Ystävämme laittaa Kööpenhaminasta viestiä ja kyselee vinkkiä siihen, mistä voisi vielä pelipäivänä saada lippuja. Vinkkaan paria paikkaa, jossa olen nähnyt lippuja myytävän. Edellisen päivän koronarokotus koktailina painostavan ilman ja Huuhkajien kisarupeaman nostaman jännityksensä kanssa sotkee päivän värit. Pyörittelen televisiossa erinäisiä huuhkajiin liittyviä musiikki, video- ja maalikoostepätkiä. Mistään muusta ei oikein tule mitään ja lopulta aikataulutkin hajoavat.
Pikaiselle visiitillä Alkoon on yksi sääntö: tanskalaista ei tänään tule mukaan, joten joku muu saa huolehtia To Ølin ja Mikkellerin markkinaosuuksista. Katsomme kaverin luona ensimmäisen puoliajan Sveitsi-Wales-matsista. Siihen on vaikea keskittyä, koska huuhkajat pelaavat sen perään. Lopulta laskeudumme tutun irkkupubin tutuille penkeille tapittamaan tuttua screeniä.
Suomalaista futishistoriaa tutulta screeniltä |
Käsillä on juhlapäivä, mutta sen käänteet tulevat osoittautumaan täysin arvaamattomiksi. Sovimme kaveriporukan kesken, että on ihan OK kyynelehtiä, kun Huuhkajat astelevat riviin esittäytymään Parkenin yleisölle, jonne myös Kööpenhaminan kontaktimme oli onnistunut onkimaan paikkansa. Tosiasiassa, kun kamera siirtyy Suomen pelaajasta seuraavaan, valtaa sisukset syvä rauhan tunne. Jotenkin asiat ovat juurin niin kuin niiden pitääkin olla.
Huuhkajat hyökkäävät ottelun alussa muutaman minuutin ajan,
mutta sitten peli kääntyy täysin tanskalaisille. Suomi puolustaa 5-3-2
-muodostelmassa ja se puolustaa ehkä syvemmässä blokissa kuin koskaan aiemmin.
Totean että toivottavasti peli etenee juurin niin kuin Riven pelikirjassa
lukee. Tasuri tästä pelistä olisi hyvä startti kisoille, mutta huolta aiheuttaa
se, että Suomi ei tunnu pääsevään hyökkäämään ollenkaan. Se saa ohjattua
Tanskan hyökkäyksiä kuitenkin laitoihin ja melko pysähtyneeseen tilaan, jolloin
huippupaikoille Tanska ei pääsee. Tanskan puolustus ottaa rutiiniomaisesti Teemu
Pukin parit partyt kiinni, joten alan tuijottelemaan kelloa ja toivon sen
nopeaa juoksua.
Peli kellon napsahtaessa yli neljänkymmenen tulee hetkeksi
huojentunut olo. Näyttäisi että tästä selvitään. Sitten Christian Eriksen
retkahtaa erikoisennäköisesti maahan (ja juuri sen katsomon eteen, jonne
Köpiksen kontaktimme oli saanut paikat). Kameran nappaama veltto kroppa ja
erityisesti täysin tyhjä katse viestivät, että tilanne on paha. Alkushokin
jälkeen tilanne jatkuu kentällä edelleen. Näyttää, että Eriksenin sydäntä
yritetään pumpata käyntiin. Baarissa on hiljaisia, itkeviä ja rukoilevia ihmisiä.
Siinä ohessa henkilökuntaa vaivihkaa toimittaa läpitulleita tilauksia ja siivoaa
pöytiä. Kahtaalta on paha tunne sekä ihmiselämää koskevasta tragediasta, joka
saattaa olla nyt käsillä, että myös siitä, miten kaiken tämän jälkeen arvaamaton
luoti tuntuu osuvan jälleen Huuhkajiin. Sattumukset tuntuvat tulevan aivan
käsittämättömällä kierteellä eikä niiden edessä voi kuin pysyä nöyränä ja
toivoa parasta.
Pieni toivon häivähdys saadaan kuvasta, jossa Eriksen näyttä
olevan tajuissaan. Kenties tässä ei ollakaan menossa niin traagiseen lopputulemaan,
mitä aiemmin on ennustettu. Voitaisiinko peli jopa pelata loppuun, jos
todetaan, että Eriksen on kunnossa?
Ottelulle saadaan uusi alkamisaika. Jotenkin kokonaisuus kirraa
Eduardo Galeanon tarinaa äitinsä ottelun alla menettäneestä tuomarista. Kellon
juostessa teemme myös nopean päätöksen ja siirrymme seuramaan ottelun lopun
Turun hämähäkkitontille rakennettuun kisakatsomoon. Ennen ottelun jatkumista
sinetöidään jalkapallon folkloristiikkaan vielä suomalaisten ja tanskalaisten
kannattajien
-Christian!
-Eriksen!
vuorohuuto. Eleeltä on vaikea ottaa mitään pois.
Hämähäkkitontilla on kaikin tavoin vauhti päällä.
Hämähäkkitontin tunnelmia |
-Riittääkö nämä
nyt varmasti loppumatsin ajaksi, baariminna huikkaa, kun kasaamme kisapulloja
cooleriin
-No eihän ne kyllä riitä, totean ja niinpä jäiden joukkoon lasketaan vielä muutama virvoke.
Pelin ilme ei vaikuta muuttuneen. Huuhkajat ovat linnoittautuneet kuin shakkinapit konsanaan omalle kenttäpuoliskolle, jonne Tanska tuo pelivälinettä. Sinänsä ottelu on nyt herran hallussa, sillä se ponnistaa sellaisilta askelmilta, joille kenelläkään ei ollut Plan B:tä.
Ihan tuntia ei ole pelattu, kun Suomi hyökkää. Jere Uronen löytää Pukin boksista, mutta Pukin portit suljetaan kahden tanskalaisen voimin ja niinpä hyökkäys näyttää pysähtyvän. Pukki palauttaa pallon Uroselle, joka nostaa sen keskelle, jossa on melko lailla seisoville jaloille rakentuva 2 vs. 2 tilanne. Robin Lod kurottaa pallon ensimmäisenä, mutta ei yllä siihen, mikä on sikäli hyvä, että hänen taakseen hiipinyt Joel Pohjanpalo on paikalla. Pohjanpalo tekee joutsenmaisen kurotuksen palloon, joka lipsahtaa Kasper Schmeichelin kainalosta maaliin. Maali on yksi Huuhkajan siipien lailla lepattava kynttilä koko siihen järjettömyyden ja sattumanvaraisuuden kakkuun, jota ilta on leiponut. Hämähäkkitontilla sataa kaljaa. Pulloja hajoaa ja ihmiset pomppivat painovoimaa uhmaten tuoleille ja pöydille.
Maalin jälkeen käytännössä kukaan ei enää istu loppumatsin aikana. Mayhem syvenee, kun Anthony Taylor antaa Tanskalle köykäiseltä näyttävän pilkun ja sementoi ainakin huuhkajakannattajien mielissä sen, että maailman tuomarihuiput tulevat muualta kuin sumusaarilta. Screeniä vasten näyttää lentävän tuoli ja muita tunnistamattomia lentäviä objekteja eli UFOja. ”Runosmäen liimanäppi” eli Lukas Hradecký nappaa Pierre-Emile Hojbjerg väsyneen rangaistuslaukauksen kainaloonsa. Sen jälkeen on vaikea uskoa, että mikään enää saisi huuhkajia pyydyksiinsä.
Taylor malttaa lopettaa ottelun ajallaan ja Huuhkajat nappaavat käsittämättömien vaiheiden jälkeen voiton. Taivas repeää. Kaljan sijaan sieltä sataa nyt ihan vaan vettä ja kerralla reilusti. Sade yrittää piiskata ihmisiä taksijonoihin ja koteihinsa. Se ei ole ihan helppo paikka, sillä Turku juhlii voittoa isosti. Autoista pilkottelee päitä ja sekä ihmisten että autojen äänitorvet törisevät. Vastaavaa hurmosta kirjoittaja on nähnyt viimeksi Lissabonissa silloin, kun Portugali voitti EM-kisat. Jalkapalloyhteiskunnan rakenteet ovat lujemmat kuin ehkä ensisilmäykseltä näyttää. Onneksi lujaa oli myös lääkintähenkilökunnan ammattitaito Parkenin illassa.
Viini: kaikkea
mahdollista liikaa ja sekaisin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti