Ruotsi on maailman kahdeksan parhaan jalkapallomaan
joukossa. Pitkästä aikaa Englantikin on, vaikka sen olisi voinut kuvitella olevan
vakiovieras Play Off -puun vihreämmällä puolella jo pitkään. MM-kisat ovat vaikuttavat
kasvaneen vinoon. Lauluun lähtevät yksitellen maailman parhaat pelaajat ja
sitten vielä vuosikymmenen paras Brasilia. Sen sijaan menestyksen resepti
näyttäisi olevan se, että kotiolot ovat kunnossa tai ollaan tuomassa jotain
kotiin tai sitten on kotikisat. Rallatteluun voisi lisätä vielä, että
kotiläksyt pitää olla tehtynä. Sen Roberto Martinez osoitti.
Jan Anderssonin Ruotsi vetäytyy ja Englannilla tulee olemaan
vaikeuksia luoda maalipaikkoja. Lähtökohtaisesti siis näin. Jokin pieni
lipsahdus, yksilösuoritus tai rike, ja mielellään ottelun alkupuolella, saattaisi
avata pelin. Toisaalta sinikeltaisten lasien läpi katsottuna ei välttämättä
tarvita edes mitään niin dramaattista käännettä. Riittää kun Englanti höntyilee
muutaman kerran liikaa pelaajia hyökkäysalueelle, minkä jälkeen Ruotsi pelaa
pallon ensimmäisen linjan ohi Emil Forsbergille, joka Ludwig Anderssonin ja Marcus Bergin orkestroimana tekee maalin. Peli on ja päättyy 1-0. Ruotsi
leimataan maailman neljän parhaan jalkapallomaan joukkoon.
Englannilla menee hyvin, Harry Kane on tulikuuma ja Englanti
on juuri historiallisesti kaatanut vastustajansa myös rangaistuslaukauskilpailussa.
Englanti on karannut ulos oman narratiivinsa painovoiman piiristä ja se halkoo
MM-kisojen avaruutta päättömän pyrstötähden lailla. Jalkapalloa odotetaan
kotiin, mutta Englanti saattaa tömähtää minkä tahansa planeetan pinnalle.
Gareth Southgatessa on jotain nuoren Hannibalin vikaa.
Kisojen kontekstissa on odotusarvo sille, että joku tyylikäs vanhempi herrasmies
nappaa vielä Southgaten kämmeneensä kuin linnunpoikaisen. Toki kisoissa on nyt
jo tapahtunut kaikenlaista odottamatonta, mutta joku laatuvaatimus täytyy olla
kirjoitettu tapahtumaan, jossa maailman parhaat urheilijat tanssivat piirissä
maailman himotuimman pystin ympärillä. Ennustettakoon siis, että jos se tulee
kotiin, se tulee pronssisena tai aivan täyteen kaadettuna ja yli läikkyvänä
hopeisena.
Ruotsilta ei enää odoteta mitään. Toivotaan ehkä, mutta ei
odoteta. Englannin harteilla on tietyt pinttyneet perinteet, jotka tosiasiassa ovat
jo pitkään olleet kaikuja jostain, mutta on jo vaikea hahmottaa, että mistä.
Laitetaan Englanti jatkoon, jotta saadaan vielä parin kierroksen verran hassuja coming home -henkisiä haitarivideoita internettiin sumusaarten asukkailta. Niihin on hyvä hukuttaa se murhe, että puolivälierät vei omat suosikkijoukkeet.
Viinikuvaus: lempeissä kotioloissa valmistettu kotiviini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti