Sivut

lauantai 9. helmikuuta 2019

Kehäketun ja kummisedän päiväolut

Middlesbrough-Leeds United jatkaa tärkeiden ottelujen sarjaa, jossa silpataan kohti valioliigan taivaspaikkaa. Leeds kärsi kivuliaan kotitappion Norwichille viime viikolla. Riverside stadionilla olot tulevat olemaan myös tukalat, kun pohjois-Yorkshiren kehäkettu Tony Pulis juoksuttaa verikoiransa Marcelo Bielsan valmiiksi mustelmilla olevan Leedsin nilkkoihin. Joukkueet ovat eri puolilta Yorkshireä, mutta suoranaista derbyn leimaa ottelu ei kanna, vaikka kiihkeästä kamppailusta on kyse. Yhteisestä historiikista löytyy kuva Middlesbroughin Juninhosta vuodelta 1996-1997 itkemässä Elland roadilla. Tasapeli Leedsiä päätti tuolloin boron valioliigataipaleen ja tämä Middlesbroughissa muistetaan kyllä.

Tony Pulisin pelisuunnitelma on jotain muuta kuin mihin kärkiseurojen pallonhallintaan ja pelin dominointiin perustuva ilakointi. Boro lähtee todennäköisesti 4-2-3-1 -taktiikalla ja luovuttaa pallonhallinnan suosiolla Leedsille. Boro vetäytyy ja avaa peliään pitkillä laitaan suuntautuvilla syötöille. Laitapakkien tehtävä on ensisijaisesti puolustaa eivätkä he nouse aktiivisesti tukemaan hyökkäyksiä. Yksinkertaisuudessaan Boro hyökkää neljällä pelaajalle. Kuuden muun pelaajan tehtävä on pitää puolustusmuoto kasassa. Tähän muotoon myös hyökkäävät pelaajat putoavat. Pulisin mestariteos piirtyy erikoistilanteiden hyödyntämisen väreihin. Ennalta sovitut pelaajien vahvuuksille rakennetut juoksuradat, joilla on tarkoitus hämmentää vastustajan puolustusmuotoa, luovat hyökkäyspelin uhan. Pulisin pelikirjan tavoitteen voi tiivistää hyvin yksinkertaisesti kahteen elementtiin

1. Pidetään oma maali puhtaana
2. Tehdään tarvittava maali erikoistilanteesta

Tony Pulisin Middlesbroughilla hyökkäysvelvoite on jaettu staattisesti neljälle pelaajille, jotka myös aktiivisesti putoavat puolustusmuotoon mukaan

Leeds ei muuttane pelisuunnitelmaan radikaalisti, vaan se lähtee määrittämään pelin tempoa ja pitämään palloa. Peli on haastava Leedsille nimenomaan siitä syystä, että boron vetäytyessä suosiolla, pelin tempo tulee laskeutumaan ja tilaa nopeasti etenevälle syöttöpelille ei ole. Odotettavissa oleva pelin kuvan yhdistettynä Leedsin maalinteko-ongelmiin ja huolimattomuuteen puolustuspelissä povaa vaikeaa ottelua Bielsan valkoisille. Pulisin päiväunissa boro rokottaa heti alkuun joko Leedsin puolustuspään virheestä tai erikoistilanteesta ja pitää sen jälkeen dinosauruksensa vastaanottomoodissa. Leedsin pallonhallinta prosentti saattaa nousta ottelussa hyvinkin hulppeaksi, mutta avainkysymykseksi nousee, löytääkö Leeds boron kenttäpuoliskolta riittävän usein riittävästi tilaa, jotta se saa luotua riittävät maalitekopaikat. Johtoasemaan päästessään Leeds ei luultavasti muuta pelitapaansa, vaan paahtaa samoilla höyryillä ja raiteilla pelin loppuun asti.  Boro on siis pelissä mukana tuomarin päätösvihellykseen saakka.

Elokuun loppupuolella joukkueet pelasivat Elland Roadilla 0-0 -tasapelin. Maalittomaan tuskin tänään jäädään, kun brittifutiksen kehäkettu ja modernin jalkapallon kummisetä punovat juoniaan, mutta tasapelin auraa on ilmassa. 

Viinikuvaus: ketun häntä kainalossa, Yorkshiren sadetta, Juninhon kyyneleitä ja härän mustelmia 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti