Manchester Cityn ja Chelsean välisessä rummutuksessa on
ollut aina mestaruustaiston kuminaa. Niin nytkin. Tavallista enemmän suonsilmiin
lumpsahtaneet Manchesterin vaaleansiniset ovat villasukat märkinäkin marssineet
edessä liukastelevan Liverpoolin perässä omaa marssiaan ja hiestä kostuneen
punapaidan selkämyksen voi jo haistaa. Cityn totaalijalkapallo ja dynastiaa
hehkuva peli-ilottelu vaikuttaa jälleen pysäyttämättömältä. Liverpoolin kausi paljastuikin
vuorovedoin vedettäväksi Finlandia-hiihdoksi ja vetokaverin systematiikka
hakkaa sauvojan punaisten momentumiin niin, että kumina käy pommisuojaan asti.
Etsikkoajan piirissä väri on sinertymässä.
Maurcio Sarrilla vaikutti joukkue lipsahtelevan käsistä, mutta
Gonzalo Higuaínin paluu oli riittävä tiili Sarrin linnakkeen perustuksiin. Käskyttäjä
vahvisti etupiiriään juuri sopivasti, jotta isommilta hasardeilta vielä vältyttiin ja sitten vielä se, että Higuain pyssyttää maaleja sieltä täältä. Silmiin pistävää on aikaa ennen Gonzaloa ollut, että Jorginholla
yskii ja flunssa on ollut leviävää sorttia. Higuainin Napolista tuomat valkosipulit ovat nyt pitäneet pahimmat pöpöt ja vampyyrit loitolla, mutta City ei ole ainoa
Manchesterin suunnalla kulkeva kummajainen. Punaviittainen lempeästi norjaksi
kiroileva hahmo on muuttanut Stamford bridgen liepeille ja vaikuttaa
arvaamattomalta. Cityä vastaan budjetoitu tappio sataisikin koko Manchesterin
laariin eli pinnoille pitäisi päästä, vaikka se mahdottomalta tehtävältä
vaikuttaisikin.
Sarri tuntee Josep Guardiolan. Guardiola tuntee Cityn ja sen
unikuvan, joka hänen joukkuettaan lähes sokeasti voitosta voittoon johdattaa.
Taktiset napit riskisijoituksineen kutkuttelevatkin enemmän Sarrin kämmenellä.
Guardiola lähinnä miettii, missä järjestyksessä lätkii ässänsä pöytään ja muukin käsi vilisee kuvakortteja. Sarri saakin miettiä omat siirtonsa kirurgisella tarkkuudella ja sekään ei välttämättä riitä. Sikäli hauskaa korttipeli ja jalkapallo joskus on.
Taktisista lähtökohdista ottelu on kuin viime viikon
Leeds-Norwich, mutta laadukkaammalla paletilla. City dominoi mielellään sekä palloa
että tempoa, kun taas Chelsea on valmis myös pitämään palloa pallonpitämisen
takia, mutta yli 100% markkinaa ei ole jaossa. City ottaa ohjat ja Chelsean vireestä riippuu, miten ison siivun pelistä se saa lautaselleen. Kiire sille
tulee vasta jos City tekee maalin, joten pizzaa voidaan kypsytellä ihan
rauhakseenkin ja lämpöä jopa laskea, jos vaaleansiniset saadaan rynnimään
väärälle puolelle katua. Laadultaan Chelsea haastaa kenet tahansa, mutta
projekti on selvästi enemmän kesken kuin Cityllä. Toki kun kaverukset
juoksutetaan saman daamin perään saattaa pelisuunnitelma pettää.
Viinikuvaus: espanjalaista vaaleansinistä dynastiaa, salaisia
aineksia napolilaisesta perhereseptikirjasta ja suurta kansainvälistä brittifutisjuhlaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti