomat. Niinpä tuijottelen hetken kaupungin valoja ja palailen sitten istumapaikalleni. Tunnistan itseironisia hankauksia oman iänkin tuoman mukaavudenhalun ja ympäröivän spektaakkelin välillä, ja jatkan hymyissä suin matsin seuraamista.
Bongaan stadionilta yllättävän suuren otannan myös suomalaisia. Marion toisella puolella heitä on pari kappaletta ja käytäviltä kaikuu härmää muutenkin. Se ei toki ole yllätys Finskin suorat lennot ja kaupungin muu tarjonta huomioiden. En kuitenkaan sanoisi, että meininki olisi turismin laimentamaa. San Siron kunnioitusta herättävissä betonielementeissä ja Curva sudin orkestroimassa metelissä on hyvä pala autenttisuutta.
Milan passivoituu toisella puoliajalla ja Genoa on hetkittäin selvästi kuskin paikalla. Katsomossa sytytellään vaivihkaa, mutta tihenevään tahtiin savukkeita. Myös Genoan kannattajakatsomossa nähdään tulitepuolta. Nyt Milanin pelaajat ottavat enemmän pötköttelyvuoroja kentällä. Yleisömääräksi ilmoitetaan 70000 ja rapiat. Se on kunnioitusta ja pientä kateuttava herättävä määrä. Lippuja myytiin senioreille ja junioreille kympillä. Omastani pulitin 24 euroa.
Genoan nostaessaan riskitasoaan Milanille aukeaa ylivoimahyökkäyksiä, jotka kuitenkin tyssääväät liikaan kuljetteluun ja huonoihin ratkaisuihin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu, kun vaihdosta sisään tullut Junior Messias toimittaa nimensä edellyttämällä tavalla ja jysäyttää oman riparinsa maalin kattoon. Korvia tinnittävä vihellys nousee stadionilla, kun maali menee vielä VAR:n varmistettavaksi. Maali pitää. AC Milan voittaa ja jatkaa sarjan kärjessä.
Kirjoittajalla keinuttaa jo koko kulunut päivä jaloissa sen verran, että odottelen hetken stadionin tyhjentymistä. Sen jälkeen astelen penkkirivien yli ja lähden kojuille pistämään ravitsemispuolta kuntoon. Laulu raikaa stadionin käytävillä ja erityisesti "Interista vaffanculo" on muodissa.
Kojuilla vastassa on härdelli ja polettipeli. Lopulta löydän kärryn, jossa rahaa vastaan saa suoraan hyödykkeitä. Ensimmäinen Birra Moretti haihtuu ikeniin ja toisen kaveriksi löytyy vohveliraudalla paistettu painini. Niiden nuuduttamana metromatka Ca Grandalle nytkähtelee mukavasti.
Viini: kitkerä ja perinteitä hohkaava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti