 |
| Stadikka pakkautumisvaiheessa |
Aurinko lämmitti mukavasti, kun kiersimme stadionia taisteluparin kanssa. Aika tarkkaan puolitoista kierrosta se otti ennen kuin bongasin oikean portin, mutta onneksi se imaisi pitkähkönä kiemurtelevan käärmeen sisäänsä nopeasti. Kipusimme omille paikoillemme juuri, kun Kazakstanin kansallislaulu helähti eetteriin. Paikkojen suhteen olimme sikälikin onnekkaita, että pääsimme Pohjoiskaarteen -jengin kupeeseen, mikä osaltaan takasi hyvän tunnelman ottelun ajaksi.
Lukas Hradecký kiittelee Pohjoiskaarretta chäntistä, joka suorasanaisesti kuvaa sitä toimintaa, mitä Luke kannattajajoukon näkökulmasta stadikalla toimittaa. Tämä on yksi osoitus lisää siitä, miten huuhkajat ja sen kannattajat ovat symbioottisesti rakentaneet kulttuuria, jonka päältä suomalainen maajoukkuetason jalkapallo on ponnistanut ennen näkemättömiin korkeuksiin.
Suomi hallitsee peliä ensin. Sitten Kazakstan hallitsee ja sitten taas Suomi. Viereemme istahtaa vähän vilkkaammanoloinen herrasmies, joka kertoo viimeisen Helsingin reissunsa päätyneen yöuniin Aleksis Kiven -patsaan kupeessa olleeseen pusikkoon. Kazakstan vaikuttaa sitkeältä joukkueelta, joka osaa myös hyökätä ja hakeutua sekä kotijoukkueen että tuomariston ihon alle. Siksi sydän väliin tykyttää, kun Kazakstan etsiytyy laukaisupaikkoihin Suomen rangaistusalueen ulkopuolelle. Kazakstanin ja Ukrainan pelit oli pikaskannattu kahdesta kulmasta: sekä Suomen kannalta hyvistä tuloksista että Kazakstanin potentiaalisesta vaarallisuudesta. Kazakstan leimaa heti alussa jälkimmäistä.
-Olin Myyrmäessä katsomassa peliä, ja yhtäkkiä mun ympärillä oli poliiseja ja järkkäreitä. Ne väitti, että olen polttanut bajamajan.
Klassikkokamaa. Taistelupari nukahtaa tapansa mukaan ensimmäisen puoliajan toisella puoliskolla päivätorkuille. Herrasmies ehtii juuri kehaisemaan Onni Valakaria, kun tämä peippailee oikealta laidalta kohti Igor Shatskiyn maalia, mutta painimaan koipia on liian tiheään boksissa, jotta tuulettelemaan päästäisiin vielä.
Herrasmies hakee kahvin ja alkoholittoman oluen. Hän kertoo zoomailleensa, että stadionin ulkopuolella olevien aitojen yli pomppimalla pääsisi kannattajakatsomoon. Totean että stadionin sisäpuolella ei näyttäisi olevan aitoja ollenkaan, joten käynti kannattajakatsomoon saattaisi onnistua ilman aitajuoksuakin.
Puoliaika koittaa. Luen vaimolta tulleen viestin, jossa kerrotaan taksin hotellille maksaneen 43€, kun mennessä kellotimme samasta matkasta 10,90€. Herrasmies toteaa lähtevänsä aitahommiin. Peli on ollut odotetun vaikea, mutta Riven aikana on helppo luottaa siihen, että ottelusta kairataan voitto vielä.
Toinen puoliaika lähtee sähäkästi liikenteeseen ja Suomi pääsee hyville paikoille. Taistelupari heräilee torkuiltaan ennen kuin Valakari ja Teemu Pukki käyvät kutittelemassa Shatskiyn maalilla. Lopulta Jere Uronen lähettää karamellin Kazakstanin puolustuksen keskelle ja Joel Pohjanpalo suihkii hattaraa koko suomalaisen jalkapalloyleisön unelmiin puskemalla pallon vastustamattomasti maaliin.
Taistelupari bongaa pohjoiskaarteesta paidattoman sällin ja huuhkajat alleviivaavat entisestään eroa siihen, mitä suomalainen maajoukkuefutis oli ennen ja mitä se on nyt: pelin ilme ei välttämättä ole ollut mitään totaalidominointia, mutta tulos haetaan kyynisesti. Siksi Kazakstanin loppuviritelmä ei herätä sen kummempaa huolta, sillä siinä skenaariossa, jossa keltapaidat punnertaisivat tasoihin, Suomi penkittäisi toisen maalin.
Suomi voittaa. Vakiosta napsahtaa 13 oikein haravaan (tosin hajoitus ei osu). Luke lainaa megafonia, kun huuhkajat ja kannattajat suorittavat totutut voiton jälkeiset rituaalinsa. Aurinko ja huuhkajat lämmittävät sydänalaa, kun lampsimme Pohjoiselle Stadionintielle.
Viini: Riven perusvalikoimasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti